Oops & Woohooo!

Eihän tuo ylläoleva kuva ole todellakaan kovin edustava minusta, mutta minun oli vain pakko laittaa se tänne koska se jos mikä kuvaa eilisiä tuntojani ja tämän postauksen otsikkoakin aika hyvin.

Eilisen piti olla meidän perheessä ihan normiperjantai. Yhteinen päivällinen ja sitten ollaan vain ja möllötellään. Pitihän meidän tietty hiukkasen miehen kanssa pohtia millaista aktiviteettia me järjestäisimme Suomeen tulevalle Aussikaverilleni D:lle ja siitä se sitten lähti…. Itse asiassa koko perjantai-ilta lähti lapasesta, eikä kyseessä ollut mikään alkoholinkäyttö.

Aussikaverini on minun ohella melkoinen laivatyttö. Kaverini ollessa Suomessa rahtasin hänet m/s Isabellalle muutama kuukausi Estonian uppoamisen jälkeen, ja olisihan hän voinut hiukkasen epäröidä laivalle astumista sillä hänen tuntemansa ihminen oli ollut Estonialla uppoamisyönä. Ymmärrettävistä syistä neiti oli hyvin kiinnostunut pelastusliivien sijainnista ja hätäpoistumisteistä, mutta siinä se sitten oli, loppuajan viiletimmekin laivalla niinkuin mitään suuronnettomuutta ei olisi koskaan tapahtunut. Siitä jos mistä D sai kipinän risteilemiseen ja mikäs sopikaan paremmin Suomi-suunnitelmiimme kuin Viking Grace.

Viking Linellä on nyt mahtava Osta ajoissa!-kampanja menossa (2.6. saakka) ja heinäkuullekin saa risteilyjä todella hyvään hintaan, jopa Viking Gracelle. Niinpä me katselimme sopivaa ajankohtaa pikkupyrähdykselle ja varauspainikettakin tuli painettua melko nopeasti. Voitte arvata että D tuli onnesta muikeana linjoja pitkin kun pistin hänelle viestiä siitä mitä olimme hänen päänsä menoksi jo keksineet.

Hopi hopi, Viking Linen messevät tarjoukset ovat voimassa 2.6. saakka! Tarjouksiin pääset suoraan tästä.

Mutta eipä siinä kaikki. D oli hoidettu ja jotenkin minä päätin vielä vilkaista omaa blogisivustoani ennen koneen sulkemista. Postaukseeni oli saapunut pienoinen viesti joten päätin vastata siihen. Enpä olisi uskonut mihin se johti, sillä loppuillan kävelinkin jalat maitohapoilla ja hölmistynyt ilme naamalla. Mitä tulikaan tehtyä. Niin mitä?! Että kiitosta vaan Maarit Johanna Pää Pilvissä-blogista, jos sinä et olisi pistänyt minulle eilen viestiä en olisi tuskin päätynyt miehen kanssa tekemään elämämme pikaisinta päätöstä.

Ihan vastaamisen takia minä sinne Royal Caribbeanin sivuille menin. Ihan vain sen takia. Mutta katsokaas mitä sieltä paistoi kun menin vastaamisen jälkeen Royal Caribbeanin sivuilla hiukkasen pidemmälle.

Katsoin silmät pyöreänä hintaa, näytin miehellekin ja menimme varauksessa eteenpäin tarkistaaksemme pitikö hinta todellakin paikkansa. Me tiedämme mikä on edullinen hinta ja mikä ei, joten voitte vaan arvata mihinkä kategoriaan Royal Caribbeanin tarjous meni.

Hytti, sen piti olla tietyltä puolelta jotta nähdään enemmän (ehkä). Kattausajat on jo aluksen pääravintoloissa täynnä mutta mitäs tuosta, käydään buffassa ja syödään erikoisravintoloissa tarpeen tullen. Mikäs se meidän Crown & Anchor-numero olikaan, oliko meillä semmoista? Mitäpas tuosta, luottokortin numero ja ”klik”, se oli siinä.

Mikäs se laiva olikaan? Mikäköhän se reittikään oikeasti oli? Kait me tullaan samaan satamaan mistä lähdetään? Juu. Laivakin on uusittu. On se sentään Royal Caribbean joten erinomainen reissu on varmasti tulossa vaikka pysyttelemme Etelä-Norjassa.

Huoh. Se olisi sitten pikkuinen viikon mittainen Norjan vuonoristeily ensi keväänä.

Kiitos Maarit Johanna!

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply Martina maanantai, kesäkuu 2, 2014 at 10:24

    Woohoo! Ihan mahtavaa, onnea!! 🙂

    • Reply Kthetraveller maanantai, kesäkuu 2, 2014 at 10:57

      Kiitos Martina. Uskomatonta miten mä leijun vieläkin tuosta risteilystä!

  • Reply SuviV sunnuntai, kesäkuu 1, 2014 at 23:15

    Vau, tuolla on varmasti upeita maisemia! Olen myös itse mietiskellyt, että Norjaan pitää vielä mennä. Ja saitte kyllä tosi edulliseen hintaan, onnea! Noita ei varmaan enää ole myynnissä, muuten yrittäisin täälläkin tehdä taas käännytystyötä matkan suhteen.

    • Reply Kthetraveller sunnuntai, kesäkuu 1, 2014 at 23:40

      Höpöhöpö Suvi, siitä vaan RCCL:n sivuille, tilaa on 😉

      • Reply Kthetraveller maanantai, kesäkuu 2, 2014 at 00:24

        Niin ja kattelin ihan oikeasti hintoja uudestaan: sinä, mies ja pikkuinen alkaen hinta veroineen aikuiset 484 EUR ja pikkuinen 336 EUR. Ei paha, viikko ruokineen 🙂

  • Reply Maarit Johanna sunnuntai, kesäkuu 1, 2014 at 09:01

    Hei vau empä odottanu tätä ku aukaisin postauksen! 😀 Mahtava homma!! Pakko kyllä seurata teidän reissua niin ehkäpä itsekin pääsee joskus seilaamaan kunnolla 🙂 Kevät on varmasti upeaa aikaa Norjassa muutenkin. Pohjoisessa vain käyty, etelässä ei koskaan. Ehkä laivalla ^^

    • Reply Kthetraveller sunnuntai, kesäkuu 1, 2014 at 13:12

      Minä kyllä Maarit Johanna todellakin olen vahvasti sitä mieltä ettei tätä juttua olisi tapahtunut ilman sinua, joten takuuvarmasti skoolaan sinulle laivan kannella kun lähdemme Geirangerin upeasta vuonosta kohti paluusatamaa. Ympärillä mahtavia vuoria, vesiputouksia, raikasta ilmaa. WAU!

      • Reply Maarit Johanna sunnuntai, kesäkuu 1, 2014 at 14:21

        No nyt on aihetta hymyyn täällä kylmällä jätskikioskilla ! :)) ehkäpä minäkin päädyn vielä risteilyjoukkoon iloiseen! Ja hyvinhän aika kuluu myöskin hurtigrutenin tarjouksia nyt selaillessa kun ei ole asiakkaita jonoksi asti. Meillä pohjoisessa on melkein pakkasta :p

        • Reply Kthetraveller sunnuntai, kesäkuu 1, 2014 at 14:28

          Oops, jaksuja sinne kylmiin keleihin, eipä täällä etelässäkään kovin kummoiset kelit ole joten jätskikiskat ei kutsu täälläkään. Sen verran vielä noista risteilyasioista muistutuksena että ruoat ja perusjuomat (ei alkoholi tai limut) kuuluu hintaan joten aikas halpa hinta viikolle. Ainoa lisäerä on palvelumaksut, ns. tippi n. 60 eur ja Norwegianilta 35 euron (?) lennot sitten kun niitä alkaa tulla myyntiin, joten huhhuh sanon minä vieläkin 🙂

  • Reply Jerry / Pako Arjesta lauantai, toukokuu 31, 2014 at 19:35

    Mahtava juttu :)! Onnittelut tulevasta reissusta!

    • Reply Kthetraveller lauantai, toukokuu 31, 2014 at 20:39

      Kiitos Jerry. Kattelin Youtubesta jo videoita ja huhhuh sanon minä. Mahtavia maisemia takuuvarmasti tiedossa 🙂

  • Reply lena lauantai, toukokuu 31, 2014 at 18:06

    Mahtavaa, tuollainen spontaanisuus tekee elämästä hauskan 🙂 Tuoltakin postauksia odotellen!

    • Reply Kthetraveller lauantai, toukokuu 31, 2014 at 18:18

      Kyllä, spontaaniudessa on sitä jotain 😉 Tämä päivä on tullut vieläkin leijailtua sillä reissusta on takuuvarmasti tulossa mahtava!

    Leave a Reply