Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Monthly Archives

heinäkuu 2014

Lapsiperheen Tallinna: Ravintola Peppersack

Monille suomalaisille tuttu, Raatihuoneentorin läheisyydessä sijaitseva Ravintola Peppersack oli meidän perheen valinta keskiaikateemaan sopivaksi ruokaravintolaksemme kun Tallinnan kaupungin matkailutoimisto tarjosi tutustumismatkallamme illallisen koko perheelle. Meille vanhemmille Peppersack oli jo aiemmilta kerroilta tuttu ja valinta oli helppo koska olimme pitäneet heidän ruoistaan.

Keskiaikainen ravintola itsessään on hyvin kaunis ja sieltä löytyy useita kerroksia joissa on erilaisia ja sopivia alueita niin isoille kuin pienemmillekin seurueille. Kellarikerroksesta puolestaan löytyy Kolmen Sammakon Grilli, jossa ruoka valmistetaan avokeittiössä asiakkaiden silmien edessä.

Lapsille oli oma ruokalistansa joka sisälsi ne perussuosikit kuten esimerkiksi nauravat nakit. Hyvin tuntui ruoka uppoavan jälkikasvulle ja me vanhemmat saimme keskittyä omaan ateriointiimme. Vuohenjuustosalaatti hunajakuorrutuksella.Talonsalaatti ankanfileen ja auringossa kuivatettujen tomaattien keraKäsityöläisen unelma: Grillattu naudan sisäfilee lämpimän vihannessalaatin, uuniperunoiden ja kirsikkaviinikastikkeen keraMöllerin neidin onni: Vihanneswok riisin, kikherneen ja cashew-pähkinöiden kera.

Illallisen kohokohtana ja ohjelmanumerona oli miekkataistelu, jossa taisteltiin mm. kauniin neidon suosiosta. Esitys sisälsi niin jännitystä kuin huumoriakin, ja näyttelijät olivat todella ilmeikkäitä mikä tietysti lisäsi tunnelmaa esityksen aikana. Meidän aikuisten lisäksi lapset nauttivat kovasti esityksestä ja jälkikäteen intoutuivatkin pieneen leikkisään miekkailuun hammastikuilla. Varoituksen sanana kuitenkin pienempien lasten vanhemmille, esitys sisältää jonkin verran väkivaltaa ja huutamista joten kannattaa varoitella etukäteen/varautua selittämään tilanteita taikka sitten aterioida toisena ajankohtana. Yleisesti ottaen suosittelen kuitenkin varaamaan pöydän sellaiselle ajankohdalle että pääsee näkemään hupaisan esityksen.

   Esityksen jälkeen olikin vuoro nauttia herkulliset jälkiruoat.Vana Turu unelma: Valkoinen suklaa-limettileivos vadelmakastikkeen kera. 

Munkin kiusaus: Crème Brûlée mansikkakastikkeen kera.

Palvelu ravintolassa oli ystävällistä, ruoka oli jälleen maittavaa ja annokset tuhdin kokoiset. Keskivertoa paremmat annokset olivat hinta-laatusuhteeltaan ihan hyvät ja ehkä siksikin Peppersack on pysynyt ihmisten suosiossa. Illalla ravintolaan tuli isoja ryhmiä, joten kannattaa varmuudelta varata pöytä ennakkoon varsinkin jos miekkataistelu kiinnostaa.

Ravintola Peppersackin sivuille pääset suoraan tästä.

Postaus on osa yhteistyötä Tallinnan kaupungin matkailutoimiston ja Eckerö Linen kanssa. Tallinnan kaupungin matkailutoimiston majoituspartenerina toimi meidän tapauksessa Solo Sokos Hotel Estoria. Tallinnan kaupungin matkailutoimisto tarjosi matkat, majoitukset, yhden illallisen ja sisäänpääsyt suunniteltuihin kohteisiin, me maksoimme muut ruoat, liikkumiset paikkojen välillä ja muut tekemiset. Kaikista tarjotuista asioista huolimatta mielipiteet täysin omia.

Onko tässä enää mitään järkeä?

Huoh, pikkuisen on veto veks. Töiden aloittaminen ja 5.25 aamuherätykset on taas tuntuneet melkoisen paljon kropassa kiireisen lomailun jälkeen. Töissä olen tuijotellut välillä hölmistyneenä työpinojani ja yrittänyt saada ideasta kiinni mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa. Sama idean hakemis-ongelma tosin löytyy myös yksityiselämän puolelta, sillä olen pistänyt itseni tilanteeseen josta voisi kyllä ottaa etäisyyttäkin jos haluaisi. Vuorokauden tunnit kun tuntuvat loppuvan auttamattomasti ja takaraivossa jyskyttää ”pakko tehdä sitä ja tuota”-käsky.

Normaalipituisten työpäivien lisäksi olen yrittänyt väsätä blogikirjoituksia mutta perhettäkin olisi pyöritettävä siinä samassa, sillä lapset kuitenkin ansaitsevat vanhempiensa aikaa. Miehenkin kanssa haluan viettää aikaa ja epätoivon vallassa olen metsästänyt ”The Lompakkoa”. Sellaista kun ei vain tunnut löytyvän, sillä sen täytyy olla juuri oikean kokoinen, oikean muotoinen, melko pelkistetty mutta sitten siinä pitää olla ”se juttu” joka tekee siitä The Lompakon. Niin juu ja hinta pitää olla alle 100 euroa, sillä Alppireissua meikäläinen makselee vielä jonkin aikaa ja samalla pitäisi maksaa muutamia vähemmän mukavan kokoisia laskuja. Kyllähän sitä saa monenlaista lompakkoa muutamalla kympilläkin, mutta ongelmanani on se että lompakon pitäisi olla ns. merkkilompakko. Mahdoton yhtälö sanon minä, sillä ne himoamani lompakot oli auttamattomasti yli 100 euroa. Tässä tilanteessa ei vain ole järkeä tuhlata moista rahaa tavaraan jota en edes kanniskele näkyvillä.

Mutta eipä minun aikarosvoni lopu edellä mainittuihin, sillä samalla olen paiskinut Tripadvisor-arvostelujeni kanssa. Elämä olisi helpompaa jos viitsisin tehdä ne suomeksi mutta luontoni ei anna periksi sillä englanninkieliset arvostelut saavat varmasti enemmän näkyvyyttä kuin suomen kielellä kirjoitetut. Niinpä minä yritän väsätä arvostelujani englanniksi, vaikken ole asunut päivääkään ulkomailla saatikka ottanut mitään kursseja. Ihan itseoppinut siis olen ja kehittänyt vuosien saatossa kielitaitoani koulujen jälkeen television ja netin kautta, joten jonkin verran pohtimista se vaati saada tuotoksensa jokseenkin luettavaan muotoon vaikkakin puhun englantia sujuvasti.

Olenkin siis ollut tietokoneella iltamyöhään sillä noita katkoksia ruudun takana olevaan aikaan on tullut aina ajoittain. Päässä suhaa miljoonaa ajatusta ja eräänlainen stressi nukkumisesta on elämässä myös mukana. Ikkunat ovat auki helteen takia minkä johdosta myös verhoja on pidettävä auki. Makuuhuone on vetoinen ja valoisa joten herään jo ennen kellonsoittoa ja luulen nukkuneeni pommiin. Lapset ovat tuskaisia, mies pyörii sängyssä ja minä reagoin jokaiseen raksahdukseen ja nitinään.

Välillä on ihan oikeasti vaikeaa yhdistää kokopäivätyö työmatkoineen, perheenpyörittäminen ja miehen kanssa oleminen bloggaamisen ja muun sosiaalisen median kanssa. Eilen suljin koneen jo ennen iltayhdeksää ja ilmoitin miehelle että nyt keskitytään katsomaan ihan oikea televisio-elokuva. Jennifer Lopezin tähdittämä Viimeiseen Pisaraan oli tervetullut vaihtelu surkuhupaisiin elokuviin kuten Haihurrikaani ja Anaconda 3.

Nautin suunnattomasti siitä että kerrankin sain vain olla sohvalla ja jännittää miten elokuvassa käy, pötköttää miehen kainalossa ja tuntea hänen läheisyytensä. Pieneksi aikaa päästä unohtui ”täytyy vielä tehdä sitä ja tätä”-ajatukset mikä sai minut miettimään onko toiminnassani enää mitään järkeä. Itse teen elämästäni hankalampaa kun yritän suorittaa niin kovasti ja pyrin tekemään ”vielä sen yhden asian” ennen nukkumaanmenoa.

Tiedän että toiminnassani ei ole järkeä, mutta tunnen eläväni. On hienoa saada jakaa reissujani täällä, kertoa matkailijoille hotelleista ja rikastuttaa omaa henkistä elämäänsä tällä kaikella. Ilman somea minä vain kulkisin kodin, työpaikan ja kaupan väliä sekä kävisin ajoittain matkoilla. Ajanhallinta on se, mikä minun pitää saada kuntoon sillä haluan jatkaa sillä tiellä millä olen.

Mites te muut bloggaajat, onko blogin pyörittäminen helppoa vai takkuaako välillä?

Entäs lukijat, riittääkö vuorokauden tunnit kokopäivätyöhön, perheenpyörittämiseen ja avioliiton hoitamiseen? Niin ja jos bloggaat siinä ohessa, miten onnistut siinä?

 

Lapsiperheen Tallinna: Keskiaikainen Kiek in de Kök

Vanhempana minua alkoi hieman epäilyttää se miten lapset enää intoutuisivat jatkamaan tutustumisturneetaan Tallinnan kaupungin matkailutoimiston järjestämän ohjelman puitteissa, sillä takana oli jo Tallinna Teletorniin tutustuminen ja Piritan Seikkailupuisto sekä lapsille maittava lounas perheemme virallisessa hätäravintolassa Mc Donald’sissa. Kävimme hiukan freesautumassa hotellissa ennen Kiek in de Kökiin ja Neitsyttorniin tutustumista, joten lapsia alkoi kiinnostaa enemmän Solo Sokos Hotel Estorian Loungessa olleet keksit ja pieni lepohetki. Onnekseni meille tutustumispaketin mukana tulleesta infolehtisestä kävi ilmi Kiek in de Kökin nimen tarina, joten innoissaan lapset päättivät lähteä katsomaan kuinka moneen keittiöön he pystyisivät kurkkimaan Kiek in de Kökin ikkunoista.

1400-luvun jälkipuoliskolla rakennettu Kiek in de Kök oli 1500-luvulla Pohjois-Euroopan jykevin tykkitorni. Mäellä sijaitseva torni oli sen verran korkea, että vartijat pystyivät näkemään vihollisen etulinjojen taakse. Tottahan toki samoista ikkunoista pystyi samalla näkemään läheisten talojen keittiöihin, josta tornin nimikin tulee. Kiek in de Kök kun tarkoittaa ”kurkkaa keittiöön”.

Epäilyni lasten laskeneesta motivaatiosta tutustua paikkaan hälveni pian kun saavuimme paikalle. Tykit, aseet, kuulat, ammukset sun muut sai lapset kiertelemään tornia innoissaan. Lattiassa olevasta lasiaukosta oli kiva kurkistella mitä kerrosta alempana tapahtui ja vanhojen aikojen esineet sai aidosti pohtimaan sitä millaista elämä aikoinaan oli. Olisiko ollut kiva kävellä vanhoilla puukengillä, mites varpaiden kävi kylmänä päivänä? Miltä mahtoikaan maistua pienen pienessä keittiössä vartaassa kypsennetty possu ja tuliko savu keittiöstä paljonkin ympäri paikkaa kun liesituuletinta ei tuolloin ollut? Ja voi että, kyllä nykyajan vesiklostetti vain on ultimaattista luksusta.

Rappusia talsiessamme ylös ja alas pohdimme yhdessä sitä miten rappusissa pärjäsi kompastumatta jos tulisi kiire. Miekkataistelut rappusissa vaati varmasti ammattitaitoa ja voi että kun se prinsessan hameenhelma olisi voinut jäädä jalan alle ja prinsessa kaatua ryminällä rappusiin.

Tykkien ja aseiden lisäksi Kiek in de Kökissä oli esillä myös mm. keskiaikaisia kidutusvälineitä, muuta sen aikaiseen elämiseen liittyvää, maalauksia ja Vanhankaupungin pienoismalli.

Kerroksia kiivetessä ihmeteltävää riitti ja ylimmästä kerroksesta löytyi kahvila, josta olisi voinut ostaa pientä purtavaa. Lattiassa olleesta lasiaukosta lapset yrittivät kurkkia tornin alakerrokseen saakka ja tietty niitä keittiöitäkin piti metsästää Tallinnan Vanhaankaupunkiin avautuvista ikkunoista.

  Keskiaikaisesta tunnelmasta intoutuneet lapset päättivät kokeilla myös jousiammuntaa tornin lähellä olleella jousiammuntaradalla. Nuorempi alkoi olla sen verran poikki päivän aktiviteeteista, että hävittyään pisteillä isommalle sisarukselleen pienoinen kriisi oli valmis. Neitsyttorni siis jäi valitettavasti käymättä, mitä nyt kiipesimme pikaisesti kapeat rappuset siinä tornin viereisellä muurilla.

Keskiaikaisten tarinoiden lisäksi Tallinna tarjoaa paljon muutakin lapsiperheille. Kivoja ideoita koko perheelle löytyy Tallinnan kaupungin matkailutoimiston omilta virallisilta sivuilta, linkki tässä.

Visiitti Kiek in de Kökiin ylitti kaikki odotukset. Lasten takia tutustuminen jäi melko pintapuoliseksi ja esimerkiksi Bastionin tunnelit jäi kokonaan kokematta. Kannattaa ostaa yhteislippu jos tornit ja tunneli kiinnostavat, mutta jokaisessa voi toki vierailla erikseenkin. Huomioithan myös sen, että Tallinn Cardilla sisäänpääsyt museoihin ovat pääsääntöisesti ilmaisia joten kannattaa harkita kyseisen kortin hankintaa Tallinna-lomansa ajaksi, varsinkin kun edut eivät rajoitu vain museokäynteihin. Lisätietoja Tallinn Cardista suoraan täältä.

Postaus on osa yhteistyötä Tallinnan kaupungin matkailutoimiston ja Eckerö Linen kanssa. Tallinnan kaupungin matkailutoimiston majoituspartenerina toimi meidän tapauksessa Solo Sokos Hotel Estoria. Tallinnan kaupungin matkailutoimisto tarjosi matkat, majoitukset, yhden illallisen ja sisäänpääsyt suunniteltuihin kohteisiin, me maksoimme muut ruoat, liikkumiset paikkojen välillä ja muut tekemiset. Kaikista tarjotuista asioista huolimatta mielipiteet täysin omia.

Aikaa ihan vain aikuisten kesken, Flamingo Spa & Wellness

Perheenäitinä tiedän että silloin kun lasten kanssa mennään vesipuistoon on tiedossa paljon iloa, naurua, vesipetojen vahtimista ja hyi minua kun sanon suoraan, ei rauhaa sitten yhtään. Eihän tuossa ole mitään ongelmaa silloin kun on asennoitunut reissaamaan lasten kanssa, mutta joskus vain on hyvä että kylpylän iloista voi nauttia aivan rauhassa ilman hirveää hälinää, polskintaa ja suuria ihmismassoja.

Aussiystäväni D ja minä olimme kyllä aika kuitti kahden viikon tiukan Alppiturneemme jälkeen, joten Rantapallon bloggaajakortin edun (ilmainen sisäänpääsy minulle ja avecille) turvin päätimme lepuutelle itsejämme Flamingon Spa & Wellness-puolella jonka ikäraja on 20 vuotta. Ei siis lasten ilakointia taikka hirveää ryysistä, vaan hiljaista lillumista lämpimässä vedessä ilman sen suurempaa meteliä.

Flamingo Spa oli jopa minulle uusi tuttavuus vaikka asunkin pääkaupunkiseudulla ja käyn kauppakeskus Jumbossa kuukausittain. Paikka oli helppo löytää ja vastaanotto oli ystävällinen, mutta siitä alkoikin tälle naiselle harmaa alue sillä kaikki oli uutta ja outoa. Emme halunneet ”piikkiä auki”, mikä ehkä olisi sittenkin kannattanut valita mutta kylpytakin sentään muistin vuokrata tiskiltä. Käsiimme annettiin rannekkeet, joilla pääsi kylpyläalueelle ja sitten talsimme D:n kanssa pukuhuoneeseen.

Näkymä ei ollut ihan sitä mitä kaavailin, taikka sitten olimme väärässä paikassa. Spa & Wellnes osaston video oli niin kutsuva, että luulin myös pukuhuoneiden olevan seesteisesti sisustettuja paikkoja, sellaisia jossa tiedän heti olevani mielenrauhan tyyssijassa. Lokerokaappien täyttämä iso ja uimahallimainen halli sai minut hieman ihmettelemään sitä minne olimmekaan tulleet. Pisteitä alkoi paikalle herua kuitenkin silloin kun ymmärsimme käsiin kiinnitetyn rannekkeen edun. Poissa oli jalassa kilisevä kuminauhan päässä oleva metallinen avain, sillä rannekkeella oven sai kiltisti kiinni ja mikä parasta, lokeron sai valita itse vapaina olevista lokeroista. Ei siis sitä etukäteen annettua lokeroa joka sattuisi varmasti olemaan lähimpänä sisääntuloaukkoa.

Olisihan paikassa saanut olla hieman selvemmät tai useammat merkinnät siitä, miten kylpyläalueelle pääsee taikka sitten olimme valinneet D:n kanssa sellaisen kohdan josta ei ollut mitään näkyvyyttä merkinnöille. Päädyimmekin siis vaeltelemaan pukuhuonetta ympäriinsä ja menemään epävarmoina Spa & Wellness osastolle takakautta, verhoilla suojatun alueen läpi. Onneksi harhailumme päättyi hyvin sillä pian silmiemme eteen avautui juuri se näkymä ja tunnelma mitä olimme hakeneetkin.

Ihanan hämyisä alue oli sisustettu itämaisittain. 37-asteisen lämminvesialtaan ääreltä löytyi mm. lämmitettyjä lepodinaaveja, jollaiselle meinasin jopa autuaana nukahtaa vierailumme aikana. D:n kanssa testailimme kuudesta erilaisesta saunasta lähestulkoon jokaista, joista suosikiksi meillä kummallakin kohosi tervalle tuoksuva perinnesauna. Ihmeekseni D intoutui saunassa heittämään löylyä siihen malliin että jopa minä, aito suomalainen saunoja, jouduin vihjaamaan että voisimme siirtyä suihkun puolelle. Minä tyydyin perussuihkuun, mutta innosta puhkuva D ihastui vuorotellen lämpimiä ja kylmiä vesiryöppyjä D:n päälle kaatavaan Myllynratassuihkuun. D kertoi suihkun piristävän häntä, mutta itse kylmää vettä inhoavana päätin edelleen jättää moisen rakennelman testaamatta.

Sen verran lämmin saunoja testatessamme tuli, että lämminvesialtaan sijasta muutamaa astetta viileämpi mineraalivesiallas tuntui mukavammalle vaihtoehdolle. Oli taivaallista lepuutella itseään altaan ilmaporesohvalla ja nauttia rentouttavista poreista. Vedenalaista musiikkia olisi altaassa myös ollut kuulemma tarjolla, mutta itselleni moinen mahdollisuus selvisi vasta vierailumme jälkeen.

Me nautimme D:n kanssa suuresti ajastamme Spa & Wellness-osastolla vaikkei hoitoja taikka allasravintolaa A-oikeuksineen tullutkaan tällä kertaa testattua. Alue oli rauhallinen, joten saimme keskustella ja viettää ystävysten laatuaikaa tunnelmallisessa ympäristössä. Neljä tuntia hurahti kuin siivin ja naama messingillä sekä rentoutuneena me kävelimme Span ovista ulos. Mistäpä sitä tietää vaikka me ottaisimme miehen kanssa joku kerta pienen pakohetken ihan vain aikuisten kesken ja ehkäpä pulahtaisimme kuninkaalliseen King’s Bath-kylpyyn.

On hienoa, että meille aikuisille on tarjolla paikka jossa voi rauhoittua ilman ympärillä ilakoivia lapsia taikka muuta vesipuiston hälinää. Flamingo Spa & Wellnessin omille sivuille pääset suoraan tästä.

Tässä blogipostauksessa esiintyvät valokuvat eivät ole ottamiani vaan ne on saatu Flamingo Span myyntipalvelulta käyttöön. Kiitos siitä!

Pöh

Niin vaan viimeistä lomapäivää viedään joksikin aikaa, sillä erilaisten reissujen takia tämän vuoden lomia oli tullut syötyä jo ennen virallista lomakautta ja syyslomallekin olisi jätettävä joitain päiviä. Tämä hieman yli kolmen viikon lomarupeama oli kyllä niin menemistä ja tulemista, että loma tuntui huomattavasti pidemmältä kuin mitä se olikaan. Se on varmaa että työkoneen salasanani olen jo onnellisesti unohtanut mutta sepuolestaan on hyvin epävarmaa olenko muistanut laittaa sen ennen lomaani johonkin ylös. Huominen menee siis varmaan työhönpaluujärkytyksestä toipumiseen, ja mielestäni työnantajan velvollisuuksiin voisi kuulua jonkinlainen kriisiapu lomapaltapalaajalle ensimmäisenä päivänä.

D:n lähdön jälkeen olen pyhittänyt vapaat päivät lasten ja miehen kanssa olemiseen, mikä on tehnyt oikeasti hyvää. Helle syö meikäläistä kyllä ehkä hieman liikaa, sillä iän karttuessa kyky kestää tuota kuumuutta ulkona on alkanut laskea hieman. Tai sitten tämän naisen asenteessa on suuremmalti vikaa, sillä sama lämpötila ulkomailla tuntuu paljon siedettävämmältä.

Perheeseen keskittymisen ja helteen takia blogi laahustaa hiukkasen aikaa vielä, mutta tulevalla viikolla aloitan varmaan kertoilemaan ikimuistoisesta reissustamme Alpeilla. Jokaisesta 2-5 tähden majapaikastamme teen vielä erilliset postaukset ja myös joistakin suosittelemistani kohteista. Ensimakua reissustamme jo näistä kuvista.

Oikein hyvää sunnuntaita!