Browsing Category

Yleinen

Asioita joita rakastan Japanissa, osa 2

Ravintolan pöytä täynnä likaisia astioita

Ruokaa.

Ostatpa mitä tahansa, on todennäköistä että se on parempaa ja tuoreempaa kuin Suomessa. Olipa kyseessä sitten vain keitetty riisi, pitkän kaavan illallinen lukuisine kippoineen tai juna-asemien persikanlehtiin käärityt uskomattoman mehukkaat sushit – nam!

 

Japanilaisten tapaa kuunnella.

Ei ole olemassa kohteliaampaa kuuntelutapaa, kuin ilmaista kymmenen sekunnin välein kuuntelevansa. Se voi olla innokas nyökkäys, ”hai” – kyllä tai sanallistettu reaktio: ”soo desu ka” – ai niinkö. Mutta monella kuuntelua ilmaisee sarja outoja ynähdyksiä, jotka kuulostavat länsimaisiin korviin siltä, että niiden luontevampi paikka olisi makuuhuoneessa.

 

Automaatti, jossa on animehahmojen figuureita

Automaatteja.

Ärsyttävät kymmenen jenin kolikot, joita ei kehtaa kassalla kaivella, voi vaihtaa rauhassa kylmään vihreään teehen. Puhumattakaan pelihallien avaimenperä/figuuri/krääsä-maateista, joissa kone arpoo käyttäjälle yhden pallon muutamasta eri vaihtoehdoista. Kuinka monta kertaa samaa automaattia kehtaa pelata uudelleen, jotta varmasti saisi toivomansa figuurin…?

 

Luotijunia.

Ne näyttävät sympaattisilta, futuristisilta ankeriailta. Maisemat vilisevät ohi, liike on niin tasaista että ikkunan muovitasolla voisi saada kolikon pysymään pystyssä. Jinglet soivat jokaisen aseman kohdalla ja konduktööreillä on hienot uniformut. Eväitä ei kannata unohtaa, koska täällä niiden nauttiminen on sallittua.

Puhumattakaan ihan käsittämättömästä jalkatilasta, jossa voi laittaa eteensä ylipakatun rinkan ja jalat mahtuvat silti kyytiin.

Jos ei olisi kukkarosta kiinni (ja se on, koska shinkansen saattaa tulla lentämistä kalliimmaksi), en muulla tavalla matkustaisikaan.

 

Temppelin seinämaalaus, jossa on lohikäärme

 

Yksityiskohtia.

Maaseudulla jalkakäytävän vieressä kukkia istutuksia ei-kenenkään maalla. Yhteensointuvista mutta erilaisista pikkukipoista tarjoiltavia ateriakokonaisuuksia, joissa jokainen ruokalaji on aseteltu esille tiettyyn kulmaan. Tuulessa heiluvia riisipaperilamppuja, joihin kirjoitettuja kanjeja en ymmärrä. Tarkasti aseteltuja koristeellisia hiussolkia pitkissä hiuksissa. Kimonoon kuuluvan obi-vyön kerroksia. Silkkisen haorin kaunista vuorikangasta.

 

Itsestäänselvyyksien ei-itsestäänselvyyttä.

Vitsi kuuluu, että vanha shintolainen loitsu helteen karkoitukseen on hokea kymmenen sekunnin välein: ”atsui desu”, on kuuma. Kun lämpömittari kohosi kolmenkymmenen asteen puoleenväliin, vitsi heräsi eloon.

Ruokapöydässä itsestäänselvyyden hokeminen toistui joka ruokalajin kohdalla – ”oishii desu!”, herkullista. Mutta ruokapöydässä, lempipaikassani, koin myös oivalluksen – yhdessä kokemuksen jakaminen ja sen ääneen sanominen sai ruoan oikeastaan maistumaan vieläkin herkullisemmalta.

Ehkä helteen epämukavuuden tunnustaminen sai helteen oikeasti tuntumaan siedettävämmältä, kun kärsimys jaettiin yhdessä.

 

Kuulutuksia.

Asemien kohteliaan huolehtivat kuulutukset muistuttivat pitämään tavarat mukana. Ja jo lentokentällä kovaäänisistä kuului ”tadaima”, tervetuloa kotiin.

Sitä ei ehkä oltu kohdistettu minulle, mutta se puhutteli silti.

Matkahaaveita vaihdon ajaksi: Tokiosta muualle Aasiaan

Japani lähestyy päivä päivältä. Haahuilija kun olen, en ole oikein malttanut pitää jalkoja maassa ja suunnitella Tokion lähireissuja. Katseeni on sen sijaan kääntynyt naapurimaihin. Olisi huikeaa ottaa ilo irti siitä, että on jo valmiiksi Aasiassa!

Fiksuin ajankohta pidemmille sivureissuille olisi koulun loputtua elokuun alussa, juuri ennen paluulentoa Suomeen.

Tässä muutamia miettimiäni vaihtoehtoja.

kaupunkinäkymä etelä-koreasta sateella

Seoul, Etelä-Korea

Silloin kun ensimmäinen Japanin matkani oli vasta suunnitteluasteella, yksi vaihtoehdoista oli Seoul. Tahtoisin sinne ehdottomasti joskus. Tutustua paremmin korealaiseen ruokaan ja paikallisiin perinteisiin (paitsi ehkä koirien syömiseen).

Seouliin on kuitenkin vilkasta liikennettä muualtakin päin. Onko se liian itsestäänselvä valinta juuri Japanista päin matkustettavaksi?

Etelä-Koreassa viehättää toisaalta se mahdollisuus, että reissun voisi tehdä lautalla. Niin tehdäkseen täytyisi tosin mennä Kyushuun, Japanin pääsaarista eteläisimmälle, johon on jo melko matka Tokiosta.

 

trooppinen ranta taiwanissa

Taipei, Taiwan

Ajatus vehreästä saaresta, jossa yhdistyvät kiinalaiset ja japanilaiset vaikutukset, on vaivannut minua jo jonkin aikaa. Temppelit, luonto ja ehkä jopa rannat. Voisi huristella skootterilla, jos uskaltaisi, ja ehdottomasti pulahtaa kuumaan lähteeseen.

 

Värikäs temppeli jonka katolla on lohikäärmepatsas

Kiina

Japanista katsottuna Kiina olisi lähellä, mutta se on niin massiivinen maa, etten tiedä mistä olisi fiksuin aloittaa. Hong Kongista? Shanghaista? Pekingistä? Tai öö, mistä tahansa missä pääsee katsomaan värikkäitä temppeleitä ja resque-pandoja…

Haluaisin kyllä matkustaa Kiinaan joskus, vaikka minulla onkin jonkin verran ennakkoluuloja ja huolia esimerkiksi kaupunkien saastuneisuudesta. Mutta onko tämä juuri se hetki, jolloin tahdon Kiinaan lähteä? Todennäköisesti ei, mieluummin lähden joskus kun minulla olisi matkaseuraa.

 

maisema uudessa-seelannissa, vuoria ja puro

Uusi-Seelanti

Jos villiksi ryhtyisi eikä se olisi niin kallista, lähtisin ehdottomasti Uuteen Seelantiin. Olisi ihanaa nähdä sen upeaa luontoa. Ehkä vielä jonain päivänä…

Kuvat Unsplash / Steven Roe, Andrew Haimerl,  Yu Kato, Danny Post

Japani ja tatuoinnit

tatuoitu tyttö Mieltymyksissäni on paradoksi: rakastan tatuointeja.

Ikävä kyllä, rakastan myös yhtä maailman tatuointivihamielisimmistä maista.

Siihen nähden, miten paljon länsimaissa ihaillaan perinteistä japanilaista tatuointityyliä, on hieman ironista miten vihamielisesti tatuointeihin Japanissa suhtaudutaan.

Tatuointien negatiivisuuden juonteet saattavat olla peräisin edo-kaudelta, jolloin rikollisia rangaistiin tatuoimalla ja prostituoidut ottivat kuvia ihoonsa kunnianosoituksia kanta-asiakkailleen. Meiji-kaudella tatuoinnit kiellettiin kokonaan. Sittemmin Japanin mafia, yakuza, omi ne itselleen – rohkeuden, kunnioituksen ja lojaaliuden merkiksi.

Nykyään japanilaiset tatuoivat itseään myös ihan vain siksi, että kuvat näyttävät kivoilta. Nuoressa polvessa löytyy vapaamielisemmin tatuointeihin suhtautuvia, mutta yleinen linja on edelleen negatiivinen. Monilla yksityisillä työpaikoilla tatuoinnit on kielletty kokonaan. Osakan kaupunki jopa tutkitutti työntekijöidensä ihot, haluten käyttää tatuointeja irtisanomisperusteena. (Uutinen tässä)

Lähikuva kädestä jossa on tatuointeja

Omat kokemukseni Japanissa ovat vahvistaneet noita käsityksiä.

Yksi kuvaamimmista kokemuksista liittyi vapaaehtoistöihini mielenterveyskuntoutujien hoitokodissa. Orientaatioleirillä nuori vapaaehtoiskordinaattori sanoi, etteivät tatuointini ole ongelma, kunhan ensin annan hyvän kuvan itsestäni pitkähihaiset päällä.

Totuus osoittautui toiseksi, kun tuleva pomoni Hiroshi-san näki kordinaattorin minusta nappaaman kuvan. Palaute tuli välittömästi. Anteeksipyydellen kordinaattori pyysi minua peittämään kuvani – ei vain töissä, vaan ennen kuin astuisin Hiroshiman kamaralle. Niinpä pukeuduin heinäkuun helteessä kuukauden verran pitkähihaisiin ja sukkiin, sekä töissä että arkena yksin ollessani.

Heti kun paluujunani lähti Hiroshiman laiturilta kohti purkuleiriä, juhlistin hetkeä käärimällä ylös kauluspaitani hihat. Ja leirillä, suihkusta tultuani, vaihdoin päälleni lyhythihaisen, mikä aiheutti hämmästelyä kaikissa, jotka olivat ensin nähneet minut pitkähihaiset päällä.

Loppuillan keskusteluista joka ikinen alkoi tatuoinneistani. ”Wau”, ”sattuiko se”, ”paljonko tuo maksaa” ja ”mitä ne tarkoittavat” olivat yleisimmät kuulemani reaktiot.

Kaupungilla liikkuessaan katseita kyllä saa – yleensä kummastelevia ja paheksuvia. Yhden aidosti inhon ja pelonsekaisen katseen sain nuorelta bisnesnaiselta shinkansen-junan laiturilla. (Ilmeisesti tatuointeihin suhtaudutaan vielä huonommin, jos näytät siistiltä ja varakkaalta – koska yakuza. Varakkaalta tuskin rinkkoineni näytin, mutta kaiketi shinkansen kompensoi.)

Usein olen käyttänyt pitkähihaisia vapaaehtoisesti, ihan vain voidakseni olla rauhassa.

Mutta välillä on iskee ärsytys. Miksi oma luonnollinen osa itseäni on niin pirun kielletty rikos? Silloin olen valinnut näteimmän lyhythihaiseni, laittautunut kauniiksi ja vienyt itse itseni ulos, välittämättä muiden katseista.

Tatuoitu, varaudu Japanissa tähän:

  • Tuijotukseen, joissa on mukana sekä pelkoa, inhoa että hämmennystä.
  • Siihen, ettet välttämättä pääse kuumiin lähteisiin eli onseneihin tai sentoo-korttelikylpylöihin, ellet vuokraa käyttöösi yksityisallasta.
  • Osa paikoista onneksi hyväksyy tatuoidut asiakkaikseen ja onseneiden politiikka saattaa myös vaihdella. Osa hyväksyy pienet kuvat, osa isommatkin kuvat mikäli ne ovat länsimaisen ihmisen iholla, osa jopa kaikkien kaikki kuvat.
  • Ostamaan laastaria pienten kuvien peittämiseen. Tähän tarkoitukseen erikseen suunniteltuja laastareita myy esimerkiksi Don Quijote.
  • Mikäli yövyt ryokanissa, selvitä tatuointilinja etukäteen. 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan 56% osallistuneista ryokaneista ei päästäisi tatuoituja ihmisiä asiakkaakseen. 
  • Varaudu peittämään kuvasi myös salille, uima-altaalle tai -rannalle mennessäsi.
  • Ja jos deittailla haluaa, tatuoidut eivät ole kuulemma kuuminta valuuttaa.

 

Tatuoinnit hyväksyviä onseneita Japanissa:

  • www.travel.gaijinpot.com/japan-sightseeing-essentials/30-tattoo-friendly-onsen-in-japan/
  • www.tattoo-friendly.jp/
  • www.tattoo-spot.jp/ (japaniksi)
  • www.onsen-tattoo.com/ (japaniksi)

 

Jännää muuta luettavaa Japanin tatuointikulttuurista:

  • www.tsunagujapan.com/17-facts-you-probably-didnt-know-about-tattoos-in-japan/
  • www.quora.com/What-is-it-like-to-live-in-Japan-as-a-visibly-tattooed-westerner
  • www.japan.stripes.com/news/hide-and-see-tattoo-culture-japan

Asioita joita rakastan Japanissa, osa 1

Kultainen temppeli ja lampi

Temppeleitä.

Suitsukkeen tuoksu, arvokkuuden tuntu, selittämättömyys. Vieraat rituaalit, kuten veden heittäminen tiettyjen patsaiden päälle, jotta päästäisiin henkien suosioon.

En tiedä, onko se heräävää uskonnollisuutta tai ateistin eskapismia. Se saattaa olla myös pelkästään syvää maallista nautintoa arkkitehtuurista, puutarhoista ja vanhoista esineistä. Mutta kun taputtaa kahdesti käsiään, kumartaa kahdesti ja lausuu toiveensa, tuntuu siltä että jokin saattaa oikeasti herätä kuuntelemaan. Ja on hyvä kumartaa vielä kerran.

 

Takseja.

Kohteliaan muodollisia taksikuskeja, joilla on päässä koppalakki, käsissä valkoiset hansikkaat ja joiden autojen penkeissä on pitsisomisteet.

On jotenkin lohduttavaa, että oven avatessa voi tietää mitä vastassa on.

 

Meri ja vuoristoisia saaria

 

Vuoria.

Horisonttia, jossa tylsimmänkin lähiön yllä hohtavat vuoret taivasta vasten. Läheltä katsoen ne näyttävät kulmikkaalta vihreältä pumpulilta, mutta kauempaa katsottuna niiden väri on erisävyisiä sinisiä. Yksi hetki kuitenkin on, jolloin minäkin inhoan vuoria. Nimittäin pyörän selässä, alamäen muuttuessa vaivihkaa alkavaksi ylämäeksi, josta tietää tuskan olevan vasta edessä.

 

kukkia jalkakäytävän vieressä japanin maaseudulla

Jalkakäytäviä.

Vuorilta tuleva vesi solisee niiden vieressä omassa kujassaan. Kasvit kurottelevat kävelijöiden puolelle ja pyyhkivät pyöräilijän jalkoja. Hämähäkki on kutonut seittinsä jalkakäytävän yli, enkä tiedä johtuuko se siitä, että hämähäkki on niin nopea työssään, vai siitä, ettei kukaan ole kulkenut tiellä aikoihin.

 

Esineiden kunnioittamista.

Kaikki ojennetaan kaksin käsin ja asetellaan paikalleen huolellisesti millilleen. Teetä ei ole kohteliasta juoda teekupin kasvojen kohdalta. Tämä kaikki kulminoitui teeseremoniaan, jonka demonstraation pääsin Kiotossa näkemään. Siinä jokaisella liikkeellä oli merkityksensä, niistä jokainen oli kuin tanssia.

Seuraavalla reissullani tahtoisin päästä osallistumaan oikeaan, pidempään teeseremonian.

 

Roskakori

 

Lapsellisuutta.

Monet länsimaissa lapsellisena koetut asiat eivät tunnu olevan sitä Japanissa yhtä vahvasti. Metrossa harmaantuneet pukumiehet tappavat aikaa pelaamalla mobiilipelejä tai lukemalla mangaa. Aikuisten kännyköissä saattaa killua kymmenittäin avaimenperiä. Jokaiselle asialle on söpö maskottihahmonsa (kuten kuvassa oleva Kamakuran raitiovaunun oma maskotti).

Koen paljon luontevammaksi pukeutua Japanissa röyhelösukkiin ja rusetteihin kuin kotona Suomessa.

 

Tatamilattioita.

Pehmeä tatami on jalkojen alla kuin elegantti kokolattiamatto, mutta sen punoksissa on käsityö ja kunnioitus. Jokin niissä saa vaistomaisesti noukkimaan pois pienimmätkin pikkukiviroskat ja kävelemään rauhallisemmin, äänettömästi sipsuttaen.

Eikä ole parempaa lume-unilääkettä kuin saada nukahtaa tatamille avatulla futon-patjalla, painavan peiton alla.