All Posts By

Iida In Translation

Japani Tokio

Ghibli-museo on Tokion satumaisin paikka – kunhan vain saat liput

keskiviikko, heinäkuu 31, 2019
Ghibli-museo: Iida ja totoro

Studio Ghiblin elokuville omistettu museo Tokion Mitakassa on anime-fanien pakkokohde. Kunhan vain ensin saisi liput!

 

Olin ehkä 8 ja vierailemassa kummieni luona Karkkilassa. Kylään olivat tulleet myös heidän lapsenlapsensa, joiden kanssa olimme leikkineet lapsesta lähtien. He olivat aina piirun verran coolimpia kuin minä, maatalon kasvatti.

Tällä kertaa heillä oli uusi elokuva, joka oli ehdottomasti nähtävä – Henkien kätkemä. Se oli oudointa, mitä olin koskaan nähnyt ja traumatisoiduin moneksi vuodeksi siitä miten Chihiron vanhemmat muuttuivat sioiksi. Onkin hassua, että juuri tuosta elokuvasta on vuosien myötä muodostunut yksi lempielokuvistani.

Sittemmin tutuksi ovat tulleet Totoro, Ponyoo ja lukuisat muut hahmot. Yksi viime vuosien rakkaimmista Studio Ghibli-perinteistäni on ollut käydä Rakkautta ja Anarkiaa-elokuvafestivaalien ennakkonäytöksissä. Niissä on ihanaa tuttuutta – esitysaika on aina sama, sama Cinema Mondon työntekijä toivottaa terveiset Hayayo Miyazakin studiolta ja elokuvat saavat aina lopputekstien alkaessa aplodit.

Ghibli-museon kyltti Inokashira-puistossa

Sijainti ja liput

Studio Ghiblille omistettu museo löytyy Tokion Mitakasta, Kichijojin naapurista. Kichijojin juna-asemalta on noin kilometri kävelyä museolle, mutta reitti kulkee ihanan Inokashira-puiston läpi.

Mutta ensin on taklattava ongelma nimeltä liput. Seuraavan kuun liput tulevat myyntiin edellisen kuukauden 10. päivänä aamukymmeneltä… ja loppuvat saman tien.

Voit yrittää Lawsonin nettikauppaa, joka on taipuvainen strategisella hetkellä kaatumiseen. Jos olet Japanissa tai saat tutun asioille, voit kokeilla Lawson-combinien Loppi-masiinaa. Netistä löytyy myös välistä rahaa ottavia palveluita ja kierroksia, joihin liput sisältyvät. Viralliset liput maksavat 1000 ¥ (n. 8€), toisen käden liput pahimmillaan kahdeksankertaisesti.

Meidän lippumme hankki japanilaiskaverimme museon järjestämän arvonnan kautta, jostain japaninkielisen netin uumenista.

> Täällä museon virallisilta sivuilta infoa ja tässä informatiivinen blogi lippujen hankinnasta.

Ghibli-museo ulkoa

Oli sateinen sunnuntaiaamu. Museon pihalla kiemurteli jono, joka onneksi eteni nopeasti. Oli perheitä, pariskuntia ja kaveriporukoita. Sisällä liput vaihdettiin museon omaan lippuun: korttiin, jonka sisällä on pieni palanen jonkun Ghiblin elokuvan rullaa.

Museo on 17-vuotias ja avattu 2001. Sisätilojen tunnelma oli satumainen, kuin Ghiblin elokuvien arvokkaassa kirjastossa, jossa kuitenkin saattaa koska tahansa tapahtua jotain hassua tai yliluonnollista. Tutut hahmot seikkailivat ikkunoiden lasimaalauksissa, sisäpihalla kurkistelivat ne söpöt mustat pölypallot.

Ghibli-museon Laputa-patsas

Japanilaiseen tyyliin sisätiloissa kuvaaminen on kielletty.

Pysyväisnäyttely ”Where a Film is Born” valottaa hyvin animaattorin työtä. Studio Ghiblin klassikkotöissä joka ikinen ruutu on piirretty yksitellen, eri kerroksista yhdistellen. Elokuvien maailmojen inspiraatiokirjoista löytyi rakennuksia ympäri maailman, Saksasta Japaniin. Katselin valokuvantarkkoja taustamaalauksia suu auki, ihailin luonnoksia ja kopiota Miyazakin työhuoneesta.

”The beginning of movement” näyttää, miten animaation taika muodostuu pieni liikkeen osa kerrallaan. Uskomattomin oli karusellin lailla pyörivä levy, jossa oli pieniä figuureita. Pyörimisvauhti kiihtyi ja kiihtyi, valo alkoi välkkyä – yhtäkkiä karuselli muuttui maisemaksi, jossa Totorot tanssivat ja lapset hyppivät hyppynarua. Olisin voinut jäädä tuijottelemaan sitä loppupäiväksi.

Museoon kuuluu myös kissabussihuone, jossa lapset pääsevät telmimään jättiläispehmolelun kanssa, lukuhuone ja kattoterassi patsaineen.

Iida Ghibli-museossa

Yksi museon helmistä on Saturn theater, jossa näytetään lyhytelokuvia, joita ei voi nähdä missään muualla kuin täällä. Vierailupäivämme pätkässä oltiin Totoron maailmassa. Mei teki tuttavuutta kissabussin pikkusiskon kanssa ja törmäsi lopulta valtavaan kissabussien isoäitiin. Ihana elokuva, jonka ymmärtää hyvin näkemättä tekstejäkin! (Ja minä tunsin syvää onnellisuutta tajutessani sen lapsi-Japania.)

Teatterin näyttämät elokuvat ovat vaihtuvia, mutta päivittäin näytetään vain yhtä ja samaa elokuvaa. Se on harmi, sillä olisin ollut täysin valmis istumaan lyhärien parissa pidempäänkin!

Ghibli-museon Laputa-erikoisoluita

Museosta löytyy myös kaksi kahvilaa – hodareita ja jäätelöä myyvä kioski sekä Straw Hat Café, johon jonot olivat lounasaikaan melkoisia. Niiden tarjonta vaikutti varsin lihapitoiselta, mutta museon omia erikoisoluita olisi löytynyt! Olisipa niitä saanut ostettua museokaupasta kotiin.

Pääsylippujen rajoitusten vuoksi museossa oli ihanan väljää. Tungos iski vasta pikkuruisessa Mamma Aiuto -museokaupassa, jossa kannattaa pitää varansa. Suoritin itsekuria ja ostin vain kaksi pinssiä, tarran (läppäriin tai matkalaukkuun, en osaa päättää) ja muutaman kortin.

Summa summarum: Ghibli-museo on täydellinen hyppy satumaahan, olitpa sitten lapsi tai aikuinen. Kokemus oli ehkä paras 1000 ¥, jonka olen Japanissa käyttänyt.

> Osoite: 1-1-83 Shimorenjaku, Mitaka, Tokyo.

 

Lisää tekemistä Tokiossa:

Tokion TeamLab Borderless: upea interaktiivinen nykytaidemuseo

Tokion oudot teemaravintolat: Kawaii Monster Cafe

Tokion Aoyama Flower Market: iltapäiväteellä kukkakaupassa

Testissä Japanin korkein torni, Tokyo Skytree

Kympillä kabukiin – perinteistä japanilaista teatteria Tokiossa

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Kobe Majoitukset Päiväretket Kansain alueelta

Goshoboh-ryokan Arima Onsenissa – luksusta japanilaisittain

lauantai, heinäkuu 27, 2019
wearing yukata at Gosho Bessho

Japanilainen luksus ei ole kultauksia ja kattokruunuja, vaan hillittyä vieraanvaraisuutta: omotenashia. Parhaan palvelun ytimeen pääsee perinteisessä ryokanissa.

 

* Kaupallinen yhteistyö Goshoboh ja Gossho Bessho
> Read this blog post here in English.

Jos minulta kysyy, mitä Japanin lomalla on ehdottomasti koettava, käskisin kysyjän mennä japanilaiseen perinteiseen majataloon, ryokaniin. Suutarin lapsella ei tosin tässäkään asiassa ole kenkiä. Olen yöpynyt ryokanissa reissuillani tasan kerran, sillä nämä illallisen, aamiaisen ja kylpymahdollisuudet sisältävät majoitukset eivät ole vaihtoehdoista halvimpia.

Siksi ilahduin suuresti, kun Koben onsenkylä Arimassa sijaitseva Goshoboh otti minuun yhteyttä ja kysyi, tahtoisinko tulla vierailulle.

Oven ensimmäisestä avauksesta lähtien tunsin itseni prinsessaksi. Yksi työntekijä otti laukkuni, toinen ohjasi salonkiin kahville ja kolmas otti ulkokenkäni talteen, jotta saisin japanilaiseen tapaan tohvelit jalkaani.

Päärakennus on peräisin Meiji-kaudelta, 20-luvulta. On helppoa kuvitella sen länsimaistyyliseen salonkiin tuon ajan tanssiaisia.

corridors of GoshobohTunnelmallisen hämärillä käytävillä oli ihana tallustella tohveleissa ja yukatassa.

Historia

Arima on Japanin vanhimpia onsenkaupunkeja – ja ainoa, josta on merkintöjä jo Japanin ensimmäisissä historiankirjoissa (Kojki, Nihonshoki). Niihin aikoihin Kioto oli Japanin vallan ja sivistyksen kehto. Kolmen päivän matkan päässä sijaitseva Arima oli ylimistölle täydellinen retkikohde. Nykyään matka taittuu onneksi tunnissa bussilla tai junalla.

Onsen-veden parantava voima tiedettiin jo silloin. Samurait tulivat parantelemaan taisteluhaavojaan. Kuulemma eräs keisarinna, jolla oli ongelmia raskaaksi tulemisessa, tuli kylpemään Arimaan kahdeksi kuukaudeksi. Lopulta syntyi poikalapsi, joka nimettiin parantavien vesien mukaan prinssi Arimaksi. (Tämä tosin saa miettimään, köh, toisenlaisiakin selityksiä kuin veden voiman.)

Vuonna 1868 Koben satama avautui ulkomaisille kauppa-aluksille. Muista Japanin satamista poiketen myös Rokkō-vuoren takana sijaitseva onsenkylä Arima avattiin matkailulle. Moni eurooppalainen ihastui niin, että hankki Arimasta jopa itselleen kakkoskodin.

wearing a yukata in GoshobohGoshoboh on Ariman onseneista vanhin. Ensimmäiset merkinnät siitä löytyvät jo vuodelta 1191 ja merkkihenkilöiden matkapäiväkirjoista voi lukea mm. Toyotomi Hideoshin vierailuista Arimaan.

Kuva täältä, kylpylässä kun ei saa kuvata. Goshobohin onsen on periaatteessa sekakylpy, sillä naisten ja miesten puolelta voi huudella toisilleen kiviaidan yli. Tuijottelu on kuitenkin kielletty ja puurimat tuovat lisäsuojaa.

Kylpy

Arki jää taakse, kun vaihtaa omat vaatteet pehmeään puuvillaiseen yukataan. Sitten on vuorossa pulahdus onseniin.

Yleensä Japanin onsen-vedet ovat tulivuorten lämmittämiä. Arima on harvinaisuus, sillä lähistöllä ei ole yhtään tulivuorta. Vesi on 16 miljoonaa vuotta sitten syntynyttä merivettä, joka on jäänyt jumiin mannerlaattojen väliin. Se on rikastunut maaperän mineraaleista, joita löytyykin 19 erilaista – erityisesti rautaa ja suolaa. Niinpä toisin kuin monissa muissa onseneissa, kylvyn jälkeen kannattaa peseytyä.

Ja jos tatuointilinja mietityttää, Goshoboh sanoo olevansa mukautuvainen. ”Niin kauan kuin ne eivät pelota muita asiakkaita”, saan vastaukseksi ja menen kylpyyn hyvillä mielin.

Suihkutiloissa asettelen kohteliaasti pesupyyhkeen isoimman kuvani päälle ja peseydyn huolella. Laskeudun altaan 40-42°c asteiseen syliin. Olo on vähän kuin saunassa, mutta intensiivisemmällä tavalla ja niin, että kasvot pysyvät viileinä. Totuttelen lämpöön, kuuntelen sateen ropinaa puutarhassa ja hengitän syvään. Suolainen vesi tuoksuu aavistuksen maalta.

Jälkeenpäin olo on ihanan pehmeä ja uudestisyntynyt. Vaikka onsenin veteen ei saa kastaa hiuksia, sen höyryt tuntuvat tekevän kuontalolleni ihmeitä.

GoshobohPerinteisesti ryokaneissa illallinen ja aamiainen tarjoillaan huoneeseen.

sashimi at GoshobohEräs elämäni parhaista sashimi-annoksista, jossa jopa porkkanat oli leikattu kurjen muotoon.

Goshobohin ruoka

Goshoboh tarjoilee kaisekia, japanilaista haute cuisinea, yhdistettynä ”huolitellun rustiikkiseen” yamagata-tyyliin. Merenelävät tulevat Japanin Seton sisämereltä, liha on Tajiman waguy-nautaa sekä tietysti kuuluisaa Koben härkää. Erikoisruokavaliot, kuten minun kala-kasvissyöntini, onnistuivat näppärästi.

Goshobohissa illalliset nautitaan yleensä sosiaalisesti ravintolassa, jossa voi katsella kokkeja työssään. Ensimmäisenä iltana sain kuitenkin illallisen perinteiseen tapaan huoneeseeni. Ryokanin työntekijä, nakai-san, asetteli jokaisen ruokalajin eteeni huolella, ja poistui kohteliaasti jättäen minulle syömisrauhan.

Sain eteeni kahdeksan annoksen mittaisen kulinaristisen ilotulituksen. Ensin saapuivat sashimi, maistelulautanen pienine herkkupaloineen ja kotitekoista tofua. Sitten useampi erilainen kala-annos ja tempuraa. Sen tulkinta oli ihanan raikas – perinteisten vihannesten ja katkarapujen sijaan tempura-kuoresta löytyi suussasulavaa juustoa ja viikunaa. Uskomattoman herkullista matchasuola-ripauksen kera!

appetizers at Goshoboh

fish at Goshoboh

fish course at Goshoboh Japanilaisesta pitkästä ateriasta ei todellakaan jää nälkä – pääruoan kohdalla aloin olla jo ähkyssä. Mutta ei näin hyvää ruokaa voi olla syömättäkään!

dessert at GoshobohJapanilainen jälkiruoka perinteisimmillään: hedelmiä ja matchan makuinen wagashi-makeinen lisukkeineen. Huomiointi näkyy pienissä eleissä, kuten koristeellisesti avatussa viinirypäleessä – kivi on poistettu syöjää varten.

GoshobohIllallisen jälkeen nakai-san petasi sängyn paikalleen. Alkoi väsyttää heti saman tien, vaikka olisi voinut vielä käydä iltakylvyssäkin. Aamulla työntekijät saapuivat korjaamaan sänkyni ja tuomaan lasillisen vastapuristettua appelsiinimehua, äärimmäisen kohteliaalla ja huomaamattomalla tavalla.

traditional japanese breakfast at GoshobohHulppeaan aamiaiseen kuului mm. tofua herkullisine lisäkkeineen. Sen päälle laitettava bonito höylättiin lastuiksi silmieni edessä.

Gosho Bessho from outside

Toinen yö: Gosho Bessho

Goshobohin massiivisen aamiaisen jälkeen oli hyvä lähteä seikkailemaan Ariman kapeilla kaduilla. (Kirjoitan Ariman kylän parhaista paloista myöhemmin.) Iltapäivällä kutsui Goshobohin sisarmajatalo: Gosho Bessho.

Gossho Besshon tyyli on länsimaisempi, mieleen tulee Portugali tai Espanja. Ei olekaan ihme, sillä taideteokset ja logon suunnitellut artisti Watanuki Hirosuke on viettänyt pitkiä aikoja Etelä-Euroopassa.

Majoitus on länsimaistyylisissä villoissa, joista löytyy jopa oma matalalämpötilainen sauna. Japani toki on läsnä täälläkin: alueella on oma onsen ja vieraat pukeutuvat yukatoihin.

Gosho Bessho welcome mochiHeti Gosho Besshoon saapuessani sain tervehdykseksi vihreää teetä ja perinteisen leivonnaisen.

mini villa at Gosho BesshoOma villani. Pistin heti yukatan päälleni ja lähdin tutustumaan Gosho Besshon onseniin. Goshobohin ulkoaltaan sijaan kylpylä sijaitsi sisätiloissa, mutta vesi rentoutti aivan yhtä ihanasti ennen illallista.

food at Gosho Bessho

Gosho Besshon ruoka

Siinä missä Goshobohin ruoka oli perinteistä japanilaista keittiötä, Gosho Besshossa näkyvät länsimaiset vaikutteet. Monella kokilla onkin taustaa ranskalaisesta ravintolasta.

Maisteluannoksesta löytyi eri tavoin valmistettuja vihanneksia, papuja, mereneläviä ja lootuksen juurta. Keittiön tervehdykseksi sain paahdettua tofua (taivaallista wasabi-nokareen ja levälastujen kanssa). Sashimi oli aivan yhtä täydellistä kuin edellisenäkin päivänä.

Illallinen tarjoiltiin Gosho Besshon ravintolassa, jonka tuolit oli sijoiteltu niin, että jokaiselta näki ympäröivään luontoon. Japanilaisvieraat istuivat paikalla yukatoissaan, eräs soolomatkaaja oli ottanut illallisseurakseen kirjan. Tunnelma oli raukea.

octopus at Gosho BesshoHerkullista grillattua mustekalaa.

sake at Gosho BesshoRuokajuomaksi tilkkanen paikallista sakea.

food at Gosho BesshoPääruokana oli merikorvaa kalanmaksakastikkeessa. Mitä kaikkea syötävää merestä löytyykään!

dessert at Gosho BesshoJälkiruoaksi karamellisoitua tomaattia, matchajäädykettä ja aprikoosihyytelöä.

wearing yukata at Gosho BesshoIllallisen jälkeen kävelin maha pömpöttäen puutarhan läpi majalleni. Valtavassa sängyssä paksun peiton alla pohdin, että toisin kuin hotelleissa, ryokanissa tuntee itsensä asiakkaan sijasta vieraaksi.

Gosho BesshoAamulla sade oli tauonnut. Keitin kahvit ja istuin parvekkeelle kirjan pariin.

breakfast at Gosho BesshoIllallinen oli hädin tuskin ehtinyt sulaa, kun oli jo aamiaisen aika. Gosho Besshon aamiainen oli länsimaistyylinen itsetehtyine jugurtteineen ja croissantteineen. Kunpa ei olisi vielä tarvinnut lähteä kotiin!

Fakta

Arimaan pääsee Osakan kautta suoralla bussilla (1370 ¥). Onsenkylään tulee myös lähijuna ja busseja Koben suunnasta (980 ¥), sekä suora bussi Kiotosta. Maaseudulla kun ollaan, vuoroja tosin kulkee harvakseltaan. Tokiosta päin tulevan kannattaa ottaa shinkansen Kiotoon tai Osakaan.

Goshoboh sijaitsee kylään nähden kätevästi – joen rannalla, kivenheiton päässä kauppakaduista. Gosho Bessho sijaitsee vielä hieman pidemmällä vuoren suuntaan, vanhan temppelin tiluksilla. Kävellä ei tosin tarvitse – noutopalvelu hakee sinut ja laukkusi asemalta.

Niin, ja miten viikonloppu vaikutti mielipiteiseeni ryokaneista? Suosittelen tietysti kahta kauheammin.

> Arimasta lisää infoa täällä. / Osoite: Goshoboh: 858 Arimacho, Kita, Kobe. Gossho Bessho 958 Arimacho, Kita, Kobe. / Goshobohin nettisivut täällä ja Gosho Besshon täällä.

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Vaihdossa Tokiossa

17. viikko Japanissa / juurtumista ja irtipäästämistä

keskiviikko, heinäkuu 24, 2019

Neljä kuukautta takana – alle kuukausi edessä. Tällä viikolla pohdin ulkomailla omana itsenäni olemista ja kriiseilin 27-vuotissynttäreitäni.

 

Olen miettinyt sitä, miten hirveän lujaa olen yrittänyt sopeutua Japaniin. Opetellut Japanin historiaa ja shintolaisjumalien nimiä. Lukenut teeseremoniasta haltioituneena, uskaltamatta kuitenkaan mennä sellaiseen, koska pelkään kuitenkin tekeväni jotain väärin. Harjoitellut seizassa istumista vaikka sitä teeseremoniaa varten, johon en kuitenkaan tunnu koskaan menevän. Asuntolassa olen yrittänyt olla hiljaa, aiheuttamatta muille häiriötä, ja siivonnut välillä muidenkin jälkiä.

Mutta se kaikki on aiheuttanut vastareaktioksi kapinahengen.

Se saa kulkemaan paheksunnasta huolimatta kaupungilla tatuoidut kädet paljaana ja huudattamaan asuntolahuoneessa musiikkia läppärin surkeista kaiuttimista. Se saa ylikorostamaan lapsellisesti suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoisuutta japanintunnin pöydässä, jossa muut ovat Nepalista, Kiinasta ja Etelä-Koreasta. ”Meillä on ilmainen koulutus ja isyyslomat!”

Jälkeenpäin voi vain hävetä itseään, koska eihän sellainen lällättely vie yhtään mihinkään.

Kampuksen eeppinen patsas. 

Mutta onneksi sitten voi löytää (varmaan maailman viimeisenä ihmisenä) Auta Antti!-podcastin. Yleensä inhoan self helppiä, mutta ohjelma on viisas, hauska ja lohdullinen. Nauran makeasti häpeälle ja itselleni. ”Todennäköisesti ketään ei kuitenkaan kiinnosta” kuulostaa ehkä kyyniseltä neuvolta, mutta on juuri nyt sitä mitä eniten tarvitsen.

Mietin että tämäkin on yksi ulkomaille sopeutumisprosessin osa-alue: uskaltaa olla itsensä ulkomailla, mutta ettei toitota itsestään. Siihen prosessiin Japanin kaltaisessa maassa viisi kuukautta on liian lyhyt aika.

Niin, ja se aika. Se alkaa ihan totisesti loppua kesken.

Sadekausi alkaa väistyä ja hellekesän kukat avautua.

Koulu loppuu ilman sen kummempia seremonioita, viimeiset kuvitustyöt palautetaan Drive-kansioihin, ihmiset valuvat kesälomille. Asuntolan aulassa tytöt odottelevat matkalaukut pakattuina. Istun monta päivää läppärini ääressä, kirjoittaen ja freehommia tehden. Ja sitten kun on työskennellyt tarpeeksi monta päivää ”tässä on vielä kauheesti jäljellä”-stressin musertamana, häkeltyy kun huomaa ruksineensa lähes kaiken to do-listalla olevan.

Ja sitten se iskee, ihan kamala haikeus. Kaikki on kesken, enkä ole vielä lainkaan valmis lähtemään. On tuhat paikkaa, joihin en vielä ehtinyt. Juuri löydetyt uudet kaverit, joiden kanssa tehdyistä suunnitelmista puoliakaan ei ole ehtinyt toteuttaa.

On vihdoin arki, joka tuntuu kotoisalta.

Tietysti tätä omaa ”mitä ihmettä mä tahdon tehdä elämälläni”-kriisiä syventää syntymäpäiväni. 27. Tahdon skipata sen tarkoituksella, mutta sovin näkeväni sinä iltana japanilaiskaveriani. Mainitsen synttärit sivulauseessa. Kaverini lähes suuttuu, mutta alkaa heti suunnitella seuraavaa tapaamistamme. ”Tarviiko sun kakun olla vegaaninen”, hän kysyy, enkä minä meinaa millään kestää noin ihanaa käytöstä.

Pari päivää myöhemmin näen viimeistä kertaa aivan yhtä ihanaa kielituutoriani. Hän taas on leiponut minulle synttärikakuksi vohveleita. Itkettää, mutta sellaisella onnellisella ja kiitollisella tavalla.

Mietin sitä miten jo viime kesän kuusiviikkoisen Japanin seikkailun jälkeen kärvistelin kuukausia käänteisen kulttuurishokin kanssa.

En halua edes kuvitella, missä mittakaavoissa ensi syksynä mennään.

Aloituskuvan potretin minusta nappasi Lanttimatkojen Lotta.

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä
13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa
14. viikko Japanissa / arjen paloja ja äänikirjoja
15. viikko Japanissa / lopun alkua
16. viikko Japanissa / seikkailun onnea ja reissukrapulaa

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Kobe

Goshoboh-ryokan in Arima Onsen, Kobe – luxury in a Japanese way

keskiviikko, heinäkuu 24, 2019
wearing yukata at Gosho Bessho

Japanese luxury isn’t golden plating and chandeliers. It’s moderate and warm hospitality: omotenashi. The best place to experience that is a trip to a Japanese ryokan.

 

* Kaupallinen yhteistyö / Collaboration with Goshoboh and Gossho Bessho
Lue juttu täällä suomeksi.

If you ask me tips for a trip to Japan, I’d recommend staying in a ryokan. I’m not the one to talk though. I’ve spent only one night in ryokan because it’s never the cheapest option. But if you combine great accommodation with bathing in an onsen, delicious multi-course dinners, breakfasts and sleeping on a tatami, how could it be?

That’s why I was very delighted when Goshoboh -ryokan in Arima, onsen town of Kobe, contacted me and asked to come over.

One Nakai-san, ryokan employee, took my bag, another escorted me to the salon for a cup of coffee, the third one took my sandals and gave me slippers.

Goshoboh’s main building is from the Meiji period, the 1920s. It’s easy to imagine formal dance parties of that period to the western-styled salon.

corridors of GoshobohLovely strolls in atmospheric dimmed corridors in slippers and yukata.

History of Goshoboh

Arima is one of the oldest onsen towns of Japan. It’s the only one mentioned in the first Japanese history books (Kojki, Nihonshoki). Those days Kyoto used to be the center of power and culture. Arima, only three days travel away, was a perfect trip destination. Luckily, nowadays travel is easier – an hour by train or bus.

Arima was famous for the healing power of its onsen water. The samurai came to treat their battle wounds. One empress, who couldn’t get pregnant, came to bath in Arima for two months. A baby boy was born and named Arima after those healing waters.

In 1868 the port of Kobe opened for foreign trade. Unlike in other Japanese ports like Yokohama, in Kobe the area for foreigners was bigger and included also the town of Arima. Many Europeans felt in love with Arima so much that some even bought second homes in the area.

wearing a yukata in GoshobohGoshoboh is the oldest ryokan in Arima, the first mentions date back to 1191.

Photo from here, because the spa area doesn’t allow photography. Technically Arima’s bath is a mixed bath between men and women, but there’s a stone wall to give privacy.

Feeling the onsen

Worries are left behind when you change your regular clothes to a soft yukata. Then it’s time for a bath.

Usually, the onsen water in Japan is warmed up by volcanos. Arima’s onsen water is unique in that sense because there are no volcanos nearby. Water is from an ancient sea and trapped between tetanic plates 16 million years ago. It’s enriched by the minerals of the soil and is especially rich in iron and salt.

And if you’re concerned about Goshoboh’s tattoo policy, they claim to be flexible. ”As long as they don’t scare other customers away”, is the answer. So foreigners with small amounts of ink are fine.

In the shower area, I place a small washing towel carefully on top of my bigger tattoo. I wash and shower thoroughly and slowly drop into the 40-42°c heat of the onsen. For a Finn like me, it resembles going to a sauna. But the feeling is much more intensive and the cool breeze calms the face. I get used to the warmth and listen to the sound of raindrops falling into the garden. I take a few deep breaths. Salty water smells a bit like the soil.

Afterward, I feel excellent, newborn. Even though it’s not allowed to touch onsen water with your hair, the steam makes my hair smoother than ever.

GoshobohTraditionally in ryokans dinner and breakfast are served to your room.

sashimi at GoshobohOne of the best sashimis of my life. Even the carrots were cut to the shape of crones!

Goshoboh’s cuisine

Goshoboh serves kaiseki, the Japanese form of haute cuisine, mixed with polished rustic Yamagata-style. The seafood comes from Japan’s inner sea, Seto. Beef is waguy from Tajima and famous Kobe beef. Special diets, like my pesco-vegetarianism, are no problem at all.

In Goshoboh, dinners are usually eaten socially at the restaurant, where you can admire chefs doing their trade. At an extra cost, it’s also possible to eat dinner at the privacy of your own room, which is what I did on my first night. Ryokan employee, nakai-san, placed carefully each plate in front of me and left the room, leaving me to dine at peace.

The dinner was a culinary trip of eight courses. First arrived sashimi, tasting plate with small treats and home-made tofu. It was followed by a few different fish courses and traditional Japanese tempura. But contrary to traditional shrimps and vegetables, there was cheese and fresh figs. What a delicious experience with a hint of matcha salt!

appetizers at Goshoboh

fish at Goshobohfish course at Goshoboh

fish course at Goshoboh Ryokan meals won’t leave you hungry. When the main course came, I didn’t have any hunger left, but the food was so good I had to keep eating. 

dessert at GoshobohJapanese dessert at traditional form: fruits and wagashi-sweet, paired with carrot mousse and sorbet. Hospitality can be seen in the smallest details: how the grape is opened artistically and the seed is removed, just for you.

GoshobohAfter dinner the bed was made, my eyelids become heavy. I grabbed my book but felt asleep fast. In the morning, two Nakai-sans came with a fresh-squeezed glass of orange juice to put the bed away. The manner was extremely polite and unnoticeable.

traditional japanese breakfast at GoshobohGorgeous breakfast included everything from salmon to tsukemono and tofu with delicious toppings. One of those was bonito-fish, the hardest fish in the world. It was grated right before my eyes.

Gosho Bessho from outside

Second night: Gosho Bessho

After the huge breakfast of Goshoboh, I strolled trough narrow streets of Arima. In the afternoon I reached Goshoboh’s sister inn: Gosho Bessho.

Compared to Goshoboh, Gosho Bessho’s style is more western with hints of Portugal or Spain. It makes sense because Watanaki Hirosuke, the artist behind Goshobohs logos and artwork, has spent long periods in southern Europe.

The accommodation in Gosho Bessho is in western-styled villas that even have their own low-temperature saunas. The sense of Japan of course lingers. There’s an onsen on the premises and the guests are dressed in yukatas.

Gosho Bessho welcome mochiRight after I arrived at Gosho Bessho I was treated with green tea and a traditional sweet.

mini villa at Gosho BesshoMy own villa. I immediately changed into a yukata and paid a visit to Gosho Bessho’s onsen. Unlike the outdoor bath of Goshoboh, Gosho Bessho’s bath was located indoors. Luckily, it didn’t make it any less relaxing.

food at Gosho Bessho

The cuisine of Gosho Bessho

Whereas Goshoboh’s food was traditional Japanese kitchen, western influence can be seen in Gosho Bessho’s cuisine. Actually many of the chefs have a background of working in French restaurants.

A tasting plate included vegetables in different forms, azuki-beans, seafood and lotus root. It was followed by roasted tofu, which was delicious with a hint of wasabi and crunchy seaweed. Then came sashimi – just as perfect as yesterday.

The dinner was served in Gosho Bessho’s restaurant, where every seat had a view of the surrounding nature. Japanese guests were sitting there in yukatas, one solo traveler had a book to entertain themselves with. The atmosphere was calm and relaxed.

octopus at Gosho BesshoDelicious grilled octopus.

sake at Gosho BesshoA sip of local sake to accompany the food.

food at Gosho BesshoThe main dish was abalone with fish liver sauce. Surprise menus are the best – I wouldn’t have dared to order this, but it was so delicious I’m happy I had it!

dessert at Gosho BesshoDessert was caramelized tomato, frozen matcha, and apricot gelee.

wearing yukata at Gosho BesshoAfter the dinner, I walked back to my villa, stomach full of food and head filled with thoughts. The biggest difference between hotels and ryokans is that in ryokans you feel like a guest, not a customer. I fell happily asleep on my massive bed, under the heavy blanket.

Gosho BesshoIn the morning the rain had stopped. I made myself a cup of coffee and enjoyed a book and nature on the balcony of my villa.

breakfast at Gosho BesshoGosho Bessho’s breakfast was western-styled and resembled a brunch. Lovely homemade yogurt, freshly baked croissants, and other delicacies made me hope I didn’t have to leave just yet.

Afterthoughts

Arima is easily reached trough Osaka or Kyoto with a direct bus. From the direction of Kobe city, a local train is the easiest option. Just be careful with timetables as they tend to get fewer on the countryside. If you’re coming from all the way from Tokyo, take a shinkansen to Kyoto or Osaka.

Goshoboh is conveniently located – by the river, just a stone throw away from the bustling main streets. Gosho Bessho is a short walk further away towards the mountain, in old temple grounds. The pick-up service, of course, gives you a ride.

And how did I feel after the weekend?

Well, I couldn’t recommend more spending a night in a good ryokan.

> More information on Arima here. / Addresses: Goshoboh: 858 Arimacho, Kita, Kobe. Gossho Bessho 958 Arimacho, Kita, Kobe. / Goshoboh’s website here and Gosho Bessho’s here.

Follow my journeys on Instagram @iidaeli or on Facebook Iida in Translation. You can also follow this blog on Bloglovin!

Japani Päiväretket Tokiosta

Rakas matkapäiväkirja: Viikonloppureissu Tokiosta Nikkoon

tiistai, heinäkuu 23, 2019
Nikkon kuuluisa punainen silta

Matkapäiväkirjamuodossa kesäkuun lopun viikonloppureissu Tokiosta Nikkoon. Luvassa lukuisia temppeleitä, hieman buddhalaista viisautta ja paljon sadetta.

 

Perjantai

Auringonlasku näkyy junan ikkunasta vain kapeana kaistaleena sadepilvien välistä.

Juna kulkee kauemmas Tokion asutuksesta, kohti veden alla olevia riisipeltoja, jotka heijastavat harmaata taivasta. Sade loppuu ja alkaa, loppuu ja alkaa. Maisema hämärtyy.

Olen matkalla Nikkoon – temppelikylään vuorten syliin, sadan kilometrin päähän Tokiosta. Pääsin lähtemään vasta koulun loputtua neljältä (vaihtariarjen tylsiä puolia) ja olin seurannut Google mapsin reittiohjeita orjallisesti. En ollut hoksannut, että Nikkoon meneviä junia kulkee vain kerran tunnissa, ja tietysti lipputiskille saapuessani kuulin haluamani junan olevan jo täysin loppuunmyyty. Privaattiloosseja kuitenkin löytyi (ja junan lähtöön oli viisi minuuttia enkä ehtinyt miettimään B-suunnitelmaa), joten maksoin 1500 ¥ ekstraa omasta neljän hengen vaunuosastostani.

Huvitun omasta ylhäisestä yksinäisyydestäni, katselen maisemia ja popsin laukun pohjalta löytyneen vohvelin.

Miten sinne pääsee?
> Nikkoon ajaa kätevimmin Tobu -linja Asakusasta, suora Limited Express -juna n. 2700-2800 ¥, kesto 2 h. Vaihdoilla kulkemalla pääsee halvemmalla, mutta matka-aika pitenee. Muita liikkumistapoja voi tutkailla täältä, mikä kannattaa ainakin jos taskussasi on JR Pass.

 

Pääteasemalla Tobu-Nikkossa on pimeää ja hiirenhiljaista, sade on onneksi tauonnut. Ravintolat ja kaupat ovat kiinni, en näe edes SevenElevenin tai FamilyMart -combinin kylttiä. Kiitän onneani, että majapaikkaani on kävelymatka juna-asemalta – jos ei olisi, ainoa kulkumuoto olisi taksi.

Parin kilometrin taivalluksen jälkeen saavun koko reissuhistoriani kämyisimpään hostelliin, pimeään paikkaan joka löyhkää homeelta. En ole ihan varma menikö kalsean suihkuhuoneen ovi edes lukkoon, kun pesen pois Tokion tomut, olosuhteista hieman ahdistuneena.

Kun aamiaisella vielä löydän lisukesalaatista pitkän mustan hiuksen, ihmettelen mistä ihmeestä paikan hyvät arviot ovat peräisin.

Missä majoittua?
> Jos menisin Nikkoon uudestaan, majoittuisin mahdollisimman lähelle Tobu-Nikkon asemaa. Tai valitsisin kalliimman majoituksen, johon sisältyisi nouto asemalta.

 

 

Lauantai

Seuraavana aamuna temppelit kutsuvat – hostelliltani sinne pääsee kätevimmin patikoimalla puolisen tuntia. Maailmanperintökohteet löytyvät onneksi kivenheiton päästä toisistaan.

Aamu on kaunis, on ihanaa nähdä maisemat vihdoin päivänvalossa. Sataa hieman, mutta onneksi niin hennosti, että on vaikea sanoa onko se pikemminkin vain voimakasta sumua.

Säätiedotus lupaili aluksi Nikkoon 25°c, mutta todellisuus on niukin naukin 20°c. Olen kiitollinen, että tajusin pakata pitkälahkeiset housut ja villatakin mukaani. Naureskelen pieneen reppuuni optimistisesti pakkaamilleni shortseille.

Kun saavun paikalle aamuyhdeksältä, ensimmäiset massat ovat jo vallanneet Tōshōgūn temppelin. Temppelirakennukset ovat toinen toistaan upeampia, en tiennyt että tällaisia edes on olemassa Japanissa. (Lue täältä postaukseni Tōshōgūnista.)

Tōshōgū
> Temppelin sisäänpääsy aikuiselta 1300 ¥ / Osoite: 2301 Sannai, Nikko, Tochigi. / Temppeliin on noin puolen tunnin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Seuraava temppeli on naapurista löytyvä Nikko Futarasan-jinja. Harmikseni huomaan, että sen päähalli on remontissa.

Alueella kiinnostavinta on erilaiset shintolaiset luonnonkohteet pyhäkköinä. On valtava puunrunko, jonka sisälle mahtuisi ryömimään, hallitsemattoman näköinen kivikasa ja peliltä tuntuva hyvän onnen määrittelijä. Siinä on tikkuja, joihin heität köydestä tehtyä rengasta. Mikäli saat kolmesta renkaasta yhden osumaan keppeihin, hyvää onnea on tiedossa.

Olen surkea pallopeleissä, joten huonoa tuuria on tietysti luvassa.

Nikko Futarasan-jinja on omistettu kolmelle Nikon pyhälle vuorelle. Se on myös kuuluisa lähteestään, jonka vedellä pitäisi olla parantavia ominaisuuksia.

Vuosittain muutamat alueen sake-panimot tulevat paikalle vedenhakureissulle, ja lahjoittavat kiitokseksi tynnyreitä temppelille.

Nikko Futarasan-jinja
> Temppelin sisäänpääsy aikuiselta 200 ¥ / Osoite: Nakajima 2944, Nikko, Tochigi / Temppeliin on noin puolen tunnin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka.

 

Pyhälle temppelialueelle johtavaa Shinkyo-siltaa katselen vain etäältä. (Se muuten oikeastaan kuuluu osaksi Futarasan-jinjaa.) Maisema näyttää kauniilta vastarannalta käsin, kun punainen silta piirtyy hämmentävän sinisen veden ylle.

Alkaa olla jo nälkä, joten kiirehdin eteenpäin.

Shinkyo-silta
> Sillalle pääsee kävelemään 300 ¥ pääsymaksua vastaan. / Osoite: 上鉢石町, Tochigi, Nikko  / Temppeliin on noin 20 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka.

 

Lounastan Megurissa, ehkäpä kauppakadun kauneimmassa ravintolassa, joka tarjoilee pelkkää vegaaniruokaa. On tatamilattiat ja täydellisesti yhteensopivat keramiikkakulhot.

Tilaan yubaa, tofun ”ihoa”, joka on Nikkon erikoisuus. Se muodostuu soijamaitoa pavuista valmistettaessa sivutuotteena maidon pinnalle. Yuban alta löytyy riisiä ja japanilaista shiso-yrttiä, jota Japanin basilikaksikin tituleerataan. Päällä on eleganttia marmeladia ja purevan vahvaa wasabia.

Lisukkeina on pikkelöityä retikkaa, sienipohjaista misokeittoa ja salaattia. Paahdettu vihreä tee täydentää kokonaisuuden ja poistun ravintolasta hymy huulillani.

Meguri
> Lounaat 1400–1700 ¥. Kannattaa tulla ajoissa, koska kun ruoka loppuu, se loppuu. / Osoite: 909 Nakahatsuishimachi, Tochigi, Nikko  / Noin 20 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka.

 

Sade yltyy, jalkoja säästääkseni siirryn takaisin maailmanperintöalueelle bussilla. Katselen Rinno-ji -temppelin zen-meditaatiohallia, jota pääsee tutkimaan ilmaiseksi.

Illalla myöhemmin opin, että samassa paikassa järjestetään myös zazen-meditaatiota – paikan voi varata edellisenä päivänä Tobu-Nikkon turisti-infosta 1000 ¥ hintaan. Minimiosallistujamäärä oli kuitenkin kaksi, eikä kukaan ollut ilmoittautunut sunnuntain tunneille. Ehkä joskus toiste pääsen kokeilemaan perinteistä japanilaista buddhalaista meditointia!

 

Seuraavaksi vuorossa on Taiyū-byō -temppeli, jonne on haudattu Ieyasun pojanpoika Iemitsu (1604–51). Arkkitehtuuri oli samankaltaista kuin päivän aloittaneessa Tōshōgūnissa, mutta ruuhkat olivat vähäisemmät.

Kalsea tihkusade yltyy ja alkaa vähtiellen mennä luihin ja ytimiin asti. ”Sadekausi Japanissa on sellaista ihanaa lämmintä sadetta!” muistelen monen minulle sanoneen. Kesänä 2019 se ei ole pitänyt paikkaansa – ei Tokiossa, eikä ainakaan täällä Nikkossa.

Kipuan kaikki portaat päähallille, jonka katossa on 140 maalattua lohikäärmettä kantamassa rukouksia taivaisiin ja takaisin. Munkki kutsuu kaikki vierailijat istumaan alas ja pitää esittelynsä japaniksi, koukeroista kohteliasta keigoa puhuen. Tahdon olla esimerkillinen turisti, joten istun seizassa, kivuliaasti jalkojeni päällä istuen. (Rakas päiväkirja: Muista harjoitella seizaa kotona, älä vasta virallisissa tilanteissa.)

Sivurakennuksessa kuulemma asui shogunaatin palvelija. Ajan henkeen kuului, että shogunaatin kuluttua heidän palvelijansa tekivät rituaali-itsemurhan perässä. Tämä palvelija elikin loppuelämänsä kuin shogunaatti ei olisi koskaan kuollutkaan, tarjoillen tälle ruokia päivästä toiseen.

Häiriintynyttä vai ihailtavaa, mietin.

Taiyū-byō
> 550 ¥, yhteislippu Sanbutsu-dō-temppelin kanssa 900 ¥. / Osoite: 2307 Sannai, Nikko, Tochigi  / Temppeliin on noin 30–40 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Ostin Rinno-ji -temppelin päähallin Sanbutsu-dōn lipun yhteislippuna jo edellisestä temppelistä, joten päädyn sinne vähän puolivahingossa. Tämäkin temppeli on valitettavasti remontissa, mutta sisäosista pääsee onneksi nauttimaan lähes häiriöttä. (Remontti on kuulemma kestänyt vuosikymmenen ja sen olisi pitänyt loppua keväällä, mutta huput olivat edelleen paikoillaan.)

Sanbutsu-dō on kuulemma Nikkon maailmanperintöalueen suurin rakennus ja mittakaavan ymmärtää, kun näkee valtavat patsaat sen sisällä. Kullatut buddhat esittävät myötätunnon ja armon jumalaa Senjūa, hevosenpäistä Batōa ja Amida Nyoraita. Kuulemma japanilaiset tulevatkin tänne rukoilemaan maailmanrauhaa.

Rinno-ji
> Pelkkä Sanbutsu-dō 400 ¥, yhteislippu Taiyū-byō-temppelin kanssa 900 ¥. Puutarha ja temppeliaarteita sisältävä huone 300 ¥. / Osoite:2300 Sannai, Nikko, Tochigi  / Temppeli on Tōshōgūnin naapurissa. Noin 30–40 minuutin kävelymatka Tobu-Nikkon asemalta tai lyhyt bussimatka (310 ¥ suunta, päiväpassi maksaa 500 ¥).

 

Jaloissani alkaa tuntua, kun olen seissyt koko päivän jaloillani, ja kiusannut niitä vielä seizassa istuen.

Istahdan matchalle Hongu Cafeeseen. Makea anmitsu-annokseni sisältää makeutettua punapaputahnaa, hedelmiä, jäätelöä ja jännittäviä tahmeita kuution muotoisia mocheja. Tuore kirsikka kruunaa annoksen kuin, ööö, kirsikka anmitsun päällä?

Vaikka kahvila sijaitsee vain muutaman metrin päässä autotiestä ja maailmanperintöalueiden polusta, terassilla on hiljaista. Katselen sateen rapinaa ulkona, vieressä on pienelle pyhäkölle johtava torii-portti.

Jalkani ovat niin loppu, ettei edessä taida olla muuta kuin pitkä taivallus takaisin hostellille. Päätän kulkea osan matkasta bussilla, iltapalaksi poimin eväsrasian Tobu-Nikkon asemalta.

Hongu Cafe
> Matcha ja jälkiruoka 1200 ¥ . / Osoite: 2384 Sannai, Nikko, Tochigi.

 

Sunnuntai

Herään sateen rapinaan – tai pikemminkin siihen, kuin joku kaataisi ämpäreittäin vettä talon päälle. Käännän kylkeä ja nukun makeasti vielä vähän pidempään. Edes 11-tuntiset yöunet eivät karkottaneet kaikkia väsymyksen rippeitä.

Lopulta jaksan nousta. Syön aamupalaa laiskasti, eikä sen seasta tänään onneksi löydy hiuksia. Ilahdun, kun joku on pyöräyttänyt kahvin ja toastin kaveriksi banaanismoothien.

Rankkasade ulkona ei ole hellittänyt lainkaan, pohdin mitä tekisin. Tahtoisin nähdä kuuluisan vesiputouksen, mutta olisin sinne päästyäni sateenvarjosta huolimatta varmasti läpimärkä, enkä tiedä saisinko sateen takia fiksuja kuvia. Etsin netistä lähellä olevia tatuoinnit hyväksyviä onseneita, mutta niiden sijainnit ovat vaikeakulkuisia, ja avautuvat vasta iltapäivän puolella. Ja aina on se mahdollisuus, että tulen silti käännytetyksi ovelta.

Aulassa lappaa outoa porukkaa, mietin etten nyt hostellillekaan tahdo jäädä. Niinpä pakkaan reppuni ja lähden asemalle, sitä kautta bussit kun kulkisivat kuitenkin muuallekin.

Kastun muutamassa minuutissa juuri niin paljon, kuin pelkäsinkin. Pian koivet ovat nilkkoihin asti litimärät ja alkaa tulla kylmä.

Istahdan penkille aseman eteen ja katselen, miten ryokanien henkilökunta hakee uudet vierailijat luokseen. Vuorten yllä leijailee epätodellisen kauniita sumupilviä. Joka päivä sama rutiini toistuu, uudet turistit sisään, vanhat turistit junalla takaisin Tokioon.

Väsyttää edelleen, mutta onnellisella tavalla, ja teen harvinaisen ratkaisun – päätän olla lähtemättä yhtään mihinkään. Ostan asemalta junalipun (tällä kertaa saan normaalin istumapaikan) ja uuden bentoon.

Katselen ikkunan vaihtuvia maisemia hajamielisesti ja mietin, että joskus on myös ihan okei todeta, ettei tänään jaksa ja pysty. Luen reissukirjaani (kaverilta lainattu Haruki Murakamin Kafka rannalla) ja syön evääni, kun nälkä iskee.

Mietin, että on hyvä just näin. Ehtii ne vesiputoukset ja järvet nähdä seuraavallakin kerralla!

 

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Japani Kioto Kobe Tunnepuoli Vaihdossa Tokiossa

16. viikko Japanissa / seikkailun onnea ja reissukrapulaa

torstai, heinäkuu 18, 2019
portti Kioton Gionissa

Neljä kuukautta Japanissa takana – vain kuukausi edessä. Tällä viikolla hyödynsin arkivapaat ja koin ihanan reissun.

 

**  Kaupallinen yhteistyö: Arima Onsenin matka toteutettu yhteistyössä Goshoboh-ryokanin kanssa.

Jo lähimetroasema tuntuu rinkka selässä erilaiselta, kun tietää kohta hyppäävänsä Kiotoon vievään yöbussiin. Kihertelen itsekseni lempituntemukseni vallassa – alkavan seikkailun tunnun.

Opin nopeasti, ettei yöbussi ole mukavuudeltaan juuri lähijunaa parempi. Ikkunat ja jopa kuljettajan koppi on peitetty paksuin pimennysverhoin, kapeilla penkeillä mahtuu oikaisemaan itsensä juuri ja juuri. Toisaalta jokaisessa penkissä on tarjolla pikkuruinen peitto ja kupu, jonka saa vedettyä unta etsivän päänsä eteen.

Nukun yhtä surkeasti kuin pitkillä lennoilla, mutta aamulla väsymys on silti kadonnut. Oi Kioto! Tuuppaan rinkkani aseman lokeroon ja otan bussin kohti Arashiyamaa. Tahdon bongata apinoiden suojelupuiston, jossa eläinten sijaan häkissä ovat ihmiset, ja puutarhoja, joihin en viime kesänä ehtinyt.

Väkijoukoista huolimatta Kioto on juuri yhtä ihana, kuin muistinkin. Nautin lämmöstä iholla. Kuulemma Tokiossa ei ole ollut yhtä vähäaurinkoista kesää sitten 90-luvun.

Illalla vaeltelen väsynein jaloin ympäri Gionia ja jokirantaa kasvot sydänsilmäemojina. Poikkean sivukujille, joiden lamput valmistautuvat Gion-matsuriin.

Eivätkä ne ihanat reissupäivät siihen lopu. Kiotosta jatkan onsenkylä Arimaan blogiyhteistyökuvioiden merkeissä, sitten kierrän Koben kaupunkia. Mutta kuin huomaamatta aika kuluu ja istun hiljaisessa baarissa yöbussia odottaen, edamame-pavut seuralaisenani.

En lainkaan tahtoisi lähteä, viime päivät ovat täynnä niin onnellisia välähdyksiä. Koben siluetti Nunobiki-yrttipuutarhasta vuoren rinteeltä käsin, Kioton hiljaiset kadut aamuviideltä. Ariman tunnelmallinen onsenkaupunki, jonka talojen väleissä kuumat lähteet höyryävät ilmaan. Upea ryokan ja erityisesti se parantava vesi, jossa sain kylpeä monta kertaa.

Mutta arki kutsuu, nousen kiltisti bussiini. Tahmaisten tuntien jälkeen Tokiossa vastassa on taas kerran kaatosadetta ja kastun jo tietä ylittäessäni. Sateenvarjo unohtui tietysti Kansaihin.

Lasken, että hukattu sateenvarjo on noin viides tällä reissulla – joko ne ovat vaihtuneet matkan varrella tai unohtuneet jonnekin. (Onneksi combinien halvimmat suuret varjot eivät maksa neljää euroa enempää.)

Seuraavat päivät poden reissukrapulaa, sellaista vahvaa väsymyksenä alkavaa, joka pidemmän päälle kasvaa levottomuudeksi. Moni asia tuntuu vaikuttavan siihen. Viimeisten kouluhommien valmiiksi kurominen, kaikki vaihdon lopun paperityöt, innokkaasti kahmitut free-työt ja ”pakko kokea kaikki nyt”-paniikki, joka johtuu lähestyvästä syksystä ja paluulennosta. Se on päivä päivältä lähempänä.

Yritän miettiä, mikä voisi helpottaa. Aloitan uuden bullet journalin, teen to do-listoja ja suunnitelmia. Kalvava tunne kuitenkin on, että kaipaisin jotain pidemmän tähtäimen odotettavaa. Tiedän yhden lääkkeen, joka auttaisi – lentoliput jonnekin kauas.

Mutta missä määrin se on eskapismin sijaan pakenemista?

 

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut
Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää
Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia
Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa
Viides viikko Japanissa / on siis kevät
Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät
Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista
Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste
Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!
Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia
11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa
12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä
13. viikko Japanissa / yhteiskuntapohdintaa
14. viikko Japanissa / arjen paloja ja äänikirjoja
15. viikko Japanissa / lopun alkua

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!