Yleinen

Päivä jona kadehdin aloilleen asettunutta miestä

perjantai, toukokuu 20, 2016

”Onneksi olkoon! Kuulin, että muutoksia on tiedossa!” työkaverini sanoi tänään toiselle. Kahvia hakemaan menossa ollut mies kiitteli kovasti ja jatkoi matkaansa.

Minun piti heti saada tietää, mistä nyt onniteltiin – en ole nähkääs miehen Facebook-kaveri, joten en voinut stalkata sieltä…

No, mies oli juuri mennyt naimisiin ja nyt on perheenlisäystäkin tiedossa. Myöhemmin hän käveli vihellellen työpisteeni ohi.

Aurinko paistaa, viikonloppu on alkamassa, kotona odottaa nuori morsio, jonka mahassa kasvaa uusi, ihmeellinen elämä.

Sinä hetkenä, kun hän käveli ulos toimistosta, tajusin kadehtivani häntä. Ollapa itse vakituisessa työpaikassa, vastanainut ja raskaana… (Kröhöm, tiedän kyllä että kadehtimani mies ei ole raskaana!)

Tämä on sikäli erikoinen ja hälyttävä hetki, että aiemmin olen kadehtinut vain ulkomailla alinomaan seikkailevia ihmisiä. Aina välillä poden vauvakuumetta, mutta minulla on ollut kuitenkin yhteys aivojeni järkevämpään kolkkaan:

Ei vielä, sanon itselleni. Ensin matkat, vasta sitten vauva. Travel now, baby later.

Mies on siis minua muutaman vuoden vanhempi, vakityössä, juuri naimisiin mennyt ja pian isä, ja tämä tilanne kadehdituttaa minua tänään.

Mikäs minua toisaalta estäisi ryhtymästä äidiksi? Ok, vakituista työtä minulla ei ole, mutta minulla on pitkä ja vakaa kahdeksan vuoden parisuhde. Ensi kesänä menemme naimisiin. Meillä on yhteinen omistuasunto. Onhan tässä näitä paikoilleen asettumisen elementtejä.

Mutta sitten menin tekemään jotain jännittävää, itse asiassa jännittävintä mitä olen pitkään aikaan tehnyt. Minä hain opiskelemaan Oriveden opistoon luovan kirjoittamisen linjalle. Kuukausi sitten sain sähköpostin, jossa kerrottiin, että minut on hyväksytty sinne opiskelijaksi.

Hetken tasattuani hengitystäni marssin pomoni huoneeseen ja kerroin, että elokuun puolivälissä minä sitten lähden.

Jep, minä muutan Orivedelle. Onhan tämä jännä ratkaisu, kun ottaa huomioon, miten olen unelmoinut Australiasta tai ylipäänsä uudestaan ulkomailla asumisesta. Mutta matkaunelmieni lisäksi minulla on toinen unelma, ja sitä unelmaa minä lähden syksyllä tavoittelemaan.

Ratkaisu lähteä vakituisen epävakituisista toimittajan hommista ei todellakaan ollut helppo. Viihdyn työssäni ja minulla on ihanat työtoverit, jotka ovat kaikki kannustaneet minua ratkaisussani. Ja pomostani puhumattakaan, hän se minulle sanoi kehityskeskustelussa, että joskus täytyy olla itsekäs. Että jos menen, sitten menen.

Ja niin minä sitten menen. Minua vain harmittaa, etten itse osannut vaatia itselleni itsekkyyttä unelmani toteuttamiseen. Vasta saatuani paljon rohkaisuja uskalsin tehdä lopullisen päätöksen.

Voiko vain muutama lisävuosi elettyä aikuisuutta tuoda niin paljon enemmän pelkoa? Olinko 23-vuotiaana oikeasti niin paljon rohkeampi kuin nyt 26-vuotiaana? Silloin uskalsin ostaa lentoliput Australiaan ja lähteä matkaamaan sinne muutamaksi kuukaudeksi kysymättä keneltäkään lupaa.

Ehkä tässä onkin pohdintani opetus. Lähden Orivedelle juuri oikeaan aikaan, koska joskus on vain lähdettävä eteenpäin, ettei vain sammaloidu. En tahdo sammaloitua 26-vuotiaana!

Minusta olisi nyt niin kovin mukavaa jäädä nykyiseen työpaikkaani, odottaa, josko saisin joskus vakituisen paikan sieltä, käydä ulkomailla silloin tällöin, pyöräyttää söpöjä mukuloita, hankkia koira ja henkilöauto. Tilannehan on kuin lämmin kylpyvesi – sinne olisi niin ihana jäädä lillumaan, mutta lopulta on parempi nousta ammeesta ylös, ennen kuin muuttuu rusinaksi. (Alkaako kukaan muu kuulostaa heti self help -oppaalta, kun kohtaa elämänmuutoksia?)

Jos nyt jättäisin menemättä, milloin olisi parempi hetki? Totuus on, ettei sitä tule.

Piditkö lukemastasi?

Seuraa FIFTYFIFTY-blogia Facebookissa | Instagramissa | Blogit.fi-palvelussa | Blogipolku.fi-palvelussa.

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta lauantai, toukokuu 21, 2016 at 00:06

    Tsemppiä Orivedelle! Hieno päätös, ja rohkea! 🙂

    • Reply sonjanette | FIFTYFIFTY lauantai, toukokuu 21, 2016 at 09:47

      Kiitos Meri! 🙂 Kyllä tää oli niin oikea päätös tässä vaiheessa.

  • Reply miraorvokki lauantai, toukokuu 21, 2016 at 13:34

    Australia tai Orivesi.. Mitä näitä nyt on! Tsemppiä ja peukut muutoksille 🙂 Kyllä se elämä vie ja tuo iloa! Olen miettinyt samaa – pitää ensin mennä, nähdä ja kokea ja sitten voi asettautua aloilleen. Kaikki ei halua näin ja se on ihan fine mutta ajatuksesi kuulostivat todella tutuilta ainakin osittain 🙂

  • Reply sonjanette | FIFTYFIFTY lauantai, toukokuu 21, 2016 at 15:52

    Joo onhan ne ihan eri planeetoilta, mutta haluankin niihin ihan eri syistä. 😉 Eikä ne siis kuitenkaan sulje toisiaan pois mielestäni… Kiitos tsempeistä! Juu kyllä ensin pitää saada tiettyjä reissuja ja unelmia pois systeemeistä ennen kuin alkaa pyörittää arkea kunnolla lapsineen päivineen. Tosin täytyy myös yrittää ajatella niin, etteivät seikkailut niihin muksuihin lopu. Toki ne rajoittavat jonkin aikaa.

  • Leave a Reply