Eurooppa Luontokohteet Vaeltaminen

Vaellus Huippuvuorilla oli huikea kokemus

16.8.2018

Moi ja terkkuja Oslosta! Eilen lensin tänne pariksi päiväksi vietettyäni ensin viisi upeaa päivää Huippuvuorilla.

Tartuin keväällä tilaisuuteen lähteä Huippuvuorille hieman spontaanisti, mutta tuota päätöstä ei todellakaan tarvinnut katua. Päinvastoin, takana on ihan uskomaton reissu – taas kerran.

Alan varmasti jo toistaa itseäni, mutta luontomatkailu vie mua aina vain enemmän mennessään. Nytkin sain neljän päivän luonnossa liikkumisesta niin paljon henkistä ja fyysistä hyvää, että toivon sen tunteen kantavan mua vielä pitkään.

Huippuvuorilla ehdin siis pääosin tutustua sen uskomattomaan luontoon. Longyearbyenissä tuli vietettyä jonkin verran aikaa, mutta saarten paras anti löytyi mielestäni sen ulkopuolelta. Olihan Longyearbyenillä eksoottinen sijainti ja mahtavat maisemat, mutta muuten sieltä löytyi sitä samaa, mtä niin monesta muustakin kaupungista tai kylästä: oli ruokakauppaa, baaria, ravintolaa, museota ja matkamuistomyymälää.

Pieni pala Longyearbyeniä

Paikan kirjasto tosin ihastutti ulkonäöllään. Se oli todella kaunis ja kutsuva rakennus ja sieltä löytyi varsin kivan oloinen kokoelma kirjoja ja muuta. Siellä mukavassa tuolissa istuen kahlasin muutaman sivun verran norjankielistä Harry Potteria, ihan vain koska miksipä ei!

Nelipäiväinen vaellus oli mulle juuri sopiva. Se sisälsi kaksi päivää rinkan kanssa kulkemista ja kaksi päivää retkiä päivärepun kanssa. Yksi suuri syy siihen, miksi olen vältellyt monipäiväisiä vaelluksia on ollut se, etten tykkää kantaa rinkkaa. Nyt se ei onneksi tuntunut pahalta, sillä väliin mahtui kevyitä päivärepputaipaleita, joilla ehti nauttia entistä enemmän matkanteosta.

Satu nappasi kuvan kuvaajasta

Neljän päivän aikana tuli nähtyä Huippuvuoret monenlaisena: auringossa kylpevänä, harmaiden pilvien taustoittamana, sumuun kietoutuneena. Meillä oli kolmen yön ajan leiri samassa paikkaa ja leirin ympäristö näytti joka päivä hieman erilaiselta.

Huippuvuoret ovat suurelta osin erämaata, missä ei ole vaeltajille valmiita polkuja tai reittejä. Me kuljimme hyvin vaihtelevissa maastoissa – niin jäätiköllä, rakkakivikossa, mudassa, mättäiltä toiselle pomppien kuin hyytävän kylmiä jokia ylittäen. Oli jyrkkiä nousuja ja laskuja, upottavaa maaperää, lunta, vettä ja ties mitä. Mutta kaikesta mentiin ja kaikesta selvittiin.

Me liikuttiin alueella, jolla jääkarhuja harvemmin näkee, eikä niitä onneksi meidän reitille osunutkaan. Luin ennen lähtöä tarinoita jääkarhujen hyökkäyksistä ja Longyearbyenin museossa tuli nähtyä täytetti jääkarhu. Sitä hetken aikaa ihmeteltyäni en voi kuin olla onnellinen siitä, etten yhtään jääkarhua nähnyt!

Olen varsin ylpeä siitä, että selvisin vaelluksen lisäksi kuudesta yöstä teltassa! Vaelluksella tietenkin telttailimme, minkä lisäksi muut yöni vietin Longyearbyenin lentokentän vieressä olevalla leirintäalueella. Olen aikamoinen vilukissa, mutta kun kääri itsensä suunnilleen jokaiseen mukana olleeseen vaatteeseen ja upposi niin syvälle makuupussiin, ettei edes päälakea näkynyt, pärjäsi yllättävän hyvin.

Tulen kertomaan vielä tarkemmin sekä Huippuvuorista että siellä vaeltamisesta. Tässä kuitenkin ensimaistiaisia reissusta.

LUE MYÖS NÄMÄ:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Suunnaton 16.8.2018 at 21:02

    Lohdullista kuulla, ettei rinkan kantaminen tuntunut pahalta! Pidempiä vaelluksia olisi ihana tehdä, mutta mäkin inhoan tavaroiden kantamista niin paljon, että teen mieluummin useamman päiväreissun pienemmän kantamuksen kanssa.
    Mahtavaa, että suakin on puraissut luontomatkailukärpänen! Huippua päästä lukemaan lisää vaellusjuttuja Huippuvuorilta :)

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 19.8.2018 at 16:20

      Joo, vähän pelkäsin, että miten rinkan kanssa pärjään edes kaksi päivää, mutta hyvin se meni. Onneksi oli ennestään tuttu rinkka, jonka sai istumaan niin täydellisesti, ettei sen puolesta tarvinnut kärvistellä. Enköhän tästä rohkaistuneena voi joskus haaveilla pidemmistä vaelluksista myös rinkan kanssa (toki pitäisi sitten pitää jotain kantotreenejäkin). Oon myös itse todella onnellinen, että luontomatkailu kiinnostaa jatkuvasti enemmän. Toisaalta tuskin tietäisin mitä menettäisin, jos vaan kaupunkilomailisin! Huippuvuorista on toivottavasti tulossa lisää juttua piakkoin – ja sinne on myös pakko päästä joskus uudelleen. Vaeltamaan :)

    Leave a Reply