Tasokkaammin Tallinnaan Eckerö Linen Finlandian Loungessa

Matkat Solo Sokos Hotel Estorian avajaisiin ja takaisin eivät olisi voineet mukavammin tapahtua, sillä seilasimme meriteitse suomalaisen Eckerö Linen Finlandian kyydissä. Minulle Finlandia ei ihan uusi tuttavuus ollut, mutta oli hienoa että pääsimme tutustumaan laivaan tarkemmin Eckerö Linen myyntipäällikkö Johanna Uimosen johdolla. Näin laivatyttönä komentosiltavisiitti jäi tällä kertaa haaveeksi mutta ehkäpä jonain päivänä siihenkin tulee mahdollisuus.

Menomatka Tallinnaan tehtiin Loungessa. En ollut aikaisemmin käyttänyt kyseisen tilan palveluita koska tarvetta niille ei ollut tai olin pitänyt aiempaa hintaa liian korkeana, mutta menomatka Loungessa muutti käsitystäni suuresti. Silloin kun ravintoloissa istuminen tai buffetissa syöminen ei innosta vaan haluaa rauhaa, pientä syötävää ja ehkä juotavaakin, on Lounge mitä mukavin tapa matkustaa.

Kello 15.30 lähtö oli itseäni ajatellen oiva, sillä pystyin tekemään melko hyvän työpäivän vielä ennen lähtöä. Nälkäkään ei vielä tuossa vaiheessa ollut suuri, joten Loungessa tarjotut pikkupurtavat olivat juuri riittäviä lyhyelle merimatkalle. Kahvin ja teen lisäksi alkoholittomia juomia, viiniä ja olutta sai hanasta ilmaiseksi (kuohuviini ja muut juomat lisämaksusta), joten hinta alkoi tuntua varsin houkuttelevalle.

Eväkset ja juomat nautittuna rauhallisessa ympäristössä, keulanäköalat, ilmainen langaton nettiyhteys, latauspistokkeita sekä WC:t samassa tilassa, siitä on leppoisa merimatka tehty. Ennakkoon ostettuna hinta 18 euroa/hlö/suunta ja laivalta ostettuna 20 euroa/hlö/suunta.

Loungen lisätietoja Eckerön omilta sivuilta täältä.  Suosittelen!

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Kthetraveller maanantai, huhtikuu 28, 2014 at 12:45

    Yhden sanomaasi Lena 🙂

  • Reply lena / london and beyond maanantai, huhtikuu 28, 2014 at 11:13

    Kivoja nämä Tallinnan reissun tarinat! 🙂 Kerran olen Tallinnassa käynyt ja laivalla sinne seilannut ja alkoipa tämä lounge houkuttaa kovastikin, oli sellaista meininkiä kanssamatkustajilla nimittäin. 18e ei nyt äkkiseltään kuulosta ihan kovin pahalta ottaen huomioon tarjoilun runsaus. Viimeksi seilasimme Tallinnaan laivan baarissa ja ei se ihan tuota voita. 😉

  • Leave a Reply