Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Browsing Tag

rakkaus

Ne noloimmat reissukuvat

Jösses kun mulla on ihana mies. Rakastan aivan kamalasti omaa pikkuista (no joo, vähän suurempaa) karvakasaani, sieluntoveriani. Yks vika hänessä kumminkin on. Herra ei ole instagram husband, some husband, taikka ammattivalokuvaaja. Sanotaanko vaan, että ne muutamat kuvat joita hän on minusta ottanut ovat päätyneet sellaiseen sanailuun, että parempi olla häirihtemättä herraa useamman kerran matkalla. Silti mää häntä rakastan.

Että nuin. Olen avannut sanaisen arkkuni omasta kullastani ja siitä aasinsilta niihin noloihin matkailukuviin. Jonkinmoinen haaste taitaapi matkabloggaajien keskuudessa olla, joten parempi lienee pistää tuota meikäläisen parhaimmistoa näytille. Miehestäni johtuen suurin osa kuvista on pelkkia selfieitä, mutta näillä mennään.

1. Mää Seychelleillä, unelmien uima-altaalla

Ota musta kuva! Ei sitten herraseni viitinyt yhtään kauemmas mennä. Hyvin saa vangittua meikkiksen fiilikset tohon kuvaan. Not.

2. Mikä siinä mättää?

Pyysin miestä ottamaan meikäläisestä kuvaa Seychellin lomaparatiisissa, mutta ei oikeen mennyt ohjeistus perille. Jälleen kerran, vaimo jossain kaukana. Tilanne päätyi sanailuun ja mies vaati minua ottamaan itsestään mallikuvan näyttääkseni, miltä etäisyydeltä kuvani halusin otettavan. Voitte uskoa, että oli melkoisen hulvaton näky, kun mieheni seisoi palmupuun juurella neitimäisesti peppu tötteröllä ja esitti minua. Siinä kuva, jota en voi pistää nettiin, mutta olkoon tämä oma kuvani teidän ilonanne tai vihananne.

3. Ota nyt se kuva jo!

Viking Linen Gabriellan upeassa parvekehytissä. Piti saada sitten merta ihailevan tyttösen kuva, mutta hymy alkoi väkinäistyä kun onnistunutta kuvaa ei vaan tullut. Tuossa, jos missä, on kiree naama tällä naikkosella.

4. Piip-jäykkä Kisse

Lemmenloma Tallinnassa heinäkuussa 2017 ja hulppea sviitti Hilton Tallinn Parkissa. Yks vaivainen kuva piti ottaa meikkiksestä, mutta miljoona otettiin. Mitä pidempään kuvaussessio kesti, sitä luonnottomammaksi meikäläisen asento meni. Eipä tähän muuta.

5. Meikkiksen selfie ja jonkun, no, tiedätte kyllä mikä

Iihana Hilton Seychelles Northolme Resort & Spa ja sen uima-allasalue. Elämäänsä tyytyväinen K ja into ottaa pikkuinen selfie. Josko seuraavan kerran tarkistas, mitä takaa löytyypi.

6. Punanaama-Kisse

Mitään en oo ottanut, paitsi sunikkaa. Yks vaivanen päivä taisi paistaa aurinko Karibian risteilyllämme lokakuussa 2016, mutta senkin päivän aikana sain maailman parhaimman punastuksen naamaani.

7. Leuaton äityli

Siljan Serenaden leikkihuoneessa humputtelemassa jälkikasvun kanssa kesäkuussa 2017. Leuasta ei tietoakaan.

8. Mies asialla

Paluu Tallinnasta Helsinskyyn Gabriellalla heinäkuussa 2017. No. kuvan kuvaa ei tilanteesta saatu.

9. Säkenöivä lady!

Samainen laiva ja aiemmin tässä postauksessa mainittu parvekehytti. Mut hei, aurinko paistaa ja hyvä niin!

P.S.: Näistäkin surkeista kuvista huolimatta esiinnyn Matkamessuilla 19.1. ja 21.1.2018. Palailen tuohon asiaan vuodenvaihteen jälkeen ja polkaisen käyntiin matkamessulippuarvonnan, joten pysykeehän kuulolla. Oikein mahtavaa uutta vuotta muruset!

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Voiko lapsiaan rakastaa enempää? Näin me kasvatamme omiamme.

No nuin. Jotain ihan muuta kuin matkailua teille ystäväiseni tällä kertaa. Mites olisi tarinaa omista lapsistani ja siitä, kuinka me heitä kasvatamme?

Olin tällä viikolla matkalla töistä kotiini, kun satuin näkemään erään äidin keskustelevan oman lapsensa kanssa niin vähättelevillä sanoilla, että minulle tuli paha mieli. Jäin tilanteen jälkeen pohtimaan sitä, millainen tilanne lapsen kotona oli ja millainen tulevaisuus lapsella olisikaan. Ehkä äidillä oli huono päivä ja hän selitti lapselleen myöhemmin olevansa väsynyt, eikä tarkoittaneensa mitään, mutta mitä jos ei sittenkään?

Miten jännästi se onkin joissain perheissä niin, että lapsesta tulee aikuiselle rasite kun taaperoikä on ohi? Vai onko kuitenkin niin, ettei vanhemmat enää näe lastansa pienenä lapsena ja olettavat hänen pärjäävään maailmassa melko itsenäisesti. Ettei yhteisiä vanhempi-lapsihetkiä tarvita enää ja ovesta voi laittaa lapsen yksinään ulos leikkimään päiväksi, vaikkapa metsän reunaan tai joen rantaan?

