Amalfi Coast, oh wow!

Nyt on retket päätetty. Niinkuin epäilinkin, jouduin mä luopumaan viinitilaretkestäni joten se jää bucket listille.

Napolissa mä menen lasten ja appivanhempien kanssa tutustumaan Pompeijiin toimien tulkkina siinä samassa. Mies lähtee näillä näkymin puolestaan veljensä kanssa nelivetoisella Vesuviuksen huipulle. Ekat 3000 jalkaa kaaralla, loput 1000 jalkaa patikoiden kraaterille. Toi on semmonen juttu että jään ihan mielelläni hiippaloimaan pikkusen kauempana kraaterista. Civitavecchiassa ja Livornossa odottaa ne vuokra-autot, Marseillessa käydään ihan omatoimisesti mm. Château d’If linnakkeessa. Palma saatetaan skipata koska laiva tulee satamaan vasta klo 13 ja lähtee klo 20.00. Laukutkin olis pakattava sillä ne luovutetaan laivayhtiön säilytettäväksi ja operoitavaksi samaisena iltana. Mutta miten ton Palman loppujen lopuks käy, näkee vasta reissun päällä.

Se mikä mua jäi harmittamaan on ehdottomasti Napolin retket, sillä siellä jos missä oli monta hyvää kohdetta. Huomasin että Pompeijin lisäks vois myös piipahtaa mm. Amalfissa ja Positanossa. Googlettelin pikkasen UNESCO:n maailmanperintökohteen Amalfin rannikon kuvia ja mä olin jälleen kerran hämmästynyt. Lumoavan kaunis paikka jonne olis n i i n ihana päästä. Mutta mutta….

Retket 199-349 taalaa/hlö, lapset pikkusen halvemmalla. On sen verran suolanen hinta että pakko jättää tällä kertaa väliin. Halvemmalla olis varmaan päässyt jos olis vuokrannut Napolista päiväksi auton, mutta siihen mä en suostu. Mä en nimittäin astu jalallanikaan pieneen autoon joka kiemurtelee kapeita vuoristoteitä pitkin joilta on jyrkkä pudotus alas.  Tällä kertaa siis Pompeiji ja Vesuvius lyhyempinä ja halvempina retkinä veti pidemmän korren. Vaikken mä pääse Amalfin rannikkoa kiertelemään tänä syksynä, on kohde pistetty Must see-listalle.

Mä huomasin vältelleeni Välimeren aluetta ihan kiitettävästi. Espanjan Costa del Sol ei paljoa sävähdyttänyt, itse asiassa siinä vaiheessa meni maku kun Mijaksen kylässä joku paikallinen pähkinänmyyjä rupes puhumaan suomea. Eipä Marmaris, Bodrum ja Kos saa yhtään sen enempää ylistäviä sanoja ja Teneriffa, yöks. Italiassa sen sijaan on ollut aina sitä jotain. Venetsia, Verona, Gardajärvi, Rooma ja Milano on käyty läpi, joten odotan innolla eteläistä puolta Italiasta. Kroatia kiinnostaa myös, mutta siellä ei ole vielä tullut käytyä juuri tuon yleisen Välimeren alueen välttelyn takia. Mä en vaan halua kuulla sitä suomea ympärilläni, enkä myöskään yhdeltäkään asiakaspalvelijalta, piste.

Rajoittuneisuuteni takia mä en ole viitsinyt googletella Välimeren seudun nähtävyyksiä, mutta nyt huomasin että sielläkin alueella olis paljon nähtävää. Joskus vois ihan oikeasti heittää ennakkoluulonsa romukoppaan ja lähteä avoimin mielin vaikkapa Caprille ja sinne Positanoon. Valitsis vielä hotellinsa sen verran tarkasti, ettei sinne vaan olis mitään suomalaisten pakettimatkoja tarjolla. Kyllä sitä suomen kieltä kaduilla saattas kuulua, mutta jos sais hotellissa möllöttää pikkasen kansainvälisemmässä ympäristössä.

Niin tai näin, paljon on siis maailmassa näkemättä vaikka kokeekin nähneensä jo keskivertoa enemmän. Bucket list kasvaa ja lottovoittoa odotellessa, huoh.

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply