Kaunis ja merellinen Rauma

Vietimme länsirannikolle suuntautuneen kesämatkamme kaksi ensimmäistä yötä Raumalla. Nautimme erityisesti Vanhan Rauman kauneudesta ja teimme mukavan meriretken Kylmäpihlajan majakalle.

Olemme käyneet Raumalla kerran aiemmin, reilut kolme vuotta sitten. Siitä vierailusta kirjoittamassani jutussa kuvailin lumen ja jään narskumista kenkien alla. Keskeinen Kuninkaankatu on nyt aurinkoisena kesäkuun iltana miltei yhtä hiljainen kuin kokemillamme talvipakkasilla. Suunnistamme tälläkin kerralla heti aluksi Wanhan Rauman KaffeBariin. Nyt ovella odottaa Live now – dream later -blogin Saana, joka on yksi Rauman ilosanoman innokkaimmista sanansaattajista.


Vaihdamme kuulumisia viihtyisällä sisäpihalla, jota laskeva aurinko vielä hetken lämmittää. Illan viiletessä voi siirtyä sisätiloihin, joihin eri parin huonekalut ja sekalaiset kahvikupit luovat kotoisaa tunnelmaa. KaffeBarin munkit tunnetaan kaupungin parhaina, ja vaikken olekaan tutustunut tarjontaan laajemmin, uskoisin määritelmän olevan ainakin lähellä totuutta.


Ehdimme viihtyä paikalla melkein tunnin, kunnes KaffeBar alkaa jo sulkea oviaan. Teemme vielä lyhyen kävelykierroksen. Saana on vasta valmistunut viralliseksi Rauma-oppaaksi, joten kaupungin nähtävyydet ja historia ovat erinomaisesti hallussa. Lapsia kiinnostavat erityisesti ikkunoilla näkyvät posliiniset laivakoirat, jotka katsovat ulospäin silloin, kun niiden isäntä ei ole kotona.


Pysähdyn taiteilija Kerttu Horilan ateljeen kohdalle, koska huomioni kiinnittyy ikkunasta tuijottaviin tutunnäköisiin patsaisiin. Horilan töitä oli esillä kotikaupunkini Keravan Sinkka-museossa viime vuonna ja vasta nyt ymmärrän, että sama taiteilija on myös esimerkiksi Rauman kirkossa istuvan naishahmon luoja.


Onneksi meillä on vielä Saana mukanamme, koska muuten Horilan mieleenpainuvin teos olisi jäänyt näkemättä. Se nimittäin löytyy varsin yllättävästä paikasta. Kuninkaankadun varrella kannattaa kurkistaa avaimenreikään, koska sen takana odottaa Kerttu Horilan Piiloparatiisi.


Tutustumme seuraavana aamuna Merimiehen kotimuseo Kirstiin, joka kertoo tavallisten raumalaisten elämästä 1900-luvun eri vuosikymmeninä. Talolla on pitkä historia, sillä se ehti olla parisataa vuotta saman suvun omistuksessa ennen siirtymistään museokäyttöön 1970-luvulla.

Rauma tunnetaan pitsistään ja Kirstinkin naiset ovat olleet taitavia nyplääjiä. Esillä on myös monenlaisia jokapäiväiseen elämään liittyneitä esineitä. Tutustumme päärakennuksen lisäksi pihapiirin muihin rakennuksiin. Menneen ajan tunnelma on helposti aistittavissa, joten Kirsti tarjoaa miellyttävän aikamatkan edellisten sukupolvien maailmaan.


Kävimme aiemmalla matkallamme laivanvarustajan kotimuseossa Marelassa, joka esitteli rikkaan raumalaisen perheen elämää. Sekin on mielenkiintoinen nähtävyys, mutta itsensä on helpompi kuvitella asumaan tänne Kirstin vaatimattomampaan ympäristöön.


Kirstin talo kiinnostaa lapsiakin. He täyttävät innolla monistetta, johon saa ruksata näkemänsä esineet. Kaikki monisteen valokuvissa olevat tavarat löytyvät, joten voimme jatkaa matkaa hyvillä mielin.


Pienellä Hauenguanon aukiolla näyttää istuskelevan yksinäinen hahmo. Lähempi tutustuminen paljastaa, että penkiltä löytyykin Kerttu Horilan luoma Rauma Flikk käsilaukkuineen. Paikallisten rakastama patsas on ilahduttanut ohikulkijoita jo viiden vuoden ajan. Talvisin se pääsee sisätiloihin lämmittelemään.


Suomen kapein katu Kitukränn on jokaisen Raumalle saapuvan turistin pakollinen kuvauskohde. Niinpä kävelemme itsekin noin kuudenkymmenen metrin pituisen ja reilut kaksi metriä leveän väylän halki.


Raumalla pitää tietenkin käydä myös torilla. Iltapäivällä ei ole erityisen vilkasta, mutta muutamia kauppiaita on toki paikalla. Ostamme evääksi pari litraa laitilalaisia herneitä. Aukiota hallitsee komea keltainen raatihuone, joka on yksi Suomen merkittävimpiä 1700-luvulta säilyneitä rakennuksia. Syömme kevyen lounaan torin toiselta laidalta löytyvässä Café Salissa, minkä jälkeen olemme valmiita lähtemään merille.


Yksi Rauman houkuttelevimmista nähtävyyksistä on Kylmäpihlajan majakkasaari, jonne kulkee vesibusseja Poroholman laiturista. Aikataulut kannattaa tarkistaa etukäteen ja suosittelen myös lipun ostamista valmiiksi Rauman Saaristokuljetuksen nettisivuilta. Poroholmasta löytyy leirintäalue, vierasvenesatama ja kokonainen lomakeskus hiekkarantoineen. Huomio kiinnittyy pariin komeaan purjelaivaan sekä tyylikkääseen päärakennukseen.


Matkaan Poroholmasta Kylmäpihlajalle kuluu 50 minuuttia. Istumme Linnea-aluksen yläkannella, kunnes viileä tuuli saa meidät siirtymään sisätiloihin. Puolimatkan paikkeilla pysähdytään aiemmin puolustusvoimille kuuluneen Kuuskajaskarin saaren laiturilla.


Kylmäpihlajan nimi kuulostaa tutulta radion Merisää-ohjelmasta, jossa käydään läpi rannikkoasemat Jussaröstä Russaröhön ja Märketistä Bågaskäriin. Huomaamme saarelle astuessamme, että olemme samalla saapuneet myös Selkämeren kansallispuistoon.


Tuulten pieksämällä saarella voi aistia eristyneisyyden tunnelmaa. Mantereen puolella näkyy vielä muita saaria, mutta lännessä kimaltaa avomeri.


Kylmäpihlajan luonto on monine kasvi- ja lintulajeineen yllättävän monipuolinen. Satakunnan maakuntakukka tyrni on vahvasti edustettuna, mutta näemme myös monia muita kukkia. Tunnistamme horsman ja orvokin sekä hetken nettiselailun jälkeen myös keltamaksaruohon. Merituuli heiluttaa hentoja kasveja ja taivaalta kuuluvat lintujen äänet.


Kylmäpihlajalla täytyy tietenkin käydä majakan huipulla. Kiipeämme portaat 32 metriä korkean rakennelman näköalatasanteelle, jossa puhaltaa kohtalaisen raju tuuli. Katselen karuja kallioita ja mietin, millaista täällä mahtaa olla myrskyisinä syysöinä.


Maisema on parhaimmillaan Kylmäpihlajan vierasvenesataman suuntaan. Vuonna 1953 valmistuneessa majakassa toimii nykyään hotelli, jossa on viisitoista merinäkymillä varustettua huonetta.

Kiertelemme hetken saarella, kunnes saavumme rantakahvilan kulmille. Ilmassa leijuva korvapuustin tuoksu on niin vastustamaton, että katsomme parhaaksi istahtaa terassille ja nauttia iltapäiväkahvit.


Vajaan puolentoista tunnin pysähdys saarella on meille riittävä. Kylmäpihlajalla voisi toki viihtyä kauankin meritunnelmasta nauttien ja luontohavaintoja tehden, mutta pienestä saaresta saa kattavan yleiskäsityksen nopeasti.


Meriretken jälkeen alkaa olla jo kova nälkä, joten suuntaamme mantereelle palattuamme syömään. Wanhan Rauman Kellari kuulostaa saamistamme ravintolavinkeistä tällä kerralla sopivimmalta. Totesimme Osteria da Filippon erinomaiseksi jo edellisellä matkallamme ja sekä Sydvest että Kalatori saavat odottaa seuraavia Rauman-vierailuja.


Ravintolavalinta onnistuu mainiosti, kunhan vain ensin varmistuu, että mahdumme sisään. Kattoterassille ei tarjoilla iltaisin ruokaa, joten kellarikerros on lauantai-iltana lähestulkoon täynnä. Nautimme olostamme viihtyisässä kellariravintolassa. Palvelu on sujuvaa, päivän kala maistuu hyvin ja suklaajäätelö täydentää aterian.


Iltakävely Rauman hiljaisilla kaduilla on rentouttava elämys. Aurinko valaisee vielä puutalojen seiniä, eikä mukulakivillä näy juurikaan kulkijoita. Alue on kiistattoman kaunis, yhtenäinen ja yllättävän laaja. Korkeuserot olisivat saattaneet tehdä Raumasta vieläkin kuvauksellisemman, mutta toisaalta tasamaalla on kevyt kulkea.

Yksityiskohtia riittää runsaasti. Pitsiä, laivakoiria ja muita merenkulkuun liittyviä esineitä näkyy monilla ikkunoilla. Sinne tänne on asennettu myös juorupeilejä, joiden kautta uteliaat asukkaat voivat tähystää katujen kulkijoita.


Vanha Rauma on parhaimmillaan sivukujilla, joten täällä kannattaa poiketa muuallekin kuin valtaväylinä toimiville Kuninkaankadulle ja Kauppakadulle.


Yövymme Hotelli Raumanlinnassa, joka sijaitsee kivenheiton päässä Vanhasta Raumasta. Siisti ja melko äskettäin remontoitu huone ylittää odotuksemme. Tilaakin on nelihenkiselle perheelle oikein mukavasti. Myös palvelu vastaanottotiskillä on ystävällistä ja tunnemme itsemme heti tervetulleiksi. Negatiivista ovat sen sijaan yökerhosta kuuluvat äänet. Majoitumme Raumalla pahaksi onneksi viikonloppuna ja bassonjytke kantautuu kolmanteen kerrokseen. Tämä voi unenlahjojen mukaan häiritä todella paljon tai olla häiritsemättä lainkaan. Hotellin aamiainen tarjoillaan hieman synkkäsävyisissä pubin tiloissa, mutta ajaa asiansa hyvin.


Viihdyimme Rauman kesätunnelmissa mainiosti ja palaamme sinne varmasti vielä kolmannenkin kerran. Tämäkin kaupunki on parhaimmillaan lämpimään vuodenaikaan ja esimerkiksi jokavuotinen Pitsiviikko voisi olla jonain kesänä hauska kokemus. Kyl Raum o ain Raum!


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply