Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150
Monthly Archives

elokuu 2011

Glacier National Park

Jatkoimme länsirannikon kansallispuistojen kiertämistä. Seuraavana oli vuorossa Glacier National Park, joka sijaitsee Pohjois-USA:ssa Montanan osavaltiossa lähellä Kanadan rajaa. Ajettuamme sisään puistoon kiinnitimme heti huomiota hienoihin maisemiin, jylhiin Kalliovuoriin, vuoristojärviin, lumilaikkuihin ja jäätiköihin vuorten rinteillä. Löysimme telttapaikan leirintäalueelta, pystytimme pikku telttamme ja lähdimme maisemakierrokselle.

Näkymä Hidden Lakelle

 

Vaikka Glacier National Park ei ylpeile eläimistöllään Yellowstonen tavoin, näimme siellä silti paljon villieläimiä. Heti ensimmäisenä iltana asteli herra vuorivuohi infokeskuksen parkkipaikalla. Juuri olimme puhuneet Yellowstonesta lähdön jälkeen siitä, että vuorivuohia olisi mukava nähdä, kun emme Yellowstonessa niitä nähneet!

Paksusarvilammasuros

Yö teltassa sujui jo rutiinilla. Ilta oli suht lämmin, mutta aamuyöllä lämpötila laski reilusti alle 10 asteen ja teltassa tuli hiukan kylmä. Heräsimme kuitenkin jo ennen aamun sarastusta klo 5.30, sillä jos haluaa nähdä eläimiä, aamut ovat parhaita aikoja niiden bongaamiseen. Leirin purku tapahtui alle 15 minuutissa. Ajoimme samalle parkkipaikalle, jossa olimme edellisenä iltana nähneet vuorivuohen. Ilma oli niin usvainen, että luulimme päivästä tulevan pilvisen. Parkkipaikalla meitä odotti yllätys: Siellä oli kolme suurikokoista eläintä. Emme ensin tienneet, mistä eläimistä oli kyse. Ajettuamme lähemmäs huomasimme, että ne olivat paksusarvilampaan uroksia kaikki kolme! Yellowstonessa näimme kyseisen lajin naaraita ja karitsoja, ja nyt kuin tilauksesta näimme uroksia. Jälleen kerran aikainen herätys kannatti!

Vuorivuohinaaras

 

Murmeli ihmetteli meitä ja me sitä

Lähdimme vaeltamaan ylös vuorille reittiä, joka kulki osittain lumen päällä. Ilma oli kirpsakka, mutta kun aurinko nousi ja sumu hälveni, päivästä tuli kaunis ja lämmin. Reitti kulki halki niittyjen. Näimme reitin varrella kaksi valkoista vuorivuohta, naaraan ja poikasen. Lisäksi niityillä kirmasi pulleita murmeleita ja maaoravia. Reitin maisemat olivat henkeäsalpaavia. Lumilaikkuiset jylhät vuoret ympäröivät meitä koko ajan, ruoho oli kauniin vihreää ja taivas ja järvet kirkkaansinisiä.

 

 

Lumisen vaellusreittimme varrelta

 

Myös seuraavana aamuna lähdimme liikkeelle aamun sarastaessa. Tavoitteena oli tällä kertaa nähdä ainakin karhuja ja hirviä. Luulimme hyvän tuurimme loppuneen, kun eläimiä ei tuntunut näkyvän missään. Lopulta näimme karhun tallustelevan vuoren rinteellä lähellä autotietä. Kyseessä oli harmaakarhu (grizzly bear). Harmaakarhulla on mustakarhua hurjempi maine, koska se syö kasvisravinnon lisäksi raatoja.  Se on myös mustakarhua suurempi ja muistuttaa ulkoiselta olemukseltaan suomalaista karhua.  Amerikkalaiset tuttumme varoittelivat meitä harmaakarhuista. Tämä karhu oli kuitenkin turvallisen välimatkan päässä.

Lähdimme vaeltamaan 12,5 km:n mittaista reittiä. Reitti kulki ensin ohi kauniiden vuoristojärvien ja lähti lopulta nousemaan ylös vuorille. Maisemat olivat jälleen kerran upeat. Emme nähneet pitkään aikaan eläimiä (lukuun ottamatta oravia), mutta kun lähestyimme määränpäätä, vastaantulevat ihmiset kertoivat, että ylhäällä määränpäämme (vuoristomökki) lähellä oli harmaakarhunaaras kahden pennun kanssa. Siellä karhut odottivatkin meitä. Yllätimme ne nukkumasta päiväunia n. 100 metrin päässä vaelluspolustamme. Ne eivät välittäneet meistä ollenkaan, vaan nauttivat auringosta niityllä.

Päiväunilta yllätetyt karhut

 

Evästauon jälkeen lähdimme vaeltamaan takaisin samaa reittiä. Vaellettuamme muutamia satoja metrejä huomasimme karhun melko lähellä polun vasemmalla puolella. Pian näimme toisen samannäköisen karhun. Silloin tajusimme, että ne olivat aiemmin nukkumassa näkemämme kolmikon karhunpennut. Pennut olivat jo niin isoja, etteivät ne yksin nähtyinä näyttäneet kovinkaan pennuilta enää. Sitten heräsi kysymys: – Missä on emo?  Halusimme saada näköhavainnon siitä ennen kuin jatkaisimme matkaa. Hakeuduimme avoimelle paikalle ja otimme varmuuden vuoksi isot kivet käteemme. Pieni pelko hiipi mieliimme. Mitä jos olemmekin emon ja pentujen välissä? Pian havaitsimme karhuemon toisella puolella polkua pentuihin nähden. Olimme siis hetkeä aiemmin kulkeneet niiden välistä! Onneksi karhuemo ei tuntunut pitävän ihmisiä uhkaavina, eikä siis tullut meille murisemaan, vaan jatkoi ruokailua kaikessa rauhassa. Siinäpä oli meille karhuseikkailua riittämiin!

Hirvet vaelluspolun varrella

Sen päivän eläinhavainnot eivät edes loppuneet siihen. Paluumatkalla näimme pusikossa naarashirven (moose) vasikan kanssa, mikä oli oikein herttainen näky. Ajaessamme pois vaelluksen lähtöpaikalta näimme pellolla tien laidassa vielä mustakarhuemon kolmen pienen kirmaavan pennun kanssa. Tuon päivän aikana näimme siis yhteensä kahdeksan karhua.

Vaeltamassa Glacierin huikeissa maisemissa

 

Glacier National Parkista jäivät päällimmäisenä mieleen upeat maisemat ja hauskat villieläinkokemukset. Kansallispuisto on yhtä lailla vierailun arvoinen kuin esim. Yellowstone tai Yosemite. Jätimme Glacierin taaksemme ja suuntasimme kohti Kanadaa. Ties mitä siellä olisi vielä odotettavissa…

Aikainen aamu Glacierissa

 

Kolme päivää Yellowstonessa

Yellowstonen pohjoinen sisäänkäynti

Yellowstonen kansallispuisto oli meille yksi tämän reissun pääkohteista. Tämä USA:ssa pääosin Wyomingin osavaltiossa sijaitseva puisto on maailman vanhin kansallispuisto. Se perustettiin vuonna 1872. Yellowstone on alueena  suuri, joten halusimme varata sinne aikaa n. kolme päivää. Ajoimme alueelle Idahon osavaltiosta, eli käytimme ns. läntistä sisäänkäyntiä. Yhteensä puistolla on viisi sisäänkäyntiä. Puiston sisällä pystyy ajamaan hyvin autolla, sillä tieverkosto on hyvä. Myös eläimiä näkee autosta käsin. Kaikkea ei tosin autosta näe, joten vaeltaminen puistossa kannattaa myös.

Old Faithful- geysirin purkaus

Aloitimme Yellowstoneen tutustumisen kiertelemällä ja katselemalla kuumia lähteitä ja geysirejä. Yellowstonessa on maailman suurin kuumien lähteiden alue, ja sen kyllä huomasi!  Kuumat lähteet ja geysirit muistuttivat hyvin paljon Islannin vastaavia, mutta niitä oli paljon enemmän. Kävimme katsomassa kuuluisan Old Faithful- geysirin purkausta. Purkaus kesti ainakin minuutin, kun taas Islannin geysirin purkaus vain muutamia sekunteja. Kuumia lähteitä oli myös kiva käydä katsomassa. Kiehuva vesi höyrysi ja ilmoille pääsi lähteistä hiukan epämiellyttävä tuoksu. Monet lähteet olivat todella hienon värisiä ja kirkasvetisiä, usein sinisiä. Joidenkin lähteiden kuparinvärinen maaperä sopi hienosti yhteen sinisten lähteiden kanssa. Joissain kohdissa maasta pulppusi harmaata mutaliejua.

