Browsing Category

Kansai

Päiväretki Ujiin: Byodoin-temppeli, teetä ja joki

Punainen silta ja joki Ujissa

Oli viimeinen päiväni Japanissa viime kesän yhdistetyllä vapaaehtoistyö- ja Kansain kiertoreissulla. Tahdoin nähdä vielä jotain erityistä ja kyselin vinkkejä Jodelin Japani-kanavalta.

”Mene Ujiin!”, joku vinkkasi. Mikä hiton Uji? En ollut koskaan kuullutkaan.

Aika moni muu kuitenkin on. Uji on vajaan parinsadantuhannen asukkaan pikkukaupunki Kioton kyljessä. Se on tunnettu teeviljelmistään, Unescon maailmanperintökohteisiin luetuista temppeleistään ja yhteyksistään japanilaiseen kirjallisuusklassikko Genjin tarinaan.

Kartta keski-japanista, korostettuna Uji

Lähdin Ujiin Osakasta aamuvarhaisella. Viimeisen päivän sooloreissuväsymys alkoi valitettavasti puskea päälle. Unohdin kahdesti jäädä lähijunasta oikealla pysäkillä ja vihdoin oikean aseman löydyttyä, lähdin ajamaan bussilla väärään suuntaan.

Ujiin päästyäni kello oli jo paljon ja nälkä kirkuva. Niin kirkuva, että skippasin teetä mausteena käyttävät ravintolat ja päädyin ahmimaan kahvilan kehnohkoa pizzaa. Verensokerin tasaannuttua olin valmis temppelikierrokseen.

Koristeellinen punavalkoinen Byodoin-temppeli ja lampi

Byodoin-temppeli rakennettiin 900-luvulla alunperin Fujiwara-klaanin lomapaikaksi. Sen päähallia kutsutaan Feeniks-halliksi katon harjanteen feenikspatsaiden takia. (Halli löytyy muuten myös japanilaisesta kymmenen jenin kolikosta.)

Päähallia voi ihailla lammen vastarannalta tai jonottaa pääsyä sen sisään. Saapuessani Ujiin myöhässä odotusaika olisi ollut useamman tunnin, joten tyydyin kauempaa katseluun.

Temppelihallin oikeat aarteet löytyvät maan alle rakennetusta museotilasta. Alkuperäiset patsaat olivat hienoja ja seinämaalausten sisältö oli mallinnettu hyvin 1:1 kokoisilla valokuvasuurennuksilla.

Maisema Ujista: taloja ja joki

Ujissa ihaninta oli kuitenkin mielestäni joki. Sen kivisessä pohjassa koikkelehti kurkia, kaunista punaista siltaa oli helppo siirtyä vastarannalle.

Toisella rannalla olisi ollut lisää temppeleitä, mutta viimeinen päivä Japanissa puolentoista kuukauden reissulla söi keskittymistäni. Mietin Suomeen palaamista. Riisuin sukat ja liotin joessa väsyneitä varpaitani. Katselin yukataan pukeutuneita japanilaispariskuntia lomapäivänsä vietossa.

Kiertelin vastarannan pikkukatua ja päädyin teekauppaan kylmälle teelle.

punainen silta ja Japanin luontoa

Ostin Suomeen vietäväksi kakkua ja mietin kaikkea mitä rakastankaan Japanissa. Tunsin kuitenkin rauhaa, olin varma että tulisin takaisin sekä Ujiin että Japaniin ylipäätään.

Japani-ikävän kyyneleet iskivät vasta seuraavana päivänä, ilmaan nousevassa lentokoneessa.

Sitä seuraavana päivänä suku9laisten kahvipöydässä Ujin matchan makuista kakkua availlessani osa minusta oli edelleen Japanissa.

sininen teekuppi ja paketti ujista ostettua kakkua vihreä-keltaisessa paketissa jossa lukee hiraganalla kasuteira

> Ujiin pääsee helpoiten Kiotosta JR Nara Linea pitkin. Yksi suunta maksaa 240 jeniä ja kestää nopealla junalla 20 min, hitaammalla 30 min. Osakasta seikkailu Ujiin kestää noin tunnin. Byodoin-temppelin sisäänpääsy 600 jeniä, feenikshalliin pääsyyn erillinen 300 jenin lippu (+ odotus).

Pieni kalaravintola Osakan sivukujalla

sashimi-annos japanissa, raakaa kalaa, koristelehtiä ja wasabia

Oli elokuu ja viimeinen iltani Osakassa. Tahdoin herkutella vielä kerran jollain erityisellä japanilaisella ruoalla, sillä tiesin miten paljon tulisin sitä ikävöimään.

Kiertelin Dōtonborin sivukatuja. Silmäni hakeutui pieniin nuhruisiin paikkoihin, joissa oli vain japaninkieliset listat ulkopuolella. En ymmärtänyt niiden kanjeista kuin murto-osan (kalan kanji, hyvä hyvä – ei lihan tai linnun kanjeja, lupaavaa), mutta luotin kielitaitoni taipuvan selittämään rajoitteeni suullisesti.

Yksi paikoista oli ulospäin äärimmäisen vaatimaton, lista käsinkirjoitettu. Tihrustin ruokalistaa aikani kanjeja arpoen, kunnes omistaja sattui ovelle, kutsuen minut sisään.

Mikä nottei, mietin, ja astuin peremmälle.

viestilappuja kiinni korkkitaulussa

Ravintola oli kuin pienin baari, jonka voit kuvitella – mutta silti ravintola. Kokki valmisti annokset tiskin takana, joka oli kiinni kapeassa pöydässä, jonka edessä oli kuusi baarijakkaraa vieri vieressä. Takaseinä oli täynnä kävijöiden jättämiä lappuja mitä erilaisimmilla kielillä. Omistajalta taipui englanti, juttelimme niitä näitä, omasta reissustani ja siitä miten Jay Z oli käynyt asiakkaana tuossa samassa paikassa.

Sain eteeni itsetehdyn tofun, soijan ja wasabin kanssa tarjoiltuna. Seuraavaksi tarjoillun suussasulavan sashimin vuoksi olin valmis vuodattamaan pari kyyneltä. Se oli tuoreinta, mitä olin eläessäni maistanut.

japanilaista tofua ja wasabia kipossa soijan kanssa
Sitten ravintolan ovi avautui ja sisään tupsahti viisi pukumiestä, jotka mahtuivat juuri ja juuri tuon saman tiskin ääreen. Yksin reissaava nainen oli heille ihmetys, mutta ei pätkääkään ahdistelevassa hengessä. Juttelimme kotimaistamme, vaahtosimme animesta, maistelimme annoksia ristiin. (Osteria viskin kanssa – herkullisempi yhdistelmä, kuin voisi kuvitella.)

Seuraava annokseni saapui – toisenlainen sashimin tulkinta, uskomattoman maistuvan, kirpeän ponchu-kastikkeen ja sipulin kera tarjoiltuna. Olin valmis huutamaan hallelujaa ja rakkautta koko maailmaa kohtaan. Mietin sitä, miten ihmisissä on usein enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä.

Niinkuin vaikka rakkaus pirun hyvään sashimiin.

Päiväretki Himejiin – Himejin linna ja Kokoen-puutarha

Himejin linna

Viime kesän vapaaehtoistöiden jälkeen kiertelin kaksi viikkoa yksin Kansaita. JR:n Kansai Wide Pass helpotti kulkemisiani. Sen avulla pääsi kulkemaan lähijunissa ilmaiseksi sekä shinkansenilla Osakasta Okayamaan asti. Tuohon välille sattui sopivasti Himejin kaupunki.

Jo ensimmäinen näky asemalta ulos astuessa oli syy, miksi ylipäätään lähdin Himejiin – pääkadun päässä hohti kaunis valkoinen linna.

Himejin linna on yksi Japanin tunnetuimmista feudaaliajan linnoista. Se on määritelty kansallisaarteeksi ja Unescon maailmanperintökohteeksi. Linnaa on remontoitu huolella moneen otteeseen, viimeksi vuonna 2015.

Himejin linnan rakentaminen on aloitettu vuonna 1333, mutta se on purettu kahteen otteeseen. Nykyinen rakennus on peräisin 1600-luvulta. Linnan sijainti oli Kioton puolustajana oleellinen ja se on rakennettu strategisesti sotatilannetta ajatellen, mutta kunnollista hyökkäystä se ei ole onneksi joutunut kokemaan.

Moni Japanin linnoista on myöhemmin remontoitu museoksi (mm. Osakan linna, Hiroshiman linna), mutta Himejin sisäosat on pyritty säilyttämään mahdollisimman alkuperäisenä. Se tekee Himejin linnasta ehdottomasti päiväretken arvoisen.

Himejin linnan muuria

Himejin linnan sisäosia

Linna pitää sisällään kuusi kerrosta, kellarin ja lukuisia lisärakennuksia. Sisäosien vanhoilla puulattioilla sipsutellaan ulkokengät muovipussissa.

Mieli loikki vuosisatojen taakse miettimään feudaaliruhtinaita ja sitä miten puulinnan hiljaisuudessa mietittiin vihollisten liikkeitä. Miten kylmä niissä huoneissa talvella mahtoi olla?

Oma vierailuni sen sijaan sijoittui tuskanhikiseen kesähelteeseen. Valkoinen linna kukkulan päällä tuntui imevän kaiken lämmön itseensä, sisätilojen lämpötila oli kaukana kivilinnojen viileydestä.

Maisemia Himejin linnan ylimmästä kerroksesta

Japanilainen linnanrakennusperinne eroaa rajusti eurooppalaisesta – erityisesti koossa (yllättävän pieni) ja kerrosten määrässä (todella paljon). Suurin osa kerrosten väleistä kuljettiin puuportaita, jotka kaltevuudeltaan olivat enemmän tikkaiden luokkaa.

Korkeanpaikankammoinen (minä) joutui välillä hengähtämään kerrosten välillä ennen kuin uskalsi kiivetä ylemmäksi.

Mutta onneksi ylimmän kerroksen näkymät olivat kipuamisen arvoiset.

Pyöräilevä Himejin maskotti, joka on vaalea pallo jolla on linna päässä

Muuten: Japanissa lähes joka paikalle on maskottinsa. Himejillä se oli tietysti pallero, joka oli laittanut kaupungin symbolin, linnan, päähänsä.

kokoen-puutarha

Himejin linnaan myydään yhteislippuja naapurissa olevan Kokoen-puutarhan kanssa naurettavan pienellä lisämaksulla (n. 30cnt). Kokoen koostuu yhdeksästä erityyppisestä osasta, suurin osa edo-kauden perinteen mukaisesti rakennettuna.

Kokoen oli kaunis, mutta Kioton ja Naran puutarhojen jälkeen se ei enää säväyttänyt niin paljon, kuin olisi voinut. (Myös superhelteellä saattoi olla osuutta asiaan. UV-säteilyltä blokkaavasta sateenvarjosta huolimatta en kerta kaikkiaan jaksanut kierrellä ulkona.)

Puutarhan ravintolassa söin lempiruokaani Japanin kesässä – kylmää sobanuudelia. Sitä kastetaan vieressä tarjottavaan soijapitoiseen kastikkeeseen, johon voi kaataa kevätsipulia oman maunsa mukaan. Monesti soban kanssa tarjoillaan myös wasabia.

Soban perinteinen seuralainen on tempura. Se saa lisämakua suolasta, joka on usein maustettu esimerkiksi matchalla.

Himejin linna

> Osakasta pääsee Himejiin puolessa tunnissa shinkansen-junalla, lähijunilla matka kestää tunnin. Himejin linnan sisäänpääsy 1000¥, yhdessä Kokoen-puutarhan kanssa 1040¥. Aukioloajat 9:00–17:00 (klo 18:00 asti huhtikuun lopusta elokuun loppuun), viimeinen sisäänpääsy tuntia ennen sulkemisaikaa.

Japanilaista kasvisruokaa eli buddhalaismunkkien shōjin ryōri

Japanilainen kasvisateria pienissä punaisissa kipoissa

Japani ei ole varsinaisesti kasvissyöjien ruokataivas. Inari-sushia ja maki-rullia toki löytyy combineistakin, mutta liha, siipikarja ja merenelävät dominoivat ruokalistoja. Keitot on useimmiten keitetty lihaliemeen tai kalapohjaiseen dashiin. Merenelävien suuntaan joustamalla (kuten itse Japanissa teen) voikin moninkertaistaa ruokavaihtoehtonsa. (Vaikka varmasti vahingossa söin välillä lihalientä. Ignorance is a bliss…)

Yhdessä ihmisryhmässä kasvisruoka pitää kuitenkin pintansa jopa Japanissa. Buddhalaismunkkien perinteinen ruokavalio, shōjin ryōri, nimittäin koostuu pelkästään kasvikunnan aineksista.

japanilainen ravintola, tatamilattiat ja matalia pyöreitä pöytiä

Shōjin ryōri  -ruokavalion perusteena on ”viiden sääntö” – makea, kirpeä, suolainen, karvas ja umami. Tavoitteena on tasapainoinen, terveellinen ruoka, joka tukee munkkien meditaatiota.

Ruokavalion isossa osassa ovat soijapohjaiset tuotteet, kuten tofu, abura-age (inari-sushista tuttu makea friteerattu tofu), koya-dofu (kuivattu tofu) ja natto (fermentoidut soijapavut). Tyypillistä on myös vehnägluteiinista valmistettu fu ja konjak-kasvista valmistettu gelatiinimainen konnyaku. Osa keittiön aineksista vaihtuu sesongin mukaan – kesällä tomaatteja ja munakoisoa, syksyllä bataattia, talvella juureksia ja daikon-retikkaa.

Helpoiten japanilaisen kasvisruoka-aterian ääreen pääseekin buddhalaistemppeleissä. Esimerkiksi Kioto on hyvä paikka shōjin ryōrin maistamiseen, samoin temppelivuori Koyasan. Myös Osakasta ja Tokiosta voi tuurilla ja googlettelemalla löytää sopivan ravintolan – shōjin ryōrista kun ovat kiinnostuneet myös terveysintoilijat.

Ryoan-ji kivipuutarha

Shōjin ryōrin tuli itselleni eteen Kiotossa vähän sattumalta. Kultaisen temppelin (Ginkaku-ji) jälkeen menin viereiseen Ryōan-jiin, jossa oli kaunis zen-kivipuutarha (kuvassa). Lounasaika alkoi lähestyä ja aloin juuri miettiä, minne veisin itseni syömään. Mutta sitten törmäsin temppelin puutarhassa kylttiin: Saigen-in Tofu Restaurant. Hihkuin itsekseni. Oliko tämä nyt sitä buddhalaismunkkien ruokaa?

Oli ehdottomasti päästävä maistamaan.

Ravintolaan mentiin portista pienemmän puutarhan läpi. Oli autiota, kuului vain puutarhan puron solinaa. Jätin kenkäni niille varattuun lokerikkoon ja soitin ovikelloa, kysyen ovatko he auki. Kohtelias japanilainen tarjoilija avasi liukuoven viileään tatamilattiaiseen ravintolaan, jossa ei ollut lisäkseni ketään ja antoi valita paraatipaikan – pyöreän pöydän ikkunan edestä.

Näkymä puutarhaan oli lumoavan kaunis ja rauhoittava. Viihdyttävämpi kuin yksikään kirja tai älypuhelimeni feed.

Tarjoilija suhtautui minuun aavistuksen jäykästi, mutta näytti ilahtuvan, kun tilasin kokonaisen lounassetin (n. 25€).

Ensimmäisenä pöytään tuotiin kastikekippo, jonka pinnalla kellui seesaminsiemeniä. Japanilaisissa ravintoloissa tuodaan usein pöytään aluksi pieni tervehdys, joten kuvittelin tämänkin olevan joku sellainen – vaikka vahva terveyskeitto.

Kastike oli hyvää yksissäänkin ja ehdin maistella sitä hyvät määrät, ennen kuin järkyttyneen näköinen tarjoilija toi luokseni lisää ruokaa ja paljasti asian oikean laidan.

Settiin kuului paljon erilaisia asioita, joista harvaa tunnistin. Tsukemono-pikkelsejä, keitettyä pehmeää tofua, lähestulkoon makean leivosmaisia suupaloja, merilevää. Maut olivat mietoja, mutta hienostuneita ja herkullisia.

Syödessäni ravintola alkoi täyttyä japanilaisvieraista, jotka katselivat minua aavistuksen kummastellen. Ehkä buddhalaisruoka oli Japanin vastine sille, että turisti popsisi Lapissa poronkäristyksen sijaan poron palleja?

Hymyilin itsekseni, tuijottelin puutarhaan ja nautiskelin erilaisista mauista.

Uskon, että sen aterian buddhalaistemppelin puutarhassa muistan vielä pidemmän aikaa.