Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150

Hiekkaa ja suolaa Bolivian aavikolla

Siellä sitä vielä ihmetellään...

Lähdimme iltaseitsemältä yöbussilla kohti Uyunia. Vielä pysähtyessämme bolivialaiselle huoltoasemalle klo 2 yöllä kaikki näytti hyvältä. Bussi kulki halki ylänköjen. Ilma oli viileä, mutta onneksemme bussissa oli lämmitys. Klo 4 alkoivat ongelmat. Bussi pysähtyi keskelle ei mitään. Sitä tutkittiin ja korjattiin. Noin tunnin odottamisen jälkeen lähdimme uudelleen liikenteeseen. Sitä riemua ei kauan kestänyt. Noin kymmenen minuutin kuluttua pysähdyimme taas. Bussia korjattiin jälleen, nyt 20 minuutin ajan. Taas uusi yritys, eli ajoimme 10 minuuttia, mutta jälleen bussi joutui pysähtymään, tällä kertaa johonkin pieneen kylään. Raidetangon nivel oli hajonnut. Anun piti lähteä soittamaan Uyuniin matkatoimistoon, ettemme ehtisi varaamallemme suola-aavikkoretkelle. Linjan toisessa päässä sanottiin onneksi, että ei hätää, huomenna pääsisimme lähtemään retkelle.

Uyunin pikkukaupungin kellotorni

 

Noin kolmen tunnin odottamisen jälkeen kyllästyimme bussikuskin lupauksiin matkan pikaisesta jatkumisesta. Kuin tyhjästä oli parin korttelin päähän ilmestynyt rähjäinen bussi, jonka kyytiin oli menossa lisäksemme  yli kymmenen muutakin halukasta matkustajaa. Kolmen euron suuruinen maksu ei tuntunut paljolta, ottaen huomioon sen, että pääsisimme Uyuniin huilaamaan jo aamupäivällä, mikäli tämä bussi kestäisi 100km:n hiekkatierönkytyksen. Kestihän se! Saavuimme Uyuniin ennen klo 11:ta. Varmistimme vielä matkatoimistosta, että retki onnistuisi seuraavana päivänä. Löysimme edullisen hotellin ja pääsimme viettämään lepopäivää.

 

Seuraavana aamuna starttasimme kolmipäiväiselle retkelle. Suuntasimme ensin maailman suurimmalle suolatasangolle, Uyunin suola-aavikolle, joka sijaitsee yli 3600m merenpinnan yläpuolella. Uyunin suola-aavikko on yksi erikoisimmista paikoista, joissa olemme koskaan käyneet. Aavikko jatkui silmänkantamattomiin. Sen pinta-ala on suurempi kuin Titicaca- järven. Aurinko porotti kirkkaasti kohtisuorasti yllämme tehden vaaleasta aavikosta todella häikäisevän. Ilman aurinkolaseja ei pystynyt maisemaa katsomaan.

Anu temppuilemassa suola-aavikolla

 

Uyunin suola-aavikolla on myös saaria. Kuskimme Pablo ajoi meidät kuusi retkeläistä nelivetomaasturilla Incahuasin saarelle, jossa yli kymmenmetriset kukkivat kaktukset kohosivat korkeuksiin. Tämä paikka oli meistä erityisen hieno. Kipusimme saaren korkeimmalle kohdalle sillä välin, kun Pablo valmisti meille lounaan. Kaksi laamaa yritti saada kuivasta maasta itselleen syötävää. Täällä on sadekausi tammi-helmikuussa, mutta aavikolla suolan alla on koko ajan vettä. Suola tuntui kovalta jalkojen alla.

Suola-aavikon erikoisia maisemia

 

Myöhemmin iltapäivällä majoituimme hiukan suola-aavikon ulkopuolella sijaitsevaan suolahotelliin. Hotellin seinät oli tehty suolasta lukuunottamatta seinien alaosia. Hotellihuoneessa tuoksui samalta kuin Kreikan hotelleissa. Sänkykin oli valmistettu suolasta. Ulkona oli aaseja ja vikunjoita. Suolahotellissa oli muitakin kuuden hengen retkiseurueita oppaineen.  Illallinen ei ollut niitä parhaita. Toisaalta jos kolmen päivän retken hinta kyyteineen, majoituksineen ja aterioineen maksaa 70 euroa/hlö, ei voi odottaa luksusta ja gourmet- aterioita. Luksusta saimme ostamalla illallisen kanssa bolivialaista punaviiniä hintaan 5,50e/pullo. Ei paha hinta ottaen huomioon paikan, jossa olimme!

Tässä suolahotellissa yövyimme.

 

Toisena retkipäivänä ajoimme pitkän matkan halki autiomaan. Näimme useita laguuneita flamingoineen. Täällä on ainakin kolmen sortin flamingoja. Emme ole koskaan nähneet niin paljon flamingoja kuin tänään! Pablo taikoi meille taas lounaan. Lounaat ovat olleet retken parhaita aterioita, vaikkeivat nekään mitään luksusta ole olleet. Kuitenkin plussana mainittakoon, että ruoka on katettu hienosti esille kunnon astioihin, eikä meidän ole tarvinnut syödä kertakayttöastioista. Olemme syöneet keskellä luontoa kivipöytien ääressä. Pablo on virittänyt meille puhtaan pöytäliinan astioiden alle. Ruokalajeja on ollut useita.

Flamingot laskeutumassa laguunille

 

Ajoimme läpi maailman korkeimmalla sijaitsevan autiomaan. Korkeus merenpinnasta täällä on n. 4500m. Aurinko porotti lämpimästi, mutta tuuli viilensi ilmaa. Täällä aurinko on erityisen petollinen, sillä ohut ilma lisää polttavuutta. Koska tuuli viilentää ilmaa, palamista ei huomaa.

Pysähdyimme keskellä autiomaata katsomaan erikoisia kivimuodostelmia. Niistä kuuluisin on kivipuu (Tree Stone). Alueella oli paljon muitakin hienoja muodostelmia, mutta kivipuu kyllä erottui muista edukseen.

Tree Stone eli Kivipuu koko komeudessaan

 

Toisen päivän viimeisenä  käyntikohteena meillä oli punainen laguuni. Tämänkin laguunin ympärillä oli valkoista suolaa. Laguuni on joskus ollut suurempi. Näimme flamingoja, jotka etsivät laguunista ravintoa. Laguunin väri muuttuu sään ja vuorokaudenajan mukaan. Esimerkiksi pilvisellä säällä laguuni on ruskea. Aikaisin aamulla sekä illalla väri on puolestaan valkoinen.

Punaisen laguunin värit olivat häikäisevät.

 

Toisen yön vietimme keskellä aavikkoa sijaitsevassa savitiilistä tehdyssä alkeellisessa majatalossa. Suihkua ei ollut. Vessojen  ja koko talon siisteys oli mitä sattui. Suomalaiset hygieniapassikouluttajat olisivat kauhistelleet keittiötä, jossa illallisemme valmistettiin. Pablo putsasi autoa hiekkapölystä. Eräältä matkaseurueemme jäseneltä varastettiin tässä epämääräisessä majapaikassa  käytävällä latauksessa oleva kännykkä illalla. Epäilimme paikallisia, jotka hiippailivat pitkin käytävää illan aikana. Yövyimme kuuden hengen makuusalissa. Nukuimme kylmyyden ja sotkuisen sängyn takia makuupusseissa.

Lähdimme matkaan kolmantena retkipäivänä jo klo 5.30. Aavikon pienet vesilammikot olivat jäässä. Autossa ei toiminut lämmitys. Aurinko kuitenkin nousi ja alkoi mukavasti lämmittää. Näimme geysirin ja kuumia lähteitä, mutta esimerkiksi Yellowstoneen verrattuna ne eivät olleet mitenkään erikoisia.Kukaan ryhmäläisistämme ei halunnut pulahtaa erääseen kuumaan lähteseen, jonka lämpötila oli 30 astetta. Tämä kuuma lähde oli pieni ja täynnä turisteja. Ei kovin houkutteleva siis.

Tämän kuuman lähteen höyry on kuulemma myrkyllistä.

 

Retken lopuksi näimme vielä vihreän laguunin, joka pettymykseksemme ei ollutkaan vihreä, vaan aivan harmaa. Vihreä tämä laguuni on kuulemma keskipäivän aikaan, kuin aurinko paistaa korkealta. No, olimmehan noita laguuneita jo tällä retkellä nähneet useita. Sitten Pablo heitti meidät Bolivian ja Chilen rajalle ja lähti itse ajamaan takaisin Uyuniin. Raja oli periaatteessa mökki keskellä autiomaata. Meitä tultiin hakemaan Chilestä käsin. Chilen rajamuodollisuudet hoidettiin yllätykseksemme vasta 47km:n päässä rajalta sijaitsevassa San Pedro de Atacama- nimisessä kaupungissa, jonne olimme kaikki menossa. Laskeuduimme alas 2500m:iin merenpinnasta. Ilma oli pitkästä aikaa kuuma. Oli aika kaivaa taas esiin hellevaatteet.

Bolivian rajalla ei paljon tarkastuksia tehty. Leima passiin ja menoksi...

 

Facebooktwitterby feather
Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Päivi 17.11.2011 at 23:51

    Hienoa, ootte päässeet ajamaan ”romurallia” bussin kyydissä :D Pablolle terveisiä!

    • Reply anu/pete 18.11.2011 at 03:07

      Harmi vaan ku se romu hajos :) Pablolle kerrotaan terveiset ku seuraavan kerran nähdään..

    Leave a Reply