Semiketutusta havaittavissa ”säästösuunnitelmista” työrintamalla

Tuskinpa meidän perheessä ollaan ainoita tässä valtiossa joidenka työpaikoilla käydään kunnon säästämisohjelmia läpi. Miehellä on ollut jo pidemmän aikaa hervoton tatti otalla, mutta nyt meikäläinenkin alkaa liittyä joukkoon, sillä meillä molemmilla ne säästöohjelmat aiheuttaa ainoastaan suuria hankaluuksia koska ne ei vaan toimi käytännössä. Siis onko johdon ihan oikeasti vaikea kuunnella niitä ihmisiä, jotka tekee niitä hommia joihin säästämisohjelmat myös kohdistuu?. Ei tässä olla muutoksia vastaan, mutta jos me työntekijät tiedetään käytännössä miten asioita ei pidä/kannata tehdä, niin haloo ja perään vielä iso kysymys WTH?

Mä olen kutsumusammatissani. Joka aamu mä olen herännyt ja lähtenyt iloisena töihin. Meillä on ihana työyhteisö, mieletön henki ja me autetaan toisiamme tarpeen tullen ilolla mielin =tulosta syntyy. Unelmaduuni kerrassaan, mutta pahimmat suunnitelmat toteutuessaan heittää tän systeemin niin päälaelleen että oksat pois. Säästö tässä muutoksessa tulee olemaan aika minimaalinen, sen sijaan kaikki täällä muuttuu ja se on faktaa. Takuuvarmasti toimimaton homma aiheuttaa suurta eriarvoisuutta samojen ammatiryhmien sisällä, joten ilon ja naurun sijaan tulee ketutusta, kyräilyä ja pidemmän päälle väsymistä/sairauspoissaoloja. Mä olen aina ollut tarkka, tunnollinen ja tehokaskin, mutta jos kaavaillut muutokset kaikessa kauheudessaan ajetaan läpi mä tiedän jo että tällä naamalla ei paljoa hymyä näy. Mä olen nimittäin aina inhonnut ihmisiä jotka ei tee töissä paljoakaan mitään vaan pitää tavalla tai toisella huolen siitä että muut tekee niiden hommat. Näitä vapaamatkustajia alkaa takuuvarmasti ilmestyä meidän töihin enemmän, jolloin katseet kääntys muhun koska kyllä Kthetraveller hoitaa kun se on niin näppärä ja nopea. Tähän perään tekis mieli kirjoittaa muutama rankka kirosana mutta en viitti.

Että ihan ilkeä olen tässä kun sanon että auttavainen Kthetraveller painuu työyhteisön ovesta pois jos työyhteisö muuttuu edellä kuvatun kaltaiseksi. Tilalle tulee ”mä teen vaan mun hommat enkä hyväksy vapaamatkustajia”-ihminen. Samanmoisella motivaation muutoksella varustettuja ihmisiä löytyy kyllä useampiakin, joten yksin en ole ajatusteni kanssa. Hankalaksi ton asenteen tekee kuitenkin se, että mulla on maailman paras esimies ja jos se jatkaa hommissaan, en mä voi olla kävelevä ”Rouva Ei”. Ah tätä elämää.

Onko ihan oikeasti jossain olemassa työnantajaa, joka oikeasti olis jutellut työntekijöiden kanssa yhdessä näistä säästösuunnitelmista? Olis kysellyt parantamisideoita ja ottanut niitä käytäntöönkin? Kaikki tuntuu niin näennäiseltä, selän takana päätetään jotain ja sitten se valmiiksi päätetty tuodaan ”kommentoitavaksi”. Totuus on kuitenkin aina se, ettei sillä ole merkitystä mitä sitä asioihin sanoo kun ne on jo jyrätty läpi. Effen surullista.

Että näillä mietteillä tänään. Oon yrittänyt väsätä Aussi-postausta mutta otsatatilla on ollut jokseenkin kokoa tässä vajaan viikon. Saattekin siis odotella kakkososaa Sydneyn nähtävyyksiä jonkin aikaa.

-K

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply