Monthly Archives

kesäkuu 2012

Viimeisiä päiviä viedään

Malediiveilla teimme rannalla laiskottelun ja uimisen lisäksi kaksi retkeä. Parin tunnin snorklausretkellä pääsimme tutustumaan kahden Etelä-Arin atollin koralliriutan elämään. Molemmat riutat sijaitsevat n. 15 minuutin venematkan päässä hotelliltamme, jonka edustallakin on hieno riutta. Itse asiassa nämä käymämme riutat eivät ainakaan veden kirkkaudessa yltäneet hotellimme riutan tasolle, vaikka näimmekin näillä riutoilla suurempia kalaparvia sekä myös pari kilpikonnaa. Mukava joka tapauksessa käydä muuallakin välillä snorklaamassa.

Snorklausretken antimia.

 

Kotihiekkarantamme rantavedessä näkyi usein rauskuja, haita ym. kaloja.

 

Toisen retken teimme saman päivän iltapäivänä. ”Say Hello To Neighbours”- ideana oli käydä naapurisaarella, jossa asuu paikallisia. Malediiveillahan turisteilla ei omin päin ole asiaa useimmille paikallisten asuttamille saarille. Vaihtoehtona on joko tulla kutsutuksi jollekin saarelle, tai sitten sellaiselle täytyy tehdä retki.

Naapurisaarella näimme muun muassa paikallisen koulun, moskeijan sekä vanhoja korallista tehtyjä taloja. Näissä taloissa ei näyttänyt enää asuvan ketään. Korallista ei nykyään saa valmistaa taloja, sillä korallit ovat rauhoitettuja ja niiden kerääminen lailla kielletty.

Korallista tehty talo, jonka viereen on alkanut nousta uutta tupaa.

 

Saarella näytti olevan aika paljon turisteille suunnattuja matkamuistokauppoja. Me olimme kuitenkin sillä hetkellä ainoat saarella olevat turistit ja osa kaupoistakin oli kiinni. Kiertelimme kaupoissa, joissa oli ihan järkyttävän kuuma. Tuulettimetkaan eivät auttaneet. Viilennystä helteeseen saimme kuitenkin nopeammin kuin arvasimmekaan.

Saaren tiet ovat hiekkateitä. Saaren pienestä koosta huolimatta autoja, mopoja ja moottoripyöriä näkyi silti jonkin verran.

 

Aivan yhtäkkiä taivas meni pilveen ja alkoi sataa kaatamalla. Juoksimme jonkun talon katokseen suojaan. Vettä tuli niin paljon, että hiekkatiet lainehtivat. Kävellessä jalat olivat pahimmillaan nilkkoja myöten lätäkössä. Saaren asukkaita sade näytti miellyttävän, sillä monet menivät sateeseen hyppimään ja kastelemaan itsensä. Paikalliset miehet eivät lopettaneet jalkapallopelejään, vaikka kastuivat litimäriksi. Aikamme odoteltuamme sateen loppumista totesimme, ettei se nyt lopukaan ihan äkkiä. Oppaamme lainasi talon asukkailta pari sateenvarjoa, joiden suojissa pääsimme satamaan. Siitä sitten veneeseen ja takaisin hotellisaarelle. Sade kyllä lakkasi illaksi, mutta olipahan oikein kunnon sadekuuro pitkästä aikaa!

Kolmanneksi viimeisenä reissupäivänä suuntasimme Etelä-Arin atollilta vesitasolla takaisin lentokenttäsaarelle ja sieltä sitten veneellä viereiselle Malen saarelle. Tarkoitus oli viettää viimeinen päivä tutustuen Malediivien pääkaupunkiin Maleen. Pudotus takaisin maan pinnalle oli melkoinen. Male on todella tiiviisti rakennettu yli 100 000 asukkaan (kolmannes Malediivien asukasmäärästä) kaupunki, joka täyttää koko pienehkön saaren. Vaikka kaupunki on moneen muuhun Aasian kaupunkiin verrattuna ihan siisti, on roskia kuitenkin kaduilla ihan liikaa. Kävelimme koko saaren ympäri. Nähtävää ei yhtä moskeijaa lukuun ottamatta ollut, lähinnä tämä kävelyreissu oli paikallisten elämänmenoon tutustumista, mikä sinänsä oli ihan hyvä idea paratiisisaarella vietettyjen päivien jatkeeksi. Malediivit on oikeasti muutakin kuin valkoisia puuterihiekkarantoja ja kirkkaita vesiä.

Malen tupaten täyteen rakennettu pääkaupunkisaari.

 

Malesta meidän on tarkoitus aloittaa kotimatka ja lentää toiseksi viimeisenä reissupäivänämme Lontooseen. Luvassa on noin kymmenen tunnin lento, jonka jälkeen meillä on 18 tuntia aikaa käydä pyörähtämässä ja nukkumassa Lontoon keskustassa. Viimeinen reissupäivä meneekin lentäessä Lontoosta Helsinkiin ja istuessa auton kyydissä Helsingistä kotiin Imatralle. Nyt voi jo oikeasti sanoa, että vähiin käy!

Tässä vielä Malediivien upeilla väreillä fiilistelyä.

 

Meidän reissumme on nyt loppusuoralla.

 

Wau mitkä Malediivit!

Niin se vaan pitkäkin reissu tulee lopulta siihen vaiheeseen, että viimeiset päivät ovat käsillä. Malediivit, joka on siis reissumme viimeinen kohde (jos ei oteta lukuun 18 tunnin visiittiä Lontoossa ennen kotiinpaluuta), oli täydellinen valinta tähän matkan loppuun. Malediivit on juuri niin hieno, kuin kuvien perusteella etukäteen oletimme, valkoista puuterihiekkaa, kirkasta turkoosia vettä, upeita snorklauspaikkoja, kiireettömyyttä ja rauhallisuutta. Mikä voisikaan olla parempi paikka lopettaa vuoden maailmanympärimatka, kuin juuri Malediivit?

Saavuimme Malediiveille illan pimeydessä. Lämmin, pehmeä ja hiukan kostea meri-ilma oli meitä vastassa, kun astuimme ulos lentokoneesta. Yövyimme ensimmäisen yön lentokenttäsaarella Hulhumalessa. Aamulla ehdimme hiukan tutustua hotellin ympäristöön. Upea vaalea ranta aukeni edessämme, kun lähdimme päivänvalossa pikku kävelylle. Miten hieno mahtoikaan olla ranta, joka odotti meitä South Ari Atollilla, kun tämä lentokentän lähellä oleva rantakin oli näin hieno!

Hulhumalen saaren lentokentän kotimaan terminaalia.

Vain Malediiveilla voi olla kirkasta turkoosia vettä lentokentän vieressä! Totesimme tämän siirryttyämme  uudelleen lentokentälle. Päästäksemme varsinaiseen lomanviettopaikkaamme Ranveli Village Resortiin Etelä-Arin atollille, piti meidän lentää sinne vesitasolla. Lento kesti 25 minuuttia. Lensimme yli sinisen ja turkoosin meren ja valkohiekkarantaisten saarien. Malediivit koostuu atolleista ja atollit puolestaan lukuisista saarista. Vesitason ikkunasta tämän kaiken saattoi havainnoida hyvin selvästi. Lentomatkan maisemat olivat kyllä häikäisevän komeat!

Vesitasomatkan maisemat olivat häikäisevän hienot.

 

Tässä esimerkki Malediivien saarista. Vaaleansininen on matalaa vesialuetta, sen ulkopuolella oleva tummempi kehä koralliriuttaa, jonka jälkeen alkaa tummansininen syvä merialue.

 

Ranveli Beach Resortin laituri

Laskeuduimme keskelle merta ja hyppäsimme ponttoonilaiturille, josta Ranveli Village Resortin henkilökunta tuli meitä hakemaan veneellä. Muita menijöitä hotelliimme ei samalta lennolta ollut, toiset matkustajat painelivat muihin hotelleihin. Kesäkuu ei Malediiveilla ole sesonkiaikaa. Ilmasto on kuitenkin ympäri vuoden tasaisen lämmin ja hyvin vähäsateinen, joten tänne voi tulla milloin vain. Sen puoleen tämä on kyllä ollut todella hyvä aika olla Malediiveilla, että lisäksemme hotellissamme on ollut vain 12-16 asiakasta. Ruuhkia ei siis ole ravintolassa, rannalla tai uima-altaalla ollut, vaan olemme saaneet nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta täysin rinnoin.

Vaaleaa hiekkaa, kirkasta turkoosia vettä, rauhaa, hiljaisuutta, lämpöä ja aurinkoa, tästä ei rantaelämä enää parane!

 

Päivät ovat toistaiseksi kuluneet rannalla kävellessä ja makaillessa sekä snorklatessa. Hotellimme rannalta pääsee snorklaamaan upealle, isolle ja elämää kuhisevalle riutalle, jossa asustaa vaikka minkälaisia kaloja. Sen lisäksi riuttahait ja rauskut tulevat usein uiskentelemaan hiekkarannan rantavesiin. Saattaapa niitä nähdä myös hotellin ravintolasta, joka on rakennettu rannan tuntumaan veden päälle.

Malediivien vedenalaista elämää.

 

Lämpimässä vedessä on ollut kiva viettää aikaa.

 

Malediivit on uskomattoman kaunis rantakohde. Se on itse asiassa paras rantakohde, jossa olemme koskaan olleet, jos siis ajatellaan vain rantaelämää. Esimerkiksi Kanariansaaret, Thaimaa tai Vietnam eivät yllä lähellekään Malediivien tasoa. Toisaalta kyseessä on myös todella kallis kohde, mutta niinhän se menee, että halvalla ei saa hyvää. Me kyllä onnistuimme löytämään Agoda.comin kautta hotellin, joka hinta-laatusuhteensa puolesta sopi meille sekä kukkarollemme. Monilla hotelleilla näytti ainakin tähän aikaan vuodesta olevan hyviä nettitarjouksia. Me valitsimme neljän tähden hotellin Ranveli Beach Resortin. Maksoimme kuudesta yöstä n. 500e/hlö. Hintaan sisältyi täysihoito sekä kaikki verot. (Edestakaisesta vesitasokuljetuksesta maksoimme n. 250e/hlö.) Mielestämme hotellin hinta on varsin kohtuullinen, kun ottaa huomioon, että kyseessä on Malediivit. Silmiimme osui hotelleja, joissa yöpyminen maksoi jopa yli 1000e/yö/kahden hengen huone. Olipa onni, että löysimme tämän hotellin ja pääsimme Malediiveille!

Malediivit on täydellinen lepolomakohde.

 

Sri Lankan nähtävyyksiä ja sitten kohti loppuhuipennusta

Vietimme Sri Lankassa siis ainoastaan viisi päivää, joista kolme Hikkaduwan rantakohteessa. Hikkaduwasta kävimme Gallessa katsomassa vanhaa hollantilaisten rakentamaa linnoitusta, joka on suurin eurooppalaisten rakentama linnoitus Euroopan ulkopuolella. Linnoitus oli osin jo rapistunut, mutta joitakin kohtia siitä oli säilynyt melko hyvässä kunnossa. Kävelimme muurin vierustaa pitkin. Mereltä puhaltava tuuli teki 30-asteisesta ilmasta miellyttävän tuntuista.

Gallen linnoitusta

 

Linnoituksen sisäpuolella olevassa vanhassa kaupungissa näimme ihmisten taloja, joitain hotelleja, katedraalin, moskeijan ja buddhatemppelin. Vanhakaupunki oli yllättävän siisti ja viihtyisä ja siellä oli oikein mukava kävellä.

Linnoituksen majakka nökötti meren rannalla.

 

Linnoituksen sisäpuolella oli myös käärmeenlumoaja. Hänellä oli korissaan kobra, paljon pienempi kuin Thaimaassa näkemämme villi kobra (joka saattoi olla kuningaskobra), mutta kobra kuitenkin. Onneksi tältä oli myrkkyhampaat poistettu. Mies soitti pillillään lumoavaa sävelmää ja kobra kohottautui sähisten ylös korista.

Sieltä se kobra nosti päätään.

 

Miehellä oli mukanaan myös toinen käärme, suuri kuristajakäärme boa. Se halusi luikerrella poispäin miehen lumotessa kobraa. Tämä käärme oli kuulemma ystävällistä sorttia, joten uskaltauduimme kumpikin ottamaan  sen harteillemme. Se vaikutti vahvalta ja jykevältä. Käärme tutki uteliaasti meitä läheltä ja haisteli meitä kielellään.

Katseet kohtasivat käärmeen kanssa.

 

No niin mato, ei enää yhtään lähemmäs!

 

Gallessa kävimme myös katsomassa kahta buddhatemppeliä. Aikomuksenamme oli tosin mennä katsomaan vain Yatagala- nimistä temppeliä, mutta jouduimme ensin käymään lähempänä keskustaa sijaitsevalla toisella buddahtemppelilä, joka oli melko ränsistynyt ja hoitamaton. Epäilemme, että tuktuk- kuski yritti huijata meitä tässäkin asiassa. Jos emme olisi sanoneet kuskille, että eihän tämä temppeli ole Yatagala- temppeli, olisi hän vienyt meidät takaisin keskustaan ja säästänyt aikaa ja bensaa. Me puolestamme olisimme olleet siinä uskossa, että se temppeli oli Yatagala. Onneksi meillä oli infopisteestä saamamme kartan vieressä pari kuvaa Yatagalasta, niin tiesimme, mitä odottaa. Mutta jälleen kerran piti todeta, että todella tarkkana täällä saa olla näiden nähtävyyksien ja tuktuk- kuskien kanssa!

Ensimmäisen buddhatemppelin suuri patsas

 

Yatagala- buddhatemppeli on rakennettu kallion sisään.

 

Colombossa, jota käytännössä pidetään Sri Lankan pääkaupunkina, vietimme vain pari yötä, yhden Sri Lankan vierailun alussa ja yhden lopussa. Hikkaduwasta matkasimme juhannuksen aatonattona eli torstaina Colomboon junalla. Tällä kertaa majoituksemme oli parempi kuin aiemmat Sri Lankan majapaikkamme. Saimme ison ja ihan siistin ja mukavan hotellihuoneen. Vaikka Sri Lanka on todella edullinen maa, niin hyvästä hotellihuoneesta joutuu näköjään maksamaan yli 30 euroa.  Esimerkiksi Hikkaduwan 20 euron majapaikka oli melkoisen kulunut ja epäsiistikin.

Colombon keskustassakin kohoavat World Trade Center- kaksoistornit.

Colombon keskustassa ei ole juuri mitään mainittavaa nähtävää. Colombo Fort eli linnoitus oli pettymys, sillä muureja emme nähneet oikeastaan missään. Kävelimme ympäri linnoituksen aluetta ja hienoimmat näkemämme rakennelmat olivat majakka ja kellotorni. Keskustan ulkopuolella olisi ollut joku kuuluisa kirkko ja buddhatemppeli, mutta emme sitten jaksaneet tällä kertaa niille enää lähteä. Emmeköhän nyt ole jo viimeistään tulleet reissullamme siihen pisteeseen, että jokaista nähtävyyttä ei tarvitse käydä. Niinpä suuntasimme omalle hotellille juhannusolusille ja kirjoittelemaan blogia.

 

 

Colombon linnoituksen hienoimpia paikkoja, majakka ja tykit.

 

Yksi Colombon keskustan monista kellotorneista.

 

Sri Lanka jää taakse juhannusaaton iltana, jolloin lähdemme kohti matkamme viimeistä varsinaista kohdetta. Kuukausia sitten mietimme, mihin haluaisimme mennä viimeisiksi hetkiksi ennen kotiinpaluuta. Paikan täytyi olla erikoinen ja sellainen, jossa saisimme levätä, rentoutua ja sulatella reissuvuoden antimia rauhallisessa ilmapiirissä. Meitä molempia ovat pidemmän aikaa kiehtoneet paratiisisaaret, joissa voisi nauttia valkohiekkaisista rannoista ja snorklata kirkkaissa vesissä. Mikä olisikaan sen parempi päätös mahtavalle reissulle, kuin suunnata kohti Malediiveja. Kun vielä onnistuimme buukkaamaan Malediiveille erittäin kohtuuhintaiset lennot ja paluulennotkin kotiin järjestyivät sopuhintaan, päätimme  toteuttaa haaveemme. 22.-30.6 lekottelemme siis Malediivien auringon alla. Tarkoituksena on rentoutua, nukkua paljon, uida, snorklata, syödä hyvin ja urheillakin kenties hiukan. Mahtava reissu saa siis arvoisensa päätöksen!

 

Sri Lankassakin on huijareita

Sri Lankaan suunnittelemamme lyhyt visiitti typistyi entisestään, kun Gulf Air perui lentomme Nairobista Bahrainin kautta Colomboon ja pääsimme matkaan vasta vuorokautta myöhemmin, tosin saman aikataulun mukaisesti. Koko yö ja seuraava päiväkin meni matkustaessa, ja kello oli jo puoli yhdeksän illalla, kun saavuimme majapaikkaamme Colombossa. Onneksi yövyimme tässä majoituksessa vain yhden yön, sillä paikka oli melkoisen kulunut ja epäsiistikin. Junalla matkasimme sitten seuraavana aamuna Hikkaduwan rantakohteeseen, n. 100 km Colombosta etelään.

Satuimme Sri Lankaan ja Hikkaduwaan turistikauden ulkopuolella, joten turistiruuhkia ei ollut. Hotellimme Hikkaduwassa sijaitsi mukavalla paikalla meren rannalla, mutta tämäkin paikka oli vähän rempallaan. Liekö ajankohta eli off season ollut syynä siihen, että hotellin henkilökunta ja koko hotelli oli hiukan lomatunnelmissa. Viereisen huoneemme parvekkeen ovi oli auki pari päivää, ennen kuin työntekijä huomasi sen olevan auki. Aamiaista saimme odotella aamuisin melkoisen kauan. Huoneemme oli hajusta päätellen homeessa. Vessapaperirullan sisäpuolella oli näkyvää hometta. Liinavaatteet haisivat tunkkaisilta. Saimme kyllä huoneen mahdollisimman läheltä merta, sillä muita asiakkaita ei ollut. Näköalasta ei siis voinut valittaa. Rannalla oli ihan mukava kävellä ja meressäkin kävimme pulahtamassa. Merenkäynti tosin oli näin monsuunikaudella aika kovaa. Aallot olivat korkeita ja niitä tuli niin tiheään, että rannalta merelle pakeneva vesi törmäsi rajusti uuden aallon kanssa, jolloin tuloksena oli kova aaltojen sekamelska. Sadetta emme sadekaudesta huolimatta saaneet, vaan aurinko paistoi mukavasti ja lämpöäkin riitti.

Hikkaduwan palmurantaa näin monsuunikaudella. Uimassa kävimme pulahtamalla.

 

Hikkaduwan pieni kaupunki on ihan mukava lomanviettopaikka. Täältä löytyi pitkän rannan lisäksi auki olevia ravintoloita ja kauppoja, vaikka ei ollutkaan turistikausi. Vietimme aikaa rannalla ja kylällä kävellen ja lepäillen. Yhtenä päivänä kävimme myös 20km:n päässä sijaitsevassa Gallen kaupungissa. Matkalla Galleen koimme jälleen kerran huijausyrityksen.

Hikkaduwan juna-asemalla seuraamme lyöttäytyi paikallinen mies, joka sanoi olevansa kokki ja työskennelleensä ennen hotellissamme (jonka nimeä hän ei osannut lausua oikein). Lisäksi hän kertoi, että hänen veljensä on naimisissa suomalaisen naisen kanssa.  Kuultuaan aikeemme mennä Galleen katsomaan nähtävyyksiä, varoitteli mies ensin Gallen vaaroista. Kaduilla kävellessä piti kuulemma olla varovainen, ettei tule ryöstetyksi. Sitten hän kertoi, että päänähtävyys Galle Fort (linnoitus) olisi suljettuna kello kahteen asti, sillä linnoituksen sisällä olisi menossa jonkun kirjaston avajaiset ja poliisipartio vartioi siis linnoitusta. Tätä ennen voisimme kuitenkin kiertää tuktukilla muita kaupungin nähtävyyksiä. Epäilyksemme alkoivat herätä. Lisäksi mies neuvoi meille, mistä kannattaa ottaa tuktuk kaupunkikierrokselle, jota ei kuulemma kävellen voinut tehdä, koska matka oli sen verran pitkä. Aika klassinen vedätysyritys.

Päästyämme Galleen marssimme suoraan turisti-infoon. Onneksi sellainen löytyi juna-aseman kupeesta. Mies seurasi vanavedessämme. Hän alkoi selvästi hätääntyä, kun sanoimme haluavamme mennä turisti-infoon pyytämään karttaa. Aluksi mies sanoi, ettei sieltä mitään karttaa saa. Kohta se olikin niin, että ”ehkä sieltä saa kartan, ehkä ei.” Turisti-infon mies antoi meille kartan. Samaan aikaan tämä Hikkaduwan juna-asemalla tapaamamme kokki yritti sanoa jotain turisti-infon työntekijälle omalla kielellään. Onneksi tämä huijausyritys ei ollut niin järjestelmällinen kuin Delhin vastaava, eikä infopisteen mies ollut selvästikään mukana siinä. Saimme tietää, että linnoitukselle on lyhyt kävelymatka juna-asemalta. Infon mies neuvoi meille lisäksi kaikki näkemisen arvoiset paikat itse linnoituksen sisäpuolella.

Gallen linnoitukselle oli vapaa sisäänpääsy, eikä mikään poliisipartio estänyt meitä menemästä sinne.

 

Lähdimme määrätietoisesti kävelemään kohti linnoitusta. Kokki seurasi meitä vieläkin ja muistutti meitä siitä, että kirjaston avajaisten takia pääsisimme linnoitukselle vasta kahden jälkeen iltapäivällä. Totesimme tähän, että eiköhän tuo puhe ole ihan höpinää. Tässä vaiheessa mies pysähtyi ja huusi peräämme, että kohta huomaatte, linnoitukselle ette pääse. Ei ihme että mies liukeni paikalta, sillä samalla hetkellä linnoitus aukeni silmiemme edessä, sinne oli todella lyhyt matka juna-asemalta. Mitään poliisipartiota ja kirjaston avajaisia ei ollut, kaikki oli pelkkää huijausta. Tulipahan taas koettua yksi huijausyritys. Onneksi niitä on jo sen verran monta tässä matkan aikana ollut, että niihin osaa jo varautua. Heh, kirjaston avajaiset ja poliisipartio… :)

Adoptoimme pienen norsun Keniassa

Lensimme Kenian Nairobista Sri Lankan Colomboon. Lentoyhtiö oli perunut alkuperäisen lentomme, mutta saimme paikat vastaavalle lennolle vuorokautta myöhemmin. Tämän vuoksi meillä olikin safarin jälkeen  Nairobissa sitten vielä kaksi päivää aikaa ennen lentoa. Nairobi National Park olisi varmasti ollut ihan hauska paikka käydä, mutta koska olimme jo bongailleet villieläimiä ihan mukavasti, päätimme tehdä jotain muuta välillä.

Pysyimme kuitenkin pitkälti eläinteemassa, sillä siitähän Kenia ennen kaikkea on tunnettu ja se meitä myös eniten kiinnosti Keniassa ollessamme. Nairobin laitamilla on norsujen orpokoti, jonne norsuvauvat ja – nuorukaiset pääsevät hoitoon ja turvaan, jos ne ovat menettäneet emonsa ja laumansa salametsästyksen, onnettomuuden tms. takia. Yksinäisistä norsunpoikasista tekevät ilmoituksen yleensä paikalliset asukkaat tai metsän/puistonvartijat. Pikkuiset haetaan sitten autolla ja/tai lentokoneella tähän orpokotiin, jossa ne saavat uuden mahdollisuuden muiden lajitovereidensa ja hoitajien seurassa.

Orpokoti on avoinna yleisölle vain tunnin ajan päivittäin, klo 11-12 aamupäivällä. Sisäänpääsy maksaa n. 5 euroa ja tuotto menee luonnollisesti norsujen hyväksi. Me pääsimme jo ennen yhtätoista alueelle. Odottelimme malttamattomina norsujen tuloa. Maassa olevista suurista maitopulloista, juomasaaveista sekä naruaidasta arvasimme, että norsut tulevat esittäytymään meille pian.

Sieltä ne norsunpoikaset tallustelivat.

 

Sieltä pikkunorsut sitten viimein tulivat hoitajiensa saattelemina. Osa norsuista oli jo isompia, 2-3- vuotiaita yksilöitä. Pienimmät, vain muutaman kuukauden ikäiset reppanat tallustelivat isompien perässä rauhalliseen tahtiin. Osalla isommista norsuista tuntui olevan kiire maidolle. Emme ole koskaan aiemmin nähneet norsujen juoksevan, mutta nyt näimme. Ne joivat maitoa ahnaasti ja siirtyivät sen jälkeen vesiastioiden luo. Saimme seurata aivan lähietäisyydeltä norsujen puuhia. Osa norsuista tuli niin lähelle ihmisiä, että niitä saattoi koskettaa. Jotkut norsuista tutkivat ihmisiä uteliaasti kärsällään.  Muutama norsu roiskautti vahingossa vähän kuraa ihmisten päälle.

Maito maistui myös hieman isommillekin norsunpoikasille.

 

Pari hoitajaa kertoi meille orpokodin toiminnasta sekä jokaisesta näkösällä olevasta norsusta, mistä se on löydetty, mikä sen nimi ja ikä ovat yms. Osa hoitajista heitti norsujen päälle hiekkaa ja mutavettä. Isommat norsut osasivat  tehdä nämä asiat jo itse ja myös kylpivät mutalammikossa, mutta pienimmät tuntuivat olevan vähän hukassa. Norsut vaikuttivat päällisin puolin ihan onnellisilta. Ehkä toisten norsujen seura sekä hoitajien ammattitaito oli saanut ne tuntemaan olonsa mukavaksi ja kotoisaksi.

Isommat norsut innoistuivat esittämään meille kunnon mutakylpynäytöksen.

 

Norsuja tuli esittelylle kahdessa erässä. Esittelyjen jälkeen kävimme orpokodin kaupassa. Täällä oli myös mahdollisuus adoptoida norsu, eli ryhtyä sen rahalliseksi tukijaksi hintaan 50 USD (n. 35e)/ vuosi. Meillä ei ollut riittävästi käteistä mukana, mutta myöhemmin illalla hotellilla Anu päätti adoptoida kaikkein nuorimman orpokodin asukin, pikkuisen Barsilinga- pojan netin kautta. Tämä onnistui helposti ja pian Anusta oli tullut sijaisvanhempi alle kolmikuiselle norsunpojalle, jonka äiti oli haavoittunut salametsästäjien takia niin pahasti, että se oli lopetettava. Barsilinga oli tämän jälkeen välittömästi kiidätetty orpokotiin. Siellä se oli asunut nyt reilun kuukauden. Saisimme jatkosssa sähköpostitse kuukausittain tietoa Barsilingasta ja sen kehittymisestä. Toivotaan, että Barsilinga pääsee vielä takaisin luontoon jonain päivänä!

Barsilinga on kuvan vasemmanpuoleinen norsu. Viltit suojasivat pienimpiä norsuja auringonpaahteelta.

 

Kiinnostuneet voivat käydä tsekkaamassa orpokodin sivut osoitteessa https://www.sheldrickwildlifetrust.org/

Norsunpoikaset juomassa. Barsilinga on kuvassa oikealla puolella.

 

Orpokodilta hotellin kuski vei meidät seuraavaksi kirahvien kasvatuskeskukseen, jossa asustelevat harvinaiset ja uhanalaiset rothschildinkirahvit. Näimme näitä kirahveja luonnonvaraisina Lake Nakurun kansallispuistossa ja nyt sitten pääsimme tekemään lajin kanssa hieman lähempää tuttavuutta.

Kirahvi on kyllä melkoisen iso otus.

 

Kasvatuskeskuksessa elävät rothschildinkirahvit oli totutettu ihmisiin niin hyvin, että niitä saattoi ruokkia kädestä. Työntekijät jakoivat ihmisille kirahvien kuivamuonaa, jota kirahvit sitten pitkällä kielellään hamuilivat suoraan käsistä. Kirahvit eivät pitäneet pelkästä taputtelusta ja koskettelusta, mutta ruuan varjolla niitä saattoi kyllä hyvin koskea. Niiden tahmea sylki tarttui käsiin, kun niitä ruokki. Näimme alueella yhteensä kuusi kirahvia, joista kaksi oli poikasia. Nämäkin kirahvit tullaan vapauttamaan luontoon ennemmin tai myöhemmin. Ne olivat kyllä todella kauniita näin ihan läheltäkin katsottuina.

Kirahvilla on todella pitkä kieli. Siitä ei tässä kuvassa tosin näy puoliakaan.

 

Karen Blixenillä näytti olleen iso ja kaunis piha.

Päivän viimeinen tutustumiskohteemme olikin sitten Karen Blixenin kotitalo, joka nykyään toimii museona. Useimmat varmaan tietävät Out of Africa- eli suomeksi Minun Afrikkani- elokuvan, joka perustuu samannimiseen tanskalaisen Karen Blixenin kirjoittamaan kirjaan. Meillä oli museossa opas, joka kertoi Karenin elämästä ja esitteli meille kaikki talon huoneet esineineen. Suurin osa kalusteista ja tavaroista oli alkuperäisiä, mutta jotkin esineet olivat jälkikäteen taloon tuotuja. Tunnistimme lattialta muun muassa leopardin ja leijonan taljat. Karen näytti olleen varsin innokas metsästäjä.  Kävelimme myös kierroksen jälkeen talon suurella pihalla. Pitääkin kotiin päästyämme katsoa uudestaan tuo elokuva!

Karen Blixenin kotitalo etupuolelta katsottuna.