Pohjois-Amerikka Yleinen

Unelmien häämatka USA:ssa lähestyy – mitä onkaan luvassa?

keskiviikko, elokuu 23, 2017

Pääni sekoittaneet häähuurut ovat toistaiseksi aiheuttaneet sen, että en ole yhtä hassua postausta lukuunottamatta vielä kirjoittanut mitään parin viikon päästä alkavasta häämatkastamme. On aika korjata asia, sillä ESTA-hakemuskin on nyt vihdoin takataskussa.

Lennämme siis syyskuun 4. päivä Los Angelesiin Lontoon kautta (toivottavasti näin tekevät myös laukkumme). Aiemmin unelmoimme lentävämme ensimmäistä kertaa elämässämme ykkösluokassa, mutta viime syksynä bongasin Momondosta tarjouksen, johon tartuin säästön kiilto silmissäni: Norwegianin lento Helsinki—Los Angeles maksoi alle 300 euroa. Se siitä luksuksesta. Mutta ehkä meille käy niin kuin elokuvissa, ja meidät upgreidataan ykköluokkaan, kun sanomme olevamme häämatkalla!

Nyt pidemmittä puheitta, tätä kaikkea olisi luvassa kolmen viikon häämatkan aikana:

4.9.—7.9. Los Angeles

Kuva: Nemanja Pantelic/Flickr: 2.0 Generic (CC BY 2.0) https://creativecommons.org/licenses/by/2.0/

Ensimmäiset kolme päivää vietämme jet lagista toipuen Los Angelesissa. Hirveästi en ole vielä suunnitellut, mitä Enkelten kaupungissa puuhaamme, mutta jonkinlainen La La Land -kierros kiinnostaisi. Oikeastaan Los Angelesiin saisi antaa suosituksia, jos sellaisia on! Mikä olisi Los Angeles -must? Universal Studios? Biitsipäivä Malibulla tai Santa Monicalla? Kaikki ideat ja ehdotukset ovat kultaa!

7.9.—9.9. Highway 1

Kuva: publicdomainpictures.net, CC0 1.0 Universal (CC0 1.0) Public Domain Dedication

Me otamme siis kiesin alle heti Los Angelesissa, josta lähdemme road trippaamaan Highway Onea pitkin kohti San Franciscoa. Ensimmäisen yön vietämme San Luis Obispossa, toisen Santa Cruzissa. Joudumme jonkin verran sahaamaan edestakaisin, sillä tie on harmillisesti poikki Big Surin kohdalla – juuri niiden kauniimpien maisemien kohdalla. Ensin helmikuussa Pfeiffer Canyon Bridge alkoi hajota rajujen myrskyjen seurauksena, toukokuussa alkoivat mutavyöryt. Moni varmaan suunnittelee tätä samaa Higway 1 -reissua, joten voin pian kertoa, miten paljon tiesulku haittaa reitistä nauttimista. Veikkaisin, ettei kovinkaan paljon. Itse ainakin miellyin road trippailuun viime vuonna Baltiassa niin kovin, etten usko tällaisen etukäteen tiedetyn esteen hirveästi haittaavan.

9.9.—12.9. San Francisco

Kuva: Pixabay, CC0 Creative Commons

Parin päivän road tripin jälkeen on aika pysähtyä taas hetkeksi. Vietämme kolme päivää San Franciscossa, josta luulen ainakin etukäteen pitäväni enemmän kuin Los Angelesista. Tarkoituksena olisi käydä ainakin Muir Woodsissa ja kenties Altcatrazissa. Kertokaa te, mitä muuta Friscossa kannattaisi tehdä?

12.9.—14.9. Yosemite

Kuva Yosemite: Wikipedia Commons, chensiyuan, 4.0 International, 3.0 Unported, 2.5 Generic, 2.0 Generic and 1.0 Generic license.

Me aiomme olla tällä häämatkalla ihan skutsissa ja käydä ehkä jopa kuudessa kansallispuistossa. Ensimmäisenä vierailemme tosiaan ehkä Muir Woodsissa, mutta Yosemitea odotan kuin kuuta nousevaa. Yosemiten-vierailua olen suunnitellut toistaiseksi eniten: olen ajatellut, että toisena aamuna heräisimme aikaisin ja menisimme opastetulle Glacier Pointin kierrokselle. Yosemite Valleysta lähtevällä kokonaisella kierroksella voisi energian sijaan kuluttaa pelkästään bussin penkkejä, mutta puolikkaalla kierroksella saa ainoastaan menolipun Glacier Pointiin — ja sellaiselle ajattelin meidän osallistuvan. Tarkoituksena olisi siis kävellä Glacier Pointista 7.7 km reitti takaisin Yosemite Valleyyn. Mitäs luulette, uhka vai mahdollisuus?

Me yövymme Mariposassa, josta on melkein kaksi tuntia matkaa Yosemite Valleyyn, mutta siihen on erityinen syy. Olemme nimittäin majoittumassa sellaisessa ihanassa bed and breakfastissa, jonka pihamailla pitäisi käyskennellä peuroja ja lentää kolibreja. Näitä hehkutuksia on Booking.comissa vaikka millä mitalla. Meillä oli varattuna myös toinen majoitus Buck Meadowsista, joka olisi ollut 20 minuuttia lähempänä Yosemitea, mutta todellinen EVK:lainen valitsee aina peurat ja kolibrit.

14.9.—16.9. Las Vegas

Kuva: Wikipedia Commons Creative Commons Attribution 3.0 Unported license. https://creativecommons.org/licenses/by/3.0/deed.en

Nautittuamme Yosemiten vuoristomaisemista parin päivän ajan, aiomme ajaa Las Vegasiin. Ajatuksena on liimata perse penkkiin oikein kunnolla, eikä tulla nopeinta, eteläistä reittiä Mariposasta Las Vegasiin: ajattelimme nimittäin ajaa Tioga Passin läpi ja Death Valleyn kautta Las Vegasiin. Kuulostaako idea hyvältä vai onko todennäköistä, että auto hyytyy Kuolemanlaaksoon kriittisellä hetkellä?

Las Vegas kiinnostaa kohteistamme ehdottomasti vähiten, mutta menemme sinne, koska… no, siksi, että se on aika kätevässä paikassa ajatellen seuraavia kohteitamme. Tarkoituksena on huilia hulppean hotellin uima-altaalla tekemättä mitään. Meidän majoituksemme ovat tällä matkalla huomattavasti vaatimattomampia kuin missä olemme vaikkapa viimeisillä Aasian-lomillamme majoittuneet. Niinpä Las Vegasissa aiomme kermaperseillä oikein olan takaa, koska siellä siihen ei edes vaadita suuria summia rahaa.

16.9.—19.9. Zion, Grand Canyon ja Bryce Canyon

Kuva Zion: derwiki, Pixabay, CC0 Public Domain

Vielä maaliskuussa, kun huhuilin ensimmäisiä vinkkejä Jenkki-reissuamme varten, mietin, menisimmekö Yosemiteen, Zioniin vai Grand Canyoniin. Yosemitesta olin jo silloin oikeastaan sadan prosentin varma, Grand Canyonista olin unelmoinut, mutta se olikin paljon kauempana Las Vegasista kuin olin ajatellut, ja Zion oli uusi tuttavuus, jonka löysin tutkimalla Google Mapsia.

Mutta miksi tyytyä muutamaan kansallispuistoon, kun voi valita ne kaikki ja vielä yhden päälle? Eli Las Vegasin jälkeen köröttelemme Utahiin, jossa vierailemme yhtenä päivänä Zionissa, sitten seuraavana päivänä Arizonan puolella Grand Canyonin North Rimissä ja vielä kolmantena päivänä Bryce Canyonissa. Tukikohtana pidämme Kanab-nimistä pikkukaupunkia, viimeiseksi yöksi menemme Cedariin, koska en saanut enää kolmatta yötä varattua Kanabiin.

19.9. meillä on yölento, joka vie meidät matkan viimeiseen kohteeseen.

20.9.—25.9. New York

Kuva: Randy Pertiet, Wikipedia Commons, Creative Commons Attribution 2.0 Generic licence https://creativecommons.org/licenses/by/2.0/deed.en

Saavumme New Yorkiin syyskuun 20. päivä aikaisin aamulla – luultavasti aivan pyörryksissä edellisen reilun kahden viikon reissustamme Kaliforniassa, Nevadassa, Utahissa ja Arizonassa. Aiemmin meidän oli tarkoitus viettää Nykissä kokonainen viikko, mutta meitä kehotettiin nipistämään New Yorkista – siellä riittää kuulemma viisi-neljä päivää. Juuri tästä syystä meillä on mahdollisuus ahmia noin monta kansallispuistoa.

New Yorkissakaan meillä ei ole vielä kummempia suunnitelmia, paitsi Broadway-musikaali. Aiomme nimittäin mennä katsomaan Book of Mormonia. Hinnat pyörivät aika suolaisissa lukemissa: alkaen 170 dollaria, muistaakseni. Mutta kyllä näin eeppinen häämatka ansaitsee eeppisen päätöksen. Sitä paitsi New Yorkissa juhlimme Pyryn synttäreitä. Mielelläni ottaisin vastaan vinkkejä myös New Yorkiin!

 

Noin, sellainen reissu tulossa! Mitä luulette, olemmeko ahnehtineet liikaa? (Tai eipä sillä ole väliä, koska tällainen reissu me tehdään!)

Piditkö lukemastasi?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Jerry / Pako Arjesta keskiviikko, elokuu 23, 2017 at 19:22

    Kuulostaa todella hienolta häämatkalta, joten toivotan teille upeaa reissua :)! Korkeammissa matkustusluokissa on huippua matkustaa, mutta toisaalta, jos säästää rahaa siinä, sitä voi käyttää enemmän johonkin muuhun, joten teit varmasti hyvän ratkaisun. Ehtii sitä luksusta kokemaan muulloinkin :).

    Meilläkin oli USA vahvoilla häämatkakohteena, mutta päädyimme lopulta kuitenkin unohtamaan sen, kun hinnat olivat liian kovat tietyillä osa-alueilla. Toivottavasti matkastanne tulee ihan huippu :)!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY keskiviikko, elokuu 23, 2017 at 20:26

      Kiitos paljon Jerry! 🙂 Mä voin kyllä kuvitella, että nauttisin mielettömästi lennon ylellisyyksistä, mutta kuitenkin teki mieli säästää, kun muutenkin niin kallis reissu kyseessä. Jonain päivänä on kyllä pakko kokeilla niitä ihastuttavan lokoisia penkkejä ja avaraa jalkatilaa…

  • Reply Aron / Ja sitten matkaan... keskiviikko, elokuu 23, 2017 at 19:38

    On kyllä hienoja kohteita teillä listalla! Itse yllätyin kovasti, kun tykkäsin Los Angelesista enemmän kuin San Franciscosta. Jos Alcatrazille haluatte, kannattaa miettiä lippujen varaamista etukäteen. Ainakin kesällä nimittäin lähdöt myydään loppuun viikkoja etukäteen. Tuli huomattua. Ja Death Valley tuskin on syyskuussa suuri ongelma. Heinäkuun liki 50 asteen helteessäkin matka sujui mainiosti.

    New Yorkista minulla on täysin päinvastainen käsitys. 4-5 päivää ei vielä riitä oikein mihinkään. Olen kaikki matkat yhteenlaskettuna viettänyt New Yorkissa kuukauden verran, enkä oikein vielä ole ehtinyt kuin vähän raapaista pintaa. Tokihan ne isot nähtävyydet on pian nähty, mutta tuossa kaupungissa on valtavasti muutakin nähtävää. Mutta ainahan voi palata kaupunkiin takaisin, jos paikka tuntuu omalta. Book of Mormon on mahtava, iso suositus sille! Joskin kävimme katsomassa sen Lontoossa, jossa liput ovat vähän edullisemmat. Harvoin olen nauranut yhtä makoisasti. Ihanan epäsovinnaista huumoria.

    Kertakaikkiaan teillä on edessä huiman hieno häämatka. Onnea ja mahtavaa reissua!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY keskiviikko, elokuu 23, 2017 at 20:24

      Kiitos paljon! Joo, Alcatraziin kuulemma pitää hankkia liput etukäteen ja eilen vähän katselinkin siellä tarjottavia paketteja. Täytyy varata tällä viikolla. Hienoa, että Death Valleyynkin voisi uskaltaa todella mennä, on se pidempi reitti nimittäin kiinnostavampi kulkea. Voin kyllä todella kuvitella, että New York ei tule helposti nähdyksi. Olisihan sinne voinut ehkä mieluummmin tehdä joskus oman reissun, mutta jotenkin en millään malttanut olla lisäämättä sitä tähän. Ja sieltä on myös mukavasti lyhyempi matka kotiin. Book of Mormonista olen tosiaan kuullut, että se on aivan ratkiriemukas, kyllä mä sitä showta odotankin! 🙂

  • Reply Suunnaton keskiviikko, elokuu 23, 2017 at 19:51

    Mä niin fiilistelen teidän matkaa!!! En meinaa nahoissani pysyä, kun odotan jo kuulumisia!

    Mä olen ehtinyt jo monet kerrat pistämään ensi kesän matkasuunnitelmat uusiksi (johan tässä on kuukausi kulunut Kalliovuorten reissusta). Yksi suunnitelmista sisälsi juuri Yosemiten, Zionin, Brycen, Grand Canyonin ja Death Valleyn, joita tosin harkitsin jo silloin pari vuotta sittenkin. Mä mietin noiden lisäksi vielä Antelope Canyonia, joka on siinä Grand Canyonin tuntumassa. Meinaatteko piipahtaa siellä?

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY keskiviikko, elokuu 23, 2017 at 20:20

      Ja mä en meinaa pysyä nahoissani, kun vielä melkein kaksi viikkoa lähtöön! 😀 Ja noita teidän Kalliovuorten-road tripin juttuja oottelen ihan kieli pitkällä…
      Antilope Canyon olisi ollut myös huikea, mutta nyt näyttää siltä, ettei se vaan mahdu reissuun. Tai mahtuisi varmaan, jos nipistäisi vaikka Las Vegasista, mutta veikkaan, että altaalla huiluttelu tulee ennen pitkää tolla reissulla ihan tarpeeseen! 😀 Vitsi, aivan mahtavaa, jos teette myös vähän samantyyppisen reissun!

  • Reply Raija keskiviikko, elokuu 23, 2017 at 22:29

    Kuolemanlaakso on kuoleman kuuma kylla viela syyskuussakin. 😀 Mutta eikohan siitta selvia, tosin tuosta paivasta tulee ajojen osalta tosi pitka, vaikkakin olet varmasti siihen jo valmistautunutkin. Kuolemanlaakso oli loppujen lopuksi melko tylsa paikkaa ajaa lapi ja koska siella on niin stanan kuuma niin ei oikein mitaan muuta voinut tehda kuin ajaa lapi vaan, joten jos jotain haluatte jattaa pois niin. 🙂 Ja tosiaan kuten joku sanoikin niin Alcatraziin liput asap etta paasetta sita ihastelemaan. 🙂

    Jos on yhtaan esitysten ystava niin Vegasissakin kannattaa ehdottomasti kayda joku show katsomassa. Moneen naytokseen saa New Yorkin tavoin samana paivana lippuja halvemmalla ja valinnan varaahan on. Kavimme itse katsomassa Pen&Tellerin taikashown viime vuonna ja oli kylla hyva, samoin kuin Thunder From Downunderin poikien show (sita tosin en ehka haamatkalla katsomaan menisi, enemminkin tyttojen reissussa 😉 )

    Losissa taas, mista ikina itse eniten tykkaa – meille Universalin Studiot olivat kylla kiva paiva, toisaalta jos ei ole vuoristoratojen ystava mutta haluaisi elokuvastudio-kierrokselle (ja sattuu esim olemaan kova Frendit -fani) niin Warner Bros’n studiokierros on kanssa oikein kiva kokemus, eika vie koko paivaa. Ja koska taalla on syyskuussa viela tosiaan kuuma niin rantsupaiva Losissa voi osua just eika melkeen kohilleen.

    En ole tainnut ennen sulle kommettia jattaakaan ja heti tallainen maratonikommentti. 🙂 Mutta siis kuulostaa ihanalle lomalle ja jaan mielenkiinnolla odottelemaan postauksia! Ja sita haapaivakertomusta myos. 😉 Onnea tuoreelle haaparille!

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY keskiviikko, elokuu 23, 2017 at 23:09

      Kiitos Raija kovasti kommentista! Tässä tuli jo paljon hyviä vinkkejä! 🙂 On kyllä tosiaan tiedossa, että reitti Las Vegasiin Kuolemanlaakson kautta olisi aika pitkä. No, onneksi jos alkaa kaduttaa päätös, eikä tee mieli istua autossa koko päivää, ajamme suorempaa reittiä Vegasiin. 🙂 Täytyypä tsekkailla noita show-vaihtoehtoja. Ja kiitos kovasti onnentoivotuksista! Teen hääpäiväpostauksen heti, kun saan kunnon kuvat käsiini. 😉

  • Reply miija torstai, elokuu 24, 2017 at 12:09

    Toi ois niin mun unelmien reissu! <3 Onnea teille ja matkasta tulee varmasti ikimuistoinen. 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, elokuu 24, 2017 at 13:38

      Kiitos paljon Miia! 🙂 Saatkin sitten piakkoin täsmävinkkejä siihen, miten tällainen unelmien reissu kandee toteuttaa! 🙂

  • Reply Eve keskiviikko, elokuu 30, 2017 at 05:38

    Hei!
    Me teimme jossain määrin vastaavan reissun 3v sitten 10v hääpäivänämme, mutta ilman kansallispuistoja 🙂 Lensimme Helsingistä San Fransiscoon (vaihto New Yorkissa) ja vietimme ensimmäiset 3 päivää siellä. Mieleenpainuvinta oli, kun vuokrasimme pyörät ja pyöräilimme kuuluisan sillan edestakaisin. Tätä voin suositella! Olimme ihan samaan aikaan reissussa ja Friscossa oli kylmä!! Eli tarpeeksi vaatetta mukaan! 🙂

    Tuolta vuokrasimme auton ja lähdimme ajamaan alaspäin Highway 1:stä ja maisemat oli juuri niin huikeat kuin voi kuvitella!! Yövyimme kerran noin puolivälissä Avila Beachilla, ja tätä voin myös lämpimästi suositella.. Ihana paikka ja hotelli. Täältä ajoimme seuraavana päivänä Los Angelesin ohi Laguna beachille, jossa vietimme pari seuravaa päivää. Me siis jätimme LA:n väliin ja oleskelimme tuolla Laguna beachilla, joka oli kyllä ihana paikka ja se matkan rantalomaosuus 🙂

    Tuolta ajoimme Las Vegasiin, jossa vietimme kolme seuraavaa päivää aivan överissä hotellissa ja kasinolla taaloja tuhlaten. Vegasin lähellä on outlet-kauppakeskuksia, joissa käymistä suosittelen! Ja New York, New York- hotellin vuoristorata jää taatusti mieleen!!

    Vegasista lensimme New Yorkiin, jossa vietimme loman viimeiset 4-5 päivää. Siinä ajassa ehti nähdä kuuluisimmat jutut, mutta meihin ainakin The City teki niin suuren vaikutusen, että olemme käyneet siellä jo viikon verran uudelleen ja ensi vuonna mennään taas. 🙂

    Ikimuistoista häämatkaa teille! 🙂

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY torstai, elokuu 31, 2017 at 20:30

      Kiitos Eve! Voi vitsi, teillä oli kyllä myös ihanan kuuloinen reissu, ja todellakin hyvin samanlainen kuin meillä! 🙂 Joo, oon varautunut siihen, että Friscossa voi tulla vilu. Se on vähän harmi toisaalta, että joutuu pakkaamaan niin monen eri kelin vaatteita mukaan, mutta toisaalta, mitä mä oikein valitan? 😀 Ihanaa mennä reissuun! Ja jännä nähdä, hurahdanko mäkin New Yorkiin samalla tavalla kuin te ja niin monet muut!

  • Reply Suski torstai, huhtikuu 12, 2018 at 15:24

    Löysin sinun tekstiin kun googlasin ”Los Angeles häämatka” 🙂 On kyllä unelmien häämatka teillä ollut! Meille tulevan kesän haaparina tämä on nyt ajankohtainen aihe, menemme häistä melkein seuraavana päivänä Kreikkaan häämatka vol 1:selle mutta THE häämatka vol 2 vois olla jotain tällästa kuin teidän reissu. Kustannukset kiinnostais ihan sikana, ja millasia lentoja ja lentoyhtiöitä käytitte? Luin tosi nopsaan tekstin että voi olla että olitkin jo nöistä maininnut.. Mutta ois jos olisit kirjottanut listauksen että:

    -Lennot välilaskuineen, lentoyhtiö ja hinta sekä
    -Majoitukset hintoineen

    Voisi alkaa vähän itse vertaileen hintoja.

    • Reply Sonja | FIFTYFIFTY lauantai, huhtikuu 14, 2018 at 14:31

      Moi Suski ja kiitos kommentista! Mainiota, että aiotte The häämatkalle Jenkkeihin, annan kyllä mielelläni vinkkejä. 🙂 Pitäisi kyllä kirjoittaa auki meidän kustannukset ja muutenkin vinkkipostaus reissujen suunnnitteluun, oon vaan ehtinyt kirjoittaa niin paljon vähemmän viime aikoina, että nämä lykkääntyvät helposti. Mutta yhteen kommenttiin avasin kerran meidän kustannuksia enemmän, kun joku toinen kommentoija kyseli samaa:

      Lennot maksoi yhteensä noin 700 euroa/naama (Helsinki-Los Angeles, Las Vegas-New York, New York-Helsinki), bensaa tankattiin muistaakseni 6 kertaa ja rahaa meni 30-40 dollaria per kerta, autonvuokraus oli noin 900 euroa 16 päivältä. Hotelleissa suosittiin paljon B&B-majoituksia, motelleja ja budjettihotelleja, joissa oli yhteisvessat muiden hotellivieraiden kanssa. Los Angeles 3 yötä: n. 150 dollaria/naama, San Luis Obispo 1 yö 37 dollaria/naama, Santa Cruz 1 yö 57 dollaria/naama, San Francisco 3 yötä: n. 200 dollaria/naama, Mariposa (Yosemiten tukikohta) 2 yötä: 140 dollaria/naama, Las Vegas 2 yötä: 70 dollaria/naama, Kanab tukikohta Zionissa ja Grand Canyonissa reissatessa) 2 yötä: 140 dollaria/naama, Cedar City 1 yö: 32 dollaria/naama, New York 4 yötä budjettihotellissa: 285 dollaria/naama, New York 1 yö kunnon hotellissa: 87 dollaria/naama. Eli yhteensä majoitukset oli noin 1200 dollaria /per naama. Euroissa se noin 995. Halvemmallakin voi päästä, mutta kannattaa varmistaa, ettei ota mitään luteista kärsivää huonetta, niitä ilmeisesti on aika paljon. Kannattaa siis googletella omaa hotellia + bed bugs ja katsoa, tuleeko hittejä.

      Sitten tietysti ruuat päälle, mutta siinähän pääsee jo hyvin vaikuttamaan kustannuksiin omilla valinnoilla.

      Meidän lento Helsingistä Losiin maksoi alle 300 euroa per naama, se oli Norwegianin lento ja siinä oli yksi viiden tunnin välilasku London Gatwickissa. Las Vegasista Nykiin maksoin reilu 100 euroa per naama, Delta Airlinesin lento ja kesti nelisen tuntia, oli suora lento. New Yorkista Helsinkiin taas Norskilla Tukholman kautta ja maksoi 235 euroa per naama.

      Toivottavasti tämä auttoi vähän, täytyy ottaa itseä niskasta kiinni kirjoittaa vinkkipostaus, koska sen verran mainiosta matkasta on kyse. 🙂 Ihanaa kevättä sulle onne tuleviin häihin!

    Vastaa käyttäjälle Aron / Ja sitten matkaan... Cancel Reply