Jaa-a, sitä tosiaan voi itkeä ja nauraa yhtä aikaa…

Vattu mikä päivä. Mulla on duunissa aika huhketta sillä teen periaatteessa kolmen ihmisen töitä vähän aikaa. Omat hommat on hidastunut ihan kiitettävästi , mutta eihän niitä oikein kukaan muu voi tehdä joten aikas ryytynyt olo työpäivän jälkeen yleensä on. Tää päivä oli kyllä semmonen että nyt mä istun lamaantuneena koneella joka lihas kipeenä ja ihmettelen vaan.

Tyypilliseen tapaan mä heräsin 5.15 koska on vaan pakko. Tunnit on kiitettävästi miinuksella duunissa joten aamuliukumiset on pikkasen nou nou nyt vähän aikaa. Mun piti käydä pikaseen kaupassa hektisen duunipäivän jälkeen mutta se jäi miehen vastuulle koska mä myöhästyin kuluvälineestä A, joka vaikutti kulkuvälineeseen B ja dellas mahdollisuuden kauppakeikkaan jonka mä olisin voinut hoitaa ennen kulkuvälinettä C. Helvatan kiireellä siis kotio lapsille tekemään pikainen pyttipannu muutamasta valmiiksi keitetystä potusta ennen harrastuksia ja aloittelemaan vanhempien ruokaa, joka odotti tuikitärkeitä aineita miehen tuomana. Ei tässä mitään mutta puolvälissä mies soitti sadatellen ja ilmoitti että se oli unohtanut lompakon duuniin eikä sillä ollut enää aikaa kääntyä hakemaan sitä sillä lapset piti saada vietyä harrastuksiin.

No, mitäs siinä, ei auttanut kun ruveta haalimaan jääkaapista maustamattonta ruokakermaa maustamattomille kanafileille ja rääpiä miedon makuista tuorejuustoa siihen kaveriksi. Todella herkullista, -not, mutta muuhun ei siinä kiireessä ollut mahiksia. Pikkasen kireetä tunnelmaa oli havaittavissa kun kuopuksen harrastustavaroiden kanssa oli ongelmia lähtötilanteessa joten kun mies sitten lähti kuopuksen kanssa menemään, mä kävin ajatusteni kanssa pikkasen vajaalla. Ei ehkä olis pitänyt mennä sinne keittiön kaapille, ei todellakaan.

Me oltiin ostettu viime viikonloppuna laivalta olutlava ja mies oli purkanut sen keittiön juomakaappiin säästääkseen tilaa. Siellä ne komiat tölkkipinot möllötti isojen kivennäisvesipullojen edessä, koska kait ne oli helpompi sijoitella erilaisiin kohtiin siellä kaapissa kun ne sijaitsi edessä vaikka kivennäisvettä meillä menee huomattavasti enemmän. Mä halusin aterialla kivennäisvettä (jota ei ollut enää jääkaapissa) joten väsyneenä ja vajailla aivoilla sain sitten kuningasidean oikasta pikkasen ja yrittää kaivella sen ison kivennäisvesipullon tölkkipinojen takaa. Ihan hyvin kaikki meni alkuun, mutta vimosilla senttimetreillä pullon pohja osui johonkin tölkkiin minkä takia osa tölkkipinoista kaatui ja levis pitkin keittiön lattiaa.

Voi ihanuus sitä sihinää. Yks tölkki kärsi sen verran vahinkoja että alkoi suihkuttaa pienestä reiästä sitä olutta ja päästi sisältöä juomakaappiin. Aikas ninjamaisin ottein mä nappasin sen tölkin siitä ja viskasin sen keittiöän altaaseen, joskin siinä matkalla se suihkutti sisältöään keittiön kaapeille, liedellä olleeseen ruokaan ja lieden vieressä olleelle kännykälle. Eikä homma loppunut siihen. Tottahan toki tiukka kettumainen sihinä jatkui ja olutta suihkusi tiskialtaasta suoraan kuivauskaapin sisälle ja tiskisienää vasten kuivuneelle puiselle leikkuualustalle. Jokin hölmö pikainen virhepäätös mulle siinä sitten tuli kun päätin avata tölkin. En muuten suosittele tekemään moista temppua koskaan. Juu en.

Sieltä se olut sitten pelmahti kauniisti paineella päin mun duunivaatteita (joita mä en ollut kerennyt vaihtaa), naamaa ja silmälaseja (onneks mä olin ottanut jo piilarit pois). En mä voinut muuta kun alkaa jo nauraa tilanteelle mutta sen siliän tien mä turautinkin jo surunkyyneleen ja kysyin ihan suoraan paikalle ihmettelemään tulleelta esikoiselta että ”sanopa suoraan, pitäskö äidin itkeä vai nauraa?” Esikoinen oli suloinen, yritti kaukaa halata kaljalle haisevaa äitiään ja sanoi ”itke vaan”. Siinä mä sitten pikkasen itkin ja nauroin yhtä aikaa suloiselle lapselleni, joka kävi hakemassa vessasta vessapaperia ja tuli kuivaamaan mun bissen sotkemat silmälasit.

Eipä siinä auttanut kun ruveta siivoamaan keittiötä urakalla ja tyhjentämään kuivauskaapin ritilähyllyn sisältöä astianpesukoneeseen ennen ruokaa, joka ei maistunut miltään. Mies toi kyllä multa saaduilla rahoilla kaupasta ostettuja ruokatarvikkeita mutta se oli jo myöhästä. Ison halin sain ennen kun se lähti rahtaamaan esikoista harrastukseen koska mä en ollut oikein siinä fiilarissa että olisin halunnut ite hypätä auton rattiin.

Mä en harrasta ”edes sitä yhtä olutta/lasillista viiniä” arkena, mutta nyt tekis kyllä mieli avata yks bisse illalla. Kattellaan nyt fiilareita, mä rupeen jumppaamaan tän lamaantuneen olotilan pois.

Mielenrauhaa. I need that.

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply