Vuoden suuri seikkailu Minskiin ja takaisin, 6/11, matkapäivä 4.

Emme vielä aamulla tienneet, että meistä tulisi ennätystentekijöitä!

Etukäteen tilattava mutta runsas aamupala naamariin ja koneet käyntiin. Marjariitta herätti trikensä kanssa sen verran huomiota paikallisissa miehissä, että koko hotellin kanalauma tuli orrelle seuraamaan lähtöämme.

Sebezin kylänraitti läpi ja Valko-Venäjän raja-asemalle. Jep jep. Njeeeeeet, sanoi armas venäläinen rajavirkailija. Tämä asema on vain venäläisille ja valko-venäläisille. Ei mitään, samaa saharan hiekasta tehtyä tietä takaisin Sebezin kylille miettimään uutta lähestymistapaa ja -asemaa.

Tarmo, Juha, Kaarina, Jyrki ja tullimies tutkimassa kartasta seuraavaa rajanylityspaikkaa.

Matkanjohtaja ja hieman venäjää haablaava Kaarina selvittelemässä rajanylitystä. Tätä tietä nimismiehenkiharoinee ei oltu suunniteltu kummallekaan Hondalle, ei trikelle eikä katupyörälleni.

Sotamuistomerkkejä ja veteraanien muistomerkkejä Venäjän maassa riitti, varsinkin Karjalassa. Voisi melkein kuvitella vihollisen hyökkäänneen heidän mailleen vuosina 1939-41!

Kylän Lenin löydetty! Teinit Marjariitta ja Juha näyttivät miten ”nuoriso elehtii kun ne voittaa” 😄👍🏻

Kuva Sebezin kahvilan seinältä. Maailmankuva riippuu siitä mistä sitä kattoo…

Ja kohti seuraavaa Valko-Venäjän raja-asemaa!

Veli venäläinen ei kuitenkaan petä, sama juttu kuin edellisellä asemalla. Emme kuulemma päässeet yli, koska tarvitsimme pyörien papereihin leimat, että ne ovat poistuneet Venäjältä eikä näitä leimoja ollut tällä asemalla lyödä papereihimme. Jännä juttu, viime vuonna näiltä asemilta on PeterPanBiken Minskin matkaporukat menneet kyllä yli….

Ystävällinen rajaviranomainen kertoi, että lähin EU-kansalaisille tarkoitettu rajanylityspaikka olisi vain 350km päässä. Ei muuta kun huoltoasemalle pohtimaan voiko olla näin.

”Joo o, näin on näreet” totes Heikki ja Jyrki Sebezissä.

Karttaa katsottiin läheisellä huoltoasemalla avuliaiden paikallisten kanssa ja yhdessä todettiin, että 350km tuohon suuntaan. Ei muuta kun tankki täyteen ja kypärä kireelle ja lets mentiin. Matkaa kun oli tiedossa päivälle muutenkin, ajoimme suorinta moottoritietä raja-asemalle ilman ylimääräisiä mutkia.

Parin venyttelyn ja tankkaamisen (ja visiirinpesun) jälkeen saavuimme sille tavoitellulle Venäjä-Valko-Venäjä rajalle. Rajalle, jota ei käytännössä ollutkaan. Ei tullia, ei raja-asemaa, ei pysähdyksiä, passien tarkastamisia tai leimoja pyörien papereihin. ”Welcome to Belarussia”-kyltissä olivat ensimmäiset länsimaalaiset kirjaimet pitkään aikaan ja maa renkaiden alla vaihtui kuin EU-alueella konsanaan. Jos takana ei olisi ollut jo tässä vaiheessa yhden päivän ajomatkaa, olisi voinut vaikka vähän jo naurattaa nämä EU-kansalaisilta vaadittavat rajamuodollisuudet.

Hodari tai hampurilainen koneeseen sekä bensaa tankkiin ja kohti Minskiä, vielä muutama sata kilometriä edessä päin. Saavuimme kaupunkiin illalla klo 21 jopa 12 tunnin matkan teon ja 708km jälkeen.

Pienet kypäräkaljat olivat paikallaan jo hotellin pihassa kaikkien saavuttua ehjinä ja hyväntuulisina määränpäähän historiallisen pitkän ajopäivän jälkeen.

Hotelliin suihkuun ja vaatteiden vaihdon kautta ulos haistelemaan suurkaupungin ilmaa. Minsk oli ensisilmäyksellä todella valtava sekä todella siisti kaupunki. Ruokapaikat olivat menneet jo kiinni ja vain hotellin yhteydessä toimiva yökerho toimitti ruokaa nälkäisille matkailijoille.

Onneksi seuraavana päivänä tiedossa oli vapapäivä, sillä tämän päivän ponnistus oli melkoinen ja väsymys hiipi kroppaan vasta kun ajot oli saatu alta pois ja illallista eteen.

Reitti on suuntaa antava, sillä käytössäni ei ollut navigaattoria.

Seuraavana päivänä pääsimmekin tutustumaan tarkemmin Minskiin ja sen nähtävyyksiin, niistä tarkemmin seuraavassa postauksessa.

-Laura-

Päivän viralliseen PeterPanBiken matkablogiin pääset tästä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply