Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Monthly Archives

kesäkuu 2015

Suomalaiset vs. latvialaiset: Meillä olisi opittavaa

Heipsistä vaan. Täällä ollaan onnesta mykkyrällä sillä viikonloppumme Latviassa ei olisi voinut olla onnistuneempi. Seikkailumieltä ei edes tarvittu, kun tunsimme itsemme niin tervetulleiksi latvialaiseen sukuun ettei tosikaan. Vielä kun mökillä oli komea puusauna paljun kera, tunsimme paikan hyvin kotoisaksi. Tai miten sen nyt ottaa….

Kurvasimme mökille illalla ja minä tosiaan luulin, että kyseessä oli ihan pienet mökit. D oli kyllä sanonut, että mökkejä on kaksi, mutta jösses minkälaiselle tontille me saavuimme. Yksi talo oli entinen hevostalli, johon oli rakennettu asuintilat (mm. kolme makuuhuonetta) ja yläkerta oli isoa harrastetilaa isoin ikkunoin. Virallinen mökki oli sen verran suuri, että makuuhuoneita siellä oli viisi kappaletta ja vessoja kolme. Harrastetilat löytyivät tietysti myös, mutta parasta oli koko talon ympäri kiertävä terassi. Oli isoa tähystystornia josta näki koko tienoon, todella taidokkaasti rakennettu tontti puutarhoineen ja tietysti kolme lampea. Niin juu, ja se iso puusauna paljuineen kaikkineen. Kaikki kolme rakennusta oli erilaisia, mutta sopivat toistensa kanssa hyvin yhteen. En voinut kuin ihastella koko tienoota, sillä kaikki ulkona olevat asiatkin oli niin tarkkaan harkittuja, että tunsin olevani täysin eri maailmassa.

Tuon kaiken edellä mainitun päälle pääsimme nauttimaan todella tuoreista kasviksista, sillä salaatit, yrtit, tomaatit ja kurkut tuotiin suoraan kasvimaalta pöytäämme. Niin juu, ja kaikki oli tietysti luomua, sillä mitään torjunta-aineita ei kuulemma maaseudulla käytetä. Huippuviikonloppu siis tosiaan huippuihmisten kanssa. Näin ja kuulin asioita viikonlopun aikana, joka sai minut miettimään vakavasti suomalaisten ja latvialaisten eroa.

Seurueemme yhden jäsenen auto hajosi perjantaina matkalla D:n vanhempien mökille. Se auttamishalu kyseisessä tilanteessa oli uskomatonta, sillä loppujen lopuksi autoasioita tuntui hoitavan suurin piirtein myös kummin kaiman veljen kaveri, joka puolestaan tunsi jonkun kaverin. Viikonlopun aikana näin yhteisöllisyyttä, hyvin yhteen hiileen puhaltavaa perhettä, joka huolehti niin nuorista kuin vanhoista ja sairaista ihmisistä, oli sitten kyseessä oma sukulainen taikka naapuri. En voinut kuin ihailla sitä kaikkea mitä viikonlopun aikana tapahtui ja päädyinkin keskustelemaan D:n kanssa suomalaisten ja latvialaisten eroista. D kiteytti asian hyvin: ”Latviassa ihmiset auttavat toisiaan hädässä, ja jotenkin asiat aina selviää.”

Minä kehtaan väittää että Suomessa tilanne on toisenlainen. Meillä pääasiassa pidetään huoli vain omista asioista, sillä toisen ongelma ei ole oma ongelma. Ikääntyneet ihmiset hylätään vanhainkotiin ja siellä vieraillaan vain harvoin, jos ollenkaan. Vanhukset alkavat kiinnostamaan vasta siinä vaiheessa kun hengenvedot alkavat hidastumaan ja omaisuudestakin pitäisi keskustella.

Ja auta armias jos joltain leviää kauppakassi kadulle. Harvassa ovat ne ihmiset jotka auttavat tavaroiden keräämisessä, sillä suurin osa toljottaa tilannetta ja toivoo että hajonneen kauppakassin omistaja ei katsoisi apua anovasti ihmisiä. Niin taikka sitten sivusta katsova huokaa helpotuksesta kun toinen ihminen ilmestyy auttamaan kassin hajottanutta ihmistä. Sama se on kaikessa muussakin tilanteessa, sillä toisen ongelma ei kuulu meille suomalaisille. Onko näin? Poikkeuksia toki on, mutta mieheni kiteytti eilen hyvin koko jutun. ”Minä (mieheni) taidan olla aika outo ihminen Suomessa kun autan muita, eikä se edes ole iso asia.” Niinpä niin.

Vuosi sitten seikkailin D:n kanssa Euroopassa ja vietimme leppoisan päivän Wienissä. Meillä oli vaikeuksia löytää tietämme takaisin hotellille ja pähkäilimme juna-asemalla liikkumisiamme. Eräs nuori huomasi ahdinkomme ja tarjoutui auttamaan meitä. Hän neuvoi lipun ostamisessa, neuvoi oikealle junalle ja itse asiassa myös matkusti kanssamme tiettyyn kohtaan, vaikka ei itse ollut menossa todellakaan samaan suuntaan kuin me. Tuon Puolasta tulleen opiskelijanuoren avuliaisuus oli omaa luokkaansa, enkä usko että suomalainen olisi tuollaiseen pyyteettömästi taipunut, jos ollenkaan.

Minä en vaadi enkä oleta, että suomalainen muuttaisi oman koti-/työmatkansa suuntaa jonkun turistin vuoksi, mutta tuskin olisi iso asia neuvoa vaikkapa lipun ostamisessa. Tuskin olisi iso asia auttaa ihmistä, jonka kauppakassi on rikkoutunut taikka huomauttaa ystävällisesti jotakuta kengän alla viipottavasta vessapaperista.

Voisin pistää ison listan tänne perään kaikista asioista jotka minua häiritsee ihmisissä mutta lopetan jäkätykseni tähän. Sen vain sanon että meillä suomalaisilla olisi opittavaa, oikeasti. Välillä ihan hävettää tämä minä minä -meininki täällä.

Ugh, olen puhunut. Antakaa palaa, haukkukaa minut nyt suoraan kun nostan tällaiset asiat tapetille. Olenko väärässä kun kehtaan väittää yhteisöllisyyden ja avuliaisuuden hävinneen yhteiskunnastamme tai ainakin olevan hälyttävän katoava luonnonvara?

 

Seikkailumieltä kehiin ja eikun Latviaan!

Jep jep, tämä nainen ei tiedä miten päin olisi. Aussikamu D tuli Eurooppaan ja viettää muutaman viikon vielä entisessä kotimaassaan Latviassa. Sovimme tällä kertaa viikonlopputreffit Latviaan, sillä viime kesä meni Eurooppaa kiertäessä ja Suomessa D:n kanssa. Tänään perheemme suuntaakin Riikaan, josta otamme vuokra-auton ja huristelemme D:n vanhempien mökille viikonlopuksi. Mutta mihin sitä seikkailumieltä tarvitaan?

Ah sitä latvialaista kulttuuria ja vieraanvaraisuutta. Minä tiedän että tuleva viikonloppu on niin täynnä syömistä, että voivottelen sängyn pohjalla ja luulen poksahtavani tuhdeista eväksistä. Juu, ja hiljaista hetkeä tuskin tulee, sillä meitä suomalaisia on tulossa katsomaan vähintäänkin puoli sukua D:n puolelta. D lohdutteli että heidän mökillä oli juhannuksena 20 henkeä, joten kyllä me mahdumme sinne hänen sukulaistensa sekaan.

Mitäpä tuosta, latvialaiset ovat ihania, nauravaisia ja niin sydämellisiä. On ilo tuntea heidän kaltaisiaan, aitoja ihmisiä. Mutta sen minä vain sanon että saatan olla pikkuisen ryytynyt kun palailen kotiin. Alla muuten kuva linna-alueesta, jolla mekin vierailemme huomenissa.


Kuva napattu www.flickr.com -sivustolta, Cesis Castle.

Oikein hyvää viikonloppua!

Pikavisiitti Tampereelle & Solo Sokos Hotel Torni Tampere

Oi miksi, oi miksi me emme ymmärrä koskaan jäädä pidemmäksi aikaa Tampereelle nauttimaan kauniin kaupungin tunnelmasta ja leppoisasta olemisesta? Tuo eläväinen ja omaleimainen kaupunki on vain raivannut tiensä lempilistalleni siihen malliin, että jonain päivänä minun on pakko päästä lomailemaan sinne kunnolla!

Jälleen kerran meidän perhe teki taas sellaisen pikavisiitin Tampereelle kesäkuun puolessa välissä, että hitaampaa ehkä heikottaisi. Me saavuimme majapaikkamme Solo Sokos Hotel Torni Tampereen vastaanottoon lauantai-iltapäivällä, mies lähti vanhempiensa ja veljensä kanssa saman tien katsomaan teatteriesitystä ja minä ehdin nauttia Solo King -huoneestamme lasten kanssa vain hieman aikaa ennen pienoista ostoskierrosta. Olin oikeastaan tyytyväinen, ettei huoneemme vuodesohvaa oltu avattu vielä lisävuoteeksi lapsillemme, sillä avaamaton sohva antoi mahdollisuuden levittäytyä huoneeseen oikein kunnolla. Ihailin maisemia 9. kerroksessa sijaitsevan huoneen ikkunasta, taistelin lasten kanssa istuinvuoroista miellyttävällä nojatuolilla, lekottelin sohvalla ja nautin vain leppoisesta olemisesta. Enää puuttui mansikat ja se oma kulta, joka kuitenkin nauraa röhötti tuolloin Tankki Täyteen -teatterinäytelmässä.

Äidin lepohetki. Jalat rahille ja ei kun lehteä lukemaan kun lapset valtasivat nenän edessä olevan tuolin. Sieltä oli kiva katsella MTV Junior-kanavaa, joka on se lasten odottama juttu meidän hotellivisiiteillä.

Kyllä. Tuo tuoli tuossa kuvassa on ihana istua.

Saanen esitellä harvemmin kuvissa vilahtavan vuodesohvan…

Ja ne niin pehmoiset tyynyt.

Ystävällinen vastaanottovirkailija oli antanut minulle sisäänkirjautumisen yhteydessä alennuskupongin Tampereen Sokos -tavarataloon ja päätimme lasten kanssa talsia sinne katsastamaan leluja. Tämä nykyajan tekniikkaa inhoava nainen on sulkenut kännykästään paikannusmahdollisuuden, joten kaikenlainen yritys saada nopeasti ja järkevästi Sokoksen tavaratalo näkyviin Googlen karttahaun kautta oli tuhoon tuomittu. Onneksi toinen lapsista huomasi aulassa olevista Onni Orava-papereista, että toiselle puolelle oli painettu Tampereen keskustan kartta ja se jos mikä oli päivän pelastus. Tämä umpituristi väänsi naaman messingille ja talsi tenavien kanssa Onni Oravan kartan turvin Tampereen Sokokseen. Turha käynti, sillä leluja siellä ei enää myyty, mutta Koskikeskuksesta sentään löytyi tarvittava lelu ja paljon muutakin siinä samassa.

Miksi kummassa emme ymmärtäneet pysähtyä pikkuiselle piknikille Tammerkosken rannalle? Taas yksi hyvä syy palata kesäiselle Tampereelle.

Emmepä me kerenneet muuta kuin käydä heittämässä ostokset huoneeseen kun piti jo suunnistaa Rossoon syömään. Vanhemman väen toivomuksesta Tampereen hienot ravintolat olivat täysin nou nou, joten mutkaton Rosso mutkattomalla menulla tarjosi juuri sitä mitä me porukalla kaipasimme. Palvelu pelasi ja sisältäkin löytyi sopivasti tilaa, kun sää alkoi näyttää vähemmän parhaita puoliaan illan lähestyessä. Söimme maittavat ateriat ja päädyimme sen jälkeen hotellihuoneeseen viettämään pienoisesti aikaa, ennen kuin muut seurueen jäsenet pistettiin kotimatkoilleen. Sen verran ehdimme kuitenkin alkuillasta tutustua hotellin tarjontaan, että kävimme nauttimassa lasilliset kuohuviiniä hotellin 25. kerroksessa sijaitsevan Moro-baarin terassilla. Hampaat kalisten minä juomani lipitin ja loppuilta menikin kuumassa kylvyssä loikoillen, kunhan molemmat lapset olivat ensin hoitaneet omat kylpyhetkensä. Kylpyamme, mikä suoranainen onnenhetkien tuoja sanon minä.

Mikäpäs tässä katsellessa maisemia kun lapsukaiset nauttivat kylpemisestä.

Ja olipa auringonlaskukin komeampi ylhäältä katsottuna.

Muhkea, huippupatjainen sänky toimi taas niin kuin pitikin, nukuimme hyvät yöunet ja heräsimme uuteen aamuun virkeinä, sillä hotellin aamupala oli tarjolla kello 12.00 saakka. Mikäs siinä oli maittavaa aamupalaa napsiessa, vaikka kahvit jouduimme hakemaan automaatilta edellisestä yöpymiskerrasta poiketen. Ymmärrettävää sinänsä, sillä Solo Sokos Hotel Torni Tampere on vain liian iso kovin yksilölliselle aamupalatarjoilulle.

Ah, rapeita sämpylöitä ja höyryäviä croissantteja vaikkapa sinihomejuustolla, vihannesten, tuoreen kahvin ja mehulasillisen kera. Toimii aina.

Juu, syötiinhän sitä välissä paljon muutakin, mutta jälkkäriksi oli saatava vielä muutama makea leivos. Eihän sitä passaa jättää suuta suolaiseksi tuhdin aamupalan jälkeen.

Mitäkö pidin toisesta visiitistäni Tampereen kuuluisaan torniin? Asiakaspalvelu oli ystävällistä kaikkialla ja huoneemme oli hiljaisempi kuin viimeksi. Hissikuilun ujellukset eivät nimittäin kuuluneet ainakaan meidän 9. kerroksessa sijainneeseen huoneeseen, vaikka se sijaitsi samassa kohtaa kuin edellisellä yöpymisellämme useampaa kerrosta ylempänä ollut huoneemme. Käytävät olivat kaikin puolin hiljaiset, mutta ravintolapalveluita en Moro-baarin skumppalasillista ja alakerran aamupalaa enempää testaillut. Harmi sinänsä, sillä kyllä kyseinen hotelli olisi ollut kiva testata pariskuntana ja käyttää hotellin palveluita enemmältikin.

Siinä ne on, lasilliset skumppaa minulle ja miehelle. Olisi ollut niin mahtava viettää aikaa oman kullan kanssa pidempäänkin ja juoda kahdestaan pullo samppanjaa Tampereen maisemia ihaillen.

Ehkäpä ensi kerralla.

P.S: Unohdin epähuomiossa melko hintavan kelloni hotellihuoneeseen ja huomasin sen vasta kotona. Sain usean yrittämisen jälkeen hotelliin puhelinyhteyden ja ystävällinen vastaanottovirkailija kävi itse katsomassa, josko kelloni löytyisi vapaaksi jääneestä huoneesta. Siellähän se möllötti, ja sovimme sen siliän tien kelloni toimittamisesta minulle. Hienoa, ystävällistä palvelua ja tyytyväinen asiakas, vanhan kellon omistaja.

Kiitos Solo Sokos Hotel Torni Tampere. Luonanne oli kiva käydä.

Rantapallon bloggaajakortilla saatu etu, yksi ilmaisyöpyminen/vuosi.

 

Päiväristeily Tukholmaan, Viking Linen m/s Gabriella

(Suurin osa postauksen kuvista otettu kännykameralla, joten pahoittelut kuvanlaadusta.)

Tämä matka oli ennen kaikkea lasten matka. Hyvin levollinen risteily, jossa keskityimme nauttimaan lasten fiiliksistä ja siitä, että mukana oli melkoisen samanikäisiä ja -henkisiä serkkulapsia. Sitä iloa ja pienistä asioista nauttimista oli kerrassaan mahtava seurata, ja teki tällekin töiden väsyttämälle naiselle oikein hyvää painaa pää ”aikaisin” tyynyyn hytissä ja nukahtaa laivan tasaiseen menoon öisellä Itämerellä.

Psst. Tiesittekös muuten että Itämeren laivayhtiöillä on mahdollista tilata hyttiin erityinen hyttitervehdys? Minä yllätin tenavat ja itseni messevällä mansikkatarjottimella hintaan 10 euroa. Oli muuten nannaa!

Viking Linen Gabriella on minulle hieman harvempi tuttavuus, sillä edellisestä reissusta ko. aluksella on muutama vuosi. Gabriella ei ole läpikäynyt Mariellan tapaisia uudistuksia, mutta kesäaikaan Viking Linen (niinkuin Siljankin) laivojen kokoustilat kokevat myllerryksen, kun kokoushuoneet muutetaan Kid’s World-tiloiksi. Gabriellan auditorioon oli tuotu pomppulinna ja muita temppuiluvälineitä, aivan pienille taaperoille löytyi oma rauhallinen huoneensa, oli pallomerta ja teinidiskoa sun muuta. Ohjelmaa tuntui olevan myös ihan mukavasti, mutta omat lapset ja heidän serkkunsa nauttivat ennen kaikkea koko laivan tarjonnasta. Ulkokansilla oli koleasta ja tuulisesta kelistä huolimatta mahtava nauttia ja ilmakiekkoakin tuli pelattua useaan otteeseen.


Gabriellalle muuten rakennettiin viime viikolla Pohjoismaiden ensimmäinen futisbiljardi. Siinä biljardikepin virkaa toimittaa oma jalka, jolla palloja yritetään saada koloihin biljardin tapaan. Futisbiljardin hinta on 5 euroa/hlö/30 minuuttia, mutta perhehinta (4 henkilöä) on 15 euroa/30 min. Näyttää ja kuulostaa helpolta tuo peli, mutta aika kiitettävästi siinä sai tahia pallojen kanssa. Kannattaa kokeilla.

Niinkuin aiemmin vähän mainitsin, risteily tehtiin lasten ehdoilla. Unohdimme Food Gardenin hienot eväkset sekä buffetin ryysikset ja päädyimme aterioimaan molempina iltoina helppoon Ella’s ravintolaan. Lapset saivat hakea omat eväksensä edulliseen hintaan omasta pienestä buffet-pöydästään, kun me aikuiset tilasimme annoksemme menusta. Kiitosta Ella’s ravintolan henkilökunnalle siitä, että sain tilattua maissikana-annoksen erikseen kasvisversioksi tuunattuna, mutta muutoin kiinnitin huomiota pienoiseen palvelun ”yskimiseen” joka on myös pakko nostaa tapetille. Hieman harmitellen minä tästä asiasta mainitsen, sillä kyseessä on minulle rakas laivayhtiö mutten voi bloggaajana pettää lukijoita ja nostaa jotain yritystä erityisasemaan kirjoituksissani.

Saavuimme menomatkalla ravintolaan heti lähdön aikaan, jolloin ravintolassa oli asiakkaita vain muutamassa pöydässä. Ovella oli kuitenkin pyyntö jäädä odottamaan pöytiin ohjausta, joten jäimme siihen oviaukolle asiallisesti seisomaan koska seurueemmekin oli erikoisen kokoinen. Yksi tarjoilija tuli suuntaamme, ei katsonutkaan minua vaikka oli vajaan metrin päässä minusta, laittoi menut paikoilleen viereeni ja lähti pois. Siinä me seisoimme, katselimme kun tarjoilijat liikuskelivat huomattavan tyhjässä ravintolassa eikä kukaan tehnyt elettäkään meidän suuntaan. Luonani aikaisemmin pyörähtänyt tarjoilija ilmestyi taas näkyviin, operoi oman aikansa jotain, katsahti minuun, astui muutaman askeleen suuntaani ja kääntyi sen jälkeen takaisin kyselemään joltain pöytäseurueelta tarvisivatko he jotain. Sen jälkeen tarjoilija pysähtyi vielä yhden tyhjän pöydän kohdalle asettelemaan jotain jonka jälkeen minun oli jo pakko mulkaista tiukkaan sävyyn tarjolilijaa. Viestittämällä ”Niin, saisimmeko jo palvelua”-katseen tarjoilijalle sain vihdoin ja viimein hänet tulemaan luokseni ja meille järjestyi yhteinen pöytä seitsemälle hengelle. Keittiön taipuminen ongelmitta ”erikoisannokseeni” pelasti illan, sillä olin kyllä palveluun tottuneena hieman närkästynyt kyseisen tarjoilijan toiminnasta ravintolaan saapuessamme. Ei olisi nimittäin ollut iso asia mainita heti aluksi meille että ”Hei, tervetuloa, odottakaan hieman aikaa niin teidät ohjataan pöytään”. Totaalinen huomiotta jättäminen ja se, että asiakaan tarvitsee omalla eleellään tiukasti viestittää että palvelulle on tarvetta ei ole mielestäni oikein.

Paluumatkalla muuten samaisessa ravintolassa saimme annokset (kasvishampurilainen, pihvihampurilainen ja pasta-annos) huomattavan eri aikaan, mikä on aikamoinen ihme sillä annokset olivat niin samantyylisiä valmistusajoiltaan. Onneksi tarjoilija ymmärsi sentään ihmetellä moista virhettä, mutta eipä se taaskaan mennyt ihan oikein Ella’s ravintolassa. Pettyneet pisteet siis Gabriellan Ella’s ravintolalle, vaikka ruoka sinänsä oli ihan perus-ok sillä hampurilaisista ja pasta-annoksista harvoin kovin gourmeeta saa aikaiseksi. 

Tukholman päässä nautimme kesän lämpöisimmästä päivästä. Pyöriskelimme hyvin suppealla alueella Södermalmin tienoolla, kiipesimme terminaalin lähistöllä olleelle kukkulalle ja nautimme maisemien katselusta lasten kirmatessa ympärillä. Gabriellan Sky Barin terassi kuitenkin paistoi niin komeasti kukkulalta että jopa lapset ilmoittivat haluavansa takaisin laivalle nauttimaan takakannesta. Siellä terassilla me sitten istuskelimmekin mukavan tovin, söimme pikkuisesti evästä ja repäisimpä minäkin ostamalla piccolo-skumpan hedelmäsalaatin kaveriksi.

Rauhallinen ja leppoisa risteily siis täällä. Teki oikeastaan ihan hyvää sillä emme kerenneet rauhoittua kotona kuin tunnin verran ennen starttia maalle juhannusta juhlimaan.

Viking Linen risteilylahjakortilla tehty matka, ateriat maksoimme itse.

 

Terveisiä mökiltä!

Heips! Täällä vietetään miniloman toiseksi viimeistä päivää vihdoin ja viimein sellaisessa kelissä että ulkonakin tarkenee hiukkasen. Me juhlimme juhannusta oikeastaan vasta eilen, kun seurueen viimeinenkin jäsen pääsi muutaman päivän vapaille töistä.

Meidän perheen juhannukseen ei ole kuulunut koskaan mitään suurta ja erityistä, kamalaa örmyämistä taikka muutakaan. Olemme kerääntyneet tietyllä porukalla mökille ja nauttineet yhdessäolosta. Hyvä seura, hyvää ruokaa, juomaa ja kunnon puusauna erinomaisin löylyin on kyllä se meidän juttu ja tuo juhannustunnelman aina. Oli meillä pikkuinen kokko tuossa pihapiirissä tänäkin vuonna, mutta eipä siitä kostean kelin takia tullut oikein mitään. Mies tönötti ulkona yrittäen sytyttää kokkoa, omat lapset seisoi uskollisesti vieressä ja minä + muut, no, me nautimme lämpöisästä ja itikattomasta mökistä kaikilla mukavuuksilla. Hyi minua kun en jaksanut uskollisesti seistä mieheni vierelläni tuossa tilanteessa mutta rajansa kaikella.

Anyway, olen ottanut tämän viikon oikean lomailun kannalta eikä tietokonekaan ole paljoa avautunut kun se kuuluisa Flow’kin on ollut kadoksissa. Päätän tämän lyhyen postaukseen muutamaan kuvaan mökkiviikonlopultamme, ajakeehan turvallisesti ja lehmänhermoisesti te, jotka suunnistatte kotia tänään.

Juhannusperinne: Luonnonkukkia terdellä.

98 % kasvissyöjä repäisi juhannuksen kunniaksi.

Tottahan toki meillä laitetaan juhannuksena lippu salkoon. Tänä vuonna piti kuunnella Porilaisten marssi siinä samassa. (Ei meikäläisen idea).

Sauna, vihta ja kylmä lempparijuoma. Homma paranee entisestään kun saunamökille hankitaan myös jääkaappi, eihän sitä pärjää mökkitontilla vain kahdella jääkaapilla… First World Problems?

The truth: Tämä vaatetustaan vahtivasta naisesta kasvaa tietyissä oloissa oikein räjähtänyt ja mukavuudenhaluinen pakkaus: Päällä velourverkkarit (Prisma 19,90), sukat (Finnair Business Class vuonna kivi ja miekka) ja I <3 New York T-paita (Nykistä vuonna kivi ja miekka). Mökki on pienoinen työmaa vieläkin ja jos minulta kysytään niin pistäisin terassin kalusteet uusiksi, mutta rahoille löytyy täällä mökillä muutakin käyttöä. Haaveissa on palju taikka poreamme, muttei se ole ensimmäisten joukossa silloin kun saunalle ollaan vetämässä sähköjä ja muutakin väsättävää pihalla on. Huoh, ikuinen työmaa ja rahareikä siis täällä… Onneksi olemme saaneet tuotua tänne kotimme aikaisemmat kalusteet, joten niihin ei ole tällä mökillä mennyt rahaa oikeastaan ollenkaan.

Että tämmöttii täällä, mää menen jätskille. Lisää mökkitunnelmia Instassa (@passionatecruiser)