Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Monthly Archives

syyskuu 2015

#Blogisitarina -haaste

Kiitos, Elämää ja matkoja-blogin Mialle, joka heitti minua #Blogisitarina -haasteella jokunen aika sitten. Oli oikeastaan mukava hieman aikaa pysähtyä ja pohtia, miten kaikki alkoikaan ja miksi kummassa minä täällä Rantapallon alla bloggaan.

Why?

Pistin blogin pystyyn vuonna 2013, jolloin päätin kirjoittaa tulevasta risteilystämme, Atlantin ylityksestä. Kyseinen risteily Southamptonista New Yorkiin oli minulle hieman erikoisempi, sillä se tehtiin juuri telakalta luovutetulla Norwegian Breakawayllä. Luulin, että matkassa olisi ollut suurtakin juhlavuuden tuntua, mutta risteilyromantiikka karisi viimeistään saapuessamme New Yorkiin aamuyön tunteina. Ei ollut paloveneitä roiskuttamassa vettä uuden laivan kunniaksi, eikä uutishelikoptereita ympärillä pörräämässä. No, onneksi emme maksaneet matkasta kovinkaan paljoa ja voinpahan ainakin sanoa tehneeni Atlantin risteilyn.

Wihii, tässä sitä lipitellään skumppaa uuden uutukaisen laivan parvekkeella vappuaattona 2013. Southampton jäämässä taakse ja nokka kääntymässä kohti New Yorkia. Mikäs tässä ollessa, kansan hurratessa.

Pohdin ennen blogin aloittamista sitä, mille alustalle blogini perustaisin. Tekniikan tumpelona kuitenkin hylkäsin mm. Bloggerin ja päädyin valitsemaan turvalliselta vaikuttavan Rantapallon. Sille tielle blogini kanssa sitten jäin, enkä ole katunut yhtään, sillä huomasin, että muistoja ja kuvia menneiltä matkoilta löytyi mukavasti ja reissukalenteri täyttyi uusista matkoista. Väliin heitin omakohtaisia kuulumisiakin, koska joskus oli vain pakko purkaa arjen ja vanhemmuuden paineita. Tuosta periaatteestani en ole halunnut luopua vieläkään, sillä uskon etten ole ainoa ihminen, joka taistelee arjen, työn, vanhemmuuden ja avioliiton kunnossapidon yhteensovittamisen kanssa. Blogini ei ole tarkoitettu ainoastaan lukijoille, vaan minulle itselleni myös, toimien ”julkisena henkilökohtaisena” päiväkirjana.

Naama näkyviin ja yhteistyötä kehiin!

Bloggasin aikoinaan anonyymisti, vaikka naamani oli tuttu muutamassa mediassa ennen blogiakin. Vilautin alkuun blogin kuvissa vain takatukkaani, koska yksityiselämästäni avautuminen tuntui helpommalta pimennosta kertoen. Huomasin kuitenkin piakkoin, ettei naaman näyttäminen blogissani aiheuttanutkaan muutoksia tavalliseen elämääni. Minulla ei ole tarvetta laitella kuviani edelleenkään jokaiseen postaukseeni, mutta silloin tällöin joku onnistunut kuva sivustollani saattaa vilahtaa.

Voi sanoa, että kasvojeni tuominen blogiin oli yksi pienoinen taitekohta. Toisena taitekohtana voisin pitää yhteistöitä, joita on tullut ihan mukavasti. Olen päässyt muun muassa yöpymään Solo Sokos -hotelleissa, tutustunut Tallinnaan Tallinnan kaupungin matkailutoimiston kutsumana ja seilannut Itämerellä laivayhtiöiden kutsumana. Yhteistyökuvioita on tulossa lisää, mikä antaa uskoa ja virtaa omaan bloggaamiseen.

Kehitystä(kö)?

Minä häpeän vanhoja kirjoituksiani, niiden puhekieltä ja pilkkuvirheitä. Kiireisenä perheenäitinä hirveän suuri pilkkujen viilaaminen ja tekstin pohtiminen tuntui ylitsepääsemättömältä silloin, kun vuorokauden tunnit tuntuivat loppuvan kesken. Hain paikkaani, yritin olla teksteissä nuorekas iästäni huolimatta, muttei se tuntunut luontevalta. Tuntui helpottavalle palata omaan ikään ja unohtaa puhekieli, ehkä vakavoitua hieman. Rupesin myös pohtimaan hieman kuvia, mutta ilman hienompia kuvankäsittelyohjelmia minun oli ja on turha kilpailla ammattilaisten kanssa. Ammattibloggaajaa minusta ei voi tulla, enkä haluakaan, sillä ensisijalla kulkee aina perhe ja aviopuoliso, mutta muutoin pidän tätä bloggaamista oikein mukavana lisänä elämässäni. Tärkeintähän tässä on se, ettei otsalohkoa kiristä eikä takaraivossa tykytä pakolliset deadlinet.

Että tämmöttii. Valitettavasti olen auttamattoman ulkona siitä, kuka on jo haastettu ja kuka vastannut. Haastan kuitenkin suloisen Maaritin (Pää Pilvissä), reippaan Annan (Kaukkaa haettua), Tokio-fani Jerryn (Pako Arjesta) ja herttaisen Marikan (Marika – World). Ja alla vielä säännöt:

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

 

 

 

Norjan vuonoristeily: Kajakkimelontaa Geirangerinvuonossa

Viimeinen satamamme Royal Caribbeanin Norjan vuonoristeilyllä oli Geiranger. Geiranger on kävijämäärältään Norjan toiseksi vilkkain risteilysatama, enkä kyllä ihmettele yhtään. Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva Geirangerinvuono on vain niin majesteettinen, että ainakin me jaksoimme hämmästellä miehen kanssa pitkät tovit näkymiä hyttimme parvekkeelta.

Psst. Tiesitkös muuten että kelien mukaan laivasta voidaan poistua ja mennä sinne kahdella eri tavalla?  Hyvällä säällä laivan viereen siirretään kuvassa näkyvä kelluva laituri, mutta heikommalla kelillä huristellaan pikku veneillä laivan ja kuivan maan välillä. Minun harmikseni jäin tälläkin kertaa ilman pikkuista veneajelua.

Olimme varanneet laivayhtiön kautta noin 90 euron arvoisen kajakkiretken. Siirryimme pikkubussilla parin kilometrin päässä sijaitsevalle camping-alueelle, jossa meitä odotti pari opasta. Meidät perhehdytettiin kajakkimelonnan saloihin, annettiin varusteet ja hiphei, eikun veteen.

Näettekös nuo laiturilla tönöttävät kajakit? Kolme niistä kuului oppaille ja yksi sille pariskunnalle, joka meni ensimmäisenä veteen. Kenetpäs valittiinkaan ensimmäiseksi pariskunnaksi? Jep, meidät. Ei siinä muuta, mutta miehen ja minun kokoero pituudessa sekä painossa on huomattava. Mies istui perässä, meikäläinen 43 kilonsa kanssa edessä ja sinne veteen meidät tökättiin perä edellä. Pikkuinen paniikkikiekaus taisi Geirangerinvuonossa kaikua, sillä minua ei innostanut tehdä sukellusta hyvin kylmään veteen. Kummasti kajakki kuitenkin pysyi pinnalla, vaikka kuuleman mukaan yleensä pari ihmistä joutuu veden varaan jokaisella retkellä.

Kajakkimelonta ei mitään kuivinta harrastusta ollut ainakaan meidän retkiryhmällemme, sillä lähes kaikilla oli yksi sun toinen raaja märkänä suojista huolimatta. Minäkin, kylmää vettä inhoava nainen, nautin märästä olotilasta ja innostus piti lämpimänä. Laivalle palasimme naama messingillä ja laivan lähtiessä nautimme kuohuviiniä ja hedelmiä parvekkeellamme.

Kippis vaan teille, Seitsemän sisarta! Laivan keulasta olisi tietysti ollut paremmat näkymät, sillä Seitsemän sisarta -vesiputouksen vastapäätä sijaitsi Kosijan vesiputous. Kosija yritti kovasti saada sisarista vaimoa itselleen, mutta ratkesi juomaan kun sisaret eivät lämmenneet Kosijan liehittelyille. Siksi Kosijan vesiputous näyttää pullolle.

Parasta koko Geirangerinvuonossa seilaamisessa oli kuitenkin Serenade of The Seasin kapteenin kuulutus (tai nauhoitus), joka kuului vesiputousten lähettyvillä. Kapteeni kertoi tarinaa sisaruksista ja epäonnisesta kosijasta, töötäten kunnioittavasti laivan torvella kun laiva lipui hiljalleen vesiputousten ohi.

Viimeinen satamamme oli koko vuonoristeilyn huipentuma. Nautimme reissustamme paljon, vaikkakin olisimme nähneet mielellämme vielä enemmänkin vuonoja. Royal Caribbeanin palvelu oli erinomaista, laiva juuri sopivan kokoinen ja hyttimmekin olimme osanneet varata oikealta puolelta laivaa. Mistä sitä tietää, vaikka palaisinkin uudestaan Norjaan, seilaisin pohjoisempiakin vuonoja, fiilistelisin maisemia.

Maailma on kaunis paikka.

Hotelliarvostelu ja -esittely: palkittu Hilton Prague

Prahan liikekeskustan ja vanhan kaupungin välissä sijaitseva Hilton Prague on valtava rakennus. Kyseinen hotelli valmistui vuonna 1989 toiselle omistajalle ja sen nimeksi tuli Atrium Hotel Prague, mutta Hilton hankki hotellin itselleen vuonna 1991. Ihan hyvä niin, sillä 791-huoneisen hotellin pyörittäminen vaatii ison ja luotettavan ketjun. Yövyin mieheni kanssa kyseisen hotellin King Executive -huoneessa tämän vuoden heinäkuussa ja voin kyllä todeta, että useaan kertaan palkittu liikemieshotelli on palkintonsa ansainnut. Nykyaikaista sisustusta arvostaville hotelli ei paljoa silmänruokaa tarjoa, mutta hotelli sopii erinomaisesti vaikkapa leppoisaan ”hotellilomailuun”.

11-kerroksisen hotellin katseenvangitsija on Atrium, jossa sijaitsee luonnollisesti suurin osa hotellin palveluista. Ison kokonsa ansiosta alueelle on saatu paljon viherkasveja, jotka luovat paikkaan eräänlaista ”resorttimaisuutta”.

Melkoisen massiivinen, vai mitä?

Ravintoloita Hilton Praguesta löytyy useampaakin erilaista ja mikä positiivista, Cafe & Bistro tarjoaa ruokaa ympäri vuorokauden. Nälästä ei tarvitse kärsiä, sillä Cafe & Bistron yömenukin sisältää kunnon lämpimiä ruokia.

Cafe & Bistron avointa tilaa. Asiakkaiden vuoksi en pystynyt ottamaan kuvia varsinaisesta ruokailualueesta.

Minua kiinnostanut CzechHouse Grill & Rotesserie jäi valitettavasti mieheltä ja minulta kokeilematta, sillä vatsat täyttyivät ihan mukavasti Executive Loungen eväs- ja juomatarjoiluista. CzechHouse Grillin menu vaikuttaa kuitenkin lupaavalle ja jopa veden ystäviä hemmotellaan, sillä heille on tarjolla vesimenu.

Hip hei, tässä sitä reissataan hissillä ylös kattoterassille. Cloud 9 Sky Bar & Terrace tarjoaa komeat näkymät Prahan kaupunkiin, messevät (?) bileet ja makoisat drinksut.

Cloud 9 Sky Bar & Terracessa on terassit molemmin puolin ravintolaa, joista toinen terassi on varattu tupakoimattomille. Kävimme miehen kanssa vain pyörähtämässä täällä yhden drinkin verran alkuillasta, joten minulla ei ole antaa tarkempia tietoja baarin tunnelmasta taikka asiakaspalvelusta. Palvelu oli ihan ystävällistä kuitenkin sen yhden drinkin verran.

Monien Hilton hotellien tapaan myös Hilton Praguesta löytyy Executive -kerros, jossa sijaitsee Executive -huoneita ja Executive Lounge. Loungen tarjonta on sen verran hyvää, että päädyimme nauttimaan Loungen palveluista kiitettävän verran omalla visiitillämme. Loungesta ja huoneestamme tarkempi esittely täällä, joten en kerro tässä postauksista niistä sen enempää.

Executive Lounge.

King Executive huone.

Hotelli sijaitsee rauhallisella alueella, kävelymatkan päässä palveluista. Kadun toisella puolella on pienoinen kauppakeskus ja heti sen jälkeen ruokakauppa. Julkisten kulkuneuvojen pysäkille on matkaa kauppakeskuksen läpi yhden korttelin verran ja kävelymatka on lyhyt myös McDonald’siin sekä muihin ravintoloihin.

Hotellin sisustus on suoraan 1990- ja 2000-luvulta. Ikä näkyy ajoittain kalusteissa, mutta hotelli on kaikin puolin siisti. Hotellissa on kuntosali, uima-allasosasto saunoineen ja hoitopalveluineen, sekä pienoinen auringonottoalue ulkona. Huoneista, niin tavallisista kuin Executive-tasonkin, on näkymä joko kaupunkiin päin tai Atriumin puolelle. Kannattaakin varmuudelta esittää toive kaupunkinäkymästä, mikäli haluaa välttää Atrium-näkymää. Osassa Atriumiin päin suunnatuista huoneista näyttää olevan parveke, mutta en voi mennä takuuseen siitä, että parvekkeet olisivat käytössä koska Hiltonin sivuilla ei mainita parvekkeista. Asuimme hotellissa kuumana ajankohtana (lämpötila kaupungissa 36-38 C), ja ainakin tuolloin hotellin ilmastointi tuntui olevan ehkä hieman riittämätön. Hotellin sisätiloissa ei ollut kuuma, mutta jopa aulan lämpötila oli sellainen ettei kovin aktiivinen liikkuminen innostanut yhtään.

Hotellin asiakaspalvelu on erinomaisella tasolla, Hiltonia parhaimmillaan. Kahden hengen huoneen verollinen lähtöhinta ilman aamupalaa on n. 130 euroa/yö, Executive-tason huone (sis. aamupalat, snacksit ja coctailhetken iltaisin) 190 euroa/yö. Itse maksoimme omasta King Executive huoneestamme tarjouskampanjan aikana 130 euroa/yö.

No, miltäs näin iso hotelli vaikuttaa? Onko liian iso, liian vanhahtava/persoonaton sisustus vai yöpyisitkö?

Kiinnostaako mm. hotelliarviot, risteilyt, hytti- ja laivaesittelyt, ehkäpä välillä meikäläisen henkilökohtaiset kuulumiset? Käys tykkäämässä Facebook-sivuistani niin pysyt ajantasalla meikäläisen postauksista ja menoista.

Norjan vuonoristeily: Ålesund & serpentiinitie Trollstigen

Serenade of the Seas -aluksemme kolmantena satamana oli Bergenin pohjoispuolella sijaitseva, noin 45 000 asukkaan Ålesund. Olimme varanneet tälle kyseiselle päivälle koko päivän kestävän retken laivayhtiön kautta ja hyvä niin, sillä retkivarauksissa oli pienoinen ongelma. Bussissa kävi ilmi, että retki oli ylibuukattu, minkä takia asiaa jouduttiin selvittelemään pidempi tovi. Muutama asiakas sattui olemaan melkoisen närkästynyt tilanteesta, eikä muiden asiakkaiden puolelta tullut aluksi yhteisymmärrystä siitä, kuinka asia hoidettaisiin. En voi ymmärtää ihmisiä, joilla on tarve päästä ensimmäinen kaikkialle, mutta useammalla retkellä käyneenä suosittelen kaikille, ettei jättäytyisi jonon perälle retkibussiin mentäessä. Edellä mainittujen epäselvyyksien takia lähtömme viivästyi ja retken aikataulu oli uhattuna, mutta opas keskusteli aluksen päällystön kanssa ja sai vakuutuksen siitä, että laiva odottaisi bussiamme mikäli myöhästyisimme. Samanlaista turvaa muuten ei ole, jos hankkii retkensä muuta kautta taikka seikkailee omatoimisesti, joten tuo hyvä etu kannattaa ottaa huomioon pohtiessa laivayhtiöiden tarjoamia retkiä.

Taitoimme bussilla matkaa useamman tunnin ja pysähdyimme matkalla muutaman kerran ihastelemaan maisemia sekä vuonna 1789 rakennettua Stordalin vanhaa kirkkoa, jota kutsutaan sisällä olevien maalausten takia myös Ruusukirkoksi.

Olimme ensimmäiset laivayhtiön turistit Trollstigenille johtavalle tieosuudella, sillä se oli avattu vasta edellisenä päivänä turistiliikenteelle. En kyllä ihmettele sitä lainkaan, sillä kiivetessämme bussilla yhä ylemmäs vastaan tuli kunnon luminen keli ja korkeat nietokset. Keli oli sateinen ja kylmä, eikä näkyvyyskään ollut kummoinen, mutta onneksi muutama selkeämpi hetki osui vierailullemme Trollstigenin turistikeskuksessa.

Vuonna 1936 avattu serpentiinitie Trollstigen oli juuri sellainen kuin kuvittelinkin. Istuin kalmankalpeana penkilläni ja keskityin enemmänkin katselemaan muualle kuin alas tienreunaan. Hatunnosto vaan bussikuskille, joka selvitti tien ongelmitta. Osasyynä oli tosin sekin, ettei muuta liikennettä ollut kovin paljoa, koska turistisesonki ei ollut lähtenyt kunnolla käyntiin. Laskeuduttuamme alas pysähdyimme maittavalle lounaalle Trollstigenin leirintäalueelle, jonka jälkeen jatkoimme matkaa takaisin Ålesundiin.

Kävimme vielä ihailemassa näkymiä Aksla-vuoren näköalapaikalta alas Ålesundiin ja saavuimme ajoissa laivalle. Valitettavasti kaupunkiin tutustumiseen ei jäänyt enää aikaa aikataulun muuttumisen takia, mutta bussissa istuminen oli väsyttänyt meitä siihen malliin, ettei kaupungille tehnyt muutenkaan enää mieli.

 

St. Peter Linen m/s Princess Anastasialla käyneitä?

No niin, nyt tämäkin laivatyttö päätyy useamman Pietarissa käyneen rohkaisemana parin viikon päästä Pietariin. Aikatauluongelmien takia teemme hieman poikkeavan risteilyn, sillä Helsingistä Pietariin liikennöivän Princess Marian sijasta lähdemme Tallinnasta Princess Anastasian kyydillä. Kyseinen nostalginen laiva on minulle tuttu Viking Linen ajoilta, jolloin kaunotar seilasi m/s Olympia -nimellä, mutten ole seilannut aluksella sen ollessa muissa väreissä.

Täytyy myöntää, että minua jännittää hieman. Kaiken nähnyt, maailman merillä risteillyt neitokainen astuu ensimmäisen kerran elämässään laivalle, jonka risteilykonsepti ja kohdesatama on tavallisesta hieman poikkeava. En oikeastaan tiedä, miten suhtautua siihen, että minulle aikoinaan niin rakas ja tuttu laiva vaikuttaa muutamilta kohdiltaan kuvissaan vieläkin hyvin tutulle. Siinä missä sisarensa, Viking Linen väreissä edelleen seilaava m/s Mariella, on vuosien saatossa käynyt läpi mittaviakin uudistuksia, löytyy Princess Anastasiasta varmasti vielä sitä vanhaa ja alkuperäistäkin. Isojen ja onnellisten muistojen risteily siis tulossa varmasti, ehkäpä muutama kaihoisa kyynelkin tupsahtaa tämän tunteellisen naisen silmäkulmaan.

Olen tutkinut netistä tietoja m/s Princess Anastasiasta, mutta ravintolat ovat melkoinen mysteeri. DeLuxe-aamiaiset ja paluun buffa on varattu, mutta muutoin ateriasuunnitelmamme ovat auki. Toivoisinkin vinkkejänne aluksen muista ravintoloista, tietoa lapsiperheen ohjelmasta, mahdollisista spa-maksuista ja muusta sellaisesta.

P.S.: St. Peter Line Suomen Facebook-sivuilla on käynnissä kisa, jossa voi voittaa neljän hengen risteilyn Pietariin. Osallistumisaikaa on mukavasti 30.9.2015 saakka, joten ei muuta kuin osallistumaan. Kyseisen yrityksen Facebook-sivuille pääset suoraan tästä.