Browsing Tag

Venäjä

Vuoden suuri seikkailu Minskiin ja takaisin, 11/11 loppufiilikset

Kuten viimeisen reissupäivän postauksessa lupasin, kasaan tähän postaukseen reissun jälkimainingit noin kuukausi matkan päättymisen jälkeen.

Mikä fiilis?

-Kertakaikkiaan mahtava! Olen edelleen sitä mieltä, että kyseessä oli tämän astisen elämäni suurin seikkailu. Kaikki sujui ilman mitään todellisia ongelmia. Olen todella iloinen, että edellisessä postauksessa mainitsemastani jännityksestä ja pelosta huolimatta lähdin matkaan ja haastamaan itseni. Nyt ehkä jopa hieman pelottaa, tuntuuko tämän matkan jälkeen mikään ”tavallinen” reissu/prätkäreissu enää miltään?

Teiden kunto?

-Venäjällä teiden kunto muuttui huonommaksi välittömästi Vaalimaan raja-aseman jälkeen. Oli reikiä teissä, isompia, pienempiä sekä tiiliskivillä paikattuja. Kun ajeli tietä tarkkaillen ja kuoppia väistellen, ei mitään todellisia vaaratilanteita päässyt syntymään. Pietarin läheisyydessä tiet olivat todella hyvässä kunnossa ja musta kiiltävä asfaltti odotti ajajaansa. Maaseudulla tiet olivat huonossa kunnossa, muttei missään nimessä sellaisessa etteikö niissä olisi selvinnyt. Välillä asfalttitieksi merkitty tie olikin hiekkatietä, välillä muuten vaan ja välillä massiivisen tietyömaan takia. 5/7 matkamme pyöristä oli sellaisia joilla olisi voinut ajaa vaikka keskellä mettää, joten minulla oli pyörän tekniikan kannalta epäsuotuisimmat olosuhteet hiekkateillä irtohiekan vuoksi, mutta pää kylmänä ja pienellä vaihteella ajaessa matka taittui hienosti. Valko-Venäjän tiet oli todennäköisesti vedetty kaikki uusiksi viimeisen vuoden aikana, niin hyvässä kunnossa ne olivat. Latvian tiet olivat reissun huonoimmat Venäjän maaseudun lisäksi ja Virossa tiet olivat melko samanlaisessa kunnossa kuin Suomessakin. Kuitenkin myös Latvian tiet olivat ihan ajettavia, kunhan tarkkaili railoja. Katupyörällä pärjää kyseisellä reissulla hyvin.

Liikenne yleisesti?

Suuresti pelkäämäni Venäjän liikennekulttuuri yllätti minut äärimmäisen positiivisesti. Olen jopa sanonut kaipaavani sitä kokemaani joustavaa liikennekulttuuria. Isolle prätkäjoukolle annettiin aina tilaa, vaikka valot olisivatkin olleet vaaleanpunaisen puolella, koko porukka päästettiin aina valoista läpi sekä tehtiin tilaa kaistoilla, myös isoissa kaupungeissa ja risteyksissä. Mitään tööttien soittamisen tarvetta kenelläkään ei ollut, vaan turismoille näytettiin ja annettiin kohteliaasti tietä. Myös rekat näyttivät aina ohittaessa vilkuilla ehtiikö ohittamaan vai tuleeko vastaan joku jota pyörän selästä ei välttämättä nähnyt. Vain kerran koin tilanteen jossa minut ohitettiin ojan puolelta sekä tilanteen jossa kanssani samaan aikaan 2-kaistaisella tiellä oli yhteensä 5 ajoneuvoa. 😂 Kaksi rekkaa tuli vastaan, toinen leveää piennarta ja toinen varsinaisella kaistalla, minua vasemmalta ohitti henkilöauto keskiviivalla sekä omalla pientareellani ajoi paikallinen pappatunturi. Hienosti mahduimme kaikki 5 samaan aikaan tielle ja jokainen teki toiselleen tilaa. Muutenkin ohitustilanteissa myös vastaantulijoilla oli pelisilmää ja tilaa tehtiin tarvittaessa vähän pientareenkin puolelle. Matkastamme suurin osa ajettiin taajamien ja moottoriteiden ulkopuolella ja siellä liikenne oli hyvin rauhallista. Valko-Venäjän liikenne oli hyvin samanlaista kuin Venäjällä. Latviassa tuntui tämän joustavuuden jälkeen olevan liikenteessä pelkkiä mulkvistejä ja siellä liikenne oli paljon veemäisempää eikä voinut todellakaan luottaa siihen etteikö joku arvonsa tunteva ajaisi piruuttaan kylkeesi liikenneympyrässä. Virossa liikenne oli melko hiljasta ja kuten moni tietää, hyvin samankaltaista kuin Suomessa.

Varusteet?

Ajoimme kaikki coretex-varusteilla sekä umpikypäröillä. Suosituin varustemerkki taisi olla Rukka, itselläni on Hanxin coretex-asu. Hiki tuli mennen, tullen ja palatessa mutta vain kunnon varusteet suojaavat kaatumistilanteessa ja sen tietää viimeistään siinä vaiheessa kun on kerran niistänyt asfalttia. Jätin paksut ajohanskat kotiin ja ajoin kevyillä crossihanskoilla, sekä varahanskoina olleilla neopreenihanskoilla hieman viilemmällä kelillä. Kuumimpina päivinä houkutus ajaa farkuilla oli melko suuri, mutta onneksi ajohousuni panssareineen eivät mahtuneet laukkuihini, joten ainoa tapa siirtää ne paikasta toiseen oli ajaa ne päällä. Myös sadetakit ja -housut pääsimme pukemaan päällemme ja moottoripyöräilyyn tarkoitetut sadevaatteet ovat näissä hommissa ihan ehdottomat. Ne ovat helvetin rumia, kirkkaan vihreitä mutta näkyvyys sateella on tosi tärkeää ja tietysti vaatteiden vedenpitävyys. Yleisesti ottaen tavaraa minulla oli mukana ihan liikaa ja seuraavassa postauksessa kerronkin omat pakkausvinkkini prätkäreissulle.

Venäjä yleisesti?

-Venäjä yleisesti ottaen yllätti todella positiivisesti. Venäläiset olivat todella ystävällisiä (paitsi huoltoaseman myyjät 😄) ja olivat aina auttamassa kartan kanssa ihmetteleviä turisteja vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Kuten monesti on sanottukin, huonomaineisilla ja töykeillä venäläisturisteilla ei ole mitään tekemistä ”oikeiden”, tavallisten venäläisten kanssa. Venäjä on valtava maa ja paljon nähtävää jäi vielä seuraaviksi kerroiksi. Suomalaisturistin näkökulmasta mikään ei maksanut juuri mitään ja rahan arvoa oli tosi vaikea hahmottaa. Matkamme aikaan ruplan kurssi oli meidän kannaltamme hyvä, 1000 ruplaa oli noin 13e. Kun kokikset ja hodarit maksoivat huoltiksella alle 100 ruplaa, en viittinyt enää kolikoita edes kantaa mukanani.

Matkakaverit?

Matkakaverit olivat mahtavia! Ikähaarukka oli tällä reissulla 27-72 vuotta. Kokemukseni mukaan iällä ei kuitenkaan ole mitään väliä, vaan porukka hitsautuu todella nopeasti yhteen ja kaveria autetaan niin tankkausjonossa, sadetakin kiinni laittamisessa kuin tavaroiden kantamisessakin. Matkakavereistani tunsin ennalta kaksi, se on oma ennätykseni, sillä Dolomiittien reissulla tunsin yhden ja Ladys Andalucia reissulta en tuntenut ketään etukäteen! Motoristit ovat yleisesti ottaen melko lepposta porukkaa eivätkä nillitä pienestä. Tällaisilla reissulla pitää ollakin pelisilmää sekä joustavuutta, sillä aina kaikki ei mene niinkuin on suunniteltu. Saattaa sataa, aurinko porottaa tai mitään ruokapaikkaa ei ole seuraavan 300km aikana. Ennakointi on tietysti kaiken lähtökohta ja mukavuusalueen coctail-matkat ovat sitten erikseen.

