Monthly Archives

heinäkuu 2013

Tuskanhikisiä matkasuunnitelmia / Läntinen Välimeri

Kuva: www.ncl.eu

 

Tossa se nyt on, meidän seuraava reissu tänä syksynä. Matkaan on vielä aikaa mutta matkasuunnitelmia on pakko alkaa hiomaan, koska meitä matkallelähtijöitä on yhteensä 7. Hotellihuoneet on varattu Barcelonasta ja vuokra-autot Livornosta sekä Civitavecchiasta. Suunnitelmissa olis ajella Livornosta Pisaan ja Civitavecchiasta Tarquiniaan taikka Ostia Anticaan. Rooma jätetään tällä kertaa väliin koska me kaikki ollaan käyty siellä. Mun ja miehen kahdenkeskinen viinitilaretki saattaa jäädä haaveeksi, sillä niitä on vaan tarjolla niissä kohteissa joissa on jo muutenkin tarjolla paljon mielenkiintoisia retkiä. Tänä viikonloppuna pitäskin päättää mitä muuta me kaikki haluttaisiin tehdä missä ja milloin. Sen verran jo tiedetään että Pompeiji ja Vesuvius on ainakin listalla. Lapset oli hyvin kiinnostuneita Pompeijista tehdystä dokumentista, joten on tosi hienoa päästä näyttämään heille paikkaa ja tutustuttaa alueen historiaan.

Mulla on tuskanhiki kaikesta tästä sillä en mä nyt kuvitellut yhden vaivasen reissun vaativan näin paljon suunnittelua. Asiaa ei helpota ollenkaan se että motivaatio suunnitteluun mun osalta on täys nolla. Muilta ihmisiltä sen sijaan löytyy virtaa, joten pakko vaan on osallistua suunnitteluun ja sanoa sanansa nyt ettei jälkikäteen harmita. Omatoimimatkailijana on budjettisuunnittelu myös kaiken a ja o, joten aikataulut on tärkeitä. Risteily, hotelli, lennot ja retket tilataan kaikki eri aikaan jotta kulut pysyisivät sutkoht tasaisina koko ajan. Jos noi kaikki tai edes muutaman ymppäis samalle kertaa maksettavaks, vois tulla kyllä muutama hikikarpalo otalle laskun eräpäivänä. Niinpä tälläkin kertaa retket päätetään tänä viikonloppuna ja tilataan vasta ensi viikonloppuna kun luottokortilla alkaa uusi jakso.

Jos jollain on perusnähtävyyksistä poikkeavia ideoita kartalla oleviin kohteisiin tai niiden lähialueisiin liittyen, niin kiitollisena ottaisin vastaan. Kohteina siis Barcelona, Napoli, Cicitavecchia (Rooma), Livorno (Pisa/Firenze), Marseille ja Palma.

Kuva: NCL:n Facebook-sivut

 

Oikein hyvää viikonloppua!

 

 

 

 

 

Voishan sitä palata toistakin kautta

Me tiedettiin miehen kanssa että Stuttgartin reissusta tulis aika kiireinen joten siinä varatessa matkaa miehen ilme muuttu vinkeeksi ja se rupes vihjailemaan muutamasta leppoisasta lisäpäivästä jossain muussa kaupungissa. Stuttgartiinhan ei ollut suoria lentoja, joten ihan hyvin paluu Suomeen pystyttiin hoitamaan jotain toista kautta. Sopivia lentoja ja hotelleja tsekkaamalla päädyttiin ihan kohtuuhintaiseen ratkaisuun, Krakovaan.

Me lennettiin Krakovaan Lufthansa Regionalilla Münchenin kautta ja voi jösses mitä meininkiä. Mä sanon suoraan että Lufthansa voittaa Finskin kyllä mennen tullen. Siinä missä Helsingin kentällä laukkuja ottaa vastaan… no tiedätte kyllä millainen tapaus useimmiten, Hansan virkailija läväyttää leveän hymyn ja palvelee asiakastaan iloisesti. Sama meininki jatkuu gatella joten ihan haavi auki piti tälläkin kertaa kattella sitä palveluasennetta. Ja mitäs sitä muuttamaan meininkiä koneessakaan. Hymyä, ystävällisyyttä ja palvelua meille taviksillekin jotka ei lentele bisneksessä. Niin juu, ja tarjottavat: 30 minuutin lennolla Stuttgartista Müncheniin kouraan annettiin mehevä suklaakeksi koneeseen noustessa ja juomatarjoilu hoidettiin yläilmoissa. Ilimaasiks vedet, mehut, limut ja VIINIT, ehkä sitä olis ollut muitakin alkoholillisia juomia jos olis kysellyt. Sen verran lyhyestä lennosta oli kuitenkin kyse, että mä tyydyin ihan mehuun joka oli helppo vetästä nopeasti huiviin (humaltumatta).

Münchenistä Krakovaan mentiin saman yhtiön koneella ja tunnin pituisella lennolla tarjottiin mehevä marjapiiras. Nyt oli jo pakko tilata periaatteestakin ilimanen lasillinen punkkua juhlistamaan erinomaisesti jatkunutta matkaa.

Krakovan hotelliksi me valittiin Hilton Garden Inn, koska pikkuinen lompakonnyörin kiristys oli tarpeen aiempien reissujen takia. Oltas varmaan valittu vanhaa kaupunkia lähellä ollut Sheraton mikäli Krakova olis ollut ainoa kohde. Hilton Garden Inn osoittautui kuitenkin kampanjahinnaltaan oikein hyväksi valinnaksi.

Hotelli itsessään ei ollut kovin kummonen ulkoapäin ja se sijaitsi vilkkaan tien varrella, mutta matkaa keskustaan oli vain noin 10-20 minuuttia.

Meillä oli ihan perushuone. Minibaari oli tyhjä sillä sen pystyi täyttämään omilla valitsemillaan ja maksamillaan tuotteilla alakerran Pavilion Loungesta. Me nyt ei paljoa sitä käytetty, sillä mukavampaan hintaan tarttui juomaa ja evästä kaupungin kaupoista.

Kylppäri tuntui superpieneltä Stuttgartin hotellihuoneeseen verrattuna, mutta ihan hyvin täälläkin pärjäs. Eikä muuten ollut yhtään niin liukas kylpyamme kun edellisessä paikassa.

Hotellin vastaanotossa puhuttiin päiväsaikaan erinomaista englantia ja illalla ihan ymmärrettävää. Palvelu oli lisäksi ystävällistä ja asiantuntevaa. Aamupala oli runsas ja miehen iloksi aamupalalta löytyi kokki joka teki tilauksesta munakkaita. Vaikka marjat puuttuivat täältäkin, ainoa miinus aamupalalla oli oikeastaan toisena aamuna bonggaamamme suomalaiset herrat. Nämä kun sulostuttivat aamiaisravintolaa korjaussarjaviinan tuoksun kera. Vaatetuksena toisella oli rähjääntyneet verkkarit ja lenkkarit ilman nauhoja, tietysti niin että se nauhalippa löpsötti mahdollisimman ulkona kengästä. Ymmärrettävistä syistä haimme ruokamme miehen kanssa hiljaa ja etsimme mahdollisimman kaukaisan paikan unelmien poikamiehistä.

Kaikkinensa hotelli yllätti kaikilta osin. Hilton Garden Inn oli helppo, suomalaisille sopiva siisti hotelli. Ei hienostelua, tyhjän minibaarin pystyi täyttämään omilla (tai alakerran) eväksillä, palvelu oli ystävällistä ja pyykitkin olis saanut itse pyöräytettyä erääseen kerrokseen sijoitetussa pesukoneessa. Kthetraveller suosittelee!

 

Tää vaan on niin mun suosikkimerkki…

Pori Jazzin tunnelmia

Moikka!

Nyt on nautittu Pori Jazzeista täysin siemauksin koleasta kelistä huolimatta. Mulla oli huono tuuri vaatevalintojeni kanssa, sillä mä unohdin takin ja sukat himaan. Jotenkin mä vaan selvisin hengissä moisesta koettelemuksesta, eikä niskatkaan jäykistynyt tuulisessa kelissä.

Jätettiin lapset hellään hoivaan torstai-iltana kun lähettiin sinne mun kammoksumalle J. Karjalaisen keikalle. Pikkasen hölmösti tuli lähettyä Otava Factorylle, koska mä en ollut ottanut tilasta ennakkoon selvää. Siellä mä sitten seisoskelin kylmässä illassa ulkona helekutanmoisen korkeilla korkkarisandaaleilla, lyhythihaisella paidalla ja ohuella villatakilla eikä sisätiloista ollut tietoakaan. Ennen J.Karjalaista esiintynyt Dalindeo sai kuitenkin fiilarit siihen malliin kattoon, ettei meikäläinen kovin paljoa kylmyyttä tuntenutkaan. Erinomainen bändi ja takuuvarmasti mennään kattelemaan niitä toistekin.

J. Karjalainen ei ollut ihan niin paha kun olin pelännyt. Tulihan sieltä se mun kaikkein eniten inhoamani ”Väinö”-biisikin, mutta musiikki oli onneksi niin kovalla ettei lauluääni tullut niin isona ja pureutunut meikäläisen aivokoppaan. Loppujen lopuks mä päädyin heiluttelemaan pikkusesti itteäni musiikin tahtiin ja kattelemaan bändin jäseniä. Kitaransoittaja näytti muutaman lipittämäni tuopin jälkeen joltain amerikkalaiselta rokkistaralta, J.Karjalaisella oli isot kengät ja karvanen rintakehä, rumpujen soittaja tykkäs ilmiselvästi kirahveista, basistin farkku-look oli kopsattu suoraan Matti Nykäseltä ja vaikka kosketinsoittaja oli tilannut kaks oluttuoppia soittovehkeensä viereen, ei se niistä juonut yhtään. Sinä ne möllötti stagella lämpenemässä, mitä hyvän juoman haaskausta.

Erinomaisen illan jälkeen pikkusen unta pompulaan ja eikun aamulla brunssille pikkurilli pystyssä.

Sen jälkeen alkoikin vapaampi viikonlopun ohjelma. Se sisälsi ihania hetkiä perheen ja rakkaiden ihmisten kera, sekä sopivasti musiikkia ja herkkuja.

 

Pikku vinkkinä muuten että Ravintola Panimon terassilta vapautuu mukavasti paikkoja illalla kun Otava Factoryllä alkaa maksullinen konsertti.

Ja Ravintola Panimon oma Mufloni-olut on ihan hyvää…

Lauantai-iltana me sitten grillailtiinkin ja vietettiin mieluisia hetkiä koko porukan voimin. Lasten mentyä nukkumaan ilta jatkui aikuisten kera perinteisesti korttipelin ja hauskojen turinoiden kera. Aika sissejä oltiin kun pelattiin ulkona katoksen alla pienen lampun turvin, mutta siinä jos missä oli tunnelmaa. Kyllä Pori Jazzit on se meidän perheen juttu!

 

Kantarelliherkkuja ravintola Weissenhoffissa

Nomnomnom. Pohdittiin kotona ennen matkaa miehen kanssa sitä, missä ravintolassa Stuttgartin matkalla syötäisiin herkullinen ateria hääpäivän kunniaksi. Sen verran rahan tarkkoja ollaan, että hotellin omilta sivuilta bongattu 10 % alennustarjous hotellin omaan ravintolaan alkoi kiinnostaa kovasti. Emmekä katuneet valintaamme pätkääkään.

Mun mies on vielä surkeampi kuvaaja meidän ruppusella kameralla kun minä, joten tsorppa kuvien laadusta. Me oltiin niin nälkäsiä että kuvaamisen sijaan himotti iskeä ruokaan kiinni sen siliän tien kun se eteen tuotiin.

Eww, mä en ole kalkkunan ystävä ollenkaan. Joku kokin erikoinen tuotiin odottamatta ja pyytämättä meille molemmille aterian aluksi ja mun oli vaan hampaat irvessä syödä tää epämääränen suussa muljuva mötikkä. Tarjoilijapoika oli niin sulonen, että en mää kehannu pyytää veimään sitä pois. Huuhtelin vinkulla maun suusta.

Miehen, ah mikä kuvanlaatu, kermainen kanttarellikeitto. Tarkoilija suositteli sen kanssa valkoviiniä, joka sopi erinomaisesti ruuan kanssa.

Mun järkyn kokoinen salaatti  kanttarelleilla. Lautasella oli oikeasti kokoa ja syvyyttä, joten puolet tästä annoksesta jäi miehen kontolle. Tarjoilija suositteli annoksen kanssa roseviiniä, joka oli täyden kympin valinta salaatille. Mä en ole rose/valkoviinien ystävä, mutta nyt saatan alkaa kokeilemaan myös niitä vaihtoehtoja aterialle.

Miehen annos, kolmea eri filettä. Kyytipojaksi tällä kertaa lasillinen punaviiniä.

Ja mun suussasulava seasonal-annos. Possu oli mehevää, kerrassaan suussasulavaa ja aivan uskomatonta. Mä en ole eläissäni saanut yhtä hyvin tehtyä lihaa ja kermainen kanttarellikastike oli taivaallista. Pasta sopi loppujen lopuksi oikein hyvin annokseen, eikä tehnyt siitä liian täyttävää. Kyytipojaksi valitsin myös punaviiniä, koska punkku vaan on se mun juttu. Niin juu, ja jos joku huomaa kastikkeen asettelussa hiukkasen virheitä johtuu se siitä, että todellisuudessa mä olin jo kerennyt maistaa annostani….

Jälkäriks otettiin kolme eri jäädykettä yhteisesti muuta siitä ei enää jaksettu ottaa kuvaa. Oltiin vaan niin ähkyjä syödyistä eväksistä. Koko aterioinnin hinta (2 x alkuruoka, 2 x pääruoka, 1 jälkiruoka sekä yhteensä 4 x 16 cl viiniä) oli 90,20 euroa, joten erinomaiseksi ateriaksi ei mielestäni mikään paha. Kyllä Suomessa tommosen summan saa kulumaan hyvin nopeasti.

 

Mitäs sitä ei toisen puolesta tekis….

Hyi mua, saan varmaan jonkun jos toisenkin vihat niskoilleni mutta mun on pakko avautua. Mä en voi sietää artistia nimeltä J. Karjalainen. En sitten yhtään. Sen laulut on masentavia, sen ääni on aivan kamala, enkä mä en vaan löydä yhtään hyvää sanottavaa koko tyypistä! Jotta iltani olis perfect, guess ketä mä olenkaan menossa kattelemaan illalla Porin Otava Factorylle? Itse aivokoppani negatiivisella rääkymisellä räjäyttävää J. Karjalaista…

Mies oli niin maan innoissaan kun huomas J. Karjalaisen esiintyvän Pori Jazzeilla. Se halus kovasti mennä kattelemaan sitä ja kysy mua mukaan. Osallistumiseni oli vapaaehtoista koska se ties mun inhoavan sitä äijää, mutta halusin suoda miehelleni kivan illan. Tylsää sillä olis ollut siellä konsertissa yksinään takuuvarmasti joten siellä mä nyt sitten istuskelen, seison or whatever haavi varmasti lattiaan saakka auki.

Voishan sitä vetää keskivertoa enemmän bissee tai vinkkua niin että mikä tahansa musa alkaa kuulostaa hyvälle, mutta seuraavana aamuna olis oltava kondiksessa pikkurilli pystyssä-brunssille. Ryytyneenä ei passaa sinne lähteä ja totuus on se, että nykyään edellisen illan bilettäminen näkyy ja tuntuu pari päivää bilettämisen jälkeen. Ei oo vaan mun juttu.

Että tämmöstä tänään. Pakko olla vaan ajattelematta koko rääkyjää ja olla kuuntelematta radiota niin eiköhän se tästä. Tärkeintä tässä on kuitenkin se, että mä pääsen miehen kanssa pikkasen haistelemaan Pori Jazz-tunnelmia. Mitään meille sopivaa artistia ei tällä kertaa löydetty listalta joten Kirjurinluoto jää käymättä. Jos keli on hyvä ja fiilarit korkealla, me saatetaan kuitenkin pistää piknikki pystyyn vastarannalle. Siinäkin on mukavasti tunnelmaa.