Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Monthly Archives

kesäkuu 2013

Alaska osa 3: Roadtrip jatkuu – vielä Homer ja takaisin Anchorageen

Alaska on luontomatkaajan unelmakohde. Tämä tuli selväksi kahden ja puolen viikon Alaskan matkallamme. Karhuja, hirviä, karibuja, ohutsarvilampaita, myskihärkiä, piikkisikoja, mitä erilaisimpia lintuja, valaita, hylkeitä, merisaukkoja ja muita meren asukkeja, lista on loputon. Esimerkiksi hirvien suurta määrää kuvastaa hyvin se, että muutaman tunnin ajomatkan aikana eräänä iltana näimme teiden varsilla ja pihoilla yhteensä kymmenen hirveä eli enemmän, mitä  kumpikaan on Suomessa nähnyt koko elämänsä aikana. Neljä näistä näkemistämme hirvistä sattui vielä olemaan aivan pieniä vasoja. Hirvien näkeminen myös asutusten lähellä on Alaskassa hyvin tavallista, sillä hirvet tuntevat olonsa turvalliseksi ihmisten ja talojen läheisyydessä.

Hirviperhe asutuksen läheisyydessä

Hirviperhe asutuksen läheisyydessä

 

Valkopäämerikotkia puolestaan näimme Etelä-Alaskan alueella useita kymmeniä, ehkä lähelle sata yksilöä. Lähes puolet maailman valkopäämerikotkista elää Alaskassa, joten ei ole ihme, että niitä näkyi niin paljon. Karhuja koko reissun aikana tuli bongattua noin kolmisenkymmentä eli yhtä paljon, kuin koko vuoden reissun USA:n ja Kanadan kahden kuukauden kiertueella yhteensä. Runsaan eläimistön lisäksi maisemat olivat aivan sanoinkuvaamattoman hienot. Autolla liikkuminen oli mukavaa ja vaivatonta, ja infopisteistä saimme tietoa majoituksista, villieläimistä ja muista tärkeistä asioista. Kauppojen, huoltoasemien ja ravintoloiden huippuhyvät aukioloajat (jenkkityyliin) helpottivat matkantekoa entisestään. Alaska ei turhaan pääse parhaiden matkakohteidemme joukkoon.

Kotkaemo vahtimassa pesällään

Kotkaemo vahtimassa pesällään

 

Ikimuistoisen valasristeilyn jälkeen siirryimme etelärannikon viimeiseen käyntikohteeseemme Homerin kaupunkiin, jossa myös viivyimme parisen päivää. Homerissa toteutimme pitkien mietintöjen ja harkintojen jälkeen tämän matkan aikana kypsyneen unelman – lentäen tehtävän retken kauas Katmain kansallispuistoon, jossa on erittäin tiheä karhukanta, n. 4000 yksilöä. Mitään muuta pohdittavaa retkessä ei ollut kuin sen hinta. Päätimme kuitenkin jälleen kerran, että kun näin pitkälle kerran on tultu, niin toteutetaan sitten kaikki unelmat kerralla, ettei kotona tarvitse katua.

Yhdeksän tunnin retki alkoi esitelmällä karhujen käyttäytymisestä sekä siitä, miten ryhmämme jäsenten tulisi niiden keskellä itse käyttäytyä. Sitten lensimme noin 45 minuuttia kahdella pienkoneella lounaaseen Alaskan niemimaalle ja Katmain kansallispuistoon. Matkalla näimme upeita erämaamaisemia, lumihuippuvuoria sekä läheisiä tulivuoria. Tästä eivät Alaskan maisemat enää parane!

Vesitaso keskellä erämaata Katmain kansallispuiston vesillä

Vesitaso keskellä erämaata Katmain kansallispuiston vesillä

 

Ennen laskeutumista näimme jo monia karhuja tallustelemassa pitkin erämaata. Vesitasomme laskeutuivat laguuniin. Meillä oli yllämme kalastajienkin suosimat nivusiin asti ylettyvät saappaat, joiden avulla pääsimme kahlaamaan vettä pitkin rantaan. Sitten aloimme vaeltaa kohti karhuja…

Erämaan karhut

Erämaan karhut

 

Uroskarhu heitti välillä selälleen.

Uroskarhu heitti välillä selälleen.

 

Retki oli kaikin puolin huippuonnistunut. Sää oli mainio (tosin karhuille ehkä liian kuuma), maisemat suoraan Avarasta luonnosta ja mikä parasta – näimme runsaasti karhuja, ja monia vielä uskomattoman läheltä. Aina kun etenimme, kuljimme rauhallisesti ja yhtenä isona ryhmänä. Karhut päästivät meidät yllättävän lähelle, eivätkä pelänneet meitä. Itse asiassa ne eivät piitanneet meistä pätkääkään. Istuimme pitkiä aikoja laakson reunassa ja katselimme karhujen puuhia. Välillä söimme eväitä. Mitään roskia emme saaneet alueelle jättää, kaikki piti kuljettaa takaisin Homeriin.

Karhujen puuhia seuraamassa

Karhujen puuhia seuraamassa

 

Avaran luonnon live-katsomossa

Avaran luonnon live- katsomossa

 

Karhuilla oli juuri näin kesäkuussa meneillään lisääntymisaika ja ne olivat hyvin aktiivisia. Näimme kahden karhuparin parittelun lähietäisyydeltä. Lievää valtataistelua oli urosten kesken havaittavissa, mutta yllättävän rauhallisilta karhut kuitenkin vaikuttivat. Ne pyrkivät välttämään turhia kahinoita ja tappeluita. Nuorempi ja heikompi yksilö väistyi suosiolla hallitsevan uroksen tieltä, emmekä nähneet takajaloillaan seisovia rähiseviä nalleja ollenkaan.

Kesäkuu on karhujen paritteluaikaa.

Kesäkuu on karhujen paritteluaikaa.

 

Luontokuvaajan unelmapaikalla

Luontokuvaajan unelmapaikalla

 

Kokemuksena tämä Bear Viewing-retki oli koko reissumme huikein kokemus. Pääsimme kauas  erämaahan ihmisasutuksen ulkopuoliseen paikkaan, keskelle villiä luontoa, jossa karhu on erämaan kuningas. Ei tällaista vastaavaa ole missään ollut. Tämä oli hyvä lopetus reissulle. Tosin ei reissu ihan vielä tähän loppunut, piti meidän vielä matkata takaisin Anchorageen, yöpyä matkalla vielä yksi yö autossa ja toinen Ancoragessa.  Loppureissun päivät ja yöt menivät hujauksessa. Taitoimme matkaa karhuretken jälkeen vielä myöhään yöhön asti ja yritimme bongailla susia ja muita harvinaisempia eläimiä. Näimme kuitenkin pääasiassa vain hirviä ja valkopäämerikotkia, jotka toki nekin ovat hienoja eläimiä. Suden näkeminen antaa näköjään vielä odottaa itseään, sillä emme sitä yrityksistä huolimatta onnistuneet bongaamaan, kuten emme myöskään jääkarhua tai ilvestä.

Villieläinten lisäksi Alaskan maisemat veivät mennessään. Tämä maisema on Homerin läheltä.

Villieläinten lisäksi Alaskan maisemat veivät mennessään. Tämä maisema on Homerin läheltä.

 

Anchoragesta voi vielä muutaman sanan sanoa. Tämä noin  300 000 asukkaan kaupunki on monen portti Alaskan luontoon ja hyvä paikka aloittaa Alaskaan tutustuminen (ja myös lopettaa).  Majapaikkoja, ravintoloita, baareja ja ostosmahdollisuuksia löytyy hyvin. Autolla on helppo liikkua ja edullisia parkkipaikkoja löytyy myös. Anchoragessa voi myös liikkua helposti kävellen, eli siltä osin kaupunki ei ole tyypillinen amerikkalaiskaupunki. Me pidimme lumihuippuvuorten ympäröimästä Anchoragesta. Kaupungin alueella saattoi aamuhämärän aikoina nähdä hirviä, ja lyhyen ajomatkan päässä kaupungin eteläpuolella oli kaunis laakso, jossa saattoi nähdä jokisaukkoja ja monia lintuja. Joitakin kilometrejä vielä tästä paikasta etelään näimme ohutsarvilampaita vuoren rinteillä.

Anchoragen keskustaa

Anchoragen keskustaa

 

Alaskan hintataso on korkea verrattuna muihin USA:n osavaltioihin. Retket ovat kalliita, samoin majoitukset ja monesti myös ruokakin. Oikeastaan ainut asia, mikä on halpaa, on bensa. Se maksaa halvimmillaan n. 80snt/l, mutta suurimpien kaupunkien ulkopuolella hinta on korkeampi. Kallein tankkaamamme bensalitra taisi olla n. 1,20e/l, Dalton Highwayn varrella pohjoisessa. Suomalaisittain tämä ei ole mitään, mutta on muistettava, että USA:n keskimäärin suuremmat autot myös vievät enemmän bensaa.

Vaikka matkan aikaiset maisemat olivat välillä melko kevättalviset, suosivat ilmat reissuamme kokonaisuudessaan hyvin.

Vaikka matkan aikaiset maisemat olivat välillä melko kevättalviset, suosivat ilmat reissuamme kokonaisuudessaan hyvin.

 

Hintatasosta huolimatta Alaska on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Jos joku osavaltio pitäisi USA:ssa nostaa ylimmälle pallille, olisi se varmaan juuri Alaska. Yhtä hienoja yksittäisiä paikkoja on toki eteläisessä USA:ssa paljon, on Yellowstone ja monet muut hienot kansallispuistot. Alaska on kuitenkin osavaltiona aivan yliveto, eikä sitä voi liikaa hehkuttaa. Toki jos joku hakee lomaltaan trooppista lämpöä ja rantaelämää, voi Alaskan unohtaa. Tämä on omatoimisen seikkailu- ja luontomatkaajan unelmakohde, jossa sää voi olla kesäisen helteinen tai arktisen kylmä ja kaikkea siltä väliltä. Alaska on arvoituksellinen, mystinen ja kaukainen. Siellä on valoisat kesäyöt kuten meillä Suomessa.  Siellä on paljon nähtävää ja koettavaa. Sellainen on Alaska. Eläköön Alaska! Kiitos Alaska!

Alaskasta jäi meille paljon hienoja muistoja.

Alaskasta jäi meille paljon hienoja muistoja.

 

Alaska osa 2: Valdez, Whittier ja Seward

Alaskan maisemat ovat henkeäsalpaavan hienot.

Alaskan maisemat ovat henkeäsalpaavan hienot.

Alaskan reissumme jatkui pohjoisen valloituksen jälkeen kohti etelärannikkoa. Samalla alkumatkan hiukan pilvinen ja epävaikainen sää muuttui aurinkoisemmaksi ja Alaskan hienot maisemat pääsivät paremmin oikeuksiinsa. Autoilijoita ja muita tielläliikkujia oli vähän. Joka puolella siinsi lumihuippuisia vuoria. Välillä näimme hirvien ja karibujen kävelevän tien yli tai ruokailevan tien varsilla. Levähdyspaikoilla saatoimme pysähtyä oikaisemaan jäseniä pitkien ajomatkojen aikana. Autossa yöpyminen oli Alaskassa yksinkertaisempaa kuin muualla USA:ssa, sillä valvonta on vähäisempää, eikä ikkunaan koputtelevia poliiseja tai vartijoita tarvitse niin paljon pelätä. Tosin täällä oli ehkä myös hiukan enemmän tarjolla paikkoja, joissa saattoi vapaasti yöpyä ilman, että olisi rikkonut minkään ”No Overnight Parking”-  tai ”No Camping”- kyltin käskyä.

Eräs yöpymispaikka siellä jossain

Eräs yöpymispaikka siellä jossain

 

Tällaisissa maisemissa ajaminen oli nautinto.

Tällaisissa maisemissa ajaminen oli nautinto.

 

Kaunis vesiputous ennen Valdezia

Kaunis vesiputous ennen Valdezia

Valdez oli ensimmäinen etelärannikon tutustumiskohde. Pieni vain noin 4000 asukkaan kaupunki oli todella mukava paikka viettää aikaa ja varsinkin seurata villieläimiä. Sataman vesissä eleli merisaukkoja ja kirjohylkeitä, joiden puuhia pääsimme seuraamaan rannalta käsin. Lisäksi alueella elelee paljon valkopäämerikotkia, jotka tulivat laskuveden aikaan lähelle satamaa ja rantojen puihin.

Valdezin alue on myös tunnettu karhuistaan. Näimmekin siellä peräti kolme yksin liikkuvaa mustakarhua sekä harmaakarhuemon neljän pennun kanssa eli yhteensä kahdeksan karhua. Bongasimme kaikki karhut tien varsilta kaupungin laitamilta syömässä ruohoa. Lähes yksi kokonainen päivä kului karhuja ihastellessa, joten saimme makeaa mahan täydeltä. Ympärillä siintävät lumihuippuvuoret sekä aurinkoinen sää kruunasivat Valdezissa viettämämme ajan.

Tämä mustakarhu katseli meitä hiukan varauksellisesti.

Tämä mustakarhu katseli meitä hiukan varauksellisesti.

 

Valdezista jatkoimme yhden hotellissa ja yhden autossa vietetyn yön jälkeen matkaa vaihteeksi autolautalla. Kauniit vuonot ja merimaisemat houkuttelivat matkaamaan välillä meren päällä. Harmiksemme keli oli kuitenkin pilvinen. Viiden ja puolen tunnin mittaisen matkan päätteeksi saavuimme seuraavaan kohteeseen Whittieriin.

Whittierin kylään/kylästä pääsee autolla vain tunnelia pitkin. Tässä olemme tunnelin tuolla puolen eli matkalla pois Whittierista.

Whittierin kylään/kylästä pääsee autolla vain tunnelia pitkin. Tässä olemme tunnelin tuolla puolen eli matkalla pois Whittierista.

 

Whittier sijaitsee upealla paikalla ja maisemat sielläkin olivat henkeäsalpaavan hienot, mutta itse kylä oli kyllä aika omituinen ilmestys. Amerikkalainen selkeys puuttui tyystin kylän teistä ja esimerkiksi majapaikkaamme piti ajaa jotain ihmeellistä teollisuushallien välistä asfalttialuetta pitkin. Mitään selvää keskustan pääkatua tms. ei pitäjässä ollut ja paikka oli jopa sekava. Vuoren rinteellä kökötti epämääräisen ja viimeistelemättömän näköinen iso harmaa rakennus, jonka jok’ikinen ikkuna oli rikottu, todella aavemainen paikka siis.

Emme jääneet Whittieriin yhtä yötä pidemmäksi aikaa. Pääsimme kuitenkin täällä vihdoin ja viimein vaeltamaan kunnolla ensimmäistä kertaa Alaskassa olomme aikana. Lunta oli tosin vielä talven jäljiltä melkoisen paljon vuoren rinteillä ja vaellusreiteillä, mikä asetti omat lisähaasteensa vaeltamiselle. Kipusimme siitä huolimatta sitkeästi ylös näköalapaikalle, jossa upeat maisemat avautuivat alapuolellemme.

Maisemaa vaelluksen varrelta

Maisemaa vaelluksen varrelta

 

Seward lienee eteläisen Alaskan tunnetuimpia matkailukaupunkeja. Päätimme jäädä sinne hiukan pidemmäksi aikaa, peräti reiluksi kahdeksi päiväksi. Siinä ajassa ehti kuitenkin vaikka mitä.  Majapaikkamme lähettyviltä löytyi valkopäämerikotkien pesä. Pariskunnalla oli pesässään poikasia, joita ne vahtivat ja ruokkivat. Saimme ensimmäistä kertaa seurata kotkien edesottamuksia lähietäisyydeltä käsin. Kävimmekin pesän luona useita kertoja päivässä. Kyllä valkopäämerikotka on sitten upea ja uljas lintu!

Valkopäämerikotkapariskunta

Valkopäämerikotkapariskunta

 

Sewardissa pääsimme myös vaeltamaan oikein urakalla. Vaelsimme yhtenä päivänä yhteensä peräti kahdeksan tuntia. Päävaelluksemme oli vaellus ylös Exit- nimistä jäätikköä ympäröiviä vuoria pitkin. Korkeuseroa tuli aika mukavasti ja polttava aurinko teki vaelluksesta yllättävänkin hikisen. Edes vaelluksen loppuvaiheiden lumiset rinteet ja lumesta kastuvat sukat eivät oloa juuri viilentäneet. Kipusimme noin seitsemän kilometriä siksakkia ylös välillä hyvinkin hidasta alustaa pitkin kohti määränpäätä ja vaelluksen huippua. Ylhäällä odotti jälleen kerran palkinto – häikäisevän hienot maisemat.

Exit- jäätikköä

Exit- jäätikköä

 

Ja taas kerran huipulla hienoissa maisemissa

Ja taas kerran huipulla hienoissa maisemissa

 

Toisena Sewardin päivänä teimme yhdeksän tunnin mittaisen valasristeilyn. Valitsimme tarjolla olevien risteilyjen joukosta meille sopivimman vaihtoehdon, pienellä veneellä tehtävän ”Captain’s Choice”- nimisen risteilyn. Risteilyn alussa kapteeni tiedusteli, mitä porukka haluaa nähdä. Meitä matkustajia oli vain 16. Pienellä veneellä liikkumisen etuihin kuului se, että sillä pääsi lähemmäksi merieläimiä, jolloin niitä myös näki paremmin. Myös valokuvaaminen onnistui luonnollisesti paremmin.

Risteilyllä pääsimme todella lähelle tätä suurta jäätikköä. Näimme muutaman ison lohkareen irtoavan jäätiköstä ja syksyvän alas mereen.

Risteilyllä pääsimme todella lähelle tätä suurta jäätikköä. Näimme muutaman ison lohkareen irtoavan jäätiköstä ja syöksyvän alas mereen.

 

Risteilystä tuli mahtava ja ikimuistoinen. Sää suosi meitä ja näimme jatkuvasti mitä hauskempia meren nisäkkäitä ja merilintuja. Valaat olivat risteilyn kohokohta. Seuraavassa  risteilyn parasta antia:

Isolunneja

Isolunneja

 

Kirjohylkeitä

Kirjohylkeitä

 

Hauskoja merisaukkoja

Hauskoja merisaukkoja

 

Miekkavalaita

Miekkavalaita

 

Merileijonia

Merileijonia

 

Kaikkein vaikuttavin näky oli ryhävalaan näkeminen.

Kaikkein vaikuttavin näky oli ryhävalaan näkeminen.

 

 

Alaska osa 1: Anchoragesta Jäämeren rannalle

Loputtomia erämaataipaleita, pitkiä valoisia kesäöitä, raikasta ja puhdasta ilmaa, villieläimiä ja lumihuippuisia vuoria. Sellainen on Alaska muutamalla sanalla kuvattuna. Alaska on USA:n 49. osavaltio. Yhdysvallat osti alueen vuonna 1867 ja osavaltio siitä tehtiin vuonna 1959. Aluetta pidettiin aluksi melko arvottomana. Myöhemmin paljastuneet öljylöydot kuitenkin muuttivat käsityksiä Alaskasta. Suomalaisille Alaskasta tulee päällimmäisenä varmasti mieleen jääkarhut ja arktinen ilma, mutta kyllä Alaskalla on matkailijalle tarjota paljon paljon muutakin.

Varhainen aamu Alaskassa

Varhainen aamu Alaskassa

 

Meille Alaska on aina ollut kaukainen ja jopa mystinen kohde, jonne matkustaminen on  ollut mielessä jo pitkään. Kesäkuu on oiva matkustusaika, sillä Alaskan ilmasto on lähellä Suomen ilmastoa ja kesäyöt silloin valoisimmillaan. Mahdottoman paljon aikaa emme tällä kertaa matkan suunnitteluun käyttäneet,  sillä tietoa on saatavilla rajallisesti ja kotipuolessa oli keväällä aika lailla kiireitä. Periaate oli se, että yrittäisimme nähdä ja kokea vajaassa kolmessa viikossa mahdollisimman paljon.

Lento Helsingistä Reykjavikin kautta Alaskan suurimpaan kaupunkiin Anchorageen kesti välilaskuineen reilut 11 tuntia. Saimme Anchoragessa allemme upouuden vuokra-auton, jolla ajelimme ympäri Alaskaa. Periaatteena oli se, että noin joka toinen yö vietettiin autossa ja joka toinen yö motellissa tai vastaavassa. Kylmälaukun hommasimme ensimmäisellä kauppareissulla. Jäitä saa USA:ssa melkein mistä vaan ja niiden avulla kylmälaukun ruuat saa säilymään hyvin. Pakkasimme tavarat autoon niin, että yöpuulle käyminen sujui sukkelaan. Takapenkit alas kääntämällä Ford Escapeen sai mukavasti nukkumatilaa kahdelle. Joinakin öinä nukuimme ihan auton etupenkeilläkin.

Vuokraautomme Ford Escape palveli meitä hyvin kaksi ja puoli viikkoa.

Vuokra-automme Ford Escape palveli meitä hyvin kaksi ja puoli viikkoa.

 

Ensimmäinen käyntikohde Anchoragen pohjoispuolella oli Denali National Park. Harmiksemme luonnonpuistossa ei omalla autolla saanut ajaa kovinkaan pitkälle, vaan pääosaan puistosta piti tutustua bussikyydin avulla. Näimme puiston alueella kuitenkin ihan mukavasti eläimiä, pari harmaakarhua, karibuja, hirviä, piikkisikoja ja ohutsarvilampaita.

Harmaakarhu tonkimassa maasta syötävää

Harmaakarhu tonkimassa maasta syötävää

 

Ohutsarvilampaat viihtyvät vuorilla.

Ohutsarvilampaat viihtyvät vuorilla.

 

Piikkisika puussa

Piikkisika puussa

 

Seuraava pysähdyspaikka oli Fairbanks, joka on Alaskan suurimpia kaupunkeja, mutta ei mikään kovin iso paikka sekään. Fairbanksistä jäi päällimäisenä mieleen Chena River, jonka vesissä eleli majavapopulaatio. Pääsimme seuraamaan majavien puuhia eräänä varhaisena aamuhetkenä.

Touhukas majava

Touhukas majava

 

IMG_9995Kun ajaa Fairbanksista noin sata kilometriä pohjoiseen, pääsee Dalton Highwaylle, joka vie matkaajan kauas pohjoiseen yli pohjoisen napapiirin aina Jäämeren rannalle asti. Tie on suureksi osaksi hiekkatietä ja sitä ajavat lähinnä rekat, vieden tavaraa ylös kaukana sijaitseville öljykentille. Dalton Highway on 667 km pitkä ja sen varrella on hyvin vähän asutusta. Bensan ja ruuan saaminen on siis rajallista. Puolivälissä tätä erämaataipaletta on kuitenkin Coldfoot-niminen pitäjä, jossa useimmat pysähtyvät. Sieltä löytyy majoitusta, bensaa sekä ruokaa. Kännyköiden kuuluvuus on matkan varrella mitä sattuu. Useimmat autovuokraamot eivät anna lupaa ajaa kyseistä tietä, sillä hiekkatien kivet voivat rikkoa auton ikkunan tai muuta vastaavaa. Me kuitenkin halusimme päästä Dalton Highwaylle ja Jäämeren rannalle, joten otimme mukaan roimasti extravarovaisuutta, ylimääräistä ruokaa ja juomaa ja lähdimme matkaan.

Dalton Highwayn alkutaipaleella

Dalton Highwayn alkutaipaleella

 

Napapiirin matkaajat

Napapiiri kulkee Alaskankin halki

 

Ainut tankkauspaikka noin puolessa välissä Dalton highwayta

Välillä piti tankata. Tämä Coldfootin bensa-asema oli ainut tankkauspaikka ennen määränpäätä.

 

Dalton Highwayn rakentamisen syy selviää, kun katsoo tien vieressä kulkevaa öljyputkea (The Pipeline).  Tämä rakennelma valmistui vuonna 1977 ja sen tarkoitus oli/on yksinkertaisesti viedä Alaskan pohjoisrannikolta porattu öljy 1300 km pitkää putkea pitkin etelärannikolle asti. Öljyputken varrella on 12 pumppuasemaa sekä useita huoltoteitä, joten valtatien rakentaminenkin oli välttämätöntä.

Öljyputki kulkee välillä maan alla ja välillä maan pinnalla.

Öljyputkea Fairbanksin lähellä

 

Alaska (54)

Öljyputki kulkee välillä maan pinnalla ja välillä maan alla.

Dalton Highway oli loppujen lopuksi aika huikea kokemus. Emme ole vastaavaa tienpätkää missään aiemmin ajaneet. Vastaan tuli vain muutamia autoja ja tietenkin jonkun verran rekkoja, joilla oli kaikkialla tällä tiellä ns. etuajo-oikeus. Kun rekka tuli vastaan, vedimme auton pysähdyksiin tien laitaan ja pidätimme henkeä katsoen, lentäisikö kiviä auton päälle vai ei. Auto rapaantui pahoin, mutta suuremmilta kivenhakkaamilta se onneksemme säästyi.

Hiekkatietä loputtomiin

Hiekkatietä loputtomiin

 

Dalton Highwayn ajaminen edestakaisin vei meiltä neljä päivää, mutta ajelimme tosiaan hiljaa ja varovasti ja yritimme myös samalla bongailla villieläimiä. Isoista nisäkkäistä emme harmiksemme nähneet kuin hirviä, karibuja sekä tundralla muutaman myskihärän lauman, mutta se oli melko kaukana. Tundralle olivat monet muuttolinnut jo saapuneet pesimään, vaikka kesä oli myöhässä ja tuskin alkanutkaan. Lunta oli vielä hiukan siellä täällä ja jotkut pienet järvet olivat vielä jäässäkin. Lämpötila tippui tasaiseen tahtiin matkan edetessä. Viimein pääsimme määränpäähän eli Deadhorsen tukikohtaan.

Tänne ei kukaan haluaisi autonsa hyytyvän.

Tänne ei kukaan haluaisi autonsa hyytyvän.

 

Joutsenpariskunta tundralla

Joutsenpariskunta tundralla

 

Deadhorse on yksi Alaskan pohjoisen öljykentän pääpaikoista. Deadhorsessa sekä naapuripitäjä Prudhoe Bayn alueella työskentelee kerrallaan arviolta n. 3000 ihmistä. Vakituisia asukkaita ei ole. Deadhorseen päättyy myös yleinen tie. Hotelleja löytyy muutama. Ne ovat käytännössä työntekijöiden asuttamia parakkirakennelmia, joihin myös turistin on mahdollista majoittua. Yöpyminen maksoi  $199 (n. 150e) yöltä per kahden hengen huone. Olihan se kallista, mutta päätimme jäädä, sen verran erikoinen paikka tämä oli. Kauniiksi Deadhorsea ei missään nimessä voinut sanoa, mutta ainutkertainen yöpymispaikka se kyllä oli. Vaikka aurinko valaisi läpi yön, maistui uni silti mainiosti täälläkin. Leirissä sattui olemaan erinomainen kokki, ja saimmekin nauttia yksistä reissun parhaimmista ruuista täällä Jumalan selän takana!

Majapaikkamme Deadhorse Camp

Majapaikkamme Deadhorse Camp

 

Prudhoe Bay on Deadhorseen kiinni kasvanut tukikohta, joka kuuluu myös öljynporausalueeseen. Se sijaitsee Jäämeren rannalla. Sinne pääsee turistibussin kyydillä, mutta ei automaattisesti. Viranomaiset tarkistavat passin numeron perusteella, ettei henkilöllä ole mitään hämäräpuuhia kontollaan, ennen kuin lupa heltiää.

Öljykentän vempeleitä

Öljykentän vempeleitä

 

Itse Jäämeren rannalla käyminen oli hyvin arktinen kokemus. Jäät  olivat vielä lähtemättä. Vain joissain kohdissa oli kevät ottanut voiton talvesta. Viima oli hyytävä ja maisema vielä hyvin valkoinen.

Täällä oli vielä ihan talvi!

Täällä oli vielä ihan talvi!

 

Kieltämättä oli ihan mukavaa, kun Jäämeri ja tundra (vaikka hieno olikin) jäivät taakse ja lämpötila alkoi taas nousta tasaiseen tahtiin ajaessamme kohti etelää. Pipot ja hanskat sai heittää rinkan pohjalle ja vaihtaa kevyempää vaatetusta taas päälle. Paluumatka sujui menomatkaa sukkelammin, niin kuin aina yleensä. Fairbanksiin päästyämme auto piti kyllä pestä. Samalla pyyhimme pois todistusaineiston siitä, että auto koskaan oli käynytkään Dalton Highwaylla.

Hiekkatien ravat pois peseytymässä

Hiekkatien ravat pois peseytymässä