Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Browsing Tag

perhe-elämä

Angry Birds -elokuva ja yksi Angry Woman

Huoh. Haluatteko tietää koomisesta päivästäni? Ei se mitään, kerron sen silti.

Tiedättekö sen, että kun meidän perheessä hommat lähtee lapasesta niin ne sitten myös lähtee. Olisihan sitä ehkä pitänyt kääntyä kannoillaan aamulla töihin mennessä, sillä haistoin jo aamutuimaan, ettei päivästä tulisi hyvä. Kyllä sen vaan tietää. Enempiä selittelemättä sanon vain, että työpäivän aikataulut mätti ja pahasti, mikä aiheutti ketjureaktion loppupäivällekin.

Että nuin. Angry Birds elokuvaahan meidän piti mennä tänään katsomaan kutsuttuna. Sain työni hoidettua jokseenkin sellaiseen malliin, että kaavailin käyväni haukkaamassa jotain pikkulämmintä ennen elokuvaa. Siinä työpaikan ovella minä olin lähdössä ulos kun mies soitti paniikissa ja käski mennä Graniitti-Anttilaan hakemaan vaatteita lapsille. Se oli nimittäin niin, että lapset olivat juosseet myöhässä olleen miehen autolle ja siinä autossa ollessaan mies oli huomannut lasten pukeutuneen sellaisiin vaatteisiin, joita ei kehdannut kutsuvierasnäytökseen laittaa. Kelläkään ei tietty ollut kotiavaimia, joten minä olin se ainoa pelastava enkeli, joka pystyi hankkimaan jotain päälle pantavaa tenaville. Ei muuta kuin kipinkopin Anttilaan, jossa ei myytykään lastemme kokoisia vaatteita. Hiki otsalla Kamppiin metsästämään nuortenvaateliikkeitä ja plaraamaan mallistoa. Miljoona kysymystä myyjille, toiset miljoona soittoa vaatetietoisille tenaville ja hiki otsalla Kampin parkkihalliin odottamaan miestä. Ja odottamaan.

Olipa sitten ruuhka. Eikä ihan pikkuinen. Mies tatti otalla autossa jossain päin Helsinkiä, minä kuumissani ja nälissäni Kampissa kun en ollut saanut lämmintä ruokaa. Päätin mennä Picniciin hakemaan juustopatongin siinä, mutta satuinpa näkemään siinä samassa varkaankin. Siinä hän ilmestyi liikkeen ulkopuolelta ovella olevaan jonoon, nappasi juoman viereisestä hyllystä, laittoi sen taskuunsa ja meni seisomaan jonon perään. Vähäksi aikaa vain tosin, sillä huomasin herran pakittavan pikkuhiljaa takavasemmalle ja lähtevän myymälästä juoma mukaan pois. Mainitsin toki myyjälle tapauksesta, mutta kun ei tuntunut uskovan minua niin mitäs tuohon sitten enempää.

No, patongin sain syötyä ja sitten alkoi kuumeinen muun perheen odotus. Sieltähän ne kurvasi kahdeksan minuuttia ennen elokuvan alkua Kampin parkkihalliin, jossa lapset vaihtoivat vaatteensa autossa. Kolme minuuttia ennen elokuvan alkua kirmasimme parkkihallista ulos ja meikä repi lasten vaatteista hintalappuja irti. Jah. Hyvin kuulkaas kerettiin leffan alkuun!

Angry Birds-elokuva saa meidän perheen kehut ja suosittelemme. Taidokasta visuaalista jälkeä, vitsejä myös meille aikuisille ja Pixarimaista huumoria. Hauskoja yksityiskohtia, joten kannattaa pitää silmät auki. Naislinnut ei tosiaan päässeet kovin kummoiseen rooliin elokuvassa, muttei se ainakaan meitä haitannut.

Angry Birds

Kuva Flickr.com

Anyway, meikäläisen piti laittaa ensin esittelypostaus Norwegian Jewelistä teille, mutta se vaatii vielä hieman viilausta. Koivuallergia vaivaa niin minua kuin esikoistakin siihen malliin, että päivät ja yöt menee tuskaillessa. Aivot on sumua ja olo on kaikkea muuta kuin hehkeä. Se vaikuttaa myös siihen, että seuraavan Youtube videon saaminen nähtävään kuntoon edistyy hitaasti. Elämä on.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee. Niin juu, ja aivan tavismenoa löytyy Snapchatistä nimimerkillä Kthetraveller. Omalla vastuulla sitten.

 

Hauskaa vappua murut! Näin meillä…

Helou helou! En edes tiedä löydänkö mitään kuvaa tänne, sillä pikaviestiä pukkaa.

Meidän vappu menee kuulkaattes kotona, vedetään pikkuisen happea kun ollaan vilistelty suuntaan jos toiseen. Päätettiin sitten tehdä tästä oikein lasten vappu, vaikka yksi viiletää kaverillaan ja toisen kaveri taas on puolestaan meillä. Vappumme kuitenkin sisältää jotain sellaista yhdessäoloa, jota tuskin tulee enää koskaan, sillä lapset kasvavat ja sellainen lapsen mieli alkaa pikku hiljaa kadota molemmilta.

Anyway, lapset sai päättää mitä meillä syödään aamubrunsilla ja illallisella, joten melkoisen hienolta heidän menunsa näyttää. Tänään on itse tehtyä pizzaa ja huomenna lasagnea, mutta parasta on ehdottomasti brunssiainekset:

  • maalaisleipää
  • kurkkua
  • tomaattia
  • salaattia
  • porkkanaa
  • juustoa
  • kinkkua
  • mansikoita
  • vadelmia
  • viinirypäleitä
  • munakasta
  • pekonia

Ei ihan huono, vai mitä?

Herkullisten evästen lisäksi lapset saavat tänään pukea meidät aikuiset ja meikata. Kyllä, monikossa, joten saas nähdä millaiselta tuo meikäläisen karvainen ja sänkinen aviomies näyttää. Tarkoitus oli hankkia sinistä huulipunaa herralle, mutten kerennyt. Kuvia en valitettavasti laita edes itsestäni tänne, sillä veikkaan, ettei se ole julkaistavaa kamaa meidän huumorintajuiset tenavat tuntien.

Hauskaa vappua!

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee. Niin juu, ja aivan tavismenoa löytyy Snapchatistä nimimerkillä Kthetraveller. Omalla vastuulla sitten.

Haluatteko tietää? Ei se mitään, kerron sen silti!

Kthetraveller selfie

Hah! Heitetääns kuulkaas viikonlopun kunniaksi romukoppaan virallisuus ja matkablogien ainaiset matkat, sillä ihminen mää vaan oon! Laitetaan itseironista huumoria kehiin, pilkettä silmäkulmaan ja fiilistellään koti -> työpaikka -> koti-kuvioisen naisen ”tapahtumarikasta” elämää. Niin että mites meikäläisen viikko on mennyt?

Mää nimittäin kävin kuulkaattes ihan ulkona tyttöjen kanssa viime perjantaina, enkä edes tiedä, milloin olen sellaista viimeksi tehnyt. Tapasin muutamaa lapsuusajan kaveriani sitten vuoden nakki ja miekka ja päädyimme syömään ravintola Kiilaan. Noh, ei siinä muuta, mutta rakas skumppakamuni oli hankkinut pullon Lansonia hänelle ja minulle, joten päädyimme nauttimaan tuon pullon ennen ateriaa. Pikkuinen 43 kiloinen nainen, lähes tyhjä maha ja kolme lasia samppanjaa. Öhöm. Päähänhän se nousi. Päädyttiin sitten vielä alkuiltajatkoille ravintola Teatteriin, jossa minäkin olen ollut viimeksi varmaan sellaiset seitsemän vuotta sitten. Pistin rahani innoissani lasilliseen Lansonia, mutta pullo oli lienee avattu edellisenä päivänä tai seitsemän vuotta sitten, sillä samppanja oli väljähtänyttä. Olisihan minun pitänyt valittaa asiasta, mutta tunsin oloni sen verran nauttineeksi, että reklamaatio olisi ollut kaikkea muuta kuin uskottava. Että nuin. Siellä minä lipitin lähes hapotonta Lansonia naama irvistellen ja manasin kykenemättömyyttäni palauttaa lasillista takaisin.

Moët & Chandon Garnd Vintage 2006 Rosé

Kuvan samppanjapullo ei liity sitten millään tapaa iltaamme. Olen vain iloinen siitä, että tuollainen pullo meillä löytyy kaapista. Saas nähdä milloin se juodaan. Meillä kun tuntuu olevan niin tylsiä perusviikonloppuja, ettei tuommoista samppanjaa viitsi tuhlata niihin.

Onneksi illalla juomani alkoholimäärä oli sen verran asiallinen, että ainoa ongelmani seuraavana aamuna oli hieman kivistävä pää. Hyvä niin, sillä lauantaina suunnitelmissa oli takapihan raivaus. Useampi puska piti karsia oikein kunnolla ja sitä oksajätettähän syntyi järkyttävä määrä. Ei siinä muuta, mutta oksasilppuria ei ollutkaan käytettävissä, joten päädyimme pilkkomaan oksat pikku pikku kätösillä (ilman hanskoja tietty) ja oksaleikkurilla. Päivä siinä meni, lapsetkin valjastimme moiseen hommaan ja kun ilta tuli, kaaduimme miehen kanssa molemmat ryytyneinä sohvalle katsomaan illan must-ohjelmia. Sanotaanko vain näin, että edellisen illan ”biletys” ja päivän työt aiheuttivat sen, ettei tällä naisella ole minkäänlaista muistikuvaa illan ohjelmista. Ehkä katsoin, ehkä en. Ikääntyminen. Ei se aina ole mukavaa.

Syreenipuska

Siinähän niitä, viheliäisiä irti leikattuja oksia. Sen verran tämäkin toimistotyöläinen joutui tekemään fyysistä hommaa, että sain ilkeän rasitusvamman ranteeseeni. Tällä hetkellä ranteeni on ihan turvonnut yhdestä kohtaa, joten taitaapi joutua unohtamaan käsijumpat vähäksi aikaa.

Noh, sunnuntaina jatkoimme hommiamme ja metsästimme takapihallemme yhtä sun toista. Pikkuisen hämärää minulle on tuokin päivä ja vaikka mies maanitteli minua kovasti testaamaan uutta autoamme, kieltäydyin kunniasta vedoten ryytyneeseen olotilaani. Niin juu, mikä uusi auto?

Vuosi sitten koeajoimme kuumeisesti autoja, kun uuden auton pakollinen hankkiminen alkoi kolkutella ovella. Minähän olen niitä autonaisia, jotka nauttivat ulkonäöstä ja paremman luokan autoista, kun minun mieheni taas arvostaa aivan eri asioita. Kävimme aikoinaan melkoisen tiukkasanaisia keskusteluja miehen ”autoihanuudesta” (voit lukea hupaisan stoorin täältä), mutta onnenkantamoinen kävi eikä meille ko. avaruusalusta tullut koskaan. Jotain muuta kyllä tuli, ja mieheni sai tyydytettyä tila- ja lisähärpäketarpeensa kiitettävästi. Kaiken kukkuraksi uudesta autostamme löytyy automaattivaihteisto.

Automaattovaihteisto

Jaa-a. Minä olen nainen, joka haluaa hallita ihan itse minne mennään ja mitä tehdään. Tuollainen itse jarrutteleva auto automaattivaihteistolla vaatii pikkuisen totuttelemista ja tiistaina minä sitten suostuin istahtamaan ratin taakse. Oi jospa tuota tilannetta olisi ollut joku filmaamassa, niin muhevaa materiaalia olisi saanut aikaiseksi. Mies selitti tuttuun tapaan rauhallisesti, mutta sieltä rupes pukkaamaan siihen malliin informaatiotulvaa, että minun oli jo pakko laittaa käsi pystyyn, näyttää sitä miehelle ja sanoa vaan että ”talk to hand”. Ihka oikeesti, jos opiskellaan vasta alkujuttuja, niin silloin ei kannata vielä kertoa kaiken maailman nippeleistä, valoista ja vakionopeudensäätimestä!

No, enhän minä halunnut ajaa autoa kovassa liikenteessä samantien, joten hiukkasen aikaa kului metsästäessämme rauhaisaa hiekkakenttää, jossa voisin rauhassa asetella penkkiä ja hankkia ajotuntumaa. Jonkun käyttämättömän sivutien me sitten ajan myötä löysimme ja ihmeen helpolle se auto tuntui. Pian olinkin jo onnesta mykkyränä rauhallisessa liikenteessä ja kytkinjalkakin vipatti olemattomalla polkimella vain muutaman kerran. Vaihdenuppiin olisi tosin voinut laittaa jonkun pikkuisen sähkönapauttiminen, sillä käsi tuntui hakeutuvan vaihdekepille useamman kerran. Summa summarum, nautinnollinen auto meillä on nyt alla ja kehtaan sillä ajella. Mannerheimintien ruuhkaan en sillä vielä viitsi lähteä pyörimään ja harkiten pakitan parkkiruutuun, sillä pakittaessa auto tuntuu lähtevän kuin rusakko puskasta.

Tämmösiä juttuja siis tänne matkojen ulkopuolelta. Joskus on ihan hyvä puhua muustakin ja muistaa, että ihan normaali (?) ihminen täällä ruudun toisella puolellakin on, eiks vain?

Hyvää viikonloppua muruset!

P.S.: Me meinaamme jatkaa takapihan kunnostusta rasitusvammastani huolimatta tänä viikonloppuna, mutta tarvinnee varmaan pikkuisen nauttiakin vapaasta viikonlopusta. On nääs yksi harvoista vapaista viikonlopuista ennen kesää. Ja vauh, mikä kesä meille onkaan tulossa!

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee. Niin juu, ja aivan tavismenoa löytyy Snapchatistä nimimerkillä Kthetraveller. Omalla vastuulla sitten.

 

Hyvää pääsiäistä murut! Meikäläisen kuulumisia tähän väliin

Huoh. Takana on melkoinen työviikko, uskomattoman paljon härdelliä ja kunnon kevätväsymystä, mutta nyt on tämä työviikko melkein taputeltu. Jotkut lukijat saattavat muistaa viime myöhäissyksynä kertomani henkiset rasitteet, kun kävin läpi melkoista surua sekä järkytystä minulle ja rakkaille läheisilleni tapahtuneista asioista. Muutama viikko sitten itkin lohduttomasti miehelleni kaikkea tapahtunutta, koin pysyvien negatiivisten muutosten aiheuttamaa tuskaa ja yritin jäsennellä tapahtunutta, valmistautua sellaiseen tilanteeseen johon en voinut kuvitellakaan koskaan joutuvani.

Nyt tilanne on toinen. Aurinko paistaa tänne suuntaan ja tunnelin päässä on toivoa. Ehkäpä tässä maailmassa on sittenkin inhimillisyyttä ja hyvyyttä, ja täytyy myöntää, että viimeisimmillä hetkillä nämä positiiviset tapahtumat tuli. Paljon on vielä sulateltavaa, mutta tästä on hyvä jatkaa. Olen onnellinen. Olen ihaillut mieheni suloista hymyä, halannut rakastavasti iloisia lapsiani ja nauttinut perheen yhdessäolosta, möllöttämisestäkin.

Tänään me juhlimme pääsiäistä tekemällä parsahodareita ja syömällä itsemme ähkyksi hedelmistä. Huomenna suuntaamme kohti Itä-Suomea rakkaan äitini luokse. On aika hiljentyä, olla vain ja nauttia yhdessäolosta. Lämpimät, rakastavat ihmissuhteet ja äidin rakkaus. Parasta.

Hyvää pääsiäistä murut. Nauttikaahan!

Suklaamuna

Ilahdutin duunikavereitani suklaamunilla ja enpä ollut ainoa, joka herkkuja toi ihan vain huvin vuoksi. Täällä käytävillä raikaa nauru, ihmiset ovat iloisia ja tulevat hyvin toimeen keskenään. Hyvä työhenki ja sen tärkeys, siitä minä jaksan paasata. Olisipa kaikilla työpaikoilla samanlainen meininki kuin meillä täällä.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee. Niin juu, ja aivan tavismenoa löytyy Snapchatistä nimimerkillä Kthetraveller. Omalla vastuulla sitten.

Se erilainen joulu tälle äidille

Heips! Nyt on sitten ne muutamat joulun päivät vietetty ja juhlittu, ja työt on aloitettu normaalisti. Lomaa ei siis ainakaan täällä päässä ole oikeastaan ollenkaan, sillä kaikki lomanrippeet on jätetty kiltisti tulevaa Meksikon-risteilyä varten. Tuttuun tapaan meidän perheen joulu oli autossa istumista, sillä ajoimme 23.12. Itä-Suomeen äitini luokse joulun viettoon ja 26.12. suuntasimme Länsi-Suomeen vuorokaudeksi. Anyway, ohessa meidän perheen joulutunnelmia (ja perässä jouluhörhön äidin surullista avautumista).

Yksi iso joulukuusihörhö tässä terve! Minulle joulukuusi on ollut aina hyvin erityinen, sillä jo ihan pienenä minulle oli hyvin tärkeää, että valot paloivat kuusessa kun heräsin ja saavuin huoneeseen jossa kuusi oli. Koristeissa pitää olla bling-blingiä ja ilokseni kuuseen on laitettavissa edelleen muutama sellainen koriste, joka on ollut myös minun lapsuudessani. Yleensä äitini on jättänyt perinteen mukaisesti kuusen koristelun meille lapsille, mutta tänä vuonna äiti koristeli sen valmiiksi. Harmi kun en voinut tehdä minulle kuuluvia asioita, on se vaan niin väärin että työt haittaavat vapaa-aikaa.

Jouluruokapöytä, toinen hyvin, hyvin tärkeä asia. Itse tehdyt laatikot, sienisalaatti, rosolli, kaikille on se tarkka paikkansa ”seisovassa pöydässä”. Jouluruokapöytä on niin pyhä, että sitähän ei muutella vaikka helpommastakin tavasta on keskusteltu. Minun tehtäväni tuossa kaikessa kokonaisuudessa on rosollin teko, hedelmien asettelu kinkkuvadille ja pöydän kattaminen. Niin juu, ja kynttilöiden sytyttäminen.

Nyt ei kyllä ihan onnistunut viinivalinta joulupöytään, mutta alas meni eikä ylös tullut.

Helouta vaan Swarovskin bling-blingit! Tänä jouluna meillä oli pienoisempi budjetti miehen kanssa keskenämme vaihdetuille lahjoillemme, joten tällainen ihana käsikoru tupsahti paketistani. Korun lisäksi sain puolukka-karpalo suklaasuukkoja ja ah, niin kauniita alusvaatteita, jotka mies antoi myöhemmin illalla. Täytyy kyllä kehua tuota omaa rakastani, jolla on makua ja täysi ymmärrys vaimonsa mitoista. Pisteet siitä. Tämä vaimo puolestaan hankki miehelleen Elämyslahjojen kautta lahjakortin lentosimulaattoriin, joka yllätti miehen täysin. Hän oli erittäin tyytyväinen lahjaansa ja mikä parasta, lahjakortti on voimassa kokonaisen vuoden, joten se sopii erittäin hyvin kiireiselle miehelleni.

Joulutraditioihimme kuuluu myös isäni haudalla käynti. Yleensä olemme käyneet haudalla jouluaattona, mutta äidin töiden takia visiitti siirrettiin tänä vuonna joulupäivälle. Lumen sijaan taivaalta satoi vettä ja maisema näytti syksyiseltä. Joulufiilistä ei kyllä tuohon hetkeen saanut yhtään.

Paljon oli siis erilaista tässä joulussamme, kun jouluun valmistautumiseen ei töiden ja loman puuttumisen takia ollut aikaa. Luntakaan ei ollut ja kaiken kukkuraksi muutama muukin asia oli toisin.

Tänä vuonna pikkuveljeni ei pystynyt töiden takia tulemaan ollenkaan lastensa kanssa äitini luokse. Omat lapsemme ovat aina nauttineet kovasti niin serkkujensa kuin pikkuveljenikin seurasta, sillä nauru on raikanut, eikä huumoria ja iloista mieltä ole todellakaan porukalta puuttunut. Vielä viime vuonna joulupukki ja joulutonttu-tarinat oli voimissaan pienimpien lasten takia, joten joulussa oli erityistä tunnelmaa. Minulle jouluhörhönä ja äitinä oli suorastaan surullista huomata, että joulun taika oli tänä vuonna kadonnut lähes kokonaan. Ai miksikö? Kääk, lapset ovat kasvaneet!

Ei sitä lapsen kuumeista joulupukin odotusta, kirkkaita tähtisilmiä tapittamassa ikkunasta ulos. Ei tontuille laitettua eväslautasta 23.12. päivän iltana ulos laitettuna, eikä aikaisin nukkumaan meneviä lapsukaisia vaan yömyöhäseen kukkuvia tenavia, jotka sotkevat ne viimeisimmätkin jouluhörhön traditiot. Ai mitkä traditiot? Sehän on niin, että lahjat paketoidaan takkahuoneessa 23.12. lasten mentyä nukkumaan, ei yhtään sitä ennen. Tänä vuonna me miehen kanssa sinnittelimme silmät sikkurassa olohuoneen sohvalla vielä 1.15 a.m. koska toinen lapsista oli vielä hereillä! 1.30 jälkeen me jo luovutimme, suuntasimme lapsen hereillä olosta huolimatta takkahuoneeseen ja paketoimme lahjoja aina aamukolmeen saakka. Voitte uskoa, että meikäläinen surkutteli vallitsevaa tilannetta useammankin kerran miehelle, sillä tälle äidille lapsenomaisen joulun taian katoaminen on todella kova juttu.

Että näin. Säälikää, ihmetelkää, haukkukaa, myötäeläkää tämän äidin mitättömän kuuloista tuskaa. Minulla ei ole enää pikkuisia palleroisia!

P.S.: Onneksi lastemme silmät loistivat vanhaan tyyliin onnea, kun lahjapaketit haettiin piilopaikasta näkyville. Minun täytyy kyllä nyt kehua omia lapsiani, sillä tämän kaiken muuttuvan maailman keskellä lapsemme vaikuttavat hyvin tyytyväisille elämäänsä. He keskustelevat päivän tapahtumista ja elämästään vanhempiensa kanssa, ovat empaattisia ja tuntevia olentoja. Hymyjä he eivät todellakaan säästele, eivätkä halauksia. Toivon mukaan se, mitä olemme heille viljelleet koko heidän olemassaolonsa aikana kantaa pitkälle ja hyvä lähtee kiertämään. Sitä minä vain äitinä toivon.

Nauttikaahan te lomailijat vapaapäivistänne ja jaksuja teille töissäolijoille!