WPDEV!!
Kuva: Istockphoto
Rooma

Rooman parhaat nähtävyydet Top 5 – vieraile ainakin näissä

Italian pääkaupunki Rooma on täynnä nähtävyyksiä, joiden kiertelemiseen voisi käyttää päiviä tai viikkoja. Katso lista kaupungin tärkeimmistä kohteista, jotka ensikertalaisen tulisi nähdä!

1. Colosseum

Colosseum on ehkä Rooman tunnetuin maamerkki. Antiikin Rooman aikaisessa amfiteatterissa järjestettiin ennen erilaisia näytöksiä kuten gladiaattorien taisteluja. Colosseum, joka valmistui vuonna 80, on maailman suurin amfiteatteri ja sen katsomoihin on mahtunut parhaimmillaan jopa yli 80 000 ihmistä.

Koska Colosseum kuuluu lähes kaikkien matkailijoiden ohjelmaan Roomassa, on siellä usein ruuhkaista. Siksi oma vierailua kannattaa ajoittaa esimerkiksi aikaiseen aamuun, jolloin ruuhkia on vähemmän.

Kuva: Flickr/Karen SuchanekColosseum Roomassa
Colosseum kuuluu Rooman tunnetuimpiin maamerkkeihin.

Oman aikataulun ja budjetin mukaan voi joko ostaa pääsylipun amfiteatteriin tai tutustua siihen vain ulkopuolelta. Alle 18-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen, ja myös 18–25-vuotiaat EU-kansalaiset saavat pääsylipun normaalia huokeammin. Colosseumilla järjestetään lisäksi opastettuja kierroksia.

2. Vatikaani

Vatikaani on Rooman kaupungin sisällä sijaitseva minivaltio, jossa riittää nähtävää uskonnosta, taiteesta ja kulttuurista kiinnostuneelle matkailijalle. Vatikaanin suosituimpia nähtävyyksiä ovat Pietarinkirkko ja Pietarinaukio, Sikstuksen kappeli sekä Vatikaanin museokompleksi. Kaupunkivaltion taideaarteisiin kuuluvat esimerkiksi Michelangelon maalaamat kattofreskot ja Berninin veistokset.

Kuva: Flickr/Karel SuchanekVatikaani
Vatikaanissa riittää kierreltävää kirkoissa ja museoissa.

Vatikaanin nähtävyyksillä kannattaa varautua jonottamaan ja erityisesti kirkollisten juhlapyhien kuten pääsiäisen aikaan kaupunkivaltio täyttyy vierailijoista. Vatikaani on katolisen kirkon keskus ja kirkoissa vierailua varten on syytä pukeutua niin, että olkapäät ja polvet peittyvät.

3. Trevin suihkulähde

Fontana di Trevi eli Trevin suihkulähde on yksi koko maailman tunnetuimmista suihkulähteistä. Suihkulähde muodostuu noin 26 metriä korkeasta seinämästä, jonka edessä on vesiallas ja useita patsaita. Vuonna 1762 valmistunutta suihkulähdettä on käytetty kuvauspaikkana monissa elokuvissa kuten klassikkoelokuvassa La Dolce Vita, joka tunnetaan suomeksi nimellä Ihana elämä.

Kuva: IstockphotoTrevin suihkulähde
Trevin suihkulähteellä matkailijat heittävät kolikoita lähteeseen ja toivovat palaavansa Roomaan uudelleen.

Suihkulähteellä voi nähdä matkailijoita heittämässä kolikkoja veteen, sillä yhden uskomuksen mukaan kolikon lähteeseen heittänyt henkilö tulee palaamaan uudestaan Roomaan. Trevin suihkulähteeseen heitetään päivittäin jopa tuhansien eurojen edestä kolikoita.

4. Espanjalaiset portaat

Espanjalaiset portaat ovat kuuluisat ulkoilmaportaat Roomassa ja suosittu kohtauspaikka keskellä vilkasta ostosaluetta. Espanjalaisissa portaissa on yhteensä 135 porrasta, jotka päättyvät Piazza di Spagnalle eli Espanjan aukiolle, jonka vuoksi myös portaita kutsutaan espanjalaisiksi portaiksi. Portaiden yläpuolella kohoaa Trinità dei Montin kirkko.

Kuva: IstockphotoEspanjalaiset portaat Roomassa
Espanjalaiset portaat ovat suosittu kohtauspaikka.

5. Forum Romanum

Forum Romanum oli muinaisen Rooman keskus ja alue oli merkittävä politiikan, uskonnon sekä kaupankäynnin keskittymä. Alueella pääsee tutustumaan Rooman historiaan lukuisten rakennuksien ja raunioiden kuten riemukaarien ja temppeleiden kautta.

Forum Romanum sijaitsee Colosseumin vieressä ja niissä molemmissa voi vierailla samalla pääsylipulla.

Kuva: Flickr/Sjaak KempeForum Romanum
Forum Romanumille pääsee vierailemaan samalla lipulla kuin Colosseumille.


>> Lue lisää vinkkejä Roomaan Rantapallon kohdeoppaasta!

Teksti: Krista Ahonen
Kuvat: Istockphohot, Flickr/Karen Suchanek, Sjaak Kempe

Päivitetty: 25.1.2018

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (1 votes, average: 5,00 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia