Browsing Tag

Yhteistyö

Woohoo! Ja ensi viikon matkakohde on…

Surprise! Eiköhän tässä uskalla jo pikkuisen hehkuttaa, kun lentoliput kilahti toissapäivänä sähköpostiin ja täällä ollaan melkein lähtökuopissa. Voitte nääs uskoa, että meikäläisen leuka loksahti lattian suuntaan pahemman kerran helmikuussa, kun sain pressimatkakutsun osallistua Norwegian Cruise Linen uusimman aluksen, Norwegian Blissin, ensiristeilylle. Siis sille, joka suuntaa ensi torstaina telakalta luovuttamisen jälkeen Saksan Bremerhavenista kohti Southamptonia ja josta alus suuntaa Atlantin yli matkustajat kyydissään New Yorkiin. 

Norwegian Escape lokakuussa 2016. Meikäläisen esittely laivasta täällä.

Norwegian Bliss on tosiaan Norwegian Cruise Linen uusin alus, joka kuuluu Breakaway Plus -luokkaan kuten mm. aiemmin risteilemäni Norwegian Escape. Vaikka laiva onkin melko samanmoinen kuin minulle tuttu Escape, on Blissille tuotu jotain uutta ja kiinnostavaa. Muutamaltakin NCL:n laivalta tuttu Ropes Course eli kiipeilyrata on korvattu ihka oikealla carting-radalla, joten saas nähdä, uskallanko auton rattiin risteilyllä ja ennen kaikkea, ehdinkö?

Anyway, mikään lomamatka tuo kahden yön risteily Norwegian Blissillä ei kuitenkaan ole, sillä noihin alle kahteen vuorokauteen, jonka laivalla faktisesti olemme, on tuupattu siihen malliin tekemistä, että minulla iskee tuskanhiki jo nyt. Ei auta muuta kuin ottaa asenteella reissu ja toisaalta mitäpäs tuosta, eiköhän tämä laivatyttö saa jostain energiapurkauksen viilettää paikasta toiseen vaikka toinen silmä ummessa. Matkan jälkeen voi sitten kerätä itseänsä hektisen työrupeaman jälkeen.

Alla vielä ihana fiilistelyfilmi uudesta tulokkaasta, eiks ookin messevä alus?

Nyt siis kannattaa pistää seurantaan Facebook ja Instagram, sillä pistän tulemaan kuvia matkan päältä. Pääsette mukavasti ensiristeilyn tunnelmaan ja näkemään, millaista Norwegian Blissillä oikeasti on.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Välimeren risteily: Norwegian Epic Vlogi, ensimmäinen päivä

Moikka!

Toivottavasti teillä muruset ol kiva viikonloppu. Mää istua möllötin melkoisen ahkeraan tietsikan äärellä, sillä sain jonkun ihme spurtin päälle ja väsäsin vlogin valmiiksi.

Ne, jotka ovat nähneet aiemmat vlogini saavat hieman totutella, sillä nyt on tulossa jotain ihan muuta. Sen sijaan, että pölisisin paikallani jossain hytissä, niin pääsette seuraamaan kun kamera liikkuu mukanani ihan eri tyyliin. Se myöskin aiheuttaa sen, että nolouksilta ei voida välttyä. Kyseessä on siis ensimmäinen ”toisenlainen” filmi, joten olkaa ystävät hyvät kilttejä mulle.

Anyway, ensimmäinen päivä on tuollaiselle isolle risteilijälle mennessä huhketta, ja siinä yleensä tuppaa käymään hiukkasen ylikierroksilla. Niin myös mekin ja ihan kuin ei riittäisi tunnin vuorokaudessa. Se näkyy ryytymyksenä ja iltakin loppui melkoisen lyhyeen tuolloin. Mutta mitäs mää enempää tänne kertomaan, joten käykääs kattomassa millainen meikäläinen ihan oikeasti on.

Ja risteilylaivafaneille filmi lienee ihan mukava, sillä kyllä ne satamasta lähdöt on ainas mukavia!

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Välimeren risteily: Esittelyssä Norwegian Epic

*Yhteistyössä Risteilykeskus*

Bruttovetoisuus komiat 155 873 (esim. Silja Serenade 58 376), pituutta 329,5 metriä, leveyttä lähes 41 metriä ja kansia 19. Matkustajia esimerkiksi 4 100 ja miehistöä siihen päälle 1 724 henkilöä. Siinäpä hieman lukuja vuonna 2010 valmistuneelle Norwegian Epicille, joka ulkonäkönsä puolesta jakaa mielipiteitä. Täytyy myöntää, etten minäkään ihan ole laivan ulkonäön ylimpiä ystäviä, mutta hei, sisäinen kauneushan se tärkeintä on, eiks vaan?

Perheemme on tehnyt läntisen Välimeren risteilyn kaksi kertaa Norwegian Epicillä, joista ensimmäisen parvekehytissä vuonna 2013 ja toisen The Haven 2-Bedroom Family Villassa vuonna 2017. Noiden kahden risteilyn välissä laivaa on uudistettu sisätiloiltaan pääasiassa tekstiileiltään vuonna 2015, joten miltäs siellä sisällä nykyään näyttää ja mitä kaikkea laivalla onkaan tarjolla?

Hytit

Norwegian Epic on siitä harvinainen laiva, ettei sillä ole ollenkaan ikkunallisia ulkohyttejä, vaan sisähyteistä hypätään suoraan parvekehytteihin. Silti majoitusvaihtoehtoja löytyy laivalta ihan komea määrä, sillä Inside, Balcony, Mini-Suite, Spa ja The Haven -hyttiluokkien sisältä löytyy erilaisia vaihtoehtoja. Edellä mainittujen lisäksi laivalta löytyy yhden henkilön Studio -sisähyttejä, joihin sisältyy sisäänpääsy erityiseen loungetilaan, Living Roomiin.

Pstt. Missasitko sviittimme (The Haven 2-Bedroom Family Villa) esittelyn? Linkki tässä.

Maksuttomat ravintolat

Norwegian Cruise Linen laivojen etu on aina ollut iso määrä maksuttomia ravintoloita. Buffet Garden Café tarjoaa ruokaa aamusta myöhäiseen iltaan, ja jokaisena iltana buffetin teema vaihtuu hieman. Aamiaisen, lounaan ja päivällisen välissä on pienoinen tauko, joilloin buffet saattaa olla hieman vajaammalla tarjonnalla tai kiinni, mutta silloin ruokaa on tarjolla buffetin läheisyydessä olevassa Great Outdoorsissa. Valikoima on tietysti suppeampi, mutta esim. hampurilaisten ja nachohen ystävät löytävät tiettyinä aikoina itselleen evästä. Myös aamupalaa on saatavissa Great Outdoorsista, joten mikä onkaan sen parempi kuin nauttia aamiainen lämpimässä ulkoilmassa ja jatkaa oleskelua vieressä olevalla uima-allasalueella.

Uima-altaasta ja auringonottoalueesta puheen ollen, aluksen perällä sijaitseva yli 18-vuotiaille tarkoitettu auringonottoalue Spice H2O tarjoaa pikkupurtavaa, jottei pikkunälän yllättäessä tarvitse lähteä vaeltamaan aluksen toiseen päähän hakemaan ruokaa.

O’Sheehan’s tarjoaa vuorokauden ympäri mutkatonta ruokaa kuten ribsejä, fajitaksia ja burgereita ja onkin itse asiassa oiva paikka esim. yöruoan nauttimiseen. Nuudelien ja wokkien ystävät suunnatkoon Shanghai’s Chinese Restaurantiin, jossa pääsee maistelemaan aasialaista fuusioruokaa ja sen yhteydessä olevassa Shanghai’s Noodle Barissa voi syödä nuudelinsa hiukkasen nopeammin, omaan makuun valmisteltuna.

O’Sheehan’sin kasvisfajitas.

Shanghai’s Restaurant.

Shanghai’s Noodle Bar.

Entäs ne pääruokaravintolat? Pääruokaravintoloita on kaksi, pienempi ja hieman tunnelmallinen Taste sekä aluksen perässä sijaitseva suuri Manhattan Room, jossa on myös elävää musiikkia tarjolla. The Haven sviittimatkustajat voivat aterioida ilmaiseksi omassa privaattiravintolassaan The Epic Clubissa ja room service on heille ilmainen, mutta tavalliset matkustajat joutuvat maksamaan room servicesta 7,95 USD:n maksun/tuontikerta muutoin, paitsi kello 10.00 mennessä tuodusta mannermaisesta aamiaisesta.

Taste.

Maksulliset ravintolat

Guest Relations tiskin (suomalaisittain infon) lähellä olevasta Atrium Café & Barista on tilattavissa erikoiskahvia maksullisesti. Jotain pientä purtavaa kuten macaronsejakin tiskiltä löytyy, mutta hinta on valitettavasti minulle mysteeri.

Norwegian Epiciltä löytyy samat tutut ravintolat kuin  muiltakin Norwegian Cruise Linen laivoilta.  Pihviravintola Cagney’s Steakhouse,  italialaistyylinen La Cucina, ranskalainen Le Bistro, brasilialainen Moderno Churrascaria, japanilainen hibachi-ravintola Teppanyaki sekä uusimmilla laivoilla oleva sushiravintola Wasabi.

Teppanyaki ja sen eväksiä.

Ranskalainen Le Bistro.

Baarit & Lounget

Atriumissa järjesteteään erilaista ohjelmaa, joten tarjoilijat sukkuloivat pöytien välissä ja tuovat juomia Atrium Cafésta. Disco-meininkiä löytyy Bliss Ultra Loungesta ja casinossa pelaavat saavat drinkkinsä kätevästi lähellä sijaitsevasta Cascades Barista. Epicin suuressa teatterissa (Epic Theatre) ei tarvitse olla kuivin suin, sillä ennen näytöstä tarjoilijat tuovat paikoillesi juomia tilauksesta ja näytöksenkin aikana voi varmasti juomansa baarista hakea. Headliners Comedy Clubissa juomatarjoilu pelaa myös ennen näytöstä ja mm. sikarin ystävät voivat istua lempisikari suussaan sekä nauttia lempijuomaansa Humidor Cigar Loungessa.

Malting’s Whiskey Bar.

Malting’s Whiskey Bar tarjoaa kivan valikoiman whiskejä ja muita juomia ajoittain musiikin kera, Shaker’s Martini Bar puolestaan mm. Martineja ajoittaisen pianomusiikin kera. Shaker’s Martini Barin läheisyydessä sijaitsee myös vilvoittava jääbaari Ice Bar sekä Saken ystävien Sake Bar, kaikki tässä kappaleessa mainitut kätevästi kannella 7.

24/7 auki olevan O’Sheehan’s in baari tarjoaa juomaa janoisille ja Liverpool-meininkiä löytyy The Cavern Clubissa, jossa voi kuunnella vaikkapa The Beatlesin cover-bändiä. Me tykästyimme valtavasti miehen kanssa The Cavern Clubiin ja kävimmekin siellä kuuntelemassa musiikkia useampana iltana.

Mites ne baarit aurinkokansilla? Tottahan toki uima-altaiden ääreltä löytyypi Waves Pool Bar, täysi-ikäisten Spice H2O:sta baari ja rauhalliselta Posh Beach Clubilta myös. Posh Beach Club kuuluu The Haven -sviittiluokassa matkustavien etuihin, ja tuossa luokassa matkustavat voi tilailla juomia myös The Epic Club Loungesta tai Courtyard Grillin baarista.

Aktiviteetit

Eipä ole Karibian-risteilijää, jolla ei olisi uima-allaskantta. Norwegian Epicin Aqua Park on varmasti eri ikäisille sopiva, sillä sieltä löytyy kaksi uima-allasta, viisi poreallasta, lastenallas ja useampi vesiliukumäki. Monen suosikki kaikista lienee kuitenkin Epic Plunge, eräänlainen ”kulhollinen” vesiliukumäki, jossa lasketaan kumilautoilla. Pienempien lasten vanhemmat kiittävät varmasti Aqua Park Kid’s Poolin sijaintia, sillä osa vesileikkipaikoista on sijoitettu varjoon.

Savupiippujen juurella voi testailla sitä, kuinka korkealle uskaltaa kiivetä seinäkiipeilypisteellä. Kymmenisen metrin päästä löytyy videopelien Video Arcade ja siinä läheisyydessä, kantta ylempänä teini-ikäisille tarkoitettu Entourage Teen Centre. Nimensä mukaisesti sinne ei ole muun ikäisillä mitään asiaa ja illalla hengailutila muuttuukin teinien omaksi yökerhoksi.

Mitäs muuta? Sports Complex sijaitsee aluksen perällä, kannella 17, ja sieltä löytyy mm. koripallokenttä, 7,3 metriä korkea kiipeilyteline sekä golf-lyöntihäkki. Eikä siinä vielä kaikki, niin kuin ostostv:ssä tupataan lausumaan. Hölkkää ja kävelyä voi harrastaa pitkillä kansilla (reitti merkitty) ja hien saa varmasti irti Pulse Fitness Centressä tai The Havenin matkustajat omalla pikkuisella kuntosalillaan. Kahden kannen korkuinen Wii Wall ei sekään päästä hikikarpaloitta, jos intoutuu pelailemaan kunnolla kilpaa. Lepoa ja nautintoa tarjoaa Thermal Spa Suite ja Mandara Salon & Spa, jossa voi ottaa kauneushoidon ja tuunata vaikka tukkansa kuosiin iltaa varten. Lapset ja nuoret puolestaa pidetään kiireisenä Splash Academyssä, jonne aikuisilla ei ole mitään asiaa.

Tulko hiki aktiviteetteja lukiessa? Mites keilailu? Keilaratoja löytyypi sekä O’Sheehan’sista kannelta 6 että Bliss Ultra Loungesta kannelta 7. Omaa nassuaan voi ihastella kannella 5 sijaitsevassa Click Photo Galleryssa, josta löytyy sinusta risteilyn aikana otettuja kuvia. Sieltä onkin sitten hyvä suunnistaa taidegallerian kautta vaikkapa Epic Theatreen, jossa on tarjolla erilaisia ohjelmanumeroita ja mm. huippuluokan musikaali. Viihdettä tarjoaa myös Headliner’s Comedy Club musiikin, komedian ja muiden esitysten kera. Juu ja Epic Casinoa tuskin tarvitse enempää esitellä. Tupakoimattomia kyllä varoittelen siitä, että casinossa pelaavat saavat tuprutella tupakkaa.

Kaikkea laivan ohjelmaa on tähän postaukseen mahdoton kirjoittaa. Ohjelmaa rauhallisesta menevään löytyy kaiken ikäisille ja kaikkea ei ihan oikeasti edes käymään läpi. Kannattaakin suosiolla katsella risteilyohjelma pieteetillä je merkitä ne omat mieleiset vaikka kynällä.

Viihde

Norwegian Cruise Line on saanut kehuja ja on palkittukin viihteestään, joten Norwegian Epicilläkään ei aika käy pitkäksi. Epic Theatressa pyörii Priscilla Queen of the Desert -Broadwaymusikaali, jonka musiikki vie mennessään ja yli 500 puvun väriloisto ihastuttaa. Burn The Floor tanssinäytös on nähtävissä pääruokaravintola Manhattan Roomissa ja Cirque Dreams Epicurean show’ssa voi hämmästellä akrobaattitemppuja aterioinnin yhteydessä. Headliner’s Comedy Clubissa on tosiaan erilaista ohjelmaa ja koko perhe pidetään kiireisenä tunnin ajan vaikkapa Escape The Big Top pakohuonepelissä, jonka olemassaolon me valitettavasti unohdimme. Sen siitä saa, kun ei tutki tarpeeksi tarkkaan laivan risteilyohjelmaa, joka on pitkä jokaisena päivänä.

Mites shoppailut?

Ostakaa, ostakaa ja ostakaa. Kaikenlaisia myyntitapahtumia ja arvontoja on ympäri laivaa ja tuotteita myynnissä alkoholista elektroniikkaan ja timanttikoruihin. Tarjoushaukat seuraavat ahkerasti päivittäin vaihtuvia tarjouksia, mutta esimerkiksi halpojen korujen kanssa kannattaa olla varovainen. Ruotsinlaivojen pursuavia karkki- ja alkoholihyllyjä ei NCL:n laivoilla näe, joskin pieni valikoima tuotteita kyllä löytyy. Alkoholin hinta ei kovin edullinen ole, mutta joissain tuotteissa hinta on ihan ”ostettava”.

No, mitäs mieltä olin laivasta?

Norwegian Epic kätkee ulkokuorensa sisälle upean viihdekeskuksen ja tuntuu tiloiltaan ihka oikealta laivalta. Koostaan huolimatta siinä on palvelujen sijoittelun myötä sellaista ”sopivaa kokoa”, ettei laiva tunnu omasta mielestäni niin isolta kuin onkaan. Breakaway ja Breakaway Plus -luokan laivoilta tuttu Waterfront -ulkokansi loistaa poissaolollaan eikä mereen Epicillä saa samanlaista yhteyttä, mutta hyvin me tunnuimme pärjäävän ilmankin sitä. Lapsiperheille laiva on erinomainen ja Norwegian Cruise Linen vapaampi Freestyle -konsepti on kuin kirsikkana kakun päällä. Palvelu oli risteilyllämme hyvää joka puolella laivaa.

Vinkit

Broadwaymusikaali Priscilla Queen of the Desert kannattaa käydä katsomassa, jos yhtään tykkää 70- ja 80-luvun discohiteistä. Ihan lapsille en kuitenkaan suosittele esitystä muutaman siinä olevan tapahtuman takia.

Teppanyaki on koko perheen ravintola, jossa lapset otetaan kivasti huomioon. Lasten ei ole pakko tilata Teppanyakin omalta listalta, vaan normaali lastenmenu on myös tarjolla ja ateriointi on tuolloin maksuton. Kasvissyöjät, merenelävien ystävät ja lihansyöjät löytävät varmasti mukavaa ruokaa, mutta valkosipulia ravintolassa käytetään kiitettävä määrä. Jos tuo valkosipuli on jo tuoksultaan nou nou, kannattaa käydä juttelemassa asiasta ennakkoon tai unohtaa koko ravintola. Lisähuomautuksena vielä se, että ko. ravintola on pieni ja suosittu, joten varauksen kanssa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Myös alkuiltoina ja risteilyn loppupäästä löytyy helpommin paikkoja ravintolaan.

Välimeren risteilyllä laiva saattaa jäädä kauas varsinaisesta nähtävyyskohteesta ja esimerkkinä vaikkapa Rooma, jonne on Civitavecchian satamasta matkaa noin 80 kilometriä. Retki Roomaan vie koko päivän joten harkitse, kannattaako sinne lähteä. Jää joissain satamissa laivalle. Saat rauhallisen laivan ja rauhallisen aurinkokannen.

Premium All Inclusiveen sisältyvien juomien lisäksi laivalta löytyy kalliimpiakin juomia/drinkkejä. Premium All Inclusiveen kuuluvien drinkkien maksimihinta on 15 USD, mutta kalliimpia drinkkejä tilatessa maksat vain kalliimman drinkin ja 15 USD:n erotuksen. Tuon lisäksi tulee myös 18 %:n gratuity, mutta ylimenevä summa ei ole kuitenkaan niin iso, etteikö kannattaisi joskus maistaa jotain hieman erikoisempaa juomaa niin halutessaan.

Chocolate Martini, anyone?

P.S.: Tiesithän, että Norwegian Cruise Line on nykyään Premium All Inclusive, eli maksuttomien ruokaravintoloiden lisäksi risteilyn hintaan kuuluu myös laaja valikoima juomia (jopa ne alkoholijuomat 15 dollariin saakka) sekä palvelurahat laivan henkilökunnalle. Aivan uutta on se, että Premium All Inclusiveen kuuluu myös ilmainen Wi-Fi 60 minuutiksi per matkustaja, matkustit sitten missä hyttiluokassa tahansa. Sviittimatkustajille edellä mainittujen etujen lisäksi tulee muutakin kivaa, mutta tarkemmat tiedot löytyy Norwegian Cruise Linen omilta sivuilta.

Yhteistyössä Risteilykeskus, josta saimme alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla  ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Budjettipostaus: Paljonko maksoi luksusloma Seychelleillä?

*Yhteistyössä Turkish Airlines ja Rantapallo

Neljä yötä ja viisi päivää viiden tähden Hilton Seychelles Northolme Resort & Spassa, omassa 90 m²:n kokoisessa villassa, josta löytyi poreamme ja iso parveke. Puolihoito kuohuviiniaamupaloilla ja illallisilla, hotellin privaattikuljetukset ja lennot Turkish Airlinesilla, turistiluokassa kylläkin, mutta mukavassa sellaisessa. Paratiisisaaret Seychellit ei ehkä halvimmasta päästä ole luksushotelliensa kanssa, joten nyt on aika pistää tiskiin koko matkan hinta. Oma lentonihan oli yhteistyössä Turkish Airlinesin kanssa, mutta kerron tähän mieheni lipun hinnan, joka oli ostettu ihan normaalia kautta ja siitä maksettiin täysi hinta.

Lento Helsinki-Seychellit turistiluokassa, koneen vaihto Istanbulissa

Mies varasi lennot Turkish Airlinesin omien sivujen kautta ja sai ne hintaan 618,70 euroa. Hinta sisälsi maksuttomat erikoisateriat sekä Euroopan sisäisellä että mannertenvälisellä legillä, juomat (alkoholillisetkin) ja 2 x 23 kg matkatavaraa. Muutamaa viikkoa aiemmin varattuna lento olisi lähtenyt alle 600 eurolla. Oma lentoni oli yhteistyön puitteissa ilmainen, mutta tarjouduin maksamaan ja maksoinkin puolet mieheni lennosta.

Kokemuksemme Helsinki – Istanbul -välistä voit lukea täältä ja mannertenvälisestä lennosta Istanbul-Seychellit täältä. Samaisesta postauksesta selviää myös, miten vaihto Istanbulissa sujui.

Hotellin privaattikuljetus lentokentältä hotelliin ja hotellilta lentokentälle

Menomatka hotellin minivanissa hotellille veroineen ja palvelumaksuineen 70,70 euroa ja hotellilta lentokentälle samoine lisineen 68 euroa, yhteensä 138,70 euroa. Ruotsalainen leskimies (jaa, mikä, lues sekin täältä) maksoi tosin oman osuutensa matkasta hotellilta kentälle, mutta me annoimme tuon rahan tippinä kuljettajallemme.

Hotelliyöpyminen

Villamme hinta puolihoidolla maksoi 505,75 euroa/yö ja late check-out (aina kello 21.00 saakka) 126,70 euroa. Majoitus maksoi siis meille yhteensä 2.149,70 euroa. Katselin tuossa hotellihintoja maaliskuulle ja kanta-asiakkaan lähtöhinnat King Hillside Villalle olisi ollut noin 392 euroa ilman aamupaloja ja pelkillä aamupaloilla 456 euroa.

Muut ruokamenot

Yhden kerran tilasimme nälissämme pizzan villaamme huonepalvelun kautta ja hinta palvelumaksuineen oli 18,65 euroa.

Saanen esitellä kasvispizzan, arvosana OK. Ihan hyvää oli ja täytettäkin mukavasti.

Alkoholijuomat

Hyi meitä. Tiesimme hotellin hinnat alkoholille jo Suomen päässä, joten ostimme Suomesta kaksi muovista litran viinipulloa ja kuljetimme ne matkalaukussa Seychelleille. Tullirajat oli toki tarkistettu, mutta tunsin itseni niin rikolliseksi, ettäh. Hinta pulloille yhteensä 21,06 euroa.

Ensimmäisenä iltana otimme aterialla miehelle pullon olutta ja minulle pienen lasin viiniä sekä vesipullon aterialla, hinta 22,20 euroa. Toisena ilta molemmille lasit viiniä Les Cocotiersissä hintaan 18,05 euroa ja ”kerran elämässä drinkit” Ocean View Barissa 21,65 euroa. Kolmantena iltana molemmille lasit viiniä buffetissa 18,05 euroa sekä neljäntenä iltana vielä tuoppi olutta miehelle ja lasi viiniä minulle 18,64 euroa.

Eikä siinä vielä kaikki. Kaksi 0,33 tölkkiä Lapin Kulta -olutta ja 0,5 pullo cokista lähikaupasta yhteensä 5,11 euroa. Viiden päivän juomille tuli siten hintaa 124,76 euroa. Pikkuinen auts.

Matkan hinta ajalle 1. – 7.12.2017

Yhteensä siis ilman juomia ja huonepalvelun pizzaa matkalle tuli hintaa yhdellä lentolipulla 2.907,10 euroa. Mikäli me molemmat olisimme maksaneet 618,70 lentolipuista ja oman puoliskomme muista edellä mainituista majoitus- ja kuljetusmenoista, olisi 1.-7.12.2017 kestänyt matkamme maksanut 1.762,90 euroa/henkilö. Ei välttämättä ihan edullisimmasta päästä tuo, mutta jokaisen maksetun euron ja sentin väärti, varsinkin kun siihen sisältyi puolihoito ja kerrassaan upea hotelli. Esittelyni ja arvosteluni Hilton Seychelles Northolme Resort & Spasta on luettavissa täältä.

Oma matkani oli Turkish Airlinesin mahdollistama yhteistyössä lentojen osalta, mies maksoi täyden hinnan omasta lennostaan.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Hilton Seychelles Northolme Resort & Spa, kertakaikkinen Eden

*Yhteistyössä Turkish Airlines ja Rantapallo

Tiedätteks mitä? Minä olen rakastunut nainen. Ihka oikeasti. Jotenkin vaan meikäläisen sydämen valtaa aina lämmin hymisevä tunne, kun katson tuon oman mieheni kasvoja. Hänen lempeitä silmiään ja sitä ihanaa silmiin saakka nousevaa hymyä, joka kasvoille nousee aika ajoin. Siis semmoista, että kun hymyilee oikein, niin silmät alkavat tuikkimaan. Sellainen ihka aito oikea ilme, jota ei vaan voi teeskennellä tai vääntää väkisin. Tuon ilmeen minä olen nähnyt monasti näiden melkein 20 vuoden yhdessäolon aikana, mutta sellainen ekstraonnellinen nauttiva nassun ilme miehelläni on aina tietyissä paikoissa. Karibianmeren-risteilijän tai hotellin parvekkeella, jossain, missä saa ihailla eteen avautuvia maisemia. Minun oma nallekarhuni. Rakastettuni.

Että nuin. Siitä se ajatus sitten lähti. Kuumeinen viiden tähden hotellien metsästys alkoi heti sillä minuutilla, kun meille vahvistui, että olemme lähdössä Turkish Airlinesin siivin Seychelleille. Minä hoidin tuttuun tapaan hotellien alkukarsinnan ja lomamme lyhyyden takia päädyin katselemaan tasokkaita hotelleja samalta saarelta, jonne Turkish Airlines lensi useampana kertana viikossa. Poissa olisi kalliit lauttamatkat sekä pitkähkö matkustaminen lentokentältä hotelliin, ja edellä mainittujen sijaan pääsisimme nauttimaan nopeammin alkavasta lomailusta hotellissa Seychellien isoimmalla saarella Mahélla. Pikkuinen ekstrakriteeri minulla kyllä hotellin suhteen oli.  Hotellin piti olla juuri se oikea mieheni sykähdyttävälle hymynassulle. Sellainen hotelli, jossa saisin taas nähdä mieheni suloisen ilmeen ja katsella oikein pitkään sivusilmällä, kun toinen ahmisi katsellaan maisemia Intian valtameren suuntaan. Hotellin piti siis olla meren rannalla, huoneessa parveke ja ääretönkin uima-allas hyvillä näkymillä oli must. Mission impossible?

Ei.

Sieltä se nääs tulla tupasahti hotellihausta, kuva The uima-altaasta. Sellaisesta, jonka reunalla mies nakottaisi kädet leuan alla ja katselisi suloinen hymy kasvoillaan kohti merta.

Eikä siinä vielä kaikki. Huonekuvat vakuuttivat, joten Hilton Seychelles Northolme Resort & Span huoneisto merimaisemilla, isolla parvekkeella ja upealla kylpyhuoneella kiinnitti hotellihaussa huomioni. Lomakohde löysi tien sydämeeni pelkillä tiluksillaan jo niin syvälle, että vaikka kuinka yritin katsella muitakin vaihtoehtoja, päädyin palaamaan Hiltonin sivuille kerta toisensa jälkeen. Muutaman yön asiaa mietin, ennen kuin ilmoitin miehelle, että majoituksemme olisi Hilton Seychelles Northolme Resort & Spa ja sen rinteellä sijainnut King Hillside Villa. Mitään muita vaihtoehtoja en miehelleni antanut, sillä niin varma olin päätöksestäni.

Huoneistomme, King Hillside Villa #202

Me rakastavaiset saimme yllätykseksemme pienoisen upgraden, sillä kahden huoneiston huvilan sijaan meidät sijoitettiin ihan omaan, yhden huoneiston huvilaan. Huoneistomme pohjaratkaisu oli aivan sama muidenkin King Hillside Villojen kanssa, joten tilaa oli 90 m²:n verran ja oleskelutilan, makuualkovin sekä ison kylpyhuoneen kruunasi tilava parveke, jolle pääsi kahdesta eri kohtaa.

Tummasävyisen huoneistomme kunto oli hyvä. Kuluneisuutta toki löytyi tietyistä kohdin, mutta kaikkialla oli siistiä. Säilytystilaa oli huoneessa riittävästi, kaapista löytyi kaksi isoa sateenvarjoa, silityslauta ja -rauta sekä tallelokero. Pöydällä odotti hedelmiä ja huonehintaan kuului myös päivittäin tuotavat litran vesipullot (2 kpl) sekä Nespresso-keitin. Televisioita oli yksi kappale näinkin isossa huoneistossa ja käytettävissä olisi ollut DVD-soitin. 42-tuumaista televisiota emme tosin avanneet kertaakaan, sillä parvekkeelta avautuvat maisemat riitti meille katseltavaksi.

Huoneistomme ilmastointi pelasi erinomaisesti ja pienempään tuuletukseen kävi myös oleskelutilassa ollut kattotuuletin, jollainen löytyi lisäksi parvekkeen puolelta. Parvekkeesta tulikin sen siliän tien meidän lemppari ja emme voineet olla ihastumatta nurkassa nököttäneeseen lepolassiin. Siinä lepolassissa me päädyimme miehen kanssa majailemaan lähes kaikkina parvekkeella olohetkinä, pienesti toisiimme nojautuen ja Intian valtameren kohinaa kuunnellen. Eipä paljoa parempaa lepolassia olisi voinut rakastavaisille keksiä.

Entäs ne maisemat parvekkeeltamme? Huoneistomme sijaitsi rinteellä, vehreän kasvuston keskellä. Parvekkeemme alla kasvoi ihka oikea banaanipuu ja parvekkeelta avautui näkymät alempana sijaitsevien Villojen kattoihin sekä merelle. Aurinko laski juuri otollisesti niin, että pääsimme ihailemaan luonnonnäytelmää muutamana iltana unelmien lepolassiltamme. Muina iltoina tuli katseltua kunnon sadekuuroa, mutta eipä se meitä rakastavaisia haitannut.

Juu ja se kylpyhuone. Suuri, ihana, nautiskelijan kylpyhuone. Kaksi eri kokoista kylpynyttua roikkumassa ja kylpytossut, pehmeitä isoja pyyhkeitä, Peter Thomas Rothin peseytymistuotteet, kaksi käsienpesusallasta ja erillinen vessa. Kylpyhuoneesta oli pariovet parvekkeelle ja ikkunapinta-alaa niin paljon, että poreammeesta oli mahdollisuus katsella maisemia. Me vietimme miehen kanssa kahdenkeskisiä hetkiä poreissa istuen ja tulipa yhtenä iltana maisteltua lasillinen viiniä siinä samassa, ovet parvekkeelle avoinna. Laseille ei tosin tarvinnut hakea paikkaa poreammeen reunalta, sillä ammeen vierestä löytyi sopivasti pieni pyöreä pöytä laskutilaksi.

Psst. Jäikö kuvatarjonta villastamme hiukan vajaaksi? Paas kattoen meikäläisen video.

Hotellialue

Ai että sitä vihreää ympäristöä, palmupuita ja kukkaistutuksia. Jos Hilton oli hakenut mielenrauhaa ja nautintoa villoissaan, niin sama idea jatkui ympäristössä. Autoilla ei ollut porttien lähettyvillä olleen vastaanottopaviljongin ohi enää mitään asiaa, vaan loppumatkat kuljettiin joko kävellen tai pienien club carien kyydissä. Kaikkialla oli hiljaista, ja ainoat äänet tulivat tuulessa kahisevista puista sekä meren kohinasta. Ohi kulkevat ihmiset olivat rauhallisia, eikä pieniä lapsia pyörinyt missään, sillä hotellille oli tervetulleita vain yli 13-vuotiaat. Arvatkaas haittasiko se meitä? Ei sitten yhtään.

Niin juu ja siitä uima-altaasta. Eihän meikäläisen pitänyt siellä tämmöisenä kylmää (lähes 30-asteista) uima-altaan vettä inhoava naisena uida kertaakaan, mutta minä uin. Suunnistin sen siliän tien kiljahdusten kera ja hampaat kalisten kohti äärettömän uima-altaan reunaa, ja jäin ihailemaan avautuvia maisemia mieheni kanssa yhdessä tyytyväisinä huokaillen.

Jösses. Miten me olimme voineet pitää Seychelleitä niin tavoittamattomana kohteena? Miksi me emme olleet ymmärtäneet, kuinka helposti ja loppujen lopuksi edullisesti sinne olisikaan päässyt. Miksi?!

Mutta tiedättekö mikä oli parasta uima-allasalueessa? Meidän aikanamme altaassa ei pulikoinut samaan aikaan kuin 0 – 2 pariskuntaa. Enemmän ihmisiä, yleensä pariskuntia, löytyi aurinkopedeillä makaamassa ja maisemia ihailemassa. Ei pölinäporukoita tai nuorisoryhmiä vaan juuri sitä rauhaa, mitä me kaikki matkailijat olimme näyttäneet tulleen hakemaan.

Ruokailu

Tutkimme ennen matkaa hieman lähialueen tarjontaa ja totesimme, että lomamme olisi paljon nautinnollisempi puolihoidon turvin. Aamupalan lisäksi pääsimme illallistamaan hotellin kolmessa eri ravintolassa toiveemme mukaan, joten kahtena iltana söimme buffetissa, yhtenä iltana hotellin à la carte -ravintolassa ja yhtenä iltana innostuimme nauttimaan pizza-/hampurilaisillallisen kuutamon valossa hotellin baarin terassilla. Butlerin palvelutkin olisi ollut tarjolla huoneistossa tai vaikkapa rannalla ateriointiin, mutta me emme käyttäneet tuota mahdollisuutta.