Jokainen tuore vanhempi tietää, millainen elämänmuutos vauvan tulo maailmaan on. Vaikka siihen olisi kuinka valmistautunut, uuden käärön ilmestyttyä talouteen maailma mullistuu, eikä mikään ole enää samaa. Minä muistan sen päivän, kun kotiuduimme sairaalasta ja pidin tuota pientä tuhisevaa suloista pampulaa käsivarsillani tuntien kuitenkin ahdistusta siitä, että olin sulkenut yhden kirjan elämästäni ja avannut toisen. Uusi elämänkirja pelotti, eikä vanhaan ollut enää paluuta. Monta neuvotonta hetkeä, monta kipuilua, oppeja kantapään kautta ja monta pusuhalionnenhetkeä pienen vauvan kanssa.

Esikoinen oli suhteellisen helppo lapsi. Yhtä aurinkoa, joka jaksoi ihastuttaa ympärillään olevia ihmisiä ja jo pienestä saakka hänestä huomasi, kuinka empaattinen ja suloinen hän olikaan sisältä. Yöt menivät hyvin, uni maistui ja elo äitinä alkoi sujua hyvin. Alle vuoden päästä esikoisen syntymästä olin jälleen raskaana ja kuopus syntyikin sitten maailmaan tuoden omat kuvionsa perheeseemme. On se vaan jännä, miten kahdesta samasta vanhemmasta tuli niin erilaisia lapsia. Kuopuksen temperamentti näkyi jo synnytyslaitoksella, kun ruokaa vaadittiin pontevasti ja imukin oli luokkaa tänne heti ja paljon. Kaikki esikoisen kanssa opittu heitti häränpyllyä sen siliän tien ja koin olevani äitinä aivan kuin esikoisen saanut nainen. Kuukaudet vierivät, kuopus ei nukkunut ja vuoden hänen kanssaan tahittuamme jouduimme jo viemään hänet neuvolan kautta järjestettyyn unikouluun. Olen todella iloinen tänäkin päivänä siitä, että jaksamiseemme puututtiin apua hakiessamme, sillä jollain jännällä konstilla elämämme helpottui muutaman unikoulussa vietetyn yön jälkeen.

Elämä kahden pikkulapsen kanssa oli rankkaa ja melkoista aikataulujen kanssa pelaamista. Otin mieheni jo esikoisen kanssa mukaan arjen pyörittämiseen mahdollisimman paljon ihan itsekkäästäkin syystä sillä tiesin, ettei minusta olisi yksin kantamaan lapsenhoitotaakkaa. Pidin kiinni siitä, että mies osallistui mahdollisuuksiensa mukaan vaipanvaihtoon ja syöttämiseen, heräsi viikonloppuisin yhtenä aamuna vahtimaan lapsia ja osallistui muutenkin arkeen kanssamme. Suoraan sanottuna en kertaakaan ominut lapsiani itselleni, arvostellut mieheni lapsenhoitotaitoja ja mikä tärkeintä, ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta muistin olla vaimo. Me olimme koko pikkulapsiajankin mies ja vaimo, eikä äiti ja isä -moodi vallannut mieltä sataprosenttisesti koskaan. Juuri siitä syystä uskon, että parisuhteemme kesti kaikkein rankimman pikkulapsiajan.

Kuva: Pixabay.com

Hyi minua, kun laitoin esikoisen vuoden ikäisenä päiväkotiin ja saman kohtalon koki kuopuskin, joskin jonkin aikaa olin osittaisella hoitovapaalla kuopuksen jälkeen. Kotona kuopuksesta mammalomalla ollessani esikoinen kävi päiväkodissa olemassa puolikkaan päivän kahtena päivänä viikossa, enkä kokenut huonoa omaatuntoa siitä. Mies vei lapsen aamulla päiväkotiin minun saadessa nukkua hieman pidempään yön valvottaneen kuopuksen kanssa, ja minä sitten hain esikoisen päiväkodista puolen päivän maissa. Esikoinen sai päiväkodissa virikkeitä ja pääsi opiskelemaan vuorovaikutustaitoja, sillä minä en väsyneenä äitinä jaksanut juosta muskareissa ja äiti-lapsikekkereillä. Itse asiassa, kaiken sortin äityleiden innokkaat keskustelut muumisaappaista ja kakkavaipan sisällöistä sai minut ärsyyntymään. Minä halusin keskustella aikuisten jutuista, maailman menosta ja ihan muusta, mutta pienikin keskustelun aloitus siirtyi aina jollain muotoa lapsiin. Ei kiitos. Minä päädyin oleskelemaan päivisin lasteni kanssa kolmistaan, me teimme retkiä lähimetsään, leikimme kotimme läheisyydessä ja rakensin kotiimme kaikkea kivaa, jolloin koti muuttui satumaailmaksi muutamalla lakanalla ja vaikkapa talouspaperimytyistä tehdyillä lumipalloilla. Lapset nauttivat kun saivat olla kanssani, olivat aurinkoisia ja minäkin jaksoin äitinä sekä vaimona paremmin, kun kaiken sortin menemiset eivät kuormittaneet mieltä.

Rakkaus. Sitä annoin ja annan edelleen lapsilleni paljon. Minun lapseni saivat sylittelyä, pusuja poskille ja haleja niin paljon, etteivät he tunteneet koskaan oloaan unohdetuiksi. Älykännykkää ei ollut, joten virikkeet auton takapenkillä ja julkisissa tulivat aivan muualta (tulisi myös vieläkin). Käsi, kassin vetoketju, kirja ja milloin mikäkin asia, joka sattui pientä lasta kiinnostamaan. Ruutuaikaa lapset saivat vähän, joten leikki oli lapsen pääasiallinen työ. Minä äitinä nappasin lapseni syliin, luin heille kirjoja, näytin kuvia ja piirsin heidän kanssaan yhdessä sormilla kirjaimia tai numeroita. Rutiinit oli kohdillaan, ruoka niin itse tehtyä kuin pilttipurkista, enkä kokenut koskaan huonoa äitiyttä siitäkään.

