Browsing Category

Arki ulkomailla

Asioita joita rakastan Japanissa, osa 2

Ravintolan pöytä täynnä likaisia astioita

Ruokaa.

Ostatpa mitä tahansa, on todennäköistä että se on parempaa ja tuoreempaa kuin Suomessa. Olipa kyseessä sitten vain keitetty riisi, pitkän kaavan illallinen lukuisine kippoineen tai juna-asemien persikanlehtiin käärityt uskomattoman mehukkaat sushit – nam!

 

Japanilaisten tapaa kuunnella.

Ei ole olemassa kohteliaampaa kuuntelutapaa, kuin ilmaista kymmenen sekunnin välein kuuntelevansa. Se voi olla innokas nyökkäys, ”hai” – kyllä tai sanallistettu reaktio: ”soo desu ka” – ai niinkö. Mutta monella kuuntelua ilmaisee sarja outoja ynähdyksiä, jotka kuulostavat länsimaisiin korviin siltä, että niiden luontevampi paikka olisi makuuhuoneessa.

 

Automaatti, jossa on animehahmojen figuureita

Automaatteja.

Ärsyttävät kymmenen jenin kolikot, joita ei kehtaa kassalla kaivella, voi vaihtaa rauhassa kylmään vihreään teehen. Puhumattakaan pelihallien avaimenperä/figuuri/krääsä-maateista, joissa kone arpoo käyttäjälle yhden pallon muutamasta eri vaihtoehdoista. Kuinka monta kertaa samaa automaattia kehtaa pelata uudelleen, jotta varmasti saisi toivomansa figuurin…?

 

Luotijunia.

Ne näyttävät sympaattisilta, futuristisilta ankeriailta. Maisemat vilisevät ohi, liike on niin tasaista että ikkunan muovitasolla voisi saada kolikon pysymään pystyssä. Jinglet soivat jokaisen aseman kohdalla ja konduktööreillä on hienot uniformut. Eväitä ei kannata unohtaa, koska täällä niiden nauttiminen on sallittua.

Puhumattakaan ihan käsittämättömästä jalkatilasta, jossa voi laittaa eteensä ylipakatun rinkan ja jalat mahtuvat silti kyytiin.

Jos ei olisi kukkarosta kiinni (ja se on, koska shinkansen saattaa tulla lentämistä kalliimmaksi), en muulla tavalla matkustaisikaan.

 

Temppelin seinämaalaus, jossa on lohikäärme

 

Yksityiskohtia.

Maaseudulla jalkakäytävän vieressä kukkia istutuksia ei-kenenkään maalla. Yhteensointuvista mutta erilaisista pikkukipoista tarjoiltavia ateriakokonaisuuksia, joissa jokainen ruokalaji on aseteltu esille tiettyyn kulmaan. Tuulessa heiluvia riisipaperilamppuja, joihin kirjoitettuja kanjeja en ymmärrä. Tarkasti aseteltuja koristeellisia hiussolkia pitkissä hiuksissa. Kimonoon kuuluvan obi-vyön kerroksia. Silkkisen haorin kaunista vuorikangasta.

 

Itsestäänselvyyksien ei-itsestäänselvyyttä.

Vitsi kuuluu, että vanha shintolainen loitsu helteen karkoitukseen on hokea kymmenen sekunnin välein: ”atsui desu”, on kuuma. Kun lämpömittari kohosi kolmenkymmenen asteen puoleenväliin, vitsi heräsi eloon.

Ruokapöydässä itsestäänselvyyden hokeminen toistui joka ruokalajin kohdalla – ”oishii desu!”, herkullista. Mutta ruokapöydässä, lempipaikassani, koin myös oivalluksen – yhdessä kokemuksen jakaminen ja sen ääneen sanominen sai ruoan oikeastaan maistumaan vieläkin herkullisemmalta.

Ehkä helteen epämukavuuden tunnustaminen sai helteen oikeasti tuntumaan siedettävämmältä, kun kärsimys jaettiin yhdessä.

 

Kuulutuksia.

Asemien kohteliaan huolehtivat kuulutukset muistuttivat pitämään tavarat mukana. Ja jo lentokentällä kovaäänisistä kuului ”tadaima”, tervetuloa kotiin.

Sitä ei ehkä oltu kohdistettu minulle, mutta se puhutteli silti.

8 × hetki Japanissa, joka särki sydämeni

Peura juo vettä

Toiset eläimet olivat Japanissa tasa-arvoisempia kuin toiset – tässä Miyajiman pyhä peura.

 

Se, kun harvinaiset kilpikonnat ovat liian pienissä häkeissä matelijanäyttelyn vitriinissä. Ne puskevat lasiseinää vasten, yrittäen epätoivoisesti päästä sen läpi. Japanilaiset töllöttävät eläimiä innostuneena ja napsivat kuvia. Ihmettelen, eikö kukaan ajattele eläinten oloja.

Se, kun loukkaa tahtomattaan. Kun ei ymmärrä tarinasta kuin osan, olettaa sen olevan jotain positiivista ja reagoi silti iloisesti takaisin. Vastapuhujan katseesta tajuaa, että olisi pitänyt reagoida täysin päinvastaisesti.

Se, kun Thaimaasta muuttanut teenviljelijä kehuu tatuointejani ja koettaa rekrytöidä minua vapaaehtoiseksi farmilleen. Hän kertoo yksinäisyydestään konservatiivisten japanilaisten keskuudessa, kielimuurista ja siitä, kuinka tahtoisi antaa tyttärilleen toisenlaisia esimerkkejä.

Se, kun ei tahdo loukata ystävällisiä ihmisiä, joilta saa niin paljon. He kysyvät ”Syödäänkö Suomessakin valaita?”, ”Tulitko tänne koska haluat japanilaisen aviomiehen?”, ”Mikset syö lihaa?” – minä harjoittelen olemaan kohtelias ja piilottamaan sanavalmiin suomalaispersoonani.

 

Kuorittuja mandariineja yksittäin pakattuna muoviin

Olen sanaton.

 

Se, miten jokainen kuntoutujien tekemä askarteluteos on tärkeää saada muovipakettiin, jotta se näyttää valmiilta. Yksittäiset mandariinit kuorittuina muovipaketissa, kananmunia yksittäin valmiiksi keitettynä – tietysti muovissa. Salaatti, kurkku ja tomaatit – muovipaketin sisällä nekin. Mistä se kaikki muovi tulee, mihin se menee, ja miksi kukaan ei tunnu välittävän?

Se, kun yrität sanoa jotain oleellista, eikä vastakumppani ymmärrä. Koetatte käyttää netin kääntäjiä, jotta ymmärtäisitte toisianne, mutta niiden käännös on vielä järjettömämpi. Erityisesti konfliktitilanteissa, kun puhutaan vakavista asioista, on rankkaa taantua kielitaidon puutteessa sylilapsen tasolle.

Se, kun kipuilet kulttuurishokkia, mutta pomosipa käyttävät kaiken vapaa-aikansa suursateiden jäljiltä kotinsa menettäneiden ihmisten auttamiseen ja tulvan alle jääneiden kotien siivoamiseen. Valitettavasti first world problem -syyllisyys ei poista kulttuurishokkia.

Se, kun istun teellä kahden japanilaismiehen kanssa, pomoni Hiroshi-sanin ja erään kuntoutujan. Olimme käyneet edellisenä päivänä yhdessä ramenilla ja he kysyvät, millaista oli. ”Tosi hauskaa”, vastaan iloisesti, mikä saa heidät naureskelemaan kiusaantuneesti. Kummeksun reaktiota ja saan vastaukseksi: ”Kuulostit ihan pojalta. Eivät tytöt sano, että asiat ovat hauskoja.”

Esimerkiksi niinä hetkinä sitä miettii, että mikä hiton maa tämä tällainen on. Kunnes vastaan tulee asioita, jotka sulattavat sydämeni. Niistä lisää erikseen.

Japani ja tatuoinnit

tatuoitu tyttö Mieltymyksissäni on paradoksi: rakastan tatuointeja.

Ikävä kyllä, rakastan myös yhtä maailman tatuointivihamielisimmistä maista.

Siihen nähden, miten paljon länsimaissa ihaillaan perinteistä japanilaista tatuointityyliä, on hieman ironista miten vihamielisesti tatuointeihin Japanissa suhtaudutaan.

Tatuointien negatiivisuuden juonteet saattavat olla peräisin edo-kaudelta, jolloin rikollisia rangaistiin tatuoimalla ja prostituoidut ottivat kuvia ihoonsa kunnianosoituksia kanta-asiakkailleen. Meiji-kaudella tatuoinnit kiellettiin kokonaan. Sittemmin Japanin mafia, yakuza, omi ne itselleen – rohkeuden, kunnioituksen ja lojaaliuden merkiksi.

Nykyään japanilaiset tatuoivat itseään myös ihan vain siksi, että kuvat näyttävät kivoilta. Nuoressa polvessa löytyy vapaamielisemmin tatuointeihin suhtautuvia, mutta yleinen linja on edelleen negatiivinen. Monilla yksityisillä työpaikoilla tatuoinnit on kielletty kokonaan. Osakan kaupunki jopa tutkitutti työntekijöidensä ihot, haluten käyttää tatuointeja irtisanomisperusteena. (Uutinen tässä)

Lähikuva kädestä jossa on tatuointeja

Omat kokemukseni Japanissa ovat vahvistaneet noita käsityksiä.

Yksi kuvaamimmista kokemuksista liittyi vapaaehtoistöihini mielenterveyskuntoutujien hoitokodissa. Orientaatioleirillä nuori vapaaehtoiskordinaattori sanoi, etteivät tatuointini ole ongelma, kunhan ensin annan hyvän kuvan itsestäni pitkähihaiset päällä.

Totuus osoittautui toiseksi, kun tuleva pomoni Hiroshi-san näki kordinaattorin minusta nappaaman kuvan. Palaute tuli välittömästi. Anteeksipyydellen kordinaattori pyysi minua peittämään kuvani – ei vain töissä, vaan ennen kuin astuisin Hiroshiman kamaralle. Niinpä pukeuduin heinäkuun helteessä kuukauden verran pitkähihaisiin ja sukkiin, sekä töissä että arkena yksin ollessani.

Heti kun paluujunani lähti Hiroshiman laiturilta kohti purkuleiriä, juhlistin hetkeä käärimällä ylös kauluspaitani hihat. Ja leirillä, suihkusta tultuani, vaihdoin päälleni lyhythihaisen, mikä aiheutti hämmästelyä kaikissa, jotka olivat ensin nähneet minut pitkähihaiset päällä.

Loppuillan keskusteluista joka ikinen alkoi tatuoinneistani. ”Wau”, ”sattuiko se”, ”paljonko tuo maksaa” ja ”mitä ne tarkoittavat” olivat yleisimmät kuulemani reaktiot.

Kaupungilla liikkuessaan katseita kyllä saa – yleensä kummastelevia ja paheksuvia. Yhden aidosti inhon ja pelonsekaisen katseen sain nuorelta bisnesnaiselta shinkansen-junan laiturilla. (Ilmeisesti tatuointeihin suhtaudutaan vielä huonommin, jos näytät siistiltä ja varakkaalta – koska yakuza. Varakkaalta tuskin rinkkoineni näytin, mutta kaiketi shinkansen kompensoi.)

Usein olen käyttänyt pitkähihaisia vapaaehtoisesti, ihan vain voidakseni olla rauhassa.

Mutta välillä on iskee ärsytys. Miksi oma luonnollinen osa itseäni on niin pirun kielletty rikos? Silloin olen valinnut näteimmän lyhythihaiseni, laittautunut kauniiksi ja vienyt itse itseni ulos, välittämättä muiden katseista.

Tatuoitu, varaudu Japanissa tähän:

  • Tuijotukseen, joissa on mukana sekä pelkoa, inhoa että hämmennystä.
  • Siihen, ettet välttämättä pääse kuumiin lähteisiin eli onseneihin tai sentoo-korttelikylpylöihin, ellet vuokraa käyttöösi yksityisallasta.
  • Osa paikoista onneksi hyväksyy tatuoidut asiakkaikseen ja onseneiden politiikka saattaa myös vaihdella. Osa hyväksyy pienet kuvat, osa isommatkin kuvat mikäli ne ovat länsimaisen ihmisen iholla, osa jopa kaikkien kaikki kuvat.
  • Ostamaan laastaria pienten kuvien peittämiseen. Tähän tarkoitukseen erikseen suunniteltuja laastareita myy esimerkiksi Don Quijote.
  • Mikäli yövyt ryokanissa, selvitä tatuointilinja etukäteen. 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan 56% osallistuneista ryokaneista ei päästäisi tatuoituja ihmisiä asiakkaakseen. 
  • Varaudu peittämään kuvasi myös salille, uima-altaalle tai -rannalle mennessäsi.
  • Ja jos deittailla haluaa, tatuoidut eivät ole kuulemma kuuminta valuuttaa.

 

Tatuoinnit hyväksyviä onseneita Japanissa:

  • www.travel.gaijinpot.com/japan-sightseeing-essentials/30-tattoo-friendly-onsen-in-japan/
  • www.tattoo-friendly.jp/
  • www.tattoo-spot.jp/ (japaniksi)
  • www.onsen-tattoo.com/ (japaniksi)

 

Jännää muuta luettavaa Japanin tatuointikulttuurista:

  • www.tsunagujapan.com/17-facts-you-probably-didnt-know-about-tattoos-in-japan/
  • www.quora.com/What-is-it-like-to-live-in-Japan-as-a-visibly-tattooed-westerner
  • www.japan.stripes.com/news/hide-and-see-tattoo-culture-japan