Buffet, Hilltop Restaurant

Valikoima vaihtui jokaisena iltana buffetissa jonkin verran teemojen mukaan. Kokit paistoivat tilauksesta erilaisia lihoja ja kasviksia wokkipannulla, mutta kasvissyöjänä en ihan hirveästi löytänyt itselleni wokin lisäksi kuin riisi-vihannessekoitusta lämpimistä ruuista. Muulla tarjonnalla pärjäsi kuitenkin ihan hyvin, sillä alku- ja jälkiruokapöydän tarjonta oli riittävä.

Aamupala, Hilltop Restaurant

Tarjonta oli laajaa, vihanneksia löytyi mukavasti ja mies tykkäsi kokin paistamista munakkaista sekä piti pekoneita ”ihan ok-peruslaatuisina”. Kylmän ja lämpimän tarjonnan kruunasi mm. tuoreet hedelmät, kotitekoinen jugurtti sekä kuohuviini, jota oli mahdollisuus maustaa mangopyreellä, mansikkapyreellä, hedelmänpalasilla tai appelsiinimehulla. Ainoa miinus tuli oikeastaan aamiaisille avonaisista ovista tulleista pikkulinnuista, joita henkilökunta pyrki häätämään pois sellaisia nähdessään.

Les Cocotiers

Hotellin à la carte ravintola Les Cocotiers oli tasokkaampi paikka aterioida joko sisätiloissa tai ulkona. Puolihoitoon kuului listalta valittuna alkupala, pääruoka ja jälkiruoka, yksi annos kaikkia. Ruoka oli laadukasta ja maittavaa, eikä palvelussakaan ollut moittimista. Harmi vain, ettei sää suosinut ateriointia ulkona ja haave kuutamoillallisesta jäi toteutumatta.

Ocean View Bar

Ocean View Bar oli loppupeleissä meidän lemppari. Siellä me nautimme yhdet paikalliset drinkit yhtenä iltana ja toisena aterioimme kuutamon valossa meren kohinaa kuunnellen. Puolihoitoon kuului jälleen listalta valittuna yksi alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka, eikä annoksista löytynyt moitittavaa. Erityisesti mies tykästyi hampurilaiseensa, jonka pihvikin oli tilatun mukaan onnistuneesti paistettu. Aina sekään ei tunnu noissa maailman ravintoloissa onnistuvan, sen me olemme kyllä elämämme aikana oppineet.

Aktiviteetit

Ei Hilton pelkkää lötköttelyä tarjonnut asiakkailleen. Huoneemme hintaan kuului pienoiset hieronnat molemmille Spassa, mutta me emme tarttuneet tarjoukseen, sillä 15 minuutin hoidosta olisi varmasti seurannut melkoinen myyntitapahtuma. Punttisalilla olisi saanut hien irti ja mielenrauhaa olisi voinut hakea joogapaviljongista tai erilaisista rauhoittumis- ja merellekatsomispaikoista. Ocean View Barista löytyi biljardipöytä ja rannan tuntumasta snorklausvälineet sekä kajaakkeja vesiaktiviteetteihin. Olisipa ilmainen pikkubussi myös kuljettanut maksuitta hotellilta lähirannoille. Sitäkään mahdollisuutta me emme testanneet, koska meillä oli Hiltonissa vaan niin mukavaa.

Mitä mieltä olimme hotellista?

Intian valtameren äärellä sijaitseva Hilton Seychelles Northolme Resort & Spa on miellyttävän kokoinen kohde. Kahden ja yhden huoneiston rakennuksia lomakohteessa on vain noin nelisenkymmentä, joista 15:ssa huoneistohuvilassa on myös oma infinity pool. Noihin isompiin mahtuu neljäkin ihmistä majoittumaan.

Hiltonin lomakohde sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä saaren pääkaupungista Victoriasta ja noin 25 minuutin ajomatkan päässä Seychellien lentokentästä (SEZ) . Ymmärrettävästikin lähialueella ei ole kovinkaan paljoa palveluita kuten ravintoloita, mutta pieni kauppa löytyy vähän yli 200 metrin päässä lomakohteesta. Puolihoidon takia meillä ei ollut edes tarvetta lähteä etsimään muita palveluita, sillä Hilton Seychelles Northolme Resort & Spa tarjosi sen kaiken, mitä vain tarvitsikaan. Palvelu oli ystävällistä ja huomioivaa, kaikki toimi ja alue itsessään oli melkoinen rakastavaisten paratiisi yksityisyyttä arvostavalle. Netti toimi heikosti, mutta netti on kuuleman mukaan heikko koko saarella. Yleisarvosana hotellista 9 – 9,5 / 10. Ehdottomasti suositeltava.

Turkish Airlines lentää Seychelleille kolmena päivänä viikossa ja mikä parasta, lentolipun hintaan kuuluu lämpimät ateriat, juomat (alkoholillisetkin) sekä kerrassaan mahtava määrä matkatavaraa.

Kiinnostuitko? Lentoja pääset katselemaan Turkish Airlinesin omilta sivuilta suoraan täältä ja Hilton Seychelles Northolme Resort & Span omille sivuille pääset suoraan tästä. Facebookin puolelle olen puolestani ladannut jonkin verran lisäkuvia lomakohteestamme, joten siitä vaan kattelemaan. 

Oma matkani oli Turkish Airlinesin mahdollistama yhteistyössä lentojen osalta, mies maksoi täyden hinnan omasta lennostaan.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.