Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Monthly Archives

joulukuu 2011

Joulunviettoa Johannesburgissa

Saavuimme Etelä-Afrikan Johannesburgiin varhain aamulla pitkän lentomatkan jälkeen. Etelä-Afrikka oli meille tällä reissulla vain pysähdyspaikka, sillä kymmenen päivän jälkeen matkamme jatkuisi kohti Australiaa. Kymmenen päivää on lyhyt aika Etelä-Afrikan kaltaisessa maassa, joten jouduimme taas tekemään valintoja. Safarille pääsy oli meillä molemmilla ollut haaveena jo pitkään. Olimmekin jo ajat sitten varanneet viiden päivän safarin, joka alkaisi Johannesburgista. Loput ajasta päätimme viettää Johannesburgissa. Houkutuksia olisi tietty noille päiville ollut monia, esim. lentää Kapkaupunkiin tai mennä bussilla Botswanaan, mutta jossain vaiheessa täytyy kyllä näin pitkällä reissulla hellittää tahtia. Huilailimme siis neljä päivää Johannesburgissa ja odotimme malttamattomina joulupäivänä alkavaa safaria.

Hostellimme Brown Sugar Backpackers sijaitsi Johannesburgin koillisenpuoleisella esikaupunkialueella. Ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana hostellillamme oli uima-allas. Hostellilla oli melko väljää, vaikka olimme ajatelleet sen olevan ihan täynnä lähestyvän joulun takia. Työntekijöitä oli saman verran kuin asiakkaita. Vietimme paljon aikaa hostellilla ja kävimme myös muutaman kerran läheisessä ostoskeskuksessa. Siellä oli täydet jouluhulinat päällä. Ostoskeskus oli koristeltu joulukoristein ja puhallinorkesteri soitti joulumusiikkia. Joulupukkia emme tosin nähneet.

Johannesburgin keskusta ei ole turisteille turvallinen paikka liikkua. Rotuerottelun päättymisestä on kulunut vain reilut 20 vuotta ja kaupungissa on paljon rikollisuutta. Ostimmekin hostelliltamme kaupunkikierroksen, jonka aikana tulivat tutuksi Johannesburg ja sen vieressä oleva Soweto. Meitä oli retkellä vain kolme suomalaista. Kävimme ensin Johannesburgin ja koko Afrikan korkeimmassa rakennuksessa, Carlton Centerissä. 50- kerroksisessa rakennuksessa oli ostoskeskus ja toimistotiloja. Sieltä näki hyvin koko ei niin kauniin Johannesburgin keskustan ja kauemmaksikin.

Johannesburgin keskustaa 222,5 metriä korkean Carlton Centren huipulta

 

Nelson Mandelan talo

Kävimme kierroksen aikana myös Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Etelä-Afrikan presidentin Nelson Mandelan kotitalossa. Näimme myös Johannesburgin suuren jalkapallostadionin, jossa pelattiin kesällä 2010 mm. maailmanmestaruuskisojen avaus- ja loppuottelut. Lisäksi ohjelmaan kuuluivat rotuerottelusta kertovat museot  Hector Pietersen ja Apartheid. Varsinkin Apartheid- museo esitteli hyvin havainnollistaen valokuvin, videonauhoin ja tekstein vain vähän aikaa sitten päättynyttä rotuerottelua, jonka periaatteena oli siis erottaa mustat ja valkoiset toisistaan yhteiskunnassa, valkoisten ehdoilla tietty.

Tälle Soccer City- nimiselle jalkapallostadionille mahtuu 94 000 katsojaa.

 

Aatonaaton iltana painostava 30-asteinen helle purkautui ukonilmalla. Ukonilma oli niin raju, että se katkoi hostellimme alueen sähköt koko yöksi aina jouluaaton iltapäivään asti. Onneksi ruuanlaitto onnistui kaasuliedellä ja kynttilät valaisivat pimeässä.

Jouluaaton puuhia hostellin keittiössä

Jouluaattona päätimme kokeilla, miten onnistuisi suomalainen joulupuuro hostellin keittiössä. Haimme ostarilta ainekset riisipuuroa varten. Tunnin kuluttua meillä oli edessämme iso kattilallinen herkullista joulupuuroa, joka maistui ihan kotoisalta sokerin ja kanelin kera. Tarjosimme puuroa myös hostellin työntekijöille ja muille vieraille. Kaikkien mielestä puuro oli oikein hyvää. Tulihan se joulu meillekin!

Jouluaattona emme voineet joulua pitkään juhlia, sillä joulupäivänä meillä olisi herätys klo 4.30. Viiden päivän safari, jota olimme odottaneet Antarktiksen risteilyltä paluusta asti, alkaisi.

 

Rion rannoilla

Rio de Janeiro on yksi maailman kuuluisimmista kaupungeista. Siksi emme voineet sivuuttaa sitä maailmanympärimatkallamme. Harmi vain, että meillä oli vain reilut kaksi päivää aikaa olla Riossa. Halusimme kuitenkin nähdä edes Rion tärkeimmät nähtävyydet. Rio osoittautui mukavaksi  lomanviettopaikaksi, koska siellä on paljon tekemistä. Itse kaupunkialueet eivät ole sen kummempia kuin missään muussakaan suurkaupungissa, mutta kaupunkia ympäröivät vehreät vuoret ja siellä täällä levittäytyvät vaaleahiekkaiset rannat tekevät Riosta kauniin näköisen.

Tässä se nyt on: Kristus- patsas koko komeudessaan.

 

Majapaikkamme Art Hostel Rio sijaitsi mukavassa Cateten kaupungiosassa. Sieltä oli helppo ponkaista tärkeimmille nähtävyyksille. Kuuluisin nähtävyys on Corcovado- vuorella komeileva Kristus- patsas. Patsas jalustoineen on 38m korkea. Ylös patsaalle pääsee junalla tai taksilla/bussilla. Turisteja tälle nähtävyydelle oli jo heti aamusta menossa niin paljon, että mekin jouduimme odottamaan vapaita paikkoja junaan puolitoista tuntia. Onneksi juna-asemalla oli joitain matkamuistomyymälöitä, joten saimme aikaa kulumaan vähän paremmin. Viimein pääsimme lähtemään ylös.

 

 

Rion maisemia ihailemassa Kristus- patsaan juurella

Juna kulki välillä melko jyrkästi ylös Corcovadon vuorelle halki sademetsän. Välillä puiden lomasta saattoi nähdä, miten Rion kaupunki näkyi yhä pienempänä, mitä ylemmäs pääsimme. Ylhäällä patsaalla oli tungosta. Itse alue oli aika pieni ja ihmisiä paljon. Näkymät alas olivat huikeat. Rion eri kaupunginosat erottuivat selvästi, samoin rannat. Sokeritoppavuorenkin saattoi nähdä Corcovadolta. Kristus- patsas oli valtava. Korkeuden lisäksi myös patsaan leveys oli melkoinen. Komealle paikalle ovat kyllä patsaan pystyttäneet!

Näkymät Corcovado- vuorelta Rion kaupunkiin. Keskellä näkyy Sokeritoppavuori.

 

Rion rannoille meidän piti tietenkin päästä. Viimeksi olimme olleet rannalla Galapagos- saarilla, joten nyt oli kyllä jo aikakin! Valitsimme ensimmäiseksi rannaksi Copacabanan rannan. Itse ranta oli pitkä ja vaaleahiekkainen, mutta rannan takana levittäytyvä Copacabanan kaupunginosa korkeine rakennuksineen ei ollut paras mahdollinen tausta. Lisäksi ihmisiä oli paljon, joten mistään paratiisirannasta ei voinut puhua. Rannalla myytiin kaikenlaista juomista vaatteisiin. Atlantin aallot virkistivät meitä helteen uuvuttamia matkalaisia mukavasti. Vesi oli viileää, ehkä vain vähän yli 20- asteista. Ilman lämpötilan ollessa yli 30 astetta se tuntui kuitenkin juuri sopivalta. Miamin helteessä heinäkuussa vietimme tunnin meressä virkistymättä lainkaan, sillä vesi oli aivan liian lämmintä, mutta toista oli nyt. Mahtavaa!

Copacabanan ranta (pidempi kuvan rannoista) kuvattuna Sokeritoppavuorelta

 

Tällaisilla vaijerihisseillä turisteja kuljetettiin ylös Sokeritoppavuorelle.

Halusimme käydä myös Sokeritoppavuorella. Sokeritoppavuori on kapea ja korkea vuori, jonne ihmisiä viedään vaijerihissillä. Olimme liikkeellä tarpeeksi aikaisin, eikä jonoja ollut ehtinyt vielä muodostua. Hissi kuljetti meidät ensin eräälle matalammalle vuorelle, josta sitten menimme toisella vaijerihissillä itse Sokeritoppavuorelle. Näkymät sieltä alas kaupunkiin olivat vähintäänkin yhtä hienot kuin Corcovadolta. Turisteja kertyi sinnekin, mutta alue oli isompi kuin Kristus- patsaan ympäristö, joten tungosta ei ollut.

Sokeritoppavuorelle oli rakennettu myös vuoren rinteen sademetsien halki luikertelevia kulkuväyliä. Kulkiessamme pitkin näitä väyliä kuulimme puista kummallista rapinaa. Kun katselimme ylös puiden latvoihin rapinan aiheuttaja selvisi – ylhäällä hyppeli pikkuisia apinoita. Apinat loikkivat ketterästi puusta toiseen ja tulivat lähemmäs meitä. Jotkut niistä olivat todella kesyjä. Yhdellä apinanaaraalla oli selässään aivan pieni poikanen, joka tuskin oli muutamaa viikkoa vanhempi. Apinoille kelpasi ruuaksi maahan pudonneet hedelmät sekä puiden rungoissa piileskelevät hyönteiset.

Sokeritoppavuoren asukki, pikkuinen apina

 

Sokeritoppavuoren jälkeen kävimme vielä katsomassa sunnuntaipäivän menoa Rion toisella suositulla rannalla, Ipanemalla. Ipaneman ranta oli hyvin samantyylinen kuin Copacabanan ranta. Uimaan emme Ipanemalla rohjenneet, sillä vaikka sää oli lämmin, niin aurinko pysytteli pilvien takana suurimman osan ajasta.

Ipaneman rantaa

 

Riosta suuntasimme bussilla vielä suurempaan kaupunkiin Sao Pauloon, jonne bussimatka Riosta vei kuusi tuntia. Sao Paulo ei ole mikään matkailukaupunki, mutta sieltä lähtisi lentomme kohti Etelä-Afrikkaa. Vietimme Sao Paulossa vain yhden yön. Sao Paulon 22- miljoonainen metropoli oli kyllä valtava. Hyvä metroverkosto helpotti kuitenkin liikenneruuhkia. Ehdimme vielä ennen lentoa käydä keskustassa katsomassa, josko sieltä nyt vihdoin ja viimein löytyisi se järjestelmäkamera, jota emme olleet onnistuneet hankkimaan Argentiinasta, Uruguaysta ja Riosta. Uskomatonta mutta totta, puoleen päivään mennessä meillä oli käsissämme uusi järkkäri! Nyt sekin asia oli hoidettu ja saatoimme hyvillä mielin suunnata kohti Etelä-Afrikan safaria.

Brasiliasta vielä sen verran, että olisimme kyllä halunneet olla siellä kauemmin kuin tuon neljä päivää. Iguazun putoukset, Amazon- joki ja viidakot jäivät harmittavasti näkemättä, ja olisihan tuolla Riossakin voinut muutaman päivän pidempään hengailla. Brasiliaan täytyy tulla uudestaan joskus. Miinuksena mainittakoon, että Brasilia on melkoisen kallis maa. Mutta niinhän se näissä Etelä-ja Keski-Amerikan maissa on nähty, että mitä kehittyneempi maa, sen kalliimpi. Nyt oli kuitenkin aika suunnata kohti seuraavaa maanosaa Afrikkaa, joka tulisi olemaan reissumme viides maanosa. Afrikka oli meille jo osittain tuttu maanosa aiemmilta reissuiltamme, mutta Etelä-Afrikka aivan tuntematon. Sinne siis!

Haluamme toivottaa kaikille blogimme lukijoille oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2012!

 

Kilpajuoksua varkaan kanssa Uruguayssa

Antarktiksen matkan jälkeen meillä oli edessämme paluu arkeen. Risteilyllä kaikki oli suunniteltu valmiiksi, mutta nyt meidän piti taas alkaa itse tehdä suunnitelmia majapaikkojen ym. käytännön asioiden suhteen. Vietimme Ushuaiassa yhden yön tutussa Aonikenk- hostellissa. Yritimme löytää kaupungista uutta järjestelmäkameraa, mutta Canonin malleja löytyi tasan yksi ja sen hinta oli reilut 5000e, joten arvelimme pärjäävämme muutaman päivän vielä pokkarikameralla. Uuden kameran hankinta jäisi siis myöhemmälle.

Lentokoneen 80-luvun design- nappulat

11.12 meidän oli määrä lentää illalla Buenos Airesiin ja viettää siellä yö lentokentällä. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun meille ilmoitettiin Ushuaian lentokentällä, että lentomme on peruttu koneen teknisten ongelmien vuoksi. Mikä säkä meidän kannalta! Pääsimme yöksi Ushuaian keskustan hienoon Albatros- hotelliin. Lentoyhtiö kustansi meille myös illallisen ja tietty aamiainenkin kuului sopimukseen. Lensimme Buenos Airesiin aamulla. Ihmettelimme kovasti Aerolineas Argentinas- lentoyhtiön vanhaa kalustoa. Ei ihme että lentoja perutaan, kun yhtiö käyttää vielä vanhoja MD-80- sarjan koneita. Koneen matkustamo oli suoraan 80- luvulta. Yhtiöllä on uudempaakin kalustoa, mutta molemmilla meidän lennoillamme (Buenos Aires – Ushuaia sekä Ushuaia – Buenos Aires)  oli käytössä tuo vanha konetyyppi.

Buenos Airesissa kiiruhdimme suoraan laivaterminaalille. Onneksi pääsimme vielä saman päivän aikana siirtymään Uruguayn Coloniaan lautalla. Lennon myöhästyminen ei siis aiheuttanut mitään sen kummempaa, kuin että Colonian visiittimme jäi n. 6h lyhyemmäksi, mitä alunperin olimme suunnitelleet. Nopea tunnin lautta Buenos Airesista Coloniaan oli aika hinnakas (n.45e per henkilö).

Colonian vanhaa kaupunkia

Kaupungin kaduilla näkyi paljon vanhoja autoja.

Coloniassa tapasimme kolme suomalaista, jotka olivat majoittuneet samaan hostelliin kanssamme. Kaksi heistä oli ihan naapurikylästä Lappeenrannasta. Mukava oli pitkästä aikaa jutella suomalaisten kanssa. Colonia oli muutenkin mukava pikkukaupunki. Sen vanhakaupunki oli rauhallinen ja idyllinen. Kaupungin vanha portti, mukulakivikadut, vanhat rakennukset ja vanha valkoinen majakka huokuivat vuosisatojen takaista tunnelmaa. Colonia on erinomainen paikka rentoutumiseen ja rauhoittumiseen.

Colonian kaupungin vanha portti oli mielestämme hieno.

 

Colonian majakka iltavalaistuksessa

 

Coloniasta siirryimme bussilla Uruguayn pääkaupunkiin Montevideoon. Montevideo olikin sitten aivan erilainen paikka kuin Colonia. Itse kaupunki ja sen keskusta olivat ihan ok, vaikkei niissä mitään ihmeempää nähtävää ollutkaan. Meitä oli varoiteltu kaupungin varkaista. Huomasimme itsekin kaupungilla kävellessämme, että Montevideossa on paikkoja, joita kannattaa hämärän tullen välttää. Vanhassa kaupungissa on kortteleita, jotka jo päiväsaikaankin olivat mielestämme hiukan arvelluttavia.

Montevideon parlamenttitalon on sanottu olevan maailman kaunein parlamenttitalo.

 

Olimme kävelemässä kaupungin keskustassa keskellä vilkasta päivää, kun tapahtumat seurasivat nopeasti toisiaan. Meihin nähden etuoikealla käveli kaksi iäkkäämpää miestä. Yhtäkkiä jostain pöllähti paikalle nuori mies, joka tunki kätensä toisen miehen taskuun ja vetäisi sieltä jotakin. Sitten nuori mies kaatoi tämän vanhemman miehen ja lähti juoksemaan paikalta. Samassa Pete pudotti ostoskassimme maahan ja lähti vaistonvaraisesti juoksemaan varkaan perään. Jälkikäteen ajateltuna  tämä ei ehkä ollut järkevin temppu, koska siinä olisi voinut itsellekin käydä jotain. Mutta kuten sanottu, kaikki tapahtui niin nopeasti, että siinä ei ehtinyt ajatella tai suunnitella mitään. Anu sai poimittua toisen ostoskasseista kadulta ja lähti juoksemaan perään huutaen samalla espanjaksi ”varas, varas.” (Toinen ostoskassi unohtui siinä rytäkässä kadulle, samoin kaadetun miehen mahdollinen auttaminen tms.) Pete saavutti varasta, joka yritti hämätä takaa-ajajaa pudottelemalla varastamiaan rahoja kadulle. Lopulta Pete otti kiinni varkaan ja tarttui tätä paidasta kiinni. Varas tarjosi Petelle saalista siinä toivossa, että olisi itse päässyt vapaaksi. Suomalaiset eivät kuitenkaan ole lahjottavissa! Paikalle alkoi kerääntyä ihmisiä. Joku sivullinen soitti poliisit. Uhri ja tämän ystävä saapuivat myös paikalle. Uhri läiskäisi varasta avokämmenellä poskelle pari kertaa. Ihan ymmärrettävää, mutta meidän piti hiukan tulla väliin, ettei pappa olisi ihan piessyt varasta. Varas oli hyvin kiltin ja alistuvaisen tuntuinen. Näköjään kuka tahansa voi olla varas. Olimme aina kuvitelleet, että varkaat ovat jotenkin epäilyttävän tai epänormaalin näköisiä. Tämä varas oli kuitenkin siisti ja kaikin tavoin normaalin nuoren miehen näköinen. Hän vain teki sen virheen, että meni varastamaan rahaa meidän nenämme edestä. :)

Tilanteen jälkiselvittelyä, vasemmalta oikealle uhri, varas, kiinniottaja ja uhrin ystävä. Kuvaa muokattiin, koska asianomaiset eivät välttämättä halua kasvojaan nettiin...

 

Poliisit tulivat paikalle ja korjasivat varkaan talteen. Kiinniotto tuskin oli merkityksellinen Montevideon rikollisuuden tai sen vähenemisen kannalta, mutta tulipahan tehtyä päivän hyvä työ. Toinen ostoskassimme  mehuineen ja jugurtteineen ei koskaan löytynyt. Minne lie joutunut.

Meidän oli määrä mennä seuraavan päivän aamuna tuomarin eteen todistamaan, että kiinniotettu mies oli juuri se sama varas, mutta emme koskaan ehtineet sinne. Poliisit näet jahkailivat asian kanssa niin kauan, että kun tuomari lopulta olisi meidät vastaanottanut, meidän pitikin jo lähteä lentokentälle. Emme siis tiedä, miten hommassa lopulta kävi.

Että sellaista meille tapahtui Montevideossa. Jos varastetut rahat olisivat olleet meidän, olisimme varmasti juosseet vielä kovempaa kuin mitä nyt juoksimme. Tämä oli kuitenkin varoitus meille siitä, että Etelä-Amerikan suurkaupungeissa pitää olla koko ajan varovainen. Seuraavaksi meillä on ohjelmassa Brasilian Rio de Janeiro, joka on vielä kuuluisampi varkaistaan. Rohkeasti mutta varovaisesti sinne siis!

Antarktiksen valloitus (osa 2)

Päivä 6: Itsenäisyyspäivä Antarktiksella

Edellisen päivän huono tuurimme rantautumisten  suhteen kääntyi, sillä kuudes risteilypäivä aukeni tyynempänä. Pääsimme heti aamusta maihin Port Lockroyhin. Tämä toisen maailmansodan aikana perustettu brittiläinen tukikohta toimii nykyään kesäaikaan museona ja matkamuistomyymälänä. Se on ainut paikka Antarktiksella, josta voi lähettää postikortteja ja ostaa tuliaisia. Myymälässä käy jopa luottokortti! Täältä olisimme halunneet ostaa enemmänkin matkamuistoja, mutta jälleen kerran jouduimme toteamaan, ettemme voi juurikaaan lisätä kannettavaa tavaramäärää, reissua kun vielä oli melkoisen paljon jäljellä.

Brittien kesäaikaan auki oleva tukikohta Port Lockroy

 

Port Lockroylla näimme munia hautovia valkokulmapingviinejä. Ne olivat linnoittautuneet jopa rakennusten viereen. Näimme nyt ensimmäistä kertaa pingviinin munan, joka oli keskellä kivistä tehtyä pesää. Hauskaa oli myös seurata, kun jotkut pingviinit yrittivät varastaa pieniä pesäkiviä toisilta pingviineiltä omaa pesäänsä varten.

Kyllähän sillä pokkarikamerallakin joskus onnistuu.

 

Iltapäivällä pääsimme myös rantautumaan, tällä kertaa itse Antarktiksen niemimaalle vielä viimeistä kertaa tämän reissun aikana. Paikka oli nimeltään Paradise Bay. Monet postikorttikuvat Antarktiksesta on otettu juuri täällä. Tämä paikka ei alunperin kuulunut matkasuunnitelmaan. Koska jääolosuhteet Antarktiksen alueella muuttuvat todella nopeasti, joutuu miehistö tekemään muutoksia risteilyohjelmaan ja rantautumisiin. Tärkeintä on turvallisuus.

Antarktiksen häikäisevän kauniita maisemia

 

Paradise Baylla kiipesimme jälleen kerran ylös korkealle lumen peittämälle vuorelle. Ihailimme maisemia. Täällä jäävuoret olivat erityisen hienoja. Alas tulimme pyllymäkeä. Jotkut kiipesivät uudestaan ylös vuorelle päästäkseen laskemaan alas toistamiseen. Matkalaisten keski-ikä oli melkoisen korkea, mutta se ei estänyt ilonpitoa.

Paradise Baylla ohjelmassa oli myös tunnin kumiveneajelu. Pääsimme katsomaan jäävuoria läheltä. Ne olivat upeannäköisiä. Jäävuorten luona merivesi oli yhtä turkoosia kuin Karibialla! Siellä täällä oli hylkeitä lepäilemässä jäälautoilla. Ne kohottivat laiskasti päänsä, kun huomasivat vierailijoiden tulleen niitä katsomaan. Kahden kumiveneen kyydissä olleet matkustajat näkivät täällä lahtivalaan, mutta me emme valitettavasti kuuluneet niiden onnellisten ihmisten joukkoon.

Maisemia kumiveneajelun varrelta

 

Muistimme Suomea kohottamalla kuohuviinimaljat laivan baarissa 94- vuotiaan kotimaamme kunniaksi. Täällä me olimme tutkimusmatkalla kaukana kotoa, mutta lumi muistutti meitä Suomesta. Outoa vain oli valoisuus. Olimme suurin piirtein saman matkan päässä päiväntasaajalta kuin Etelä-Suomessa, mutta eteläisellä pallonpuoliskolla. Täällä oli valoissa kuin Suomessa kesäkuussa!

Onnea Suomi!

 

Päivä 7: Viimeiset rantautumiset

Yöllä laiva taas keinui hiukan aallokossa, kun otimme suunnaksi Eteläiset Shetlandsaaret. Aamupäivällä rantauduimme Deception Island- nimiselle saarelle. Sieltä löytyi Whalers Bay, jossa oli 60- luvulla suljetun valaiden jalostuslaitoksen jäännökset. Ohjelmassa oli opastettu kierros. Muutama yhdyskunnasta eksynyt pingviini tepasteli rannalla. Kiipesimme ylös näköalapaikalle. Outoa oli kävellä hiekassa pitkästä aikaa.

Vanhoja valaiden jalostuslaitoksen rakennelmia

 

Whalers Bay on hyvin tuliperäinen paikka, ja läheisen tulivuoren purkaus on vaurioittanut monia ihmisen tekemiä rakennuksia. Näin kesäisin iso osa saaresta paljastuu sulavien lumimassojen alta. Rannalla oli kuumia lähteitä ja rantavesi tuntui lämpöiseltä. Halukkaat saivat pulahtaa mereen uimaan. Mekin käväisimme meressä. Vesi olikin kylmää syvemmällä, aivan kuin olisi avantoon mennyt. Rantahietikko puolestaan oli paikka paikoin niin kuuma, että se poltti jalkapohjia. Tulipahan uitua Antarktiksen vesissä!

Hyisen uimareissun jälkeen

 

Hauskannäköinen myssypingviini

 

Iltapäivällä rantauduimme viimeisen kerran tämän risteilyn aikana. Paikkana oli Half Moon Island, joka myös kuuluu Eteläisten Shetlandsaarten saariryhmään. Näimme viimein myssypingviinien yhdyskunnan. Näillä pingviineillä on hauskannäköinen musta ohut muotiparranmuotoinen viiru valkoisessa naamassaan. Lisäksi näimme ison joukon lumessa laiskottelevia Weddellinhylkeitä sekä vihdoin ja viimein myös hylkeistä suurimman, merinorsun. Mutta se pahuksen kamera, voi että…!!!

 

Nuori merinorsu lötköttelemässä rannalla

Viimeisellä rantautumispaikallamme Half Moon Islandilla vaelsimme hangessa ja näimme paljon hylkeitä.

 

Illalla laivan henkilökunta valmistautui tulevaan merimatkaan virittämällä muovipusseja teipeillä kaiteisiin ympäri laivaa. Oppaat muistuttivat meitä siirtämään kaikki särkyvät tavarat hytin kokolattiamatoilla vuoratuille lattioille. Yli kahden vuorokauden mittainen paluumatka takaisin Ushuaiaan halki Drake Passagen tulisi olemaan aallokkoinen.

 

Päivä 8: Kovaa merenkäyntiä Drake Passagella

Tänään ei ollut asiaa laivan ulkokansille, sillä kova ristiaallokko heilutti kovasti Ushuaiaa. Merenkäynti oli voimakkaampaa kuin menomatkalla. Merilinnut seurasivat taas laivaamme sen matkatessa takaisin kohti Argentiinaa. Ruokasalissa oli väljää. Onneksi pahoinvointilääkkeet tepsivät, eikä meidän tarvinnut jättää väliin yhtään ateriaa. Kävimme muutamaan otteeseen komentosillalla. Ohjelmassa olevat luennot kävimme myös kuuntelemassa.

Laivan luentosalissa tuli istuttua useaan otteeseen.

 

Päivä 9: Viimeinen päivä laivalla

Kova merenkäynti jatkui vielä iltapäivään asti. Päästyämme Drake Passagen päähän aallokko vaimeni ja laiva keinui enää tuskin ollenkaan. Ihmiset alkoivat näyttää taas terveiltä. Oppaat pitivät meille loppukoonnan menneestä risteilystä . Jokainen sai muistoksi DVD:n, jossa on ikuistettuna Ushuaian tutkimusmatka Antarktikselle 1.-10.12.2011. Lisäksi saimme laivan kapteenin ja retkikuntamme johtajan allekirjoituksilla varustetut todistukset siitä, että olemme käyneet Antarktiksella.

 

Päivä 10: Takaisin Ushuaiaan

Saavuimme Ushuaian satamaan aamulla klo 7. Kymmenen päivän matkamme oli tullut päätökseen. Tämä ei todellakaan ollut pelkkä risteily, vaan erittäin hienosti suunniteltu, järjestetty ja toteutettu tutkimusmatka. Antarktis on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka erikoisuutensa, hienojen maisemiensa ja upean eläinmaailmansa ansiosta. Antarctic Expeditions on yhtiö, jota voimme lämpimästi suositella kaikille Antarktikselle aikoville. Antarktikselle on mahdollista ostaa 10-20 päivän risteilyjä lokakuun ja maaliskuun väliselle ajalle. Meistä tuntui, että olisimme hyvin jaksaneet tuon 20 päivänkin risteilyn.

Mutta nyt meidän on aika suunnata uusiin seikkailuihin. Ihan ensimmäiseksi täytyy kyllä löytää uusi kamera. Ja onpahan sitten hyvä syy tulla Antarktikselle joskus uudestaan, kun tuo kuvauspuoli ei tällä kertaa mennyt ihan nappiin. Emmekä nähneet kunnolla valasta, keisaripingviineistä puhumattakaan…

Kohti uusia seikkailuja...

 

Antarktiksen valloitus (osa 1)

Tätä hetkeä olimme odottaneet jo pitkään. Antarktis tulisi olemaan erikoisin koskaan tähän asti käymistämme paikoista. Se on maailman kylmin paikka. Talvella Antarktiksen keskilämpötila on -60 astetta ja kesällä -20 astetta. Tosin me olimme menossa Antarktiksen niemimaalle, joka ”kurottaa” kohti Etelä-Amerikkaa. Siellä luvassa olisi näin alkukesästä lämpötiloja 0:n ja +5:n asteen väliltä. Antarktis on maailman korkein maanosa. Tätä emme aiemmin tienneet. Vuorten päällä lepäävät jäätiköt ulottuvat keskimäärin yli 2000 metriin merenpinnasta. Lisäksi Antarktis on maailman tuulisin kolkka. Kyseessä on siis todella ihmeellinen maanosa!

