Niin meni matkasuunnitelmat uusiksi ja pikkukuulumisia samalla

Hei! Tulitko sivulleni kenties We Love Cruisesin FB-sivujen kautta ja halusit lukea risteilytunnelmistani? Kyseiseen postaukseen pääset tästä.

Moikka taas. Täällä sitä ollaan oikeastaan täydessä terässä, vaikka onkin oltu vähän hömelöinä tää viikko. Edelliseen postaukseen viitaten rysäytin todellakin itseni kerrasta Suomen aikaan ja se piti huolen siitä, etten tarvinnut mitään väliunia ja illallakin menin nukkumaan melko normaaliin aikaan. Viikonloppuna vedin 11 ja 12 tunnin yöunet, mutta ainoa ongelma viikolla oikeastaan oli vatsani, joka alkoi huutaa ruokaa yhdentoista aikaan illalla. Sen siitä saa, kun veteli laivalla kiitettävään tahtiin aterioita.

Siinäpä kuva yhdestä kevyestä ateriastani. Celebrity Equinoxin Aqua Spa Cafe oli meikäläisen suosiossa kevyiden annosten ja smoothiejuomien myötä mutta… Pakkohan sitä oli käydä hakemassa jotain ekstraa vielä buffan puolelta. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Bye bye Australia ja helouta vaan joku muu!

Anyway, minähän hiukkasen paljastin, että meillä oli suunnitelmissa lähteä Australiaan Aussikamu D:n luokse ja suunnitelmat olikin melko pitkällä. Miehen työ antaa periksi pitkän loman, mutta paine loman molemmin puolin on järkyttävä. Ruvettiin miettimään ihan järjellä koko juttua ja ymmärrettiin, että melkoisen rankka reissu ja loman jälkiaika meille ja erityisesti miehelle tulisi. Varsinaista olemista Australiassa olisi tullut about viikko ja kun siihen olisi lisätty vuorokauden matkustaminen suuntaansa, jet lag, hieman hankalat liikkumiset ja todellakin tuo rysäys työntäyteiseen arkeen heti loman jälkeen, niin ajatus ”minilomasta” Australiassa jäi. Aussikamu D ei sieltä muuta pois, joten pääsemme sinne varmasti paremmalla ajalla.

No, mitäs sitten tilalle? Me haluamme käydä jossain joululomallamme ja päädyttiin kattelemaan sitten lähempää jotain lomailupaikkaa. Mediassa olevasta kampanjoinnista huolimatta emme mene talvisaikaan Espanjan aurinkorannikolle (sori vaan kaikki Fugea hehkuttavat, siellä vaan ei saa talvella rahoilleen vastinetta eli uima-allasta, biitsiä kera kuumana porottavan auringon), joten suunnitelmissa on piipahtaa lähellä tai kaukana jossain Euroopan kaupungissa, tutustua muutamaan nähtävyyteen ja majoittua hotellissa, jossa on sisäuima-allas. Ottaa iisisti ja levätä samaan malliin kuin muutama vuosi sitten Dubaissa. Sanomattakin selvää, että kuviot on totaalisesti auki ja saas nähdä, minne nokka vie. Toivottavasti jonnekin, sillä vaikka me rakastammekin omaa pikku kotiamme, loma tuntuu enemmän lomalta jossain hotellissa kuin omassa kodissa sohvalla maatuen.

Tässä vaiheessa ainoa matka joulukuulle on superedullinen päiväristeily Viking XPRS:llä. Päiväristeily, hytti ja autopaikka koko perheellemme (4 henkilöä) kustansi vaivaiset 21 euroa. Ei huono, sanon minä.

Joulukuu yllätti jälleen

Juu, joulukuu tuli kuin varkain. Taas. Viime vuonna ihmettelin postilaatikkoon kolahtaneita joulukortteja ja tänä vuonna unohdin melkein ostaa tavaksi muodostuneen suklaakalenterin itselleni. Onneksi tuo minun oma kultani pelasti minut mielipahalta ja joulun odotus onnistuu taas eri tavalla, kun voi aloittaa aamunsa pikkuisella luukun takaa tulevalla suklaapalalla. Noloahan se on myöntää, ettei joulutunnelma tule 45-vuotiaalle naiselle samaan tapaan ilman suklaakalenteria mutta hei, tämmönen mää oon. Eipä ole tarvetta esittää mitään muuta.

Celebrity Cruisesin risteilyn postauksia saatte hieman odotella, sillä julkaisen postauksia hieman lähempänä matkamessuja. Tulen puhumaan risteilemisestä Celebrity Cruisesilla tammikuun Matkamessuilla, joten ajoitan luonnollisestikin julkaisuni lähemmäs messuja. Vastailen kuitenkin mielelläni kysymyksiinne sitä ennenkin, joten paas pistäen kommenttia tai viestiä osoitteeseen [email protected], mikäli kokemukseni Celebrity Cruisesista, Celebrity Equinoxista tai We Love Cruisesista kiinnostaa.

Ihanaa sunnuntaita muruset!

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Piyya sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 17:56

    No onpa harmi, että teidänkin ykkösssuunitelmanne meni mönkään.
    Onneksi olen ihan varma siitä, että keksitte jotain kivaa tilalle ja matka Australiaankin nähdään myöhemmin.
    Nyt suunnittelijat vaan päähän ja odotetaan mitä syntyy.
    Niin ja sinulta todella kannattaa kysellä vinkkejä. Omat kiitokseni sinulle avusta jota sain.

    • Reply Kthetraveller sunnuntai, joulukuu 2, 2018 at 17:59

      Kyllähän minuakin hieman harmittaa tuo ykösssunnitelman meneminen mönkään, mutta kyllä minullakin olisi ollut kestämistä sitten töihin paluussa. Viisaampi näin. Ja kiva kuulla, että minusta on ollut apua.

    Leave a Reply