Karibian risteily: Magens Bay, St. Thomas

Niin se vaan on, että lasten toiveesta päädyimme ottamaan Karibian risteilyllä mahdollisimman rauhallisesti ja jätimme jalkautumiset satamiin mahdollisimman pieniksi. Minun ainoa toiveeni maissa käynnille oli se, että tekisimme yhtenä päivänä retken jollekin vaaleahiekkaiselle ja kirkasvetiselle rannalle. Siitä se ajatus sitten lähti, ja retkikohteista eniten tuntui kutsuvan Yhdysvaltain Neitsytsaariin kuuluvan St. Thomasin pohjoisrannikolla sijaitseva Magens Bay. Retken varasimme laivayhtiön kautta ihan siitä syystä, että halusimme laivayhtiön takaaman turvan laivalle ehtimisestä.

St Thomas 1

Huomenia vaan, St. Thomas! Yksi parhaimpia asioita parvekehytissä on se, kun aamulla avaa verhot ja astuu ulos katselemaan millainen näkymä tulee vastaan. Joskus satama on kaikkea muuta kuin kaunis (sen siitä saa, kun matkustaa isolla laivalla), mutta tällä kertaa oli pikkuisen parempi tuuri.

Suomalaiseen turvallisuuteen tottuneella meikäläisellä oli kyllä hieman nielemistä, kun kävi ilmi millaiseen bussiin meidän laitettaisiin. Bussissa ei ollut muuta vikaa kuin se, että se oli avonainen toiselta puolelta ja me reunalla istujat saimme vain vajaata turvaa bussin liikkuessa. Tottahan toki tuo reunalla istumisen ihanuus lankesi meidän perheestä juuri minulle, kaikkein pahimmalle pelkurille. Onneksi matka rannalle ei vienyt kovinkaan kauaa, vaikka pysähdyimme ensin ihailemaan uimarantaamme korkealta kukkulalta.

Magens Bay Brach shore excursion

Että nuin. Sinne vaan vasemmanpuoleisen liikenteen sekaan, vuoristotietä pitkin ylös. Niin juu ja mitkä turvavyöt?

St Thomas

St Thomas Magens Bay Beach

Siellähän se, meittin ranta.

Magens Bay on yksi suosituimmista turistikohteista St. Thomasilla. Rannan sijainnin takia aallokko on yleensä hyvin rauhallista, joskin talvikuukausina Atlantin myräkät saattavat tuoda isompia aaltoja rantaan. Juuri tuon rauhallisen aallokon takia ranta on oiva myös lapsiperheille, varsinkin kun merenpohja on loiva ja rannan kunnosta pidetään hyvää huolta. Rannalla on myös Yhdysvaltojen Punaisen Ristin kouluttamat hengenpelastajat, joskin itse kiinnitin huomiota useammankin kerran visiittimme aikana hengenpelastajan kännykän räpläämiseen.

Magens Bay life guard

No mutta mikäs se siinä hengenpelastajan kädessä on? Eihän siellä rannalla tapahtunut mitään ja merenpohja oli loiva, mutta olisihan hengenpelastaja voinut näytellä tarkkaavaista…

Magens Bay Kthetraveller

Oi tätä onnea! Olishan se aurinko voinut paistaa, mutta sade sentään loisti poissaolollaan. Yks asia tosin häiritsi. Eteeni parkkeerasi mies, joka osoitti kamerallaan juuri minua kohti. Se on varma, että kuvan hän otti mutta miksi, oi miksi? Julkinen paikka, juu, mutta mitäköhän se äijä silläkin kuvalla teki? Rannalla oli toki muitakin ihmisiä lähelläni, ehkä se mies sitten tykkäsi filmata takanani ollutta vanhaa pariskuntaa pötköttämässä.

Magens Bay Beach 2

Magens Bayn hiekkaranta on noin 1,6 kilometrin pituinen, mutta ajoittain harmillisenkin kapea. Rauhalliset paikat löytyi luonnollisestikin kauempaa pukukopeista, vessoista ja peseytymistiloista. Välillä vesi yllätti tulemalla pidemmälle rantaa, minkä takia ihmiset oleskelivatkin aivan puiden juuressa.

Magens Bay 3

Samana päivänä St. Thomasille saapui ainakin neljä risteilyalusta, joista yksi oli Royal Caribbeanin Oasis/Allure of the Seas. Iso risteilyturistimäärä näkyi myös rannan asiakasmäärässä.

Magens Bay

Rannalta olisi ollut vuokrattavissa mm. rantatuoleja, polkuveneitä ja kajakkeja. Meikä tyytyi möllöttämään rantahietikolla miehen ilakoidessa lasten kanssa meressä.

Rannalta löytyi baari, pienen nälän ruokaravintola ja pieni kauppa. Tarjoilija kierteli rannalla kysyen tilauksia, mutta hiljaista oli. Olisikohan suolaisilla hinnoilla ollut jotain tekemistä asian kanssa, sillä vieressämme olleen pariskunnan tilaama 0,33 l oluttölkki ja pieni muki alkoholijuomaa kustansi 15 USD ennen tippiä.

Magens Bay Beach 2

Eikö pelkkä pötköttäminen tai vesileikit innosta? Magens Bay ei ole ainoastaan auringonpalvojille, sillä alueella on esim. puulajipuisto. Reippailijoille löytyy 2,6 kilometrin pituinen luontopolku, joka kulkee metsikön läpi ylhäältä rinteeltä alas rannalle, tai haastetta hakeville toisin päin. Rannan alueella on myös mahdollista leiriytyä maksua vastaan, taikka vuorata grillauskatos isommalle porukalle.

Ranta on maksullinen ja sillä katetaan huoltokuluja. Tänä vuonna hinta on vierailta 5 USD, mm. eläkeläisille myönnetään alennuksia ja 12-vuotiaat sekä sen alle olevat pääsevät rannalle ilmaiseksi. Luonnollisestikin parkkipaikkoja löytyy ja parkkeeraus maksaa 2 USD.

Mitäs tykkäsimme? Olisin nauttinut rannasta varmasti enemmän, jos aurinko olisi paistanut tai olisin luonteeltani vesipeto. Ranta on hyvä lapsiperheille nimenomaan sen matalan veden ja pienten aaltojen takia. Rannan kapeus häiritsee kuitenkin, sillä auringonpalvojien on leiriydyttävä lähelle puita, lokakuisena aamupäivänä ainakin auringon suojaan. Ei siis ihan huippuranta mielestäni, mutten ihan tyrmääkään sitä.

Onkos joku ollut tuolla rannalla? Mitäs piditte?

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee. Niin juu, ja aivan tavismenoa löytyy Snapchatistä nimimerkillä Kthetraveller. Omalla vastuulla sitten.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply