Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Monthly Archives

kesäkuu 2018

Lomastressi potenssiin sata ja kokemuksia OnniBus.comista

No heippa vaan täältä ruudun toiselta puolelta. Täällä ollaan kuulkaas ihan ryytyneitä ja pahasti. Kesäsuunnitelmat vähän niin kuin levis hiukkasen ja tuloksena on jyrän alle jäänyt, uneton nainen, jonka sielun pikku fengshui on häiriintynyt pahemman kerran. Haluatteko tietää miksi? Ei se mitään, kerron sen silti.

Mutta aloitetaan niistä kivoista asioista. Kesäloma numero uno tuli ja meni, kun pidin yhden lomapäivän ennen juhannusta ja jolkutin keskiviikkona OnniBus.comin kyydissä mökille. Lentokone ja juna olisivat jättäneet huomattavasti kauemmas meikäläisen, eikä iso hinta kauas jättävästä kulkuvälineestä innostanut ajatuksena sitten yhtään. Nyt pääsin huomattavasti lähemmäs mökkiäni hintaan 10,70 euroa ja tuo summa sisälsi jo erikoispaikan ja varausmaksun. Jotenkin huvittaa, ettei tuolla summalla saa edes seutulippua meno-paluuna pääkaupunkiseudulla.

Kokemuksia OnniBus.comista

Onnibussia perheemme on käyttänyt monesti nimenomaan miehen vanhempien/lastemme kuljetukseen ja homma on toiminut aina edullisia hintoja myöten. Itse reissasin Onnibussilla viimeksi pari vuotta sitten ja sen verran traumaattinen kokemus bussin pienet penkkivälit olivat, että tällä kertaa tuhlasin ja valitsin itselleni paremman jalkatilan paikan bussin kakkoskerroksesta. Pikkuinen yllärimomentti se silti minulle oli, sillä varsinaista kuvaa bussin yläkerrasta ja nimenomaan omasta paikka-alueesta en löytänyt netistä.

Anyway, bussi tuli ajoissa, henkilökunta oli ystävällistä ja matkan varrella ei ajovuorossa ollut kuski kävi kyselemässä meiltä yläkertalaisilta, tarvitsiko ilmastointi säätämistä johonkin suuntaan. Bussi oli siisti muutoin, mutta omalla paikallani oli ollut aiemmin joku croisanteista pitävä ihminen ja jokunen muru omalta paikaltani löytyi muistona. Turvavyö tuntui oikein napakalta ja penkin alta löytyi normaali sähköpistoke laitteiden lataamista varten. Varaamastani paremman jalkatilan paikasta puolestaan löytyi sekä hyvää että huonoa. Pidin siitä, ettei edessä ollut penkkiä vaan rappuset alakertaan, jolloin polville oli enemmän tilaa. Tilaa jaloille ei kuitenkaan ollut, sillä portaikon seinämä esti jalkojen suoristaminen. 

Näkymä omalta paikaltani. Tuo telkku tuossa edessä näytti koko matkan OnniBus.com -mainosta ja paria muuta sekä lähestyvän kohteen paikallista mainosta.

Että nuin. Tämä 158 cm nainen, varsinainen töpöjalka, koki pienoista tarvetta saada jalkoja suoraksi bussimatkalla. Ei onnistunut, ei. Kuva paikasta 72 ja vieressä paikka 71. Yksinmatkustettaessa saattaa saada vierelleen vaikka mitä, mutta onnekseni tällä kertaa viereen sattui ihan mukava ja huomaavainen nuori nainen.

Vaikka en saanut jalkoja suoraksi, pidin avarasta tilasta kun edellä istuvan selkänoja ei möllöttänyt reilun puolen metrin päässä. Jalat olisi saanut suorempaan varmasti pöytäpaikalla, mutta silloin riskinä olisi ollut jalkoja suoristava vastakkainen istuja. Kaikesta huolimatta kahden euron lisämaksu ison jalkatilan paikasta oli mielestäni maksetun arvoinen. Bussimatka oli miellyttävä kokemus ja mukavan leppoisilla kuskeilla oli siihen iso merkitys. Fiilis olisi ollut varmasti toinen, jos kuskit olisivat olleet tuppisuita ja/tai kyllästyneitä. En siis koe syytä olla reissaamatta OnniBus.comin kyydissä tarpeen vaatiessa jatkossakaan, jos homma pysyy samanlaisena tai paranee vielä tuosta. 

Se meidän juhannus

Kyllä se vaan niin on tässä perheessä, että ainoa oikea paikka viettää juhannusta on meidän mökki ja rakkaalla porukalla. Me vietimme aikaa ulkona, saunoimme joka ilta ja rauhotuimme hyvän ruuan ja juoman äärellä. Eihän meikä meinannut malttaa mennä iltaisin nukkumaan upeiden järvimaisemien takia, mutta en myöskään innostunut kaivelemaan mukana ollut järjestelmäkameraa laukusta kertaakaan. 

Kaikki blogin kuvat otettu Huawei Honor 9 -puhelimella, eikä kuvia ole muokattu mitenkään. Hiukkasenhan se nolottaa, etten ole vielä saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja opiskeltua kännyni kuvausominaisuuksia. Tarttis varmaan tehrä asialle jotain…

Ja se lomastressi…potenssiin miljoona

Heinäkuun kesäloma piti alkaa tietyllä sukutapahtumalla, mutta kahden kuolemantapauksen myötä sukutapahtuma siirrettiin toiseen ajankohtaan. Kalenterista vapautui tilaa yhdelle pienelle matkalle loman alkuun ja viimeisin viikko on mennyt etsiessä sitä The kohdetta. Ei siinä muuta, mutta matkalle oli suunnitteilla lähteä ensi viikonloppuna ja mikään katsomamme kohde ei tuntunut oikein nappaavan. Minä halusin leijonaemona lapset saman katon alle kanssamme, joten huoneella piti olla kunnolla kokoa. Parveke oli must ja täysin varusteltu keittiö plussaa. Tasoa piti löytyä sopivasti (vähintään 4 tähteä) ja, no, auringon paistaa lämpimästi. Turha sitä on kuvitellakaan, että täällä pohjoisessa paistaisi enää aurinko  lämpimästi toukokuun ja kesäkuun helteiden myötä, joten etelään olisi tarkoitus paeta miniloman turvin Suomen laatuluokan kesää.

Mikä mätti? Näin lähellä majoitusta moni majoitusvaihtoehto oli jo täyteen buukattu, törkyhintainen laatunsa nähden tai yksinkertaisesti majoituksesta löytyi vain jokin pieni vika. Liian pieni parveke, väärä näkymä, järkky sisustus, väärä sijainti ja mitä kaikkea nyt sitä olkaan. Illat meni majoituksia etsiessä ja nukkumaan mentiin monena arki-iltana vasta puolen yön paikkeilla tai sen jälkeen. Aivot kävi ylikierroksilla ja nukahtamisen sijaan pyörin unettomana sängyssä yli yhteen nukkuen koiran unta vähän yli viiteen aamulla.

Ja linnut, nuo viheliäiset. Lintuihin minulla on ollut lapsesta saakka viha-rakkaussuhde ja eräänä aamuna tällä viikolla meinasin noitua ne livertäjät jälleen alimpaan koloon maapallolla. Eräänä aamuyönä, huonosti nukahdetun ja nukutun yön jälkeen heräsin vähän ennen viittä sepelkyyhkyn kujellukseen. Sen vaan sanon, että niinä aamuyön tunteina teki mieli pistää paistiksi koko lintu, mutta enhän minä siihenkään kykene. Linnun laulu on kivaa hereilläoloaikaan, mutta aamuyöllä herättävät kujerrukset on sen verran iso nou nou, että tästä naisesta kuoriutuu melkoisen murhanhimoinen närkästynyt nainen.

Pixabay.comista ladattun kuvan riiviölintu ei liity tapaukseen. Sen verran sepelkyyhkyn kujellus aamuyön tuntina otti ottalohkoon, etten itse asiassa tykkää sen äänestä edes päiväsaikaan. Kyseisestä otuksesta muuten löytyy juutuupista jopa lintukaraokevideo, joten siitä vaan laulelemaan, jos kiinnostaa. Linkki tässä.

Anyway, turha luullakaan, että vajaalla unimäärällä olisi selvinnyt ongelmitta. Fysiikka ja järjen kulku alkoi takkuilemaan ja kaiken kukkuraksi pienoinen kesäflunssa löysi meikäläisen alentuneen vastustuskyvyn myötä. Nyt sitten ihastutetaan ympäristöä makuukammariäänellä, yskimisillä ja rykimisellä. Millonkas meikäläiselle kuumetta tulisi tautia poistamaan. 

P.S.: Löytyikö se The lomakohde? Ehkä löytyi, ehkä ei. Säätämistä se kuitenkin vaatii ja mikään ei ole varmempaa kuin epävarma. Nyt keskitytään selvittämään tärkeämpiä asioita kuten kuolinpesä, johon lähipiiri tahtomattaankin joutuu mukaan. Elämä on.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Testissä Viking Linen piknik-päiväristeily ja samppanjapiknik

Champagne is one of the elegant extras in life

-Charles Dickens

Ai että. Viime viikolla nautin ja kunnolla. Samppanja, hyvä sellainen, on vaan maailman paras juoma sanon minä. Tuon juoman kun vielä yhdistää korkeatasoiseen ja maukkaaseen ateriaan on sellainen kombo taattu, että aterian jälkeen on suorastaan euforinen olo. Mitäpä tuohon lisäämään.

Mies otti ja lähti meidän mökille isännöimään jalkapallon MM-kisaviikonloppua kavereilleen, lapset olivat isovanhemmillaan ja minä yksin kotona. Mikäpäs sen parempi tapa juhlia pienen pientä A-luokan vapaata kuin lähteä pienoiselle samppanjapiknik-risteilylle Viking Linen Mariellalla.

Kuuden tunnin piknikristeilyt ovat taas täällä!

16.6.- 12.8.2018 välisenä aikana Helsingin ja Tukholman väliä seilaavat Mariella ja Gabriella tekevät jälleen pienen keikan päiväsaikaan Tallinnaan, ja laivat täydentävätkin reittimatkustajien tarpeita sekä mahdollistavat pienen irtioton arjesta. Ei aikaista aamulähtöä tai myöhäistä kotiinpaluuta, vaan nopea kuuden tunnin risteily ja mahdollisuus shoppailla merimyymälässä siinä samalla. Vaikka kyseessä onkin ns. lahden ylitys, on ruotsinlaiva valjastettu hyvin matkustajien käyttöön. Aluksen kaikki ruokaravintolat ovat auki hieman muunnetuilla menuilla, yökerhossa on ohjelmaa matkan ajan ja tuon lisäksi DJ soittaa musiikkia ulkona tai sisällä kelien mukaan. Tuhdin aterian tai rankan shoppailukierroksen jälkeen onkin hyvä levähtää hytissä ja sehän onnistuu, sillä hyttejä on varattavissa jopa tuolle 6 tunnin merimatkalle.

Viking Linen piknikristeilyt ovat täällä nyt viidettä kesää ja suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Erityisesti auto parkkiin + Pre-order, jossa tilatut tuliaiset tuodaan suoraan autolle, ovat kasvattaneet suosiotaan sekä Muksupiknik-päiväristeilyt, jossa ei tarvitse olla säiden armoilla. Tekemistä löytyy kaiken ikäisille ja saman katon alta löytyy myös laaja valikoima ruokaravintoloita jokaiseen makuun.

Samppanjan ystävien samppanjapiknik, millainen kokemus se oli?

Mutta siihen samppanjapiknik-risteilyyn. Minulle se oli ensimmäinen laatuaan, eikä minulla ollut myöskään aikaisempaa kokemusta päiväpiknikristeilystä. Viime vuonna kävimme miehen kanssa Tallinnassa viikonloppureissulla ja tuolloin käytimme reittimatkaan Gabriella molempiin suuntiin, mutta eihän siitä saanut oikein kuvaa, millainen piknikristeily oikeasti on. Nyt sekin tuli koettua, hieman fiininpänä tosin maailman parhaan kuplajuoman takia.

Viking XPRS:llä näitä samppanjaristeilyjä on ollut jo vuodesta 2010 lähtien ja välillä on tehty myös mm. ”Viini & suklaa” sekä Viini & juusto -risteilyjä. Viking Gracella samppanjasta on päässyt erityisesti nauttimaan teemaviikon tai -risteilyn muodossa vuodesta 2013 lähtien ja vaikka samppanjaristeily kestäisi pidempään kyseisellä laivalla, niin kyllä tätä pääkaupunkilaista palvelee matkallisesti paremmin Helsingistä lähtevien laivojen häppeninkit. Siitä syystä suuntasinkin pikaiselle samppisluennolle ja herkkuaterialle retrokuningatar Mariellalle viime sunnuntaina, enkä olisi voinut tyytyväisempi valintaani olla. Mitäs siellä sitten tapahtui, ja oliko samppanjapiknik hintansa väärti?

Mariellan samppanjapiknikin ohjelma oli seuraava:

10.30 Mariella lähtee Helsingin Katajanokalta

11.00–11.45 Essi Avellanin vuosikertasamppanjaluento ravintola Food Gardenissa, kansi 7

Tastingin juomat:

Moet&Chandon 2008
Piper Heidsieck 2008
Charles Heidsieck Rose 2006
Henriot Rose 2008

12.30–13.15 Samppanjashoppailua Essin johdolla laivan myymälässä, kansi 6

13.30–16.00 Kolmen ruokalajin ja neljän samppanjan à la carte -päivällinen Food Garden -ravintolassa, kansi 7

Aperitiivi: Henriot Blanc de Blanc

Perusmenu / kasvismenu 

Kylmäsavulohta, fenkolia, härkäpapua ja granaattiomenavinaigrette / Vihreää parsaa ja appelsiinihollandaisea
Piper Heidsieck Essentiel

Grillattua maissikananrintaa, kantarellejä, varhaiskaalia ja kirvelipyreetä / Paistettuja kantarellejä ja parmesanrisottoa
Charles Heidsieck Rose

Kotimaisia juustoja: vuohenjuustoa, valkohomejuustoa ja kypsytettyä juustoa
Pol Roger Vintage 2008

16.50 Mariella saapuu takaisin Helsinkiin

Matka aloitettiin tosiaan samppanjatastingluennolla ja luento alkoi sopivasti vasta puoli tuntia lähdön jälkeen, jolloin ehti hieman rauhoittua ennen luennolle menemistä. Itse luento tapahtui Mariellan keulassa sijaitsevassa kokoustila Horizonissa, kaukana lasten Seikkailusaareksi muutetulta kokousalueelta, joten leikkivien lasten äänistä ei ollut haittaa.

Essi Avellanin samppanjaluento oli täyttä asiaa ja muistiinpanoihin olisi ollut mahdollisuus, mutta jotenkin sitä vain intoutui istumaan ja ahnehtimaan korvien ja silmien kautta kaikkea. Siellä minä istuin, nassu kohti keulaikkunoita ja merimaisemia, aistit täyttävää samppanjaa suussani, enkä enempää olisi voinut tilanteesta enää nauttia.

Essin luennon jälkeen meillä osallistujilla oli mahdollisuus nauttia samppanjamme loppuun ja tutustua toisiimme ennen samppanjashoppailuhetkeä aluksen merimyymälässä. Essin johdolla pääsimme merimyymälässä valitsemaan itseämme miellyttäviä samppanjoita, ja tarttuipa minullekin matkaan pari pulloa maailman parasta juomaa muutaman skumppapullon lisäksi. Sen vaan sanon, että Viikkarin merimyymälöiden samppanjavalikoima on erinomainen, eikä hinnoissakaan ole valittamista samppanjoiden ja tiettyjen viinien osalta. 

Mutta mitäpä sitä pelkän juoman ääressä olemaan. Matkan puolessa välissä koitti kolmen ruokalajin ja neljän samppanjan à la carte -päivällinen Food Garden -ravintolassa. Varsinainen menu olisi sisältänyt niin kalaa kuin lihaakin, mutta erityistoiveesta oma menuni oli lakto-ovo -kasvismenu.

Lähtöhinnat sampanjaristeilylle oli 110 euroa (Viking Club-asiakashinta). Kyseinen reilun kuuden tunnin risteily sisälsi B-hytin (väh 2 matkustajaa), edellä mainitun luennon, kolmen ruokalajin aterian ja kahdeksan lasia samppanjaa loppulirujen kera. Samppanjat olivat astetta parempia ja laivojen viinibaareissakin samppanjalasillisesta olisi joutunut maksamaan vähintäänkin 10-15 euroa, joten kaikkinensa rahoille sai vastinetta huomattavasti.

Ja hei, mites usein sitä oikeasti saa apuja samppanja-ammattilaiselta sitä ”The Samppanjaa” valitessa? Samppanjaristeily on sellainen, joka kannattaa pistää varaten kun sellainen osuu kohdalle.

Millainen kokemus piknikristeily oli?

Samppanjan huuruista huolimatta katselin menoa sillä silmällä ns. samppanjaristeilyn välitunnilla, kun meillä ei ollut jotain tapahtumaa. Kuusi tuntia oli lyhyt aika, mutta jo tuossa ajassa pääsi enemmän kuin tunnelmaan. Laivalla oli todellakin ravintolat auki erilaisilla menuilla siten, että The Buffetissa oli tarjolla maittava lounasmenu, Mariellan Platessa pitaleipiä/Gabriellan Bistrotekissä Meksiko-teeman ruokia ja Food Garden/À la carte & Seafood Barissa salaattibuffet + rentoja kotiruoka-annoksia. Kun noihin ruokaravintoloiden istuinpaikkoihin lisättiin yökerhon, baarien ja ulkokannen istuinpaikat, löytyi ylimenijöille ja piknikristeilijöille varmastikin istuinpaikkoja ympäri laivaa.

Baarit oli auki ja aurinkokannella menoa sään mukaan. Merimyymälästä sai osteltua lähestulkoon kaikkea tarvittavaa (jotkut tuotteet oli huputettu tai no-no) ja tunnelma oli mukava. Lapsiperheille löytyi todella paljon tekemistä kokoustiloissa ja menoa oli sopivasti aikuisillekin. Sen vaan sanon, että Viikkarin piknikristeily on erinomainen ohjelmanumero kesäpäivälle, oli sää mikä tahansa ja kyllä vaan terassipäivä merellä voittaa korkeahintaiset terassit Helsingin keskustassa.

Kiinnostuitko? Siitä vaan kattelemaan Viikkarin omilta sivuilta pikkuista irtiottoa piknikristeilyn muodossa. Piknikit alkaen 10 euroa/hlö.

Psst. Iso kiitos Viking Linen Helsinki-Tallinna -välin linjapäällikko Jaakko Ahdille, joka ystävällisesti vastasi sähköpostilla muutamaan minua askartaneeseen kysymykseen. Aivan kaikkea en sentään minäkään, risteilyammattilainen, tuosta vain tiedä.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Siljan kesä ja ihanat, uudet mocktailit!

 

*Olin tilaisuudessa Tallink Silja Oy:n kutsumana*

Tiedättekö lausahduksen silmänruoka on puoli ruokaa? Voisi oikeastaan sanoa, että silmänruoka oli puoli juomaa, kun pääsin viime perjantaina Tallink Siljan kutsumana valmistamaan ja maistelemaan alkoholittomia cocktaileja eli mocktaileja.

Mocktailien suosio on kasvussa, joten Tallink Silja aloitti yhteistyön suomalaisen Mixtecin ja vuoden 2016 drinkkien teon maailmanmestarin, baarimestari Markus Sillanpään kanssa. Sillanpää on kouluttanut Tallink Siljan baarihenkilökuntaa kevään aikana tekemään entistä maistuvampia mocktaileja ja nyt noita herkkujuomauutuuksia on tarjolla varustamon laivoilla. Minä olen aina tämmöisenä smoothie- ja mehutyttönä tykännyt mocktaileista, joten eipä olisi voinut Tallink Siljan kutsu oikeampaan osoitteeseen tulla. Mikä parasta, pääsimme itse valmistamaan yhden juoman, jonka muistan väsätä kotonakin ihan omasta takaa ja onnistuakin siinä. Juoman kun voi tehdä vähän silleen ja tolleen, tai vakaalla baarimestarin ”hyppysellinen sitä ja tuota” -ammattitaidolla, jota minulla ei ole.

Vaikka aikaa oli vähän, pääsimme tutustumaan mocktailien teon salaisuuksiin ja maistelemaan muitakin uutuuksia ennen varsinaista mocktailin tekoa. Paljon tuli lipiteltyä pienoisia maisteluannoksia masun täytteeksi, joten mitkäs ne meikäläisen lempparit olikaan?

HeyDay-mehut ovat 100 % luomumehuja ja kylmäpuristettuja. Korkeapainekäsittelyn myötä tuoreiden raaka-aineiden maut pysyvät ja vitamiinit, hivenaineet sun muut hyvät aineet säilyvät juomassa. Maistoin paikan päällä mm. HeyDayn Deep Forest mehua, jossa oli omenaa, ananasta, appelsiinia, puolukkaa ja punajuurta. Sen vaan sanon, että ihka aidon punajuuren maistoin mehussa. Ehdoton lemppari oli kuitenkin Bonfire, jossa oli appelsiinia, omenaa, porkkanaa, tyrniä ja kurkumaa. Että yks tyrnityttö täällä vaan, moi. 

Aivan uusi juttu minulle oli Captain Kombucha, joka kuului minulla sarjaan nevahööd. Maistoinkin ihan mielenkiinnolla tuota terveysvaikutteista ja vatsaa hellivää juomaa vadelman makuisena ja vaikka en olekaan mikään teen ystävä, niin ihan juotavaa se oli. Ykköseksi ei kyseinen Captain Kombuchan juoma makukierroksella noussut, mutta kuulisin mielelläni kokemuksia ko. terveysjuomasta. Toimiiko kuten lupaa ja tasapainottaako vatsan, joka ainakin minulla tuppaa tempuilemaan välillä?

Ai että, Magus Mull’n Greibi Limonaad. Sen rinnalla kalpenee Jaffat ja Fantat mennen tullen. Greipeistä pitävänä naisena pidin valtavasti Greibi limonaadin ehdasta mausta ja voin suositella lämpimästi. Ehdottomasti jatkoon.

Ja toinen ai että, Froosh smoothieiden Virgin Mojito on entuudestaan tuttu ja edelleen meikäläisen lemppari. Minttu tekee juomasta ihanan raikkaan ja jos minttu ei haittaa, niin pistäkees maistaen.

Maistelun ohella pääsimme nauttimaan juoman ohessa kesäisistä herkuista ja kyllä vaan suklaa- ja kinuskikuorrutetut mansikat sun muut herkut upposivat tähän naiseen.

Tällainen tarjotin kesäjuhlille on ehdoton vetonaula. Sopii niin mocktailien kuin samppanjan/kuohuviinin kanssa tai ihan yksinään. Kaiken kukkuraksi suklaakuorutetut mansikat on helppo tehdä.

Niin juu, mites se minun oppimani mocktail? Alla ihana resepti maittavaan mocktailiin, jossa on vain yksi vika. Se on aivan liian hyvää ja sitä tekee mieli nauttia lasi jos toinenkin. Saattaa näyttää asiaan vihkiytymättömän silmissä pahalle, kun henkilö vetelee ahnaasti juoman jos toisenkin melkoiseen tahtiin. Minä kun en ainakaan osaa tuommoisia herkkuja hitaasti siemailla.

Green and Red (On the rocks -lasi)

Laita lasi täyteen jäitä ja kaada lasiin seuraavat aineet:

  • 2-3 cl (eli puolikas snapsilasi) puolukkasiirappia
  • 2-3 cl limemehua
  • Tonic-vettä loput, ei nyt ihan piripintaan sentään
  • Ota rosmariinin oksa ja pamauta sitä kämmeneesi. Rosmariini rikkoutuu hieman ja siitä leviää ihana tuoksu ilmaan.
  • Ota ohut appelsiinin kuori ja taita sitä niin, että siitä pirskahtaa makua juomaan. Pyöritä kuorta ympäri lasin reunaa ja pudota kuori juoman sekaan.

Nauti.

Helppoa kuin heinänteko ja ah, niin maittavaa. Alla oleva kuva muuten ennen mocktailin tekoa ja lasissa olevat juomat oli Berry Merry -juomia, joissa on mm. mustikkasiirappia ja karpalomehua. Eihän sitä edes ehtinyt ottaa kuvaa valmiista tuotoksesta, kun jo intoutui maistelemaan itse tehtyä Green and Red -juomaa sen siliän tien. Hyi minua.

Pstt. Mocktaileja on Tallink Siljalla myynnissä kahdeksan erilaista. Samat juomat on tarjolla varustamon kaikilla laivoilla muutoin, mutta Tallinkin Shuttleilla on supistettu mocktailvalikoima. Mocktailien hinnat vaihtelevat 4,90 – 6,00 euron välillä ja niitä on myös saatavana pyynnöstä alkoholin kera.

Siitä vaan laivalla tilaamaan rohkeasti se itseä miellyttävä juoma. Mocktails are the new black!

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Paras meritie Ruotsiin: Testissä Finnlines ja Finnswan

*Kaupallinen yhteistyö Finnlines ja Rantapallo*

Nyt seuraa pieni tunnustus tältä laivatytöltä. 41 vuoden aikana on tullut seilattua hyvin monella Itämeren laivalla, mutta kokemuksia Finnlinesin aluksista ei ollut kertynyt yhtään ennen viime viikonloppuista bloggaajaristeilyä m/s Finnswanilla. Se on nimittäin niin, että sain muutaman muun Rantapallon bloggaajan kanssa kutsun saapua tutustumaan Naantali-Långnäs-Kapellskär -reitin uusimpaan tulokkaaseen, ja minähän olin heti innosta piukeana mukana.

Olihan siinä tosin yksi pikku juttu. Miten merimatka viihteettömällä matkustajarahtialuksella taittuisikaan naiselta, joka on tottunut risteilemään laivoilla joissa voi istuskella samppanjabaarissa, nauttia maittavia à la carte tasoisia annoksia, kuunnella livemusiikkia ja vaikkapa bilettää aamuyön tunneille. Eikä siinä vielä kaikki. Matkalle tulisi mukaan myös kännyssään kiinni oleva teini ja WiFikin pelittäisi laivalla vain yhdellä kannella. Näillä pohjatiedoilla, tuhoon tuomittu reissu m/s Finnswanilla vai ei?

Finnswanin aikataulu autoilijoille on erinomainen

Finnswan on ehta matkustajarahtialus. Naantali-Långnäs-Kapellskär -välillä jalkamatkustajien on turha yrittää laivalle lastausteknisistä syistä, ja alla on oltava vähintäänkin polkupyörä. Tavallisimmin laivalle tullaan kuitenkin jonkin sortin moottorikulkuneuvolla ja kiinnitinkin huomiota Helsingistä lähtiessämme laivan aikatauluun. Turun laivat lähtevät aikaisemmin, eikä aikainen aamuherätys nappaa ainakaan tätä pääkaupunkiseutulaista tai se, että maksaisi hotelliyöstä Turussa saadakseen nukkua hieman pidempään. Tukholman ruuhkat ja Turun sataman sijainti ajaessa laivalle tai sieltä pois ei myöskään houkuta ihan täysillä. Siihen saumaan Finnlinesin Finnswan iskee ja tämä nainen olikin myyty.

Finnswan starttaa Naantalista kohti Kapellskäriä aamulla kello 10.45. Ei kukonlaulun aikaisia aamuherätyksiä tai kalliita hotelliöitä, vaan hyvän yöunen saanut kuski ja tatiton otsa. Hyvästi Turun ja Tukholman liikennevalot ja ruuhkat, ja helouta vaan helpot ajot Naantalissa ja Kapellskärissä.  Itse merimatka Naantalin ja Kapellskärin välillä kestää 8,5 – 9 tuntia, joten kaikin puolin Finnlinesin Finnswan ja  Finnfellow vetävät pidemmän korren Viikkariin ja Siljaan nähden, jotka seilaavat Turun ja Tukholman välin 10,5 – 11 tunnissa.

Finnswanin hinta autoilijoille on myös erinomainen

Mieheni ei pystynyt toisen menon takia osallistumaan Finnswanin bloggaajamatkalle seuralaisenani, mutta keskustelimme Finnlinesin tarjonnasta kotona. Rakas aviomieheni, joka on varsinainen Sulo Vilén, hymisikin tyytyväisyyttään kuullessaan viikonlopun alkaen -hinnan Finnlinesille. 19.6 saakka ja 13.8.2018 alkaen max. 6 metriä pitkä ja 2,1 m korkea auto sekä kaksi aikuista matkaavat edullisimmillaan Naantalista tai Kapellskäristä lähtevällä aamulähdöllä hintaan 49 euroa suunta, ja tuo hinta sisältää kaksi buffetateriaa molemmalle matkustajalle matkan aikana. Siihen ei Turun-laivat pysty, joten pojot jälleen Finnlinesille.

No, millainen kokemus Finnswan oli?

Hurautimme pikkubussilla Naantaliin ja vältimme kaikenlaiset ruuhkat satamassakin, kiitos erinomaisen sijainnin. Autoja soljui Finnswanin sisuksiin kiitettävä määrä, mutta eipä se oikein missään näkynyt, sillä rahtikaistaa laivalla on keppoisasti yli 4 kilometriä. Eikä muuten nokka tuhissut pitkään, kun suuntasimme jo kohti omia hyttejämme. Finnswanin matkustajakapasiteetti (max 550 matkustajaa) ja julkisten tilojen sijoittelu oli erinomainen, joten laiva tuntui sopivan kompaktilta ja toimivalta. Iso plussa isoista ikkunoista, joista näki ulos.

Hyttinä minulla ja teinillä oli ikkunallinen LUX-hytti (L4), joka sijaitsi aluksen keulassa ja mikä parasta, kulmassa. Ikkunoita hytistä löytyi kaksi kappaletta, joista toisesta oli näkymät keulaan ja toisesta sivulle. Parisängyn lisäksi hytistä löytyi ruotsinlaivoilta tuttu sohvasänky ja yläsänky, joten hytissä oli vuodepaikat yhteensä neljälle hengelle. Kaiken kruunasi televisio, housuprässi, kirjoituspöytä, hyvät säilytystilat ja jääkaappi sekä suihkukaappi kylpyhuoneessa.

Kiinnostuitko hytistä? Tarkempi esittely täällä.

Yleiset tilat

Kaikki palvelut infoa lukuun ottamatta löytyi kannelta 11, mikä tekikin laivalla oleskelun vaivattomaksi ja suorastaan leppoisaksi. Ravintolat/baarit sijaitsivat vierekkäin ja istuinpaikkoja oli kiitettävästi. Saunaa ja porealtaita en testannut, mutta miesten saunasta olisi kuulemma ollut hyvät näkymät ikkunasta ulos ja ulkokannellekin olisi päässyt löyhyttelemään.

Matkan hintaan kuuluvia buffetaterioita Naantali – Kapellskär välillä oli kaksi, brunssi ja päivällinen, sekä Kapellskär – Naantali välillä illallinen ja aamupala. Ruoka oli huoltamon noutopöytätasoa ja erikoisruokavalioisten kannattaakin varoitella etukäteen varustamoa tulostaan. Lakto-ovo- kasvissyöjän näkökulmasta päivällisellä oli tarjolla höyrytettyjä kasviksia, kermaperunoita ja riisi-kasvissekoitusta, edellä mainitut salaattipöydän vihannesten lisäksi. Maito ja vesi kuului aterian hintaan, ja muita juomia olisi ollut mahdollisuus ostaa erikseen. Aamupalalla oli veden, maidon, kahvin ja teen lisäksi mehuja maksuttomasti ja lapsille löytyi Nesquik -kaakaojauhetta. Ruotsinlaivojen tasoista buffetpöytää tai lasten pöytää Finnswanilta on siis turha odottaa löytävänsä, mutta aina täytyy muistaa se, ettei ruokailusta tarvitse maksaa mitään.

Yleiset tilat olivat siistit, eikä missään näkynyt ruotsinlaivoille viikonloppuna tyypillistä menoa edes avoinna olleen baarin luona. Hyttikäytävät olivat ihanan hiljaisia ja palvelu oli kaikkialla ystävällistä sekä rempseän mutkatonta.

Teini ja minä nautimme reissusta valtavasti. Teinin känny unohtui järjestään hyttiin tai taskuun ja aurinkoinen ulkokansi kutsui useaan otteeseen nauttimaan merimaisemista sekä pelkästä olemisesta. Minä en kaivannut pätkääkään samppanjabaariani tai livemusiikkia, pärjäsin ilman à la carte-ravintolan annoksia ja ennen kaikkea nautin lapseni kanssa siitä, ettei matkustajia ollut paljoa. Siellä helikopterikannella me olimme välillä kahdestaan maailman herroina ja nautimme suunnattomasti olostamme.

Voinko suositella lahden ylitykseen? Ehdottomasti. Matka-aika on miellyttävä ja laiva ihanan rauhallinen. Pienemmille lapsille löytyy se tarvittava pallomeri ja kaiken ikäisille komeat ikkunat maisemien ihailuun. Saunat ja poreammeet löytyy, Sailor’s Shopista saa shoppailtua juomia edulliseen hintaan, vink vink, ja kyllähän janoisillekin löytyy pari baaria. Varsinaista risteilyä Finnswanilla ei kuitenkaan voi vielä tehdä vaan varausjärjestelmä vaatii sen, että laivasta on poistuttava ja checkattava uudelleen sisään kulkuneuvonsa kanssa. Onneksi kääntöaika Kapellskärin päässä on kolmisen tuntia. 

Meidän perhe ei ole vielä reissannut Finnlinesin Helsinki – Travemünde -reitillä. Meillä vaan on ollut tapana lentää suoraan ”pelipaikalle” ja vuokrata sieltä auto. Minua on myös pelottanut se, etten viihtyisi laivalla jossa ei ole viihdettä tai hienoja ravintoloita. Vuorokauden reissu Finnswanilla todisti sen, että laivalla pärjää aivan hyvin ilman kaiken sortin viihdykettä ja merimatkastaan voi oikeasti nauttia matkustajarahtilaivallakin. Mikäpä parempi tapa aloittaa loma, kuin hyggeilelemällä laivalla.

Mitäpä jos ottaisikin lomaa lomasta? Finnlinesin laivoilla se onnistuu.

Psst, mites se tavaksi tullut silmänilopalkinto?

Sen saa koko Finnswanin 41 -päinen miehistö (ekstrapojo baarissa työskenneelle nuorelle miehelle) sekä itse laiva. Minä ihastuin valtavasti rouheaan Finnswaniin ja sen leppoisan rempseään, ystävälliseen miehistöön, joka näytti nauttivan työstään. Erityisesti mieleen jäi itse laivan kapteeni Jyrki Repo, jonka rempseät jutut tuntui sopivan laivalle kuin nenä päähän. Finnswanilla ei pönötetä. Ollaan kuin kotona ja tehdään työpaikasta mukava. Se näkyy ja tekee laivasta erityisen mukavan. Meille matkustajillekin.

Päästiin muuten komentosillalle käymään laivan ollessa merellä. Sen opin, että Finnswanin jarrutusmatka on 700 metriä, eikä sitä kannatakkaan jarruttaa jonkun tullessa eteen. Este pyritään aina väistämään, ja sitä nopeaa kääntymistä sanotaan lehmänkäännökseksi. Sen verran tiukasti sitä pystytään kääntymään, että sitten on kyllä tavarat sikin sokin laivalla.

Juu ja aina ei neljä raitaa merkitse kapteenia. Neljä raitaa löytyy myös muutaman muun päällystön jäsenen univormusta, joten jos menee arveluksi, yksi hyvä neuvo on. Metsästäkää tähteä. Siinä se kapteeni on.

Iso kiitos Finnlinesille tarjotusta merimatkasta. Ihastuin.

Kiinnostuitko? Muistathan, että edullisen merimatkan hintaan Naantali-Långnäs-Kapellskär -välillä kuuluu ruuatkin. Kaikkiin Finnlinesin laivamatkatarjouksiin pääset suoraan tästä. Siitä vaan suunnittelemaan omaa merimatkaasi.

 

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Itämeren ja Karibian risteily: Esittelyssä Norwegian Breakaway

*Olin laivakierroksella Norwegian Cruise Linen kutsumana*

Siinä hän nyt on. Itämerta tänä kesänä kiertävä Norwegian Breakaway, jolta löytyy komeasti kokoa. Pituutta pirteän värisellä laivalla on 326 metriä, leveyttä lähes 40 metriä ja tonneja mahtavat 145 655. Ihan pienestä aluksesta siis ei ole kyse, joskaan maailman kymmenen suurimman risteilyalauksen joukkoon Norwegian Breakaway ei 3 963 matkustajallaan näinä päivinä enää yllä.

Kuva: Norwegian Cruise Line

Voisi oikeastaan sanoa, että Norwegian Breakaway aloitti Norwegian Cruise Linen aluksissa uuden aikakauden uudella alussarjalla, jonka nimeksi tuli ensimmäisen laivan myötä Breakaway Class. Vuonna 2013 valmistunut Norwegian Breakaway sai vuotta myöhemmin rinnalleen sisaraluksen Norwegian Getawayn, joka seilasi täällä Itämerellä viime kesäkaudella. Noiden kahden aluksen jälkeen NCL toi markkinoille astetta isommat Breakaway Plus-luokan alukset Norwegian Joyn, Norwegian Escapen ja Norwegian Blissin, joiden rinnalle ensi vuonna liittyy vielä Norwegian Encore. Vaikka kyseessä onkin saman alussarjan alukset, on jokaisella laivalla jotain uutta matkustajien iloksi.

