Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Browsing Tag

Ihka oikeaa elämää

Kotimaanloma ja Pori Jazzit tuli ja meni, millainen kokemus?

Nonih, kesäloma on nyt sitten lusittu ja kylläpähän kolme viikkoa meni ehkä vähän liiankin nopsaan. Oma vika tietty, että päätettiin ottaa vaan kolme viikkoa kesälle, mutta haluttiin miehen kanssa jättää kunnon pelivara myöhäissyksylle ja talvelle. Jos alkaa tympimään Suomen laatuluokan sää tai pimeys, niin sitten otetaan ja lähetään pikaisellakin aikataululla jonnekin lämpimään. Nyt on sentään jo lokakuulle suunniteltu reissu San Franciscoon.

Anyway, kesäloman ensimmäinen viikkohan meni Jenkkilän suunnalla ja heti kotiinpaluuta seuraavana päivänä suunnattiin Tampereen kautta kesämökille Itä-Suomeen. Jet lag piti otteessaan melko pitkään ja vaati veronsa, mutta silti oli aivan ihanaa rauhoittua luonnon keskellä. Tehtiin ulkona hommia mitä pystyttiin ja nautittiin varmaan maailman parhaimmista löylyistä meidän puusaunassa. Kaiken kruunasi järvestä kannettu vesi ja tulipahan mielenrauha, sellainen sielun pikku feng shui järvelle katteltaessa. Pääkaupunkiseudun kasvattina luontomaisemat ja hiljaisuus vaan on sitä parasta irtautumista kaikesta hälinästä.

Ihan pelkäksi mökkilomaksi meidän vajaa viikko ei sentään mennyt, sillä kävimme tekemässä muutaman pikku luontonähtävyysretken. Toinen suuntautui Leppävirralla sijaitsevalle Orinoron rotkolle ja toinen Jäppilän Kivikurulle. Aivan upeita paikkoja molemmat, ja tulen tekemään kyseisistä luontohelmistä myöhemmin erillisen postauksen. Sen voin jo kuitenkin sanoa, että käykää toki kyseisillä paikoilla, jos liikutte kulmilla.

Kokemuksia hyttyskarkottimista

Meille tuli pikkuinen mökkiläisten kauhunhetki tänä kesänä, kun hyväksi havaittu ja erinomaista työtä vuosikausia tehnyt hyttysansa Mosquito Magnet tuli tiensä päähän. Kyseinen laite oli vaatinut jo useamman kerran kallista huoltoa, joten sen tekohengitys alkoi olla melkoisen kallista ja vastaava uusi laite olisi kustantanut tonnin. Päädyttiin sitten edullisempaan ratkaisuun ja ostettiin pari ThermaCELL-hyttyskarkotinta käytettäväksi, ja kokemuksemme tuotteesta oli ainoastaan positiivinen. Pikkuinen härpäke lupasi pitää hyttyset, paarmat ja hirvikärpäset loitolla 20 neliömetrin alueelta, mutta tuota alueen kokoa meidän oli vaikea vahvistaa luonnollisestikaan oikeaksi. Me pidimme laitetta lähistöllämme ja se oli lähes hajuton (vieno tuoksu, jos nenän lähes kiinni pisti), joten hyttyssavut se voitti mennen tullen. ThermaCELL toimi nestekaasupatruunalla ja siitä noussut kuumuus lämmitti karkotemattoa, joka alkoi jossain vaiheessa höyryämään hieman.


ThermaCELL toimi upeasti. Täysin uusi karkotematto ei ihan heti toiminut, kun sen piti lämmetä ja alkaa tuottamaan karkotetta, mutta 10-15 minuutin sisällä hyttyset alkoivat kierrellä ympärillämme tulematta kuitenkaan metriä lähemmäs. Hyttyskarkottimen oltua täydessä vauhdissa ei hyttysiä näkynyt enää mailla eikä halmeilla. Laitteen lisäksi ostettu kantolaukku oli hyödyllinen lisä, kun hyttyskarkottimen pystyi kiinnittämään vyötärölle ulkona liikuttaessa. Iso suositus korkottimelle siis täältä suunnasta ja kannattaa hankkia kantolaukkuineen, jos yhtään tarvitsee liikkua ulkona. Hinta noin 30 – 35 eurosta ylöspäin + täyttöpakkaukset.

Rakas, raivostuttava Suomikesä

Yli viikko sitten avauduin neljän seinän sisällä miehelleni Suomen luksuskesästä ja muistelin kaihoisasti Chicagon reissuamme, kun hiki lensi 30 asteen helteessä ja aurinko paistoi. Juu, joku sellainen kummallinen valo- ja lämpöilmiö, jota en ollut kovinkaan paljoa nähnyt sitten Chicagon. Tai olihan sellainen pieni hetki tapahtunut avautumistani edeltävänä päivänä, kun aurinko oli alkanut pikkuisen paistaa lämpimämmin kesämökillämme Itä-Suomessa juuri silloin, kun pakkasimme tavaroita autoon ja suuntasimme auton nokan kohti Pori Jazzeja. Eipä kuulkaas pitkään se aurinko paistanut meille, sillä piakkoin pukkas pilveä taivaalle ja tulihan sitä sadettakin. Eikä siinä vielä kaikki. Porissa todellakin sateli kuin Esterin berberistä, oli kylmä ja samaan aikaan tuli viestiä Itä-Suomen suunnalta, että aurinko paistoi ja oli ihan  lämminkin. Kyllä söi tätä naista ja paljon. Siis TODELLA paljon.

Myönnän olevani kiittämätön ihminen välillä. Kaipaan kesällä Suomilomailuun aurinkoa ja sellaista lämpöäkin, että voisi heittää päällensä kivan kesämekon ja tepastella varpaat paljastavissa sandaaleissa. Meikäläisen Suomilomalla oli ihan turha haaveillakaan sellaisista muutoin kun vikoina päivinä, sillä useimpina päivinä en pärjännyt edes ballerinat jalassa.

