Monthly Archives

helmikuu 2012

Komodonvaraaneja ja aurinkoa Indonesian saaristossa

Halusimme suunnata Balilta seuraavaksi Floresin saarelle. Meillä kävi Balin lentokentällä tosi hyvä säkä. Saimme liput Merpati Airlinesin lennolle Floresiin samalle päivälle, eikä meidän tarvinnut odotella lentoa kuin vajaat kolme tuntia, vaikkemme etukäteen tienneet ollenkaan lentoaikatauluja.

Floresiin oli Balilta puolentoista tunnin lento. Floresissa saavuimme saaren länsirannikon Labuan Bajo- nimiseen pieneen kaupunkiin, jossa meno oli huomattavasti Balin menoa rauhallisempaa. Turismi näytti olevan vielä aika alkutekijöissä. Lentokentällä meitä oli vastassa iso joukko kyydintarjoajia. Hyppäsimme lopulta kolmen paikallisen kyytiin. Ihmettelimme saattueemme suurta kokoa, mutta pojat vain sanoivat, että tämä oli heidän tiiminsä. Porukka ajelutti meitä pilkkahinnalla ympäri kylää. Etsimme majapaikkaa neljäksi yöksi. Päädyimme lopulta keskustasta 5km:n päässä sijaitsevaan The Jayakarta Suites- nimiseen hienoon hotelliin. Halusimme välillä hiukan luksusta, ja saimme tingittyä huoneen kohtuuhintaan. Etuina olivat merinäköala, kunnon aamiainen, hieno uima-allasalue, kuntosali sekä 24h:n ravintolapalvelut.

Tällainen näkymä avautui huoneemme ikkunasta.

 

Ensimmäinen ilta Labuan Bajossa kului keskustassa pyörimiseen. Etsimme retkeä läheisille Komodon ja Rincan saarille seuraavaksi päiväksi. Matkatoimistoja oli paljon, ja kävimme useissa paikoissa kysymässä tarjouksia. Varasimme lopulta retken toimistosta, jossa oli paras ja selkein retken esittely sekä työntekijä puhui hyvää englantia. (Indonesiassa englantia ei yleisesti puhuta kovinkaan hyvin. Monet eivät esim.  ymmärrä peruskysymyksiä.)

Koska halusimme vierailla sekä Komodon että Rincan saarilla sekä käydä snorklaamassa kahdessa eri paikassa, täytyi meidän herätä seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan. Läheiseltä moskeijalta kantautui rukouskutsun kailotus, kun puoli viiden aikaan lähdimme hotellilta kohti keskustaa. Retki oli vain meille kahdelle, ja maksoimme siitä yhteensä n. 130e. Suhteellisen kallista mielestämme Indonesiaan, mutta toisaalta retki kesti 13h, siihen kuului lounas, juomat ja kaikki maksut ja pääsimme käymään monessa paikassa.

Tällä veneellä ja porukalla retkemme toteutettiin. Vasemmalta apupoika ja kapteeni sekä meidän välissä opas.

 

Vaellusreittimme varren näkymiä merelle. Komodon saaren edustalle oli tullut myös australialainen risteilijä.

Köröttelimme ensin hitaalla veneellä kolme ja puoli tuntia Komodon saarelle. Matkalla näimme kaunista Indonesian saaristoa, vehreitä kukkulaisia saaria ja autioita hiekkarantoja. Komodolla meitä odottivat komodonvaraanit, joiden takia ylipäätään tulimme Floresiin ja Komodolle. Nämä maailman suurimmat liskot olivat mahtava näky. Näimme tunnin kävelyretken aikana kaksi täysikokoista varaania ja yhden nuoren yksilön. Emme päässeet kävelemään saarella yksin, vaan mukana piti olla Komodon kansallispuiston työntekijä, ”metsänvartija.” Helle oli armoton, mutta se helpotti hiukan, kun pääsimme takaisin veneeseen.

Komodonvaraani voi olla ihmisellekin vaarallinen. Jos se pääsee puremaan, tulee kiire sairaalaan sen suussa olevien bakteerien ja syljessä olevan myrkyn vuoksi.

 

Sitten suuntasimme Pink Beachille. Pink Beach on yksi Komodon saaren monista hiekkarannoista. Sen hiekka on sävyltään hiukan punertavaa läheisen koralliriutan takia. Pääsimme snorklaamaan kirkkaisiin vesiin. Tämä oli ihan jotain toista kuin Balin Nusa Duassa. Vaikka riutta ei ollut kovin iso, näimme silti paljon värikkäitä kaloja ja hienoja korallimuodostelmia. Vesi oli hiukan viileämpää kuin Balilla tai Australian Isolla valliriutalla johtuen luultavasti merivirtauksista. Myöhemmin näimme vielä veneestä käsin kolme merikilpikonnaa, jotka nousivat pintaan haukkaamaan ilmaa.

Komodon Pink Beach, joka ei kauempaa katsottuna kylläkään näytä punaiselta.

 

Pink Beachilta matka jatkui Rincan saarelle, jossa oli Komodon saaren tavoin alue Komodon kansallispuistoa. Täälläkin meitä vastassa oli ”metsänvartija”, jonka mukana pääsimme tutustumaan Rincan luontoon. Näimme yhteensä 11 komodonvaraania. Ne olivat tulleet hellettä pakoon metsänvartijoiden hökkeleiden alle. Meitä kummastutti ja ihmetytti metsänvartijoiden puuttuminen varaanien elämään. Pitkällä kepillä, jonka päässä oli y- haara, he sohivat varaaneja saadakseen ne liikkeelle, joko pois tieltä tai siirtymään paremmalle paikalle katselun ja valokuvauksen kannalta. Me kun olimme tottuneet siihen, ettei luonnon eläinten elämään saa puuttua. Galapagos- saarilla tai Antarktiksella eläimille ei saanut edes äännellä. Täällä tilanne oli aivan toinen. Varaanit olivat kyllä aika suloisia liikkuessaan eteenpäin ruttuisten jalkojensa varassa ja haistellessaan ympäristöä pitkällä kielellään.