Nämä ovat seikkailuja!

PeterPanBike?

Tämä oli kolmas Peter Pan Biken reissuni (Ladys Andalucia 03/2018 5pv, Dolomiitit 09/2018 3pv, Minsk 06/2019 8pv) ja vielä syyskuussa on tulossa Ladys Toscana 5pv. Ensi keväänä ajattelin lähteä Laatokan kierrokselle tai Murmanskiin vuoden mittaisen viisumini kanssa. Ladys reissut eroavat ”normi” matkoista siten, että matkalla on vain naisia ja majapaikka on koko matkan sama. Tavarat voi siis tuoda Samsonitessä paikalle. Kaikki matkat ovat olleet hyvin erilaisia, mutta kaikki aivan mahtavia. Matkajärjestelyt ovat hoituneet hienosti, eikö koskaan ole ollut mitään ongelmia tai epäselvyyksiä. Lennot eivät kuulu matkojen hintaan ja ne pitää bookata itse. Lentojakin on kuitenkin on varattu yhdessä, jottei kokemattomankaan matkaajan reissu jää lennoista kiinni. Porukassa on aina hauskempaakin! Itse olen kokenut PeterPanBiken reissut mukavana tapana matkustaa moottoripyörällä maailmalla ja sen takia suosittelenkin sitä muillekin. Kaikki PeterPanBiken tulevat matkat löydät täältä ja jokaisesta matkasta kirjoitettavat matkablogit täältä. Jos haaveissasi on prätkämatka maailmalle, kerron mielelläni lisää omista kokemuksistani. 😊

Lähtisitkö uudelleen?

Lähetäänkö heti vai saman tien? Aivan ehdottomasti! Nälkä kasvaa syödessä tässäkin hommassa ja prätkällä näkee ja kokee niin paljon ja erilailla, ettei sitä osaa edes selittää. Vain toinen motoristi sen ymmärtää.

Tässä vielä matkareittimme, jossa ei ole huomioitu mutkateitä eikä alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeavia raja-asemia. 😄

Hamina- Viipuri- Kronstadt- Veliky Novgorod- Pihkova- Ostrava- Sebez- Minsk- Daugavplis (Väinälinna)- Pärnu- Tallinna- Helsinki. 3200km, 8 päivää. Olipa kiva laittaa tämä reissu pakettiin! Nyt on helppo palata jälkikäteen matkan yksityiskohtiin.

Seuraavaan postaukseen olen koonnut jokaisen prätkäleidin pakkauslistan viikon prätkäreissulle ja alan myös pikkuhiljaa purkamaan heinäkuun alussa tekemääni viikon mittaista Montenegron matkaa.

Seuraaviin seikkailuihin!

-Laura-

PS. Teitä lukijoita on ilmestynyt lyhyessä ajassa tosi paljon, niin paljon että kaikki lukijat ei voi olla pelkästään mun kavereista koostuva joukko. 😄 Ihan mahtavaa! Näin postaussarjan päätteeksi olisi kiva kuulla ketä siellä ruudun toisella puolen on, mistä postauksista olet tykännyt ja minkälaiset jutut kiinnostavat? 😊 Muutenkin kommentin jättäminen on aina toivottavaa ja iloinen yllätys! Vaikka tätä blogia kirjoitan itseäni varten keinutuoliin luettavaksi, on aina kiva kuulla minkälaiset ihmiset ovat kiinnostuneita matkoistani ja miten olette blogini löytänyt. 😊

Vuoden suuri seikkailu Minskiin ja takaisin, 6/11, matkapäivä 4.

Emme vielä aamulla tienneet, että meistä tulisi ennätystentekijöitä!

Etukäteen tilattava mutta runsas aamupala naamariin ja koneet käyntiin. Marjariitta herätti trikensä kanssa sen verran huomiota paikallisissa miehissä, että koko hotellin kanalauma tuli orrelle seuraamaan lähtöämme.

Sebezin kylänraitti läpi ja Valko-Venäjän raja-asemalle. Jep jep. Njeeeeeet, sanoi armas venäläinen rajavirkailija. Tämä asema on vain venäläisille ja valko-venäläisille. Ei mitään, samaa saharan hiekasta tehtyä tietä takaisin Sebezin kylille miettimään uutta lähestymistapaa ja -asemaa.

Tarmo, Juha, Kaarina, Jyrki ja tullimies tutkimassa kartasta seuraavaa rajanylityspaikkaa.

Matkanjohtaja ja hieman venäjää haablaava Kaarina selvittelemässä rajanylitystä. Tätä tietä nimismiehenkiharoinee ei oltu suunniteltu kummallekaan Hondalle, ei trikelle eikä katupyörälleni.

Sotamuistomerkkejä ja veteraanien muistomerkkejä Venäjän maassa riitti, varsinkin Karjalassa. Voisi melkein kuvitella vihollisen hyökkäänneen heidän mailleen vuosina 1939-41!

Kylän Lenin löydetty! Teinit Marjariitta ja Juha näyttivät miten ”nuoriso elehtii kun ne voittaa” 😄👍🏻

Kuva Sebezin kahvilan seinältä. Maailmankuva riippuu siitä mistä sitä kattoo…

Ja kohti seuraavaa Valko-Venäjän raja-asemaa!

Veli venäläinen ei kuitenkaan petä, sama juttu kuin edellisellä asemalla. Emme kuulemma päässeet yli, koska tarvitsimme pyörien papereihin leimat, että ne ovat poistuneet Venäjältä eikä näitä leimoja ollut tällä asemalla lyödä papereihimme. Jännä juttu, viime vuonna näiltä asemilta on PeterPanBiken Minskin matkaporukat menneet kyllä yli….

Ystävällinen rajaviranomainen kertoi, että lähin EU-kansalaisille tarkoitettu rajanylityspaikka olisi vain 350km päässä. Ei muuta kun huoltoasemalle pohtimaan voiko olla näin.

”Joo o, näin on näreet” totes Heikki ja Jyrki Sebezissä.

Karttaa katsottiin läheisellä huoltoasemalla avuliaiden paikallisten kanssa ja yhdessä todettiin, että 350km tuohon suuntaan. Ei muuta kun tankki täyteen ja kypärä kireelle ja lets mentiin. Matkaa kun oli tiedossa päivälle muutenkin, ajoimme suorinta moottoritietä raja-asemalle ilman ylimääräisiä mutkia.

Parin venyttelyn ja tankkaamisen (ja visiirinpesun) jälkeen saavuimme sille tavoitellulle Venäjä-Valko-Venäjä rajalle. Rajalle, jota ei käytännössä ollutkaan. Ei tullia, ei raja-asemaa, ei pysähdyksiä, passien tarkastamisia tai leimoja pyörien papereihin. ”Welcome to Belarussia”-kyltissä olivat ensimmäiset länsimaalaiset kirjaimet pitkään aikaan ja maa renkaiden alla vaihtui kuin EU-alueella konsanaan. Jos takana ei olisi ollut jo tässä vaiheessa yhden päivän ajomatkaa, olisi voinut vaikka vähän jo naurattaa nämä EU-kansalaisilta vaadittavat rajamuodollisuudet.

Hodari tai hampurilainen koneeseen sekä bensaa tankkiin ja kohti Minskiä, vielä muutama sata kilometriä edessä päin. Saavuimme kaupunkiin illalla klo 21 jopa 12 tunnin matkan teon ja 708km jälkeen.

Pienet kypäräkaljat olivat paikallaan jo hotellin pihassa kaikkien saavuttua ehjinä ja hyväntuulisina määränpäähän historiallisen pitkän ajopäivän jälkeen.

Hotelliin suihkuun ja vaatteiden vaihdon kautta ulos haistelemaan suurkaupungin ilmaa. Minsk oli ensisilmäyksellä todella valtava sekä todella siisti kaupunki. Ruokapaikat olivat menneet jo kiinni ja vain hotellin yhteydessä toimiva yökerho toimitti ruokaa nälkäisille matkailijoille.

Onneksi seuraavana päivänä tiedossa oli vapapäivä, sillä tämän päivän ponnistus oli melkoinen ja väsymys hiipi kroppaan vasta kun ajot oli saatu alta pois ja illallista eteen.

Reitti on suuntaa antava, sillä käytössäni ei ollut navigaattoria.

Seuraavana päivänä pääsimmekin tutustumaan tarkemmin Minskiin ja sen nähtävyyksiin, niistä tarkemmin seuraavassa postauksessa.

-Laura-

Päivän viralliseen PeterPanBiken matkablogiin pääset tästä.

Vuoden suuri seikkailu Minskiin ja takaisin, 5/11, matkapäivä 3.

Ajopäivä 3 starttasi helteisen kuumana Novgorodista. Mittari näytti nopeasti yli 30 asteen, ei muuta kun coretexit niskaan ja menoks!

Miltä näyttää, kun keskellä -ei mitään- on yksi huoltoasema 200km säteellä ja 7 motskarin jono on tankkaamassa kyseisellä asemalla. Kyseisellä asemalla toimii/ on käytössä tasan yksi mittari. Just tältä. 😄

Kun ruokkii kuskia ja bensatankkia samaa tahtia, pysyy meno tasaisena ilman ylimääräisiä pomppuja ja kiinnileikkaamisia. Arvatkaa mitä ruokaa kyseisellä huoltiksella oli saatavilla? 😉

Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi mitä eroa on eri huoltoasemaketjuilla. Ainakin Venäjällä merkittävimmät erot ovat että Nesteellä oli takuuvarmasti kahvia ja hodareita sekä siisti sisävessa. Muilla asemilla vessaa ei välttämättä ollut ollenkaan (ei välttämättä myöskään sillä joka oli ainut bensa-asema 200km säteellä) tai sitten vessan virkaa toimitti puinen lautahökkeli aka huussi pihan perällä. Harmi kun olin liian järkyttynyt ottamaan kyseisestä hökkelistä valokuvaa. 😂

Pitkän maantieajon jälkeen saavuimme Pihkovaan. Pihkova on noin mansesterin kokoinen kaupunki Latvian, Viron ja Venäjän rajan tuntumassa. Kaupunki oli todella kaunis ja jotenkin sympaattinen! Jos olisi pakko asua Venäjällä, laittaisin Pihkovan listan kärkipäähän näillä kokemuksilla.

Kuvia ei ole montaa, sillä pysähdyimme vain syömään Pihkovaan ja jatkoimme sitten matkaa.

Matkanjohtaja Jyrki tarkistamassa tilukset.

Mitä saisi olla ruoaksi?

”Onko ceasar-salaattia? Kiva, otan sen.” 😄

Kanaa juustoraasteella ja krutongeilla. Tässä maassa ei juuri kasviksilla koreilla. 😂 Hyvää oli!

Kun jatkoimme matkaa Pihkovasta kohti Sebeziä, kokeilimme miltä tuntuu jonottaa Pihkovan maakunnassa tasoristeyksessä. Lämminhän sielläkin oli. 😄

Hotellimme Sebezissä sijaitsi ihan Latvian ja Venäjän välittömässä läheisyydessä. Hotelli näytti ulkoapäin jälleen melko karulta, mutta huone oli hyvä ilmastointilaitteineen ja lämpimän suhkuveden kera. Hotellissa ei kuitenkaan myyty vettä tai olutta, mutta votkaa ja limpparia oli saatavilla. Ruokaakin saatiin, ei sitä mitä luulimme tilaavamme mutta kyllä se nälkä lähti siitä pöytään tarjotustakin. 😄

Hieno seikkailupäivä sisälsi 450km vaihtelevaa asvalttia ja entistä asvalttia sekä hieman hiekkatietä.