Kokemuksia Pori Jazzeista ja Kirjurinluodosta

Keskiviikkona kävimme kuuntelemassa musiikkia maksuttomalla puolella. Poriljongissa soittanut Kirjuri All Stars + Suurlähettiläiden Jussu Pöyhönen sai fiiliksen kattoon ja ilta oli oikein mukava. Maksuton puoli pääsi oikeuksiinsa varsinkin illalla, kun erilaiset valot pääsivät luomaan tunnelmaa alueelle.

Viime vuonna tyydyimme ilmaisjazzeihin koko ajaksi ja nautimme päälavan konserteista joen toisella puolella, mutta tämän vuoden artistikattaus miellytti enemmän. Sen verran hyvin oli tarjontaa, että ostettiin kolmen päivän liput Pori Jazzeille. Mies rakensi komian aikataulun, josta selvisi lempiartistimme ja lava minkä äärellä piti milloinkin olla, mutta lista lirisi jo heti torstain jälkeen. Perjantain ja lauantain konserteissa oli siihen malliin väkeä, että omaa piknikpaikkaansa ei passannut siirrellä lavojen välillä ja me jymähdettiin piknikpeittomme kanssa päälavan rinteeseen. Sää oli mitä mainioin, mutta yksi isompi virhe meikäläiselle tuli. Nesteytys meni keturalleen.

Kuvan juoma ei liity tapaukseen.

Perjantaina aurinko paistoi ja oli lämmin. Ei kuitenkaan niin kuuma, että hiki olisi lentänyt. Jotenkin sitä ei huomannut nauttia vettä tai Vichyä illan aikana, joskin anniskelualueen törkyhintaisen viinilitkupullon jaoin miehen kanssa puoliksi. Yhden Cokiksen sentään otin siinä patongin aikana. Lauantaiaamuna heräsin seitsemän maissa hiukkasen heikkoon oloon. Päähän koski, tärisytti ja sitten rupesi oksettamaan, mutta melkoista tyhjähuutoa se oli, kun vatsassa ei ollut mitään. Join vettä aina pahaan olooni saadakseni jotain oksennettavaa, mutta jossain vaiheessa en vaan enää jaksanut ja tilani heikkeni entisestään.

Huimasi, hengitys oli epätavallisen tiuhaa ja pinnallista, liikkuminen oli hankalaa, paha olo oli jatkuvaa ja lihakset kramppasi kunnolla. Päätä en jaksanut pitää pystyssä ja silloin mies sekä anoppi jo huolestuivat tosissaan. Nestehukkahan se tällä naisella oli ja sitten alkoi jatkuva juottaminen minulle vuorotellen Vichyä, vettä ja Jaffaa pienissä määrissä. Ja minä oksensin pienenkin nesteen, aina. Siinä meinasi olla lähtö päivystykseen, mutta kielsin sen.

Kyllähän se hieman hävetti olla siinä kunnossa ja aiheuttaa ihanalle anopille sydämentykytyksiä, mutta pikkuhiljaa kaikesta selvittiin. Ei muuta kuin Kirjurinluotoon neljän maissa ja joinpahan eri malliin vettä sekä vichyä vuorotellen. Vasta sunnuntaiaamuna kämmenselän iho alkoi vihdoin näyttää siltä, että se palautui nopeasti ennalleen sen jälkeen, kun oli ensin puristanut ihoa sormien välissä. Sen vaan sanon, että pitäkäähän todellakin nesteytyksestä huolta näillä helteillä ja muutoinkin. Nestehukka ei ole leikin asia ja huonossa tapauksessa se on sairaalakeikka.

Mites alkoholin tuonti Pori Jazzeille? Laukut tarkastettiin ja alkoholiahan ei paikalle saanut tuoda, mutta päivien aikana huomasin, että tarkastukset vuosivat kuin seula. Kyllähän sitä hiukkasen harmitti lipitellä alueelta ostettua 30 euron viinilitkua naamariinsa, kun yhdellä viltillä rakennettiin kirkkaasta viinapullosta (0,35 l) drinkkejä ja toisesta saman kokoisesta konjakkipullosta vedettiin suoraan huiviin. Toisaalla näin Ed energiajuomapullosta kaadettavan porukalle shottimukeihin sellaiselta näyttävää nestettä, että tuskinpa oli alkoholiton juoma sekään.

Kyllähän suurin osa näytti totelleen meidän tapaan Pori Jazzin määräyksiä ja kävi kiltisti ostamassa ylihintaiset juomansa alueen baarista. Upea sää vaan kenties aktivoi porukoita ostamaan useammankin pullon, joten iltaa myöten meno alkoi olla jo sellaista, että sitä ei ehkä ihan huomioitu hyvällä tavalla muita kanssajuhlijoita. Muutaman kerran meni meiltäkin jo miehen kanssa herne nenään ja tivahdettiin juhlijoille, kun normaalit käytöstavatkaan ei ollut hallussa. Useamman väsähtäneen juhlijan minä näin järkkäreiden otteessa talutettavan alueelta pois, joten olpahan jollain mennyt komiasti yli. Kaiken kruunasi tupakointi, kun me savuttomat saimme oman osamme vieressä tupruttelevista ihmisistä. Ymmärrän toki, että tupakointi ulkona on sallittua, mutta jotenkin tuntuu, että erilliset tupakointialueet olisi hyvä juttu piknikalueella.  Ja jos lukija siellä nyt miettii, miksi emme siirtyneet tai sanoneet mitään, niin siirtyminen ei olisi auttanut mitään. Tilaa ei ollut ja vaikka joku paikka olisikin löytynyt, olisi vilttinaapuri saattanut pistää tupakaksi ihan samaan malliin. Elämä on.

Musiikkitarjonta ihastutti ja ajattelemattomista juhlijoista huolimatta alueen tunnelma oli oikein iloinen. Alma, Christina Aquilera, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Ville Valo & Agents oli niitä muutamia, jotka sai jalan vipattamaan ja kaiken kruunasi lauantai-iltana upeaääninen Toto. Ruokakojuja ja ruokailumahdollisuuksia alueella oli valtavasti ja minäkin löysin kasvissyöjänä mukavasti vaihtoehtoja. Hinnat oli nyt mitä oli, mutta harvassapa edulliset festarit nykyään on. Viinit oli tänä vuonnakin sontaa, mutta sontaviinit taitaakin olla Pori Jazzien tavaramerkki. Tai sitten olen vain kranttu prinsessa, joka jää huonoista viineistä huolimatta mielenkiinnolla odottamaan ensi vuoden jazzkattauksen julkistamista.

Pori Jazzit on The festivaali, jonne kannattaa heinäkuisin suunnata. Linkki Pori Jazzin viralliselle sivustolle tässä.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Voi tuota minun rakasta miestäni, joka yllätti. Taas.

Tiedätteks mitä? Minulla on aivan suloinen mies. Kun hänen silmiinsä nousee sellainen vekkuli katse ja suu vääntyy silmiin saakka nousevaan hymyyn, niin tämän naisen rintakehää kipristää hyvällä tavalla. Tuntuu siltä, kuin lämmin onnentunne kiertyisi sekunniksi sydämen ympärille ja on se vaan kuulkaas mahtava tunne vieläkin näin 21 vuoden jälkeen. Jos kiinnostaa tietää, miten meidän parisuhde voi olla näin kukkea vielä tuon pitkän ajan jälkeen, niin siitä vaan lukemaan oma salaisuutemme täältä. Postaus aukeaa uuteen välilehteen ja sitä ennen voit lukea tämän postauksen loppuun.

Nämä kahdeksankulmaiset aurinkolasit tässä. Mies löysi ne Porista hintaan 6 euroa. Hän tiesi minun inhoavan niitä, mutta ei niin paljoa, että saisin niistä sytkyn. Mies lähtikin iloisena ostamaan niitä esikoisen kanssa toisena hetkenä, piilotti ne pikniktavaroihin ja kun pääsimme Pori Jazzien konserttialueelle, läväytti mies nuo silmilleen vinkeän ilmeensä kanssa. Kyllähän minulta pari ”ei” sanaa tuli naurun kera, mutta eipä siitä sitten muuta. Ei sitä vaan voinut olla vihainen sille nauravaiselle nallekarhulle.

Anyway, tuo minun mieheni oli ollut jotenkin hassulla päällä muutaman päivän. Toissapäivänä hän sopi kanssani treffit kassajonoon (juu, pitkä tarina, mutta se oli oikeasti todella romanttinen ja meille merkityksellinen lausahdus) ja mies vaan oli yhtä hymyä koko illan. Eilen sitten ruokakaupasta kotiin ajaessa mies vihdoin paljasti minulle, että hänen pitäisi tunnustaa eräs hullu suunnitelma illalla. Ensin piti kuitenkin kuulemma juottaa minulle muutama (alkoholi)juoma.

”Mutta ei meillä mitään kaapissa ole”, huikkasin miehelleni helpotuksesta naureskellen ja hän teki saman tien pikaisen U-käännöksen suunnaten lähimpään K-Marketiin. Eipä siinä mitään, mutta ko. kaupan juomat ei nyt ihan edullisimman päästä ollut ja kun mies meni ottamaan hyllystä kokonaisen six-packin Garagea niin tiesin, että suunnitelmissa oli matka josta hermostuisin melkoisesti. Tuo minun Sulo Vilénini nääs on melko tarkka hinnoista ja K-Marketissa ei oltu köyhiä eikä kipeitä.

Pikkuisen pohjatietoa tähän alkuun: Miehelläni on monesti matkasuunnitelmat sen verran lennokkaita, että meikä pistää aluksi hieman vastaan. Tai on se enemmänkin meikäläisen suunnalta täysi tyrmäys hieman ääntä kohottaen, koska maksaa liikaa / ei ole aikaa / mites lapset / ja viimeistään tulee vaan lausahdus: haloo nyt!. Minä olen meidän perheessä se kaiken kyseenalaistava ja välillä jarruttelija, joka katselee asiaa useammalta kantilta. Tuostakin huolimatta loppujen lopuksi yhdessä pohtimalla, kompromisseilla, minun maalaisjärjellä, miehen ihanalla suunnittelukyvyllä ja ajoittaisella yltiöpositiivisuudella saamme tehtyä aina kaikille matkassa oleville miellyttävän reissun.

Että nuin, takapihan terassilla minä sitten eilisiltana istuin ja lipittelin yhtä tölkillistä Garageani lannistuneena. Jotain pahaa oli ilmiselvästi tulossa, koska ensimmäisen kerran elämässäni mies ihan yritti juottaa minulle jotain pehmentääkseen uutista ja toisaalta myöskin varoitteli minua muutamaa tuntia ennen varsinaista matkaidean paljastamista. Minä patistelin miestä kertomaan pahat uutisensa, mutta mies kävi vain hakemassa läppärinsä ja sanoi vielä hieman hiovansa suunnitelmaansa. Kuorrutus puuttui.

En mää enempää kuin yhden 0,33 tölkin pystynyt juomaan, sen verran luovuttajafiilis oli. Istuin vain hiljaa odottaen uutisia ja sieltä se sitten läppärin näytöltä piakkoin näytettiin. Googlen kartta, jossa oli sinistä ajoviivaa useampaan suuntaan ja ainoa, josta pystyin edes jotain nopeasti kartalta poimimaan oli kirjaimet SFO. Sitten kerrottiinkin jo päiviä, matkaseurueen koko (lapset mukaan), yksi ohjelmaosio eli Phil Collinsin konsertti ja se pahin juttu, tämän leijonaemon painajainen.

Minen edes tiedä, miten kykeninkin olemaan niin rauhallinen. Ei se voinut todellakaan olla yhden vaivaisen juoman syy, mutta kerrankin kuuntelin miehen suunnitelman loppuun. Kyllähän leijonaemo minussa meinasi nostaa päätään eräässä matkasuunnitelmaosiossa, mutta pidin hallinnassa senkin puolen. Kannattaa varmaan nukkua aina huonot yöunet, niin ei ole aivot terävimmillään.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

Eilen me nyt sitten varasimme liput Phil Collinsin konserttiin ja muut kuviot selvinnee tässä jossain vaiheessa. Leijonaemona olen supertarkka hotelleista ja koska San Franciscon alueen hotellit ovat joko melkoisesti elämää nähneitä tai todella kalliita, tulee hotellivalinta aiheuttamaan eniten päänvaivaa.

Niin tai näin, onpahan varmaan messevä reissu tulossa. Kolmas reissu Jenkkilään kalenterivuoden sisällä ja meikäläiseltä neljäs 12 kuukauden sisällä. Saattaahan tuota kohta ko. valtion johdossa olevan oranssin värisen miehen kännyssä hälyttää, että taas se suomalainen akka on tulossa tänne.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Kun pahin painajainen tapahtui ja joukkopaniikki iski Chicagossa

Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivä 4. heinäkuuta oli ensimmäinen päivämme Chicagossa, ja kaupunki oli ehtinyt jo näyttää meille päiväsaikaan parhaansa. Vastassa oli kunnon helle, iloista tunnelmaa ja paljon väkeä, eikä mitään häiriöitä näkösällämme. Poliisejakin tuntui olevan mukava määrä turvaamassa kansan olemista joten mikäs siinä, ei muuta kuin iltasella kävelemään hotelliltamme 20 minuutin matka Navy Pierille itsenäisyyspäivän ilotulituksia katselemaan.

Kippis Yhdysvaltain itsenäisyyspäivälle! Olpahan kallis drinkki LondonHouse Chicagon kattoterdellä kun tuli maksettua 20 USD drinkistä minimitippeineen. Mutta kyllähän ne maisemat sieltä ylhäältä oli hulppeat.

Me emme olleet todellakaan ainoita suuntaamassa Navy Pierille ja kyllähän minä hieman pohdin sitä, miten alueen turvallisuudesta oli huolehdittu. Mieli rauhoittui kuitenkin, kun näin paikalle tuodut raskaat ajoneuvot sulkemassa autoliikennettä sekä estämässa pahoja aikeita, ja olihan sitä poliisejakin useampia valvomassa yleistä menoa. Perille tultua mies olisi halunnut jäädä jo tiettyyn kohtaan aluetta, mutta minä halusin jatkaa matkaamme vielä lähemmäs järven rantaa. Ehkä siinä oli jo yksi kohtalon johdatus ja hyvä niin.

4th of Julyn ilotulitukset tuli ihailtua väkijoukon saartamana. Siinä tämä pieni 158-senttinen nainen sai hiukkasen nostella kännykameraansa ilmaan saadakseen edes jonkin sortin kuvia isojen hartioiden takaa. Ilotulituksia oli tullut katselemaan kaikki vauvasta vaariin ja siellä me kaikki tiiviissä porukassa ihastelimme taivaalle ammuttuja raketteja.

Ilotulitusten loppumisen jälkeen me lähdimme väkimassan mukana valumaan keskustan suuntaan samaa tietä takaisin, mistä mekin olimme paikalle saapuneet. Jonkin aikaa me olimme jo miehen kanssa kävelleet, kun mies pyysi siirtymään ison tien vasempaan reunaan. Kait siinä jokin johdatus taas oli, tai niin minä ainakin jaksan uskoa.

Joku hassu poliisiajoneuvo, sellainen golfkärryn kokoinen, tuli vastaan hirveällä kiireellä ja hieman epämiellyttävä tunne minulle siitä tuli. En tiedä oliko siinä montaakaan hetkeä väliä, kun kuulin pauketta ja meidän kanssa samaan suuntaan kävellyt väkimassa alkoi huutaa paniikissa ja juosta meitä vastaan huutaen ”get out of here”. Paniikki oli todellista, väkijoukko rynni kauhistuneena pois tieltä puiston suuntaan ja niin myös mekin. Muutama juoksijoista kompastui maahan ja välillä katselimme epäuskoisena taaksemme juoksun aikana.

Tilanne noina sekunteina tai muutaman minuutin aikana oli kaoottinen, täynnä kauhua ja samalla niin epäuskottava. Me jäimme puun taakse mahdollisia luoteja suojaan ja seuraamaan tilannetta, mutta pakoon juossut ihminen huusi meille käskyjä poistua alueelta niin kauhistuneen ilmeen kera, että uskoimme tilanteen olevan vakava. Ehkä hän oli nähnyt jotain kamalaa tai ehkä ei, mutta me jatkoimme käskystä juoksua alueelta pois.

Minä en hitto vie tiedä, kuinka pitkälle me sieltä paikalta pakenimme väkijoukon mukana, mutta hiljensimme juoksua vasta sitten, kun muutkin alkoivat rauhoittua. Kävelimme pikku hiljaa takaisin hotellia kohti, mutta olihan siinä pakko tiirailla olan taakse tasaiseen tahtiin. Minä en jotenkin suomalaisena sinisilmäisenä meinannut uskoa tilannetta todeksi, mutta märkä rätti lävähti pian päin kasvoja. Navy Pierille suuntasi hälytysajoneuvoja kovaa vauhtia jatkuvalla syötöllä. Oli ambulansseja, poliisiautoja, poliisimoottoripyöriä, polkupyöräpoliiseja ja muutama ratsupoliisikin. Eikä siinä vielä kaikki, tummat tunnuksettomat poliisiajoneuvot suuntasivat kohti Navy Pieriä ja kaiken tuon nähtyäni ymmärsin, että joku oli oikeasti tehnyt jotain pahaa ja huonosti oli usemmalle ihmiselle käynyt.

Minulla oli paha olla. Kait se järkytys sitten pamahti tulla. Kyyneleet kohosivat silmiin sitä mukaa, kun uusi hälytysajoneuvon ääni pamahti ilmoille ja minua hermostutti. Kuinka monta ihmistä olikaan kuollut, jäänyt auton runtelemaksi tai jonkun ampumaksi?. Nettiin ei päässyt väkimassan takia ja mikä pahinta, paikalliset paikalta poistuneet ihmiset tuntuivat olevan liian rauhallisia. Ihan kuin mitään ei olisikaan tapahtunutkaan tai koko juttu olisi ollut amerikkalaisille arkipäivää. Meille se ei sitä todellakaan ollut.

Matkalla hotellille sain jo viestiä Suomen suunnalta tilanteesta. Kolmea oli puukotettu mutta hotellilla pääsin nettiin ja tietoja tippui lisää. Puukotuksen lisäksi alueella oli ammuskeltu (ne paukaukset), yksi oli saanut osuman ja 17 oli loukkaantunut jäätyään rynnivän väkijoukon tallomaksi. Meillä kävi tuuri, sillä jos olisimme jääneet alkuperäiseen paikkaan katsomaan ilotulituksia tai emme olisi siirtyneet vasemmalle laidalle tietä, olisimme olleet varmastikin tapahtumapaikalla ja jääneet eri tavalla rynnäköivän väkijoukon alle.

Ensimmäiset uutiset eivät sitten pitäneet aivan paikkansa. Kolmea puukotettiin tappelussa, mutta ampuma-asetta ei ollut vaan yksityisen turvallisuusfirman vartija oli huutanut erheellisesti varoituksen asemiehestä. Huudosta oli luonnollisesti aiheutunut paniikki ja 14 ihmistä loukkaantui joukkopaon aikana. Yksi pakenijoista löi tuossa tilanteessa jalkansa pöydän kulmaan saaden jalkaansa sellaisen haavan, jota oli alunperin luultu ampumahaavaksi. Moni lapsi eksyi tilanteessa vanhemmistaan ja sinänsä lieviä vammoja suurempia henkilövahinkoja ei joukkopaniikissa tullut, mutta alueella ollut ravintola kärsi omaisuuvahinkoja väkijoukon rynnittyä sisälle turvaa hakemaan. Olipa muutama mennyt jopa ravintolan kylmiöön piiloon.

Miltä minusta nyt tuntuu ja tuliko traumaa tilanteesta? Yöni nukuin heti hyvin, eikä tilanne loppujen lopuksi jättänyt mitään negatiivisia fiilareita, sillä uskon niin vahvasti kohtaloon. Puukkohippasia sattuu Suomessakin ja harvemmin niissä ulkopuoliset kärsii. Ammuskelua tai terroristisessa mielessä tehtyä iskua ei tilanteessa ollut ja me emme luonnollisestikaan myöskään loukkaantuneet joukkopaon aikana.

Tämä tapahtuma oli ainoa paha koko matkallamme ja kyllähän se pienesti palautti mieleen terroriteot Euroopassa, mutta Chicagoon menisin kuitenkin vaikka jo huomenna uudelleen. Jos ja kun kyseisen kaupungin turvallisuus kiinnostaa, niin pankaas sivu seurantaan. Tulen tekemään erillisen postauksen Chicagon turvallisuudesta ja liikkumisesta kaupungissa hiukkasen myöhemmin sekä liitän kyseisen postauksen myös tänne julkaisemisen jälkeen.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

 

 

 

Sulo Vilén vauhdissa: Melkoinen musiikki- ja viihdekesä tulossa!

No nyt kyllä oli ihan pakko pukata huutomerkki tuohon otsikon perään, sillä tämä meidän viihteen täyttämä kesä on lähtenyt lapasesta pikkaisen pahemmastikin. Rahaa on kulunut melko kivasti tähän mennessä ja onneksi sentään yksi miehen innostus kaatui vaimon kysymykseen: ”Ihanko oikeesti?”.

Minun oma rakas mieheni on melkoinen Sulo Vilén ja kyllä tässä vuosien saatossa on saanut huvittuneena hymistellä herran aivotuksia. Sitähän puhutaan, että naiset hakevat tulevasta kumppanistaan isänsä kaltaista henkilöä ja kyllähän tuo minun isänikin melkoinen Sulo Vilén oli. Olen siis tottunut tempauksiin, osaan tuntea suurta lämpöäkin sydämessä miehen ja edesmenneen isäni innostuksen nähdessä, mutta kyllähän sitä välillä ihmettelee mistä kaikki kumpuaa. Uusille lukijoille taustatiedoksi se, että rakas mieheni ei voinut muutama kuukausi sitten antaa mennä Viking Linen veneitä vanhaksi kuuden euron edestä, joten varasimme matkan, jonka kokonaishinta ostoksineen oli useita satasia. Siitäpä sitä säästöä tuli, mutta kyllä merimatkat on aina kivoja.

Anyway, tuo minun suloistakin suloisempi Sulo Vilénini kuitenkin innostuu ajoittain hankkimaan tai varaamaan jotain ilman sen kummempia rajoitteita, joten melkoista musiikkia ja viihdettä tämä kesä taitaakin nyt sitten tänä vuonna olla.

Meikäläisen kesähän alkoi mukavasti Tallink Siljan ja Live Nationin pressimatkalla Tallinnaan, kun kävin pienen toimittajaporukan kanssa Bon Jovin konsertissa. Siitä jatketaan vajaan kuukauden päästä uusilla kujeilla, kun suunnistamme miehen kanssa juhlimaan 18. hääpäiväämme Yhdysvaltoihin. Viime syksynä ilmoitin miehelle haluavani kuulla elävää musiikkia tänä kesänä ja tuo oma armaanihan on melkoisen kuuliaista ja älykästä sorttia. Selkäni takana hän rupesi googlettamaan lempiartistejani ja päätyi yhteen aikataulullisesti ja sijainnillisesti sopivaan ehdokkaaseen, Jennifer Lopeziin. Eikä siinä kaikki, sillä edellisenä iltana esiintyy Lionel Richie, joten Visa vinkui. Lennämme Chicagoon, ajamme vuokra-autolla Milwaukeen, käymme ensin Lionel Richien konsertissa ja sitä seuraavana iltana Jennifer Lopezin konsertissa. Loppuajaksi palaamme vielä Chicagoon, mutta siitä sitten lisää myöhemmin.

Viime vuonna tyydyimme huonon artistisaldon takia jazzeilemaan Pori Jazzien ilmaispuolella ja tykkäsimme Pori Jazzien uudistuksesta (omat kokemukseni luettavissa täältä), mutta tämän vuoden artistikattaus näytti paremmalta. Mikäs siinä, Suomen kesä on varmaankin yhtä sontaa tänä vuonna, sillä pamautimme ostaa kolmen päivän liput Kirjurinluotoon mieheni pienellä suostuttelulla. Kyllähän tuo hiukkasen kirpaisi, mutta yhden päivän hinnaksi ei kovin paljoa tullut. Rannekkeen turvin saamme vaellella, tulla ja mennä oman mielen mukaan koko viikonlopun, joten kattellaan sitten säiden mukaan, kuinka paljon vastinetta rahoille saadaan. Jos ei muuta, niin onpahan ainakin meikäläisen kauhut eli Bajamajat käytettävissä puskan sijaan.

Mutta, pitihän sitä miehen vielä yksi tapahtuma tunkasta heinäkuulle ja kuun loppupuolella suuntaamme Apollo Live Clubille ottamaan ilon irti Niko Kivelän, Sami Hedbergin, Jacke Björklundin ja Mika Eirtovaaran huumorista. Minen edes ymmärtänyt tuommoista kaivata kun nettikin on keksitty, mutta mies se taas ehdotteli ja minähän innostuin sen siliän tien. Stand up vaan on se meidän juttu.

Ja vielä siitä ”ihan oikeesti?” kysymyksestä miehelleni. Minun omalle Sulo Vilénilleni tulee ensi vuonna pyöreitä täyteen ja sen verran komia luku on kyseessä, että hän haluaa tehdä jotain isompaa tai erilaisempaa ko. vuonna. Kolmen viikon roadtrip Jenkkilässä ja toinen vaihtoehto useiden viikkojen risteily kaatui aikatauluongelmiin, joten mies rupesi katselemaan jotain kivaa reissua liittyen lempiartistiinsa. Juuri siihen, joka jaksaa näiden vuosien jälkeenkin aiheuttaa minussa hiljaisia ”kyllä toi on vaan helvatan outoa musaa” -huokauksia. Siitä se ajatus sitten lähti. ”Hei, ensi vuonna on Karibian risteily, jossa Big Country esiintyy! Siellä on myös muita artisteja kuten Patty Smith ja Tony Lewis. Sinne on päästävä!” Ja meikä mulkaisi miestä hyvin kysyvästi. Sen verran minulla on hajua risteilyhinnoista, että hälytyskellot soi tämän naisen päässä sen siliän tien.

”Oletko nyt ihan tosissas?! ”
”Juu juu, lähetään. Kerran elämässä kokemus, mä olen aina halunnut risteillä tommosella teemaristeilyllä upeissa maisemissa.”

Ja meikä nielaisi kerran jos toisenkin. Kaivelin risteilyn tarkemmat tiedot ja hinnoittelun herralle eteen ja löin faktat tiskiin. Pelkkä risteily meiltä kahdelta perusparvekehytissä 6 000 dollaria, eikä hinta sisältänyt vielä lentoja Miamiin taikka hotellia 1 – 2 yöksi. Minä olen aina halunnut maksaa oman osuuteni matkoista, mutta nyt tuli meikäläisenkin limiitti vastaan, sillä tiedossa on useampikin matka. Mies oli valmis maksamaan minunkin osuuttani kivasti, mutta onneksi sain miehen miettimään asiaa tarkemmin ja teemaristeily jäi pois laskuista.

”Kyllä mä nyt jotain erikoista haluan” tokaisi mieheni, jolle on näköjään tulossa viidenkympin villitys. Ei juokse naisissa, ei ostele avoautoja tai moottoripyöriä, saatikka nahkapöksyjä, mutta kovasti se nyt mouruaa jotain.

Että nuin. Stingin konsertin liput on nyt sitten hankittu tälle torstaille ja Big Countrya herra menee näillä näkymin katsomaan Manchesteriin syyskuussa joko kaverinsa kanssa tai minun. Olen uhrautunut jo kerran konserttikaveriksi mukaan, joten kyllä toinenkin Big Country-keikka menee rutiinilla. Sitä mää vaan mietin, että jos nuo kaksi on jo hoidettu tänä vuonna ja eivät ole kyllä yhtikäs mitenkään spessuja, niin millainen vuosi meille oikein tulee ensi vuonna, kun miehen pyöreät oikeasti napsahtaa päälle.

Eikä siinä muuten vielä kaikki. Synttäreitä seuraavana vuonna 2021 tulee häistämme kuluneeksi 20 vuotta. Sitten on minun vuoroni mouruta. Ja isosti.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Lifestyleä kerrassaan: minä ja tylsä (?) elämäni

Hola! Ai että tätä aurinkoa ja keväistä sekä pärskittävää luontoa. Meikä on nauttinut toden teolla säistä ja näyttää siltä, että niin tekee moni muukin. Oluen kittaajat ovat ilmestyneet tiettyjen kauppojen nurkille ja aamuisin voi julkisissa kulkuvälineissä haistella vanhan ja uuden viinan tuoksuja. Sitä mää vaan olen pienessä päässäni pohtinut useammankin vuoden, että minne nuo tuoksujat oikein aamulla ovat menossa, kun matkalaukkuakaan ei ole mukana. Dilemmaa lisää normaali vaatetus (ei resuinen) ja normaali työmatkaliikenteen aikataulu (liikkeellä ennen aamuseitsemää) että juu, pienet on tämän ihmisen mietteet.

Anyway, ol mulla sellaista sisäistä pohdintaakin tässä liittyen Instagramiin ja sen käyttämiseen tarinan kerronnassa. Se on nääs niin, ettei tämä elämä kovin hohdokasta ole. Herään arkiaamuisin klo 5.30, syön vuodesta toiseen saman aamupalan, rahtaan luuni töihin neljällä eri kulkuvälineellä, teen työni ja suuntaan samoilla kulkuvälineillä kotio. Joskus heittäydyn villiksi ja käyn pikaisesti shoppailemassa/ruokakaupassa tai hakemassa Zalandon paketin postista. Ilta menee kotona tuikitavallista perhe-elämää viettäen ja kaiken kukkuraksi taidan olla ainoa bloggaaja, jolla on kiinteä ma-pe työ. Lähe siinä nyt sitten keskellä arkipäivää jonnekin kutsuvieraskekkereille, joten insta ei paljoa laula, kun viikonloputkin on yhtä yllätyksettömiä. Ei ole kokkailuintoa, vauvaa, ei koiraa, kissaa tai mitään muutakan elikkoa, yhtään mitään muuta kuin omat mielipiteeni ja ei menny niinku Strömsössä kommellukset. Mitäpäs siitä, mulla on kerrassaan helvatan tylsä elämä instaan laitettavaksi.

Mutta hei. Lapsille jaksan toistella useammankin kerran sitä, että ihmiset on erilaisia. Yksi jos toinenkin tykkää paeta tylsää elämää tai Suomea ulkomaille, pistää koko elämänsä, työnsä tai puolisonsa vaihtoon, viettää aikansa jossain muualla kuin kotona. Tekee ihan mitä vaan paetakseen tylsyyttä ja tavallista elämää tai sitten se hirveä meneminen joka suuntaan koko ajan on sitä tavallista elämää.

Minä puolestani olen varmaan säälittävin rääpäle kaikkien menevien ihmisten silmissä. Rakastan vaihtelevaa, itsenäistä työtäni, omaa työhuonettani jossa soi hiljaisella jazz, loungemusiikki tai ihanat hitit eri vuosikymmeniltä. Mulla on mahtavat työkaverit, hyvä työyhteisö ja ihana koti + sen rauhallinen ympäristö. Onpahan myös siunattu upealla aviomiehellä, maailman suloisimmilla lapsilla ja rakkailla läheisillä. Yhtä kuin tylsä elämä? Not Insta-worthy? Ja samalla kaikesta huolimatta huomaan, että perheessämme tapahtuu kuitenkin koko ajan jotain muistettavaa, ihanaa, naurettavaa ja kauhistuttavaa. On iloja ja suruja, vanhemmuuden tuskaa ja komiikkaa.

Että nuin, täällä ruudun toisella puolella istunkin otsa kurtussa. Tuodako niitä suruja ja iloja kaiken kansan nähtäväksi päivästä toiseen, avautua ja kertoa ihan oikeat mielipiteensä päivän polttavista asioista? Se jää nähtäväksi.

Pääsiäinen Varkaudessa ja säälittävä vappu kotona

Pääsisäinen meni mukavasti. Käytiin Emotiitin (äidin lempinimi) luona ja sää helli meitä koko pääsiäisen. Vedettiin kerrassaan jäätävät suklaaöverit, herkuteltiin kaikki valveillaoloaika ja saunottiin joka ilta pidemmän kaavan mukaan. Meikäläisellehän saunominen olisi nassun ihon puolesta nou nou, kuten kaikki muukin, mutta mieluummin nautin elämästä kunnolla ja otan ilon irti niistä asioista, jotka minua miellyttävät. Kuolenpahan onnellisena ja toivottavasti hymy nassulla, enkä elämäänsä kyrsiintyneenä mummelina. Siinä on tämän naisen tehtävä tässä tylsässä elämässä.

Kyllä Varkaudenkin kokoisessa kaupungissa jotain nähtävää on. Minä olen viettänyt Varkaudessa aikoja 80-luvulta saakka, mutta vasta nyt kävin kurkkaamassa nälkään kuolleiden hautausmaan. Ol lienee jo aikakin.

Vappu puolestaan meni melko reppanissa merkeissä. Vappuaattona pääsin sentään päivällä käymään tutustumassa kahteen MSC:n laivaan, mutta sen enempää ei paljoa vappua juhlittu. Rahtasin luuni satamasta kotio, syötiin koko perhe ja jämähdettiin miehen kanssa kotisohvalle Netflixiä tuijottamaan, jolta sohvalta me sitten herättiin kymmenen jälkeen illalla. Huippuvappu, indeed.

Miniloma Viking Gracella, kokemuksia asiakaspalvelusta

Pientä vaihtelua tähän peruselämään toi pienoinen miniloma Viking Gracella viime viikonloppuna. Vakituiset lukijat tietänevät, että meillä kotona asuu varsinainen Sulo Vilén jolle iski nuukuus päälle, kun häneltä oli vanhenemassa Viking Club veneitä kuuden euron edestä. Sitähän määräähän ei passannut pistää häviten punaiselle firmalle, joten mies sitten keksi, että risteily oli varattava. Melkoisen huvittava logiikka tuolla minun miehelläni oli ja on, sillä laivaostokset mukaan lukien hävittiin punaiselle varustamolle useita satasia, mutta eipä tuo paljoa miestä haitannut. Eipähän mennyt kuuden euron edestä veneitä vanhaksi ja sehän se tärkein juttu oli.

Pstt, olitko tietoinen, että Viking Gracella on perhehyttejä, joissa on muistettu vanhempiakin? Yleisimmin perhehytit ovat kaksi tavallista neljän hengen hyttiä väliovella yhdistettynä (mm. Baltic Princess, Viking Amorella), mutta Viking Gracella toinen hyteistä on parisängyllinen hytti ja toinen tavallinen neljän hengen hytti.

Anyway, osasyy risteilyn varaamiseen oli tietysti myös miehen ja mun lempparibändi Poets of the Fall, joka esiintyi laivalla. Otettiin reissu oikein musiikista nauttimisen kannalta ja merimatka aloitettiin kuuntelemalla livemusiikkia Seamoressa hyvästä juomasta nauttien.

Hyvä skumppa, hyvää musiikkia ja pikkuinen ”nyt olis kiva saada jotain hyvää tähän skumppalasillisen oheen” -fiilis. Siitä se ajatus sitten lähti ja kyselin tarjoilijalta, olisko jotain tilattavissa skumpan oheen. Tarjoilija sanoi sen onnistuvan ja rupesi esittelemään erilaisia vaihtoehtoja, joista päädyin tapaslautaseen. Yksi pikku ongelma minulla kuitenkin oli. Tarjottava ei saanut olla liian suolaista tai rasvaista ja kaiken kukkuraksi olin lakto-ovo-kasvissyöjä. Mutta…

Meikäläiseltä kuulkaas kohosi kulmakarvat hämmästyksestä, sillä ensimmäisen kerran törmäsin tarjoilijaan, joka ymmärsi heti lakto-ovon merkityksen. Ei tarvinnut sen enempää selitellä ja se oli sitten siinä. Annoin keittiölle vapaat kädet kerrottuani inhokkini ja suosikkini ja tämmönen yllätysannos eteeni kannettiin. Sen vaan sanon, että sekä mies että minä oltiin suut muikeina tuon annoksen jälkeen ja se sopi oikein maittavasti valitsemamme skumpan oheen. Pojot keittiölle ja ystävälliselle tarjoilijalle, joka muuten samalla sai kyseisen merimatkan silmänilopisteet.

Eikä siinä kaikki. Hyvällä, sydämestä tulevalla asiakaspalvelulla on miehelle ja minulle suuri merkitys ja katselenkin sitä jokaisella matkallani melko tiukalla silmällä. Niin myös Viking Gracella. Sen vaan sanon, että asiakaspalvelu Viking Gracella oli kauttaaltaan oikein hyvää siellä, missä palveluja käytin. Baarimestari Club Voguen yläkerrassa loihti pari makumieltymykseni mukaista juomaa ystävällisellä asenteella, vaikka menikin minun suunnalta hieman arpomiseksi, kun kaikkia toivomiani aineita löytynyt. Menipä yksi erikoistilauskin läpi ihan tuosta vaan, vaikka se ei mitenkään mocktailiini liittynyt. Muutaman kerran vastaus oli herralla voinut olla ei, tai tiukka ei, mutta niin vaan palvelu sujui ystävällisissä merkeissä koko ajan. Pojot  siis Club Voguen kakkoskerroksen baarimestarille.

Kuis lempikauppani Victoria’s Secret? Etsiskelin itselleni The Alkkareita, mutta melkoiseksi säätämiseksi meni. Milloin oli liikaa kangasta, kuuden kilsan päähän paistavia saumoja tai liian vähän kangasta. Värikin oli väärä, ja joistain tuli mieleen Jane Fondan jumppavideot taikka joululahjapaperi. Luulisi säätämiseni näkyneen jotenkin myyjän kasvoilla, varsinkin kun hänen täytyi välillä pyörähtää kassalla, mutta ei. Ei hyytynyt naisen hymy. Pojot siis sinnekin suuntaan (ja pahoittelut säätämisestä).

Mites merimatka muuten? Poets of the Fall oli taattua laatua, buffetin lounas aiheutti suurta ähkyä ja lounas oli muuten rauhallinen, mutta muutaman pöydän päässä istui suoranainen örinäseurue uutta nousua hakemassa. Pakko oli ihan kysästä tarjoilijalta mahdollisuutta siirtyä aterioimaan muualle ja olisihan se ollut mahdollista, mutta onneksemme pahimmat örisijät lähtivät jossain välissä ja saimme jatkaa ateriointia rauhallisemmissa merkeissä. Tuota örinäseuruetta lukuun ottamatta minilomamme oli oikein onnistunut ja se kaikkein ihanin hetki oli kuitenkin pieni hetki miehen kanssa keskellä yötä hytin parisängyssä, ikkunan äärellä. Siinä me istuimme sängynlaidalla yön pimeimpinä tunteina syöden yöpalaa ja katsellen ikkunasta ulos. Viking Grace tööttäili sumutorveaan ja me seilasimme tyynellä merellä merisumun seassa. Nuo ikkunassa vilisevät sumupilvet olivat niin mystisen kauniita, että jymähdimme ikkunan äärelle pidemmäksikin aikaa.

Sellaista se on, kun on löytänyt samanhenkisen kumppanin.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.