Komodonvaraani käyttää pitkää haaraista kieltään ympäristön havainnoimiseen.

 

Tämä komodonvaraani oli niin laiskalla tuulella, etteivät edes metsänvartijat keppeineen saaneet sitä siirtymään muualle.

 

Ison varaanijoukon lisäksi näimme Rincan saarella yhden ihan pienen varaanin, ehkä vain puolentoista vuoden ikäisen. Se oli uskaltautunut alas puusta vaarallisille teille. Aikuiset varaanit syövät välillä nimittäin pienempiä lajitovereitaan, joten turvallisin paikka poikasille on puussa. Myös merikotkat voivat saalistaa näitä pieniä liskoja.

Rincan saarella asustaa myös villihevosia ja villisikoja, mutta niitä emme harmiksemme nähneet. Makaki- apinoita näimme kylläkin, samoin kaksi vesipuhvelia, joista toinen oli sille ominaisella paikalla mutalammikossa. Vettä kului ja hiki virtasi taas kävellessämme kansallispuistossa. Kävimme näköalapaikalla, josta avautuivat vehreät kukkulaiset palmupuiset maisemat. Vielä viimeinen katsaus komodonvaraaneihin, ennen kuin hyppäsimme takaisin veneeseen.

Vesipuhveli tuijotti meitä.

 

Takaisintulomatkalla pääsimme snorklaamaan Floresin saaren edustalla olevan pienen saaren rantavesiin. Koralleista oli kuitenkin vain pieni osa tallella, eikä paikka ollut niin hieno kuin Komodon Pink Beachin edustan riutta. Harmi, että indonesialaiset eivät ole onnistuneet suojelemaan koralleita, vaan suuri osa niistä on pilattu kalastajien toimesta. Myös luonnonkatastrofit ovat tuhonneet koralleja jonkin verran.

Erittäin onnistuneen ja pitkän retkipäivän jälkeen päätimme nauttia pari päivää hulppeasta hotellistamme. Vietimme aikaa uima-altaalla. Lepäilimme päivät pitkät altaan katoksessa ja pulikoimme uima-altaassa. Sää suosi meitä todella Floresilla. Sedakaudesta huolimatta aurinko paistoi joka päivä kello neljään asti, jolloin taivas meni pilveen. Vettä emme niskaamme saaneet kertaakaan.

Täällä meidän kelpasi makoilla! Hotelli oli hiljainen tähän aikaan vuodesta, turistiruuhkasta ei ollut tietoakaan.

 

Kävimme myös kahdeksan kuukauden tauon jälkeen kuntosalilla, joka hotellissamme oli ihan kohtalainen. Sieltä löytyi mm. juoksumatto, penkkipunnerruspenkki ja käsipainoja. Kyllä siellä lihakset ihan kipeiksi sai, kun kahtena peräkkäisenä iltana kävi vähän rautaa vääntämässä!

Floresin saarella olisi tietty voinut käydä muuallakin kuin Labuan Bajossa, mutta liikkuminen saaren kapeilla teillä olisi ollut melkoisen hidasta, eikä joka paikassa jaksa koko ajan olla menossa jonnekin. Sitäpaitsi tärkeintä oli nähdä ne komodonvaraanit! Floresilta lensimme takaisin Balille. Balille emme enää uudestaan jääneet, vaan päätimme jatkaa eteenpäin muille saarille.

Tällaisia auringonlaskuja ihailimme Floresin saarella joka ilta. Tämä kuva on otettu hotellimme katolta.

 

Kaikki maanosat täyteen Balilla

Saavutimme vihdoin ja viimein reissumme päätavoitteen eli pääsimme kaikkiin maailman seitsemään maanosaan. Jippii! Suurin maanosa Aasia oli siis maailmanympärimatkamme viimeinen maanosa. Aikaa matkantekoon oli jäljellä vielä reilut neljä kuukautta, ja monta maata tutkittavana. Millään emme koko suurta Aasiaa siinä ajassa ehtisi koluta. Indonesiaan olimme varanneet aikaa kaksi ja puoli viikkoa, joista neljä ensimmäistä päivää vietimme Balilla.

Balin lentokentältä löytyi paljon majoituspalveluita tarjoavia ”matkatoimistoja.” Sieltä saimme varattua kohtuuhintaisen hotellin Kuta Beachin alueelta. Hintaa vaatimattomalle kahden hengen huoneelle tuli n. 25e/yö. Hintaan sisältyvä aamiainen oli aika kehno, mutta ei tuohon hintaan muuta voi odottaakaan. Itse Kutan alue on vilkas. Sieltä löytyy paljon ravintoloita, kauppoja ja hotelleita. Ranta ei ollut kovinkaan kummoinen, joten siellä emme aikaa viettäneet. Roskainen hiekka  ei houkutellut rantaelämään Kutalla.

Täällä kävimme ensimmäisenä iltana syömässä Kuta Beachilla - tuttu ja turvallinen paikka.

 

Pienehköllä Balin saarella on jopa 3,5 miljoonaa asukasta, joten saari on pikemminkin paikallisten rysä, ei niinkään turistirysä, ainakin näin low season- kaudella. Liikenne tuntui Australian jälkeen todella kaoottiselta, vaikkeivat torvet soineetkaan samalla tavalla kuin esim. Perussa tai Boliviassa ja vaikka autot ja mopot ajoivatkin melko hiljaa. Liikkuminen onnistui oikeastaan vain taksilla. Jäimme kaipaamaan busseja, joilla pääsisi kaupungista ja kylästä toiseen, tuk-tukeja ja colectivo- pakettiautoja. Kaikki paikalliset tuntuivat liikkuvan skoottereilla/moottoripyörillä, mutta eihän sellaista voinut ajatellakaan vuokraavansa, kun saarella ajeltiin miten sattuu…

Vuokrasimme kuitenkin auton kuskeineen yhdeksi päiväksi edullisesti hintaan 35e/10h. Hintaan kuului myös bensat. Kuskimme Made Sadi vei meidät ensin katsomaan Barong and Kris- tanssiesitystä, joka kuvasi hyvän ja pahan välistä loputonta taistelua. Esiintyjät olivat pukeutuneet värikkäisiin indonesialaisiin asuihin. Orkesteri soitti taustalla tansseihin sopivaa musiikkia.

Yksi Barong and Kris Dance- esityksen hahmoista

 

Made Sadi vei meidät myös hienolle Mother Temple- nimiselle hindutemppelille Besakihiin. Päästäksemme temppelille meidän piti vuokrata kietaisuhameet. Tämä oli kyllä mielestämme ihan silkkaa bisnestä! Muutenkin joka paikkaan piti maksaa, mihinkään ei oikein päässyt ilmaiseksi. Tosin hinnat olivat aina luokkaa 1e, joten mitenkään kalliiksi nähtävyyksille meneminen Balilla ei todellakaan tullut.

Nämä hameet päällä pääsi Mother Temple- hindutemppelille.

 

Temppelin jälkeen pääsimme ihailemaan hienoja tulivuori- ja kraatterijärvimaisemia. Batur- tulivuori kohoaa  1717 metrin korkeuteen. Vieressä lepää Batur- järvi. Tien varrella olevalle näköalapaikalle menemisestäkin piti maksaa. Onneksi keli oli hyvä, joten näkyvyyskin oli hyvä. Balilla oli menossa sadekausi, mutta emme onneksi saaneet sadetta oikeastaan kuin tulopäivänämme, jolloin taivas oli harmaa ja vettä satoi useita tunteja. Autonvuokrauspäivänä satoi ehkä puoli tuntia, mutta muuten oli poutaista ja aurinkoista. Ilma oli koko ajan kuuma ja kostea.

Balin hienoja maisemia, Batur- tulivuori sekä samanniminen kraatterijärvi.

 

Apina tutkailemassa saalistaan.

Tulivuorimaisemista siirryimme vielä Ubudin kaupunkiin, jossa kävimme eräässä palatsissa. Palatsi ei ollut mielestämme erityisen hieno. Kävimme myös apinametsässä, jossa suuri määrä villejä ja vallattomia apinoita eleli kaupungin kupeessa (ja alueella). Turistit saivat ostaa banaaneita ja syöttää niitä apinoille. Apinat hyppivät turistien päälle ja koittivat varastella ihmisten tavaroita. Eräs apina onnistui kähveltämään tupakka-askin. Apina vetäisi askista yhden tupakan,  alkoi kuoria sitä ja syödä sen sisustaa. Ilmeestä päätellen makuelämys ei ollut nautinto.

 

 

Balilla oli temppeleitä joka puolella. Tässä apinametsän temppeliä.

 

Kutalta siirryimme pariksi yöksi Nusa Duan alueelle, joka tunnetaan viiden tähden hotelleista, vesiurheilusta, snorklauspaikoista sekä hienoista hiekkarannoista. Nusa Duan alueen sanotaan olevan kallis. Me tosin löysimme netin kautta edullisen hotellin (Bali Village Spa), joka erään hotels.com- sivuston suomenkielisen arvostelun mukaan ”sopii reppumatkalaisille ja muille kitupiikeille.” Heh, emme me nyt myönnä olevamme kitupiikkejä, mutta näin pitkällä reissulla on pakko yöpyä pääasiassa halvoissa majapaikoissa. Hintaa tämän hotellin kahden hengen huoneella oli vain 20e/yö. Huone ei ollut mikään hieno, mutta aamiainen ja uima-allasalue mielestämme hintaan nähden hyvät. Kylpylää ei nimestä huolimatta näkynyt.

Nusa Duan rantaa parhaimmillaan

 

Tämä Nusa Duan edustalla sijaitseva snorklauspaikka oli kaukana hienosta. Kuvassa sea walker- harrastaja pääsee tutustumaan vedenalaiseen maailmaan hiuksia kastelematta.

Kutan ranta oli hieno niissä kohdin, missä oli hienoja hotelleita. Muilta kohdilta ranta oli tutun roskainen ja siistimätön. Merivesi oli lämmintä. Yritimme snorklata rannalta käsin, mutta vedessä ei ollut mitään nähtävää. Varasimme tunnin snorklausretken, mutta snorklausalue oli lähinnä vitsi Australian Ison valliriutan jälkeen. Ensinnäkin, lähes kaikki korallit oli tuhottu. Toiseksi, oppaat ruokkivat kaloja, jotta kalat pysyttelisivät alueella ja turistit näkisivät niitä. Kolmanneksi, vesi oli sameaa ja näkyvyys huono johtuen osittain siitä, että sukeltajat ja sea walker- harrastajat kävelivät pohjassa. Neljänneksi, pohjaan ja jopa vähäisten  korallien päälle oli kiinnitetty betonirakennelmia ja kaiteita, joista turistit pitivät kiinni kävellessään pohjassa. Viidenneksi, sukeltajat koskettelivat koralleja, vaikka monissa maissa tämä on kiellettyä. Kamalaa!

Ostimme Balilta omat snorklausvarusteet. Toivottavasti hienoja snorklauspaikkoja löytyy jatkossa!

 

Teimme Nusa Duassa varsinaisen löydön. Hotellimme lähellä rannalla oli hieno uima-allasalue, jonka yhteydessä toimi ravintola ja baari. Ravintolan/baarin asiakkaat saivat käyttää uima-allasta koko päivän samaan hintaan, jos he tilasivat ruokaa/juomaa. Hinnat olivat edullisia. Meistä tuli heti ravintolan asiakkaita. Muita asiakkaita ei ilmaantunut, joten saimme altaan yksityiskäyttöön koko iltapäiväksi. Tämä oli tervetullutta luksusta snorklausretken jälkeen. Balille kannattaa todellakin tulla turistikauden ulkopuolella!

Tällä uima-altaalla oli mukava rentoutua kuumana päivänä.

 

Bali ei vienyt sydämiämme, vaikka ihan mukavaa meillä siellä oli ja nähtävääkin riitti. Neljän päivän jälkeen päätimmekin vaihtaa maisemia. Minne menisimme, ei  tosin vielä ollut selvää. Suuntasimme Nusa Duasta takaisin lentokentälle selvittelemään mahdollisuuksia lentää Indonesian muille saarille. Olimme kuulleet, että Indonesiassa olisi turisteille tarjolla paljon Balia mieleenpainuvampia paikkoja, ja mekin halusimme päästä niistä osallisiksi!

 

Australia päätökseen Darwinissa

Aivan Australian pohjoisosassa sijaitseva Darwin oli viimeinen kohteemme Australiassa. Lensimme Cairnsista Darwiniin pariksi päiväksi ennen siirtymistä uuteen maanosaan. Emme tehneet Darwinissa juuri yhtään mitään. Hikoilimme kuumassa ja kosteassa helteessä ja tutustuimme kaupunkiin kävellen, sillä tällä kertaa emme vuokranneet autoa. Hotellimme uima-allas toi helpotusta helteeseen. Darwinista ei osaa sanoa oikein mitään hyvää tai huonoa. Siellä ei ole mitään nähtävää. Toisaalta kaupunki on mukavan kokoinen ja suht rauhallinen. Meille Darwin oli vain pysähdyspaikka ennen Balille menoa. Monet Darwiniin tulevat käyvät kolmen ja puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevassa Kakadu National Parkissa, mutta me totesimme luonnonpuiston esitteisiin tutustumisen jälkeen, ettei Kakadussa olisi mitään sellaista, mitä emme jo olleet Australiassa nähneet. Päätimme siis jättää paikan väliin ja pysyä Darwinissa pari päivää.

Pommituksen muistokivi

Darwinissa sattui siellä olomme aikana olemaan kaupungin toisen maailmansodan aikaisen pommituksen vuosipäivä. 70 vuotta aiemmin eli 19.2.1942 japanilaiset pommittivat kaupunkia tappaen 292 ihmistä. Tapahtumaa muisteltiin monin tavoin. Merellä näkyi sotalaivoja, hälytyssireenit soivat ja ihmisiä oli kokoontunut puistoon, satamaan ja kaupungintalolle, jossa 70 vuoden takaisia tapahtumia muisteltiin kuvin ja tekstein.

Reilun kuukauden mittainen Australian vierailumme oli tullut päätökseen. Ehdimme nähdä Australiassa todella paljon, mutta paljon jäi myös näkemättä. Koko länsirannikko ja maan keskiosa ovat meille vielä tuntematonta seutua. Australian eläimistä emme nähneet mm. dingoa emmekä myöskään luonnonvaraista vompattia. Toisaalta Etelä-Australiassa asuvien koaloiden runsaus yllätti ja ihastutti, samoin lukuisat kohtaamiset kenguruiden kanssa. Vesinokkaeläin oli kuin piste i:n päällä.

Katso kengurun loikkaa, mies on löytänyt sen! :)

 

Hauskasti muunneltu kasuaarivaroitus. Yrityksistä huolimatta emme harmiksemme nähneet kasuaaria luonnossa!

 

Australiasta on helppo pitää luonnon monimuotoisuuden ja rikkaan eläinmaailman ansiosta. Australiassa on paljon kaunista koskematonta luontoa ja matkailijan mahdollisuudet tutustua maahan ovat monipuoliset. Auton vuokraus on suositeltavaa, koska moniin paikkoihin ei julkisilla kulkuvälineillä pääse ja retket ovat todella kalliita. Suurkaupungit eivät Australiassa ole mitenkään erikoisia, pikkukaupungit ja luonnonpuistot ovat sielläkin parhaita käyntikohteita.

 

 

 

Australiassa on paljon luonnonnähtävyyksiä.

 

Australian hintatasosta sen verran, että maa on yllättävän kallis, eikä kalleus johdu pelkästään euron heikosta kurssista. Perushotellimajoituksesta saa pulittaa halvimmillaan 50e/yö, eikä hintaan sisälly mitään muuta kuin kahden hengen huone. Aamupala ei kuulu hintaan, netin käyttökin on lähes aina lisämaksusta. Suomen hotellien tasoisesta majoituksesta saakin sitten maksaa vähintään tuplasti enemmän. Telttapaikka leirintäalueelta irtoaa halvimmillaan 20 eurolla ja samojen leirintäalueiden vaatimattomista pikku mökeistä (ei omaa suihkua) joutuu maksamaan vähintään 50e. Syöminen ja juominen ravintoloissa on jopa kalliimpaa kuin Suomessa, samoin monet ruokakaupan tuotteet. Bensa on melkein yhtä kallista kuin Suomessa. Australia ei siis todellakaan ole mikään budjettimatkalaisen unelmakohde! Toisaalta, niin kuin jo monet kerrat aiemmin olemme todenneet, korkea hintataso tarkoittaa myös paremmin toimivaa maata, puhtautta sekä enemmän vapautta liikkua ja tutustua maahan itsenäisesti.

Vaikka Australia on kehittynyt länsimaa, on siellä asioita, jotka hiukan ihmetyttivät meitä maailmanmatkaajia. USA:n tavoin shekit ovat vielä käytössä ja pankkiasiat muutenkin esim. Suomea jäljessä. Myöskään netin käyttö ei ole yhtä helppoa kuin meillä Suomessa. Hinnat ovat pilvissä ja rajaton netinkäyttömahdollisuus monissa paikoissa mahdotonta. Ilmaiset nettiyhteydet sisältävät hyvin usein aikarajoitteita, tai sitten käyttöä on rajoitettu tiettyyn määrään megatavuja. Matkakuviemme lataaminen turvaan nettiin on siis Australiassa ollut todella hankalaa.

Karanteeniroskis Victorian ja South Australian rajalla

Australiaan tulevan matkailijan on hyvä tietää, ettei sinne saa viedä elintarvikkeita, kuten hedelmiä ja pähkinöitä. Maahan saavuttaessa teltta, vaelluskengät ynnä muut vastaavat tavarat pitää ilmoittaa tulliviranomaisille. Osavaltiosta toiseen ei myöskään saa viedä tiettyjä ruoka-aineita, matkusti sitten maateitse tai lentäen. Esimerkiksi matkatessamme Great Ocean Roadia pitkin Victorian osavaltiosta South Australian osavaltioon meidän piti osavaltioiden rajalla syödä autossa olevat banaanit pois. Toinen vaihtoehto olisi ollut heittää ne karanteeniroskikseen.

Kaikista Australian hankaluuksista ja kummallisuuksista huolimatta meille jäi maasta ihan hyvä fiilis. Kohdallemme ei sattunut sen enempää tulvia kuin metsäpalojakaan. Aikaa Australiaan olisi saanut menemään vaikka useamman kuukaudenkin, mutta reissumme luonteen vuoksi matkan oli jatkuttava. Darwinissa kävimme postittamassa kotiin telttamme, jota emme enää Aasiassa tarvitsisi. Hyvin se meitä oli palvellut pienuudestaan huolimatta ja auttanut meitä säästämään rahaa, mutta nyt siitä oli luovuttava. Pakkasimme postipakettiin myös muutaman sellaisen vaatekappaleen, joita emme olleet reissulla juuri käyttäneet. Toivotaan, että paketti ehtii koto-Suomeen ennen meitä!

Näitä erikoisia papukaijoja näimme paljon pitkin Etelä-Australiaa. Jätimme Australian kaikkine hienoine eläimineen taaksemme ja suuntasimme kohti Aasiaa...

 

Adelaidesta Isolle valliriutalle

Adelaidessa vietimme kaksi yötä hostellissa, jota emme voi suositella kenellekään. Adelaide Motel & Backpackers oli epäsiistimpi kuin mikään reissumme tähän astisista majapaikoista, jos ei ota huomioon Guatemala Cityn kuuden euron ”hotellihuonetta” tai Bolivian aavikkoretken epämääräisiä yöpaikkoja. Emme tiedä, milloin hostellin yleisiä tiloja oli viimeksi siivottu. Keittiö, käytävät, pyykinpesuhuone ja myös huoneemme lattia olivat sen näköisiä, että siivoojan viime käynnistä oli vierähtänyt useampi viikko. Hostellivieraiden käytös ei myöskään edesauttanut paikan siistinäpysymistä. Onneksi pyyhkeet ja lakanat sentään olivat puhtaita. Emme olisi uskoneet, että Australiasta löytyy näin epäsiisti majapaikka!

Adelaidessa ei ollut paljon nähtävää, joten kaksi päivää sinne riitti mainiosti. Meille kaupungin suurin vetonaula oli eläintarha ja erityisesti siellä asustelevat kaksi jättiläispandaa. Jättiläispandat ovat erittäin uhanalaisia ja siksi niitä on vaikea nähdä luonnossa, joten päätimme ajan säästämiseksi käydä katsomassa niitä eläintarhassa. Toinen vaihtoehto olisi ollut seikkailla muutama viikko ympäri Lounais-Kiinaa pandoja etsien, mutta sittenkään niiden näkeminen ei olisi ollut taattu. Pääsimme pandojen lisäksi  katsomaan myös muita Australian eläimiä, joita emme olleet vielä luonnossa nähneet, kuten esimerkiksi vompattia. Tosin eläintarhat eivät ole eläinten bongailun kannalta kovinkaan mielenkiintoisia paikkoja. On paljon jännittävämpää ja hauskempaa etsiä niitä luonnossa ja nähdä ne niiden luonnollisissa elinympäristöissä. Eläintarhassa eläimet joutuvat olemaan vankeina arvelluttavissa olosuhteissa.

Olen Wang Wang, Adelaiden eläintarhan 6-vuotias urospanda.

 

Jätimme Adelaiden taaksemme siis aika nopeasti. Australia on suuri maa ja sen kiertäminen autolla kuukaudessa ei ole järkevää, joten olimme päättäneet lentää pisimmät etapit. Esim. Adelaidesta Koillis-Australian Cairnsin kaupunkiin lento kesti kolme tuntia. Cairnissa meitä odottivat trooppinen kuuma ja kostea ilma ja yhdet maailman hienoimmista snorklaus- ja sukellusvesistä Isolla valliriutalla.

Olimme muutamaa päivää aiemmin tehneet päätöksen vuokrata auto Cairnsista viideksi päiväksi. Niin pääsisimme nopeammin liikkumaan paikasta toiseen. Auton vuokraus ilman ennakkovarausta lentokentältä onnistui hyvin. Kävimme kysymässä parhaat tarjoukset neljästä eri autonvuokrausfirmasta. Melko nopeasti meillä oli taas auto allamme. Suunnaksi otimme Port Douglasin, viihtyisän pikkukaupungin tunnin ajomatkan päässä Cairnsista pohjoiseen.

Jälkikäteen tuntuu, että Cairnsin seutuun olisi voinut varata muutaman lisäpäivänkin, sillä siellä on paljon tekemistä ja nähtävää. Iso valliriutta, johon pääsee useasta kohdasta Koillis-Australian rannikkoa, oli tärkein kiinnostuksenkohteemme. Ainoa miinus valliriutassa on se, että se sijaitsee melko kaukana rannikosta (parhaimmat paikat n. 40km:n päässä) ja käytännössä ainoa keino päästä sinne on ostaa kallis retki jostain rantakaupungista. Riutoille ei siis täällä pääse snorklaamaan kuten Egyptissä suoraan rannalta Punaiseenmereen.

Snorklatessa käytimme suojapukuja, jotka suojasivat polttavalta auringolta ja meduusoilta.

Vaikka snorklausvälineet olivatkin hyvät, eivät räpylät sopineet Peten jalkoihin. Tässä tulos jo ensimmäisen snorklauspäivän jälkeen.

Me teimme Isolle valliriutalle kaksi retkeä, toisen Port Douglasista ja toisen Cairnsista. Firma oli molemmilla kerroilla sama, joten retketkin olivat samankaltaisia. Ensin puolentoista tunnin venematka hyvin varustellulla laivalla, johon otettiin 60 matkustajaa, sitten snorklausta (halukkaat saivat sukeltaa, mutta silloin retken hinta oli kalliimpi) kolmella eri riutalla yhteensä n. 4 tuntia ja lopuksi paluumatka. Hintaan kuuluivat hyvät snorklausvarusteet, ruuat ja juomat. Me otimme kaiken irti retkestä ja olimme joka riutalla ensimmäisten joukossa vedessä ja viimeisten joukossa takaisin laivassa. 29- asteisessa vedessä nimittäin tarkeni oikein hyvin polskia vaikka kuinka pitkään. Näimme paljon vedenalaista elämää, värikkäitä eri kokoisia kaloja, merisiilejä, merimakkaroita, rauskuja, merikilpikonnan ja ensimmäisellä retkellä myös delfiiniparven veneestä käsin. Haita oli myös jonkin verran liikenteessä, eivätkä ne olleet mitään ihmisten ruokkimia taputeltavia tapauksia, kuten Belizessä viime syyskuussa. Hait eivät kuitenkaan välittäneet ihmisistä sen enempää kuin muutkaan kalat. Olipa hyvä, että kävimme kahdella eri snorklausretkellä, sillä koralliriutat erosivat toisistaan jonkin verran.

Tässä vielä snorklausretkiemme antia:

Värikkäitä koralleja ja kaloja

 

Meritähtiä

 

Riuttahaita, joista suurimmat olivat n. 2-metrisiä

 

Lisää värikkäitä kaloja kirkkaissa vesissä

 

Merikilpikonna

 

Snorklausretkien lisäksi ajelimme pikkukyliin ja kaupunkeihin. Kävimme muutamallla tosi hienolla vesiputouksella, joissa saattoi myös pulahtaa virkistävään veteen. Erityisen hieno oli mielestämme Millaa Millaa- vesiputous, joka oli kuin suoraan jostain sadusta. Siellä vesi oli jopa viileää!

Millaa Millaa- putouksella kävimme uimassa.

 

Ellinjaa- putouksellakin olisi voinut uida.

 

Lämpötilat keikkuivat koko ajan 30- asteen molemmin puolin, joten kaksi teltassa ja yksi autossa viettämäämme yötä olivat melkoisen lämpöisiä. Välillä tuli trooppisia sadekuuroja, ja ilmankosteus oli korkea. Onneksi turvallisia uimapaikkoja oli siellä täällä. Millaa Millaa- putouksen lisäksi kävimme uimassa erään puron swimming holessa, jossa vesi oli yllättävänkin lämmintä, mutta silti virkistävää. Suurimmalta osalta uimarantoja ei mereen saanut/kannattanut mennä uimaan meduusavaaran takia, ja monissa joissa uiminen oli krokotiilien takia kielletty.

Hellettä paossa purossa, jossa ei tarvinnut krokotiileja pelätä.

 

Krokotiileja halusimme myös nähdä luonnossa, kun kerran olimme Australiaan asti tulleet. Harmi vain, että näin kesällä ja sadekaudella, kun joet ovat lämpimiä, krokotiilien ei tarvitse tulla rannoille lämmittelemään, sillä ne pystyvät säilyttämään riittävän korkean ruumiinlämmön oleilemalla vedessä. Niinpä emme ensimmäisellä krokotiilisafarilla nähneet yhden yhtäkään krokotiilia! Onneksi samalla firmalla oli parinkymmenen kilometrin päässä toinenkin toimipiste, josta tehtiin myös krokotiilisafareita. Pääsimme samalla lipulla tälle toisellekin krokottiliretkelle, ja siellä meitä onnisti! Näimme yhden pikkukrokotiilin rannan tuntumassa, toisen isomman rannalla ja kolmannen ison vielä vedessä. Eipä tarvinnut siitäkään retkestä maksaa turhaan!

Tämä näkemämme krokotiili aukoi kitaansa joko jäähdytelläkseen itseään tai varoittaakseen meitä tulemasta liian lähelle.

 

Näimme krokotiiliretkellä myös hedelmälepakoiden yhdyskunnan.

 

Vesinokkaeläin oli myös sellainen eläinlaji, jonka halusimme bongata luonnossa täällä Australiassa. Vesinokkaeläin ei ole niitä helpoimmin bongattavia eläimiä, mutta taas sinnikkyytemme palkittiin. Kysyimme infopisteestä jälleen kerran tietoja, joiden avulla löysimme kuin löysimmekin joen, jossa elelee näitä ainutlaatuisia munivia nisäkkäitä. Saimme iloksemme seurata yhden hauskan ja tarmokkaan vesinokkaeläimen puuhia melko pitkänkin aikaa, ihan rauhassa ja ilmaiseksi! Australia oli jälleen kerran tarjonnut meille jotain uutta ja ihmeellistä!

Touhukas ja tarmokas vesinokkaeläin

 

 

Lisää kenguruita, koaloita ja muita Australian eläimiä

Cape Otwayn majakka oli hienoin näkemämme majakka reittimme varrella.

Ajomatkamme pitkin Australian etelärannikkoa Melbournesta Adelaideen sujui hyvin. Kymmenen päivää oli loppujen lopuksi juuri sopivan mittainen aika tähän matkaan. Melbournesta ei ole Adelaideen kuin reilut 900km Great Ocean Roadia pitkin, mutta matkan varrella on paljon kaikkea mielenkiintoista nähtävää. Emme ajaneet Adelaideen suorinta tietä, vaan poikkesimme moniin paikkoihin matkan aikana. Ajokilometrejä kertyi n. 2500. Great Ocean Roadin varrella on paljon näköalapaikkoja, joista näkee esim. merenrannan hienoja kalliomuodostelmia. Kävimme useimmilla näköalapaikoilla sekä lisäksi piipahdimme joissain kansallispuistoissa. Yöt vietimme pääasiassa pikkukaupungeissa. Pari yötä nukuimme Grampians National Park- kansallispuistossa.

Twelve Apostles- näköalapaikka

 

Vuokra-automme Audi A1 kaikilla herkuilla palveli meitä hyvin. Tilava auto ei ollut, mutta juuri ja juuri riittävä meille kahdelle ja tavaroillemme. Jotenkin sitä osaa jo pakata tavarat pieneen autoon niin, että kaikki usein tarvittavat tavarat ovat käsien ulottuvilla hansikaslokerossa, ovitaskuissa, takapenkillä ja takajalkatilassa. Autossa emme nukkuneet kuin kaksi yötä, koska penkit olivat sen verran huonot siihen tarkoitukseen. Yhden yön nukuimme pikku mökissä, yhden yön motellissa ja loput yöt teltassa. Teltta osoittautui oikein hyväksi paikaksi nukkua, koska yöt olivat sopivan viileitä, eikä teltassa tullut kuuma, niin kuin esim. Teksasissa viime kesänä. Yhtenä yönä jopa palelimme. Syy selvisi, kun kömmimme ulos teltasta aamulla kuuden jälkeen katsomaan auton lämpömittaria. Se näytti yllättäen vain +2 astetta!

Kävimme monilla eri luontopoluilla. Tämä kuva on otettu Maits Rest- nimisen luontopolun varrelta.

 

Leirintäalueita Great Ocean Roadin varrella on paljon. Ne eivät ole keskimäärin ihan niin hyvin varusteltuja kuin Uuden-Seelannin leirintäalueet, mutta peruspalvelut niistä löytyvät. Lisäksi on halvempia leirintäalueita, joissa ei vessojen lisäksi ole mitään muita palveluita. (Ei edes roskiksia, vaikka yöpymisestä pitää maksaa vähän!) Australiassakaan ei saa leiriytyä minne tahansa. Useissa paikoissa autossa nukkuminen on kiellettyä, mikä meistä suomalaisista tuntuu kummalliselta. Suomessa kun olemme monet yöt viettäneet autossa tien poskessa tai levähdyspaikoilla nukkuen. Löysimme onneksi kuitenkin täältäkin pari paikkaa, joissa yöpymistä ei oltu kyltein kielletty.

Yksi hienoista Australian vesiputouksista, Beauchamp Falls.

Australian luonnonvaraisten eläinten bongailu oli automatkamme tärkein tavoite, ja siinä meitä onnistikin hyvin. Kävimme useaan otteeseen eri infopisteissä pyytämässä karttoja sekä kysymässä neuvoa, missä eläimiä olisi parhaimmat mahdollisuudet nähdä. Australiassa on erittäin rikas eläinmaailma. Täältä löytyy jos jonkinlaista karvaista menijää ja todella paljon lintuja. Kansallispuistoja on paljon. Niistä ja muualtakin löytyy runsaasti vaellusreittejä ja luontopolkuja. Kansallispuistot, vaellusreitit ja luontopolut on viitoitettu hyvin ja niihin pääsee ilmaiseksi. Käytimme hyväksemme näitä ilmasia mahdollisuuksia ja liikuimme luonnossa todella paljon.

Mieleenpainuvin kokemus oli päästä leiriytymään Bimbipark- leirintäalueelle. Epäilimme ensin hiukan leirintäalueen mainoksessa olevaa tekstiä ”Camping Under Koalas”, mutta epäilyksemme osoittautuivat turhiksi. Tällä Great Otway National Parkissa sijaitsevalla leirintäalueella pääsimme pystyttämään telttamme eukalyptuspuiden alle. Ylhäällä puissa lepäili useita koaloita, jotka illan tullen aktivoituivat ja päästivät suustaan porsaan ääntelyä muistuttavia kumeita röhähdyksiä. Koalat pitivät mekkalaa pitkin yötä ja kuulostivat pimeässä jopa pelottavilta. Aamun tullen ne sitten pikku hiljaa rauhoittuivat ja aloittivat normaalin päiväelämänsä, eli puissa nukkumisen ja laiskottelun.

Nappisilmäinen ja nahkanenäinen koala

 

Hauskin eläinkohtaamisemme sattui lähellä Bimbiparkia. Ajelimme autolla pitkin asfalttitietä, kun huomasimme edessä tielle pysähtyneen auton ja tiellä kököttävän koalan. Pikku karvaotuksella ei ollut mitään kiirettä siirtyä pois tieltä. Se tutki uteliaasti ihmisiä ruskeilla nappisilmillään ja lähestyi meitä myös välillä ilmeisesti vain nuuskimistarkoituksessa. Lopulta se siirtyi pientareen puolelle. Koala suostui myös valokuviin ihmisten kanssa. Eräs turisti kokeili sen pehmoista turkkia. Koala ei tästä pitänyt, vaan ravisti itseään, jotta saisi koskettelijan loitommalle. Me emme uskaltaneet otusta koskettaa, sillä villieläin on aina villieläin. Koalalla on melkoisen pitkät ja terävät kynnet ja vaikka se onkin herttaisen näköinen ilmestys, voi se raapia hurjilla kynsillään ja aiheuttaa pahojakin haavoja, jos sille päälle sattuu.

Tämä hauska veijari oli tutkimassa maailmaa maan pinnalta käsin.

 

Sen lisäksi, että pääsimme leiriytymään koaloiden alapuolelle, pääsimme myös leiriytymään kenguruiden viereen. Parille leirintäalueelle nimittäin näitä loikkijoita kerääntyi illan tullen syömään ruohoa. Ne pysyttelivät lähettyvillä koko yön. Kengurut saattoivat myös rähistä toisilleen yöllä. Kuulimme teltan sisällä ollessamme kenguruiden loikkivan ohi aivan telttamme vierestä. Aamulla ne toljottivat meitä, kun kömmimme ulos teltasta. Nämä leirintäalueiden lähettyvillä viihtyvät kengurut olivat aika kesyjä. Ne laskivat meidät muutaman metrin päähän.

Pääsimme myös näkemään emon pussissa kehittyviä ympäristöön tutustuvia pikkukenguruita.

 

Naurava kookaburra

 

Luonnon äänien keskellä yöpyminen Australiassa oli erittäin mieleenpainuvaa. Muutamassa paikassa ei olisi herätyskelloa tarvinnut ollenkaan, sillä eräs lintu alkoi vuorenvarmasti mekkaloida juuri ennen auringon nousua. Tämä mustavalkosiniruskea eritäin kovaääninen täällä melko yleinen lintu on nimeltään kookaburra. Sen naurava rätkytys kaikui pitkälle pitkin metsiä. Mekkalointia kesti sen aikaa kun aurinko oli kunnolla noussut, jonka jälkeen muut linnut saivat vuoron.

 

 

Polun varrella bongaamamme copperhead snake (suomennoksesta ei ole varmuutta).

Käymistämme paikoista Tower Hill on myös mainitsemisen arvoinen. Tower Hill on pienehkö luonnonalue Warrnamboolin kaupungin kupeessa n. 360km Melbournesta länteen Great Ocean Roadia pitkin. Siellä näimme muutamia eri kengurulajeja, koaloita, käärmeitä sekä ensimmäistä kertaa myös lentokyvyttömiä luonnonvaraisia emuja. Emut muistuttavat strutseja, mutta ovat niitä hiukan pienempiä. Emut pystyvät juoksemaan yllättävän kovaa pitkillä jaloillaan. Niillä on hamemainen sulkavarustus, joka hulmuaa niiden juostessa eteenpäin. Emut kesyyntyvät helposti. Jotkut alueen emuista olivat yllättävänkin rohkeita ja tulivat häiritsevän lähelle ollessamme picnicillä infopisteen levähdyspaikalla. Ne eivät oikein tahtoneet lähteä pois, vaikka koitimme pelotella niitä. Yritimme katsoa näitä korkeita lintuja suoraan silmiiin ja näyttää uhkaavilta, mutta naurattamaanhan siinä alkoi väkisinkin.

Emut automme edessä

 

Viimeisenä iltana ennen auton palautusta Adelaideen teimme vielä pikaisen muutoksen suunnitelmiimme. Olimme jo leiritymässä eräälle Coorong National Parkin leirintäalueista, kun huomasimme erään esitteen jutun Bordertown- nimisen kaupungin erikoisesta kengurulajista, valkoisesta kengurusta. Tässä kaupungissa olisi mahdollisuus nähdä tiettävästi ainoa olemassaoleva valkoisten kenguruiden populaatio. Pakkohan ne  valkoiset kengurut oli vielä ehtiä näkemään! Ei muuta kuin tien päälle. Onneksi Bordertowniin ei ollut kuin vajaan 200km:n matka. Ehtisimme perille vielä ihmisten aikoihin.

Valkoiset kengurut elelivät Bordertownin keskustan lähettyvillä. Ilmeisesti niitä haluttiin suojella ja siksi ne olivat isolla aidatulla alueella. Kenguruita nimittäin jää paljon autojen alle ja jos tämän populaation yksilöitä kuolisi kengurukolareissa, olisi niiden tulevaisuus vähintäänkin epävarma. Valkoinen kenguru oli erikoisen näköinen ilmestys. Kannatti tulla niitä katsomaan! Valkoisten kenguruiden jälkeen suuntasimme Adelaideen.

Valkoisiakin kenguruita on olemassa!

 

Törmäsimme vaelluksillamme muutaman kerran myös nokkasiiliin.