Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150

Elämyksiä Suomen länsirannikolla

Viikon mittainen roadtrip Suomen länsirannikolla tarjosi paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Idylliset puutalokaupungit sekä merellinen tunnelma sävyttivät matkaamme Naantalista Ouluun saakka.

 Matkan Limingan osuus yhteistyössä Visit Limingan kanssa, muuten omakustanteinen.

Olen asunut koko ikäni Uudellamaalla ja käynyt silloin tällöin sukuloimassa Itä-Suomessa, mutta maamme läntiset osat ovat jääneet niin itselleni kuin vaimollenikin vieraaksi alueeksi. Haluamme korjata tilannetta, joten varaamme viikon aikaa ja käännämme auton nokan kohti länsirannikkoa. Mukana ovat tietenkin myös 8- ja 6-vuotiaat tyttäremme.


Seurailemme Pohjanlahden Rantatietä Naantalista Ouluun saakka. Ajamme välillä majakan kuvilla merkittyä reittiä, mutta oikaisemme toisinaan nopeammalle valtatielle. Matkan varrella näkee merenrantaa yllättävän harvoin, joten mistään maailmanluokan maisematiestä ei kannata puhua. Elämyksiä on kuitenkin odotettavissa, kun reitiltä kurvaa kohti rannikon kaupunkeja ja satamia.


Aloitamme matkan tutulla taipaleella Naantaliin. Kaunis kaupunkikuva, Muumimaailma ja tällä hetkellä suljettu Väskin seikkailusaari ovat houkutelleet meidät näihin maisemiin jo yhdeksänä peräkkäisenä kesänä. Tällä kerralla vierailu on aiempia lyhyempi, sillä piipahdamme auringostaan tunnetussa kaupungissa vain lounaalla. Viihtyisä huvivenesatama ja kauniit kadut on aina mukava nähdä, vaikkei kaupungissa ehtisikään viipyä kauemmin.


Matka jatkuu vajaan puolentoista tunnin ajan pohjoiseen, kunnes saavumme Raumalle. Kävimme Unescon suojelemassa vanhassakaupungissa ensimmäistä kertaa reilut kolme vuotta sitten talvella, ja nyt on mahtavaa nähdä sama alue kesäisessä asussaan. Historiallisilla kujilla on hauska kävellä ja helppo viihtyä. Jäämme Raumalle kahdeksi yöksi.


Nautimme myös vesibussiretkestä Kylmäpihlajan majakalle. Katselemme myrskyjen karaisemalla saarella avomerta ja mietimme, kannattaisiko majakassa toimivaan hotelliin palata joskus yöpymään. Nyt tyydymme vain katselemaan maisemia huipulla sijaitsevalta näköalatasanteelta. Raumasta on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.


Tie kulkee kohti itsellemme täysin uusia paikkoja. Rauman jälkeen täytyy tietenkin pysähtyä Porissa. Syömme jäätelöt aurinkoisessa Raatihuoneenpuistossa ja muutaman korttelin mittaisella kävelyllä saa nähdä niin Porin torin kuin pari seinämaalaustakin.


Jazz-festivaalien pitopaikkana tunnetusta Kirjurinluodosta löytyy valtavankokoinen Pelle Hermannin leikkipuisto sekä vuohien ja alpakoiden kaltaisia eläimiä. Sää viilenee tummien pilvien noustessa taivaalle, joten päätämme jatkaa matkaa.


Yyterin sannoillakin puhaltaa vilpoinen tuuli, mutta hiekka lämmittää mukavasti varpaita. Uiminen jää tällä kerralla väliin, vaikka lapsiystävällinen matala ranta alkaakin helteen puuttumisesta huolimatta houkutella.


Annamme aaltojen huuhdella varpaita ja nautimme kesästä. Yyterin hiekkadyynit ovat upea nähtävyys, jota ei kannata jättää Porin suunnalla liikkuessa väliin. Suomen luonnosta puhuttaessa tulee harvemmin mieleen tällainen maisema.


Suuntaamme seuraavaksi Live now dream later -blogin Saanan suosituksesta Reposaaressa sijaitsevaan Merry Monk -gastropubiin, josta saa kuulemma maailman parasta fish & chipsiä. Kalan tuoreus on helposti aistittavissa ja ateriakokemus on muutenkin mieluisa. Valoisa rantapubi sopii mainiosti koko perheen lounaspaikaksi.


Aikataulu ei salli kovin tarkkaa tutustumista Reposaareen, joka tunnetaan kavereiden kesken nimellä Räpsöö. Meren äärellä uinuvat värikkäät puutalot ja hiljaiset kadut ehtivät lyhyelläkin kierroksella ihastuttaa niin paljon, että haluamme ehdottomasti palata Meri-Porin suunnalle joskus toistekin. Reposaaren kirkko sopii saumattomasti yhteen seudun muun arkkitehtuurin kanssa.


Saavumme illan suussa Kristiinankaupunkiin, jossa nukumme yhden yön yli. Seuraavana päivänä on aikaa tutustua vanhojen rakennusten reunustamiin katuihin, haistella tervan tuoksua Ulrika Eleonoran kirkolla, tehdä pieniä ostoksia ja saada historian oppitunti Lebellin kauppiaantalossa.

Kuvauksellisesta Kristiinankaupungista ei kerta kaikkiaan voi olla pitämättä. Vanha keskusta on muista Suomen merkittävistä puutalokaupungeista poiketen säilynyt tulipaloilta, joten nähtävissä on jopa 1700-luvulta peräisin olevia rakennuksia. Kristiinankaupungista on tulossa yksityiskohtaisempi blogijuttu myöhemmin.


Puolen tunnin ajomatkan päässä Kristiinankaupungista pohjoiseen sijaitsee Kaskinen, joka on väkiluvultaan Suomen pienin kaupunki. Komea lempinimi Suomen Manhattan viittaa pitkänomaiselle saarelle rakennetun keskustan ruutuasemakaavaan, mutta siihen yhtäläisyydet Amerikkaan loppuvatkin.


Kaskinen uinuu kesäisenä maanantaina todellista ruususen unta. Ainoat suorilla kaukaisuuteen jatkuvilla kaduilla kuuluvat elonmerkit ovat lokkien huutoja. Väljästi rakennettu Kaskinen jää mieleen sympaattisena puutaloidyllinä, jossa saa hengittää raikasta meri-ilmaa ja nauttia rikkumattomasta rauhasta. Pihoilla on kokoa ja talojen seinissä kauniinväristä maalia.


Vaasa jää tällä kerralla nopeaksi pysähdyspaikaksi. Herkuttelemme Pub Niskan suussa sulavilla pizzoilla ja teemme pienen kävelykierroksen. Edellisestä käynnistäni Vaasassa on parikymmentä vuotta, mutta niin tori kuin Hovioikeudenpuiston rantakin näyttävät tutuilta. Vaasaan täytyy joskus palata paremmalla ajalla, jolloin haluaisin tutustua myös lähistöltä löytyvään Raippaluotoon.


Majoitumme kahdeksi yöksi Pietarsaareen, jonka tunnetuin maamerkki on entisen Strengbergin tupakkatehtaan mahtipontinen kellotorni. Kaduilla kuulee hieman enemmän ruotsin kieltä kuin muissa käymissämme kaupungeissa, mutta olen hieman yllättynyt siitä, kuinka vähän ruotsia koko viikon aikana kuulemme.


Pietarsaaren upeinta aluetta on vanhakaupunki Skata, jonka päällystämättömät kadut tuovat seudulle autenttista menneen ajan tunnelmaa. Kuvauksellisella puutaloalueella on hauska kierrellä ja pysähtyä välillä silittämään vastaan tulevaa kissaa. Ehdimme viikon aikana moneen hyvään kahvilaan, mutta koko matkan parhaat pullat löytyvät Skatan laidalta. Pelkästään Café Skorpan on hyvä syy pysähtyä Pietarsaareen.


Käymme Pietarsaaresta käsin Kokkolassa, jonka vanhakaupunki Neristan muistuttaa aiemmin näkemiämme historiallisia puutaloalueita. Monilla ikkunoilla näkyy muiden rannikkokaupunkien tapaan niin posliinisia laivakoiria kuin perinteisiä juorupeilejäkin. Neristan jää mieleen myös matkan parhaasta ateriasta, jonka syömme Nera Scandinavian Steak Housessa. Palaisin mielelläni Kokkolaan toistekin, sillä esimerkiksi vierailu Tankarin majakkasaarella kuulostaa houkuttelevalta ajatukselta.


Kokkolan kupeessa Kälviällä sijaitseva Toivosen eläinpuisto ja talonpojanmuseo on mukava kohde koko perheelle. Seurallisia kissoja, koiria, lampaita sekä muita kotieläimiä on hauska silitellä ja viidessäkymmenessä pienessä rakennuksessa riittää ihmeteltävää moneksi tunniksi. Pihalta löytyy myös kokoelma vanhoja autoja ja traktoreita. Kokkolasta ja Toivosen eläinpuistosta on tulossa oma juttunsa myöhemmin.


Matkan jatkuessa jälleen kohti pohjoista on selvää, että haluamme nähdä Kalajoen maankuulut hiekkasärkät. Lähestulkoon hyytävän merituulen takia uiminen ei houkuttele tällä kerralla lapsiakaan, mutta teemme kävelyretken merelle työntyvällä särkällä. Aallot liplattavat kapean hiekkakaistaleen molemmin puolin ja saamme nauttia taas uudenlaisesta matkailukokemuksesta.


Jatkamme Kalajoelta vielä puolitoista tuntia pohjoiseen, kunnes saavumme Liminkaan. Matkan tämä osuus on suunniteltu blogiyhteistyössä Visit Limingan kanssa. Majoitumme kahdeksi yöksi luontokeskuksen yhteydessä toimivaan Hotelli Liminganlahteen, jossa ihastumme erityisesti rauhalliseen ympäristöön. Lapsetkin viihtyvät, sillä tämä on heidän spontaanin mielipiteensä mukaan matkan paras majoituspaikka.


Liminganlahden kosteikkoalue on kansainvälisestikin merkittävä lintujen pesimäalue ja muuttolintujen pysähdyspaikka. Käymme parikin kertaa luontokeskuksen lähellä sijaitsevassa Virkkulan lintutornissa kiikaroimassa ja onnistumme näkemään muutamia mielenkiintoisia lintulajeja. Ymmärrän hyvin, miksi luonnoltaan ainutlaatuinen Liminganlahti on niin lintujen kuin lintubongareidenkin suosiossa.


Yksi oman matkani parhaista elämyksistä on fatbike-pyöräretki Limingan kauniissa metsämaisemassa. Teemme oppaaksi lähtevän TOPyhä-vuokraamon Olli-Pekan kanssa mukavan parin tunnin lenkin, jonka aikana huomaan leveäpyöräisen fatbiken yllättävän kevyeksi ja ketteräksi menopeliksi. Limingassa on useita hyvin merkittyjä maastopyöräreittejä, joten ajettavaa riittää eritasoisille polkijoille.


Lapset pääsevät vihdoin uimaan Limingan Rantakylän viihtyisällä rannalla, jonka vesi tuntuu tosin vielä melko kylmältä. Ehdimme vierailla myös Kukka- ja eläinpuisto Escurialissa, Alakestilän Arboretumissa sekä museoalueen nähtävyyksillä.

Lue Limingasta lisää jutustani Luontoparatiisi nimeltä Liminka.


Roadtripimme päätepisteeksi valikoituu Oulu, koska sieltä pääsee autojunalla takaisin Helsinkiin. Ilman autojunaa koko matkasuunnitelmamme olisi muuttunut huomattavasti, ellei jäänyt jopa kokonaan toteutumatta. On toki muutenkin mukavaa päästä Ouluun. Käymme tapaamassa Toripolliisia, herkuttelemme useammassakin osoitteessa ja pidämme sadetta Nallikarin uimarannalla. Oulusta on tulossa oma blogijuttunsa myöhemmin.


Matka onnistui kokonaisuudessaan erinomaisesti ja sääkin oli ilahduttavan aurinkoinen. Ilma olisi toki voinut olla hieman lämpimämpi, mutta matkan ainoat sateet osuivat kohdalle vasta Oulussa. Reissun suurin haaste oli selvitetty, kun huomasimme lasten viihtyvän takapenkillä yllättävän hyvin. Tähän auttoi varmasti matkan jaotteleminen sopivanpituisiin osiin sekä koko perhettä kiinnostaneet tutustumiskohteet.


Tiivistetysti reittimme oli siis Kerava – Naantali – Rauma (2 yötä) – Pori – Yyteri – Reposaari – Kristiinankaupunki (1 yö) – Kaskinen – Vaasa – Pietarsaari (2 yötä, retki Kokkolaan) – Kalajoki – Liminka (2 yötä) – Oulu. Olisimme viihtyneet useammassakin paikassa kauemmin, mutta uskon silti että käytettävissä ollut aika tuli nyt jaettua meille parhaiten sopineella tavalla. Pysähdyksen arvoisia olisivat varmasti olleet myös ainakin Uusikaupunki ja Raahe, jotka kuuluvat toivottavasti tulevien kotimaanmatkojen ohjelmaan.


Nyt yhteensä 1176,1 ajokilometriä myöhemmin huomaan ihastuneeni länsirannikon meritunnelmiin ja puutaloidylleihin. Vaikka sydän olisikin aina itärajalla, kannattaa kesästä nauttia välillä läntisessäkin Suomessa!


Tiedon uusista blogipostauksista saat parhaiten tykkäämällä Lähtöportista Facebookissa. Lähtöportti löytyy myös Instagramista ja Twitteristä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply Hanneli /toisiinmaisemiin 12.7.2019 at 14:01

    Länsirannikko on vallan mainio ja oma sydän sykkii tietenkin erityisesti Satakunnalle. Tuo oikean rantatien puuttuminen on sääli, sillä olishan se ihan mahtava päästä ajelemaan kasitien sijaan hieman kiinnostavammissa maisemissa. Meri-Porista Ahlaisiin löytyy siihen sentään yksi parhaista osuuksista.

    • Reply Mika / Lähtöportti 12.7.2019 at 19:50

      Kyllä tämä oli nyt jo korkea aika tutustua tähän seutuun ja varmasti palaamme vielä niin Satakuntaan kuin Pohjanmaallekin. Reposaaren ja Ahlaisten välinen osuus oli kieltämättä kaunis, ehdottomasti parhaita pätkiä tällä matkalla.

  • Reply Peter 12.7.2019 at 20:36

    Nyt kotimaan matkailun lisääntyessä näitä kuvauksia länsirannikon kierroksista on alkanut tulla. Itsekin olen tällä hetkellä matkalla, jonka alkuosa kului länsirannikolla. Meillä ei ole enää takapenkillä ketään, joten matkaa tehtiin aikuisten ehdoilla. Me aloitimme kierroksen Kristiinankaupungista, koska asumme Lounais-Suomessa. Mekin olimme suunnitelleet Vaasaa lähinnä yöpymispaikaksi, mutta sitten teimme parin tunnin retken (autolla) Vaasan edustalle Merenkurkun saaristoon. Saltkaret ja siellä Bodvattnetin luontopolku oli aivan fantastisen upea. Minä en todellakaan odottanut näin upeaa luontokohdetta. Minä nostan sen ikonisten Punkaharjun ja Kolin maisemien rinnalle ja häpeän tunnustaa etten tiennyt tästä melkein mitään etukäteen. Jotenkin muutenkin Merenkurkun saariston maisematyyppi kiehtoi ikänsä meren läheisyydessä asunutta.

    • Reply Mika / Lähtöportti 12.7.2019 at 21:51

      On mukavaa, että kotimaan matkailu pääsee paremmin esille eri kanavissa. Olin saanut vinkin Saltkaretin näkötornista, mutta meillä ei ollut tällä kertaa aikaa lähteä sinne päinkään. Kiitos paljon luontopolkuvinkistä, etsin siitä heti vähän lisätietoa ja kirjoitin Bodvattnetin nimen muistiin, tuonne on joskus päästävä! Merenkurkun saaristo kuulostaa muutenkin kiinnostavalta. Hyvää matkan jatkoa!

  • Reply Katja / Historia de Viajes 13.7.2019 at 09:01

    Länsirannikko on kyllä niin kaunista. Jonkun tällaisen reissun haluaisin itsekin toteuttaa. Viime viikolla kävin Raahessa kun on niin lähelläkin, sitä edellisellä Iissä hieman pohjoiseen päin ja Liminganlahti on ihan jokavuotinen paikka. Haaveilevat lintumaisemista uutta Unescoa Suomelle.

    Sittenhän meillä on tässä Oulun lähellä Rokua Geopark myös jos joskus palaatte Ouluun. Esittelee jääkauden muotoja ja saanut sillä maailman pohjoisimman unesco geopark statuksen. Harmi kun nyt teille sattui vesisade täällä Oulussa. Ja muutenkin jos vielä joskus tulette tänne uudemman kerran niin mulle voi laittaa myös viestiä. Voin antaa vinkkejä ja jos aikataulu sopii lähteä kierrokselle näyttämään paikkoja. 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 13.7.2019 at 12:05

      Rannikolla on todella kauniita paikkoja, onneksi tuli vihdoin lähdettyä tällaiselle matkalle! Liminganlahden lintumaisema ansaitsisi kyllä Unesco-statuksen tai vaikka kansallispuistoksi nimeämisen, nythän se taitaa olla vain yksityinen luonnonsuojelualue.

      Rokua kiinnostaa paljonkin, haluan ehdottomasti joskus sinne. Samoin Ouluun täytyy palata paremmalla ajalla ja viipyä vaikka pari päivää. Ilmoittelen sitten etukäteen jos ollaan tulossa 🙂

  • Reply Suunnaton 15.7.2019 at 19:18

    Olipa kivalla tavalla kirjoitettu koostepostaus! Mulla on juuri mietinnässä muutaman päivän reissu länsirannikolle ja nappasin tästä muutaman vinkin talteen.

    Muutama vuosi sitten ajeltiin aika vauhdilla länsirannikkoa Pohjanmaalta alaspäin. Olin ennakkoon fiilistellyt merenrantamaisemia ja yritettiinkin pysyä majakkamerkin osoittamalla matkailutiellä. Olo oli aika pettynyt, kun merenrantaa ei tuolla reitillä näkynyt juuri laisinkaan – niinkuin postauksessa totesitkin.

    • Reply Peter 15.7.2019 at 21:37

      Me ajelimme tuota majakkamerkein merkittyä reittiä myös Pyhärannasta Kokkolaan asti pieniä poikkeamia lukuunottamatta. Se ei todellakaan ollut maisemallisesti kovinkaan hieno. Etäisyys tieltä merelle oli kuitenkin usein aika pieni. Minulla kävi mielessä kuinka kiinnostava reitistä saataisiin, jos maisemaa ”hoidettaisiin” kiehtovammaksi (kaadettaisiin ja siistittäisiin pusikkoa ja välillä metsääkin). Keväällä kuulimme patikkareissulla Toscanassa miten arvokas maisema oli syntynyt ja miten sen hoitaminen nähdään hyvin arvokkaana asiana. En osaa ottaa kantaa merenrantatien maiseman ”hoidon” ekolologisiin vaikutuksiin. Ne pitäisi tietysti ottaa huomioon.

    • Reply Mika / Lähtöportti 16.7.2019 at 13:22

      Kiitos Suunnaton! Toivottavasti vinkeistä on iloa omille retkillesi 🙂

      On todellakin sääli, ettei ”rantatiellä” juuri rantaa näy. Ulkomailta voisi löytyä hyviä maisemanhoidollisia esimerkkejä, joita voisi ehkä Suomessa soveltaa. En osaa arvioida kuinka paljon metsää pitäisi kaataa ja varmasti rantatontitkin ovat rajoittaneet mahdollisuuksia rakentaa tietä lähemmäksi merta. Joitakin maisemallisia poikkeuksia sentään on, kuten Pietarsaaren ja Kokkolan väli tietä 749 pitkin, jossa on useampia siltoja ja merta näkyvissä.

    Leave a Reply