Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150

Kuulumisia ja kuivan maan suunnitelmia Meksikon risteilylle

Heipsistä hei. Täällä ollaan totaalisen ryytyneitä jälleen arjen tapahtumiin eikä olotilakaan ole kovin hehkeä, sillä kävin olevinaan poistattamassa muutaman luomen tiistaina. No, eihän se omasta mielestäni mennyt ihan niin kuin Strömsössä taaskaan. Kahden luomen poisto muuttui kymmenen luomen poistoksi, eikä minulla ollut tietoa asiasta ennen kuin siinä vaiheessa, kun lääkäri tökki selkäni täyteen puudutuspiikkejä ja alkoi hommiin. Voitte uskoa että yöt ovat olleet minulle melkoista tuskaa, sillä luomia on poistettu myös hartioilta. Selällään ja toisella kyljellä nukkuminen häiritsee vieläkin, joten vajaista unista on tämän naisen yöunet tehty. Mihinkäs sitä työssäkäyvä perheenäiti unta tarvitsisi? Että näin täällä.

Meksikon risteilyn retket tuli varattua ja melko merellisissä tunnelmissa me taidamme Meksikossakin olla. Yksi retkistä on valasretki, ja tarkoitus olisikin mennä tuolloin mahdollisimman lähelle valaita. Jonkin verran viidakkoakin ja joku vesiputous taitaa tulla nähdyksi toisessa kohteessa, mutta muutoin keskitymme rantoihin ja kirkkaaseen veteen. Pieniä ongelmia meillä on kyllä asenteessamme miehen kanssa, sillä olemme rankanneet mielissämme Meksikon samalle riville Kanarian kanssa. Ei siis ole meidän juttu se, joten ehkä yllätymme positiivisesti Meksikosta kun sen aika koittaa. Suuria odotuksia meillä ei kuitenkaan ole, sillä lähdemme nauttimaan risteilijälle sviittielämästä ja siitä palvelusta, mikä meitä laivalla odottaa.

Kaikkein suurimmat odotukset minulla on oikeastaan Los Angelesista, jossa olen käynyt viimeksi vuonna 1998. Meillä ei ole aikaa kaupungissa kuin yksi vaivainen päivä, mutta jet lagin takia olen merkinnyt vain yhden kohteen pakolliseksi visiitiksi.

Kuva: Wikipedia.org

RMS Queen Mary seilasi pääasiassa Southamptonin ja New Yorkin väliä vuosina 1936 – 1967, jonka jälkeen se päätyi Long Beachille turistinähtävyydeksi ja hotelliksi. Tällaiselle laivatytölle, joka haikailee ajoittain risteilemisen glamouria ja kulta-aikoja, tuosta visiitistä tulee varmasti ikimuistoinen.

Onkos joku muuten käynyt Queen Maryllä? Onko antaa vinkkejä vierailuun?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Martta sunnuntai, marraskuu 8, 2015 at 13:53

    Meksiko vs. Kanarian saaret – auts!! Olen reppureissannut Meksikossa useita kuukausia ja se on minulle yksi maailman ihanimmista maista! Nuo teidän kohteenne eivät kyllä varmaankaan ole sitä ”parasta” Meksikoa (oletan tässä, että kohteenne ovat Cabo San Lucas, Mazatlán ja Puerto Vallarta??). Parhaat uimarannat ovat Karibian puolella, Tyynenmeren rannat ovat enemmän surffirantoja = isot aallot, mutta ovat ne silti upean näköisiä. Itselle parasta Meksikossa ovat ehdottomasti ruoka ja historialliset nähtävyydet (pyramidit jne.). Mutta risteilythän on aina ihania…

    • Reply Kthetraveller sunnuntai, marraskuu 8, 2015 at 19:59

      Jep Martta, juuri nuo satamat meillä on kohteena ja koska maissaoloaika on melko lyhyt, emme pääse kovin syvällisesti tutustumaan Meksikoon. Olen varma, että juuri reissaamalla muualla Meksikossa näkisi paljon parempia paikkoja ja pääsisi virittäytymään oikeaan tunnelmaan. En ole lyttäämässä Meksikoa täysin, mieleen vaan tulee jenkkituristien kansoittamat paikat (joskin Karibian puolella heitä löytynee enemmän) ja turistikrääsä. Toisaalta, missäs Karibianristeilijän satamassa ei olisi samanmoinen meininki 😉 Kiitti viestistäsi Martta!

  • Reply alex sunnuntai, marraskuu 8, 2015 at 12:32

    Oih, tuon Queen Maryn olin melkein unohtanut; pitää ehdottomasti laittaa muistiin jos ja kun LA ja Kalifornia pääsee bucket list’iltä toteutumaan. Ette meinaa kuitenkaan yöpyä RMS Queen Maryllä?

    • Reply Kthetraveller sunnuntai, marraskuu 8, 2015 at 12:37

      Ei 🙁 Uskomatonta mutta totta, unohdin koko turistinähtävyyden olemassaolon ja luin siitä vasta Facebookista, kun yksi amerikkalainen kaverini kävi siellä pari viikkoa sitten. Olemme jo varanneet ja maksaneet oman hotellimme kahdelle yölle, joten se siitä. QM olisi kyllä mennyt yöpymispaikkana vakaaseen harkintaan jos meillä ei olisi vielä ollut majoitusta.

    Leave a Reply