Monthly Archives

huhtikuu 2012

Sotajuttuja Saigonissa

Kun Kambodzassa tutustuimme maan raakaan historiaan, niin Vietnamissa puolestaan saimme oikean teho-oppitunnin vuosina 1964-1975 käydystä Vietnamin sodasta. Aloitimme tämän oppitunnin lukemalla netistä hiukan taustatietoa kyseisestä sodasta, joka käytiin Etelä- ja Pohjois-Vietnamin valtioiden sekä näiden kansainvälisten liittolaisten välillä. Merkittävin liittolainen lienee USA, jonka näkökulmasta sota on tullut meille aiemmin hiukan tutuksi. Tällä kertaa pääsimme sitten tutustumaan sotaan vietnamilaisten näkökulmasta.

Kävimme Saigonissa eli Ho Chi Minh Cityssä ollessamme retkellä Cu Chi- tunneleilla, jotka ovat suosittu sotanähtävyys n. 70km:n päässä Ho Chi Minhistä. Saavuttuamme paikan päälle meille näytettiin ensin vietnamilaisten tekemä lyhyt video sodasta. Lisäksi opas kertoi meille mallikaavion avulla tunneliverkostosta, jota kaivettiin aikanaan n. 250km:n verran ja jossa parhaimmillaan asui n. 16000 vietnamilaista. Tämän jälkeen lähdimme opastetulle kierrokselle itse alueelle.

Pienoismalli ja halkileikkaus Cu Chi- tunneleista.

 

Bambuansa, johon astuessaan sotilas putosi alas piikkien päälle.

Kierroksella pääsimme tutustumaan muun muassa ansoihin, joita Cu Chin alueella asuvat ihmiset tekivät amerikkalaisia sotilaita vastaan. Esittelyssä oli esimerkiksi bambuansa sekä kaikenlaiset muut loukut, joihin astuessaan viholliset joko haavoittuivat tai kuolivat.

Alueelle oli myös rakennettu malliksi esimerkiksi kommunistisen Pohjois-Vietnamin sissejä esittäviä nukkeja sotavaatteineen. Jäljelle sodasta oli jäänyt aseita, pommeja sekä yksi amerikkalaisten tuhottu panssarivaunu. Tunnelma kierroksella oli varsin aito, sillä metsikön uumenista kantautui korviin jatkuva ammuskelu. Ampumaradalla sai maksua vastaan itse kokeilla ampua hiekkamontun maalitauluun samanlaisilla aseilla, joita Vietnamin sodassakin käytettiin.

 

Tällaisia panssarivaunuja amerikkalaisilta jäi Vietnamiin.

 

Koko kierroksen kohokohta oli päästä tutustumaan itse tunneliverkostoon. Vietnamilaiset  olivat kooltaan huomattavasti pienempiä kuin amerikkalaiset, joten he rakensivat tunneleiden suut ja myös jotkin kohdat itse maan alla niin kapeiksi, että amerikkalaiset eivät mahtuneet menemään niistä tai jos mahtuivat, jäivät he ehkä jumiin tai eivät päässeet takaisin. No, Anu mahtui hyvin aukosta sisään.

Melkoisen ahdas sisäänkäynti, mutta hyvin sinne mahtui!

 

Tunnelin sisällä.

Ryömimme myös pienen pätkän maan sisällä kapeahkossa ja matalahkossa tunnelissa. Yritimme kuvitella, miltä mahtoi tuntua silloin kauan sitten liikkua ja asua maan sisällä. Monet nimittäin asuivat tunneleissa vuosikausia. Olisi ollut mielenkiintoista käydä myös maanalaisissa asuinhuoneissa, jotka olivat korkeampia kuin itse tunnelit. No, kyllä oli ihan mukava kömpiä taas maan pinnalle ylös tunnelista.

Sotajutut eivät loppuneet tähän. Seuraavana päivänä osallistuimme kaupunkikierrokselle, jonka ensimmäisenä käyntikohteena oli Ho Chi Minhin sotamuseo. Täällä koko sota kertautui vielä valokuvin ja kertomuksin. Suuren huomion olivat saaneet amerikkalaisten Vietnamiin lentokoneista suihkuttamat myrkyt, jotka tuhosivat laajoja alueita viljelymaita ja metsiä. Myrkytykset aiheuttivat myös tulevina vuosikymmeninä paljon epämuodostumia silloin syntyneissä ihmisissä. Itse asiassa näimme siellä täällä ihmisiä, jotka liikkuivat huonosti. Epäilemme heidän olevan juuri noita sodan välillisiä uhreja.

Sotamuseossa saimme tutustua myös siihen, minkälaisia olivat sodanaikaiset sotavankilat Vietnamissa.

 

Kaupunkikierroksella pääsimme myös käymään itsenäisyyspalatsilla, jossa ennen sotaa ja sodan aikana asui Etelä-Vietnamin kolme presidenttiä. Viimeinen heistä ehti asua palatsissa vain viikon verran, ennen kuin Pohjois-Vietnamin sissit hyökkäsivät paikalle ja ottivat presidentin huostaansa 30.4.1975.

Saigonin itsenäisyyspalatsi edusti ennen ranskalaista tyyliä, mutta myöhemmin pommitusten jälkeen se rakennettiin amerikkalaistyyliseksi.

 

Sodan jälkeen Vietnamin valtio perusti käsityötehtaita, joissa sodan takia vammautuneet voivat työskennellä.

 

Muut kaupunkikierroksen kohteet eivät (yhtä lukuun ottamatta) liittyneet Vietnamin sotaan. Notre Damen katedraali muistutti ajasta, jolloin Ranska hallitsi maata, samoin kaupungin pääposti, joka on arkkitehtuuriltaan ranskalaistyylinen. Kiinalaisessa temppelissä esittäytyi puolestaan buddhalaisuus. Kiinalaisella torilla opas esitteli meille myynnissä olevia tuotteita. Käsityötehtaalla näimme Vietnamin sodan myrkkyjen takia  välillisesti myöhemmin vammautuneiden ihmisten työskentelyä. He tekivät pikkutarkkaa työtä ja valmistivat käsin mitä hienoimpia esineitä kulhoista sermeihin.

 

 

Kiinalaisella torilla myytiin kaikenlaista, esimerkiksi kuivattuja kaloja.

 

Notre Damen katedraali on ranskalaistyylinen.

Itse Ho Chi Minh eli vanhalta nimeltään sekä myös arkikielessä Saigon oli esimerkiksi Bangkokiin ja Phnom Penhiin verrattuna kohtalaisen mukava paikka. Kaupunki on valtavan iso ja kun lähes kaikki ajavat mopoillaan, niin liikenne on kyllä aika mahdotonta. Jos aikoo kadun yli kävellen, on vain pungettava pikkuhiljaa väliin, muuten saa seisoa kadun laidassa koko loppupäivän. Metroa tai busseja ei ole, ja liikkumaan pääsee kävelemisen lisäksi taksilla. Koska kaupunki on rakennettu osin länsimaalaiseen tyyliin, kiitos ranskalaisten ja amerikkalaisten, on se kokoonsa nähden ja aasialaiseksi suurkaupungiksi yllättävän selkeä. Kauppoja ja ravintoloita on myös tarjolla runsaanlaisesti ja niihin pääsee helposti. Mielenkiintoiset nähtävyydet tekevät Saigonista paikan, jossa kannattaa kyllä käydä, jos Vietnamiin aikoo.

 

Asuimme Saigonissa keskustan tuntumassa alueella, jossa oli runsaasti hotelleita, ravintoloita, kauppoja ja matkatoimistoja. Ostimmekin heti ensimmäisenä iltana avoimet bussiliput aina Hanoihin eli Vietnamin pääkaupunkiin asti. Avoin bussilippu tarkoittaa sitä, että saisimme matkustaa tässä tapauksessa reitin Saigon – Nha Trang – Hoi An – Hue – Hanoi etappi kerrallaan siinä tahdissa kuin haluaisimme. Muitakin reititysvaihtoehtoja oli tarjolla, mutta tämä reitti sattui meille parhaiten. Paikat bussiin pitäisi vain aina käydä varaamassa matkatoimistolla päivää ennen matkustamista. Tarkoituksenamme oli edetä pikkuhiljaa kohti pohjoista ja käydä myös pitkästä aikaa rantakohteissa.

Kambodzan hurjaa historiaa Phnom Penhissä

Siem Reapin jälkeen vuorossa oli Kambodzan pääkaupunki Phnom Penh, jonne oli matkaa reilut 300km. Matkustimme minibussilla ja matka kesti vajaat viisi tuntia. Näimme matkalla aivan toisenlaista Kambodzaa kuin mitä olimme Siem Reapissa nähneet. Kambodza on köyhä maa. Esimerkiksi suurin osa ihmisistä elää ilman sähköä. Maaseudun röttelötalot ja epäsiistit asuinympäristöt kertoivat karua kieltä maan tilanteesta. Moni saa elantonsa maataloudesta, mutta turismi on myös tärkeä tulonlähde. Thaimaahan verrattuna ihmiset ovat yritteliäämpiä turistien suhteen. Kauppiaat ovat innokkaampia, ihmiset puhuvat keskimäärin hiukan paremmin englantia ja palveluita tarjotaan paremmin.

Phnom Penh on n. 1,5 miljoonan asukkaan kaupunki. Tästäkään kaupungista emme erityisesti pitäneet. Liikenne näytti olevan aika mahdotonta täälläkin. Jokainen liikkui omalla mopollaan, joten tietäähän sen, millaista liikennekin silloin on. Kuuma ilma ja pakokaasut tekivät ilmasta saasteisen. Olimme varanneet hotellin keskustasta. Onneksi hotelli oli hyvä ja siisti, sillä meistä tuntui, että halusimme huilia vielä vähän lisää. Hotellin alakerrassa oli KFC (Kentucky Fried Chicken) ja lisäksi hotellin omasta ravintolasta sai tilattua ruokaa huoneeseen. Kauppakin löytyi läheltä. Peten lievä vatsatauti jatkui, mutta ruokajärjestelyt onnistuivat onneksi hyvin hotellin erinomaisen sijainnin ja hyvän oman ravintolan ansiosta. Olimme Phnom Penhissä vain kaksi yötä, mikä kyllä riitti ihan hyvin.

Phnom Penhin kuninkaanlinnan portti.

 

Hotellimme aulassa myytiin kaikenlaisia retkiä ja bussilippuja. Hotellin henkilökunta yritti kaupata meille innokkaasti bussilippuja Vietnamiin sekä retkeä kuoleman kentille. Kävimme kuitenkin läheisessä matkatoimistossa kysymässä bussilippujen hintaa Ho Chi Minhiin Vietnamiin. Hinta olikin hiukan halvempi kuin hotellilla. Sanoimme sitten hotellilla, että ostamme liput heiltä, jos saamme ne samaan hintaan ($10) kuin matkatoimistosta. No, tämähän onnistui. Ja muuten, puhumme USA:n dollareista, koska kyseistä valuuttaa käytetään Kambodzassa oman valuutan rielin rinnakkaisvaluuttana ja kaikki ostokset voi maksaa siis dollareilla. Rieleissä on niin paljon nollia, että on helpompi vain ajatella hinnat dollareina.

Itsenäisyyden muistomerkki

Edestakainen taksikyyti n. 15 km:n päässä sijaitseville kuoleman kentille (Killing Fields) oli kyllä hotelliltamme ostettuna niin kallis ($30), ettemme sellaista summaa suostuneet maksamaan. Onneksi hotellin edustalla oli iso joukko tuktukeja. Eräs innokas kuski tulikin tarjoamaan meille kyytiä kuoleman kentille hintaan $10. Saimme tingittyä samaan hintaan vielä nopean kaupunkikierroksen, eli kävimme katsomassa Wat Phnom- temppeliä, kuninkaanlinnaa sekä itsenäisyyden muistomerkkiä. Phnom Penh näytti siinä mielessä olevan samanlainen kuin Bangkok, että temppelialueet olivat siistejä, mutta muuten kaupungin yleisilme melko rähjäinen. Tosin täällä rähjäiset alueet olivat vielä hiukan hurjempia kuin Bangkokin vastaavat.

 

Wat Phnom- temppeli Phnom Penhissä

 

Tässä kohdassa moni lapsi koki julman kohtalon.

Phnom Penh on surullisenkuuluisa kaupungin ulkopuolella sijaitsevista kuoleman kentistä, jossa punakhmerit 1970- luvun loppupuolella tappoivat valtavia määriä kambodzalaisia. Punakhmerit tyhjensivät valtaan tultuaan kaupungit ja pakottivat ihmiset asumaan ja työskentelemään maaseudulla. Tavoitteena oli agraariyhteiskunta, jossa kaikki olisi yhteistä ja kaikki eläisivät samalla tavalla. Julkiset laitokset lakkautettiin. Punakhmerien vihollisia olivat sivistyneistö, kuten lääkärit, opettajat ja papit. Niistä piti päästä eroon, tosin kyllä punakhmerit tappoivat myös muitakin ihmisiä, kuten eri uskontokuntiin kuuluvia yms. Punakhmerien toteuttamassa kansanmurhassa kuoli arviolta 1-3 miljoonaa kambodzalaista, eli jopa viidesosa väestöstä. Punakhmerit hääräsivät Kambodzassa nelisen vuotta, kunnes Vietnam lopulta hyökkäsi Kambodzaan ja punakhmerit suistettiin vallasta. Itse pääjehu Pol Pot kuoli 1990- luvun loppupuolella, mutta moni silloinen kansanmurhista vastuussa oleva henkilö on vielä elossa. Osalle näistä hirviöistä on langetettu jonkinlaisia vankeustuomioita, osa on onnistunut neuvottelemaan itselleen armahduksen.

Tällaisia joukkohautoja alueelta löytyi useita.

 

Täytyihän nuo kuoleman kentät siis nähdä. Sisäänpääsy alueelle oli vain $2. Äänikuulokkeet maksoivat $3, mutta me emme niitä ottaneet. Opastaulut sekä museon kertomukset antoivat hyvin kuvan siitä, mitä kuoleman kentillä oli tapahtunut. Kuvittelimme paikan olevan paljon suurempi (kuten esim. Puolan Auschwitz), mutta se olikin yllättävän pieni. Lisäksi konkreettista havintomateriaalia oli tarjolla yllättävän vähän esimerkiksi juuri tuohon Auschwitziin verrattuna.

Pääkallot näytillä monessa kerroksessa.

Muistomerkkirakennuksen sisälle oli kasattu tuhansia täällä tapettujen ihmisten pääkalloja. Joukkohaudoista löytyneitä luita oli myös koottu esille jonkin verran. Kuolemantuomion saaneiden ihmisten vaatteitakin oli säilynyt alueella. Maassa näkyi paikka paikoin luunsiruja ja jossain kohdassa myös hampaita. Joukkohaudat oli merkattu opaskyltein. Ihmisiä oli hakattu kuoliaaksi sekä teloitettu. Myös vauvoja tapettiin surutta. Joitain yksittäisiä ihmisiä oli ihme kyllä selvinnyt hengissä täältä. Paikka ei nimittäin ollut pelkästään murhapaikka, vaan myös pakkotyömaa, josta suurin osa ei koskaan palannut. Muualla maaseudulla asuvien sekä näillä kuoleman kentillä olevien ihmisten kohtaloksi koituivat usein erilaiset taudit ja aliravitsemus. Tästä kaikesta tuli kyllä väkisinkin mieleen natsien keskitysleirit sekä Stalinin hirmuteot.

 

Halkeamat pääkalloissa ovat merkkejä päähän kohdistuneista iskuista.

 

Polkuja pitkin kävellessä tarkkaavainen saattoi huomata esimerkiksi leukaluita hampaineen.

 

Kuoleman kenttien jälkeen sulattelimme tätä kaikkea loppupäivän viileässä hotellihuoneessa leväten. Anu kylläkin kävi testaamassa hotellin kuntosalia, joka ei tällä kertaa kovin kummoinen ollut. Reissua oli jäljellä vielä sen verran, ettei täysipäiväinen paahtaminen tullut kyseeseen. Kyllä sitä taas jaksaa matkata eteenpäin, kun välillä malttaa huilata!

 

Siem Reap ja Angkorin temppelit

Bangkokista bussimatka Thaimaan ja Kambodzan rajalle kesti noin neljä ja puoli tuntia. Bussi ei vienyt meitä rajalle asti, niin kuin ensin oletimme, vaan parin kilometrin päähän siitä jonnekin bussiasemalle, josta sitten piti itse suoritutua rajalle ja Kambodzan puolelle. Tämä oli mielestämme ihan tahallista, näin saatiin ihmiset matkustamaan tuktukeilla. Rajan yli meidän piti mennä kävellen. Se kävi yllättävän nopeasti. Meillä olikin etukäteen otettuina netin kautta sähköiset viisumit Kambodzaan. Viisumi antoi meille kuukauden oleskeluluvan maassa ja maksoi n. 20e.

Kambodzan puolella saavuimme siis jalkaisin rajakaupunkiin Poi Petiin. Thaimaan puolella meille oli yritetty myydä kalliita bussi/taksilippuja Siem Reapiin, mutta emme ostaneet niitä, koska arvasimme lippujen olevan ylihinnoiteltuja. Poi Petissa meidän piti sitten päästä vain bussiasemalle. Heti tullin jälkeen huomasimme kyltin, jossa mainostettiin, että turistit pääsevät ilmaiseksi bussilla bussiasemalle. Uskaltauduimme kyytiin, sillä bussissa istui kaksi muutakin turistia. Arvelimme, että joku koira tässä oli haudattuna, mutta ilmainen kyyti houkutteli. Se koira oli siinä, että meidät vietiin hiljaiselle bussiasemalle, joka ei ollut paikallisten käytössä, vaan siellä oli vain muutamia turisteja. No, emme kyllä ehkä olisikaan paikallisten bussilla tällä kertaa halunneetkaan matkustaa. Täällä bussilippujen hinnat olivat sentään halvemmat kuin liput, joita meille oli Thaimaan puolella yritetty myydä. Yhden hengen bussilippu Siem Reapiin maksoi täällä n. 6,50e ja taksilippu n. 9e, mutta taksissa pitäisi olla neljä henkeä. Jos ottaisimme taksin kahdestaan, olisi hinta n. 35e.

Hetken mietittyämme päätimme, että bussilla emme ainakaan lähtisi Siem Reapiin, sillä bussi ei ollut ilmastoitu ja se lähtisi vasta kahden tunnin päästä. Ajatus yksityiskyydistä alkoi tuntua hyvältä, mutta hintaa piti saada alaspäin. Turvauduimme kivenkovaan taktiikkaan, jolla olimme tälläkin reissulla säästäneet ties kuinka paljon rahaa – lähdimme kävelemään pois, tässä tapauksessa ulos bussiasemalta päätielle päin. Johan rupesi tapahtumaan! Ulkona parveilevat taksikuskit alkoivat kysellä, mihin olimme menossa. Sitten yksi kuskeista kysyi, paljonko maksaisimme kyydistä. Sanoimme, että $24 eli vajaat 20e, joka oli hinta, jonka olisimme maksaneet, jos taksissa olisi ollut neljä henkeä. Mies sanoi, että ok, hän ottaa meidät kyytiin sadan metrin päässä tien laidasta. Niin saimme sitten yksityiskyydin Siem Reapiin. Kuski otti taksitunnukset pois autonsa ovesta. Todella halpa hinta mielestämme kahden tunnin (n. 150km:n) taksimatkasta, mutta täytyy muistaa, että Kambodza on myös todella halpa maa.

Kambodzassa on edelleenkin miinoja. Siem Reapin kaduilla näkyi miinojen uhreiksi joutuneita ihmisiä, jotka ansaitsevat rahaa katusoittajina. Mekin kannoimme kortemme kekoon.

 

Siem Reapissa pääsimme samalla taksilla suoraan Golden Orange- hotelliin, josta meillä oli etukäteisvaraus kolmeksi yöksi. Reilun 130000 asukkaan Siem Reap tuntui Bangkokin sekavan suurkaupungin jälkeen todella miellyttävältä paikalta. Turisteja tosin oli paljon läheisten Angkorin temppelien takia. Kaupungissa itsessään ei ollut juuri mitään nähtävää. Kiersimme Siem Reapin temppelit, mutta ne olivat joko vaatimattomia tai sitten työn alla/remontissa tms.

Tanssivat naiset Preah Khan- temppelillä

Angkorin temppelit olivat syy, jonka takia olimme tulleet Siem Reapiin. Nämä UNESCO:n maailmanperintökohteisiin kuuluvat temppelit rakennettiin kauan sitten 800-1400- luvuilla khmerien aikakaudella. Jotkut temppeleistä ovat säilyneet hyvinkin, toisista on jäljellä enää rauniot. Temppelit sijaitsevat ihan Siem Reapin kaupungin kupeessa. Ajattelimme ensin, että vuokraisimme polkupyörät ja kiertäisimme temppelit pyöräillen, mutta koska helle oli kova (n. 40 astetta), emmekä halunneet kuluttaa temppeleihin aikaa kuin yhden kokonaisen päivän, päädyimmekin vuokraamaan  tuktukin. Päivähinta tuktukille ja kuskille oli vain $15 (n. 11e). Yhden päivän pääsylippu temppeleille maksoi $20 (n. 15e).

East Mebon- temppeli

Onneksi ostimme vain yhden päivän liput Angkorin temppeleille, sillä ehdimme paremmin kuin hyvin kiertää kaikki tärkeimmät ja vähemmänkin tärkeät temppelit kahdeksassa tunnissa. Lähdimme liikkeelle jo klo 7 aamulla. Aloitimme hienosta Angkor Watin temppelistä. Ihmisiä oli todella paljon. Aikaisin aamulla ilmavirta tuktukin kyydissä tuntui jopa vähän vilvoittavan, mutta päivän edetessä hiki alkoi virrata ihan kunnolla. Vettä taisi kulua kuusi litraa tuon kahdeksan tunnin aikana. Hullun hommaa kierrellä temppeleitä 40 asteen helteessä! :) Jotenkin sitä alkoi toisaalta jo olla tottunut siihen, että kun kävelee ulkona, niin vaatteet ovat hetkessä litimärkiä hiestä.

Angkor Wat

 

Monissa temppeleissä oviaukot noudattivat samaa periaatetta. Tämä kuva on Bayon- temppeliltä.

 

Temppelit olivat todella hienoja, mutta loppua kohti ne alkoivat jo toistaa itseään. Mieleenpainuvimmat temppelit olivat Angkor Watin lisäksi Ta Prohm- temppeli, jossa puut olivat vallanneet kasvutilaa temppelirakennelmien kustannuksella sekä Bayon- temppeli kasvohahmoineen. Norsujen terassi oli myös hauska yksityiskohta. Kävimme yhteensä 16 eri temppelillä. Siinä sitä oli kyllä temppeleitä ihan riittämiin yhdelle päivälle!

 

 

 

Tämä paikka Ta Prohm- temppelillä on tuttu myös Tomb Raider- elokuvasta.

 

Bayon- temppeli ulkoapäin

 

Norsujen terassi

 

Bangkokin jälkeen alkoi tuntua siltä, että tarvitsimme yhden huilipäivän matkustamisen keskelle. Niinpä vietimme yhden sellaisen Siem Reapissa Angkorin temppelien jälkeisenä päivänä. Lepäilimme viileässä huoneessa, kävelimme kaupungilla ja kävimme molemmat parturissa. Pyörähdimme vielä vimeisen kerran keskustan Pub Streetilla, jossa ravintolat kilpailevat keskenään ja houkuttelevat asiakkaita halvalla oluen hinnalla (n. 20-35snt/tuoppi).  Illalla sitten tuli kylään pitkästä aikaa ei niin mieluisa vieras, vatsatauti. Onneksi se oli laatuaan lievähkö, mutta kyllä se yöllä silti hiukan valvotti. Tauti iski Peteen. Toivotaan, että se tällä kertaa menee ohi nopeasti ja ettei tarvitsisi lääkärillä käydä…

Siem Reapin Pub Street

 

Angkorin temppeleiltä ja Siem Reapista suuntaamme seuraavaksi kohti Kambodzan pääkaupunkia Phnom Penhiä. Tässä kuvassa olemme Ta Prohm- temppelillä, jossa puut ovat vallanneet alaa rakennelmilta.

 

Kauhean kaoottinen Bangkok

Bangkokin bussiasema sijaitsi kaukana keskustasta. Bussiaseman infopisteen naiset neuvoivat meille, millä bussilla pääsisimme hotelliimme. Matkustimme paikallisbussilla lähes tunnin. Kuski vinkkasi meille, missä päin hotellimme olisi. Aloimme kävellä sinne suuntaan. Hotellia ei löytynyt, joten jouduimme alkaa kysellä ohjeita hotelliimme. Kävi ilmi, että hotelliin oli vielä matkaa kilometrejä. Kävelimme muutaman kilometrin rinkkojen kanssa. Loppumatkan menimme tuktukin kyydillä. Olimme hotellilla lähes kolme tuntia Bangkokin eteläiselle bussiasemalle saapumisen jälkeen.

Olimme taas tehneet todellisen löydön hotellin suhteen netin kautta. Saimme huoneen hienosta kolmen tähden hotellista vain 11e:lla/yö. Nettivaraajan etuna meille annettiin vielä isompi huone kuin mitä olimme varanneet. Jos olisimme varanneet samaisen hotellihuoneen paikan päältä, olisimme maksaneet siitä kolminkertaisen hinnan. Täällä todellakin kannattaa majoitus olla etukäteen varattuna!

Pääsimme käymään Bangkokissa myös hotellin kuntosalilla. Treeni maistui hyvin!

 

Hyvä hotelli pelasti kolmen päivän vierailumme Bangkokissa. Bangkok nimittäin oli yksi reissumme kauheimmista paikoista. Tämä yli yhdeksän miljoonan asukkaan suurkaupunki ei meiltä kovin hyvää arvosanaa saa. Kaupungissa on hienoja temppeleitä, mutta muuta hyvää siitä ei oikein voi sanoa. Kaupunki on saasteinen, meluisa ja ruuhkaisa. Siellä on todella vaikeaa ja hidasta liikkua jalkaisin lukuun ottamatta temppelialueita, joihin on panostettu hiukan enemmän. Tuntuu, että lyhyeenkin matkaan saa menemään tuhottomasti aikaa. Julkisia liikennevälineitä on, on ilmajuna ja metro, mutta niillä ei pääse esimerkiksi nähtävyyksille tai kaikille bussiasemille, vaan päätepysäkiltä pitää jatkaa jollain paikallisbussilla, taksilla tms.  vielä eteenpäin. Kartan kanssa liikkuminen on todellista arpapeliä, sillä kartat eivät vastaa todellisuutta, eikä niihin ole merkitty kaikkia katuja.Tosin eipä kaupungistakaan tahdo löytyä katujen nimiä. Nähtävyydet on merkattu karttaan miten sattuu. Meidän piti jatkuvasti kysyä neuvoa ihmisiltä, ja siltikin liikkuminen oli haastavaa. Asiaa vaikeutti vielä thaimaalaisten yleisesti ottaen todella heikko englanninkielen taito. Karttaa he eivät osaa lukea senkään vertaa.

Yksi Bangkokin monista ostoskeskuksista vilkasliikenteisen tien varrella.

 

Seuraava etappimme Bangkokin jälkeen tulisi olemaan Kambodza ja siellä Siem Reap. Kävimme ostamassa liput jo kaksi päivää ennen matkaa Bangkokin pohjoiselta bussiasemalta. Matka sinne julkisilla kulkuvälineillä hotelliltamme kesti tunnin. Löysimme kuitenkin oikean tiskin ja saimme liput kahden päivän päähän rajalle menevään bussiin. Loppupäivän pyörimme ostoskeskuksissa, jotka olivat nekin hyvin sekavia paikkoja. Onneksi meidän ei tarvinnut tehdä mitään suurempia ostoksia. Vitamiineja ja jääkaappimerkin onnistuimme sentään löytämään.

Bangkokissa ollessamme meidän piti pestä pyykkiä. Meille luvattiin, että saisimme käyttää hotellin pesukonetta ja pestä pyykkimme itse, mutta kun myöhemmin kysyimme asiaa, ei se ollutkaan enää selvä juttu. Meille sanottiin, että meidän pitäisikin viedä pyykit pesulaan. Sanoimme, että olimme jo ostaneet pesuainet ja että meille oli luvattu pesukoneen käyttömahdollisuus hotellilla. Asia meni lopulta kuitenkin niin vaikeaksi, että katsoimme parhaaksemme pestä vaatteet käsipelillä hotellihuoneen ammeessa. Tilavassa ammeessa pyykit peseytyivät hyvin. Kuivuminen tosin kesti ilmastoinnista huolimatta yllättävän kauan.

Pyykkipäivä Bangkokissa. Siinä siitä oli siivoojalla ihmettelemistä...

 

Wat Traimitr- temppeli

Kultainen buddha

Bangkokissa halusimme tietenkin nähdä kaikki kaupungin hienot temppelit. Ajattelimme, että eihän siinä montaa tuntia mene, olimmehan Roomankin joskus kiertäneet yhdessä päivässä, ja siellä oli todella paljon nähtävää. Asia ei sitten mennytkään ihan niin. Kuten sanottu, liikkuminen Bangkokissa on mahdottoman hidasta. Vaikka temppelit kartalla näyttivät olevan melko lähellä toisiaan, ei todellisuus ollutkaan ihan niin yksinkertainen. Aloimme temppelikierroksen metron päätepysäkiltä, josta suuntasimme eteenpäin kävellen. Kävimme ensin katsomassa Wat Traimitr- temppeliä, jonka sisällä komeili suuri kultainen buddhapatsas. Patsas ja itse temppelikin olivat kyllä hienoja.

Wat Traimitrilta aloimme kävellä Golden Mount- kukkulaa kohti. Kukkulan huipulla on Wat Saket- temppeli. Sinne olikin vaikea löytää, koska nähtävyys oli merkattu kartalla väärään kohtaan. No, kysymällä löysimme perille. Sieltä sitten suuntasimme kohti Grand Palacea, jokia lienee Bangkokin suosituin nähtävyys. Kyseessä on suuri temppelialue.  Matkalla joku paikallinen tuli sanomaan meille, että tänään keltaisella kilvellä varustetut tuktukit vievät turisteja halvalla muutaman muun nähtävyyden kautta Grand Palacelle. Meidän pitäisi vain hakea parista vaate- ja ompeluliikkeestä ilmaisia bensakuponkeja kuskille, ja lopuksi maksaisimme kyydistä vain 10 bahtia (n. 25snt). Mitään muita maksuja ei tulisi. Hyppäsimme tuktukin kyytiin, sillä olimme jo kävelleet ihan tarpeeksi. Kävimme tosiaan katsomassa yhtä temppeliä sekä korkeaa buddhapatsasta. Bensakuponkien haku olikin sitten ei niin mukavaa, vaikkakin itse kuponkeja meidän ei tarvinnut pyytää, vaan kuski sai ne itse.  Molemmissa paikoissa meille tietenkin yritettiin tyrkyttää vaatteita mittatilaustyönä. Sanoimme, että lähtisimme seuraavana päivänä Kambodzaan, emmekä muutenkaan haluaisi mitään ylimääräistä kannettavaa mukaamme. Ompelijamiehet sanoivat, että he voivat lähettää vaatteet Suomeen. Emme suostuneet taivutteluyrityksistä huolimatta. Ensimmäisen liikkeen mies näytti pettyneeltä ja nyrpeältä, kun emme tilanneet mitään. Toisessa paikassa puolestaan ompelija puhui jopa jonkin verran suomea. Kun emme suostuneet miehen ehdotuksiin, hän sanoi meille : ”Menkää pois suomalaiset perkele!” Olimme ihan äimän käkenä, että tätätkö se kuuluisa thaimaalainen ystävällisyys on. Piti ihan kysyä, onko myyjä thaimaalainen, kun ei oikein käytös siltä vaikuttanut.  Olihan noita epäystävällisiä ihmisiä muuallakin Thaimaassa ollut, mutta tämä mies oli kyllä aivan omaa luokkaansa.

Loha Phasat- temppeli, jonka edustalta hyppäsimme ensimmäisen tuktukin kyytiin.

