Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150

Vuoden suuri seikkailu Minskiin ja takaisin 9/11, matkapäivä 7.

Päivä Väinälinnassa aukeni aurinkoisena mutta hieman totuttua viilempänä. Se oli ihan mukavaa vaihtelua, sillä kyllä reissulla oli hyvin tarjettu siihen mennessä. Aamuvirkuimmat olivat ehtineet vilkaista kaupunkia ennen starttiamme. Söimme hyvän aamupalan hotellissamme, joka muuten sijaitsi suoraan ostoskeskuksen yläpuolella kaupungin keskustassa. Päätimme kuitenkin lähteä ajelemaan kohti seuraavaa kohdettamme Pärnua, sillä halusimme olla siellä hyvissä ajoin ennen pimeää.

Tässä kohtaa oli vuoro kuskien tankkaukselle. Ilkka, Marjariitta ja Jyrki käyvät keskustelua uskaltaako tavarat (tankkilaukut, navigaattorit, kypärät ja ajotakit) jättää pyörien päälle odottelemaan. Jätettiin, kuten reissussa joka pysähdyksellä ja kaikki tavarat pysyivät tallessa. Latvian pohjoisosassa lämpötila laski niin alas, että jouduin koeajamaan ensi kertaa uuden merinovillakerrastoni paidan. Hyvin toimi ja lämmitti mukavasti. Ja lämpömittari näytti muuten +22c. 😄 Kylmän tunne riippuu siitä mihin tottuu!

Latvian ja Viron rajanylitys sujui kuin Tampereen ja Kangasalan välisen kuntarajan ylitys, Welcome to Estonia! Viro oli huomattavasti siistimpi yleisilmeeltään kuin Latvia. Myös huoltoasemien kahviloissa alkoi olemaan ymmärrettävää tekstiä ja hieman huvittavaakin.

Viimeinen tankkaus ennen Pärnun hotelliamme. Huoltoasemalla oli erikoinen meininki, vessaa ei ollut mutta kun Marjariitta kävi kysymässä toilettia, huoltoaseman naismyyjä sanoi ”ok, ladies only”. No reissun miehen pääsivät yli tästä epätasa-arvoisesta kohtelusta.

Kilometrejä päivälle kertyi 378.

Majapaikkamme Pärnussa oli IHANA! 😍 Kyseessä oli Pärnun rannan tuntumassa sijaitseva alle 20 huoneen Villa (lisään nimen jälkikäteen kunhan keksin sen)

Elämä hymyilee!

Oli pakko ottaa kuva matkan ensimmäisestä saatavilla olleesta siideristä! 😄 Maistui todella hyvältä Pärnun lämmittävässä ilta-auringossa Villan terassilla. 😎☀️

Myös Ilkka, Tarmo, Juha ja Heikki olivat tyytyväisiä oloonsa.

Menimme syömään Pärnun ehkä suosituimpaan ravintolaan, Steffaniin. Ravintola oli tosi tunnelmallinen eikä ruokaakaan oltu kehuttu suotta.

Söin lasagnen, joka oli niin valtava, että puolet jäi syömättä. Paras lasagne mitä olen tähän mennessä syönyt (äidin tekemän lisäksi tietenkin).

Pärnu oli todella paljon siistimpi ja nätimpi kuin mitä muistan edelliseltä käynniltäni noin 15 vuoden takaa. Toki paljon on varmasti kunnostettukin siinä ajassa. Saatoin jopa hieman ihastua Pärnuun ja voisin hyvin tulla tänne pitkäksi viikonlopuksi nauttimaan elämästä ja syömään hyvin. Mikään halpa paikka Pärnu ei enää ole.

Palatessamme Villaan, oli hotellin baari jo sulkeutunut. Hätä ei ollut tämän näköinen, olihan meillä Marjariitan Trikessä kuljetetut, viimeisillä Valko-Venäjän ruplilla raja-aseman kaupasta ostetut kuohuviinit! Marjariitta oli ollut niin kaukaa viisas, että oli laittanut ne kylmään heti Pärnuun saavuttuamme. Jokainen haki kämpästään hammaspesumukit ja skoolasimme baarin terassilla yhdessä hienosti onnistuneella reissulle. Siinä hetkessä oli jotain taikaa.

Menimme onnellisina ja pienessä skumppahuurussa nukkumaan viimeistä siirtymää Pärnu-Tallinna-Helsinki odotellen.

-Laura-

Päivän virallinen matkablogi ja postaus ajopäivältä 7 tästä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi 23/07/2019 at 23:34

    Mukavaa kerrontaa ja rento ja hyvä tunnelma välittyy lukijalle. Pärnussa en ole käynyt, mutta olen kuullut siitä paljon kehuja, että hieno paikka ja kesällä käy ihan rantakohteesta. 🙂

    • Reply Lauran tarakalla 28/07/2019 at 13:55

      Moikka Virpi! Kiitos kivasta kommentista! 🙂 Pärnu yllätti kyllä todella positiivisesti, ja se voisi olla hyvä vaihtoehto Välimeren matkalle rantalomaa kaipaaville.

  • Reply Stacy Siivonen 26/07/2019 at 13:55

    Olen Pärnussa ollut vähän niin kuin ohimennen vain. Minusta kaksi euroa teestä on paljon, saisi olla haudutettua siihen hintaan.
    Reitti Latvian puolella oli kyllä vähän jännempi kuin se tavanomainen tie Riikaan.

    • Reply Lauran tarakalla 28/07/2019 at 13:51

      Moikka Stacy! Pärnu on kyllä tosi kiva lomakohde! En tarkkaillut hintoja noin tarkkaan, mutta varmasti turisteilta osataan pyytää rahat pois. 🙂 Via Balticaa ei kyllä viitsi ajella ellei tarkoitus ole ajaa mahdollisimman nopeasti paikasta A paikkaan B, siellä ei ole kovin kummosia maisemia. 🙂

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA 28/07/2019 at 08:05

    Tein samana huomion kuin sitä, eli Pärnu ei ole enää mitenkään halpa. No ei se nyt kalliskaan ole, mutta kun verrokkina on just ajat 15-20 sitten niin kyllä eron huomaa. Mutta kiva paikka silti.

    • Reply Lauran tarakalla 28/07/2019 at 16:27

      Moikka Anna! Se on just näin, sielläkin on hoksattu ottaa turistilta rahat pois, ei ole enää mikään halpa paikka lomailla. Mutta todella viihtyisä, en ihmettele miksi Pärnussa käy niin paljon turisteja hintojen noususta huolimatta. 🙂

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää 28/07/2019 at 08:51

    Kiva blogi sinulla Laura! Kuulostaa mielettömältä seikkailulta tämä teidän reissu. Joskus olisi kiva käydä Minskissä. Aika houkuttelevan näköinen tuo lasagne.

    • Reply Lauran tarakalla 28/07/2019 at 16:30

      Moikka Paula! Kiitos kivasta kommentista! 🙂 Tuo matka oli kyllä tosi mieleenpainuva ja ainutlaatuinen. Minsk oli mielenkiintoinen ja lentäen saatava viisumivapaus houkuttelee varmasti turisteja. Lasagne oli todella hyvää, kannattaa ehdottomasti käydä Steffanissa syömässä jos Pärnuun eksyy!

  • Reply Noora / Seikkailumielellä 28/07/2019 at 11:51

    Nuo kaikenlaiset villat ovat Virossa käsittääkseni aika suosittuja majapaikkoja, tai ainakin olen huomannut, että niiden perään kysellään paljon suosituksia 🙂 Tutkailin tuota Pärnua sun suositusten perusteella, mutta päädyin tällä kertaa itse kuitenkin Tarttoon. Villan sijaan yövyn hostellissa kaupungin keskusaukion laidalla, joten ainakin sijainti on keskeinen!

    • Reply Lauran tarakalla 28/07/2019 at 22:44

      Samassa käsityksessä olen, että pienet Villat ovat suositumpia kuin perinteiset isot hotellit. Onhan niissä ihan erilainen tunnelma! En malta odottaa kuulla matkastasi ja reitistäsi! 🙂

    Vastaa käyttäjälle Virpi/Hätälasku matkablogi Cancel Reply