Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150

Throwback Thursday, noloudenkin (?) uhalla

Helou. Täällä ollaan oltu melkoisen kiireisiä lapsiperheen elämän ja töiden kanssa, joten pikku paussi on tehnyt hyvää. Eräällä Facebook-sivustolla pohdittiin äskettäin tämän vuoden tehtyjä matkoja, enkä kyllä ihan helpolla saanut kaivettua menemisiäni.

Siitä se ajatus sitten lähti lentämään. Mitä sitä katselemaan tänä vuonna tehtyjä reissuja, sillä elämä on pullollaan muistoja. Kaiken kukkuraksi kaipaan pikkuisen huumoria ja lämpimiä muistoja elämääni näinä pimeinä päivinä, joten ihan noloudenkin uhalla pienoisia muistoja menneiltä vuosilta. Matkoilla-blogin Alex ja London & Beyond -blogin Lena muistelivatkin äskettäin omia risteilymuistojaan, joten minäkin aloitan risteilyilläni.

Oi ihanuus, katsastakaapas vaatetustani kesäkuussa vuonna 1994! CatCat-duon innoittamana päällä mikroshortsit, toppi ja liivimekko. Vyötäröllä minulla oli laivojen baarimestareiden kauhu, vyölaukku. Siellä minulla oli lompakon lisäksi salainen aseeni, itse kirjoitettu ja koristettu drinkkivihkonen, jota opiskelin aina ennen tiskille menoa. Siinä sitten kisasin baarimestareiden kanssa millaisia drinkkejä he osasivat. Yleensä voitin jo samantien, kun baarimestari ei tietänyt tilaamani juoman ainesosia, mutta yhden kerran Silja Europalla kohtasin voittajani. Baarimestari tiesi tilaamani drinkit tuosta vain ja minä tunnustin tappioni. Keksinpä kyllä pian syynkin tuolle tappiolle, sillä herran liivissä paistoi pienoinen FBSK:n pinssi. Ja se oli muuten kuulkaattes elämäni pahimpia kankkusia tuon kyseisen illan jälkeen.

Hah, kotipermis päässä ja yökerhoon lähdössä käkkärätukan kera! M/S Mariella 1995.

Hyi hyi, tax freen juomia Mariellan hytissä vuonna 1996. Makeat drinksut oli jo historiaa kun kamujen kanssa vedettiin vodkashotteja. Pikkuinen hörppy Finlandiaa ja päälle äkkiä kokista, eihän niitä voinut laittaa sekaisin. Ja huomannette kunnon kaulalapun, jottei iltapuku sotkeennu.

”Wihii, ette usko! Selän takana on ohut seinä ja siinä muutama reikä. Seinän toisella puolella olevassa hytissä on nuori mies, joka ihastelee itseään alusvaatteisillaan peilistä. Mä en kestä!” Pistimme muuten kaverin kanssa nopiasti vessapaperia niihin reikiin, ettei naapurihytin asukkaat olisi puolestaan huomanneet meitä. Niin juu, ja tuo miehen käsi roikkumassa on muovikäsi. Ostin sen aikoinaan Kosilta ja nimesin sen Abduliksi, koska tekokäsi ei ollut ihan vaaleaihoinen. Tuo käsi reissasi monet matkat matkalaukustani roikkuen, ansaiten huomiota missä liikuinkaan. Tällaista tukkamuotia Tallinkin liisaamalla m/s Normandyllä vuonna 1997.

Katsokaa, kuinka vanhan ja räjähtäneen näköinen minä olen ollut heinäkuussa 2006! Kaksi lasta, unettomia öitä ja todella pahassa tilanteessa oleva äiti, joka tuntui olevan aivan piipussa kuopuksen rauhattomien öiden takia. Mies huomasi tilanteeni, järjesti lapsille hoidon selkäni takana ja yllätti minut elämäni matkalla Bostoniin ja New Yorkiin. Lensimme ensiksi New Yorkiin, josta ajoimme vuokratulla autolla Bostoniin. Siellä vietimme pari yötä, kävimme Madonnan konsertissa ja palautimme auton New Yorkiin. Loma huipentui muutamaan ikimuistoiseen päivään ja yöhön Manhattanilla. Oli onni, että mieheni huomasi väsymykseni ja rahtasi minut mahdollisimman kauaksi kotoa. Aloin ymmärtämään pikkuhiljaa, että olin tullut jaksamiseni ääripäähän ja me tarvitsimme apua unikoulun muodossa.

Mikäs näitä maisemia oli tuolla reissulla katsellessa Millenniun Un Plazan, nyk. ONE UN New York, hotellihuoneen ikkunasta. Tuona iltana rakastuin palavasti New Yorkiin ja Manhattaniin, eikä sen lumo ole kadonnut vieläkään.

Kirkasta on. Meikäläinen Milanossa talvella 2007. Lämmintä oli parhaimmillaan + 18 C, mies tuskaili keliä pelkällä T-paidalla ja minä kärsin pooloneuleen kanssa. Olimme saapuneet Milanoon aamulla eikä hotellihuoneeseen vielä päässyt, joten vietimme aikaa kaupungilla. Parasta antia kaupungissa oli kuitenkin ihmiset, jotka katselivat meitä kummaksuen. Me olimme hyvin kevyesti vaatetettuja, sillä he itse liikkuivat toppatakeissa ja turkeissa.

Hih! Mää ja punainen tukka napapiirillä marraskuussa 2008. Tuosta punaisesta tukasta tulikin mieleeni eräs kesä, jolloin lähdin kavereiden kanssa maalle viettämään viikonloppua. Värjäsin päivällä tukkaani punaiseksi, mutta unohdin värin hieman pitkäksi aikaa päähän. Tuloksena oli tietty porkkananpunainen pää. Samaisena päivänä myöskin intouduin ottamaan pikkuisen aurinkoa ja poltin naamani komiasti. Illalla me sitten lähdimme baanalle. Minulla oli porkkananpunainen pää, punainen naama ja dekoltee, sekä ihana vaaleanpunainen mekko. Olin varmasti koko paikallisen baarin isoin nähtävyys tuona iltana, mutta melkoisen onnistuneelta taisin kuitenkin näyttää, sillä tuona iltana tuntematon mies osti minulle ja ystävälleni hulppeat drinkit. Ihan vaan siksi, koska olimme kuulemma niin nättejä.

Hah! Mitäs minusta kun taustalla paistaa komea Mijaksen kylä. Ihan periaatteestakin otimme kesäkuussa 2010 ryhmän kanssa yhdet kylmät oluttölkit, sillä maisemat Mijasessa oli niin hulppeat.

Pikkuprinsessan pienoinen kulttuurishokki heinäkuussa 2011. Bangkokin meininki iski kyllä päin näköä naiseen, joka ei ollut tottunut aiemmin samanmoiseen menoon. Euroopan kaupungit, sykkivä New York ja Suomen rauha oli jotain ihan muuta kuin mikä Bangkokissa tuli vastaan. Kun ensimmäisenä aamuna eksyin Millenniun Hilton Bangkokin alakertaan aamupalalle ja terassin vieressä huristeli huonokuntoisia veneitä likaisella joella, oli järkytys melkoinen. Loppuloman aamupalat nautimmekin mieluiten 31. kerroksen Executive Loungen rauhassa.

Mutta tuo Bangkokin matka oli hyvä. Se opetti minua katsomaan maailmaa toiselta kantilta, ymmärtämään kulttuureja. Minua ei saa koskaan reissaamaan liian ”eksoottisiin” maihin, mutta tiettyä lieventymistä on tapahtunut asenteessani. Onkin ollut hyvin kiintoisaa opettaa omille lapsille matkojemme kautta sitä, millaista maailmassa oikeasti on. On ihmisiä joilla asiat on hyvin ja on ihmisiä, joilla asiat ei ole niin hyvin. Minusta on hienoa, että Suomessa lapsi saa olla lapsi. Sen kun vain jotkut aikuiset muistaisivat.

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Susanna torstai, lokakuu 22, 2015 at 21:44

    Mielenkiintoinen kooste!
    jostain syystä Italiassa on tapana että useat paikalliset alkavat käytää toppatakkeja jo lokakuussa vaikka olisi +25C. Myös Sisiliassa nähtyä, ilmeisesti talvimuodin myötä täytyy olla talvivaavetus vaikka keli olisi kuin Suomen kesä. Nuorempana ostin kerran toppatakin Sisiliasta, vaikka sitä kyllä tarvitsi paljon enemmän Suomessa

    • Reply Kthetraveller torstai, lokakuu 22, 2015 at 21:49

      Ohoh, näyttää siis olevan vieläkin voimissaan tuo tuhdimpi vaatetus. Itselle tulisi hiki jo pelkästä tuollaisen vaatetuksen katselemisesta lämpimänä päivänä. Kiitti viestistäsi Susanna!

  • Reply alex torstai, lokakuu 22, 2015 at 20:23

    Ihana muistojen kavalkadi! Iän myötä oppii arvostamaan näitä muistoja (ja myös nauramaan itselleen). Ilman näitä nuoruuden koemuksia elämä olisi tuskin ihan samanlaista kun nyt. Onneksi silloin (kun tukka oli takana) ei tiennyt ihan kaikkea mitä edessä odotti – hyvä niin. Oi sitä huoletonta nuoruudeen aikaa. Mutta eikö ole niin, että näitä kokemuksia ja elettyä elämää ei mistään hnnasta vaihtaisi pois?
    Matkailu avartaa ja opettaa ymmärtämään toisia kulttuuria; parasta rauhanrakentamista ja suvaitsevuuden opettamista maailmassa tapahtuu matkailun kautta. Se on tärkeä siirtää myös seuraavalle sukupolvelle.

    • Reply Kthetraveller torstai, lokakuu 22, 2015 at 21:45

      Totta turiset jälleen Alex, ilman nuoruuden kokemuksia elämä olisi tuskin samanlaista kuin nyt. Opin noina vuosina hyvin paljon, enkä kadu mitään. Ja niin kuin sanot, matkailu avartaa ja on tärkeää siirtää niitä hyviä ajatuksia ja asioita seuraavalle sukupolvelle. Viimeksi tuollainen opetushetki olikin se meidän perheen Pietarin reissu, jolloin sain kyllä idätettyä hyviä juttuja lasten ajatusmaailmaan. Kiitti viestistä Alex!

  • Reply marikaw torstai, lokakuu 22, 2015 at 17:28

    Ihania hyvänmielenkuvia!! 🙂 Varsinkin noi muutama ensimmäinen kuva. 😀

    • Reply Kthetraveller torstai, lokakuu 22, 2015 at 19:15

      Siis tiedätkö, mä olen niin iloinen noista kuvista! Elämä edessä ja tukka takana, nyt on kaikki takana. Mun täytyy myöntää, että yhtä asiaa kehun itsessäni. Mä osaan nauraa itelleni. Sillä pötkii pitkälle tässä maailmassa 😉 Kiitti viestistä Marika.

  • Reply Maarit Johanna torstai, lokakuu 22, 2015 at 15:00

    Mahhhtava postaus! Noissa yli viistoistavuotta vanhoissa kuvissa näytät hämmästyttävästi eräältä kaveriltani. Hän on tosin sinua varmaan puoli metriä pidempi, että pitää miettiä kahdesti oletteko sukulaisia 😀

    • Reply Kthetraveller torstai, lokakuu 22, 2015 at 16:13

      Hahhah, kiva jos tykkäsit ja tiedoksi että olen sukumme hukkapätkä. Äidin veljet on yli 190 cm, pikkuvejenikin ns. normaalikokonen mies, mutta mulle ei sit paljoo jäänykkään. Onhan nuo mun kuvat aika säälittäviä kun ei ollut tuolloin digikameraa, mutta pikkuista nostalgiaa niissä sitten on 🙂

    Leave a Reply