 

Tuktuk- kuskimme näytti vaivautuneelta, kun tulimme ulos viimeisestä ompeluliikkeestä. Hän oli varmaankin kuullut ulos asti käymämme keskustelun liikkeessä. Ison buddhapatsaan luona kuski sanoi, että hänen pitää kohta lähteä hakemaan lasta koulusta. Sanoimme, että käymme vain nopeasti ottamassa kuvan patsaasta. Kun tulimme takaisin, oli kuski hävinnyt. Heh, että sellainen huijari. No, meidän ei sitten tarvinnut maksaa edes sitä 10 bahtia, tosin emme päässeet perille Grand Palacellekaan. Kuski sai ilmeisesti sen, mitä halusikin, eli ilmaiset bensakupongit.

Sanam Luang- puiston temppelialuetta keskustassa.

 

Suoriuduimme Grand Palacelle ja sieltä muillekin lähistön hienoille temppeleille. Wat Arun eli Aamunkoiton temppeli komeili likaisen Chao Phraya- joen toisella puolella. Nämä temppelialueet olivat Bangkokin viihtyisintä aluetta, tosin katukojut olivat niitä samoja ränsistyneitä rakennelmia kuin muuallakin. Kunnon ravintoloita ei juuri ollut. 7eleven- kaupat olivat pelastuksemme täällä, sieltä löytyi kiinteähintaisia edullisia tuotteita. Katukojuissa sai olla tarkkana, ettei maksanut ylihintaa. Täällä kun turisteilta yritetään sumeilematta nyhtää rahaa enemmän kuin paikallisilta.

 

 

 

Wat Arun eli Aamunkoiton temppeli

 

Kuuma ja kostea lähes 40- asteen helle ei helpottanut temppelikierrostamme yhtään, päinvastoin. Juomaa kului, nälkä ei tahtonut millään tulla. Päivän pelastus oli jälleen kerran tuttu ja turvallinen Hard Rock Cafe, josta saa hyvää ja asiallista amerikkalaistyylistä palvelua ja hyvää ruokaa. Kello olikin sitten jo yhdeksän illalla, kun vihdoin ja viimein astuimme sisään hotellihuoneeseemme. Olimme yltä päältä liassa. Eivät pelkästään sandaalimme, vaan koko ihomme tuntui oleva aivan pinttynyt liasta. Huh, mikä kaupunki ja mikä temppelikierros!

Tämän näköiseltä näyttävät jalat, kun tallaa koko päivän Bangkokin katuja sandaaleissa.

 

Villinorsuja Kui Burin kansallispuistossa

Bussi, jolla matkasimme Khao Lakista Prachuap Khiri Khaniin, oli tullessaan Khao Lakiin jo 40 minuuttia myöhässä. Prachuap Khiri Khaniin saavuimme illalla pimeän aikaan. Meidät jätettiin päätien varteen yli kahden kilometrin päähän keskustasta. Aloimme kävellä kohti keskustaa. Mopotaksi noukki meidät  kyytiin. Löysimme täältä reissumme toiseksi halvimman majapaikan. Vaatimattomasta hotellihuoneesta maksoimme tällä kertaa vain reilut 6e/yö. Näitä lisää, hyvällä paikalla sijaitsevia halpoja majapaikkoja, joihin kuuluu vielä ilmainen nettiyhteys!

Helsingin Sanomat kirjoitti taannoin, että Prachuap Khiri Khan on Thaimaan viihtyisin rantakaupunki. Mekin tulimme tänne juuri sen vuoksi, että näkisimme Thaimaasta jotain muutakin kuin turistialueet. Täällä ei  totisesti paljon turisteja  ollut, vain pääasiassa paikallisia. Hinnoissakin huomasi, että nyt ollaan turistialueiden ulkopuolella, ruoka ja majoitukset olivat huomattavasti halvempia kuin muualla!

Wat Koalak- temppeli Prachuap Khiri Khanin kaupungissa.

 

Vuokrasimme Prachuap Khiri Khanissa polkupyörät päiväksi. Pyörät olivat kyllä parhaimmat päivänsä nähneet, mutta niillä piti vain ajella varovasti. Eipä tuo hintakaan päätä huimannut – päivän vuokra maksoi vain 1,50e/pyörä. Kävimme katsomassa kaupungin temppeleitä sekä pyöräilimme rantakadun varrella. Mikään paras mahdollinen rantalomakohde tämä ei ole, sillä vaikka ranta itsessään on ihan kiva, niin merivesi on kyllä aika sameaa (likaista). Keskustan ulkopuolella oli Ao Manaon ranta, jossa oli paljon paikallisia viettämässä vielä uuttavuotta. Siellä mekin kävimme uimassa.

The City Pillar of Prachuapkhirikhan eli yksi kaupungin hienoimmista nähtävyyksistä.

 

Yksi Prachuap Khiri Khanin kolmesta rantapoukamasta.

 

Prachuap Khiri Khanin ehkä hienoin nähtävyys on apinoiden kansoittama näköalavuori, jonne johti 396 askelmaa. Hikihän siinä tuli väkisinkin, kun kosteassa helteessä ylös kipusi. Apinoita oli kyllä todella paljon, mutta onneksi suurin osa niistä oli aika rauhallisia. Vain yksi apina yritti varastaa Anun kädessä olevaa karttaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Ihmiset syöttivät apinoita ja muutama urosapina olikin paisunut melko ison kokoiseksi. Ylhäällä huipulla näki sitten koko kaupungin ja merenrannat ja siellä puhalsi mukavan vilvoittava tuuli. Ylhäälle oli myös rakennettu jonkinlainen temppeli.

Wat Thammikaram- temppeli ylhäältä näköalavuorelta kuvattuna.

 

Näköalavuori Khao Chong Krajok

 

Kui Burin kansallipuistossa käyminen oli myös ohjelmassa  ollessamme Prachuap Khiri Khanissa. Retkiä Kui Buriin ei juuri järjestetä ja koska täällä bussiyhteydet ovat aika huonoja, paras vaihtoehto oli vuokrata moottoripyörä ja ajaa itse kansallispuistoon. Saimmekin moottoripyörän vuokralle omalta hotelliltamme. Ensimmäiset 30km jouduimme ajamaan päätien varrella. Siinä piti olla tarkkana, koska liikennettä oli paljon. Onneksi tiellä oli kunnon piennar ja se oli nelikaistainen.

Matkaa Kui Buriin taisi lopulta kertyä n. 65km. Käännyttyämme sivutielle saimme muutamasta vesipyssystä vielä vettä niskaamme. Uudenvuoden juhlinta oli täällä todellakin venähtänyt vähän pitkäksi. Aluksi kylttejä Kui Burin kansallispuistoon oli tasaisin välimatkoin, mutta sitten jossain vaiheessa ne loppuivat. Yhdessä risteyksessä emme enää tienneet, kumpaan suuntaan meidän pitäisi lähteä menemään. Kysyimme neuvoa eräältä naiselta. Englantia hän ei osannut, joten näytimme naiselle norsun korvia ja kärsää. Lopulta nainen tajusi, minne halusimme mennä, mutta hän neuvoi meidät väärään suuntaan. Ajoimme reilut 10km, kysyimme neuvoa uudestaan ja ajoimme sitten takaisin samaan risteykseen. Jouduimme kysymään neuvoa vielä useaan otteeseen, sillä kansallispuiston kylttejä ei enää ilmaantunut. Lopulta löysimme paikan.

Kansallispuistossa sitten ilmeni, että alueelle ei pääsekään menemään omatoimisesti, vaan sinne pitää ostaa autokyyti. Rahastustahan tämä oli. Lisäksi kansallispuiston työntekijä sanoi, että kyyti lähtisi vasta klo 15 ja takaisin pääsisimme klo 18. Sanoimme, että haluamme sisään heti ja poiskin paljon ennen iltakuutta, sillä meillä oli vielä paluumatka Prachuap Khiri Khaniin, emmekä halunneet ajaa sinne pimeässä. Lopulta nainen sai järjestettyä meille kyydin sisälle kansallispuistoon. Saimme myös tingittyä vähän kyydin hinnasta pois ja maksoimme siitä loulta n. 12,50e. Liput kansallispuistoon olivat 5e/hlö.

Yksi syy siihen, miksi kansallispuistoon viedään ihmisiä vasta klo 15 iltapäivällä on se, että norsuja (joita ihmiset sinne tulevat katsomaan) näkee silloin todennäköisimmin. No, vaikka me olimme paikalla jo puoli kaksi iltapäivällä, tulivat norsut jo silloin juomaan ja kylpemään eräälle lammelle. Olimme hyvissä asemissa alle sadan metrin päässä lammesta jonkun talon terassilla ja sieltä ne aasiannorsut sitten tulivat lammelle ensin pienemmissä porukoissa ja sitten lopulta isommissakin laumoissa. Nämä norsut pitivät myös aluksi todella kovaa mekkalaa. Niillä tuntui olevan paljon asiaa toisilleen. Niiden erilaiset äänet kantautuivat lammen lisäksi metsän uumenista.

Aasiannorsu on hiukan afrikannorsua pienempi norsu. Vain uroksella on varsinaiset syöksyhampaat.

 

Norsut vilvoittelemassa hellesäällä.

 

Norsut lähtivät pois lammelta ja niiden äänet hiljenivät. Luulimme, ettemme enää näkisi niitä. Odotimme kuitenkin vielä jonkin aikaa. Odotuksemme palkittiin. Oli nimittäin luvassa ”loppuhuipennus.” Norsut tulivat koko ison lauman joukolla ylhäältä mäeltä polkua pitkin alas lammelle juomaan ja virkistäytymään. Niitä oli paikalla yhtä aikaa ainakin 15. Rahamme eivät kyllä todellakaan menneet hukkaan, sillä norsut tarjosivat meille tosi komean näytöksen. Tämä oli kyllä koko Thaimaan vierailumme mieleenpainuvin kokemus!

Norsujen suosimalla lammella oli välillä jopa ruuhkaa.

 

Mieleenpainuvat kokemukset eivät jääneet siihen. Paluumatkalla nimittäin näimme sivutiellä kummallisen mykkyrän, joka lähti liikkumaan kohti tien toista laitaa. Kyseessä oli iso kobra, joka oli ollut tiellä makailemassa. Hurautimme moottoripyörällä ohi ja pelästytimme käärmeen, joka luikerteli pää korkealla ilmassa pois altamme. Todella onni, että kobra lähti poispäin meistä, emmekä esimerkiksi ajaneet sen yli. Kyseessä oli kuitenkin myrkkykäärme. Ajoimme takaisin ja yritimme katsella pellon puolelle, mutta käärme oli poissa, emmekä enää nähneet sitä uudestaan. Myöhemmin yritimme netistä selvittää, mikä kobralaji oli kyseessä, muttemme saaneet varmuutta asiaan.  Se saattoi olla jopa kuningaskobra (joka ei kylläkään kuulu kobrien sukuun). Emme ole koskaan nähneet niin isoa käärmettä luonnossa. No, tämä päivä oli kyllä hyvä päivä ainakin eläinten bongailun kannalta!