Miten olisi Itämeren risteily, Karibian risteily tai Atlantin ylitys Norwegian Breakawaylla?

Tämmöisiä maisemia Atlantin ylitysristeilyllä vuonna 2013

Tällä kesäkaudella Breakaway tosiaankin kiertää Itämerta, mutta lokakuussa alus suuntaa Atlantin yli takaisin Karibian lämpimille vesille, jossa erityisesti ihanalle The Waterfrontille tulee käyttöä. The Waterfront on kannella kahdeksan sijaitseva alusta puoliksi kiertävä ravintola-/baari ja oleskelualue, jossa voi tosiaan ihailla merta vaikkapa syöden à la carte illallista. The Waterfrontissa on myös alue, jossa pystyy tupakoimaan, sillä suurin osa laivasta, myös hyttien parvekkeet, ovat tupakointikieltoaluetta.

Siinähän se, The Waterfrontin tupakointialue. Pituutta The Waterfrontilla on 402 metriä, joten tupakoimattomille löytyy paljon tilaa olla nauttia.  

Hyttejä Norwegian Breakawaylla on aina yhden hengen Studio-hyteistä ylellisiin The Haven -sviitteihin, joihin pystyy majoittumaan korkeintaan kuusi henkilöä. Valitettavasti emme  pystyneet tutustumaan hytteihin Helsingissä, sillä kaikki hytit olivat varattuja, mutta meillä on kokemusta Norwegian Breakawayn Family Balcony -hytistä. Sen vaan sanon, että hytin parveke on omasta mielestäni liian pieni oleskeluun ja suosittelenkin varaamaan isomman parvekkeen hytin tai pohtimaan tarkkaan, kannattaako kyseisestä hieman alle 3 :n kokoisesta parvekkeesta maksaa paljoa ylimääräistä.

Risteilyn hintaan kuuluvat ruokaravintolat

Maksuttomia ruokaravintoloita on useita. Aluksen buffet, Garden Café, sijaitsee kätevästi pienen kävelymatkan päässä uima-allasalueelta ja Garden Caféssa on myös pöytiä ulkona. Tarjonta vaihtelee joka päivä päivällisaikaan ja vaihtuvista teemoista tiedotetaan niin risteilyohjelmassa kuin itse ravintolassakin. Perinteisten seisovasta pöydästä haettavien ruokien lisäksi buffetista löytyy erilaisia ruuantekopisteitä, joissa kokki tekee haluamanlaisesi annoksen.

Itämeren laivoilta tuttu buffetaikataulu ei näillä Karibian-risteilijöillä päde, sillä buffetissa saa vierailla niin usein kun haluaa sen aukioloaikana.

Garden Café

Pääruokaravintoloita Norwegian Breakawaylla on kolme. Isosta Manhattan Room -ravintolasta löytyy myös tanssilattia ja hieman intiimimpään tunnelmaan löytyy pienemmät Savour ja Taste. Nuudelien ystäville on Casinon yhteydessä Shanghai’s Noodle Bar ja leppoisaan ateriointiin löytyy 24/7 auki oleva O’Sheehan’s, jossa on tarjolla mm. ribsejä ja fajitaksia. The Haven -sviittiluokassa matkustaville löytyy omalta alueeltaan The Haven Lounge pikkupurtavien kera ja varsinainen The Haven Restaurant, jossa tarjoillaan aamupala, lounas ja illallinen.

Eipä passaa muuten unohtaa hyttipalvelua (Room Service), joka on tarjolla 24 tuntia vuorokaudessa. Nykyisin maksuitta saa vain listalta tilatun mannermaisen aamupalan ja muutoin palvelu maksaa 7,95 USD/tuonti, joissain tapauksissa tuon ylikin. Mikään ei kuitenkaan estä hakemasta itse ruokaa buffetista hyttiin.

Maksulliset ruokaravintolat/kahvilat

Norwegian Cruise Linen laivoilla on sekä à la carte hinnoiteltuja että kiinteitä, cover charge -hinnoiteltuja ravintoloita. Ranskalainen ravintola Le Bistro, italialainen La Cuccina, pihvien ystävien Cagney’s Steakhouse ja merenelävien Ocean Blu ovat niitä ravintoloita, joissa jokaiselle annokselle on à la carte -listahinnat samoin tavoin, kuin meidän laivojenkin erikoisruokaravintoloissa. Eikä siinä vielä kaikki. À la carte hintaisia annoksia on Ocean Blun vieressä sijaitsevassa The Raw Barissa, joka tarjoaa merellistä purtavaa ja sushin ystäville löytyy Wasabi-ravintola. The Waterfrontin äärestä voi käydä hakemassa herkullisen Gelaton, lähettyvillä sijaitsevasta The Bake Shopista vaikkapa leivoksen tai suklaakonvehteja, taikka sitten jonkin mukavan erikoiskahvin lisukkeineen Atrium Cafésta, kaikista à la carte hintaan tietty.

Pihviravintola Cagney’s Steakhouse

Ranskalaisen Le Bistron sisäänkäynti

Mites ne kiinteähintaiset cover charge -ravintolat? Brasilialainen liharavintola Moderno Churrascaria on melkoinen paikka. Haet ensin runsaasta seisovasta pöydästä alkupalat, jonka jälkeen ruokapöytään tuodaan erilaisia lihoja vartaassa ja siihen mukaan kaveriksi mm. valkosipulista perunamuussia ja muita maittavia lisukkeita. Tällä hetkellä moinen lysti kustantaa 24,95 USD/aikuinen.

Toinen must experience -paikka on ehdottomasti Hibachi-tyylinen Teppanyaki (29,95 USD/aikuinen), jossa kokki tekee mm. jonglööritemppuja veitsillä ja kananmunilla. Takuuvarma ikimuistoinen show lapsillekin ja mikä parasta, lapset voivat nauttia ravintolassa halutessaan ihan omasta maksuttomasta hamppari/pizza/hodari -lastenmenusta ruokansa siinä samalla, kun vanhemmille tehdään annoksia näyttävästi.

Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, maukkaiden burgereiden ulkoilmaravintola Jimmy Buffet’s Margaritaville at Sea hintaan 14,95 USD/aikuinen.

Siinähän se, Margaritaville. Me testasimme ko. ravintolaa miehen kanssa Norwegian Escapella, mutta silloinkin vain yhden margaritan verran. Siinä kaikki.

Baarit ja Lounget

Ai että, mikäpä ihanampaa kuin ilmaiset juomat. Euroopan puolella varattuna Norwegian Cruise Linen risteilyt ovat Premium All Inclusive, eli kaikki kuuluu risteilyn hintaan. Ei tarvitse huolehtia budjetista, sillä juomat (myös alkoholilliset) omat maksuttomia 15 taalaan per juoma saakka, eikä esim. palvelumaksuista eli ns. tipeistä tarvitse huolehtia. Mikäs siinä, ei muuta kuin kiertämään baareja ja niitähän löytyy.

Malting’s Beer & Whiskey Bar.

Ice Bar on nimensä mukaisesti jääbaari, jossa lämpötila pidetään pakkasen puolella -8 asteessa.

678 Ocean Place on kansien 6, 7 ja 8 välinen keskusaukio, johon on keskittynyt mm. ravintoloita ja baareja. Alueen ehdoton vetonaula lienee kuitenkin komea, väriä muuttava valaisin, josta ei bling-blingiä puutu.

Nopeasti NCL:n sivuilta katsottuna baareja löytyypi laivalta sellaiset 15 kappaletta, mutta juomaa saa toki muualtakin. Nauti vaikka uima-allaskannella auringosta aurinkopedillä pötkötellen ja paas tilaten juoma, kun tarjoilija sukkuloi aurinkopetien keskellä. Helppoa elämää ja jälleen kerran muistutus siitä, että maksusta ei tarvitse huolehtia.

Aktiviteetit

Juu, se uima-allaskansi. Kaksi uima-allasta, neljä poreallasta, useita vesiliukumäkiä ja auringonottoalueita, rauhallisiakin. Sitä voi tosiaan ottaa rauhallisesti tai hankkia sydämentykytystä kunnolla joko vesiliukumäissä tai viereisellä Sports Complexilla. Tottahan toki sitä rauhallisempaakin liukua tai tekemistä kiipeilyradalla on, mutta hurjapäät nauttivat varmasti ns. vapaapudotusvesiliukumäestä tai lankusta, joka ulottuu parisen metriä laivan kyljen ulkopuolelle. Sen vaan sanon, ettei lankku ole kaikkien juttu. Been there, done that ja kadun valtavasti.

Kiipeillä voi muuten myöskin kiipeilyseinällä, joka sijaitsee Sport Complexin alueella. Kun alueelta löytyy edellä mainittujen lisäksi mm. benji-trampoliini, koripallokenttä ja minigolfrata, on aktiivipläjäys taattu. Eikä siinä vielä kaikki. Suunta kantta alemmas kannelle 16 ja sieltä löytyy videopelien Video Arcade, jossa pelaaminen on vaarallisen helppoa. Hyttikortti lukulaitteesta läpi ja a vot, tilille tulee taalan tai kahden taalan pikkuinen meno. Sen kun kertoo useammalla vetäisyllä, niin laivayhtiö kiittää.

Video Arcaden vieressä on teinien oma hengailumesta Entourage ja aluksen perästä löytyy puolestaan aikuisten oma alue, H2O. Päivisin H2O toimii aurinkokantena kera kahden porealtaan, vesiputouksen ja baarin, mutta illalla H2O muuttuu bilepaikaksi. Mikäs sen mukavampaa kuin tanssia leppoisassa Karibian illassa tähtitaivaan alla. Sen vaan sanon, että viihdettä NCL:n laivoilla piisaa.

Rock of Ages musikaali pyörii isossa teatterissa ja pienemmässä Spiegel Tent -teatterissa esitettävä Wine Lovers The Musical yhdistää viininmaistelun, ruuan ja komediallisen show’n. Sirkustemppuja pääsee puolestaan seuraamaan Cirque Dreams Jungle Fantasy-show’ssa, joka esitetään myöskin Spiegel Tent-teatterissa.

Tanssin ystäviä hemmotellaan Broadway-tason Burn The Floor -tanssiesityksellä ja omia lempibiisejään voi toivoa Howl at the Moon esityksessä, jossa kaksi laulajaa pianojensa kanssa ottaa toiveita vastaan. Perheet voivat vaikka kokeilla ”Escape the Big Top” pakohuonepeliä.

Tuntuuko laiva liian isolta? Kiinnostaisiko pienempi laiva, mutta samalla pitäisi kuitenkin olla paljon erilaista tekemistä, ravintoloita ja baareja?

Aluksen keulasta, kannelta 14 löytyy rauhallinen Spa-alue Thermal Suite, jonne voi ostaa sisäänpääsyn. Hinta pyörii viikon risteilyllä n. 200 USD:n paikkeilla, mutta ihan viimeisimmistä hinnoista minulla ei ole tietoa. Ilmaiseksi Thermal Suiteen pääsee varatessaan jonkun Spa-alkuisen hytin, eli Spa Balconyn, Spa Mini-Suiten tai The Haven Spa Suiten.

Vielä enemmän väkimassoja pääsee pakenemaan omaan rauhaan, kun  varaa The Haven- sviitin. The Haven on erillinen alue laivassa, jonne on pääsy vain The Haven -sviittiluokan matkustajilla. The Havenista löytyy oma ravintola, baari, uima-allaskansi, punttisali, spahoitohuoneita, sauna, conciergen palvelut ja auringonottokansi. Edellä mainitun lisäksi jokaiseen sviittiin kuuluu butlerin palvelut, joten matkastaan pääsee nauttimaan toden teolla.

The Havenin uima-allasalueelta otetut kuvat ovat Norwegian Breakawayn laivakierrokselta ja hyttikuva on vuodelta 2014, jolloin matkustimme sisaraluksella Norwegian Getawaylla. Hyttinä meillä oli upea The Haven Aft-Facing Penthouse, josta tekemäni esittely on luettavissa täällä.

Kokemuksia Norwegian Cruise Linesta

Mites itse varustamo, millainen Norwegian Cruise Line on matkustaa? Käys lukasemassa postaukseni ”Esittelyssä suomalaisille sopiva Norwegian Cruise Line”, jos varustamo ei ole vielä tuttu.

Onko sinulla kokemuksia Norwegian Breakawaysta vai haaveiletko vasta risteilystä sillä, tai muulla NCL:n laivalla? Paas pistäen kommenttia, sillä mielelläni kuulisin mietteitäsi.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.