Kotimaanloma ja Pori Jazzit tuli ja meni, millainen kokemus?

Nonih, kesäloma on nyt sitten lusittu ja kylläpähän kolme viikkoa meni ehkä vähän liiankin nopsaan. Oma vika tietty, että päätettiin ottaa vaan kolme viikkoa kesälle, mutta haluttiin miehen kanssa jättää kunnon pelivara myöhäissyksylle ja talvelle. Jos alkaa tympimään Suomen laatuluokan sää tai pimeys, niin sitten otetaan ja lähetään pikaisellakin aikataululla jonnekin lämpimään. Nyt on sentään jo lokakuulle suunniteltu reissu San Franciscoon.

Anyway, kesäloman ensimmäinen viikkohan meni Jenkkilän suunnalla ja heti kotiinpaluuta seuraavana päivänä suunnattiin Tampereen kautta kesämökille Itä-Suomeen. Jet lag piti otteessaan melko pitkään ja vaati veronsa, mutta silti oli aivan ihanaa rauhoittua luonnon keskellä. Tehtiin ulkona hommia mitä pystyttiin ja nautittiin varmaan maailman parhaimmista löylyistä meidän puusaunassa. Kaiken kruunasi järvestä kannettu vesi ja tulipahan mielenrauha, sellainen sielun pikku feng shui järvelle katteltaessa. Pääkaupunkiseudun kasvattina luontomaisemat ja hiljaisuus vaan on sitä parasta irtautumista kaikesta hälinästä.

Ihan pelkäksi mökkilomaksi meidän vajaa viikko ei sentään mennyt, sillä kävimme tekemässä muutaman pikku luontonähtävyysretken. Toinen suuntautui Leppävirralla sijaitsevalle Orinoron rotkolle ja toinen Jäppilän Kivikurulle. Aivan upeita paikkoja molemmat, ja tulen tekemään kyseisistä luontohelmistä myöhemmin erillisen postauksen. Sen voin jo kuitenkin sanoa, että käykää toki kyseisillä paikoilla, jos liikutte kulmilla.

Kokemuksia hyttyskarkottimista

Meille tuli pikkuinen mökkiläisten kauhunhetki tänä kesänä, kun hyväksi havaittu ja erinomaista työtä vuosikausia tehnyt hyttysansa Mosquito Magnet tuli tiensä päähän. Kyseinen laite oli vaatinut jo useamman kerran kallista huoltoa, joten sen tekohengitys alkoi olla melkoisen kallista ja vastaava uusi laite olisi kustantanut tonnin. Päädyttiin sitten edullisempaan ratkaisuun ja ostettiin pari ThermaCELL-hyttyskarkotinta käytettäväksi, ja kokemuksemme tuotteesta oli ainoastaan positiivinen. Pikkuinen härpäke lupasi pitää hyttyset, paarmat ja hirvikärpäset loitolla 20 neliömetrin alueelta, mutta tuota alueen kokoa meidän oli vaikea vahvistaa luonnollisestikaan oikeaksi. Me pidimme laitetta lähistöllämme ja se oli lähes hajuton (vieno tuoksu, jos nenän lähes kiinni pisti), joten hyttyssavut se voitti mennen tullen. ThermaCELL toimi nestekaasupatruunalla ja siitä noussut kuumuus lämmitti karkotemattoa, joka alkoi jossain vaiheessa höyryämään hieman.


ThermaCELL toimi upeasti. Täysin uusi karkotematto ei ihan heti toiminut, kun sen piti lämmetä ja alkaa tuottamaan karkotetta, mutta 10-15 minuutin sisällä hyttyset alkoivat kierrellä ympärillämme tulematta kuitenkaan metriä lähemmäs. Hyttyskarkottimen oltua täydessä vauhdissa ei hyttysiä näkynyt enää mailla eikä halmeilla. Laitteen lisäksi ostettu kantolaukku oli hyödyllinen lisä, kun hyttyskarkottimen pystyi kiinnittämään vyötärölle ulkona liikuttaessa. Iso suositus korkottimelle siis täältä suunnasta ja kannattaa hankkia kantolaukkuineen, jos yhtään tarvitsee liikkua ulkona. Hinta noin 30 – 35 eurosta ylöspäin + täyttöpakkaukset.

Rakas, raivostuttava Suomikesä

Yli viikko sitten avauduin neljän seinän sisällä miehelleni Suomen luksuskesästä ja muistelin kaihoisasti Chicagon reissuamme, kun hiki lensi 30 asteen helteessä ja aurinko paistoi. Juu, joku sellainen kummallinen valo- ja lämpöilmiö, jota en ollut kovinkaan paljoa nähnyt sitten Chicagon. Tai olihan sellainen pieni hetki tapahtunut avautumistani edeltävänä päivänä, kun aurinko oli alkanut pikkuisen paistaa lämpimämmin kesämökillämme Itä-Suomessa juuri silloin, kun pakkasimme tavaroita autoon ja suuntasimme auton nokan kohti Pori Jazzeja. Eipä kuulkaas pitkään se aurinko paistanut meille, sillä piakkoin pukkas pilveä taivaalle ja tulihan sitä sadettakin. Eikä siinä vielä kaikki. Porissa todellakin sateli kuin Esterin berberistä, oli kylmä ja samaan aikaan tuli viestiä Itä-Suomen suunnalta, että aurinko paistoi ja oli ihan  lämminkin. Kyllä söi tätä naista ja paljon. Siis TODELLA paljon.

Myönnän olevani kiittämätön ihminen välillä. Kaipaan kesällä Suomilomailuun aurinkoa ja sellaista lämpöäkin, että voisi heittää päällensä kivan kesämekon ja tepastella varpaat paljastavissa sandaaleissa. Meikäläisen Suomilomalla oli ihan turha haaveillakaan sellaisista muutoin kun vikoina päivinä, sillä useimpina päivinä en pärjännyt edes ballerinat jalassa.

Kokemuksia Pori Jazzeista ja Kirjurinluodosta

Keskiviikkona kävimme kuuntelemassa musiikkia maksuttomalla puolella. Poriljongissa soittanut Kirjuri All Stars + Suurlähettiläiden Jussu Pöyhönen sai fiiliksen kattoon ja ilta oli oikein mukava. Maksuton puoli pääsi oikeuksiinsa varsinkin illalla, kun erilaiset valot pääsivät luomaan tunnelmaa alueelle.

Viime vuonna tyydyimme ilmaisjazzeihin koko ajaksi ja nautimme päälavan konserteista joen toisella puolella, mutta tämän vuoden artistikattaus miellytti enemmän. Sen verran hyvin oli tarjontaa, että ostettiin kolmen päivän liput Pori Jazzeille. Mies rakensi komian aikataulun, josta selvisi lempiartistimme ja lava minkä äärellä piti milloinkin olla, mutta lista lirisi jo heti torstain jälkeen. Perjantain ja lauantain konserteissa oli siihen malliin väkeä, että omaa piknikpaikkaansa ei passannut siirrellä lavojen välillä ja me jymähdettiin piknikpeittomme kanssa päälavan rinteeseen. Sää oli mitä mainioin, mutta yksi isompi virhe meikäläiselle tuli. Nesteytys meni keturalleen.

Kuvan juoma ei liity tapaukseen.

Perjantaina aurinko paistoi ja oli lämmin. Ei kuitenkaan niin kuuma, että hiki olisi lentänyt. Jotenkin sitä ei huomannut nauttia vettä tai Vichyä illan aikana, joskin anniskelualueen törkyhintaisen viinilitkupullon jaoin miehen kanssa puoliksi. Yhden Cokiksen sentään otin siinä patongin aikana. Lauantaiaamuna heräsin seitsemän maissa hiukkasen heikkoon oloon. Päähän koski, tärisytti ja sitten rupesi oksettamaan, mutta melkoista tyhjähuutoa se oli, kun vatsassa ei ollut mitään. Join vettä aina pahaan olooni saadakseni jotain oksennettavaa, mutta jossain vaiheessa en vaan enää jaksanut ja tilani heikkeni entisestään.

Huimasi, hengitys oli epätavallisen tiuhaa ja pinnallista, liikkuminen oli hankalaa, paha olo oli jatkuvaa ja lihakset kramppasi kunnolla. Päätä en jaksanut pitää pystyssä ja silloin mies sekä anoppi jo huolestuivat tosissaan. Nestehukkahan se tällä naisella oli ja sitten alkoi jatkuva juottaminen minulle vuorotellen Vichyä, vettä ja Jaffaa pienissä määrissä. Ja minä oksensin pienenkin nesteen, aina. Siinä meinasi olla lähtö päivystykseen, mutta kielsin sen.

Kyllähän se hieman hävetti olla siinä kunnossa ja aiheuttaa ihanalle anopille sydämentykytyksiä, mutta pikkuhiljaa kaikesta selvittiin. Ei muuta kuin Kirjurinluotoon neljän maissa ja joinpahan eri malliin vettä sekä vichyä vuorotellen. Vasta sunnuntaiaamuna kämmenselän iho alkoi vihdoin näyttää siltä, että se palautui nopeasti ennalleen sen jälkeen, kun oli ensin puristanut ihoa sormien välissä. Sen vaan sanon, että pitäkäähän todellakin nesteytyksestä huolta näillä helteillä ja muutoinkin. Nestehukka ei ole leikin asia ja huonossa tapauksessa se on sairaalakeikka.

Mites alkoholin tuonti Pori Jazzeille? Laukut tarkastettiin ja alkoholiahan ei paikalle saanut tuoda, mutta päivien aikana huomasin, että tarkastukset vuosivat kuin seula. Kyllähän sitä hiukkasen harmitti lipitellä alueelta ostettua 30 euron viinilitkua naamariinsa, kun yhdellä viltillä rakennettiin kirkkaasta viinapullosta (0,35 l) drinkkejä ja toisesta saman kokoisesta konjakkipullosta vedettiin suoraan huiviin. Toisaalla näin Ed energiajuomapullosta kaadettavan porukalle shottimukeihin sellaiselta näyttävää nestettä, että tuskinpa oli alkoholiton juoma sekään.

Kyllähän suurin osa näytti totelleen meidän tapaan Pori Jazzin määräyksiä ja kävi kiltisti ostamassa ylihintaiset juomansa alueen baarista. Upea sää vaan kenties aktivoi porukoita ostamaan useammankin pullon, joten iltaa myöten meno alkoi olla jo sellaista, että sitä ei ehkä ihan huomioitu hyvällä tavalla muita kanssajuhlijoita. Muutaman kerran meni meiltäkin jo miehen kanssa herne nenään ja tivahdettiin juhlijoille, kun normaalit käytöstavatkaan ei ollut hallussa. Useamman väsähtäneen juhlijan minä näin järkkäreiden otteessa talutettavan alueelta pois, joten olpahan jollain mennyt komiasti yli. Kaiken kruunasi tupakointi, kun me savuttomat saimme oman osamme vieressä tupruttelevista ihmisistä. Ymmärrän toki, että tupakointi ulkona on sallittua, mutta jotenkin tuntuu, että erilliset tupakointialueet olisi hyvä juttu piknikalueella.  Ja jos lukija siellä nyt miettii, miksi emme siirtyneet tai sanoneet mitään, niin siirtyminen ei olisi auttanut mitään. Tilaa ei ollut ja vaikka joku paikka olisikin löytynyt, olisi vilttinaapuri saattanut pistää tupakaksi ihan samaan malliin. Elämä on.

Musiikkitarjonta ihastutti ja ajattelemattomista juhlijoista huolimatta alueen tunnelma oli oikein iloinen. Alma, Christina Aquilera, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Ville Valo & Agents oli niitä muutamia, jotka sai jalan vipattamaan ja kaiken kruunasi lauantai-iltana upeaääninen Toto. Ruokakojuja ja ruokailumahdollisuuksia alueella oli valtavasti ja minäkin löysin kasvissyöjänä mukavasti vaihtoehtoja. Hinnat oli nyt mitä oli, mutta harvassapa edulliset festarit nykyään on. Viinit oli tänä vuonnakin sontaa, mutta sontaviinit taitaakin olla Pori Jazzien tavaramerkki. Tai sitten olen vain kranttu prinsessa, joka jää huonoista viineistä huolimatta mielenkiinnolla odottamaan ensi vuoden jazzkattauksen julkistamista.

Pori Jazzit on The festivaali, jonne kannattaa heinäkuisin suunnata. Linkki Pori Jazzin viralliselle sivustolle tässä.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Voi tuota minun rakasta miestäni, joka yllätti. Taas.

Tiedätteks mitä? Minulla on aivan suloinen mies. Kun hänen silmiinsä nousee sellainen vekkuli katse ja suu vääntyy silmiin saakka nousevaan hymyyn, niin tämän naisen rintakehää kipristää hyvällä tavalla. Tuntuu siltä, kuin lämmin onnentunne kiertyisi sekunniksi sydämen ympärille ja on se vaan kuulkaas mahtava tunne vieläkin näin 21 vuoden jälkeen. Jos kiinnostaa tietää, miten meidän parisuhde voi olla näin kukkea vielä tuon pitkän ajan jälkeen, niin siitä vaan lukemaan oma salaisuutemme täältä. Postaus aukeaa uuteen välilehteen ja sitä ennen voit lukea tämän postauksen loppuun.

Nämä kahdeksankulmaiset aurinkolasit tässä. Mies löysi ne Porista hintaan 6 euroa. Hän tiesi minun inhoavan niitä, mutta ei niin paljoa, että saisin niistä sytkyn. Mies lähtikin iloisena ostamaan niitä esikoisen kanssa toisena hetkenä, piilotti ne pikniktavaroihin ja kun pääsimme Pori Jazzien konserttialueelle, läväytti mies nuo silmilleen vinkeän ilmeensä kanssa. Kyllähän minulta pari ”ei” sanaa tuli naurun kera, mutta eipä siitä sitten muuta. Ei sitä vaan voinut olla vihainen sille nauravaiselle nallekarhulle.

Anyway, tuo minun mieheni oli ollut jotenkin hassulla päällä muutaman päivän. Toissapäivänä hän sopi kanssani treffit kassajonoon (juu, pitkä tarina, mutta se oli oikeasti todella romanttinen ja meille merkityksellinen lausahdus) ja mies vaan oli yhtä hymyä koko illan. Eilen sitten ruokakaupasta kotiin ajaessa mies vihdoin paljasti minulle, että hänen pitäisi tunnustaa eräs hullu suunnitelma illalla. Ensin piti kuitenkin kuulemma juottaa minulle muutama (alkoholi)juoma.

”Mutta ei meillä mitään kaapissa ole”, huikkasin miehelleni helpotuksesta naureskellen ja hän teki saman tien pikaisen U-käännöksen suunnaten lähimpään K-Marketiin. Eipä siinä mitään, mutta ko. kaupan juomat ei nyt ihan edullisimman päästä ollut ja kun mies meni ottamaan hyllystä kokonaisen six-packin Garagea niin tiesin, että suunnitelmissa oli matka josta hermostuisin melkoisesti. Tuo minun Sulo Vilénini nääs on melko tarkka hinnoista ja K-Marketissa ei oltu köyhiä eikä kipeitä.

Pikkuisen pohjatietoa tähän alkuun: Miehelläni on monesti matkasuunnitelmat sen verran lennokkaita, että meikä pistää aluksi hieman vastaan. Tai on se enemmänkin meikäläisen suunnalta täysi tyrmäys hieman ääntä kohottaen, koska maksaa liikaa / ei ole aikaa / mites lapset / ja viimeistään tulee vaan lausahdus: haloo nyt!. Minä olen meidän perheessä se kaiken kyseenalaistava ja välillä jarruttelija, joka katselee asiaa useammalta kantilta. Tuostakin huolimatta loppujen lopuksi yhdessä pohtimalla, kompromisseilla, minun maalaisjärjellä, miehen ihanalla suunnittelukyvyllä ja ajoittaisella yltiöpositiivisuudella saamme tehtyä aina kaikille matkassa oleville miellyttävän reissun.

Että nuin, takapihan terassilla minä sitten eilisiltana istuin ja lipittelin yhtä tölkillistä Garageani lannistuneena. Jotain pahaa oli ilmiselvästi tulossa, koska ensimmäisen kerran elämässäni mies ihan yritti juottaa minulle jotain pehmentääkseen uutista ja toisaalta myöskin varoitteli minua muutamaa tuntia ennen varsinaista matkaidean paljastamista. Minä patistelin miestä kertomaan pahat uutisensa, mutta mies kävi vain hakemassa läppärinsä ja sanoi vielä hieman hiovansa suunnitelmaansa. Kuorrutus puuttui.

En mää enempää kuin yhden 0,33 tölkin pystynyt juomaan, sen verran luovuttajafiilis oli. Istuin vain hiljaa odottaen uutisia ja sieltä se sitten läppärin näytöltä piakkoin näytettiin. Googlen kartta, jossa oli sinistä ajoviivaa useampaan suuntaan ja ainoa, josta pystyin edes jotain nopeasti kartalta poimimaan oli kirjaimet SFO. Sitten kerrottiinkin jo päiviä, matkaseurueen koko (lapset mukaan), yksi ohjelmaosio eli Phil Collinsin konsertti ja se pahin juttu, tämän leijonaemon painajainen.

Minen edes tiedä, miten kykeninkin olemaan niin rauhallinen. Ei se voinut todellakaan olla yhden vaivaisen juoman syy, mutta kerrankin kuuntelin miehen suunnitelman loppuun. Kyllähän leijonaemo minussa meinasi nostaa päätään eräässä matkasuunnitelmaosiossa, mutta pidin hallinnassa senkin puolen. Kannattaa varmaan nukkua aina huonot yöunet, niin ei ole aivot terävimmillään.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay

Eilen me nyt sitten varasimme liput Phil Collinsin konserttiin ja muut kuviot selvinnee tässä jossain vaiheessa. Leijonaemona olen supertarkka hotelleista ja koska San Franciscon alueen hotellit ovat joko melkoisesti elämää nähneitä tai todella kalliita, tulee hotellivalinta aiheuttamaan eniten päänvaivaa.

Niin tai näin, onpahan varmaan messevä reissu tulossa. Kolmas reissu Jenkkilään kalenterivuoden sisällä ja meikäläiseltä neljäs 12 kuukauden sisällä. Saattaahan tuota kohta ko. valtion johdossa olevan oranssin värisen miehen kännyssä hälyttää, että taas se suomalainen akka on tulossa tänne.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Chicago: Turvallisuus kaduilla ja julkisissa kulkuvälineissä

Helou! Toivottavasti edellinen postaukseni ei säikäyttänyt teitä lukijoita, kun kerroin pelottavasta tapahtumasta Chicagossa Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä. Se oli todellakin poikkeava tilanne ja muutoin liikkumisemme oli rauhallista kapupungilla. Oma kokemuksemme on kolmen päivän ajalta ja liikuimme tuolloin Chicagossa sekä päivällä että illalla pimeään aikaan.

Majoittumisemme Chicagossa osui 4th of Julyn tienoille ja luonnollisestikin kyseinen viikonloppu oli juhlaviikonloppu monille. Se tarkoitti enemmän väkeä kaupungilla ja kenties myös tavallista enemmän virkavaltaa näkösällä. Majoituimme Downtownin alueella LondonHouse Chicagossa (Loop) ja Kinzie hotellissa (River North), joista molemmista oli lyhyet matkat nähtävyyksiin.

Downtown on Chicagon liikekeskustaa ja luonnollisestikin se hiljenee arkisin työpäivien jälkeen. Ihmisiä oli juhlaviikonlopun takia liikkeellä huomattava määrä, joten valitettavasti en pysty antamaan kuvaa muunlaisesta ajankohdasta. Yleisesti ottaen Downtownin alue on rauhallista, mutta kannattaa kuitenkin käyttää normaalia varovaisuutta. Kalliita laukkuja, koruja tai vaatteita ei kannata päällensä laittaa ja pimeille kujille ei suositella mentävän päivälläkään. Olemus kannattaa yleisestikin olla sellainen, että liikkuu päättäväisesti ja varman oloisena paikasta toiseeen ja kännykkää, lompakkoa tai laukkua ei tule jättää vartioimatta. Esimerkiksi terassilla ollessa ei kannata laittaa edellä mainittuja tavaroita pöydälle ihan kadun puolelle, josta se on jonkun helppo napata matkaan.

Kerjäläisiä keskustan alueelta löytyy ja heidän suhteen kannattaa käyttää tiettyä varovaisuutta. Osa on mukavia, poistuu heti kun ei anna rahaa tai ei kiinnitä heihin huomiota, mutta joidenkin kohdalla kannattaa vaihtaa kadun puolta tai mennä jonnekin kauppaan, jos tilanne vaikuttaa sellaiselta. Me jouduimme kolmen päivän aikana kiertämään ehkä kolme kerjäläistä hiukkasen kauempaa, joten nähtyyn määrään verrattuna tuo kolme kierrettyä kerjäläistä oli pieni määrä. Kännykkää pidin kädessäni useampaan otteeseen kadulla kävellessäni navigaattorin takia, eikä kännykkä kyllä kenenkään matkaan reissullamme lähtenyt. Kännykän pitämistä julkisesti tuolla tavalla ei kuitenkaan suositella.

Liikuimme miehen kanssa muutaman iltana pimeään aikaan River Northin puolella ja alueella oli rauhallista. Välttelimme kujia ja valitsimme valaistuja katuja, eikä mitään erikoista tai pelottavaa noina hetkinä tapahtunut.

Turvallisuus Chicagon muilla alueilla

Chicagon pohjoispuoli North Side on varakkaamman väen suosiossa ja siellä ei tapahdu niin paljon kuin Downtownissa, mutta normaali varovaisuus on sielläkin hyvästä. Eteläpuoli, South Side, puolestaan on jo erilainen ja osa alueista on jopa sellaisia, joita turistien kannattaa todellakin välttää. Yksi kuitenkin melko turvalliseksi luokitelluista South Siden alueista on Chinatown, jonne myös vesitaksi liikkuu. Chicagon länsipuoli, West Side, kuuluu vältettäviin alueisiin mutta se tuskin matkailijaa harmittaa, sillä alueella ei nähtävyyksiä oikeastaan ole.

Julkisilla liikkuminen

Me liikuimme julkisilla melko paljon kolmen päivän aikana ja sielläkin normaali varovaisuus on hyvästä. Julkiset kulkuneuvot ovat taskuvarkaiden suosiossa ja laukustaan kannattaa pitää huolta. Edellä mainitun lisäksi kannattaa huolehtia siitä, ettei eksy julkisilla vaaralliseksi luokitelluille alueille. Me liikuimme ainoastaan Downtownin ja North Siden alueella sekä O’Haren kentältä keskustaan ja takaisin, ja aivan tavallisia ihmisiä meidän lisäksemme kulkuneuvoissa istui.

Yleisesti ottaen Chicagossa pärjää normaalilla maalaisjärjellä. Siellä, missä on paljon turisteja on turvallisinta ja suurin uhka tuolloin on taskuvarkaat sekä laukkuvarkaat. Yksin ei kannata liikkua ainakaan illalla, vaatetustaan kannattaa harkita ja mitään helposti mukaan napattavaa ei passaa ottaa kaupungilla liikkuessaan mukaan. Itselläni oli olan yli laitettava laukku, joka oli kaiken lisäksi sen verran litteä, että pysyi vartaloani vasten kiinnittämättä sen enempää huomiota. Ehkä itse otin riskin siinä, että kävelin kännykkä kädessä kadulla, mutta pidin kännystä koko ajan kahdella kädellä kiinni ja kännyn vartalossani kiinni. Paikallisilla ihmisillä kännykät olivat paljon huolimattomammin käsissään, eivätkä ne kyllä kenenkään rosvon matkaan lähtenyt minun silmieni edessä.

Oletko käynyt Chicagossa ja sinulla on omakohtaisia kokemuksia liikkumisesta siellä? Olisiko jotain lisättävää tähän postaukseen?

 

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

Kun pahin painajainen tapahtui ja joukkopaniikki iski Chicagossa

Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivä 4. heinäkuuta oli ensimmäinen päivämme Chicagossa, ja kaupunki oli ehtinyt jo näyttää meille päiväsaikaan parhaansa. Vastassa oli kunnon helle, iloista tunnelmaa ja paljon väkeä, eikä mitään häiriöitä näkösällämme. Poliisejakin tuntui olevan mukava määrä turvaamassa kansan olemista joten mikäs siinä, ei muuta kuin iltasella kävelemään hotelliltamme 20 minuutin matka Navy Pierille itsenäisyyspäivän ilotulituksia katselemaan.

Kippis Yhdysvaltain itsenäisyyspäivälle! Olpahan kallis drinkki LondonHouse Chicagon kattoterdellä kun tuli maksettua 20 USD drinkistä minimitippeineen. Mutta kyllähän ne maisemat sieltä ylhäältä oli hulppeat.

Me emme olleet todellakaan ainoita suuntaamassa Navy Pierille ja kyllähän minä hieman pohdin sitä, miten alueen turvallisuudesta oli huolehdittu. Mieli rauhoittui kuitenkin, kun näin paikalle tuodut raskaat ajoneuvot sulkemassa autoliikennettä sekä estämässa pahoja aikeita, ja olihan sitä poliisejakin useampia valvomassa yleistä menoa. Perille tultua mies olisi halunnut jäädä jo tiettyyn kohtaan aluetta, mutta minä halusin jatkaa matkaamme vielä lähemmäs järven rantaa. Ehkä siinä oli jo yksi kohtalon johdatus ja hyvä niin.

4th of Julyn ilotulitukset tuli ihailtua väkijoukon saartamana. Siinä tämä pieni 158-senttinen nainen sai hiukkasen nostella kännykameraansa ilmaan saadakseen edes jonkin sortin kuvia isojen hartioiden takaa. Ilotulituksia oli tullut katselemaan kaikki vauvasta vaariin ja siellä me kaikki tiiviissä porukassa ihastelimme taivaalle ammuttuja raketteja.

Ilotulitusten loppumisen jälkeen me lähdimme väkimassan mukana valumaan keskustan suuntaan samaa tietä takaisin, mistä mekin olimme paikalle saapuneet. Jonkin aikaa me olimme jo miehen kanssa kävelleet, kun mies pyysi siirtymään ison tien vasempaan reunaan. Kait siinä jokin johdatus taas oli, tai niin minä ainakin jaksan uskoa.

Joku hassu poliisiajoneuvo, sellainen golfkärryn kokoinen, tuli vastaan hirveällä kiireellä ja hieman epämiellyttävä tunne minulle siitä tuli. En tiedä oliko siinä montaakaan hetkeä väliä, kun kuulin pauketta ja meidän kanssa samaan suuntaan kävellyt väkimassa alkoi huutaa paniikissa ja juosta meitä vastaan huutaen ”get out of here”. Paniikki oli todellista, väkijoukko rynni kauhistuneena pois tieltä puiston suuntaan ja niin myös mekin. Muutama juoksijoista kompastui maahan ja välillä katselimme epäuskoisena taaksemme juoksun aikana.

Tilanne noina sekunteina tai muutaman minuutin aikana oli kaoottinen, täynnä kauhua ja samalla niin epäuskottava. Me jäimme puun taakse mahdollisia luoteja suojaan ja seuraamaan tilannetta, mutta pakoon juossut ihminen huusi meille käskyjä poistua alueelta niin kauhistuneen ilmeen kera, että uskoimme tilanteen olevan vakava. Ehkä hän oli nähnyt jotain kamalaa tai ehkä ei, mutta me jatkoimme käskystä juoksua alueelta pois.

Minä en hitto vie tiedä, kuinka pitkälle me sieltä paikalta pakenimme väkijoukon mukana, mutta hiljensimme juoksua vasta sitten, kun muutkin alkoivat rauhoittua. Kävelimme pikku hiljaa takaisin hotellia kohti, mutta olihan siinä pakko tiirailla olan taakse tasaiseen tahtiin. Minä en jotenkin suomalaisena sinisilmäisenä meinannut uskoa tilannetta todeksi, mutta märkä rätti lävähti pian päin kasvoja. Navy Pierille suuntasi hälytysajoneuvoja kovaa vauhtia jatkuvalla syötöllä. Oli ambulansseja, poliisiautoja, poliisimoottoripyöriä, polkupyöräpoliiseja ja muutama ratsupoliisikin. Eikä siinä vielä kaikki, tummat tunnuksettomat poliisiajoneuvot suuntasivat kohti Navy Pieriä ja kaiken tuon nähtyäni ymmärsin, että joku oli oikeasti tehnyt jotain pahaa ja huonosti oli usemmalle ihmiselle käynyt.

Minulla oli paha olla. Kait se järkytys sitten pamahti tulla. Kyyneleet kohosivat silmiin sitä mukaa, kun uusi hälytysajoneuvon ääni pamahti ilmoille ja minua hermostutti. Kuinka monta ihmistä olikaan kuollut, jäänyt auton runtelemaksi tai jonkun ampumaksi?. Nettiin ei päässyt väkimassan takia ja mikä pahinta, paikalliset paikalta poistuneet ihmiset tuntuivat olevan liian rauhallisia. Ihan kuin mitään ei olisikaan tapahtunutkaan tai koko juttu olisi ollut amerikkalaisille arkipäivää. Meille se ei sitä todellakaan ollut.

Matkalla hotellille sain jo viestiä Suomen suunnalta tilanteesta. Kolmea oli puukotettu mutta hotellilla pääsin nettiin ja tietoja tippui lisää. Puukotuksen lisäksi alueella oli ammuskeltu (ne paukaukset), yksi oli saanut osuman ja 17 oli loukkaantunut jäätyään rynnivän väkijoukon tallomaksi. Meillä kävi tuuri, sillä jos olisimme jääneet alkuperäiseen paikkaan katsomaan ilotulituksia tai emme olisi siirtyneet vasemmalle laidalle tietä, olisimme olleet varmastikin tapahtumapaikalla ja jääneet eri tavalla rynnäköivän väkijoukon alle.

Ensimmäiset uutiset eivät sitten pitäneet aivan paikkansa. Kolmea puukotettiin tappelussa, mutta ampuma-asetta ei ollut vaan yksityisen turvallisuusfirman vartija oli huutanut erheellisesti varoituksen asemiehestä. Huudosta oli luonnollisesti aiheutunut paniikki ja 14 ihmistä loukkaantui joukkopaon aikana. Yksi pakenijoista löi tuossa tilanteessa jalkansa pöydän kulmaan saaden jalkaansa sellaisen haavan, jota oli alunperin luultu ampumahaavaksi. Moni lapsi eksyi tilanteessa vanhemmistaan ja sinänsä lieviä vammoja suurempia henkilövahinkoja ei joukkopaniikissa tullut, mutta alueella ollut ravintola kärsi omaisuuvahinkoja väkijoukon rynnittyä sisälle turvaa hakemaan. Olipa muutama mennyt jopa ravintolan kylmiöön piiloon.

Miltä minusta nyt tuntuu ja tuliko traumaa tilanteesta? Yöni nukuin heti hyvin, eikä tilanne loppujen lopuksi jättänyt mitään negatiivisia fiilareita, sillä uskon niin vahvasti kohtaloon. Puukkohippasia sattuu Suomessakin ja harvemmin niissä ulkopuoliset kärsii. Ammuskelua tai terroristisessa mielessä tehtyä iskua ei tilanteessa ollut ja me emme luonnollisestikaan myöskään loukkaantuneet joukkopaon aikana.

Tämä tapahtuma oli ainoa paha koko matkallamme ja kyllähän se pienesti palautti mieleen terroriteot Euroopassa, mutta Chicagoon menisin kuitenkin vaikka jo huomenna uudelleen. Jos ja kun kyseisen kaupungin turvallisuus kiinnostaa, niin pankaas sivu seurantaan. Tulen tekemään erillisen postauksen Chicagon turvallisuudesta ja liikkumisesta kaupungissa hiukkasen myöhemmin sekä liitän kyseisen postauksen myös tänne julkaisemisen jälkeen.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.

 

 

 

Hääpäivämatka Yhdysvaltoihin: Chicago ja Milwaukee

Tadaah, täällä sitä taas ollaan, kotomaan kamaralla. Mulla oli postaus väsättynä pikkuista vailla valmiiksi julkaistavaksi matkamme aikana, mutta eipähän sitä aikaa jäänyt julkaisulle sittenkään, sillä kuvien valitseminen ja niiden koon muuttaminen ym. olisi vienyt liikaa aikaa. Me liikuskeltiin miehen kanssa lomalla siihen tahtiin, että tietokonetta en avannut kuin kerran ja senkin vaan muutamaksi minuutiksi. No, oltiinpahan ainakin lomalla.

Juu, paluu Suomeen tapahtui eilen ja onpahan jäätävä jet lag. Saavuttiin aamukymmenen jälkeen Helsinki-Vantaalle, jolkotettiin julkisilla kotio, ei kun pyykkikone pyörimään sekä kauppaan sumuisella päällä ostamaan jotain epämääräistä tyhjään jääkaappiin. Pyykkikoneellisia pyöri neljä kappaletta (jösses mä inhoan sitä pyykin valmistumispiippiä), päikkäreitä vedettiin parisen tuntia ja kaikkeen tuohon lisättiin helvatan oksettava olo, tyhjääkin tyhjempi pää, ärtyneisyys sekä jatkuva vättö olo, jonka lisäksi meikäläinen paleli 24/7. Olpahan raju paluu arkeen. Kiitti vaan kylmääkin kylmempi Suomi, näytät jälleen parhaasi.

Anyway, muutama päivä ennen hääpäiväreissua päätettiin miehen kanssa muutella hieman varauksia ja luovuttiin ajatuksesta ottaa vuokra-auto alle heti Chicagon O’Harelle saapumisen jälkeen. Alkuperäinen tarkoitus oli ajella Chicagon ulkopuolelle ja majoittua pari päivää siellä olevassa hotellissa, mutta päätettiinkin jäädä ensimmäiseksi yöksi lentokenttähotelliin ja ottaa vuokra-auto vasta seuraavasta päivästä. Täytyy sanoa, että joku kohtalon johdatus siinäkin oli, sillä lentomatkaan tuli pienoinen mutka.

Juu, siellä yläilmoissa meikäläinen istui lipitellen kuohuvaa ja nettaili, kun en mää vaan pysty olemaan ilman koko matkan nettiä. Amerikkalainen kamuni rupes pistelemään mesevistiä ja kyseli, ollaanko tosiaan suuntaamassa Chicagoon. Kävi siinä viestien vaihdossa ilmi, että Chicagoa oli lähestymässä vakava ukkosmyrsky ja niin vaan kapu ilmoitteli jokusen hetken päästä koneen suuntaavaan Detroitiin välitankkaukselle.

No, olihan siinä jotain uutta ja jännää meikäläiselle, ensin hymyilytti mutta alkoi se hymykin hyytymään siinä tuntien aikana. Kaksi tuntia kökötettiin Detroitin kentällä koneessa, jossa tiedottaminen oli vähän niin ja näin. Juomaa ei tuona aikana tarjoiltu tuosta vaan ja en oikeasti tiedä, oisko sitä edes saanut kysyttäessä. Onneksi sentään ilmastointi pelitti 30 asteen helteessä.

Kahden tunnin jälkeen päästiin matkaan, mutta ruuhkan takia jouduttiin vielä tekemään ekstrakierroksia järven toisella puolella. Kaikkinensa kepposesti alle yhdeksän tunnin lento kesti sellaiset 12 tuntia ja sanotaanko vaan, että oltiin miehen kanssa jättiryytyneitä saavuttuamme Chicagoon. Eipä olis ollut kummastakaan meistä auton rattiin ja minähän en olisi ajanut edes virkeänäkään.

Että nuin, ensimmäinen yö nukuttiin ryytymystä pois lentokenttähotellissa ja seuraavana päivänä suunnistettiin Deerfieldiin toiseen hotelliin. Matkalla pysähdyttiin upeassa Chicago Botanic Gardenissa ja ilta otettiin ihan iisisti Embassy Suites by Hilton Chicago North Shore Deerfieldissä, joka oli kyllä nappivalinta hotelliksemme.

Tiistai-iltana meillä olikin sitten jo Lionel Richien konsertti ja seuraavana iltana Jennifer Lopezin konsertti, eikä elämä ollut liian tylsää kun miehen kanssa käveltiin konsertista illalla hotellille. Meikähän on sen kaltainen pelkuri, että melkoisen nopeat kävelyt oli tiedossa. Rauhallista Milwaukeen Downtonissa kuitenkin oli, joskin yhden huumesätkän polton näin.

Milwaukeessa muutaman vietetyn yön jälkeen palailtiin takaisin Chicagoon, luovutettiin auto ja majoituttiin historiallisessa ja komeassa LondonHouse Chicagossa, joka kuuluu Hiltonin Curio Collectioniin. Kyseinen hotelli valikoitui ihan oman mieltymykseni mukaan, sillä sopivaa hotellia etsiessäni silmiini osui upea kuva hotellilta joelle. Kun hotelli vaikutti arvosteluiden myötä olevan hyvä ja hotellin desing miellytti kovastikin, painoimme varausnappulaa kahdelle yölle One King Bedroom Vista Suitesta. Olisihan samalla rahalla saanut toisesta hotellista isomman sviitin, mutta me halusimme maksaa Chicagojoelle avautuvasta näkymästä ekstraa. Viimeiseksi yöksi siirryimme ”tois pual jokke” boutiquetasoiseen Kinzie hotelliin. Teen tarkemman yhteisen esittelyn ja arvostelun Chicagon hotelleista myöhemmin, josta on varmasti apua Chicagoon suuntaaville ja sieltä majoitusta pohtiville ihmisille.

Hääpäivämatkamme osui jenkkien 4th of Julyn tienoille ja olimme juuri silloin Chicagossa. Päätettiin käydä katsomassa ilotulituksia Navy Pierillä ja Instaa sekä Facea seuranneet tietävätkin, että ko. tapahtuma sisälsi surullisia ja yleistä paniikkia aiheuttaneita käänteitä. Kyllähän se jätkytyksen puolelle meni, kun poistumisemme Navy Pieriltä muuttui paniikkikaaokseksi sekä ”eloonjäämistaisteluksikin”, jossa oli juostava pakoon mahdollista terroristia tai tappajaa. Moni ihminen loukkaantui tuossa tilanteessa ja me olisimme voineet aivan hyvin olla yksiä niistä, mutta onneksi selvisimme vammoitta. Availen tuotakin tilannetta tarkemmin toisessa postauksessa, jossa tulen käsittelemään Chicagon turvallisuutta. Lisäksi voin luvata postaukset Chicagon nähtävyyksistä sekä hieman kokemuksia liikkumisesta Chicagossa.

Että nuin, ensimmäinen viikko lomaa on nyt sitten takana ja kiirettä pukkaa. Tänään suuntaamme jo auton nokan Tampereelle noukkimaan sinne tulleet lapset ja ajelemme iltaa myöten vielä Itä-Suomeen mökille viikoksi. Sieltä palaamme Länsi-Suomen Poriin, jossa otamme kunnolla ilon irti Pori Jazzeista.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa, Blogit.fi -sivustolla ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee.