Vuosi 2015 alkaa Kap Verden reissulla

Monet bloggaajat kirjoittavat artikkeleita kuluneen vuoden matkoistaan. Meillä vastaavanlainen artikkeli jäisi melko lyhyeksi, sillä vuosi 2014 oli aika hiljainen matkustusrintamalla. Niinpä sisällytämme reissumuistelot samaan postaukseen, jossa käsittelemme jo vuoden 2015 ensimmäistä ulkomaanmatkaa.

Otimme vastaan vuotta 2014 ja lomailimme tammikuussa Karibialla Dominikaanisessa tasavallassa. Sieltä jäivät päällimmäisenä mieleen hienot palmuhiekkarannat, kirkas lämmin merivesi, kuuma kostea ilmasto, Santo Domingon nähtävyydet ja Hard Rock Cafe sekä letkeä elämänmeno. Varsin miellyttävä lomakohde siis!

image

image

image

image

image

Siihen sen vuoden yhteiset ulkomaanmatkamme sitten tyssäsivätkin. Huhtikuussa alkoi pitkä taloprojekti, joka ei vielä ole lähellekään valmis. Anu käväisi kesäkuussa Barcelonassa juhlimassa kavereiden kanssa nelikymppisiä. Sekin oli oikein käymisen arvoinen kohde!

image

image

image

image

Vuosi 2015 sisältää toivon mukaan hiukan enmmän ulkomailla oloa kuin vuosi 2014. No, alku on ainakin lupaava. Kap Verde on meille molemmille uusi valloitus ja kohteena se sopinee meille rakentajille hyvin. Tälle tammikuiselle reissulle oli kyllä mielessä monenmoista kohdetta, mutta Kap Verde käy tähän saumaan erittäin hyvin. Vähän nähtävää ja helppo kohde, sellainen, jonne voi viikoksi mennä, mutta jossa myös on suht lämmintä. Iloisin mielin siis sinne suuntaamme heti vuoden alussa ja oikein mielellämme pidämme reilun viikon tauon rakentamisesta!

Hassua oli muuten huomata, että viikon matkalle tarvitsee ottaa mukaan melkein yhtä paljon tavaraa kuin vuoden maailmanympärimatkalle! Tietty lämpökerrasto, vaelluskengät, sateenkestävä puku, makuupussi, tyyny ja makuualusta saivat tällä kertaa jäädä kotiin, mutta esimerkiksi kenkiä, paitoja ja housuja lähtee mukaan suurin piirtein saman verran. Myös hygieniatuotteita lähtee matkaan yhtä paljon nyt kuin 28.6.2011.

Vaatteita ynnä muuta valmiina matkaa varten.

Vaatteita ynnä muuta valmiina matkaa varten.

Vitamiineja otamme mukaan vain reilun viikon tarpeisiin, kun vuoden reissulle otimme niitä kotoa mukaan ensimmäiseksi kuukaudeksi. Tämä reissu mennään aiempien tavoin lääkkeittä, mukaan lähtee vitamiinien lisäksi vain hiilitabletteja ja lisäksi inkivääriä ehkäisemään flunssaa ja pippureita vatsatautia vastaan. Jos jokin pahempi pöpö iskee, luotamme paikallisiin lääkkeisiin ja kikkoihin.

image

Monista aiemmista reissuista poiketen tämän reissun ensimmäinen etappi taittuu junalla. Asummehan parinsadan metrin päässä juna-asemalta, joten olisi sääli olla hyödyntämättä tätä mahdollisuutta ennen kuin muutamme uuteen taloon. Edulliset junaliput houkuttelivat myös. Eipähän tarvitse maksaa parkkimaksuja tai todeta pahimmassa tapauksessa takaisin Helsinki-Vantaalle saapuessamme, että auton lukot ovat jäässä tai ovet jäätyneet kiinni. Niinkin on joskus käynyt. Juna on huoleton ja helppo. Matkan aikana voi vaikka huilata.

Imatran juna-asemalla uudenvuoden aattoiltana

Imatran juna-asemalla uudenvuoden aattoiltana

Tällä kertaa matka alkaa junalla.

Tällä kertaa matka alkaa junalla.

Haluamme toivottaa kaikille blogimme lukijoille oikein hyvää ja onnekasta uutta vuotta! Me suuntaamme heti vuoden alussa Seutulaan ja Kap Verdelle!

Facebooktwitterby feather
Previous Post Next Post

1 Comment

  • Reply Susanna89 10.2.2015 at 00:00

    Hienot palmumaisemat ja kiva että olette ehtineet reissaamaan vaikka sen kyllä ymmärtää ettei aina jää aikaa tai rahaa

  • Leave a Reply