Myös maantiehotellissa nukutti hienosti ja keräsimme tietämättämme voimia pari venäläistä muuttujaa sisältävään seuraavaan ajopäivään, josta tuli muuten koko PeterPanBiken historian pisin päivämatka. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

-Laura-

Viralliseen PeterPanBiken matkablogiin pääset tästä.

Vuoden suuri seikkailu Minskiin ja takaisin 4/11, Matkapäivä 2.

Toisena matkapäivänä heräsimme Viipurissa huomattavasti edellispäivää viilempään säähän. Etukäteen maksettuun hotelliimme sisältyi aamupala, mutta viime vuodesta poiketen se olisi pitänyt tilata etukäteen. No, istuimme pöytään ja tilasimme aamupalat. Seisovaa pöytää ei ollut, vaan kaikki ruoat tulivat tilauksesta. Aamupalasalin ollessa täynnä (noin 50 vierasta) luulisi buffet-pöydän olevan helpoin kaikkien osapuolien kannalta. Venäjän kielinen tarjoilija haablasi, ja ystävällinen suomea taitaava venäläisnainen käänsi meille, että aamupalaa saa tilattua vain klo 8.00 ja aikaisintaan seuraavaksi aamuksi. Noin 20 minuuttia tätä keskustelua ja taistelua käytiin eri tahojen ja eri matkalaisten toimesta. Lopulta pakkasimme kamamme ja poistuimme paikalta pyörinemme aamupalapaikkaa etsimään. Erinomainen aamupalapailla löytyikin Viipurin torin laidalta, johon pääsi syömään ilman etukäteistilauksia.

Kuvassa Viipurin kauppahalli, tori oli tosi hiljainen ainakin sunnuntaiaamuna.

Vähänpä reissun miehet ymmärsivät, kun päästivät leidit kauppahalliin ihmettelemään. Tarjolla oli kaikkea mahdollista mukeista karvahattuihin ja karkeista onkivapoihin. Saattaa olla, että pari Viipuri-matkamagneettia tarttui mukaani maatuskan lisäksi.

Päivä enteili hieman sadetta, mutta ainakaan yksi jästi ei suostunut pukemaan etukäteen sadeasua päälle. Lähdimme ajamaan Terijoen kautta kohti Koivistoa ja seuraavaa majapaikkaamme, Novgorodia.

Vettä alkoi tulemaan kuin esterin *****stä ja sadevaattet saatiin niskaan vasta kun ensimmäinen vesipatja oli vastaantulevan rekan toimesta saatu niskaan. Sattumoisin visiirikin oli pikkusen raollaan, onneksi puhelinsetti ei kastunut. Koko Terijoen pätkän vettä tuli tosi paljon ja näkyvyys oli täysin nolla. Harmitti tosi paljon, sillä nimenomaan Terijoella olisi ollut meikäläisen maita poijutettavana. Täytyy jättää tilusten merkkaus ensi kertaan. Lisäksi pyörä oli kastunut ihan täysin ja kone ei meinannut pysyä ollenkaan käynnissä. Riemu oli ylimmillään kun vettä satoi aivan ämpäristä kaatamalla, koko Terijoen rantatie oli ihan tukossa ja pyörä sammuili millon mihinkäkin risteykseen vaikka kuinka huudatin kaasua ja kytkintä. Onneksi kone höyrytti itsensä kuivaksi kaasu- ja kytkinkahvan armottomalla repimisellä. 😄

Tilannekuva matkalta Pietarhoviin, Venäjälle tyypilliseen tapaan odotimme junan ylitystä tasoristeyksessä. Tai ainakin tasoristeykseen johtavassa jonossa.

Ajelimme kuuluisan Koiviston kirkon kautta Pietarhovin kupeeseen syömään.

Koiviston kirkko on ollut merkittävässä asemassa entisen Viipurin alueella. Valitettavasti kirkko on nykyisin harrastus- ja kerhotilakäytössä. Muistan oman isoäitini usein kertoneen Koiviston kirkosta ja sen hienoudesta. Harmillisesti emme päässeet sisälle katsomaan sen tarkemmin.

Matkanjohtaja Jyrki ja Laura

Matkalaiset Juha, Laura, Heikki, Marjariitta, Kaarina, Tarmo ja Ilkka tyylikkäissä sadeasuissaan.

”Ei haittaa pieni vesisade” sanoi hän, jolla oli molemmissa saappaissa ainakin litra vettä.

Saimme pyörät hienosti parkkiin ainoan länsimäisesti kirjoitetun ravintolan ”Family Restaurantin” pihaan. Söimme koko porukka seljankakeittoa ja leipää, joka oli paikallisella mittapuulla pirun kallis lounaaksi, kokonaiset 8 euroa/ hlö juomineen.

Pari uitettua leidiä. Family Restaurant oli tosi upeasti sisustettu. 😍

Minä ja matkanjohtaja Jyrki otimme nopean ”parin sadan metrin” ruoansulatuslenkin kohti Pietarhovia ja sen myyntikojuja. Matkanjohtajan edelliseltä reissulta hankittu kuuluisa ja erittäin tyylikäs ”Russia”-lippalakki oli kadonnut ja ”vastaavia ei ole saatavilla mistään muualta.” 😄 Myyntikojuja oli kuin basaarissa ja saatoinkin täydentää kuuluisan matkamagneettikokoelmani Pietarin osalta. Pietarhovia emme tämän tarkemmin ehtineet vilkaista aikataulun vuoksi, jäi sekin ensi kertaan!

Saavuimme illalla Novgorodiin. Kilometrejä päivälle tuli 470km.

Tämän päivän reitti hyvin suurpiirteisesti havainnollistettuna. Itselläni ei ollut navigaattoria enkä pitänyt mitään paikkannussovellusta päällä, joten tarkkoja pysähdyksiä ja poikkeamia ei ole tuossa merkitty.

Kaupunki oli ensivaikutelmaltaan melko neuvostohenkinen, mutta toisaalta tosi hienoksi laitettu kukkineen ja valoasetelmineen. Novgorod on Venäjän vanhimpia kaupunkeja sen juhliessa tänä vuonna 1160-vuotis juhliaan.

Söimme illallista tässä upeassa laivassa. Ruokalistat olivat tietenkin venäjäksi, mutta Tarmon oivaltaman Google kääntäjän ansiosta jokainen löysi syötävää itselleen.

Hotellimme sijaitsi Novgorodin läpi virtaavan Olhavanjoen rannalla. Hotelli oli jälleen hyvin neuvostohenkinen ulkoapäin sekä yleisiltä tiloiltaan, mutta huoneet olivat oikein hyvät. Ilmastointikone ja saappaiden kuivatuspaikkana toiminut ikkunalauta kruunasivat kaiken. 😄👍🏻

”Ei mitään kiirettä, mutta vähä nälkä olis”

Iloinen ”seurakunta” menossa syömään. Juha, Ilkka, Heikki, Marjariitta, Kaarina, Laura ja Tarmo.

Matkanjohtajakin oli tyytyväinen päivän ajoihin. 😄👍🏻

Auringonlasku oli todella kaunis, ihan kaikista kauneimmasta maisemasta en ehtinyt ottaa kuvaa. Novgorodissa riittäisi hyvin katseltavaa ainakin pitkäksi viikonlopuksi, mutta totuttuun tapaan kaikki kirjoitettu ja painettu teksti oli vain venäjän kielellä, joten sen osaamisesta olisi suuri hyöty Novgorodiin matkatessa.

Ajopäivän jälkeen maistui jälleen uni ja se tulikin erityisen sukkelaan jo aiemmin hehkutetun ilmastointilaitteen ansioista.

Seuraavassa postauksessa matkaamme Novgorodista Pihkovan kautta Sebeziin, Venäjän ja Latvian rajalle, noin 300m tarkkuudella.

-Laura-

ps. Viralliseen PeterPanBiken matkablogiin toisen matkapäivän osalta pääset tästä.