Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150

Kartanotunnelmaa, graffiteja ja valkosipulia – täydellinen päivä Keravalla

Lähtisitkö lähimatkailemaan Keravalle? Kutsuimme FiftyFifty-blogin Sonjan kanssa muitakin matkabloggaajia tutustumaan kotikaupunkiimme, sillä halusimme näyttää mitä kaikkea täältä oikeasti löytyykään.

Vaikkei Kerava monen korvaan kuulostakaan maailman houkuttelevimmalta matkakohteelta, saimme nauttia kahdeksan hengen porukalla upeasta päivästä monipuolisen ohjelman parissa. Tavoitteenamme on murtaa ennakkoluuloja kyseenalaistakin kunniaa saaneesta kaupungista, sillä ei tämä todellisuudessa lainkaan hullumpi paikka ole.

Aloitamme kierroksen Keravan kartanolta, jossa meidät otetaan lämpimästi vastaan. Tänä keväänä aloittanut Kartanolla-kahvila toimii saman yrittäjän voimin kuin Kellokoskella mukavasti menestynyt Kinuskilla. Jatkuvasti entisestään kehittyvässä kahvilassa kiinnitetään huomiota ekologisiin arvoihin ja pyritään muun muassa hävikin minimointiin.

Esimerkiksi lounassalaatti on tullut jo aiemmin testattua erinomaiseksi, mutta tällä kerralla saamme keskittyä vitriinin houkuttelevimpiin herkkuihin. Väärää valintaa voi tuskin tehdäkään, sillä kaikki kakkuvaihtoehdot näyttävät yhtä hyviltä. Milkyway vei aiemmin kesällä kielen mennessään, nyt on mustikkakakun vuoro ja seuraavaksi haaveilen kuvassa näkyvästä brownieunelmasta. Reiluissa kakkupaloissa on kokoa riittämiin, mutta koska makeutta on sopivasti, maistuu suurempikin annos hyvin.

Olen todennut kartanon aiemmin tänä kesänä mukavaksi paikaksi viettää aurinkoisia iltapäiviä viihtyisässä puutarhassa. Nyt sateen sattuessa pääsen tutustumaan kunnolla myös sisätiloihin, jotka henkivät hyvällä tavalla mennyttä aikaa. Seiniä koristaa elokuun loppuun saakka taideyhdistys KuumArtin näyttely ja jotain uutta on varmasti suunnitteilla tulevaisuuden varalle.

Kartanon tontilla on tiettävästi asuttu jo 1500-luvun loppupuolelta saakka. Nykyinen päärakennus valmistui 1810, minkä jälkeen sitä on kunnostettu useampaan kertaan. Kaupungin omistama kiinteistö on nyt elinvoimaisempi kuin vuosikausiin. Kartanolla järjestetään runsaasti monipuolista ohjelmaa joogatunneista konsertteihin ja pihapiirissä toimii myös kesäteatteri. Puutarhassa voi silitellä kesyjä lampaita sekä tutustua myös muutamiin muihin kotieläimiin. Todellinen keidas vain hieman keskustan ulkopuolella!

Aivan kartanon läheisyydestä löytyy Keravan symboleihin kuuluva vanha kivisilta. Hiljainen umpikujaan johtava tienpätkä kuului aikoinaan Sipooseen vieneeseen tiehen. Kaunis Keravanjoen ylittävä rakennelma on Kerava-seuran tunnus ja se on vuosien varrella koristanut useiden kaupungista kertovien esitteiden kansia. Paikalla aiemmin sijainneen puusillan huoltovelvollisuudesta kiisteltiin 1800-luvulla eri kuntien välillä. Riitojen ratkaisemiseksi paikalle pystytettiin huomattavasti helppohoitoisempi ja aikaa kestävä kivisilta. Koska viime lauantain siltakuvat tuli otettua sateenvarjon alta, kaivoin arkistojen kätköstä esille hieman edustavamman otoksen.

Kierroksemme jatkuu pienellä koukkauksella Jean Sibeliuksen vanhan kotitalon ja Keravan vankilan ohitse kohti Keinukallion ulkoilualuetta. Keinarin vaihtelevassa maastossa voi harrastaa muun muassa lenkkeilyä ja frisbeegolfia, mutta tällä kertaa nousemme suosittuja kuntoiluportaita pitkin Keravan korkeimmalle huipulle. Aikoinaan laskettelukeskuksenakin toimineen Keinukallion portailla on 261 askelmaa, joiden kapuamisen jälkeen voi ihailla maisemaa kauas ympäristöön.


Keravan uudistuvan keskustan yllä kohoaa nostokurkia ja kaukaisuudessa voi erottaa muun muassa Porvoon öljynjalostamon piiput. Vaikkei sää olekaan puolellamme, näkyvät esimerkiksi Järvenpään maamerkit hyvin. Puiden latvat peittävät nykyään harmittavasti maiseman Helsinkiin päin.


Keinukallion rinnettä koristaa näyttävä Sherwood-kyltti, joka ilmestyi maisemaan pari vuotta sitten salaperäisesti yön pimeydessä. Kyltin tekijäksi ilmoittautui anonyymina pysyttelevä katutaiteilijaryhmä, joka halusi ilahduttaa ihmisiä teoksellaan. Kaikeksi onneksi kaupungin johtoporras antoi luvatta pystytetyille kirjaimille hyväksyntänsä, ja Sherwood-kyltti on jäänyt muistuttamaan kansaa Keravan lempinimestä.

Lisää katutaidetta on luvassa Keravan Taide- ja museokeskus Sinkassa, joka täyttää näinä päivinä viisi vuotta. Tämän syksyn näyttelynä on mielenkiintoinen Rakkaudesta vapauteen, joka on Suomen ensimmäinen pelkästään graffiteihin keskittyvä museonäyttely.


Rakkaudesta vapauteen on elämys kaikille aisteille. Huolella toteutettuun kokonaisuuteen kuuluva hiphop-musiikki ja nenään tunkeutuva spraymaalien tuoksu nivoutuvat saumattomasti yhteen seiniä koristavien taideteosten kanssa. Näyttely esittelee mukaansatempaavalla tavalla graffititaiteen eri tyylejä ja avaa asiaan vihkiytymättömille hieman sitä, mistä piisseissä, karoissa ja fäteissä laineissa on kysymys. Näyttelyn laajuus on mielestäni juuri sopiva, sillä mielenkiinto säilyy herpaantumatta alusta loppuun.


Näyttelyn upeimmat teokset ovat taidetta parhaimmillaan ja osaa niistä ei ensisilmäyksellä uskoisi spraymaaleilla toteutetuiksi. Saksalaisen Claudia ”MadC” Walden maalaama museon julkisivu antaa esimakua seinien sisäpuolella odottavasta väri-ilottelusta.

Rakkaudesta vapauteen -näyttelyä voi käydä ihailemassa Sinkassa 29.10.2017 saakka. Marraskuussa avautuva Valtatien varrella -näyttely valottaa puolestaan Keravan historiaa sadan vuoden takaa eli syntymäpäiviään juhlivan Suomen itsenäistymisen ajalta.

Ajoitimme Kerava-kiertueemme samalle päivälle maankuulujen Valkosipulifestivaalien kanssa. Jo 32. kerran järjestetty tapahtuma sai taas kerran keskustan sekaisin. Festarihumuun kuuluu tietenkin erilaisten kynsilaukkatuotteiden maistelua. Oma suosikkini valkosipulijäätelö on harmittavasti loppunut kesken, mutta valkosipuliolutta pääsemme sentään kokeilemaan.

Kuuntelemme hetken Aurinkomäen lavalla esiintyvää Osmo Ikosen tähdittämää Kerava All Stars -bändiä ja bongaamme maasta Keravan Walk of Fame -laatat. Aurinkomäelle on saanut nimensä jo reilut parikymmentä merkkihenkilöä uimari Hanna-Maria Seppälästä sirkus Sariolan perustajaan Jaffu Sariolaan.

Koska välillä on hyvä syödä muutakin kuin kakkua ja valkosipulia, suuntaamme päivän ennalta suunnitellun osuuden päätteeksi Pikku Buddhaan syömään. Keravalla on meneillään pienimuotoinen nepalilaisen ruoan buumi. Kaupungin kolmesta vaihtoehdosta Pikku Buddha on itselleni tutuin ja se komeilee myös Keravan Tripadvisor-listauksen ykkösenä. Pikku Buddha ei välttämättä ole kansainvälisen tason elämys, mutta ei siellä ole koskaan joutunut pettymäänkään. Täysin vatsoin ja hyvillä mielin onkin mukava lähteä jatkamaan iltaa aina yhtä aurinkoisille Keravan terasseille.

Matkabloggaajien retki onnistui erinomaisesti ja mielessä on jo ajatuksia uusien teemapäivien varalle, sillä eihän yhdessä päivässä ehdi koko Keravaa nähdä. Kiitos kaikille paikalle saapuneille hyvästä seurasta! Kerava-materiaalia on tulossa myös FiftyFifty-, Tasty Travelissimo– ja Duunireissuja-blogeihin sekä Lanttimatkojen mainiolle YouTube-kanavalle.

Lämpimät kiitokset Kartanolla-kahvilalle ryhmällemme tarjotuista kakkukahveista sekä Sinkalle ilmaisesta sisäänpääsystä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Ananas2go / Popot pogoillen 23.8.2017 at 22:15

    Oi, kuulostaa mukavalta päivältä! Minun ensikertani Keravalla, olikohan vuosi sitten syysloman aikoihin, sisälsi noista katutaidetta… Silloin oli #purkutaide kävelykadun päässä.

    Vieläkö Hilpeä Kahvikissa on voimissaan?

    • Reply Mika / Lähtöportti 24.8.2017 at 08:44

      Tervetuloa Keravalle toistekin! Purkutaidekohteet on purettu ja niiden tilalle rakennettaan kovasti uudistuvaa keskustaa. Kyllä Kahvikissa on voimissaan, tainnut vain viettää nyt elokuussa kesälomaa.

  • Reply Rouva Sana 24.8.2017 at 12:46

    Hyvä Mika! Hyvä matkabloggaajat! Hyvä Suvi (ja tietysti yrittäjä Malla), joka löytyy Kartanolla-toiminnan taustalta! Hyvä Keski-Uudenmaan bloggaajat, joihin sinä Mika ja Suvi kuulutte.

    Kotiseuturakkaus rules. Aina!

    • Reply Mika / Lähtöportti 28.8.2017 at 18:06

      Kiitos! 🙂 Näin se vaan on, kotiseuturakkaus rules! Tuntuu mukavalta päästä levittämään Keravan ilosanomaa ja uskon, että riittävän monen bloggaajan voimin se voi onnistua yllättävänkin hyvin.

    Leave a Reply