Kaupunkilomat Pohjois-Amerikka

New Yorkin ihanat puistot: Urbaani High Line

13.11.2016

Vaikkei suurkaupunkia ensimmäisenä mieltäisikään lukuisten puistojen aarreaitaksi, New York on sitä. Jo pelkästään Manhattan on täynnä pieniä ja suuria puistoja, joissa viettää päivää, rentoutua, ihastella, ihmetellä ja vaikka pitää piknik.

Viime reissullani New Yorkiin kävin useammassakin puistossa. Toisissa ehkä vain hetken ajan syömässä jäätelöä tai lepuuttamassa kävelystä kolottaneita jalkoja. Toisissa taas pidemmän kaavan kautta. Ajattelin esitellä blogissa niistä omia suosikkejani. Ensimmäisenä vuorossa urbaanisti sykkivä High Line.

high_line_nyc_1

high_line_nyc_2

high_line_nyc_3

Mikä ihmeen High Line?

High Line on varsin tuore ajanviettopaikka Manhattanin katukuvassa, eikä se ihan tavallinen puistokaan ole. Se nimittäin on rakennettu entisen junaradan reitille, ilmaradalle, Manhattanin länsipuolelle. High Line on reilut kaksi kilometriä pitkä ja puikkelehtii lähes koko matkansa 10. Avenueta pitkin.

Ensimmäinen, eteläisin osa puistosta aukesi vuonna 2009, seuraavat osat vuosina 2011 ja 2014. New Yorkin näkee puistosta taas kerran uudessa perspektiivissä. Ei ihan maanpinnan tasalta, mutta huomattavasti alempaa kuin pilvenpiirtäjien näköalapaikoilta.

high_line_park_1

high_line_park_2

high_line_park_3

High Linessa yhdistyy kaupungin syke ja puiston tunnelma

High Line on viehättävä yhdistelmä urbaania kaupunkitunnelmaa sekä puistomaisuutta. Puistoon solahtaa kuin tunnelmalliselle luontopolulle, mutta reitin vieressä kohoavat pilvenpiirtäjät muistuttavat siitä, että ollaankin suurkaupungin ytimessä.

Lokakuussa loppukesä oli kaupungissa kauneimmillaan, ja puisto oli edelleen ihanan vehmas ja täynnä värejä. Puiston kävelyreittiä ympäröivätkin ensin kasvit ja sitten vasta ympärillä sykkivä kaupunki.

high_line_park_4

high_line_park_5

high_line_park_6

High Linen tunnelmaan pääsee monesta paikkaa

High Linen pyörteisiin voi hypätä joko alkupisteistä, joista eteläisempi sijaitsee Gansevoort Streetin ja Washington Streetin kulmassa Meatpacking Districtiltä ja pohjoisempi West 34th Streetillä Hudson Yards -metroaseman kupeessa. Tai monesta paikasta reitin varrelta.

Me nousimme kyytiin noin puolimatkasta, 23. kadulta ja kävelimme reitin Meatpacking Districtin päätepisteelle asti. Vaikka puiston kävelyreitti ei olekaan pituudella pilattu, oli meillä jo reilun kilometrin matkalla niin paljon nähtävää ja ihmeteltävää (sekä toki valokuvattavaa!), että High Linella vierähti pitkä tovi. Mikä on tietenkin suotavaa. Eihän puistoja kuulu suorittaa tai kiirehtiä läpi.

high_line_park_7

high_line_park_8

high_line_park_9

Itse ihastuin High Lineen valtavasti! Se oli raikas tuulahdus kaupunkikuvassa, toimiva konsepti ja taas uusi perspektiivi suurkaupungin ihailuun. Se on myös kaupunkilaisten suuressa suosiossa enkä ihmettele.

Urbaani kävelyretki puistoa pitkin oli valloittava kokemus. Varsinkin Suomen kauneinta kesää muistuttaneena kuulaana lokakuun päivänä. Kävelymatkan varrella maisemat vaihtuvat sen verran hyvin, ettei kaupunkikuvaan ehdi liiaksi kyllästyä. Hudson-joki ja vastarantakin pilkahtelevat aina välillä näkyviin.

high_line_nyc_4

high_line_nyc_5

Puistosta löytyy kävelyreitin lisäksi myös penkkejä ja lepotuoleja, joille pysähtyä nauttimaan puistosta. Läheltä eteläpäätä löytyy myös katettu osuus, jossa on myynnissä paikan fanituotteita ja pientä naposteltavaa. Jos haluaa siis pitää vaikka spontaanin piknikin kävelyn lomassa, niin sekin onnistuu.

Puiston historiaa ei ole onneksi unohdettu, vaan muistoja paikan junaratamenneisyydestä voi bongailla reitin varrelta kiskojen muodossa.

Pieni vinkkiboksi High Linesta kiinnostuneille:

  • High Line sijaitsee Manhattanin länsipuolella, Meatpacking Districtin ja Hell’s Kitchenin kaupunginosien välissä
  • Puistoon on vapaa pääsy
  • Reitin varrelta voi nousta puistoon monesta eri kohdasta
  • High Line aukeaa aamuseitsemältä, ja on avoinna iltaseitsemästä iltayhteentoista vuodenajasta riippuen
  • Puiston kotisivuilta löytyy High Linen reitti kartalta, paikan aukioloajat ja tietoa mm. paikkaan järjestettävistä kierroksista

Ensi kerralla pitää käydä katsomassa, miltä pohjoisempi osa reitistä näyttää!

Muita High Linen faneja? Entä mikä on sun suosikkipuisto New Yorkissa?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply miija 14.11.2016 at 12:41

    High Line on itselläni New Yorkin must see-”nähtävyys” ! En ole Nykissä koskaan vielä käynyt, mutta toivottavasti ensi vuonna pääsisin sinne reissun tekemään. :) Tosi kauniita kuvia olet kyllä saanut otettua. :)

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 14.11.2016 at 21:27

      High Line on tosiaankin käymisen arvoinen paikka! Uskoisin, että siitä tulee mulle yksi kaupungin traditioista. Sen verran paljon ihastuin siihen :) Kiitos! Upeasta paikasta on helppo saada kivoja kuvia.

  • Reply Emilia 14.11.2016 at 18:19

    Ompa makean oloinen paikka! Olin vuosi sitten joulukuussa Nycissä, mutta sää oli niin kehno koko matkan ajan, että puistohengaus ei ollut ensimmäisenä mielessä. Pitää ehdottomasti käydä High Linella ensi kerralla!

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 14.11.2016 at 21:35

      High Line oli kyllä ihan mahtava! Upeasti otettu uuteen käyttöön tuo paikka. Joulukuu ei varmasti olekaan otollisinta aikaa puistoilulle. Tai no, jos se olisi luminen, niin Central Parkiin varmasti suuntaisin silloin. Mutta en ehkä High Linelle kumminkaan. Mutta käyhän ihmeessä joskus tuolla ihastumassa paikkaan :)

  • Reply virpi 14.11.2016 at 21:30

    Kävin täällä tänä kesänä. Aluksi olin että perkele, tänne asti piti kävellä +35 helteessä, TÄN takia!? Alku kun näytti ihan tavalliselta asfalttisillalta. No parani se siitä sitten, mukana olleella mustavalkokamerallakin tuli otettua kivoja kuvia. En tiedä suosittelisinko tätä, ehkä nyt kun on unohtunut jo kuinka kuuma ja tuskainen kävely tuonne oli ja takaisin kävellessä sain paniikkikohtauksen kun olin niin uupunut.

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 14.11.2016 at 21:40

      Voi ei, ei oikein kuulosta lupaavalta helle ja betoniviidakko! Noin kova kuumuus ei varmasti tee oikein mistään asiasta nautittavaa. Meidän tuolla käydessä lämpötila taisi olla noin 20 asteen hujakoilla, ehkä vähän alle. Oikein ideaali tuolla seikkailua varten. Harmi, että sulle ei jäänyt High Linesta kaikkein paras fiilis. Itse taas ihastuin siihen valtavasti!

    Leave a Reply