 

Päivä 1: Risteily alkaa

Tutkimusmatkamme laiva ei ollut aivan tavallinen risteilijäalus.

Risteily alkoi klo 16 Ushuaian satamasta, jossa laivamme nimeltä Ushuaia meitä odotti. Ushuaia on rakennettu vuonna 1970 Ohion osavaltiossa USA:ssa. Laivaan mahtuu 84 matkustajaa ja 38 miehistön jäsentä. Tälle risteilylle tuli 81 matkustajaa maailman eri kolkista. Saimme yhtä kategoriaa paremman hytin kuin mitä olimme varanneet. Hytti oli melko tilava. Siellä oli jopa vaatekaappi. Lämmityskin pelasi. Tästä risteilystä olimme maksaneet n. 2700e/hlö. Kallista, mutta Antarktiksen risteilyyn voi saada menemään monin kerroin enemmänkin rahaa. Olimme valinneet risteilyn halvimmasta päästä.

Tervetulomaljojen ohella ensimmäiseen päivään kuului pakollinen pelastusharjoitus sekä yleinen infotilaisuus. Laiva lipui tasaisesti Tulimaan edustalla olevaa Beagle Channelia pitkin. Haimme lääkäriltä pahoinvointitabletteja, sillä keskiyön jälkeen luvassa olisi voimakasta merenkäyntiä.

 

Päivä 2: Aallokkoinen päivä merellä

Saavutettuamme avomeren alkoi kova keinutus. Nukkuminen oli vähän kehnoa, mutta onneksi lääkkeet auttoivat, emmekä tulleet merisairaiksi. Keinutus jatkui koko päivän. Matkasimme halki Drake Passage- nimisen avomerialueen suuntanamme Antarktiksen niemimaa. Merilintuja saattoi bongailla ikkunoista sekä laivan kansilla. Ne seurasivat uskollisesti Ushuaiaa. Laivan potkurien pyörteet toivat pintaan kaloja, ja albatrossit ym. merilinnut hyödynsivät tämän.

Albatrossi joka lepäämättä liitää...

 

Risteilymme oli tavallaan samalla tutkimusmatka, ja miehistöön kuuluikin luonnontieteilijöitä. He pitivät meille pitkin päivää erilaisia luentoja, joiden aiheet liittyivät tavalla tai toisella Antarktikseen. Kävimme kuuntelemassa kaikki mahdolliset luennot. Ruokapuoli laivalla toimi myös erinomaisesti ja ruoka oli hyvää. Lounaat ja päivälliset olivat kolmen ruokalajin ateriakokonaisuuksia. Kuumaa juotavaa ja hedelmiä oli tarjolla koko ajan. Eipä ollut meillä valittamista tarjoilun suhteen!

Onneksemme aloitimme pahoinvointitablettien ottamisen riittävän ajoissa. Moni matkustaja nimittäin tuli todella sairaaksi kovasta merenkäynnistä (joka ei kuulemma ollut läheskään niin kova kuin mitä se olisi voinut olla) ja lääkärillä riitti töitä. Aluksi tabletit väsyttivät meitä kumpaakin hiukan ja lepäsimmekin jonkin verran extraa, mutta parempi niin päin, kuin että olisimme joutuneet makaamaan sairaina pystymättä syömään tai tekemään mitään muutakaan.

Tänään saavutimme Antarktiksen merialueen eli olimme nyt virallisesti reissumme neljännessä maanosassa. Ulkoilman lämpötila oli pudonnut nollaan ja merikin oli pariasteista.

Laivamme Ushuaia taittamassa matkaa Antarktiksen vesillä.

 

Päivä 3: Saavutamme Eteläiset Shetlandsaaret

Toisen yön nukuimme jo paremmin, vaikka merenkäynti oli edelleen aika voimakasta. Kolmantena päivänä ohjelmassa oli taas luentoja. Meidät perehdytettiin Antarktiksella liikkumisen sääntöihin sekä pukeutumiseen. Lisäksi meitä koulutettiin tulevia rantautumisia varten. Saimme pelastusliivit sekä kumisaappaat, joita käyttäisimme aina mennessämme maihin kumiveneillä. Kumisaappaat piti desinfioida ennen maihin menoa ja sieltä tulon jälkeen, ettemme veisi eläimille vieraita bakteereja maihin tai paikasta toiseen.

Tällaisilla kumiveneillä rantauduimme Antarktikselle.

 

Tänään näimme ensimmäiset pingviinit, jotka hyppelivät meressä. Näimme myös valaan, joka kuitenkin oli melkoisen kaukana meistä. Jäävuoria ja pieniä saaria saatoimme myös havaita Ushuaian seilatessa hitaasti mutta tasaisen varmasti eteenpäin kohti ikijään peittämää Etelämannerta. Illalla saavutimme Eteläiset Shetlandsaaret (South Shetland Islands), jotka ovat osa Antarktista.  Merenkäynti rauhoittui huomattavasti iltaan mennessä. Maltoimme tuskin odottaa seuraavaa päivää ja sitä, että pääsisimme vihdoinkin astumaan jaloillamme Antarktikselle!

 

Päivä 4: Kaksi maissakäyntiä

Valkokulmapingviinipariskunta

Aamupäivällä pääsimme rantautumaan pienelle Cuvervillen saarelle, joka sijaitsee aivan  Antarktiksen niemimaan kupeessa. Siellä näimme suuren valkokulmapingviinien yhdyskunnan. Yhdyskunnassa riitti elämää, sillä pingviineillä oli juuri alkamassa lisääntymiskausi. Seurasimme mielenkiinnolla näiden lentokyvyttömien lintujen puuhia. Pingviinit rakensivat kivistä jonkinnäköisiä pesiä, joissa ne sitten tulisivat hautomaan muniaan. Hauskaa oli myös seurata joidenkin pingviinien menoa mereen peseytymään ja ruokailemaan, sekä toisten yksilöiden hyppelyä hyisen meren aalloissa. Jotkut pingviinit palasivat rantaan ja sukivat itseään. Olimme nähneet pingviinejä jo aiemmin Galapagos- saarilla, mutta tämä oli jotain aivan toista. Tänne jos minne pingviinit kuuluvat! Uskomatonta, että tällaisessa lumen ja jään valtakunnassa on näin paljon elämää!

Kuvassa näkyy vain osa tuhansista valkokulmapingviineistä.

 

Iltapäivällä astuimme ensimmäistä kertaa Antarktiksen niemimaalle, kun rantauduimme kumiveneillä Neko Harbouriin. Täälläkin vastassa oli valkokulmapingviinien yhdyskunta. Lumessa melko lähellä rantaa lepäili kaksi Weddellinhyljettä. Ne eivät paljon meistä turisteista piitanneet, katselivat hiukan meitä suurilla silmillään ja jatkoivat sitten uniaan.

Weddellinhylje on yleinen Antarktiksen asukki.

 

Eläinten seuraamisen lisäksi vaelsimme molemmissa rantautumispaikoissa lumessa ylös korkeille lumivuorille, joista näköalat alas jäävuorten saartamille poukamille olivat huikeat. Täällä lumi ja jää ovat erilaisia kuin Suomessa. Jään ja lumen sininen sävy oli erityisen mieleenpainuvaa. Antarktis oli tähän mennessä jo ollut enemmän kuin mitä olimme osanneet odottaa.

Kukkulan huipulla maisemia ihailemassa.

 

Päivä 5: Jäätä ja viimaa

Päivä alkoi huonosti. Kameramme oli edellisenä päivänä saanut sen verran kosteutta, ettei se suostunut toimimaan, vaikka se oli ollut yön kuivumassa lämpimässä hytissämme. Yritimme kuivata sitä hiustenkuivaajalla. Ei auttanut. Aamupäivällä pääsimme reilun tunnin mittaiselle kumiveneajelulle. Mukaan täytyi ottaa kakkoskamerana oleva vesitiivis pokkarikamera. Kuvien laatu ei ollut samaa luokkaa, ja lähikuvien ottamisen eläimistä sai myös unohtaa. Keli oli tänään kylmä ja tuulinen ja taivaalta tuli kaikkea mahdollista veden ja lumen väliltä. Näimme upeita jäävuoria sekä merileopardeja ja crabeater- hylkeitä. On uskomatonta, että eläimet pysyvät hengissä tällaisessa ilmastossa! Eikä nyt ollut edes kylmin aika vuodesta…

Antarktiksen jäävuoret olivat toinen toistaan hienompia.

 

Komentosillalla

Iltapäivällä ohjelmassa ollut rantautuminen piti perua, koska keliolosuhteet olivat sellaiset, ettei meitä uskallettu lähteä viemään maihin kumiveneillä. Sen sijaan matkasimme eteenpäin nopeasti vaihtelevissa olosuhteissa. Välillä Ushuaia jyräsi läpi liikkeelle lähteneiden jäämassojen. Jäälohkareiden päällä siellä täällä näkyi pingviinejä ja hylkeitä. Ulkona oli tänään todella kylmä. Onneksi olimme tervetulleita myös laivan komentosillalle, jossa kapteeni apulaisineen teki tarkkaa työtä klassisen musiikin soidessa taustalla ja navigoi Ushuaiaa eteenpäin Antarktiksen vesillä. Tämä oli todellinen tutkimusmatka, eikä mikään tavallinen risteily. Mitähän meillä vielä olisi odotettavissa…?

Valkokulmapingviinit palaamassa kalastusreissulta.