Browsing Tag

VIP

Ihanat samppanjajuhlat sviitissä

Me olemme miehen kanssa vähän sellaisia, ettei meillä ole tarvetta järjestää suuria juhlia monikymmenpäiselle joukolle ja hyvänpäiväntutuille. Kun me juhlimme, kutsumme kokoon vain ne läheisimmät ja rakkaimmat, joiden kanssa juttu soljuu ja on hyvä olla. Omaan kotiin on aina helppo kutsua vieraita, mutta se siivoaminen ennen ja erityisesti juhlien jälkeen ei kyllä paljoa mieltä ylennä tätä kiireistä perheenäitiä. Jos kerran olemme järjestäneet lastenkutsut jo järjestään muualla kuin kotona, miksipä emme voisi ulkoistaa omiakin lämminhenkisiä ja aikuisten juhliamme jonnekin muualle?

Niin ja ne ihanat tyttöjen illat ympäri pääkaupunkiseutua asuvien hyvien ystävien kesken? Kokoontuisimme jonnekin kodinomaiseen paikkaan, laittautuisimme valmiiksi iltaa varten, juttelisimme, nauraisimme ja nauttisimme siinä samassa samppanjaa ja jotain pientä purtavaa. Ja jos ja kun menojalkaa alkaisi hyvän kuplivan juoman jälkeen vipattamaan, ei matkaa kaupungin sykkivään iltaelämään olisi nimeksikään. Eipä tullut mieleenkään että tuollaiset edellä mainitut kokoontumiset voisikin järjestää hotellin sviitissä ihan kohtuulliseen hintaan.

Piipahdin pari iltaa sitten Original Sokos Hotel Helsingin ja Norex Spiritsin järjestämillä samppanjajuhlilla ja nautin illasta kovasti. Pääsin tutustumaan hotellin muutamaan sviittiin sekä maistelemaan samppanjaa, viinejä ja niille sopivia herkkupaloja.

Saanko esitellä sviittijuhlissamme tarjotun kuplivan, Nicolas Feuillatte Brut-samppanjan joka on myynnissä ainoastaan S-ryhmän ravintoloissa. Tuttavallisemmin Nikke-pullon hinta ravintoloissa on vain 39,90 euroa, mikä on kyllä sen verran edullinen että mielellään tuon hinnan pullosta maksaa. Hyvää siis oli ja pakkohan sitä oli santsilasillinen ottaa.

Pssst, Tässä oiva joululahjavinkki. Kovin tuntuvat olevan suosittuja nämä pussukat joten hopi hopi hankkimaan sellainen sisältöineen Alkosta jos kiinnostaa.

Samppanjan kaveriksi maittavia makupaloja ja muitakin viinejä.

Original Sokos Hotel Helsinki oli minulle tuttu ainoastaan legendaarisen Helsinki Clubin kautta, minkä takia minulla oli tietty käsitys hotellista bilekansan yöpymispaikkana. Voi kuinka väärässä minä olinkaan. Ajat ovat muuttuneet kovasti siitä kun minä olin vikkelä yöelämässä viilettäjä, sillä Helsinki Clubin tilalla villien tanssimuuvien sijaan rehkitään kuntokeskuksen kuntoilulaitteissa. Yöelämäkin on siirtynyt hotellin lähettyviltä muualle, joten yöunet ovat takuuvarmasti rauhalliset hotellin pehmoisissa sängyissä. Niin juu, ja se sänky. Pikkuisenhan se komean Helsinki-sviitin sänky kutsui heittäytymään poikittain vällyjen väliin ja testaamaan muhkeaa tyynyä. Lisääkin olisi löytynyt tyynyehdokkaita pienoista maksua vastaan, mutta nyt niille ei ollut tarvetta sillä sänky oli varattu punaviinipulloille ja syntisen hyville brownies-leivoksille.

Siinä maittavia viinejä maistellessa ja turinoidessa katselin sviittiä sillä silmällä. Meitä oli sellaiset 12 henkilöä samassa tilassa ja mahduimme oikein hyvin nauttimaan keskusteluista ja tarjoiluista. Olohuonemainen, kodikas sisustus korkeakattoisessa sviitissä loi tunnelmaa ja sviitti oli kuin tehty erityisesti meille naisille. Paljon peilejä meikkaamiseen, tilaa istua ja jutella, keskittyä siihen tärkeään yhdessäoloon.

Alla olevat, ilman Passionate Traveller-merkintää olevat kuvat saatu Original Sokos Hotel Helsingiltä käyttöön.

Kaksi isoa sohvaa, tuoleja, sänky ja penkki sängyn päädyssä joten tilaa on istua ja jutella. Kaiken kruunaa ikkunat molemmin puolin mikä teki tästä huoneesta suosikkini.

Kylpyhuoneessa on kolme peiliä ja kaksi käsienpesuallasta tyttöporukan laittautumista varten. Kokovartalopeilit löytyy eteisestä kaappien ovista, joten mallailutilaa riittää.

No mutta sehän on poreamme! Taas yksi hyvä syy varata tämä sviitti niin rakastavaisille kuin ehkäpä jollekin hemmottelua kaipaavalle juhlakalulle.

Ja mitäpä tässä miehiä unohtamaan. Äijien ilta saunallisessa sviitissä, ehkäpä tiukkaa matsia televisiosta katsoen?

Kyllähän tuonne mahtuu. Kunnon löylyt ja kylmä olut kouraan. Priceless.

Lauteille mahtuu jokseenkin mukava määrä porukkaa, vessa on sopivasti erillään kylpyhuoneesta ja sohvakin vaikuttaa siltä ettei kovin paljoa haittaa jos olut pelihurmiossa läikkyisikin hieman sohvalle. Mukavan illan päätteeksi korkeintaan neljä mahtuu nukkumaan sviittteihin ja hotellin aamupalakin on tarjolla viikonloppuisin aina kello 11 saakka.

Ei siis siivousta ennen ja jälkeen juhlien, ruokien väsäämistä, otsan kurtistusta juhlien järjestämisestä taikka kalliita taksimatkoja kotiin bileillan päätteeksi. Aamullakin on mahdollisuus valita runsaasta aamupalapöydästä juuri niitä eväksiä jotka maistuvat juuri silloin. Houkutteleva ajatus vai mitä?

Ja hinta tuolle lystille? Sviittien hinnat vaihtelevat päivän ja kysynnän mukaan 200 euron ympärillä. Tarjouskampanjoiden aikana hinnasta voi pudota pois jopa 40 % joten ei todellakaan paha hinta etenkään jos sen jakaa porukan kesken. Kannattaa rohkeasti kertoa mahdolliset erikoistoiveet hotellille sekä kysellä ruokailu- ja juomavaihtoehtoja, jotta saatte varmasti omannäköisen paketin porukallenne. Sokos Hotellien huonetarjouksista pääsee parhaiten jyvälle tilaamalla Sokos Hotellien uutiskirjeen, linkki tässä.

Pikkuisenhan minua harmitti, ettei mahtavassa Helsinki-sviitissä päässyt tällä kertaa yöpymään. Pientä lievennystä minä sain kuitenkin harmitukselleni, kun Kovanen tarjosi VIP kuljetuksen hotellilta kotiovelle. Mikäs se mahtavampaa oli kuin istua komeassa minibussissa, nauttia yhtiön tarjoamaa samppanjaa ja suussasulavia suklaita.

Yhtiöllä on muuten kuljetuksia moneen tarpeeseen aina hääautopalveluista privaattiin sightseeingiin joten kannattaa käydä katselemassa vaihtoehtoja Kovanen Yhtiöt Oy:n sivuilta täällä. Mikäs olisikaan sen messevämpää kuin rakentaa porukan kanssa ikimuistoinen päivä ja yö aina kuljetuksista ja juhlista miellyttävään hotelliyöpymiseen saakka. Suosittelen!

Illan tarjosi Sokos Hotel Helsinki, Norex Spirits, Kovanen ja Pieni Ideapuoti.

 

 

Karibian-risteily: Esittelyssä sviittimatkustajien The Haven

On sviittejä ja Sviittejä, silloin kun puhutaan Karibian-risteilijöistä. Se on varmaa, että perushytteihin verrattuna sviitissä matkustava saa enemmän, mutta myös sviittiluokissa ja varustamoissa on eroja. Kilpailu maksavista sviittimatkustajista on kiristynyt entisestään, joten muutama laivayhtiö on vienyt sviittimatkustamisen aivan uudelle tasolle ja yksi noista muutamista on Norwegian Cruise Line.

Emme olleet ensimmäistä kertaa sviittimatkustajina Karibian-risteilyllä, mutta The Haven oli meille uusi tuttavuus. Emme olleet ennen risteilyä varmoja siitä, onko The Haven kovinkaan erilainen verrattuna tavalliseen sviittimatkustamiseen, mutta yllätyimme positiivisesti. Perusasiat sviittimatkustajilla ja The Havenissa matkustavilla olivat samat. Priority liikkumiset laivalle ja pois, priority seatingit showssa, pullo kuohuviiniä ja vettä hyttiin lähtöpäivänä, pienoisia herkkuja joka ilta, coctailhetki aluksen päällystön kanssa, 24 h butler ja concierge-palvelut sekä aamiainen ja lounas omassa ravintolassa, mutta siihen yhtäläisyydet jäivätkin.

The Haven on tavallisilta matkustajilta piilotettu alue, ”a ship within a ship”, jonne pääsee vain tietyllä avainkortilla. Oven takaa löytyy aivan oma maailmansa, joka tekee elämästä niin helppoa, että loma tuntuu lomalta heti ensimmäisestä minuutista alkaen. Ei jonoja eikä ruuhkaa, muutama askel conciergen tiskille ja concierge hoitaa asiasi, mikä sitten se onkaan.

The Haven koostuu omasta ravintolasta, jossa voit nauttia aamiaisen ja lounaan lisäksi myös illallisen. Omassa Loungessa voit istuskella muhkeilla sohvilla, nauttia juotavaa Loungen omasta baarista taikka napsia jotain pientä suolaista tai makeaa, jos kunnon ruoka ei kiinnosta. Pöydästä olevasta näytöstä voit katsella sinusta otettuja kuvia (avainkortti toki tarvitaan) ja concierge hoitaa vaikkapa illallis- show- ja retkivaraukset puolestasi.  Jos ulkoilma kiinnostaa, löytyy The Havenin sisäpihalta ruokailualue, auringonottoalue, pienoinen uima-allas, kaksi poreallasta, suihkuja, sauna, spa-hoitohuoneita ja kerrosta ylempää isompi auringonottoalue erilaisine lekottelupaikkoineen.

The Havenin menu ei vaihtunut matkan aikana, joten emme syöneet joka lounasta ja illallista Havenissa. Ravintolan miljöö oli kuitenkin sen verran miellyttävä ja palvelu yksilöllistä, että suosimme ravintolaa kaikkein eniten matkan aikana. Aamupalat söimme järjestään The Havenissa, sillä mikään ei voittanut ravintolan rauhallisuutta.

Aamupalapöydän asetelmia.

Aamupala oli ymmärrettävistä syistä suppeampi kuin aluksen Buffetissa, mutta vatsansa täälläkin sai täyteen. Seisovan pöydän lisäksi menusta oli tilattavissa erilaisia lämpimiä ruokia ja kahvi/tee sekä mehu tuotiin pöytään. Joka aamu kolme kokkia tuli näyttävästi sisään tuomaan herkullisia tuoreita leivonnaisia ja tarjoili niitä suoraan pöytiin.

Tuo jälkkäri… Syntisen hyvää. Me emme muuten ole kovia juojia, joten kokonainen pullollinen viiniä ei uponnut aterialla. Ei muuta kuin pieni pyyntö ja butler kiikutti viinipullon sisältöineen hyttiimme. Olisipa kaveriksi toimitettu myös juustoja tai muita herkkuja, mutta kummasti nuo masut oli kaikillä täynnä jokaisen aterian jälkeen.

Jos sisällä oli tarjolla yhtä sun toista syötävää, niin oli myös ulkona The Havenin sisäpihalla.

Sisäpiha oli sinänsä melko pieni ja uima-allas sitäkin pienempi. Epäilin aluksi hieman uima-altaalla olleiden tuolien hyödyllisyyttä, sillä senkin alueen olisi voinut korvata isommalla uima-altaalla, mutta hyvin ihmiset tuntuivat pärjäävän pienessä altaassakin. Itse nautin loikoilla altaalla olleilla aurinkotuoleilla, sillä lapsia oli helppo seurata ja mikäs siinä oli ollessa, kun tarjoiljat tarjoilivat virkistävää vettä suoraan aurinkotuoleille.

Uima-altaan lähettyvillä sijaitsi myös sauna, joka ainakin tuntui olevan ihan oikean lämpöinen nopeasti tunnusteltuna. Minulla oli tarkoitus testata risteilyn aikana saunan löylyt kunnolla, mutta trooppinen kuumuus päivällä ja kiireet illalla vesittivät kokonaan saunatestini.

Saunan lähettyvissä oli myös Spa-hoitotilat ja kerrosta ylempää löytyi varsinainen auringonottokansi, jossa oli niin pienoisia ruokailupaikkoja kuin erilaisia auringonottotuoleja.

Ja mikäs näillä lepolasseilla olikaan loikoillessa, kun palvelu pelasi.

Virkistäviä, kosteita pyyhkeitä suoraan cabanaan tuotuna.

Hedelmiä, juomia ja ensiluokkaista palvelua.

Sanat ei riitä kertomaan, miten upea viikkomme The Havenin palveluiden keskellä oli. Jopa lapsemme, jotka ovat melkoisia vesipetoja ja nauttivat hurjista vesiliukumäistä, halusivat mieluummin pulikoida pienoisessa altaassa kun näkivät normaalin uima-allasalueen tungoksen. Vapaita aurinkotuoleja sieltä oli myöskin aivan turha metsästää, joten The Havenin rauhaisuus voitti normaalin tavan matkustaa mennen tullen.

Kuten jo aiemmin mainitsin, The Havenin palvelut eivät jääneet ainoastaan näiden seinien sisälle. Teatteriesityksiin meille oli varattu omat istuinpaikat, mutta parempiakin oli mahdollisuus metsästää olemalla tarpeeksi ajoissa liikkeellä muiden matkustajien kanssa. Erityinen etu oli parhaat paikat Illusinarium Show’ssa, joka kannattaa käydä katsomassa. Sviittimatkustajat kokoontuivat 15 minuuttia ennen näytäntöä The Haveniin, josta concierge johdatti meidät henkilökunnan tilojen kautta Illisinarium Shown ravintolaan ennen muita matkustajia. Saimme todellakin parhaimmat paikat koko showsta, mistä oli etua koska etukäteispaikkavarauksia ei oteta vastaan, vaan paikat jaetaan sitä mukaan kun jono tulee ovesta sisään. Eipä meitä matkustajia oltu unohdettu lähtiessämme pois laivalta risteilyn päätyttyäkään, sillä jälleen meillä oli mahdollisuus oikaista ulos henkilökunnan tilojen kautta. Ei kuulosta kovinkaan hienolta hiippailla henkilökunnan porras/hissikäytävässä, mutta tuo alue ja vaivattomuus (ruuhkattomuus) sopi juuri passelisti sviittipalveluihin. Jonkin verran glamouria tuohonkin harmilliseen hetkeen tosin oli saatu, sillä kuljimme henkilökunnan tiloissa punaista mattoa pitkin ulos.

Maksoimmehan me melko suolaisen hinnan reissustamme verrattuna perusmatkaan Karibian-risteilyllä. Huomattavasti halvemmallakin Karibian aalloille pääsee, mutta tärkeää on katsoa asiaa siltä kantilta, mitä matkaltaan haluaa. Palailen budjettiin ja sviitti vs. perushytti-pohdintoihin toisessa postauksessa, sillä se vaatii vertailua monelta kantilta. Samalla annan vinkkejä myös siihen, miten matkastaan voi saada hieman luksuksemman pienemmällä rahalla.

No, mitäs mieltä te lukijat olette The Havenista? Ja jos kokonaiskuva ulkokannesta jäi jotenkin vajaaksi, linkki omaan Youtubevideooni The Havenista tässä. 

Niin juu, ja jos NCL:n risteilyt alkoivat kiinnostamaan niin Norwegian Cruise Linesin sivuille pääsee suoraan tästä.

 

Esittelyssä Norwegian Getawayn Haven Aft-Penthouse -sviitti

Norwegian Getaway-aluksen perässä, 9. kannella sijainnut Haven Aft-Penthouse Suite #9316 oli nelihenkiselle, omaa rauhaa rakastavalle perheellemme erinomainen vaihtoehto laivalla tarjolla olleista sviiteistä. Niinkuin aiemmassa postauksessani mainitsin, suurimpana syynä juuri tämän hytin valitsemiseen oli sviitin parvekkeen suuri koko. Samalla kyseinen sviitti oli myös halvin sviitti silloin, kun matkassa oli enemmän kuin kaksi henkilöä.

39 neliöisessä sviitissä oli olohuoneen lisäksi erillinen makuuhuone ja kaksi kylpyhuonetta, joista toisessa oli myös kylpyamme. Sviitti oli omasta mielestäni kauniisti sisustettu ja sen vaaleat värit sointuivat pirteiden sinisten ja turkoosien värien kanssa hyvin tummiin pintoihin. Sviittimme olisi ollut mahdollisuus liittää myös vieressä sijainnut neljän hengen parvekehytti, johon oli sisäänkäynti eteisessä olleesta väliovesta. Eteisessä sijaitsi kolme seinän sisään kääntyvää naulakkoa sekä pienoinen wc/kylpyhuone, jonka pienuus oli jonkin verran häiritsevää. Jotkin ratkaisut olivat hyödyttömiä ja jopa hankalia, sillä tilanpuutteen takia paikkoja pyyhkeille ei ollut kovinkaan paljoa, palasaippualle ei ollut mitään telinettä saatikka kunnollista paikkaa pienen käsienpesualtaan reunalla. Suihkukaappi oli melko hyvän kokoinen, mutta sen keskeltä taittuva ovi oli hankala käyttää ja vaati suoranaista taiteilua. Me aikuiset tuomitsimme vessan, mutta lapsille se oli oikein oiva ja auttoi ilta/aamutoimissa koko perhettä.

Olohuoneessa sijaitsi tangollinen vaatekaappi, jossa oli valmiina lapsille sopivat pelastusliivit. Neljän hengen ruokailuryhmästä olisi voinut nauttia enemmänkin, sillä sviitin hintaan kuulunut butler olisi voinut tarjoilla pyynnöstämme illallisen hyttiin, pöytä valkoisella pöytäliinalla koristeltuna. Kahvin/teenkeitin oli oikein kiva lisä ja butler piti aina huolen että kahvikuppeja, erilaisia laseja ja aterimia löytyi tarvittava määrä. Minibaarista löytyi normaalin oloinen valikoima, mutta minibaarin tuotteet eivät olleet ilmaisia.

Butleriin ja muihinkin tärkeisiin henkilöihin tai numeroihin sai yhteyden myös kannettavalla puhelimella, jonka pystyi ottamaan mukaansa laivalla liikuttaessa. Jos televisiosta tuleva viihde ei miellyttänyt, pystyi butlerilta tilaamaan erikseen DVD-elokuvia, sillä sviitin varustukseen kuului kaksi DVD-soitinta.

Olohuoneessa oli nojatuolin lisäksi pari jalkarahia sekä vuodesohva, joka muuntui illalla kahden hengen sängyksi. Tunnustelin itse hieman sänkyä ja koin sen melko kovaksi, muttei lapsilta löytynyt huomautettavaa sängyn kovuuteen. Lukijoille vielä tiedoksi tässä vaiheessa, että Room Stewardilta voi pyytää lisäpehmikkeitä mikäli laivayhtiön sänky tuntuu liian kovalle.

Makuuhuone oli melko pieni ja sitä hallitsi korkea, mielestäni ehkä liian pehmoinenkin sänky. Sängyn alle mahtui aivan hyvin kolme isoa matkalaukkua ja muutama muu pieni nyssäkkä. Aikuisten pelastusliivit oli sijoitettu koriin sängyn alle, mikä rajoitti neljännen matkalaukun asettamista sinne. Kaapistoja oli mukava määrä: kaksiovinen tangollinen kaappi, toinen yksiovellinen tankokaappi, laatikostoja, yksi täysimittainen hyllykaappi ja toinen ”puolikas” hyllykaappi sekä tallelokero. Olohuoneen ja makuuhuoneen välillä oli ovi, joka antoi rauhaa niin lapsille kuin aikuisillekin.

Televisio ja DVD-soitin myös makuuhuoneessa elokuvien katselua varten. Kylpyhuoneen väliverhot kuvassa vasemmalla.

Makuuhuone oli eroteltu kylpyhuoneesta tummentavilla verhoilla joista oli apu aamuisin, koska kylpyhuoneen ikkunoista tulevat aamun aikaiset säteet eivät päässeet häiritsemään unta. Kylpyhuoneessa oli erillinen wc, kaksi käsienpesuallasta, neljä laatikostoa, jonkin verran hyllytilaa, meikkauspöytä meikkipeilineen, kylpyamme suihkulla ja erillinen suihku, jossa oli tilaa ruhtinaallisesti. Suihkussa oli varaa valita erilaisia toimintoja ja myös tästä suihkutilasta löytyi pyykinkuivausnaru. Sekä suihkusta että kylpyhuoneen puolelta oli näkymät parvekkeen puolelle, mutta näkyvyyttä sisälle oli mahdollisuus peittää hieman rullaverhoilla. Kylpyhuoneessa oli mahtavasti tilaa, talon puolesta tuli niin kylpysuola, pesuaineet, pumpulitupot, -puikot sun muut, sekä muhkean pehmoiset kypytakit lainaksi ja kylpytossut.

Käsienpesualtaat Villeroy & Boch. 

Niin juu, ja se meidän parveke…

38 neliöinen parveke oli miellyttävän kokoinen. Laivan rakenteiden takia parvekkeen keskiosassa oli pylväs, joka rajoitti hieman aurinkotuolien asettelua. Kahden makuuasentoon menevän aurinkotuolin lisäksi parvekkeella oli ruokailuryhmä, jossa oli kahdenlaisia, eri levyisiä tuoleja. Perässä ollut parveke oli melko suojainen, minkä takia kuumana päivänä parvekkeella oleskelu muodostui välillä jopa liian tuskaiseksi. Kulmansa ansiosta parvekkeelta näki niin taakse kuin sivulle ja menosuuntaan, mikä miellytti ainakin minua kovasti.

Hyttimme sijaitsi kannella, jonka alapuolella oli ruokaravintola ja yläpuolella hyttejä. Alapuolella sijaitsevasta ruokaravintolasta ei ääniä kantautunut, mutta seitsemän kantta ylempänä sijaitseva ulkoilmabilepaikka H2O aiheutti häiriötä vain silloin, kun seisoin parvekkeen kaiteen vieressä. Muutoin H2O:sta kuuluvat äänet ei haitanneet oikeastaan ollenkaan ja sisälle ne eivät kantautuneet. Suojaa alapuolella sijaitsevalle kävelykannelle antoi ympäri kiertävä ”lippa” joka esti kerrosta alempana kävelevien matkustajien katseet parvekkeellemme.

Näkymä parvekkeeltamme ylöspäin.

Jäikö joku vielä pohdituttamaan? Kokonaiskuvan hytistä saa kuvaamastani Youtube-filmistä alla. Ja mikäli linkki ei näy suoraan postauksessa, pääset videooni suoraan myös tästä.

Sviitin #9316 plussat ja miinukset:

Plussat:

– sviitin koko, erillinen ovella suljettava makuuhuone
– mahdollisuus lisähenkilöihin sviittiin liitettävän pervekehytin myötä
– kaksi kylpyhuonetta, molemmissa pyykinkuivausnarut
– tilava ja suojaisa parveke, josta näkymät useaan suuntaan
– oheispalvelut, joihin perehdyn myöhemmissä postauksissa.

Miinukset:

– sijainti aluksen perässä, jossa aluksen liikkeet ja tärinät tuntuvat paremmin (jouduin laittamaan pikkuisen pyyhkeen erään metallipurkin alle sen täristessä ärsyttävästi kylpyhuoneessa ollutta kivitasoa vasten)
– suojaisa parveke, jossa tuulenvire ei tunnu niin voimakkaana joten parvekkeella oleskelu voi olla tiettyinä aikoina aika tuskaisaa.
– kaukainen sijainti kannella 16, keulassa sijaitsevaan The Haveniin nähden.
– pienempi wc/kylpyhuone on hieman epäkäytännöllinen.

Ja huomioitavaa: Tämän hyttiluokan sisältä löytyy kahdenlaisia hyttejä, meidän kaltaisia ja sellaisia jossa makuuhuone ja kylpyhuone ovat vaihtaneet paikkaa. Tuossa versiossa kylpyhuone on ikkunaton ja makuuhuoneesta on pääsy parvekkeelle. Parvekkeet ovat myös eri kokoisia ja osassa ei ole postauksessani mainitsemaani tukipylvästä, joten kannattaa siis olla tarkkana ko. hyttiluokkaa (H6) varatessa.

 

Ensimmäinen päivämme sviittimatkustajina Karibian-risteilijällä

Ei se meidän yllätyssuunnitelma lapsia varten sitten onnistunutkaan, sillä lapsemme taitavat olla jo liian tarkkanenäisiä ja laskelmoivia. Kun me anoimme lomaa koulusta tietylle ajalle ja sanoimme lapsille vain että lähdemme jonnekin lomalle, laskeskelivat lapset loman pituudesta samantien että lähtisimme risteilylle. Kiistimme moiset arvailut, mutta kun mies rupesi kaivelemaan lentokentällä käsimatkatavaroista lentolippuja ja NCL:n sininen logo paistoi asiakirjoista, olimme pakotettuja paljastamaan että Karibian risteilyllehän sitä oltiin menossa. Pienen valheen me kyllä heitimme ilmoille, sillä kerroimme että meillä oli hyttinä mini-sviitti (ts. kylpyammeellinen parvekehytti suihkullisen parvekehytin sijaan). Voi sitä jännää tunnetta mikä meillä vanhemmilla olikaan, sillä lapsilla ei ollut harmainta aavistustakaan millainen hytti heitä laivalla odottikaan.

NCL:n lähtöselvitys Miamin satamassa oli jaettu useampaan terminaaliin, ja sviittimatkustajille oli toisesta terminaalista varattu tietty alue lähtöselvitystä varten. Lapset olivat hieman kummissaan kun kurvasimme turvatarkastuksen jälkeen hallitilassa olevaan omaan pieneen huoneeseen jossa oli sohvaryhmiä, snackseja, vettä, mehua ja kahvia/teetä vapaasti otettavana. Virkailija otti meidän asiapaperit, me istahdimme nauttimaan tarjoiluista ja odotimme sitä hetkeä kun meidät kutsuttaisiin tekemään lopullinen lähtöselvitys. ”Tämä on varmaan tällainen Miamin sataman oma lähtöselvitys lapsiperheille, katso nyt kun täällä on muitakin lapsia” yritin selittää lapsille kun heillä pyöristyi silmät päässä kaikesta näkemästään. Lähtöselvitys oli nopeasti tehty ja meidät ohjattiin kaikkien jonojen ja ihmisten ohi nopeaa kaistaa laivaan. Laivassa meidät otti vastaan toinen henkilökuntaan kuuluva ihminen, joka laittoi meidät privaattihissiin, painoi nappulaa ja sitten suunnistimmekin jo kohti sviittimatkustajien omaa aluetta, The Havenia. Siellä meidät otti vastaan concierge, joka kertoi nopeasti meille kuuluvista eduista ja päästi meidät katsastamaan Loungea.

”Tämä on kai taas tämmöinen joku odotusalue kun emme pääse vielä hyttiin” sopustelin lapsille kun he ihmettelivät erinomaista palvelua. Emme olleet edes kerenneet istahtaa Loungen pehmeille tuoleille kun meiltä kysyttiin haluaisimmeko kenties pienet snacks-lautaset. Tottahan toki me sellaiset otimme kun ilmaiseksi sai, ja syötyämme ne siirryimme The Havenin omaan ravintolaan syömään maukkaan lounaan.

The Havenin Lounge, paikka jossa on sohvaryhmiä, baari ja conciergen tiski.

The Havenin oma ravintola, jossa tarjoillaan aamupala, lounas ja illallinen.

Minä aloin puolestani hymistä pikkuhiljaa tyytyväisyyttäni, koska siirryin lounaan jälkeen pienen valheen saattelemana hyttiin odottamaan miestä ja lapsia saapuvaksi. Olimme miehen kanssa sopineet, että hän kävisi hakemassa lasten kanssa pehmikset ennen hyttiin tuloa jotta minä kerkeäisin virittämään videokameran valmiiksi. Enpä minä kerennyt kovinkaan pitkään odotella lapsia kun ovikello soi.

Lasten ilme oli ikimuistoinen kun avasin oven ja he astuivat sisään. ”Hä? Hä?” oli ainoa jota he hokivat kierrellessään hyttiä ympäri. Eipä ääni hiljentynyt edes siinä vaiheessa, kun hytti oli kierretty ja he avasivat parvekkeen oven. Mitäpä tuohon lisäämään itsekään, hytin koko oli n. 39 neliötä ja hyttiin kuuluvan parvekkeen koko oli lähes 38 neliötä.

Parveke oli tosiaan se syy minkä takia tämän hyttiluokan valitsimme. Kyseinen parveke kun sattui olemaan koko laivan suurin, ja parvekkeesta tulikin pian perheemme lempipaikka. Mikä olikaan mahtavampaa kuin ihailla laivan lähtöä Miamista omalta parvekkeelta nauttien kylmää laivayhtiön tarjoamaa kuohuviiniä.

Hip hei, tästä se lähtee! Kuuma ilma ja hiki lentää mutta kylmä skumppa viilentää. Tunnelma on katossa ja viikko hemmottelua edessä. Voiko enää iloisempi olla?

Heippa!

Hymy oli kyllä leveä meillä kaikilla kun Miami jäi taakse ja ensimmäinen ilta meni kierrellessä ja ihmetellessä. Ohjelmaa ei todellakaan tulisi puuttumaan risteilyltä, sillä kaksi kokkarikutsua oli jo ollut odottamassa hytin pöydällä sinne saapuessamme.

 

 

 

Viking Grace Spa & Wellness

Näiden rentouttavien poreiden takia me kaikki varmaankin suuntaamme laivojen kylpylöihin tai uima-allasosastoille. Joistain löytyy se yksi allas sieltä alimmasta kerroksesta, joissain on muutama suurempi poreallas joko keskellä kylpylää tai sitten ikkunan vieressä kuten Viking Gracella. Tunnelmat ovat erilaisia missä sitten vietätkään aikaa, mutta se on varma että jokaisen laivan kylpyläosasto jakaa mielipiteitä. Niistä joko tykätään tai sitten ei.

Poissa ovat Karibianmeren laivoilta tutut mahtavat uima-altaat, edes pienet vesiliu’ut (Silja Symphonylle se uudistukseen jälkeen tosin vielä jäi) ja laajat kylpylä-alueet. Tuollaiset ei vain ole mahdollisia näillä reiteillä seilattaessa joten kylpyläosastojen pieni koko aiheuttaa haasteita. Porealtaissa on tunkua, parhaiden paikkojen lekottelupenkeistä on taisteltava ja yleinen meno voi olla välillä villiäkin juhlakansan takia. Niinpä Itämeren laivojen Spa-/uima-allasosastot eivät koskaan ole olleet kovia suosikkeja silmissäni kun olen miettinyt tekemistä risteilyilläni. Yleensä olenkin valinnut mieluummin jonkun hemmotteluhoidon itselleni sille ajalle kun mies on pulikoinut lasten kanssa porealtaassa.

Perheemme uima-allasosasto/kylpyläkokemukset Itämeren laivoilla ovat rajoittuneet Viking Linen ja Silja Linen Helsinki-Tukholma-välin aluksiin ja Viking Graceen, joka seilaa Turusta Tukholmaan. Silja Serenaden uudistettua Sunflower Oasis-kylpyläosastoa emme kuitenkaan ole kokeilleet, sillä me pidämme miehen kanssa osastoa näyteikkunana emmekä nauti siitä että eräänlainen kylpyläalueen yksityisyys on uudistuksen myötä kadonnut.

Koska teillä lukijoilla tuntuu olevan edelleen kiinnostusta Viking Gracen kylpyläosastoon ja erityisesti sen VIP-kabinettiin, kerron tässä postauksessa omia kokemuksiani niin hoidoista, itse kylpyläosastosta kuin siitä aiemminkin kuvissani vilahtaneesta VIP-kabinetista, jossa vietimme perheen kanssa aikaa viime kesänä.

Kannella 11 sijaitseva Spa & Wellness osasto on vaaleasti sisustettu ja luonnonvalo tulvii suurista ikkunoista sisään. Ilmoittautuessa saat mukaasi kylpytakin ja pyyhkeen sekä pukukaapin avaimen. Naisille ja miehille on luonnollisesti erilliset suihku- ja pukeutumistilat, mutta pienen negatiivisuuden huomasin naisten pukeutumistiloista. Ovi oli käytävälle auki ja näköesteenä oli vain yksi verho mikä aiheutti sen, että lähelle naisten tiloja tulevat miehet näkivät suoraan naisten pukeutumistiloihin verhon ollessa raollaan. Itse huomasin tiloihin kävellessäni reippaankokoisen verhonraon välistä alastoman naisen joka oli tuskin huomannut riisuutuessaan verhon olevan auki. Itselläni oli pukukaappi ”suoraan näyttämöllä” verhoa ajatellen, joten yritin vaihtaa vaatteeni pukukaappien lomassa. Se oli kuitenkin ajoittain vaikeaa koska tilat olivat ahtaat ja kaappien välissä riisuitui niitä ihmisiä joilla oli oikeasti pukukaappi kyseisellä kohtaa. Peseytymistilat ovat jo suojaisammalla paikalla ja niistä löytyy myös hyvät peseytymistuotteet. Suihkujen yhteydessä sijaitsee myös sauna.

Kylpyläosastoa hallitsee kaksi ikkunoiden ääreen sijoitettua puolikuun muotoista poreallasta, joista on esteettömät näkymät merelle. Osasta porealtaiden sivuille sijoitetuista lepotuoleista pääsee ihailemaan myös merta. Meidän vuorolla porealtaissa oli tunkua joten sitä omaa paikkaa sai pikkuisen hakea. Tyydyinkin itse aluksi istumaan lepotuolissa ja nauttimaan ohi lipuvista merimaisemista.

Peseytymistilojen yhteydessä olevan saunan lisäksi kylpyläpuolelta löytyy sekä yrtti- että höyrysauna. Välillä voi vilvoitella hämyisässä lumiluolassa jonka lämpötila on pakkasella. Kylpylän vastaanotosta on saatavissa/ostettavissa kylpytossuja, joista on oiva apu jos mielii seistä lumiluolassa pidemmän aikaa.

Vesi ja hedelmät kuuluvat kylpylämaksun hintaan, mutta muut juomat ja pikkupurtavat ovat maksullisia.

Samppanjan ystävänä lasillinen kuohuvaa lokoisilla penkeillä maisemia ihaillen on aina mukava pieni luksus kylpylähetkeen, mutta maukkaat smoothien maistuvat myös. Kerro vain makumieltymyksesi, niin henkilökunta loihtii sinulle mieleisen smoothien. Itse pyysimme viime kerralla smoothiet joista osasimme antaa vain makumieltymyksemme. Mies tiesi muutaman raaka-aineen joita hän halusi ainakin olevan smoothiessa, mutta muutoin henkilökunnalla oli vapaat kädet. Jokainen meistä oli tyytyväinen onnistuneeseen lopputulokseen, ja smoothielasit tyhjenivät lyhyessä ajassa.

Yksi sana: Nautinto.

Kylpyläosaston ollessa asiakkaita täynnä voi se oman seesteisen olon saaminen olla hieman kiven alla, vaikkakin mieheni mukaan Viking Gracen Spa on huomattavasti rauhallisempi paikka kuin Silja Symphonyn ja Serenaden Sunflower Oasis-osasto. Omasta rauhasta voi nauttia huomattavasti enemmän Viking Gracen Span VIP-kabinetissa, joita kylpyläosastolta löytyy kaksi. Molemmissa on oma sauna, poreamme ja oleskelutila, sekä VIP 1-kabinetissa myös oma WC. Kaikkea aikaansa kabinetissa ei tarvitse kuitenkaan viettää, vaan sieltä voi piipahtaa kylpylän puolelle halutessaan. Itse emme poistuneet kertaakaan kabinetista, sillä omat tilat olivat suoranaista luksusta verrattuna väen täyttämiin porealtaisiin.

   

Omassa VIP-tilassamme oli mahdollisuus myös ottaa Spa & Wellness hoitomenun mukaisia hoitoja, joten itselleni tehtiin tilan erillisessä nurkkauksessa aromaterapeuttinen vartalohoito. Lasten ilakoidessa lähellä olleessa porealtaassa täydellinen rauhoittuminen hoidon ajaksi puuttui, mutta minulle hoidon tehnyt ihminen teki työnsä hyvin ja nautin suuresti omasta hemmotteluhetkestäni. Hoidon jälkeen oli ihanaa nauttia lasillinen samppanjaa, herkutella mansikoilla ja suklaalla sekä ihailla ikkunasta avautuvia maisemia. Ei hälinää ympärillä vaan suuri hiljaisuus ja laiva, jonka liikkeitä ei tuntenut ollenkaan.

 Se yksi ja sama sana: nautinto.

Yksityisyys VIP-kabinetissa oli myös taattu, sillä oven sai lukittua ja näkyvyyden estettyä verhoilla meidän ja muiden suuntaan.

VIP-kabinetti on oiva erityisesti isommille porukoille, sillä kahden tunnin vuokrahinta on tällä hetkellä 190 euroa (max. 6 henkilöä, henkilöt 7-8 lisämaksusta 24 eur/hlö). Äkkiä laskettuna kuuden ihmisen ryhmässäkin kylpylähinta nousee alle 8 euroa/hlö, joten suosittelen harkitsemaan vakavasti tilan varaamista koska kyseisellä summalla saa niin paljon enemmän tilaa ja rauhaa omalle porukalle.

Halusitpa sitten Span julkiselle puolelle tai VIP-tilaan, aika kylpyläosastolle kannattaa varata varmuudelta ennakkoon. Kylpylässä on nimittäin ajanvarausvuorot ja asiakkaita voidaan ottaa sisään vain rajoitettu määrä. Vapaita aikoja voi toki kysellä myös paikan päältä, mutta silloin vaarana on se että haluttu aika on jo buukattu täyteen.

Hoitoja olen tähän mennessä ottanut Viking Gracella kolme, yhden kerran aromaterapeuttisen vartalohoidon ja kaksi eri kertaa energisoivan ja virkistävän spa-jalkahoidon. Hoidon tehneet ihmiset ovat olleet aina miellyttäviä ja on ollut nautinto olla hemmoteltavana, mutta valitettavasti oma rauhoittumiseni pääni sisällä on ollut vajaata. Ensimmäisen kerran lasten ilakointi sotki rentoutumistani, toisella kerralla hoitohuoneeseen kuului ulkopuolelta ravintolamusiikin ääniä ja kolmannella kerralla yläkannella siirreltiin jotain. Omat haasteensa laivaympäristö siis antaa hoidoille, mutta sehän on loppujen lopuksi itsestä kiinni miten paljon äänistä vaivautuu.

Kannattaa käydä kokeilemassa Viking Gracen Spa & Wellness jos sitä ei ole vielä kerennyt tehdä. Viking Grace Spa & Wellness-sivuille pääset suoraan tästä.

Mitäs mieltä te lukijat itse olette Itämeren laivojen kylpyläosastoista, niiden tarjonnasta ja hoidoista?