Yellowstonen kuuma lähde

 

Yellowstonessa oli paljon ihmisiä, mutta koska alue on suuri, ei ruuhkia ollut. Leirintäalueet tuntuivat kyllä olevan täynnä, vaikka menimme sinne sunnuntaina. Saimme kuitenkin paikan eräästä alueen monista leirintäalueista. Pieni telttamme oli jälleen hauska ilmestys isojen telttojen rinnalla.

Harmaakarhu

Tässä kohdin voi mainita, että USA:n leirintäalueilla on tarkat ohjeet koskien ruokien säilytystä. Mitään ruokia ja juomia ei saa pitää teltassa, vaan kaikki tällainen on pidettävä autossa. Karhut nimittäin haistavat ruuat ja juomat ja tulevat helposti vierailulle. Se taas ei ole hyvä juttu, sillä suurin osa karhun ihmisille aiheuttamista vammoista / kuolemista johtuu ”ruokayhteenotoista.”

Vaikka Yellowstonessa aurinko paistoi ja päivällä oli lämmin, laski aamuyöllä lämpötila alle viiteen asteeseen.  Teltassa pärjäsi juuri ja juuri, kun laittoi makuupussin sisään silkkilakanan ja nukkui hiihtokerrasto päällä ja villasukat jalassa. Aivan toista kuin esim. Texasissa, missä nukuimme teltassa mahdollisimman vähissä vaatteissa makuupussin päällä ja silti hikoilimme!

Biisonilaumaa

Toisena päivänä lähdimme etsimään eläimiä. Yellowstonen alueella elää satoja eläinlajeja. Biisonilaumoja näkyi pelloilla, teiden varsilla, välillä jopa teillä ja yhdellä kuumien lähteiden alueella. Hiekka pöllysi, kun urokset ottivat mittaa toisistaan lähestyvän lisääntymiskauden alla. Ne yrittivät välillä riistää toisiltaan naaraita. Siinä olivat pikkuvasikat ihmeissään, ja ihmiset myös! Biisoniuros on kyllä aikamoinen ilmestys  – jykevä lihaksikas etukroppa, kuola valuu suusta, ääni on pelottava ja katse tuima. Kerran olimme ulkona autosta katselemassa ja kuvaamassa biisoneita, kun eräs uros päätti lähteä ylittämään tietä. Se pysähtyi automme kohdalle ja jäi siihen nököttämään n. 10 minuutiksi. Emme päässeet takaisin autoon, vaan meidän piti odotella tien sivussa. Muitakin biisoneita oli liikenteessä lähettyvillä, joten välillä jouduimme piilottelemaan muiden autojen takana, ettemme joutuneet liian lähelle uroksia. Vihdoin iso uros poistui tieltä ja pääsimme autollemme. Onneksi biisoniuros ei häiriintynyt autostamme, vaan antoi sen olla rauhassa.

Biisoni vahtimassa autoamme

 

Biisonien lisäksi näimme Yellowstonen nisäkkäistä kahta eri hirvilajia (elk / moose), peuroja, mustakarhuja ja harmaakarhun. Biisoneita lukuun ottamatta kaikkia näitä lajeja näkee parhaiten aikaisin aamulla, mutta hyvällä tuurilla myös muulloin. Vietettyämme toisenkin yön teltassa eräällä toisella leirintäalueella lähdimme aamulla kuuden jälkeen liikenteeseen. Lähdimme vaeltamaan Mt. Washburn- nimiselle vuorelle. Olimme ensimmäisten ihmisten joukossa, joten mahdollisuudet eläinten bongaamiseen olivat hyvät. Vaellettuamme melko ylös eteemme avautui ihastuttava näky: Seitsemän paksusarvilampaan muodostama lauma oli hiekkatien laidalla vuoren rinteellä! Kolmella naaraalla oli jokaisella oma karitsa, yksi naaras oli ilman poikasta. Villilampaat eivät tuntuneet pelkäävän ihmisiä, vaikka meitä kerääntyi lopulta paikalle kymmenen. Ne laskivat meidät jopa parin metrin päähän ja poseerasivat hienosti kameran edessä. Näimme ylempänä vuorella toisenkin lauman, mutta lampaat olivat kauempana. Tien laidalla näkemämme lauma oli poistunut paikalta ilmeisesti lisääntyvän ihmismäärän ärsyttämänä, joten niitä emme enää alastulomatkalla nähneet. Olipa siis hyvä, että lähdimme ajoissa liikkeelle!

Paksusarvilampaat vuoren rinteellä

 

Hanka-antilooppeja

Yellowstonen isoista nisäkkäistä meiltä jäi näkemättä susi, kojootti ja kettu. Näitä eläimiä on vaikeampi nähdä. Esim. kojootti saalistaa yöllä. Hanka-antilooppejakaan emme puistossa nähneet, mutta kun poistuimme sieltä ns. pohjoisen sisäänkäynnin kautta, näimme niitä pellolla aivan puiston ulkopuolella. Tämä kruunasi vierailumme Yellowstonessa.

 

Kalasääski

Yellowstonessa elää n. 180 eri lintulajia. Sorsia ja varsinkin hanhia on paljon. Kalasääskiä näimme jonkin verran. Näimme myös harvinaisemman valkopäämerikotkan (joka on USA:n kansallislintu), mutta siitä emme ehtineet saada kunnon kuvaa.

Yellowstone on todellinen luonnonystävän paratiisi. Puisto on melko kaukana kaikesta, joten sinne päästäkseen täytyy nähdä vaivaa. Meille jäi Yellowstonesta hienoja muistoja sekä valtava määrä valokuvia.

 

 

Kuuma lähde

 

Mammoth Lakes ja Yosemite

Meille tarjoutui hyvä tilaisuus päästä tutustumaan Yosemiteen, yhteen USA:n monista tunnetuista kansallispuistoista. Isäntäperheeni (Anu) vanhemmat Bill ja Deb valmentavat edelleen High Schoolin maastojuoksujoukkuetta, ja he pitivät joukkueelleen leirin Mammoth Lakes- nimisessä kaupungissa Kaliforniassa. Meidät kutsuttiin mukaan, ja mielellämme suostuimme tarjoukseen, sillä Mammoth Lakes sijaitsee vain 45 minuutin ajomatkan päässä kansallispuiston itäiseltä sisäänkäynniltä.

Murmeli

Yosemiten must see- paikkoihin kuuluvat lukuisat alueen vesiputoukset vaellusreitteineen, niityt mielenkiintoisine eläinlajeineen sekä kupolinmuotoiset kalliohuiput (dome). Myös Glacier Point- näköalapaikalta kannattaa käydä katsomassa maisemia. Kansallispuisto on valtava. Esimerkiksi itäiseltä sisäänkäynniltä ajaa autolla Glacier Point- näköalapaikalle yli kaksi tuntia. Ruuhkiin kannattaa kuulemma varautua, jos aikoo mennä Yosemiteen viikonloppuna. Me menimme sinne arkena, joten ruuhkia ei onneksi ollut. Korkeuserot puiston sisällä ovat niin suuret, että kun ylemmissä kohdissa päivälämpötila jää reiluun 20 asteeseen, niin alemmissa kohdissa saa hikoilla 30 asteen helteessä.

Yosemiteen kannattaa varata ainakin kaksi kokonaista päivää. Meillä oli juuri tämän verran aikaa. Ensimmäisenä päivänä keskityimme Tuolumne Meadowsin (niitty) alueeseen. Näimme niityllä maaoravia, murmeleita, peuroja ja haukkoja. Niityllä virtasi puroja, ja kerran ylitimme puron jalkaisin, kun halusimme päästä niityn toisella laidalla sijaitsevalle kalliolle. Vesi oli jäätävän kylmää!

Maaoravat valppaina

 

Urospeura

 

Niityn laitamilla kohoaa kaksi kupolinmuotoista kalliohuippua, Lembert Dome ja Pothole Dome.  Kipusimme niille molemmille. Tämä kävi erinomaisesta treenistä, varsinkin kun niitty sijaitsee reilusti yli 2000m merenpinnan yläpuolella. Näkymät varsinkin korkeammalta huipulta (Lembert Dome) olivat todella hienot. Pidimme evästauon ylhäällä huipulla ihastellen samalla maisemia ja etsien mahdollisia karhuja. Karhuja emme tosin tällä kertaa nähneet.  Kipuaminen ylös huipulle vaati tarkkuutta, sillä joissain kohdissa kallioseinämä oli melko jyrkkää. Pitäväpohjaiset vaelluskengät olivat hyvä valinta. Myös alaspäin tuleminen oli tarkkaa puuhaa, ettei päässyt liukastumaan. Onneksi kalliot olivat kuivia.

Lembert Domen huipulla

 

Toisena päivänä perehdyimme itse Yosemite Valleyyn, joka lienee puiston suosituin kohta. Siellä sijaitsevat puiston kuuluisimmat vesiputoukset, näköalapaikka Glacier Point sekä monet kupolinmuotoiset vuorenhuiput, joista tunnetuin on Half Dome. Emme kivunneet laakson kupolihuipuille, vaan valitsimme päivävaellukseksemme vaelluksen ylös Yosemite Falls- vesiputousten huipulle.

Yosemite Falls koostuu kolmesta peräkkäisestä putouksesta, ala-, keski- ja yläputouksesta. Korkeutta näillä putouksilla on yhteensä yli 700 metriä, joten vaellus ylös yläputousten yläpuolelle oli pitkä ja raskas. Lämpötilakin kipusi yli 30 asteeseen alhaalla laaksossa, mutta mitä ylemmäs vaelsimme, sen viileämmäksi ilma muuttui ollen kuitenkin melkoisen lämmin koko vaelluksemme ajan.  Vaellukseen ylös ja takaisin alas eväs- ja kahlaustaukoineen ylhäällä huipulla kului n. neljä tuntia. Matkaa kertyi n. 13km ja korkeuseroa 740m.

Yosemite Falls

 

Rankan vaelluksen jälkeen ajoimme Glacier Point- näköalapaikalle. Näkymät ylhäältä olisivat varmasti olleet hienot, mutta nyt asiaa haittasivat metsäpalot. Kansallispuiston alueen punertavanvärinen suuri mäntylaji vaatii tulta lisääntyäkseen, joten puita oli sytytetty palamaan. Oli suoranainen ihme, että palot eivät olleet levinneet hallitsemattomiksi, vaan rajoittuivat tiettyihin alueisiin. Savu kyllä teki ilmasta kurjan hengittää joissain paikoissa. Hyviä valokuvia ylhäältä näköalapaikalta oli mahdoton saada.

Savuinen näkymä Yosemiten laaksoon

 

Devil's Postpile- kalliomuodostelma

Kun emme vielä olleet saaneet tarpeeksemme vesiputouksista, päätimme seuraavana päivänä lähteä katsomaan Mammoth Lakesin sateenkaariputousta ennen paluuta Lake Tahoelle. Ajoimme laskettelukeskukseen, josta lähti busseja tasaisin väliajoin putouksille. Pääsimme taas vaeltamaan muutaman kilometrin, kun jäimme pois kyydistä ennen putouksia. Halusimme nähdä Devils Postpile- nimisen kalliomuodostelman. Sieltä jatkoimme vaellusta Rainbow Falls- putoukselle. Putous oli matala verrattuna Yosemiten putouksiin, mutta hyvin erilainen. Putousta pääsi katsomaan ylhäältä käsin, ja sään ollessa aurinkoinen muodostui putouksen alaosaan sateenkaari. Keskipäivä on paras ajankohta mennä putoukselle, koska silloin aurinko paistaa oikeasta suunnasta ja sateenkaaren värit erottuvat parhaiten.

Rainbow Falls

 

Pikku matkamme Mammoth Lakes- kaupunkiin ja Yosemiten oli oikein onnistunut. Yosemiten kansallispuisto on ehdoton tutustumiskohde Länsi-USA:ssa, jos on kiinnostunut luonnosta. Me aiomme vielä tämän reissun aikana käydä muissakin USA:n kansallispuistoissa. Niistä kirjoitamme myöhemmin.

Amerikassa kaikki on suurta, kuten Yosemiten kävyistä näkyy

 

Lake Tahoe – Sierra Nevadan helmi

Renon keskustaa

Matkamme jatkui Las Vegasista halki Nevadan autiomaan kohti Pohjois-Nevadaa. Siellä täällä keskellä autiomaata oli pieniä kyliä ja kaupunkeja. Ihmettelimme, miten ihmiset voivat asua sellaisissa paikoissa. Törmäsimme myös erikoiseen sääilmiöön – Nevadan autiomaassa ukkosti ja satoi. Myös pieniä hiekkamyrskyjä oli paikka paikoin, mikä taas ei ole niin harvinaista. Saavuimme noin seitsemän tunnin ajourakan jälkeen Renoon. Reno on Las Vegasin tapainen kasinokaupunki, mutta kymmenen kertaa vaatimattomampi. Tapasimme siellä vaihto-oppilasvuoteni (Anu 1991-92) isäntäperheen vanhemmat Debin ja Billin. Matkasimme myöhemmin illalla heidän kanssaan ylös vuorten taa Lake Tahoelle.

Lake Tahoen näköalapaikalla

 

Lake Tahoe on satumaisen kaunis järvi Sierra Nevadan vuoristossa, Nevadan ja Kalifornian osavaltioiden alueella. Kaupungit ja kylät reunustavat järveä, ja paikka on amerikkalaisten suosima matkailukohde. Lake Tahoe on USA:n toiseksi syvin järvi (syvimmillään n. 500m). Lake Tahoen ilmasto on mukava.  Kesät ovat kuivia ja lämpimiä. Aurinko paistaa usein, ja pitkälle syksyyn on aurinkoista ja lämmintä. Lunta tulee reilusti, mutta talvet ovat Suomen talvea valoisampia ja lämpimämpiä. Mainittakoon, että viime talvena alueen laskettelukeskuksiin tuli parhaimmillaan 10 metriä lunta, joten rinteet olivat auki pitkälle kevääseen ja alkukesään. Lake Tahoella voi olla saman päivän aikana laskettelemassa ja rannalla!

Sand Harbor, Lake Tahoe

 

Majoituimme Debin ja Billin vuorenrinnetaloon. Klo 5.30 ensimmäisenä aamuna heräsimme yllättäen kovaan kolinaan. Karhu yritti avata autotallin nosto-ovea, koska autotallissa oli tyhjä koiranruokien säilytysastia, josta kantautui ruuan tuoksua kontion sieraimiin. Karhu olikin saanut ovea reilusti auki ja vetäissyt pihalle ison ruoka-astian, mutta jäänyt saaliitta. Emme nähneet karhua, vaikka nukuimme huoneessa, joka sijaitsi autotallin vieressä.  Bill näki karhun ja säikäytti sen tiehensä. Eipä sinä aamuna sitten tarvinnutkaan enää nukkua, vaan lähdimme aikaisin aamulla juoksulenkille ihailemaan maisemia.

Kaupunki, jossa majoituimme, on nimeltään Incline Village. Incline sijaitsee Nevadan puolella järven pohjoispäässä.  Siellä asuu myös muitakin tuttuja, kuten Brenda (Anun koulukaveri) perheineen. Brenda ja hänen miehensä Jay veivät meidät veneajelulle järvelle. Menimme Lake Tahoen ehkä kuuluisimpaan kohtaan, Emerald Bayhin. Rantauduimme ja kävelimme ylös Eagle Falls- putouksille.  Näimme putousten lähellä karhun, joka oli etsimässä ruokaa. Karhu oli hyvin vaaleanruskea ja iso, eikä se välittänyt meistä yhtään, vaikka seurasimme sitä pitäen kuitenkin turvallisen n. 50 metrin mittaisen välimatkan. Siinä meillä oli siis kaksi karhukokemusta saman päivän aikana! Ja vielä viimeisenä yönä ennen lähtöämme kohti Pohjois-USA:ta ilmeisesti sama nalle päätti tulla vierailulle klo 2 aamulla. Se avasi taas autotallin oven ja etsi ruokaa tallista. Tällä kertaa näimme sen. Yritimme pelotella sitä pois, mutta karhu ei vaikuttanut kovinkaan säikyltä. Lopulta se kuitenkin meni menojaan, eikä onneksemme yrittänyt tulla sisään huoneeseemme.

Emerald Bay, Lake Tahoe

 

Paddleboarding

Lake Tahoella oli reissumme toinen hengähdystauko. Pesimme pyykkiä, kävimme juoksemassa, vietimme aikaa Inclinen Villagen hiekkarannalla grillijuhlien, auringonoton ja uimisen merkeissä, ajoimme kauniin reitin järven ympäri sekä kokeilimme paddleboarding- nimistä lajia.  Paddleboardingissa seisotaan lainelaudan tapaisella laudalla ja melotaan eteenpäin. Lake Tahoe on tähän lajiin mitä sopivin paikka, koska vesi on hyvin kirkasta ja näkyvyys hyvä. Veneitä liikkuu jonkun verran, joten aalloistakin pääsee nauttimaan.

Virginia City

Kävimme myös Renossa kaupoilla ja uusimassa automme vuokraussopimuksen sekä katsomassa Renon kasinoita, joita ei kylläkään voi ollenkaan verrata Las Vegasin vastaaviin. Eräänä toisena päivänä kävimme Virginia Cityssä, vanhassa lännenkaupungissa. Teimme myös kolmen päivän reissun Mammoth Lakes- nimiseen kaupunkiin Kalifornian puolelle. Kävimme sieltä käsin tutustumassa Yosemiteen, joka on USA:n yksi tunnetuimmista kansallispuistoista. Tästä reissusta kirjoitamme seuraavassa artikkelissamme.

Sierra Nevadan vuoristossa kannattaa harrastaa koskenlaskua. Tarjolla on monenlaisia vaihtoehtoja. Kosket on luokiteltu kuuteen eri tasoon. Taso 1 tarkoittaa rauhallista melomista hitaasti virtaavalla joella, taso 6 rajua koskenlaskua vaativissa putouksissa. Menimme Debin ja Billin kanssa Truckee- joen koskenlaskuun, jonka hurjimmat kohdat olivat tasoa 3. Pelastusliivit ja kypärä kuuluivat pakollisen varustukseen. Olimme neljistään kumiveneessä ja mukanamme oli koulutettu työntekijä, joka antoi meille toimintaohjeita ja ohjasi venettä perällä. Laskimme n. seitsemän mailin mittaisen matkan. Aikaa tähän kului n. kaksi tuntia. Joukossa oli helppoja ja rauhallisia pätkiä sekä muutama hurjempi pätkä. Selvisimme rajuimmista osioista hienosti, mutta totta kai siinä hommassa kastui, ja vesi oli todella kylmää! Pääsimme myös pelastustehtäviin, kun pari muuta venettä kaatui kolmostason koskessa ja ihmiset joutuivat veden varaan. Toisten tehtävänä oli noukkia ihmiset ja melat ylös joesta kumiveneisiin.

Takana oppaamme, keskellä Deb ja Anu, edessä Pete taiteilee reunalla ja Bill vieressä

 

Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista Lake Tahoella oli Brendan ja Jayn meille järjestämä lentoretki. Pariskunta omistaa osittain pienkoneen, ja Jaylla on ollut lentolupa kahden vuoden ajan. Matkasimme Minden- nimiseen kaupunkiin Nevadan puolella ja otimme sieltä koneen allemme. Lensimme ensin ihailemaan Lake Tahoeta ilmasta käsin. Maisemat olivat sanoinkuvaamattomat! Sitten suuntasimme kohti Kaliforniaa, jossa laskeuduimme Columbia- nimiseen kaupunkiin. Sieltä sitten lentokenttäkyydillä Myrphys- nimiseen kaupunkiin. Myrphys on pieni kaupunki viehättävine erikoisliikkeineen. Siellä sijaitsee myös Mercer Caverns.  Mercer Caverns on erikoinen luolamuodostelma. Kävimme tutustumassa kyseiseen paikkaan. Menimme syvälle maan sisään ja näimme erikoisen näköisiä ja värisiä kalliomuodostelmia. Luolassa oli mukavan viileää verrattuna ulkoilmaan! Lensimme myöhemmin iltapäivällä takaisin Mindeniin, Nevadaan. Lento takaisin ilman kierrosta järven yläpuolella kesti n. 40 min.

Iso kuva: Juuri lennolta palattu. Pieni kuva: Haloo haloo kuuleeko lennonjohto?

 

Koimme Lake Tahoella mukavia hetkiä ja saimme nauttia monenlaisista aktiviteeteista. Säät suosivat vierailuamme. Lake Tahoelle olisimme voineet jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta matkan on jatkuttava suunnitelmien mukaisesti.

Grillijuhlat rannalla

 

Las Vegas – valokeidas keskellä autiomaata

Las Vegasiin on kuuleman mukaan hienointa saapua pimeällä. Vuorten ympäröimä keskellä ei mitään sijaitseva kaupunki uinuu valomeressä, ja tämä näkymä avautuu autoilijalle pitkän autiomaaetapin jälkeen.  Uinuva tämä Etelä-Nevadassa sijaitseva kaupunki ei oikeasti ole. Las Vegas on suosittu turistikaupunki, jonne ihmiset tulevat pelaamaan ja juhlimaan. Las Vegasissa on myös mahdollista ”matkustaa” kaukaisiin kaupunkeihin, Pariisiin, Venetsiaan, Luxoriin, New Yorkiin jne. Päiväsaikaan Las Vegas on melko tylsän näköinen kaupunki, mutta kun ilta pimenee ja miljoonat värivalot syttyvät, paikka saa uuden ilmeen.

Las Vegas kauempaa katsottuna

 

Me saavuimme Las Vegasiin keskellä kuumaa päivää. 42 asteen helle tuntui tukalalta, vaikka ilmankosteus oli alhainen. Ilmastoidussa autossa oli mukava matkustaa, joten lähdimme ensimmäiseksi käymään alle tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalla Hoover Damilla.

Hooverin pato

Hoover Dam on Nevadan ja Arizonan rajalla sijaitseva suuri pato. Alueen läpi virtaava joki on padottu sen yhteydessä toimivan vesivoimalan vuoksi. Pato on samalla myös nähtävyys. Patoon voi tutustua joko omatoimisesti tai maksullisen kiertokäynnin avulla. Vastaavanlaisia patoja löytyy muualtakin USA:sta.

Patoon tutustuessa tulee kulkeneeksi vuoroin Nevadan, vuoroin Arizonan puolella. Nevadan puolella sijaitseva kello näyttää Nevadan aikaa ja Arizonan puolella sijaitseva kello Arizonan aikaa. Aikaeroa näillä kahdella osavaltiolla on yksi tunti.

Hoover Damilta palasimme takaisin Las Vegasiin Anun vaihto-oppilasvuodelta tutun koulukaverin luo. Aeon ja hänen tuleva vaimonsa Jana asuvat omakotitalossa alle 10km:n päässä keskustasta. Talon pihalla sijaitsevaan uima-altaaseen oli aivan mahtava pulahtaa viilentymään ennen valmistautumista Las Vegasin yöelämään.

Las Vegasin värivaloja

 

Las Vegasissa on edullista yöpyä. Motellihuoneen kahdelle hengelle saa noin 40 dollarilla, eivätkä kasinohotellitkaan ole kalliita. Me emme hotellia tarvinneet, mutta hyödynsimme silti kasinohotellien palveluita. Veimme auton iltapimeässä ns. valet- parkkiin. Valet toimii siten, että auto viedään hotellille, josta hotellin työntekijä vie sen parkkipaikalle. Kun asiakas haluaa autonsa takaisin, näyttää hän vain koneelle aiemmin saamansa parkkitositelapun (tai antaa lapun valet- työntekijälle). Auto saapuu asiakkaalle yleensä muutamassa minuutissa. Palvelu on periaatteessa maksuton, mutta työntekijät olettavat saavansa muutaman dollarin suuruisen juomarahan.

Las Vegasin Pariisi

Las Vegasin Venetsia

Las Vegas herää eloon pimeän tullen, jolloin kaupunkiin kannattaa lähteä tutustumaan. Kävelimme monta tuntia kuumassa yössä (kylmimmillään 35 astetta). Ihmettelimme Las Vegasin valtavia hienosti valaistuja kasinohotelleita. Välillä kävimme viilentymässä sisällä kasinoilla, joissa tuhannet ihmiset harrastivat uhkapelaamista.

 

Kasinohotelli Excalibur ja vapaudenpatsas

 

Mieleenpainuvimpia kasinohotelleita olivat New York New York, The Venetian, Luxor ja Paris. New York New York näytti ulkopuolelta yhdeltä New York Cityn korttelilta pienoispilvenpiirtäjineen. Sisälle oli rakennettu pari korttelia New York Cityä pienoiskoossa ja hotellin ulkopuolella kiemurteli vuoristorata. Venetsiasta puolestaan oli kopioitu kuuluisa Rialton silta ja Pyhän Markuksen aukio kellotorneineen. Kasinohotelli Luxorin tunnisti sfinksistä sekä isosta pyramidista, josta lähti valo kohti taivasta. Paris- hotellia komisti Eiffel- torni. Turistit voivat matkata kaukaisiin kaupunkeihin vain tulemalla Vegasiin. Las Vegas on todellakin vertaansa vailla oleva paikka!

Las Vegasin New York

 

Las Vegasin Luxor

 

Las Vegasia lähellä sijaitsee Red Rocks Canyon- luonnonsuojelualue, johon pääsimme myös tutustumaan. Matkaa Vegasista on vain reilut 30km, mutta maisema muuttuu hyvin erilaiseksi. Alueella näkee punaisia kalliomuodostelmia. Ilma on hiukan Vegasin ilmaa viileämpi, koska Red Rocks sijaitsee korkeammalla. Kävimme Red Rocks Canyon- luonnonsuojelualueella katselemassa maisemia ja valokuvailemassa. Yritimme myös nähdä villiaaseja, joita alueella liikkuu. Ne jäivät kuitenkin tällä kertaa näkemättä. Ehkäpä sitten seuraavalla kerralla…

 

Red Rocks- luonnonsuojelualue