Lasten kasvaessa heidän luonteensa tuli vielä enemmän näkyviin. Suloinen, rakastava esikoinen pärjäsi ryhmissä hyvin, mutta suloisen, rakastavan, hieman lukkiutuvan ja temperamenttisen kuopuksen herkkyys alkoi näkyä päiväkodissa. Hän rakasti rauhaa ja rutiineja, pärjäsi hyvin pienenä lapsena päiväkodissa, mutta isompana isoissa ryhmissä ahdistui melusta ja vaihtuvista hoitajista. Mielenosoituksia ilmaantui tyyliin minähän en tee, puhu, syö, nuku ja kärttyän, jolloin päiväkodissa ihmeteltiin, miten me lastamme kasvatamme vanhempina. Mehän olimme puolestamme miehen kanssa ihmeissämme, kun oma lapsemme oli niin erilainen kotona. Sen verran närkästyimme päiväkodin asenteesta, että veimme lapsemme neuvolaan tutkittavaksi ja saimme todistuksen, joka kertoi, ettei lapsessamme näytä olevan vikaa ja tulee kaikin puolin voimavaraisesta perheestä. En todellakaan ymmärtänyt, miten lapsemme oli aivan eri ihminen päiväkodissa, mutta eipä ainakaan kyseenalaistettu kykyämme vanhempina tuon jälkeen.

Kuopuksen kanssa kipuilimme monia vuosia. Hän alkoi osoittaa mieltään kotonakin ja erityisesti tilanteissa, jossa piti lähteä jonnekin. Vastaanpanemiskohtauksia ympäri maailmaa ja tunninkin mököttämisiä koulussa tai kotona. Me olimme neuvottomia sillä me yritimme saada selville mistä oli kyse, mutta kun kuopus oli jotain jääräpäisenä päättänyt, niin se oli sitten siinä. Pahinta oli se, ettei ulos saanut tietoa mistä jokin mököttäminen silloin johtui. Melkoinen työmaa meille kuopuksesta kuulkaattes tuli, kun opimme miehen kanssa käsittelemään vaikeita hetkiä. Me opimme lapsemme tarvitsevan aikaa kyetä kertomaan mikä mätti, että jokaisen hermostumisen takana oli oikea syy, eikä hän mitään tahalleen tehnyt. Pieni lapsi ei vaan osannut käsitellä niitä tunteen myrskyjä, mitä kohdalle välillä osui. Minä syytin itseäni äitinä, kun en ollut vienyt lastani kaiken maailman äiti-lapsitapahtumiin opiskelemaan ryhmässä olemista ja ihmispaljoutta, mutta toisaalta olin onnellinen siitä, että olin antanut hänelle niin paljon äiti-lapsiaikaa ja turvallisen, rakastavan kotiympäristön.

Voisi sanoa, että vasta erityisherkistä lapsista lukiessani aloin ymmärtää, että herkkyyttä kuopuksestani löytyikin tietyissä määrin. Kaikki mennyt valkeni minulle uudella tavalla ja mekin miehen kanssa opetimme kuopusta avautumaan tunteistaan. Hirveä työhän siinä oli, sillä oli kertoja, jolloin jouduimme keskeyttämään kaikki kotihommat tunniksikin, vain ja ainoastaan ollaksemme lapsemme lähellä. Me odotimme, juttelimme rauhallisesti, kuuntelimme, kyselimme ja nimenomaan opetimme, ettei mikään asia olisi niin vaikea, etteikö siitä voisi puhua. Me olimme tukena ja turvana, rauhallisia ja rehtejä aikuisia, joskin monen monta kertaa meilläkin on ensin kohonnut ääni jossain tilanteessa.

Erehtyväisiä olemme ja lienee normaaleja vanhempia. Monta asiaa nyt isojen lasten äitinä olisin aikoinaan tehnyt toisin, mutta on paljon asoita joita en kadu. Lapsistani huomaa, että oma maalaisjärkinen ja tunneperäinen, monen silmissä varmaankin väärä kasvatus on tehnyt lapsistani ihanan aurinkoisia, rauhallisia, rakastavia, avoimesti keskustelevia, halaavia ja empaattisia.

Minä en juossut muskareissa tai muuallakaan, käyttänyt kestovaippoja, tein kotiruokaa tai tarjosin Pilttejä. Vaikka imetinkin molempia kahdeksan kuukautta, niin äidinmaidonkorvike tuli kuvioihin muutaman kuukauden ikäisenä. Lapset me vanhemmat rahtasimme tosiaan vuoden ikäisinä päiväkotiin ja isovanhemmatkin valjastimme lapsia hoitamaan ajoittain lähteäksemme itse parisuhdematkalle. Me kannustimme lapsiamme harrastamaan, mutta emme koskaan pakottaneet siihen. Oman aikansa he harrastivatkin, mutta nimenomaan kivan harrastuksen muuttuessa kilpailemiseen tähtääväksi tai lähteminen pitkän koulupäivän jälkeen stressaavaksi, luovuimme yhteisymmärryksellä harrastuksista.

Kuva: Pixabay.com

Hyi meitä. Joku psykologi vetää siellä nyt hernettä nekkuun, mutta sen voin sanoa, ettei lapsemme ole ilmiselvästi kärsineet missään muotoa. Kiireen, suorittamisen ja menemisen sijaan olemme antaneet lapsillemme mahdollisimman rauhallisen ja stressittömän elämän, sillä jo pelkästään koulu lohkaisee arkipäivistä ison osan. Olemme opettaneet lapsille pienestä pitäen, että heidän elämäänsä kuuluu muitakin yhtä turvallisia aikuisia kuin me, eli isovanhemmat. Arki ei muutu kummastikaan, jos me välillä lähdemme miehen kanssa työn ja perhearjen pyörittämisen keskeltä pienelle parisuhdelomalle lataamaan akkujamme. Kummasti sitä jaksaa olla kiva äiti, kun on voinut keskittyä omaankin hyvinvointiin parisuhteessa.

Tiedättekö miltä tuntuu, kun kotiin tullessa lapset tulevat edelleen halaamaan minua, vaikka ikää heillä on jo kiitettävästi? Lapset keskustelevat päivästään oma-aloitteisestikin, kertoilevat muitakin juttuja ja minä ymmärrän olla tuijottamatta kännykän tai läppärin ruutua silloin. Se lapsen suloinen katse, pieni kosketus, nauru ja ilo on jotain niin sydäntä lämmittävää, että kyynel valuu silmäkulmasta. Minä en voi ikuisesti pitää lapsiani lähellä vaan tulee päivä, jolloin he lentävät pesästä pois. En voi äitinä muuta kuin toivoa, että kasvatustyöni on tuottanut tulosta sen verran, että lapseni jatkavat omien lastensa kanssa samalla tyylillä. Ei pieni lapsi tarvitse hirveää aikataulutettua ja stressaavaa elämää, ja vauvallekin on tärkeintä se oma pieni arki vanhempiensa kanssa. Jokainen lapsi on yksilö, mutta he kaikki kaipaavat omia vanhempiansa, kannustusta ja haluavat tuntea olevansa hyväksyttyjä, vaikkei urheiluharrastuksessa olisi huippu tai koulussa ropisisi kokeista kymppejä.

Mikään ei ole vanhemmalle parempi kuin se tunne, kun näkee omasta lapsestaan hänen tietävänsä olevan rakastettu ihan omana itsenään.

Olethan sinä läsnä lapsesi kanssa, ymmärrät pyytää anteeksi ja selittää, kun sinulla on huono päivä? Annat turvallisen arjen ja kotipesän, jonne tulla turvaan maailman menoa? Muistathan myös sen, että juuri niiden ensimmäisten vuosien aikana luodaan hyvä pohja lapsen tulevaisuudelle? Ensin tietysti täytyy katsoa tarkkaan, onko siitä kumppanista ihan oikeasti vanhemmaksi, mutta yhden tärkeän asian minä sanon tuoreille vanhemmille.

Älkää koskaan lopettako olemasta perheessänne mies ja vaimo. Ja äidit, pitäkää aina huolta omasta henkisestä ja sitä kautta fyysisestä hyvinvoinnistanne. Aina. Lapsi voi hyvin, kun äiti voi hyvin.

Rakkaudella K, lähes 20 vuotta saman miehen kanssa onnellisesti yhdessä ollut nainen ja hyvin hyvin monia vuosia sitten pikkulapsiajan perheessään ohittanut äiti.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Romanttinen viikonloppu Tallinnassa, eihän se ihan nappiin mennyt

Juu. Myönnän ihan suoraan. Kyllä sellainen pieni Ameriikan bachelor-meininki, siis sellaiset ihanat treffit, olisi kiva saada joskus oman kullan kanssa. Siinä vaiheessa kun kotona asustelee kaksi melkoisen iltavirkkua tenavaa, niin isin ja äidin oma aika on hieman vajaata. Pääkaupunkiseudulla ei ole tukiverkostoa ja vaikka lapset ovatkin jo melkoisen isoja, ei meillä vanhemmilla ole kovinkaan usein intoa lähteä kahdestaan illalliselle ”isoon kaupunkiin”, sillä siitä on romantiikka kaukana. Äitinä pohdin koko ajan, miten minun pikku palleroiset pärjää ja tunnelmaan ei vaan tällä pääkopalla pääse. Ja kyllä. Minun lapsillani on monta hemmottelunimeä, joista se yleisin on kuitenkin äidin oma pikku palleroinen. Saas nähdä, luovunko ko. hellittynimestä edes lasten tultua täysi-ikäisiksi.

Anyway, voitte kuvitella, että meikä odotti melkoisesti hääpäivän juhlintaviikonloppua Tallinnassa. Ajatuksissa siinsi rauhallinen piknik Kadriorgin puistossa, käsi kädessä kävelyt Tallinnassa, ihana päivällinen kovasti kehutussa vegaaniravintola Vegan Restoran V:ssä ja lasillinen (tai kaksi) viiniä pikkusuolaisen kera Rotermannissa sijaitsevassa Flammkuchen Barissa. Kahdenkeskinen hemmotteluhoito olisi ollut nappeli juttu, mutta me molemmat tarvitsimme tehokkaat jalkahoidot itsellemme, joten varasimme sellaiset Sinine Salong -hoitolasta. Kaiken kruunasi iso sviitti kehutussa Hilton Tallinn Parkissa ja leppoisa merimatka Tallinnaan. Mutta kuis kävikään. Taas?

Viking Line lisäsi jälleen kapasiteettiaan Helsinki-Tallinna välille kesäksi. Pika-alus Viking FSTR liittyi lainattuna Viking XPRS:n kaveriksi jo huhtikuussa (FSTR:n arvosteluni voit lukea täältä) ja kesäkuussa mukaan tulivat ruotsinlaivat Mariella ja Gabriella. Me matkustimme molempiin suuntiin Gabriellalla, jonka aikataulu sopi meille parhaiten. Menomatka sujui mukavasti hytin rauhasta nauttien lyhyiden yöunien takia, mutta paluumatkalla intouduimme hieman katsastamaan, miten Gabriella taipui palveluiltaan Helsinki-Tallinna liikenteeseen. Tarinaa paluumatkastamme voit lukea postauksen loppupuolelta.

Pelottelut isoista passijonoista Tallinnan päässä olivat aivan turhia, sillä kävelimme ulos laivasta ilman minkäänlaisia pysäytyksiä. Taksilla hurautus Hilton Tallinn Parkiin ja meidät vastaanotettiin miellyttävästi jo hotellin ovella. Hotellin turvasääntöjen takia Executive-huoneidenkin sisäänkirjautuminen hoidettiin alakerroksessa Executive Loungen sijaan, mutta muuta eroa sisäänkirjautumisessa ei ollut, kuin pehmoisten penkkien puuttuminen. Pian pääsimmekin katsastamaan huoneemme, ja pienen rauhoittumisen jälkeen suuntasimme nauttimaan päivällistä Vegan Restoran V:ssä. Ja se on muuten niin, ettei haaveilemani käsi kädessä kävelykään oikein onnistunut, sillä taivaalta tuli ajoittain vettä ja me päädyimme majailemaan Hiltonista lainaamiemme isojen sateenvarjojen alla.


Kuvan pikkukahvila ei liity aiemmin mainitsemaani ravintolaan mitenkään. Tuon kyseisen suloisen pikkukahvilan/baarin satuin vaan bongaamaan kävellessämme kujia.

Kokemuksia Vegan Restoran V:stä

Hiltonin Executive Loungen henkilökunta oli hoitanut puolestamme pöytävarauksen Vegan Restoran V:hen jo ennen matkaa. Vanhankaupungin rauhallisemmalla kujalla sijainnut ravintola ihastutti meitä suloisilla yksityiskohdillaan ja kävipä meillä tuuri pöydänkin kanssa. Ravintola oli pieni ja melkoisen täysi, mutta ikkunan vieressä saimme olla hieman rauhassa hälyltä. Liharuuista pitävä mieheni innostui annoksista jo menua lukiessa, eikä meillä kummallakaan ollut yhtään pahaa sanottavaa päivälliseemme. Edessä möllötti kerrassaan maukkaita ja onnistuneita annoksia, palvelu oli ystävällistä eikä päivällisen hintakaan päätä huimannut. Siinä vaiheessa kun kaksi alkuruokaa, kaksi pääruokaa, yksi jälkiruoka, lasi viiniä ja pullo olutta maksoi n. 46 euroa, ei voinut muuta kuin todeta, että Tallinnaan kannatti lähteä pelkästään jo syömäänkin hyvin. Suosittelemme.

Punajuuriraviolia ja cashew-juustoa.

Paahdettua valkosipuliciabattaa erilaisilla levitteillä.

Seitan-tacoja juustolla ja guacamolella.

Kesäkurpitsanuudeleita punaisella quinoa-salaatilla, grillattua avocadoa, tofua ja pestoa.

Tuhdin aterian jälkeen me herkkusuut suunnistimme herkkukaupan kautta hotellille rauhoittumaan iltaan ja hyödyntämään Executive Loungen tarjonnat, jonka jälkeen vetäydyimme sviittiimme masut pinkeinä. Pikku toiveen me kuitenkin yläkertaan heitimme kylpyammeessa lilluessamme, kun toivomme parempaa säätä seuraavalle päivälle.

Ja pah. Meidän tyypillisellä tuurilla aamu alkoi yhtä harmaassa säässä kuin edellinenkin päivä. Nautittiin kerrankin kiireetön brekkari ilman lasten ”voiks mennä jo kyselyitä”, jonka jälkeen lähdimme suunnistamaan pikku hiljaa kohti jalkahoitolaamme ihmetellen hiljaisia katuja. Olisihan sitä voinut hieman tutkailla Tallinnan ohjelmistoa ennen reissua, mutta kun ei niin ei. Se on nääs niin, että Tallinnassa pidettävän nuorten laulu- ja tanssijuhlatapahtuman massiivinen juhlakulkue käveli pitkänä pötkönä Virun edestä kohti laululavaa, ja mehän olimme tietysti väärällä puolella jalkahoitolaamme ajatellen. Siinä sitä odotettiinkin pikkuinen tovi juhlakulkueen häntää, mutta onneksi oltiin varattu aikaa hoitolaan siirtymiseen.

Kokemuksia Sinine Salong -hoitolasta

Olin varannut molemmille 80 minuutin pituiset pedikyyrihoidot netin kautta ennen meidän matkaa, jolloin esitin myös toiveen yhtäaikaisista hoidoista. Sähköpostiviestittelyn kävin suomeksi, koska hoitola lupasi suomenkielistä palvelua ja viestittelykokemus olikin kaikkinensa positiivinen ja teksti täysin ymmärrettävää. Sinine Salongiin saavuimme hyvissä ajoin ja meidät otettiin ystävällisesti suomen kielellä vastaan, mutta haaveilemamme yhtäaikainen hoito samoissa tiloissa ei valitettavasti onnistunutkaan.

Meidät siis erotettiin toisiin huoneisiin, vaikka yhteishuoneitakin olisi ollut. Hoito oli miellyttävä ja jalat tulivat pehmoisiksi, mutta tunnelmaan en hoidon aikana päässyt, sillä verhon takana hoidettavana ollut suomalainen nainen kertoili avoimesti mm. jalkasienestään. Levollinen olotila oli menetetty sen siliän tien, mutta lievää rauhoittumista tarjosi hoidon jälkeen tarjottu piccoloskumppa (miehelle olut/skumppa) rauhallisessa Spa-loungessa. Palvelu oli siis hyvää, suomen kielellä pärjäsi, tilat olivat siistit, hoito oli toimiva ja kesti luvatut 80 minuuttia. Sinine Salong oli sinänsä ihan ok paikka sijaintinsakin puolesta, mutta melkoinen ”hoitotehdas” se oli.

Piknik jäi kelien takia kokonaan nauttimatta. Itse asiassa koko Kadriorgin puistokin jäi näkemättä, sillä suunnistimme vähemmän mieluisan sään johdosta etsimään minulle (ja miehelle) hääpäivälahjaa. Melko aktiivisen ja tuloksettoman etsinnän jälkeen luovutimme ja lähdimme talsimaan kohti Rotermannin korttelissa sijaitsevaa Flammkuchen Baria. Eihän siitä tullut mitään, sillä kaupunki oli laulujuhlien takia kuin Helsinki juhannusaattona, eikä koko viinibaari ollut auki. Oliko edes lappua ovessa? Ei. Nälkäisinä ja väsyneinä me sitten päädyimme syömään lähistöllä olleeseen ravintola Platziin, jonka kasvishampurilainen ei oikein saanut meikkiksen pojoja. Jälleen kerran jouduin tyytymään niin monessa perusravintolassa törmäämääni ainoaan kasvisruokaan, kasvishampurilaiseen, joka yleisimmin sisältää nykyään portobello -sientä, mutta Platz oli vienyt idean vielä hieman pidemmälle. Sanotaanko vaan, että sienet oli useamman viikon pannassa Platzin tarjoaman annoksen jälkeen, sillä liika vaan on joskus liikaa.

Juu ja tiedättekös mitä? Noloa myöntää olevansa lähes täysi ummikko Tallinnassa. Se ol nääs eka kerta Rotermannin korttelissakin ja me olimme miehen kanssa ihan myytyjä. Ristinsieluakaan siellä ei tosin laulujuhlien takia ollut, tai sitten vilpoinen keli oli ajanut ne vähätkin immeiset kujilta pois.

Kuis paluu? Kökkökeli taasen. Katselimme lähdön Gabriellan takakannelta kuohuvalla kilistellen ja siirryimme kylmän sateista keliä karkuun sisätiloihin. No Name ja Bistrotek oli muuttunut päiväsaikaan pastaa ja muuta pikkulämmintä tarjoavaksi ravintolaksi, jossa me myös nautimme pasta-ateriat. Täksäristä tarttui tuliaiset mukaan ja yökerhossa tuntui olevan ohjelmaa perheen pienimmille. Mies vetäytyi päikkäreille hyttiin ja minä hilpasin nauttimaan lasillisen laivan samppanjaa mansikoiden kera Wine Bariin. Pieni oli onnenhetkeni, mutta kyllä vaan pienelläkin merimatkalla oli hyvä istua rauhallisessa pianobaarissa, katsella merimaisemia ja ohikulkevia ihmisiä kuunnellen muutakin kuin olutuoppien kittaajien örinöitä. Tuo pieni hetkeni oli minun luksukseni ja kyllä vaan harmitti, kun merimatka oli aivan liian nopeasti ohi.

No, mitäs me tykkäsimme reissusta? Totesimme miehen kanssa, että kaksi yötä Tallinnassa oli aivan liian vähän. Emme todellakaan ehtineet nauttimaan kaupungista ja paljon jäi näkemättä, mm. Kadriorgin kaunis puisto. Viking Linen kesälisä, m/s Gabriella, taipui Tallinnan-reitille todella upeasti ja palvelut pelasi. Auki oli niin kahvila Coffee & Joy, Viking Buffet kuin Grill, jonka lisäksi No Namen/Bistrotekin keittiö tarjosi lämmintä pikkusuolaista. Yökerho Club Mar, Wine Bar ja Upstairs Pub piti huolta juomapuolesta, ja ohjelmaakin oli mukavasti. Tältä kesältä Mariellan ja Gabriellan Tallinna-visiitit ovat loppu, mutta Viking FSTR jatkaa Viking XPRS:n parina vielä 22.10. saakka. Siitä ei ole tietoa, millaisella lisäkalustolla Helsingin ja Tallinnan välillä Viikkari ensi kesänä liikkuu, mutta jos Mariella/Gabriella hoitavat reittiä tuttuun tapaan, voin suositella lämpimästi ko. laivoja lahden ylitykseen.

Sen vaan sanon, että Tallinnaan kannattaa lähteä vaikka pelkästään syömäänkin hyvin, sillä Helsingin ja Tallinnan välillä kulkevat laivat mahdollistavat eri pituisia piipahduksia etelänaapurissa. Kannattaa toki jäädä tutustumaan komeaan kaupunkiin useammaksikin päiväksi, sillä nähtävää on paljon ja hotelliyöpymisen voi saada mukavaan hintaan.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Hääpäivä- ja lomakuulumisia

No moikka! Pahoittelut tästä hiljaiselosta, mutta vilinää ja vilskettä on riittänyt aivan liian paljon täällä suunnalla. Tänään, 7.7. 2017, vietämme miehen kanssa 16. hääpäivää ja eihän tämä mitään herkkua ole. Itse asiassa ensimmäisen kerran elämässäni minäkin päivämäärät muistava nainen unohdin kokonaan hääpäivän olemassaolon, mutta onneksi tuo oma armas toivotteli hääpäivät heti aamupalapöydässä nähtyämme. On se vaan hyvä, että joku sentään muistaa. Että nuin. Olo on kaikkea muuta kuin hehkeä. Olen ilmiselvästi väsynyt, sillä eilen olin tunkemassa täyttä kahvipannua lääkekaappiin ja tänään sitten etsiskelin lautasia siivouskaapin siivousainelokerosta. Miten tähän on tultu?

Se toisenlainen juhannus

Juu, olisihan se minulle tärkeä keskikesän juhla voinut mennä paremminkin. Paikalla oli rakkaita ihmisiä, uusi suloinen vauvelikin, mutta silti juhannukseen kuului ulkopuolisista asioista koituvaa surua ja ei edes paikalla olleesta henkilöstä johtuvaa ajoittaista vihaakin, joten viikon mökkeilyn jälkeen olo oli henkisesti aivan kuitti. Minä otan hyvin tuskaisesti aina kaikki minun rakkaille tapahtuvat asiat, joten ensimmäiset yöt mökkiviikon jälkeenkin meni pohtiessa pahaa maailmaa.

Siis ihan oikeasti! Mikä on todennäköisyys sille, että örkkimörkki odottaa juuri minua saapuvaksi?. Kyllä tuli otettua taas muutama hyppyaskel taaksepäin, kun olin ottamassa itselleni tikkoja tikkataulusta.

Juhannuksen must, saunavihta.

Mutta oli mökkikeikassamme paljon hyvääkin. Näin pitkästä aikaa minulle rakkaita ihmisiä, nautimme yhdessä, saunoimme (liikaa) ja söimme hyvin. Kelit oli melkoisen onnistuneita, vaikka aurinkoisempaakin ja lämpimämpää olisi saanut olla. Juhannuksen jälkeen se vilinä ja vilske alkoikin, kun ajoimme tiistaina kotio, keskiviikkona hoidimme käytännön asioita ja piipahdinpa minä töissäkin hoitamassa yhden asian pikaseen. Torstaina meidän piti lähteä viemään tenavia Länsi-Suomeen isovanhemmille hoitoon, mutta se kesälomamme ainoa lämmin ja nätti päivä innosti lorvimaan ja ostimme tenaville bussiliput Tampereelta etiäpäin. Mies uhrasi perjantain viemällä lapset Tampereelle ja ostamalla samalla keikalla uuden sängyn kuopukselle, kun meikä keskittyi kotona siivoukseen ja pakkaamiseen. Tulihan siinä samalla pölpötettyä hieman vlogiakin, mutta siitä lisää myöhemmin.

Tallinnassa hääpäivää ennakkoon viettämässä

Kuis Tallinna? Lauantaina suuntasimme Gabriellalla lahden yli, nautimme olostamme Hilton Tallinn Parkin hulppeassa sviitissä, söimme hyvin ja vähemmän hyvin, mutta eihän se viikonloppu Tallinnassa nyt niin romanttisissa tunnelmissa sujunut.

Tadaah! Skål vaan Tallinnan satama ja Silja Europa!

Ihan hulppea sviitti meillä oli. Olohuoneen kulmaikkunasta näkyi satama ja makuuhuoneen kulmaikkunasta puolestaan Tallinnan vanhakaupunki. Palvelu Hiltonissa oli hyvää ja voin suositella, mutta tarkempi esittely ja arvostelu hotellista tulee myöhemmin, kunhan kiireet hellittävät.

Ja ai jai sitä ihanaa päivällistä Vegan Restoran V:ssä!

Tallinnasta saavuimme ryytyneinä maanantaina, tiistaina purimme ja raivasimme kuopuksen huoneen kalusteet ja appiukko liittyi remonttiavuksemme siihen saakka, kunnes apua ei enää tarvita. Viikonpäivät on meikäläisellä hakusessa kun ollaan paiskittu 12-14-tuntisia päiviä remontoinnin kimpussa, sillä yhteensä neljä huonetta saa uuden ilmeen. Eikä siinä vielä kaikki. Ostettiin kuopukselle Ikeasta sänky ja sanotaanko vaan niin, että sen kokoamisessa ei sanoja säästelty. Tuloksena vesikello keskellä kämmentä, kynnet atomeina ja mustunut keskisormi.

Täytyy myöntää, että jotain terapauttista tapettien repimisessä ja seinän rapsuttelussa oli, mutta tämä remonttikaaos suorastaan ahistaa. Makuuhuoneessamme on lähes kahden makkarin kamat ja yläkerran aulassa kamoja toinen mokoma. Purnukoita, pressuja ja likaa, eikä alakertakaan sen kauniimpi ole.

Juu ja se meidän hääpäivä

Aamu lähti tuttuun tapaan käyntiin, kun appiukko herätteli hommiin. Tuore kahvi tuoksui keittiössä ja aamupalalla selvisi tosiaan, että hääpäivästähän oli kyse. Voi, jos olisin sen tiennyt, niin olisin tilannut eilen mieheltä juhlan kunniaksi pillitäysmehun aamupalalle ja laittanut hieman salaatinlehtiä ja juustoa leivän päälle. Nyt meikä veti brekkarinsa (maustamaton jugurtti marjoilla ja myslillä + paahtoleipä & kahvia) Kärcherin ikkunapesintä ruokapöydällä kattellessa. Eihän se ruokapöytäkään normaalilla kohdallaan ikkunan edessä ollut, vaan keskellä keittiön lattiaa. Mitäs sitä aurinkoa ihaillessa, kun sisätiloissa sitä kuitenkin huseerataan.

Hääpäivän kunniaksi sain kunnian pestä keittiön ikkunat. Tuo minun oma rakkaani on ollut jotenkin fiksoitunut aina siihen, että hän pesee ikkunat, joten vihdoin tänään, lähes 20 vuoden yhdessäolon jälkeen, minä pääsin pesemään ikkunat. Tarttis varmaan pistää ruksi seinään, mutta nyt ne on niin komiasti maalatut, että jätetään tekemättä. Tässä remontin aikana on ollut päiviä ja hetkiä, jolloin olen tuntenut syvää ketutusta tähän projektiin ja rumaan kämppään, mutta nyt tuota puhdasta ikkunaa ja pesuaineen tuoksua nuuskutellessa tulee vahva usko siihen, että kait tämä tästä vielä joku päivä paremmaksi muuttuu.

Hyvää perjantaita, viikonloppua ja aurinkoista kesäpäivää muruset. Nauttikaahan ulkoilmasta. Minä en ihan oikeasti tiedä, milloin minä ehdin tuonne ulos pistämään nenäni ja yleensäkin lomailemaan, joten ottakaan ilo irti minunkin puolesta.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Hääpäivävinkkejä Tallinnaan kaivataan!

Vau! Enpä ihan kuulkaattes uskonut tästä naisesta, joka on aina halunnut ulkomaille hääpäivää juhlimaan, että päätyisin juhlimaan hääpäivää Tallinnaan. Ei Tallinnassa mitään vikaa ole, ei todellakaan. Kaunis kaupunki, mutta minä en vain ole laskenut mielessäni Tallinnaa ulkomaiksi. Pääkaupunkiseutulaisena Tallinnaan pääseminen on erittäin vaivatonta, joten matkamielessä olo on kuin menisi hääpäivää viettämään vaikkapa Hämeenlinnaan. Itse asiassa Hämeenlinnakin taitaapi olla hankalammin tavoitettavissa kuin Tallinna, joten se siitä.

Kuva: Pixabay

Tässä sitä kuitenkin ollaan. Meidän kesä näyttää pahalle siinä mielessä, että loma menee lasten huoneita tuunatessa ja talon X ulkokuorta laittaessa. Minulla oli haaveena lähteä Berliiniin ja majoittua siellä Ritz-Carltoniin, mutta siinä vaiheessa kun Club-tason huoneet eivät pelmahtaneet varauslistassa näkyviin eikä pienimpien sviittienkään kohdalla lukenut mitään sisäänpääsystä loungeen, pisti meikä varaussivuston kiinni ja rupesi katsomaan toista kohdetta. Ei. Minä en lähde Berliiniin, ellen pääse Ritz-Carltoniin yöpymään ja vielä isompi ei, jos huonehintaan ei kuulu sisäänpääsyä loungeen. Se on sellainen palvelu hotellissa, joka kannattaa ottaa.

Mites sitten vajaa viikko haaveilemassani kohteessa, Seychelleillä? Ei ole tarpeeksi aikaa käytettävänä. Italia tai Espanja muutamaksi päiväksi/pitkäksi viikonlopuksi? Ah, niitä hotellien kesähintoja, kun tasoakin pitäisi löytyä. Olimme jälleen sen niin useasti eteen tulleen ongelman äärellä. Rahoille vastinetta, kiitos, ja siitä se ajatus sitten lähti.

Kuva: Pixabay

Juuri noiden lastenhuoneprojektien ja talon X ulkovuorausprojektin takia hotelli mahdollisimman lyhyen matkan päästä tuntui sopivimmalle ratkaisulle. Tallinna rupesi kutsumaan helppoutensa ja kauneutensa takia, ja kun eräs hotellikin oli herättänyt aiemmin kiinnostukseni, avasin varovaisen innostuneena Hilton Tallinn Park -hotellin sivut. Sieltä se sitten pelmahti esiin juuri sopivaan hintaan, Executive-tason sviitti upein ikkunoin.

Kuva: Pixabay

Että nuin. Olemme molemmat miehen kanssa innoissamme suuntaamassa Tallinnaan heinäkuun alussa juhlimaan hääpäiväämme. Ihan viralliselle hääpäivälle matkamme ei osu, sillä erityisesti talon ulkovuorausprojekti osuu hääpäivällemme. Nyt on siis otettava ilo irti ennen virallista päivää, mutta eiköhän se onnistu. On ihanaa jäädä kaupunkiin, kun suomalaiset päivämatkailijat poistuvat illalla takaisin kotimaahan ja Tallinnan tunnelma muuttuu kansainvälisemmäksi, alkaa tuntua ulkomailta. Se on varmaa, että käymme syömässä Vegan Restoran V:ssä maittavaa ruokaa ja nautimme hotellin palveluista, mutta kaikki muu on auki.

Nyt minä tarvitsen teidän lukijoiden apua.

Ette te viisaat ja kokeneet viittis kertoa, mitä kaikkea romanttista/kivaa Tallinnassa voisi pariskuntana tehdä? Onko suositella jotain kivaa piknik-paikkaa, kun Pariisin piknik-hetki ei onnistunut toukokuussa? Mitä muuta rakastuneet voisivat Tallinnassa tehdä? Kaikki ideat ja suositukset otetaan kiitollisena vastaan.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.