Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Monthly Archives

lokakuu 2015

Päivä minun kanssani: Blogiahdistusta ja peppupaniikkia

No niin, päätinpähän minäkin osallistua London & Beyond Lenan taannoin heittämään Päivä mun kanssa -haasteeseen. Taltioin päiväni tekemisiä jo viime viikonloppuna, mutta se oli kyllä sellainen hurlumhei, että kyllästyin raportoimiseen alkuillasta. Alla siis niinkin tuoreita juttuja kuin eilispäiväni, tiistai.

5:20

Herätys. Takana on rankka yö, koska työstressin kourissa oleva mieheni on nukkunut rauhattomasti. Niin olen nukkunut minäkin, sillä en voi olla huolehtimatta mieheni olotilaa. Takana on aivan liian vähän unta ja haluaisinkin vain jäädä nukkumaan edes puoleksi tunniksi. Turha toivo, koska töissä on oltava tänään aikaisemmin ja kömminkin sekavana sängystä ylös. Raahaudun alakertaan tekemään itselleni aamupalaa ja nautin sen samalla kun laitan itseäni kuntoon. Kylpynuttuni taskusta löydän huulirasvan. Yllättyneenä kiinnitän huomiota, että toisessakin taskussa on huulirasva ja yksi nököttää nenän edessä pöydällä. Minä olen nainen, jonka huulirasvat katoavat mystisesti ja olen satavarma, ettei minulla ole enää tähteellä kuin yksi huulirasva. Asunnossamme on oleskellut parin viikon sisällä appivanhemmat, muutama korjausmies, lasten kavereita ja yksi yökyläilijä, joten en voi poissulkea, etteikö joku miedoista perushuulirasvoista voisi olla jonkun toisen ihmisen. Basillikammoisena moinen ajatus saa karvani pystyyn ja arvon huulirasvoista itselleni sen, joka näyttää viime viikolla ostamaltani. Manailen siinä samassa, miksi en ole ostanut itselleni kilometrin päähän haisevaa, huulia punaavaa huulirasvaa, jonka tunnistaisi omaksi kaukaa.

6:15

Ei kun bussille pikkuisin hölkkäaskelin. Manailen viimeisintä tekemääni postausta ja haukun itseäni minkä kerkeän. Päädyn muokkaamaan sitä junassa matkalla töihin. Meikkikin jäi aamu-unisuuden takia pikkuisen vaiheeseen, joten päätän laittaa huulipunan junassa. Kappas, meikkipussi on jäänyt kotiin. Manailen jälleen sitä, etten ole ostanut itselleni kilometrin päähän haisevaa, huulia punaavaa huulirasvaa, jonka tunnistaisi omaksi kaukaa.

7:10

Helsingissä päätän käydä ostamassa S-marketista itselleni sen edellä mainitsemani huulirasvan, jotta saisin itseeni hieman eloa. Niin juu, ja palkitsen itseni pullollisella S-ryhmän kotimaista-sarjan Vichyä. Tuntuu, että kaikki katsovat kalvakoita kasvojani, sillä minä olen niitä naisia, jotka näyttävät hyvin erilaiselta ilman silmämeikkiä ja huulipunaa.

7:30

Töissä. Pistän ensimmäisenä töihin tulijana kahvin tulelle, juon työkavereiden kanssa aamukahvit ja kirvoitamme melkoiset keskustelut pakolaiskriisistä. Siinä samassa manaan päässäni edelleen blogikirjoitustani. Päädyn muokkaamaan kirjoitusta väliajoilla hieman lisää. Otsanahkaa kiristää ja väsymys koskee päähän, mutta töitä on tehtävä.

11:15

Pistän viestiä asianosaisille postausmuutoksista ja saan ilokseni muutaman kivan sähköpostin.

11:50

Peruslounas. Pakko pitää linjoista huolta.

12:20

Paperityöt jatkuu.

13:30

Kahvitauko. Keskusteluja työpaikan alhaisesta lämpötilasta ja eräästä turhasta julkkiksesta, joka ei ansaitse edes nimeään mainittavan.

14:30

Huomaan tulleesta sisäpostista muutaman asian, joilla on tiukempi deadline. Metsästän yhteen asiaan liittyviä asiakirjoja löytämättä niitä, vaikka tiedän niiden olevan tallessa. Päädyn käymään kaikki asiakirjakasat läpi ja ilokseni löydän tarvitsemani paperit toisesta kohtaa. Pienet on ihmisen ilot silloin, kun pää kumisee suurta tyhjyyttään.

15:10

Lähetän työpaikan nimissä 23.000 euron laskun maksuun. Kyllä kelpaisi minullekin tuommoinen raha.

15:30

Päivä on pulkassa ja ei kun työpaikalta ulos. Huomaan vasta Rautatieasemalla, 15 minuutin päästä töistä poistumisesta, että on oikeasti nätti päivä. Ihailen ja nautin kävellessäni junalle ja kasvoni valtaa hymy. Toistan saman kuin aiemmassakin kohtaa, pienet on ihmisen ilot silloin, kun pää kumisee suurta tyhjyyttään.

16:38

Vihdoin kotona, joka on aivan hiljainen. Esikoiselle on annettu lupa olla kaverilla viiteen saakka, mutta kiistän käyneeni vastaavanlaisia keskusteluja kuopuksen kanssa. Kaksi soittoa hänelle, ei vastausta. Soitto miehelle, joka pahoitellen unohdustaan ilmoittaa kuopuksen olevan kylässä x:llä ja tulevan kotiin viideksi. Hiljainen koti ja tieto siitä, että lapset ovat tallessa = joka äidin nautinto. Puen lököverkkarit päälle = supernautinto.

17:03

Molemmat lapset kotona. Lämmitän itselleni mausteista ja lapsille vähemmän mausteista ruokaa, syömme yhdessä ja keskustelemme päivän kuulumiset.

18:00

Ruoka syöty, keittiö raivattu, pesukone laulaa ja lapset ovat suloisia yhdessä. Istun sohvalla ja naputtelen tätä postausta. Pikkuhiljaa minua alkaa häiritä sohvalla istuminen läppärin kanssa, enenevissä määrin. Se ei tarkoita mitään muuta kuin peppupaniikkia.

Olen tarkan puoleinen vartalostani ja ahdistun ajatuksesta, että menettäisin nykyiset muotoni. Minulle kapea uuma, timmi vatsa ja kapoisat reidet sellaisen takapuolen kanssa, jonka kanssa kehtaan kävellä on pienoinen must. Suututan varmasti monet pinnallisuudellani oman vartaloni kanssa, muttei minulla ole suurta halua kävellä kirurgin veitsen alle. Kasvava ikä, istumatyö ja kotisohvalla löhöäminen tekee varmasti tehtävänsä, joten tietynlainen jumppa on tärkeää. Niinpä niin, missä välissä, millä jaksamuksella? Työpäivät ovat olleet yleensä pidempiä joten ruokaakin on saanut nenänsä eteen iltaseitsemältä. Kun sen on syönyt, on jo niin myöhä, ettei liikunta voisi kiinnostaa vähempää. Ennen liikuin kuusi kertaa viikossa, nyt kertoja on hikiseen kaksi. Se jos mikä kasvattaa tyytymättömyyttä omaan toimintaan ja peffa huutaa jumppaansa.

19:15

Haha, kunnon jumppa päälle. Minu tykkää! Mies tosin keskeyttää jumppani viiden minuutin päästä aloituksesta, kun hän kurvaa talomme eteen autollaan ja purkaa ruokakassit sisälle. Minä kuikuilen eteisen oven raosta, sillä minulla ei ole tarvetta näytellä vatsalihaksiani vastapäisen talon keittiöön.

21:00

Jumpattu ja suihkussa käyty. Mies on töiden takia nuutunut ja pinna kireänä kotona, joten annan hänelle rauhan, käskytän lapset iltatoimien jälkeen sänkyihin lukemaan ja laitan pyykit langalle.

21:20

Hemmottelen miestäni kynttilöillä, hellyydellä ja hedelmillä. Nauramme katketaksemme katsoessamme Hyviä ja Huonoja Uutisia sekä Solsidania kovalevyltä. Hiukkasen hävettää kun lapset vääntelehtivät sängyissään naurumme takia, mutta pian hekin rauhoittuvat.

23:05

Vihdoin ja viimein, iltapesujen kautta sänkyyn. Hööty ööty!

Että tämmöttii meillä eilen. Siitä vaan mukaan osallistumaan Lenan vetämään Päivä mun kanssa -haasteeseen.

 

Kokemuksia St. Peter Line ja m/s Princess Anastasia

Oli oikeastaan onni, että perheemme aikatauluongelmat oli melkoiset koskien risteilyämme Pietariin. Olisihan se ollut helpompaa seilata suoraan Helsingistä m/s Princess Marialla, mutta päädyimme juuri noiden edellä mainittujen ongelmien takia tekemään Pietarin-risteilymme Tallinnasta m/s Princess Anastasialla. Minulle tuo laiva oli hyvin tuttu niiltä ajoilta, jolloin laiva seilasi Viking Linen väreissä nimellä m/s Olympia. Täytyy myöntää, että pikkuisen minua jännitti astua tutun laivan uumeniin, sillä minulla oli pienoinen tieto että alkuperäisiäkin asioita laivalta saattaisi löytää. Miltä tuntuisi palata vanhaan hyvään aikaan, muistella paikkoja ja tuntea että koti, joka minulle tuo laiva aikoinaan oli, on kuitenkin sisustettu uudelleen toisen tahon puolesta. Suuria tunteita juu, sellaisia jota vain laivatyttö voi tuntea. Vai?

Mutta eipä tunnelmista sen enempää. Laivatytön hempeän vaaleanpunaisista silmälaseista ja yhteistyöstä huolimatta ohessa tiukka ja totuudenmukainen arviointi aluksesta, olkaattes hyvät.

Vuonna 1986 valmistunut m/s Princess Anastasia on meille tutun, Viking Linen m/s Mariellan sisaralus. Aluksessa on siten havaittavissa paljon tuttua niille, jotka ovat Mariellalla matkanneet. Silti Princess Anastasiassa on havaittavissa eroja, sillä laivaa ei ole uusittu yhtä paljon kuin sisartaan. Mm. infokansi on kokenut paljon vähemmän muutoksia ja värityskin on pysynyt samana sitten 80-luvun, josta ainakin minä tykkään.

Ikä näkyi aluksen materiaaleissa ja mm kokolattiamatot olivat muutamassa paikassa melkoisen kuluneet. Meidän asuttuamassamme A4-hytissä (numero muistaakseni 5706 tai 5708) oli myös kuluneisuutta, ja ihanaksi nostalgiayllätykseksi huomasin patjansuojusten olevan samanlaisia kuin Olympialla matkatessani 90-luvulla. Sohvasänkyä ei ollut, eikä kiinteitä alasänkyjä saanut myöskään nostettua seinille, joten hytti tuntui valitettavasti ahtaalta nelihenkiselle perheelle. Ilmastointi pelasi vajaavaisesti, eikä hyttiä saanut täysin viileäksi, mutta kyllä hytissä pärjäsi. Sähköpistokkeita taisi olla yksi, joten jatkojohto kannattaa pakata matkaan. Niin ja herkkäunisimmille tiedoksi, että hyttimme sijaitsi suorassa linjassa aluksen 8. kannella olevaan discoon nähden, joten discojumputus kuului 5. kannella olevaan hyttiimme. Suosittelenkin pyytämään hyttiä toiselta suunnalta, jos olet herkkäuninen eikä diskomusiikki ole se sinun juttusi.

Ensimmäisenä iltana kävimme syömässä laivan à la carte ravintola New York Cityssä, joka sijaitsi samassa kohtaa kuin Food Garden Mariellalla. Palvelu oli erittäin ystävällistä, asiointi sujui ymmärrettävällä englannilla ja tunnelma oli rauhallinen. Lapsille oli oma menunsa, jossa oli tutut annokset, kuten nakit ja ranskalaiset. Lapsillemme ne upposi aivan normaalisti, mutta ketsuppi oli kuulemma aika mausteista suomalaiseen makuun. Pikkuinen yllätys meille oli myös se, että maito tuli lämmitettynä kun tilasimme maitoa nuorimmaisellemme. Huomasimme pienoisen kulttuurieron siis tuolloin, mutta asia korjaantui kun pyysimme uuden maidon ja selitimme ymmärtämättömyyttämme. Uusi maito (täysmaito?) tuli puolestaan huoneenlämpöisenä, joten sekin jäi valitettavasti juomatta. Edellä mainitulla ei ole todellakaan tarkoitus haukkua ravintolaa, vaan toimia pienoisena neuvona tuleville maitoa halajaville asiakkaille. Maidon ystävien kannattaakin keskustella tarkkaan haluamastaan sillä tiedän, että laivalta on saatavissa ns. normaalia kylmää maitoa juomaksi.

Mites meidän aikuisten ruoka? Alkuruokanani toimineen Fetasalaatin raaka-aineet olivat ilmiselvästi tuoreet. Miehen kanttarelli-alkukeitto oli alkuunsa yllätys, sillä me oletimme sen olevan tuttuun tapaan kermainen. Oma vika tietty, kun emme lukeneet menua tarkemmin. Kirkas kanttarellikeitto oli muutoin ok, mutta mies piti sitä hieman suolaisena suomalaiseen makuun. Pääruoaksi mies valitsi ankkaa ja minä päädyin kanttarellirisottoon. Risottoja syöneenä hieman ihmettelin kuivaa risottoa, mutta kyseessä oli lienee venäläinen tapa tehdä risotto. Mies puolestaan tilasi ankkansa virheellisesti varmuudella melkoisen kypsänä, joka vaikutti negatiivisesti koostumukseen (oma vikamme). Olihan sitä pakko maistaa vielä jälkiruokana juustokakkua, mutta valitettavasti se ei mennyt ihan nappiin. Yleisarvosanaksi ruoalle annoimme keskitasoisen perusruoan, mutta hyvä, ystävällinen ja venyvä palvelu käänsi ateriointihetken plussalle. Tunnelmaa muuten loi myös ravintolamme ulkopuolella esiintynyt yhtye, joka soitti tilanteeseen sopivaa musiikkia laidasta laitaan.

Fetasalaatti oli ihanan rapsakkaa.

Risottoni oli omaan suuhuni hieman kuivahko, mutta kyseessä olikin venäläiseen tapaan tehty risotto. Itse maku oli kuitenkin ihan hyvä.

Jääkaappikylmä ja kuivahko juustokakku ei nyt ehkä ihan toiminut…

Aamupalan söimme muuten samaisessa New York Cityssä, jossa tarjoiltiin DeLuxe-aamupala. Tunnelma oli ehdottomasti rauhallisempi ja aamupalaan kuului myös makea kuohuviini. Valikoima oli suppeampi kuin mitä ruotsinlaivojen à la carte aamupaloilla on, mutta kyllä DeLuxe-aamupalalla sai mahansa täyteen.

Halusimme nauttia yhtenä iltana miehen kanssa kuohuviiniä katsellen ohi vaeltelevia ihmisiä, mutta turha sitä oli itse juomaansa baarista hakea. Juoma tuotiin pöytään ja tarjoiltiin meille, mites muuten kuin hienosti valkoisin hansikkain.

Sieltä se valkoinen hansikas pikkuisen paistaa. Me löysimme miehen kanssa mahtavan kahden ihmisen istuinryhmän. Siitä oli hienoa katsella ohi kulkevia ihmisiä ja kuunnella musiikkia. Samalla näki suoraan ikkunasta ulos, vaikka harmillisesti meidän skumppa-aikana ulkona oli pimeää. Illalla ravintolakannelle tuli elämää ja huomasi, miten ihmiset nauttivat merimatkastaan.

Yökerhon show’ta emme pystyneet tällä risteilyllä katsastamaan, koska olimme lasten kanssa liikkeellä. Arviota en siis pysty teille antamaan, mutta sen voin sanoa, että osa pöydistä oli varattu ennakkoon. Tämän lisäksi pöytiin oli tarjoilu (jopa ruokaa) ja kiinnitinkin huomiota, että henkilökunta oli ripeää ja aktiivista. Näkemäni tarjoilijat sukkuloivat siihen malliin, että itselleni olisi tullut hiki jo moisesta.

Yökerho Columbus oli uusittu kokonaan ja mielestäni muutokset olivat hyvin onnistuneita. Siellä missä Olympialla oli aikoinaan pienoinen casino (hah, muistaakos kukaan?!), sijaitsi nyt karaoke-baari ja sen vieressä Sport Bar Legend. Emme vierailleet kummassakaan noista, mutta hiljaista niissä oli aina ohi kävellessämme.

Lasten leikkihuone (Kidz Club) oli edelleen sillä paikalla, jossa se oli myös Olympialla ja Mariellalla aikoinaan. Pallomeri oli saanut väistyä kiipeilypaikan alta, muina aktiviteettina oli mm. legoja ja maksullinen ilmakiekko. Pikkulapsille löytyi kuulemma oma puolensa ja karibianristeilijöiden tapaan meidän aikuisten oli turha tulla leikkihuoneeseen, sillä leikkihuoneessa oli lapsista huolehtiva valvoja. Omat lapsemme viihtyivät yhtenä iltana Kidz Clubissa tunnin verran. Hinta tuolle hoitokeikalle oli hieman suolainen, sillä yhden lapsen hoitokerta kevensi lompakkoa 10 eurolla (aikarajaa en huomannut).

Paluumatkalla aterioimme Seven Seas -buffetissa. Princess Anastasian buffetin valikoima oli huomattavasti suppeampi kuin mihin me olemme tottuneet ruotsinlaivoilla. Lasten pöytää ei ollut, ja minäkin jouduin kasvissyöjänä palloilemaan melkoisen ahkerasti seisovan pöydän äärellä. Maidosta tykkäävälle lapselle löytyi normaalia kylmää maitoa hanasta, siinä missä muillekin asiakkaille viinit, oluet ja limutkin. Juomalasit löytyivät hanojen läheltä, mutta normaalit juoma- ja viinilasit loistivat aluksi poissaolollaan. Kuohuviinilaseja löytyi, mutta järjestely oli jokseenkin hankala lasien sijoittelun takia. Tyhjät lautaset eivät hävinnet ihan yhtä aktiivisesti nenän edestä kuin ”meidän laivoillamme”, joten ateriahetki vaati meiltä hieman totuttelua. Keularavintolan maisemille kuitenkin kiitosta, sillä näkymät keulapöydästä oli tuttuun tapaan mahtavat.

Mies testasi lasten kanssa uima-allasosaston. Mariellahan on luopunut uima-altaastaan jo aikoja sitten, mutta Princess Anastasia on yksi niistä harvoista Itämeren laivoista, jolta löytyy vielä ihan oikea uima-allas. Mies kehui uima-allasosastoa, sillä kaikki oli siistiä vaikka ikä näkyi osastolla. Plussana vielä se, että pukuhuoneen vaatekaapeista löytyi valmiina pyyhe ja kylpytossut.

Yhteenveto:

Laiva on vanha, sitä ei käy kieltäminen. Ikä näkyy ja kuluneisuutta on, mutta osa paikoista on uudistettu erittäin onnistuneesti (esim. yökerho). Kuluneisuudestaan huolimatta paikat ovat erittäin siistit, ja voisin sanoa että laiva on siistimmässä kunnossa kuin meidän omamme. Palvelu laivalla on viety pidemmälle kuin meidän tutuilla Tukholmaan ja Tallinnaan suuntautuvilla laivoilla. Missä tahansa me risteilyllämme kävelimme, erityisesti ravintolakannella henkilökunta tervehti vaikkei meillä ollut edes tarvetta asioida heidän kanssaan. Henkilökunnan kanssa pärjää englannilla ja muutama suomea taitavakin laivalta löytyy. Ruoka ei kovin kummoista ole, mutta pistän sen myös taloudellisen tilanteen piikkiin. Lastenhoitopalvelut (suloinen hoitaja) toimivat, tax-freen karkit ovat kalliita (Fazerin sininen suklaalevy jopa 6 euroa), mutta alkoholi on halvempaa kuin meidän laivoilla. Kannattaakin siis pakata omia karkkeja mukaan matkalle, jos lapsille on tärkeää saada ne omat laivakarkit. Ja jos joku haluaa ostaa alkoholia, suosittelen huomioimaan tiukat tullirajat. WiFiä on tarjolla kalliiseen hintaan (meille ilmoitettiin tuntihinnaksi 7 euroa), mutta infon sanojen mukaan WiFi on kuulemma sen verran hidas, etten sitä siten itse suosittele ottamaan.

Laivan sisätilojen kunto vaatii asennoitumista meille ruotsinlaivoihin tottuneille, mutta matkastaan nauttii varmasti kun ei anna kuluneisuuden häiritä. Hyttikäytävien seinät ovat lommulla, niiden matotkin repsottavat joistain kohdin ja hyttikin on hieman hankala, mutta miellyttävän siisti. Sisustuksesta on turha kovin nykyaikaa hakea, joten unohtakaa tämän päivän luksus ja ruotsinlaivojen superhienot samppanjabaarit. Ruokakin vaatii varmasti etukäteisasennoitumista, jos on tottunut ”meidän laivojen” à la carteen ja buffettiin.

Palvelulle kiitosta, siinä on sellaista pikkuista arjen luksusta, joka vaatii hieman totuttelua. Jopa meidänkin oli miehen kanssa aluksi hieman vaikea asennoitua moiseen, sillä palvelu lähenteli karibianristeilijää, vaikka laiva vaikuttikin ruotsinlaivalle.

Mites Pietarin päässä? Meidän aikanamme laivasta pääsi ihan normaalisti ulos ilman suurta jonottamista, mutta hieman huojuvat portaat saattavat pelottaa kaikkein herkimpiä. En voi olla ajattelematta isojen matkalaukkujen kanssa liikkuvia, joten suosittelen varautumaan Pietarin päässä noihin portaisiin.

Passijonomme oli pienempi kuin venäjän kansalaisten, mikä ei liene kuitenkaan ollut yllätys. Shuttle-bussikuljetus Pietarin keskustaan toimi moitteettomasti, mutta paluussa oli pienoisia ongelmia. Kysyimme Solo Sokos Hotel Palace Bridgen aulasta, minne bussin pitäisi tulla ja he ilmoittivat sen tulevan suoraan hotellin eteen. Bussikuljetusta ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut, mutta se saapui 8 minuuttia aikataulustaan myöhässä ns. pääkadulle, eikä hotellin eteen. Olisimme varmasti missanneet bussimme, ellemme olisi lähteneet hakemaan sitä muualta kuin hotellin edestä. Hotellia ei infostaan voi syyttää, mutta koska pysäkkimme oli ensimmäinen koko matkalla, pienoisia paniikinhetkiä tunsimme muutaman muun laivaan menijän kanssa ennen bussin saapumista. Tämä edellä mainittu siis huomiona niille, jotka kyseisen hotellin kohdalta halajavat takaisin laivalle. Aikataulu saattaa alkupäässäkin (aivan ensimmäinen paluubussi) hieman venyä ja lähtöpaikkaa kannattaa kuikuilla.

Ja laivatytön vinkit vielä tähän perään:

St. Peter Line on oiva, edullinen, helppo ja miellyttävä tapa tutustua Pietariin ilman viisumia. Matkaan kannattaa lähteä laivan kuluneen sisustuksen takia oikealla asenteella. Ruoasta nauttivia ihmisiä suosittelen unohtamaan buffetin ja ruokailemaan à la carten puolella. Suosittelen myös varaamaan vähintään Commodore-hytin, mutta mielellään DeLuxen. DeLuxesta ylöspäin oleviin hytteihin nimittäin sisältyy myös VIP-palvelu, johon kuuluu mm. sisäänpääsyt erityisiin DeLuxe- ja VIP-loungeihin. Harmi vain, ettei A4-luokkaa ylempiin hytteihin ole mahdollista sijoittaa nelihenkistä perhettä. Olisikin kiva, jos St. Peter Line vaihtaisi sviittiensä sohvat vuodesohviksi, jotta me perheellisetkin voisimme nauttia isommista tiloista ja pienoisesta lisäluksuksesta.

Erinomaisesta palvelustaan huolimatta Princess Anastasialta on turha vaatia viiden tähden luksusta, mutta ihanaa vanhan ajan fiiniä risteilytunnelmaa siellä on sitäkin enemmän. St. Peter Linea ei myöskään kannata missään nimessä verrata ruotsinlaivojen varustamoihin, sillä sitä se ei ole, eikä pidäkään olla. Olisi suuri harmi, jos itsepalvelukulttuuri, johon monet suomalaiset ovat valitettavasti tottuneet, valtaisi myös tämän laivayhtiön. 

Menisinkö itse St. Peter Linelle uudelleen? Vastaus on vahva kyllä.

Kiinnostuneille tiedoksi, että lisään julkaisemattomiakin kuvia Princess Anastasiasta omille Facebook-sivuilleni vuorokauden sisällä.

Yhteistyössä St. Peter Line. Viestintätoimisto Tulus Oy toimi pikkuisena välikätenä.

Erinomainen kombinaatio: St. Peter Line ja Pietari

Meille Itämeren laivojen ystäville St. Peter Line tarjoaa häivähdyksen vanhoja aikoja ja nostalgiaa, kun varustamo liikennöi Pietariin kahdella 80-luvulla rakennetulla aluksella. Princess Maria on entinen Silja Linen Finlandia, ja Princess Anastasia entinen Viking Linen Olympia. Alusten reitit poikkeavat toisistaan, sillä Princess Maria seilaa Helsingin ja Pietarin väliä, kun Princess Anastasia puolestaan tekee Itämeren Helmet kiertuetta Helsingin, Tukholman, Tallinnan ja Pietarin välillä. Meitä suomalaisia ilahduttaa varmasti se, ettei viisumia tarvita ollenkaan jos paluumatka tapahtuu 72 tunnin sisällä Pietariin saapumisesta. Tuossa ajassa muuten ehtii vaikka yöpymään muutaman yön Pietarissa, jolloin upeaan kaupunkiin pystyy tutustumaan paremmin.

Aikatauluongelmien johdosta päädyimme valitsemaan laivaksemme Princess Anastasian, jolla seilasimme Tallinnasta Pietariin päiväksi ja sieltä Helsinkiin. Siirtyminen Princess Anastasiaan oli erittäin helppoa, sillä Viking XPRS saapui samaan terminaaliin josta myös Princess Anastasia lähti. Myöskään odotusaikaa Tallinnan päässä ei ollut, sillä Princess Anastasiaan alkoi päästä sisälle Viking XPRS:n saapumisaikaan kello kahden maissa.

Vain 15 minuuttia ja uudessa laivassa!

Lähtöselvitys onnistui iloksemme suomen kielellä, eikä asiakaspalvelija säästellyt hymyjä. Saimme maihinnousukortit, ateriakupongit sekä viisumivapauden edellytyksenä olevat shuttle-bussikuljetusliput (2 kpl/hlö), ja pian kävelimmekin jo passintarkastuksen kautta kohti laivaa. Sisälle laivaan astuessa huomasi jo pienoisen eron meidän peruslaivoihin, sillä matkatavaramme läpivalaistiin sisäätulon yhteydessä. Laiva lähti vasta klo 19.00 maissa, joten meillä oli päivä aikaa tutustua hiljaiseen alukseen.

Hiljaista on! Veikkaan, että meillä olisi ollut mahdollisuus käydä tuomassa matkatavarat hyttiin kahden maissa ja lähteä vaeltelemaan Tallinnaan muutamaksi tunniksi, koska laiva lähti vasta iltaseitsemältä. Me jätimme kuitenkin tuon mahdollisuuden käyttämättä, sillä hiljainen laiva on meidän perheelle nautinto.

Illallisen nautimme ensimmäisenä iltana à la carte ravintola New York Cityssä. Palvelu oli erittäin hyvää ja ystävällistä, lapsillekin oli oma menunsa ja vaikka ruoka ei ihan supergourmeeta ollut, kävelimme tyytyväisinä ulos. Palvelu toimi tuon jälkeenkin kiitettävästi, mutta palailen asiaan erillisessä, laivaa arvioivassa postauksessa.

Saapuminen seuraavana aamuna Pietariin oli vaikuttava. Nautimme DeLuxe-aamiaisen (maksuton skumppa on sitten makeaa) rauhallisessa ympäristössä ihaillen rujoja teollisuusmaisemia. Romuttamoja, siiloja, valtavia rakennelmia ja nostureita silmänkantamattomiin. Moni olisi pitänyt kyseistä näkymää rumana, mutta minä näin siinä jotain hyvin kaunista ja maagista kirkkaana syysaamuna.

Mites Pietari? Euroopan unionin kansalaisena nautin lyhyemmästä passijonosta. Terminaalista poistuessa vastassa oli hellyyttävä vanhojen miesten orkesteri. Shuttlekuljetus ränsistyneen alueen läpi komeaakin komeampaan Pietarin keskustaan oli yhtä iso nähtävyys, kuin viimeisen päälle koristeelliset rakennuksetkin. Lasten takia Emeritaasin kierrokset sun muut upeat nähtävyydet eivät olleet nyt listallamme, vaan kävelimme ympäri kaunista kaupunkia ja nautimme näkemästämme. Suuresta koostaan huolimatta Pietari oli rauhallinen ja leppoisa, eikä turvallisuudesta tarvinnut olla huolissaan. Edullisen vesibussiristeilyn me olisimme kyllä voineet tehdä, mutta jostain kumman syystä sekin jäi tekemättä. Kun me sitten päivän kävelyistä voipuneina istuimme Solo Sokos Hotel Palace Bridgen tunnelmallisessa aulassa odottamassa Shuttle-bussikuljetusta, tuli meille miehen kanssa vain yksi asia mieleen. Pietarin visiittiin kannattaisi yhdistää yöpyminen.

Paluumatkalla aterioimme aluksen Seven Seas -buffetravintolassa. Saimme pöytäkartan suomea puhuvalta työntekijältä ja pöytämme oli sopivasti aluksen keulassa. Se oli suuri etu, sillä näkymät pöydästämme laivan lipuessa hiljalleen pitkin jokea olivat ikimuistoiset.

Pala historiaa.

Mitäkö tykkäsin? Matka oli positiivinen kokemus ja vaikka laiva oli vanha ja sieltä löytyi alkuperäistäkin, siisteys oli huippuunsa viety. Kuten mainitsin aiemmin tässä postauksessa, tulen esittelemään laivan ja tekemään tarkan arvioinnin matkasta erillisessä postauksessa myöhemmin. 

Niin juu, ja huhuu, kaikki naiset ja miehistä mieltyvät miehet! Paljon olen laivoja kiertänyt ja sen vain sanon, että Princess Anastasialla työskentelee yhtenä risteilypäällikkönä hyvin miellyttävän näköinen mies (Paljastettakoon vain etunimi, Aleksandr). Kannattaakin siis pitää silmät auki, kun olette Anastasialla. Tähän perään vielä sellainen silmäniskuhymiö, kun minä en sellaisia suosi blogipostauksessa kuvana.

Kiinnostuitko helposta tavasta reissata Pietariin taikka tehdä samantien Itämeren Helmet -kiertue? St. Peter Linella on tällä hetkellä mukavia tarjouksia ja matkaan pääsee edullisestikin, joten siitä vaan varustamon suomenkielisille sivuille katselemaan itselle sopivaa lähtöä.

Yhteistyössä St. Peter Line. Viestintätoimisto Tulus Oy toimi pikkuisena välikätenä.