Vuoden suuri seikkailu Minskiin ja takaisin, 11/11 loppufiilikset

Kuten viimeisen reissupäivän postauksessa lupasin, kasaan tähän postaukseen reissun jälkimainingit noin kuukausi matkan päättymisen jälkeen.

Mikä fiilis?

-Kertakaikkiaan mahtava! Olen edelleen sitä mieltä, että kyseessä oli tämän astisen elämäni suurin seikkailu. Kaikki sujui ilman mitään todellisia ongelmia. Olen todella iloinen, että edellisessä postauksessa mainitsemastani jännityksestä ja pelosta huolimatta lähdin matkaan ja haastamaan itseni. Nyt ehkä jopa hieman pelottaa, tuntuuko tämän matkan jälkeen mikään ”tavallinen” reissu/prätkäreissu enää miltään?

Teiden kunto?

-Venäjällä teiden kunto muuttui huonommaksi välittömästi Vaalimaan raja-aseman jälkeen. Oli reikiä teissä, isompia, pienempiä sekä tiiliskivillä paikattuja. Kun ajeli tietä tarkkaillen ja kuoppia väistellen, ei mitään todellisia vaaratilanteita päässyt syntymään. Pietarin läheisyydessä tiet olivat todella hyvässä kunnossa ja musta kiiltävä asfaltti odotti ajajaansa. Maaseudulla tiet olivat huonossa kunnossa, muttei missään nimessä sellaisessa etteikö niissä olisi selvinnyt. Välillä asfalttitieksi merkitty tie olikin hiekkatietä, välillä muuten vaan ja välillä massiivisen tietyömaan takia. 5/7 matkamme pyöristä oli sellaisia joilla olisi voinut ajaa vaikka keskellä mettää, joten minulla oli pyörän tekniikan kannalta epäsuotuisimmat olosuhteet hiekkateillä irtohiekan vuoksi, mutta pää kylmänä ja pienellä vaihteella ajaessa matka taittui hienosti. Valko-Venäjän tiet oli todennäköisesti vedetty kaikki uusiksi viimeisen vuoden aikana, niin hyvässä kunnossa ne olivat. Latvian tiet olivat reissun huonoimmat Venäjän maaseudun lisäksi ja Virossa tiet olivat melko samanlaisessa kunnossa kuin Suomessakin. Kuitenkin myös Latvian tiet olivat ihan ajettavia, kunhan tarkkaili railoja. Katupyörällä pärjää kyseisellä reissulla hyvin.

Liikenne yleisesti?

Suuresti pelkäämäni Venäjän liikennekulttuuri yllätti minut äärimmäisen positiivisesti. Olen jopa sanonut kaipaavani sitä kokemaani joustavaa liikennekulttuuria. Isolle prätkäjoukolle annettiin aina tilaa, vaikka valot olisivatkin olleet vaaleanpunaisen puolella, koko porukka päästettiin aina valoista läpi sekä tehtiin tilaa kaistoilla, myös isoissa kaupungeissa ja risteyksissä. Mitään tööttien soittamisen tarvetta kenelläkään ei ollut, vaan turismoille näytettiin ja annettiin kohteliaasti tietä. Myös rekat näyttivät aina ohittaessa vilkuilla ehtiikö ohittamaan vai tuleeko vastaan joku jota pyörän selästä ei välttämättä nähnyt. Vain kerran koin tilanteen jossa minut ohitettiin ojan puolelta sekä tilanteen jossa kanssani samaan aikaan 2-kaistaisella tiellä oli yhteensä 5 ajoneuvoa. 😂 Kaksi rekkaa tuli vastaan, toinen leveää piennarta ja toinen varsinaisella kaistalla, minua vasemmalta ohitti henkilöauto keskiviivalla sekä omalla pientareellani ajoi paikallinen pappatunturi. Hienosti mahduimme kaikki 5 samaan aikaan tielle ja jokainen teki toiselleen tilaa. Muutenkin ohitustilanteissa myös vastaantulijoilla oli pelisilmää ja tilaa tehtiin tarvittaessa vähän pientareenkin puolelle. Matkastamme suurin osa ajettiin taajamien ja moottoriteiden ulkopuolella ja siellä liikenne oli hyvin rauhallista. Valko-Venäjän liikenne oli hyvin samanlaista kuin Venäjällä. Latviassa tuntui tämän joustavuuden jälkeen olevan liikenteessä pelkkiä mulkvistejä ja siellä liikenne oli paljon veemäisempää eikä voinut todellakaan luottaa siihen etteikö joku arvonsa tunteva ajaisi piruuttaan kylkeesi liikenneympyrässä. Virossa liikenne oli melko hiljasta ja kuten moni tietää, hyvin samankaltaista kuin Suomessa.

Varusteet?

Ajoimme kaikki coretex-varusteilla sekä umpikypäröillä. Suosituin varustemerkki taisi olla Rukka, itselläni on Hanxin coretex-asu. Hiki tuli mennen, tullen ja palatessa mutta vain kunnon varusteet suojaavat kaatumistilanteessa ja sen tietää viimeistään siinä vaiheessa kun on kerran niistänyt asfalttia. Jätin paksut ajohanskat kotiin ja ajoin kevyillä crossihanskoilla, sekä varahanskoina olleilla neopreenihanskoilla hieman viilemmällä kelillä. Kuumimpina päivinä houkutus ajaa farkuilla oli melko suuri, mutta onneksi ajohousuni panssareineen eivät mahtuneet laukkuihini, joten ainoa tapa siirtää ne paikasta toiseen oli ajaa ne päällä. Myös sadetakit ja -housut pääsimme pukemaan päällemme ja moottoripyöräilyyn tarkoitetut sadevaatteet ovat näissä hommissa ihan ehdottomat. Ne ovat helvetin rumia, kirkkaan vihreitä mutta näkyvyys sateella on tosi tärkeää ja tietysti vaatteiden vedenpitävyys. Yleisesti ottaen tavaraa minulla oli mukana ihan liikaa ja seuraavassa postauksessa kerronkin omat pakkausvinkkini prätkäreissulle.

Venäjä yleisesti?

-Venäjä yleisesti ottaen yllätti todella positiivisesti. Venäläiset olivat todella ystävällisiä (paitsi huoltoaseman myyjät 😄) ja olivat aina auttamassa kartan kanssa ihmetteleviä turisteja vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Kuten monesti on sanottukin, huonomaineisilla ja töykeillä venäläisturisteilla ei ole mitään tekemistä ”oikeiden”, tavallisten venäläisten kanssa. Venäjä on valtava maa ja paljon nähtävää jäi vielä seuraaviksi kerroiksi. Suomalaisturistin näkökulmasta mikään ei maksanut juuri mitään ja rahan arvoa oli tosi vaikea hahmottaa. Matkamme aikaan ruplan kurssi oli meidän kannaltamme hyvä, 1000 ruplaa oli noin 13e. Kun kokikset ja hodarit maksoivat huoltiksella alle 100 ruplaa, en viittinyt enää kolikoita edes kantaa mukanani.

Matkakaverit?

Matkakaverit olivat mahtavia! Ikähaarukka oli tällä reissulla 27-72 vuotta. Kokemukseni mukaan iällä ei kuitenkaan ole mitään väliä, vaan porukka hitsautuu todella nopeasti yhteen ja kaveria autetaan niin tankkausjonossa, sadetakin kiinni laittamisessa kuin tavaroiden kantamisessakin. Matkakavereistani tunsin ennalta kaksi, se on oma ennätykseni, sillä Dolomiittien reissulla tunsin yhden ja Ladys Andalucia reissulta en tuntenut ketään etukäteen! Motoristit ovat yleisesti ottaen melko lepposta porukkaa eivätkä nillitä pienestä. Tällaisilla reissulla pitää ollakin pelisilmää sekä joustavuutta, sillä aina kaikki ei mene niinkuin on suunniteltu. Saattaa sataa, aurinko porottaa tai mitään ruokapaikkaa ei ole seuraavan 300km aikana. Ennakointi on tietysti kaiken lähtökohta ja mukavuusalueen coctail-matkat ovat sitten erikseen.

Nämä ovat seikkailuja!

PeterPanBike?

Tämä oli kolmas Peter Pan Biken reissuni (Ladys Andalucia 03/2018 5pv, Dolomiitit 09/2018 3pv, Minsk 06/2019 8pv) ja vielä syyskuussa on tulossa Ladys Toscana 5pv. Ensi keväänä ajattelin lähteä Laatokan kierrokselle tai Murmanskiin vuoden mittaisen viisumini kanssa. Ladys reissut eroavat ”normi” matkoista siten, että matkalla on vain naisia ja majapaikka on koko matkan sama. Tavarat voi siis tuoda Samsonitessä paikalle. Kaikki matkat ovat olleet hyvin erilaisia, mutta kaikki aivan mahtavia. Matkajärjestelyt ovat hoituneet hienosti, eikö koskaan ole ollut mitään ongelmia tai epäselvyyksiä. Lennot eivät kuulu matkojen hintaan ja ne pitää bookata itse. Lentojakin on kuitenkin on varattu yhdessä, jottei kokemattomankaan matkaajan reissu jää lennoista kiinni. Porukassa on aina hauskempaakin! Itse olen kokenut PeterPanBiken reissut mukavana tapana matkustaa moottoripyörällä maailmalla ja sen takia suosittelenkin sitä muillekin. Kaikki PeterPanBiken tulevat matkat löydät täältä ja jokaisesta matkasta kirjoitettavat matkablogit täältä. Jos haaveissasi on prätkämatka maailmalle, kerron mielelläni lisää omista kokemuksistani. 😊

Lähtisitkö uudelleen?

Lähetäänkö heti vai saman tien? Aivan ehdottomasti! Nälkä kasvaa syödessä tässäkin hommassa ja prätkällä näkee ja kokee niin paljon ja erilailla, ettei sitä osaa edes selittää. Vain toinen motoristi sen ymmärtää.

Tässä vielä matkareittimme, jossa ei ole huomioitu mutkateitä eikä alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeavia raja-asemia. 😄

Hamina- Viipuri- Kronstadt- Veliky Novgorod- Pihkova- Ostrava- Sebez- Minsk- Daugavplis (Väinälinna)- Pärnu- Tallinna- Helsinki. 3200km, 8 päivää. Olipa kiva laittaa tämä reissu pakettiin! Nyt on helppo palata jälkikäteen matkan yksityiskohtiin.

Seuraavaan postaukseen olen koonnut jokaisen prätkäleidin pakkauslistan viikon prätkäreissulle ja alan myös pikkuhiljaa purkamaan heinäkuun alussa tekemääni viikon mittaista Montenegron matkaa.

Seuraaviin seikkailuihin!

-Laura-

PS. Teitä lukijoita on ilmestynyt lyhyessä ajassa tosi paljon, niin paljon että kaikki lukijat ei voi olla pelkästään mun kavereista koostuva joukko. 😄 Ihan mahtavaa! Näin postaussarjan päätteeksi olisi kiva kuulla ketä siellä ruudun toisella puolen on, mistä postauksista olet tykännyt ja minkälaiset jutut kiinnostavat? 😊 Muutenkin kommentin jättäminen on aina toivottavaa ja iloinen yllätys! Vaikka tätä blogia kirjoitan itseäni varten keinutuoliin luettavaksi, on aina kiva kuulla minkälaiset ihmiset ovat kiinnostuneita matkoistani ja miten olette blogini löytänyt. 😊

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply