Rakas isi

Sinulla oli aina pilke silmäkulmassa. Osasit nauttia elämästä ja niistä pienistäkin asioista. Siniset silmäsi loistivat onnesta, kun pääsit laivalle ja siinä samassa tartutit minuunkin saman sykkeen merenkulkuun. Sinulla oli hulluja ideoita ja monasti hermostutkin muut perheenjäsenet. Milloin olit ostamassa meijeriä, milloin betonitehdasta, milloin isoa jenkkirautaa, jonka mittoja mallailit pienen olohuoneemme lattialla.

Sinä lupasit taikoa viimeisen suklaapalasen näkymättömiin ja käskit minun mennä peiton alle piiloon. Jännästi se suklaa vaan hävisi, sillä mussutit sitä tyytyväisenä suussasi. Sinä metsästit joka joulu halpaa joulukuusta useamman tunnin kaupungilla, ja toit yleensä harvaoksaisen ja toispuoleisen kuusen reissultasi. Silloin opimme sen, miten koristella kuusi hyvin näyttäväksi ja muhkean oloiseksi, vaikka oksia olisi vain muutama.

Eräänä keväänä sinä lupasit hankkia minulle uuden polkupyörän, mutta metsästimme sopivanhintaista polkupyörää niin kauan, että hermostuin ja halusin kotiin. Veit minut kotiin ja lähdit urheasti uudelleen kierrokselle. Kyllähän sinä sieltä pyörän toit naama onnesta muikeana, mutta se oli vaaleanvihreä vespa, joka sinun täytyi työntää mäkeä pitkin ylös kun se ei toiminut. Silloin kyllä hermostuin pienesti, sillä olin 12-vuotias. Seuraavana päivänä kuitenkin hankit minulle juuri sellaisen Tunturi Vip-polkupyörän, jota olin toivonut, ja sopuisaan hintaan sen löysitkin.

Sinä olit meidän perheen Sulo Vilén ja tinkaaja, joka jätti jälkeensä päätään pyörittelevät myyjät. Päitänsä he pyörittelivät sen takia, että monasti he huomasivat myyneensä tuotteen niin polkuhintaan ettei kaupasta jäänyt heille mitään voittoa.

Sinä opetit meitä lapsia varomaan heikkoja jäitä käskemällä menemään heikoille jäille ja läväytit kujeisen ilmeesi käskyn perään. Siitä me lapset tiesimme tarkkaan, että jäille oli turha lähteä hiippaloimaan. Me rakastimme hurttia huumoriasi ja opimme elämänilostasi paljon, joskin pitkät tinkausreissusi väsyttivät välillä.

Rakas isi. Tänä iltana sytytän kynttilän sinulle illalla ja yritän muistella kaikkia hyviä aikoja. En halua muistaa iltaa, jolloin äiti soitti ja kertoi sinun kuolleen. En halua muistaa sitä, kuinka astuin sairaalan ovesta sisään ja käteeni annettiin vaatepussukka, jossa oli vaatteesi. Se silitys, minkä hoitaja antoi poskelleni kun minä en kyennyt itkemään on myös sellainen, mitä en halua muistaa. En myöskään sitä, kun menimme kertomaan pikkuveljelleni kuolemastasi enkä sitä, kuinka rikki me kaikki olimme tuon tapahtuman jälkeen.

Sinä iltana minusta tuli äiti pikkuveljelleni ja omalle äidilleni, joka oli jäänyt aivan liian nuorena leskeksi. Minä painoin itkut pois ja huolehdin heistä, huonoin seurauksin. Kolmisen kuukautta jaksoin, mutta sitten aloin oirehtimaan fyysisesti välteltyäni liikaa surua. Onneksi ymmärsin ruveta purkamaan omaa pahaa oloani ja työstää surua, sillä muutoin en olisi pärjännyt töissä.

Hain hyviä asioita ja tuntemuksia. Iloitsin pienistä asioista ja siitä, että päiviin alkoi tulla hetkiä jolloin en ajatellut poismenoasi. Näin myös muutaman merkityksellisen unen, joista yksi jäi todella vahvana mieleen. Eräänä yönä, todella pahan illan jälkeen jolloin toivoin pääseväni luoksesi taivaaseen näin unen, jossa ilmestyit huoneen ovelle. Selkäsi takana paistoi kirkas valkoinen valo ja sinä hymyilit. ”No, tuletko sinä?” kysyit ja väänsit taas sen kujeilevan ilmeesi. Katselin kasvojasi ja tunsin huvittuneisuutta. ”Ei, en minä taida tulla” vastasin ja heräsin unestani. Silloin tiesin, että sinulla isi oli hyvä olla.

Minua näyttäytymisesi unissa on auttanut. Alitajunnan tuotetta ehkä, mutta tiedän sinun olevan elämässämme läsnä. Tiedän sen siitäkin, kun siskosi soitti äidilleni eräänä aamuna ja kertoi nähneensä ensimmäisen kerran sinusta unta kuolemasi jälkeen. Siinä unessa ajelit autolla Mäkelänkatua Helsingissä ja olit onnellinen. Uni oli outo sen takia, että siskosi asui maalla, kuten myös sinä kuollessasi, ja silti nyt unessa ajelit Helsingissä. Kummissaan siskosi tuota unta selosti äidilleni ja kyseli hänen mielipidettään uneen. Äidille tuo uni oli järkytys, sillä tuona kyseisenä yönä olin synnytyslaitoksella synnyttämässä esikoistani, eikä siskollasi ollut siitä tietoa. Synnytyslaitos sattui olemaan Kätilöopiston sairaala, lähellä Mäkelänkatua.

Kuolemastasi tulee kuluneeksi tänään monen monta vuotta. Tiedän että olisit meistä kaikista perheenjäsenistäsi ja lastenlapsistasi ylpeä. Kiitos, kun opetit meidät ottamaan elämän huumorilla ja nauttimaan pienistäkin asioista. Niin ja säästämään monessa asiassa, sillä kaikesta ei kannata maksaa täyttä hintaa.

Voi kun saisin halata sinua edes yhden kerran vielä.

Rakkaudella,

Tyttäresi

P.S.: Arvon lukijat, isi oli myös paljon muuta kuin postauksessa mainittu. Isi osasi olla myös vakava, oli läsnä elämässämme, rakasti meitä ja halusi aina meidän parasta.

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Kthetraveller torstai, toukokuu 15, 2014 at 13:30

    Tämä ei nyt ole mikään vihje sinulle Maarit Johanna, mutta sanon vain omista muistoista. Olen todella onnellinen että puhuin isäni kanssa samana päivänä puhelimessa kun hän sitten illalla kuoli. Soitin tänään äidille ja itkimme molemmat. Kuten kirjoitin, isin kuolemasta on jo aikaa, mutta aina vuosipäivänä olemme aika herkässä olotilassa. Emme saaneet koskaan hyvästellä isiä ja se tekee olon ehkä jotenkin haikeammaksi.

  • Reply Maarit Johanna torstai, toukokuu 15, 2014 at 13:17

    Tuntuu siltä että pitäis soittaa omalle isille..

  • Reply Jerry / Pako Arjesta torstai, toukokuu 15, 2014 at 12:34

    Tällaiseen on mahdotonta sanoa mitään, mutta sanon kuitenkin, että kauniimmin tätä ei olisi voinut kirjoittaa. En usko, että nuo unet ovat alitajunnan tuotetta vaan jotain paljon upeampaa.

    • Reply Kthetraveller torstai, toukokuu 15, 2014 at 12:45

      Kiitos Jerry. Minä uskon myös että kyse on jostain paljon upeammasta kuin alitajunnasta.

    Leave a Reply