Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Browsing Tag

perhe-elämä

Melkein matkaton (ja iloinen) matkabloggaaja tässä, terve!

Helouta vaan. Pahoittelut pikkuisesta kirjoitusviiveestä, mutta takana on kaksi melkoisen tiukkaa työviikkoa. Sanotaanko vaan, että duunipäivien jälkeen teki vain mieli hautautua sohvannurkkaan nollaamaan työpäivän aiheuttama aivomyrsky televisiota tuijottamalla. Sen siitä sai, kun piti kesälomansa melkoisen aikaisessa vaiheessa ja palasi töihin siihen aikaan, kun suurin osa henkilöstöstä oli lähtenyt lomilleen. Siinä sitä sitten sijaistettiin yhtä sun toista ja yritettiin pitää paletti kasassa. Jos jotain positiivista tuostakin pitää hakea niin se oli se, että onneksi virtaa löytyi mukavasti pitkän ja melko leppoisan loman takia. Vaikka loma koostui menemisistä ja remontoinnista, niin viimeinen lomaviikko pyörähti melkoisen leppoisissa jazz-tunnelmissa. Eipähän aloittanut työviikkoaan ryytyneenä lomailusta, mikä on meikäläiselle harvinaista herkkua.

Loman loppumisen jälkeen havahduin myös siihen, että tämän vuoden matkasaldo näyttää tähän mennessä melkoisen pieneltä. Pakollisten kuvioiden myötä olemme pyörineet lähialueilla, joten seitsemän risteilyä, pari Tallinnan-keikkaa siihen päälle ja Pariisi tähän mennessä on suorastaan säälittävä määrä tältä matkabloggaajalta. Kroppa huutaa matkoja ja uusia kokemuksia, itsensä ylittämistäkin, mutta muutaman kuukauden sisällä on tulossa vain yksi 22-h bileristeily Tallinnaan ja Välimeren risteily.

Niin juu, ja siitä Välimeren risteilystä. Loppumaksu on maksettu. Lapsille emme ole viitsineet kertoa reissusta vieläkään mitään ja tulemme pitämään salaisuutena varsinkin sen, että laivalla odottaa ihan mukava sviitti parvekehytin sijaan. Matkaan pistetty raha mietityttää jonkin verran, sillä lähiaikoina on uutisoitu Barcelonan levottomuuksista ja turisteihin kohdistuneista iskuista. Vanhempina katselemme tilannetta melkoisen huolestuneena, koska risteilyä edeltävät pari yötä pitäisi majoittua Barcelonassa. Eikä siinä vielä kaikki. Näillä näkymin Katalonia järjestää kansanäänestyksen itsenäistymisestä lokakuun alussa, joten tilanne Barcelonassakin voi olla ihan erilainen kansanäänestyksen jälkeen. Worst case scenario näkee Barcelonassa poliitisia levottomuuksia (jos tulos on epätoivottu) ja rajua ”ulkomaalaiset ulos” -asennetta. Aivan noin pahaa tuskin on tiedossa, mutta pikkuisenhan tämä tilanne hymyilyttää kun vaihdoimme Karibian risteilyn Trumpin hölmöilyjen takia Barcelonasta lähtevään risteilyyn. Eipähän päästy mielenharmeja pakoon, mutta turha tässä on huolehtia ennakkoon lokakuun tapahtumia.

Anyway, ol mulla positiivista askaakin. Vakituiset lukijat tietävät, miten tärkeää hyvä ja nimenomaan henkilökohtainen palvelu on minulle. Juuri tuota henkilökohtaista palvelua minä ja mieheni haemme matkoiltamme, ja viimeisin Karibian-risteily olikin pienoinen pettymys juuri tuon spessumman palvelun puuttumisen takia. Mieli on halajanut kokeilemaan henkilökohtaisesta palvelusta kehuttuja varustamoita ja ensi viikolla pääsenkin Risteilykeskus Deluxen kutsumana katsastamaan, millaiselta Azamara Club Cruisesin Azamara Journey näyttää sisältä. Mariellaa muutaman metrin pidempi Azamara Journey ottaa sisäänsä vain hieman alle 700 matkustajaa ja henkilökuntaakin on yli 400, joten palvelu aluksella on varmasti toivomaamme. Esittelypostaus laivasta on tulossa päivävisiitin jälkeen ja Facebookiin päivitän kuvia suoraan laivalta.

Facesta ja somesta tulikin mieleen toinen ilahduttava asia. Se on nääs niin, että yli 10.000 yksittäistä kuukausittaista kävijää vahvistaa, ettei ne näkyvät seuraajaluvut ja pienet kommenttimäärät kerro totuutta siitä, mitä blogissa oikeasti tapahtuu. Kyllä kuukkelilla vaan on ihan mukava voima, varsinkin kun kaksi viimeisintä viikkoa on ollut postaukseton alussa mainitsemistani syistä. Maasta se ilmiselvästi pienikin ponnistaa, joten tästä on hyvä jatkaa. Että kiitoksia vaan teille kaikille blogiini eksyville. Ootte te sulosia!

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Kohtalo kiusaa ja opettaa minua. Se on varma!

Helouta vaan ja oikein hyvää vappupäivää itse kullekin. Toivottavasti teillä ei koske ainakaan kovasti päähän ja ilmakin näyttää ihan mukavalle.

Kuulkaas, nyt tulee sellaista itkua ja kitinää, että kannattaa lopettaa postauksen lukeminen tähän, jos ei negativiiset minä minä-jutut kiinnosta. Tai eihän tämä ihan minä minä -akselillekaan taida mennä, sillä kyse on enemmänkin omasta uskomaailmastani. Siitä, että uskon vahvasti kohtaloon.

Minä uskon siihen, että hyvyys ja nöyryys palkitaan. Liika lesoilu, leveily ja onnen hehkuttaminen julkisesti kostetaan kohtalon toimesta. Pohdinkin kyseisiä asioita aikoinaan blogipostauksessani Kell’ onni on, se onnen kätkeköön? ja olen siitä lähtien opetellut muuttamaan asennettani. Eihän kohtalon/ylemmän tahon koston pelkäämisessä ole mitään järkevää. Vai?

Te tiedätte, miten avoimesti olen kertonut teille tulevasta Pariisin matkasta. Fiilestellyt täällä kotona, iloinnut avoimesti töissä, ollut kuten normaalit ihmiset, jotka hehkuttavat onnellisena tulevaa matkaa. Ei olisi pitänyt. Paha, paha kohtalon sormi!

Lapsiamme Pariisin lomamme aikana hoitamaan tuleva henkilö soitti tänään meille. Hän on telonut jalkansa kotonaan pahasti, mutta päivystyksessä ei edes suostuttu kuvaamaan jalkaa. Annettiin kepit kouraan ja klassinen Burana-resepti. Eipä Burana auta tilanteessa, eikä jalka anna astua ollenkaan. Yli 300 kilometrin matka meille, kaksikerroksinen kämppä ja kaksi lasta, joilla on niin paljon koulun erikoisohjelmaa ja parit kokeet lomamme aikana, ettei lapsia todellakaan voi kotoaankaan minnekään muualle viedä lomamme ajaksi.

Me varasimme Pariisin hotellista ihan mukavan sviitin lomamme ajaksi. Maksoimme yöpymiset ennakkoon ilman peruutusoikeutta, jotta saisimme majoituksen edullisemmin. Tottahan toki me uskoimme vahvasti pääsevämme matkalle!

Kohtalo. Tuo kakka. Anteeksi paha sanani, mutta minua opetettiin taas. Olen vihainen tällä hetkellä, tärisen ja sähisen. Märkä tiskirätti on paukaistu päin näköä ja opetettu jälleen, ettei niistä tulevista matkoista passaa hehkutella.

Mies tutkii vakuutusehtoja matkan peruuntumisesta, joko saamme rahat takaisin tai sitten emme. Selvittelee lastenhoitajan kanssa asioita, netti ja puhelin laulaa. Esikoinen reppana sai oman osansa meikäläisen kireästä fiilarista, kun ääneni kohosi hitaasti pukeutuvalle teinille. Nyt nolottaa ja tekisi mieli vain kadota jonnekin peiton alle pohtimaan yhtä kysymystä. MIKSI?

Onneksi ei sentään kukaan ole kuollut. Vielä. Viikatemies odottanee meidän Välimeren risteilyä.

Yksi vaivainen kuva teille. Tuo henkilö tuossa sumun keskellä, se on kuin tietty ihminen ihmismassassa, jonka kohtalo bongaa ja iskee siihen käsiksi. Tiedostan erittäin hyvin, että minun ongelmani ovat todella pieniä ja mitättömiä. On surullista,  että maailmassa on hyviä ihmisiä, joita kohtalo potkii päähän vuodesta toiseen isommaltikin. Sen kun tietäisi, miksi niin on.

Kuva muuten napattu viikonloppuiselta risteilyltämme m/s Gabriellalla. Meillä oli ihana LUX Seaside Premium -parvekehytti ja nautittiin matkastamme tosi paljon. Lisää tuosta reissusta ja tarkempi hyttiesittely myöhemmin.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Hupsistaheijaa, johan on kerrankin elämä tällä naisella!

Helou helou taasen. Minä en ihan oikeasti jaksa muistaa, kuinka miljoonasti olen pahoitellut hiljaiseloa blogissa. Tarvitsin vain hyggeillä, ajaa vapaalla, antaa suhista kaislikossa vähän aikaa. Teki kuulkaattes hyvää.

Anyway, tämä vimosin viikko on ollut suorastaan hämmentävä meikäläiselle. Se on nimittäin niin, että meikäläisen viikko koostui mm. kirahvin peffasta putoavien lukemattomien kakkapökäleiden tuijottamisesta, matkaihmetyksistä ja sellaisesta määrästä viiniä, että seitinohuet vaihtui kunnon hiprakkaan. Hyi minua ja hah, kaiken tämän tasapaksun elämän ohella kunnon aktiiviviikko tuntui siltä, kun olisin kerrankin elänyt. Sen siitä saa, kun sahaa työpaikan ja kodin väliä viikosta toiseen. Mutta mistäs sitä aloittaisi?

Case kirahvin peräpää

Facebook, tuon kaiken hyvän ja pahan alku ja juuri. Yhdysvaltalaisten FB-kamujen sivut alkoivat täyttyä tuossa vajaa kuukausi sitten eräästä kirahvista, joka oli ilmiselvästikin pieniin päin. Uutta tulokasta odotettiin kovasti saapuvaksi ja kyseistä kirahvia seurattiinkin Livestreamin kautta. Useampikin tuntui olevan innoissaan tapauksesta, joten päätin sitten minäkin katsoa, mikä siinä nyt on niin jännää. Ei olisi kannattanut.

Nyt seuraa nolo tunnustus. Minä, täysissä ruumiin ja sielun voimissa oleva nainen, jäin koukkuun. Lähes kolmen viikon ajan olen pyörittänyt tietsikan taustalla livelähetystä kirahvista, joka kävelee ympäri karsinaansa ja pissii sekä kakkaa järkyttävän paljon. Joka ikinen kerta, kun kirahvi nostaa häntäänsä odotan kavioita tulevaksi ja eihän sieltä peräpäästä tule muuta kuin kakkaa.  Eikä siinä vielä kaikki. Nyt Animal Adventure Park on perustanut synnytystä odottaville pienesti maksullisen tekstiviestipalvelun, mutta siihen hommaan minä en kyllä lähde. Että Livestream pyöriköön taustalla ja kakkapökäleet pudotkoon kirahvin takalistosta. Minen maksa siitä, että saisin kännyyni hälytyksen synnytyksen alkamisesta.

Kirahvivauvoista ihka oikeisiin vauvoihin ja pikkuiseen vauvakuumeeseen

Auts. Tunnustus numero kaksi. Pienoinen vauvakuume on nostanut päätään, mutta ei, minen väsää enää vauvoja. En edes unissani. FB on näyttänyt newsfeedissä yhden jos toisenkin suloisen vauvan kuvia ja voi jösses kun ne on söpöjä! Omat lapset on jo isoja. Pääsisäinen on tulossa. Minä en saa hömpsöttää ja huijata pääsiäispupulla pientä lasta tai kannella pikkuista maailman ihmettelijää sylissä, ihailla pikkuista vaippapyllyä. Niin juu, ja minulla on ilmiselvästi joku vaippafetissi. Aina kun katson vauvojen kuvia katsastan ensin nassun ja sitten heti pöksyistä pullottavan vaipan. Se on kuulkaattes niin, että äiti (ja jossain perheissä myös isä) tunnistaa kuvasta saman tien, onko vaippa täynnä pissiä vai ei. Ja voi ihanuus sitä kuvaa, jossa on tyhjä, tuore vaippa. Äiti minussa huokaa tuolloin tyytyväisyyttään. Että juu, oudot on meikäläisen ilot, kirahvin peräpää ja tuntemattoman tenavan kuiva vaippa.

Hip hei, juodaans oikeen kahdella kädellä!

Minä rakastan Rantapallon porukkaa. Minä rakastan sitä hyvää pössistä, joka meidän Rantapallolaisten välillä on. Eipä siis ollut ihme, että pistin ilmoittautuen koulutukseen ja pieneen viinihetkeen, joka järjestettiin Punavuoren Ahven -nimisessä ravintolassa perjantaina. Siellä me kouluttauduimme skumppaa lipittäen, mansikoita napsien ja maisteltiin lopuksi vielä viinejä. Pieni tyttö, useampi lasi viiniä ja a vot, olihan erilainen (ja hauska) ilta.

Kotiin päädyin pidemmän kaavan kautta, kun palloiltiin muutaman bloggaajan kanssa Ruttopuiston alueen rakennustyömaan nurkalla ja julkisetkin oli jo pidentäneet liikkumisvälejään. Junalla perähikiän pikkuiselle juna-asemalle X ja sieltä taksitolpalle. Ei takseja tiedossa tolpalla eikä muutenkaan pidempään aikaan, joten ei muuta kuin takaisin juna-asemalle ja junalla asemalle Y, josta löytyikin takseja useampi kappale tolpalta. Rankka työviikko pohjalle, viiden tunnin yöunet edellisenä yönä ja kotimatka yhden pämppi-illan jälkeen sellaiset 2 tuntia. Sanotaanko vaan, että pikkuisen ryytynyt nainen olin seuraavana aamuna, pankaas kattoen noita silmänseutuja.

Muistaakos joku muuten meikäläisen taksikuski-avautumisen muutama kuukausi sitten? Arvatkaas, miten taksimatka kotio meni? Tämän vuoden puhdas Mersu ja kaupanpäällisenä siisti sekä asiallinen kuski. Erinomaista!

Kutsuvieraana LeasePlan koeajopäivällä, voi että taas tuota meikäläisen miestä…

Sen minä vaan sanon, että olen todella iloinen ettei meidän työsuhdeauto ole menossa vielä vaihtoon. Pystyin siis kaikessa rauhassa keskittymään autojen ihailuun, eikä tarvinnut taivastella miehen autovalintoja. Monesta asiasta olemme miehen kanssa samaa mieltä, mutta jösses, joku valuvika tuossa minun miehessäni on autojen suhteen. Siinä missä minä ihailen edelleen isoja Audeja, Volvoja ja Bemareita, mies rakastaa hämärän näköisiä autoja. Juu ja isoja takakontteja. Lexus NX:n ja Opel Insignian ympärillä se pyöri pidemmän aikaa, ja minähän löysin valitettavaa molemmista. Ulkonäöt molemmissa oli melko ok, mutta Lexuksen takapenkkiläisille ei ole muuta ekstraa tarjolla kuin kallistuvat selkänojat ja Opel taas… No, sanotaanko vaan, että romantiikka on kaukana siinä autossa, kun oman miehen polvelle ei pääse kättään laskemaan. Kyseinen auto karsinoi etupenkkiläiset niin omiin koloihinsa, ettei sovi meikäläiselle tuommoinen. Piste.

Ja voi äitee tämänkin auton ulkonäköä. Tämänkin ympärillä mies pyöri. Onneksi auto oli aivan liian pieni.

Autoihmetyksestä ultimaattiseen kauhuun. Mikä lauantai!

Conjunction 2. Minen ole kauhuleffatyttöjä sitten yhtään. Kun on varustettu pelkääjän hermoilla, niin sitten on. Minä huusin, kiipesin sohvan selkänojaa pitkin, taputtelin kauhussa miehen polvea. Ja mikä on todennäköisyys sille, että kauhuleffaa katsoessa koeajopäiviltä kotiin tuotu ilmapallo pamahtaa yksinään olohuoneen lattialla? Meidän perheessä se on kuulkaattes tasan 100 %. Ei mulla muuta.

Ja last but not least, uusia matkasuunnitelmia pukkaa. Tai sitten ei.

Jah, kalenteri senkun täyttyy. Sanotaanko vaan, että hääpäivämatkakuviot taisi mennä uusiksi, tai sitten ei. Suurta pöhinää on kalenterissa ja osaa pistetään uusiksi, mutta minen uskalla tässä vaiheessa sanoa mitään. Jännästi kuitenkin vanhus saakin virtaa, kun tiedossa on matkojen suunnittelua.

Tiedättekö mitä? Pienet asiat, kuten aurinko, tekee minut äärettömän iloiseksi. Jotenkin tämä viikko oli kerrassaan erinomainen, joten päätin hauskuuttaa työpaikkamme atk:n porukkaa. Onko kukaan muuten pohtinut samoja asioita? Ja tähän perään se silmäniskuhymiö, jota en suosi postauksissani.

Mahtavaa sunnuntaita muruset, täällä syödään tänään parsahodareita!

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Tämän vuoden lomasuunnitelmia ja kuulumisia

Morjentes! Anteeksi hiljaiselo, mutta ei ole ollut kerrassaan mitään kerrottavaa suuntaan eikä toiseen. Yritä siitä sitten repäistä blogiin jotain, kun pää kumisee tyhjyyttään. Elämä täällä on ollut sitä yhtä ja samaa työssä käyvän äidin elämää. Koti, työ, (ehkäpä kauppa matkalla kotiin, woohoo tai välttämätön paha) ja koti. Joka vaivainen arkipäivä. Mutta hei, ostettiin me sentään uus telkku yläkerran makkariin, joten nyt päästään töllöttämään miehen kanssa Netflixistä Frendejä sängyssä pötköttäen. Pienet on ihmisen ilot tässä perheessä, sanon minä.

Juu ja kevätaurinko, tuo ihanainen. Viime viikonloppuna paistoi sunikka niin ihanasti, että teki mieli laittaa istuinryhmä takapihan terassille ja istahtaa siihen Zero -lasillisen kera. Mutta hah, takapihan terden sijaan meikä istui miehen kanssa autossa matkalla kauppaan se ja se, viettäen koko aurinkoisen ajan hoitaessa erinäisiä ostosasioita. Tämmöstä se meidän elämä on. Eläkepäiviä odotellessa, kun siihen lottovoiton tulemiseen ei näköjään voi luottaa. Alkaa kyllä huomaamaan, että edellinen kunnon loma on ollut lokakuussa. En tykkää. En.

Anyway, ilolla ilmoitan, että matkakuviot alkaa pikkuhiljaa selkenemään. Huhtikuussa katsastetaan uutukainen Viking FSTR ja risteillään loppukuusta taas Ruotsiin, toukokuussa suunnataan lemmenlomalle (?) Pariisiin ja biletään Retroristeilyllä. Kesäkuussa rahtaan työporukan Tallinnaan ja heinäkuussa olisi tiedossa hääpäivämatka ja Pori Jazzit. Ulkomaille emme taida kesällä sen enempää suunnata, sillä Välimeren risteilyn loppumaksu osuu heinäkuulle ja erään talon ulkovuoraus haukannee kesälomasta oman osansa. Äitinä tunnen suunnatonta tuskaa meidän vanhempien viedessä lapsilta ulkomailla lomailemisen ilon, mutta näillä mennään poikkeuksellisesti tänä kesänä. Säästetäänkin Välimeren risteilystä kertomista niille hetkille, kun kaksi katkeraa alahuulta lerpattavaa tenavaa kyselee sinisillä silmillään, miksi me emme käy ulkomailla kesäloman aikana.

Miraflores Beach & Country Club

Tämmöisiä maisemia tuli ihailtua lasten kanssa heinäkuussa 2016 Espanjan Mijaksessa. Oikein rentouttava loma meille tuli, vaikka rosmo kävikin kylässä heti ensimmäisenä iltana.

Muottas Muragl St Moritz

Näin komeita maisemia puolestaan hääpäivämatkalla heinäkuussa 2016.

Finland Lake

Kyllä koto-Suomestakin nättiä löytyy. Tämmöisiä maisemia tulee ihailtua oman mökin laiturilta juhannuksena.

Viking Gabriella LXA

Tulevalla Ruotsin risteilyllä ei päästä nauttimaan keulamaisemista, mutta eiköhän parveke korvaa menetetyt keulanäkymät. Nyt vaan toivotaan hyviä kelejä vapun tienoille.

Norwegian Jewel suite perks 5

Sviittielämää tiedossa Välimeren risteilyllä lokakuussa.

Mutta hei, eikä siinä vielä kaikki. Miehen haaveissa siintää Australia vuoden loppupuolella ja ehkä kenties joku ”muutaman päivän lepokohde” matkalla tuohon meidän lempimaahan. Saas nähdä, onnistuuko suunnitelmat. Uusivuosi Sydneyn liepeillä? Ei pöllömpi ajatus.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Minä haluan. Minä haaveilen.

Heipsistä hei ja terkkuja saikkulandiasta. Niin taas olo rysähti kunnolla ja odotettu kuume tuli tappamaan joulukuusta saakka ollutta räkänuhaa/kuumeetonta nuhaflunssaa. Eipä tuo kuumepiikki mitään tehnyt, olo on kun jyrän alle jääneellä ja nuha senkun pukkaa pahempaan suuntaan. Nenäsumutteet ei auta ja verta tulee lähes joka niistolla. Ei naurata, ei.

Anyway, oli meikkiksellä askaakin. Vietettiin keskiviikkona iltaa Rantapallon valokuvausworkshopin merkeissä Alma-talolla ja olpahan ihana ilta. Oli mukavaa päästä juttelemaan matkailukärpäsen puremien ihmisten kanssa ja saada ymmärrystä sille, ettei ole tunteidensa kanssa yksin. Harmistus reissuttomasta kalenterista taikka peruuntuneesta matkasta on ymmärrettävää ja hyväksyttävääkin, joten tästä lähtien en koe häpeää tunteistani.

Illan aikana tuli juteltua myöskin sellaisista asioista kuin matkahaaveista ja siitä se ajatus sitten lähti. Tässä sairaslomalla olen päässyt pohtimaan oikeasti, mitä haluan ja melkoisen parisuhdepainoitteisia ne ajatukset ovat.

Me olemme miehen kanssa taas tässä hirveässä arjen paineessa. Tätä kirjoittaessa (torstai-ilta kello 19.22) mies nukkuu sohvalla väsymystään ja minä möllötän sohvan nurkassa puoliunessa. Kaamea väsymys, nenä tukossa, olo räjähtänyt ja olo taasen niin nätti, ettäh. Tämä säälittävä kahden kuukauden aaltoileva nuha, miehen samanlainen nuhatauti, esikoisen sairastelut ja nyt vielä miehen muutama rankka työpäivä on vetänyt meidät molemmat aivan tsippiin. Kommunikoimme, juttelemme, mutta hymyt on vähissä kun ei vaan jaksa. Ikävä on kova, mutta ei vaan jaksa.

Muutama päivä sitten veimme lapset isovanhemmille lähtevään bussiin ja siinä matkalla keskustelimme vielä mahdollisesta, maaliskuussa tehtävästä perhematkasta. Mies oli edelleen siinä ajatuksessa, että yrittäisimme mennä jonnekin lämpimään, mutta minä torppasin ajatuksen samantien esikoisen poissaolojen takia. Siinä harmistuksissani tokaisin miehelle, että pidän jossain välissä neljä jäänyttä lomapäivää pois ihan muuten vaan, mutta mies pyysi pitämään ne vielä käyttämättömänä.

Jos ollaan rehellisiä, minä en väsymykseltäni muista edes, mitä siinä tuli keskusteltua. Mutta se hetki, kun mies laski kätensä reidelleni autossa, totesi meidän lähtevän kahdestaan jonnekin toukokuussa, ja piti kättänsä reidelläni hyvin pitkän tovin, oli minulle maailman paras hetki. Se rauhoittava ja tsemppaava kosketus oli niin aito, niin oikea juuri tuohon hetkeen.

Kosketus, jonka muistan varmaan vielä kuolinvuoteellanikin. Kosketus, josta haen voimaa näihin arjen jaskoihin hetkiin.

Niin että Rantapallon Millan kysymykseen, mistä minä haaveilen, mitä minä haluan?

Minä haluan kävellä miehen kanssa kahden jonkun Euroopan kaupungin kaduilla. Minä haluan keskustella, katsella rakasta miestäni silmiin, tuntea yhteyden, nauttia ympärillä olevista maisemista ja tietyistä nähtävyyksistä. Illallistaa romanttisesti, tulla hemmotelluksi hotellissa, spassa, haistella kevään tuoksuja luonnossa ja katsella yhdessä kaduilla karttaa mieheeni nojautuen. Olla läsnä jokaisessa hetkessä ja tuntea itseni nätiksi. Sen kun vielä joskus saisi kokea. Siitä minä haaveilen.

Kthetraveller Iltalehti

Tässä teille vain yksi kuva eiliseltä. Valokuvausworkshop meni meikäläiseltä penkin alle, sillä räjähtänyt naama, flunsainen olo ja nenän alla roikkuneet nahkakappaleet edesmenneestä yskänrokosta piti huolen siitä, etten astunut järjestelmäkameran ja valojen eteen. Olen silti onnellinen siitä, että rahtasin puolikipeät luuni Alma-taloon eilen.

Näin ihania ihmisiä ja koin ihania hetkiä. Parasta. Ever.

Hyvää viikonloppua murut. Mies heräsi juuri sohvalta, joten rupean nyhjöttämään hiljaa hänen kainolossaan.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.