Luomisen tuskaa

30.7.2019

Ei jaksa, ei kiinnosta, ei psyty. Se tunne kun ei vaan saa tekstiä tuotettua. Blogia kirjoittaessa on mahdollisuus samaistua suuriin taiteilijoihin ja heidän kokemaansa luomisen tuskaan. Päivät muuttuvat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Yhtäkkiä huomaat että et ole kirjoittanut melkein puoleen vuoteen mitään.

 

Alkuvuoden Madeiran reissun jälkeen takki oli tyhjä. Fyysisesti ruumis oli kondiksessa ja mielikin oli levännyt, kuitenkin oli sellainen olo että ei ole mitään annettavaa blogin suhteen. Miksi tänne kirjoittaisi mitään? Lukeeko näitä edes kukaan? Mitä lisäarvoa pystyn tuottamaan lukijalle, joka löytää samankaltaiset jutut viidestäkymmenestä muusta blogista? Entä se lisäarvo itselle? Aikaakin näiden juttujen tekemiseen menee yllättävän paljon, voisiko sen käyttää jotenkin paremmin?

 

 

Tärkeintä kirjoittamisessa pitäisi olla sen tuottama ilo ja tyydytys. Toisilla ilo tulee suoraan siitä että saa purkaa omat muistot talteen, joku voi saada tyydytyksensä epäsuorasti siitä että pystyy tarjoamaan ajankohtaista informaatiota lukijoille. Joku haaveilee kenties ammattimaisemmasta bloggaamisesta laajoine yhteistyöverkostoineen. Omalla kohdalla se alkuperäinen core-ajatus kai risteili jossain näiden kaikkien välimaastossa.

 

 

 

Luovan tauon aikana olemme ehtineet kokea niin Auschwitzin kauheudet kuin Balkanin luonnon kauneudet. Nyt aika tuntuisi olevan taas otollinen ja näistä reissuista voisi muutaman jutun kirjoittaa. Kuvien mukaisesti – raskaista porteista läpi kohti kirkkaampia tunnelmia.

 

 

 

Horisontti @ instagram

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply