Alanya yllätti iloisesti

Saavuimme varhain maanantaiaamuna tänne Alanyaan. Turkkilaisen Freebird Airlinesin lento meni ihan joutuisasti, mutta en saanut nukuttua oikein nimeksikään. Kone laskeutui Antalyan kentälle klo 2:25, laukut tuli melkein heti, ja kentällä Nazarin edustaja ohjasi meidät oikeaan bussiin ja antoi loman infopaketin. Veli oli tulostanut ennen reissua kattavan tietoiskun paikasta, joten olimme jo aika hyvin perillä kohteen nähtävyyksistä ja tavoista. Matka hotellille kesti pari tuntia ja välissä oli yksi pysähdys huoltoasemalla. Ostin pienen sipsipussin ja koetin torkkua bussissa. Olimme ainoita, ketkä jäivät Atak Hoteliin. Respassa on 24/7 vastaanotto, joten pääsimme kirjautumaan sisään heti aamun pikkutunneilla, mitähän kello olisi ollut, jotain puoli kuuden tienoilla.

Maisemat Kuopion yllä on paljon kauniimmat kuin Helsingistä lähdettäessä.

Viihtyisä huoneistohotelli

Ostimme koko viikon ajalle ilmastoinnin ja sen lisäksi tallelokeron, mille ei ole ollut kylläkään käyttöä. Ilmastointi sen sijaan on huutanut +16 ja +18 asteessa, sillä ulkona on melkein +30 lämmintä ja ilmankosteus yli 80%. Huone ja koko hotelli yllätti positiivisesti. Makuuhuoneessa on kaksi yhden hengen vuodetta, joista minä nukun toisessa ja lisäksi täällä on meikkipöytä ja tilava vaatekaappi. Olohuoneessa on kaksi vuodesohvaa ja parisänky, jossa veljeni nukkuu. Olohuoneen yhdellä seinustalla on myös keittonurkkaus, jossa olemme kokkailleet iltapalaa. Huoneessa on jääkaappi, pieni keittolevy ja vedenkeitin. Huoneessa on myös parveke, missä on kiva nautiskella välipalaa ja katsella maisemia. Kylpyhuone on ihan siisti ja tilava. Siivooja käy joka päivä tyhjentämässä roskat ja petaamassa sängyt. Peitosta ja pyyhkeestä on ehtinyt siivoojan jäljiltä muodostua tänä aikana jo vene sekä norsu 🙂

Aamupala on monipuolinen ja siihen kuuluu kahvia, teetä ja mehua, keitettyjä kananmunia, paistettua makkaraa, sipulia, perunoita ja paprikaa, meksikolaisen flautan tapaisia filotaikinarullia, leikkeleitä, juustoja, salaatteja ja vihanneksia, oliiveja, turkkilaista jugurttia, erilaisia muroja, mysliä, hilloja, suklaalevitettä, kuivattuja ja tuoreita hedelmiä, sekä leipiä. Tämän lisäksi olemme käyneet hakemassa paikallisesta supermarketista virvokkeita, hedelmiä ja jotain muuta pientä. Respasta olemme ostaneet viiden litran vesitonkkia, mikä riittää päiväksi. Olen todella tyytyväinen, että ostin ennen reissua puolen litran terästermarin, sillä se pitää veden kylmänä koko päivän. On kiva ottaa viilentävää juomaa kuumien päiväretkien aikana. Alakerrassa on respan ja aamupalasalin lisäksi uima-allas ja lasten allas, ravintola, baari sekä hamam.

Huomiota ympäristöstä, hinnoista ja uskonnosta

Nukuimme saapumisen jälkeen pari tuntia ja lähdimme sitten liikkeelle. Hotelli sijaitsee Alanyan rauhallisemmalla puolella, mutta aika lähellä rantaa. Parvekkeelta ja makuuhuoneen ikkunasta voi nähdä meren. Suuntasimme rantabulevardille, missä oli kiva kävellä merituulen viileydessä. Ranta on todella vehreä ja siellä on puistoalueita, kukkivia pensaita, kukkaistutuksia, patsaita, suihkulähteitä ja jopa kissapuisto, minne kissoille on rakennettu lepomökkejä. Kadulla on myös kissojen ja koirien ruokintapisteitä. Kierrätyslaatikoita lasille, metallille, muoville ja kartongille löytyy myös kiitettävän paljon. Rannat ja kadut on todella siistejä ja roskattomia.

Liikenne on suht vilkasta, mutta autot antavat pääosin ihan hyvin tietä, joskin varovainen saa olla kun ylittää tietä. Tiet on hyvässä kunnossa, mutta kävelykaduilla on jonkin verran korkeuseroja etenkin risteysalueilla. Pankkiautomaatteja on joka nurkalla, mutta en ole vielä nostanut rahaa. Olemme vaihtaneet käteistä respassa ja minä olen maksanut myös Revolutin kortilla ostoksia. Edullistahan täällä on Suomeen verrattuna. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani viiden litran vesitonkka maksaa 6 liiraa eli 0,9€.

Suomalaisia on sattunut harvakseltaan vastaan, eniten tuntuu olevan venäläisiä ja turkkilaisia. Aika paljon on lapsiperheitä ja täällä onkin myös lapsille paljon nähtävää, mm. leikkipaikkoja ja vesipuisto. Merelle on mahdollista tehdä pieniä risteilyjä isoilla merirosvolaivoilla. Rannat on upeita ja vesi turkoosia ja kristallin kirkasta. Rantatuolit on maksullisia, osassa ranta-alueita on ilmainen wifi. Täällä huoneessa ei muuten ole wifiä, joten nettiin päästäkseen joutuu menemään aulaan, mutta aika vähän nettiä on tullut käytettyä sielläkään. Olen välillä käyttänyt parin minuutin ajan mobiilidataa katsoakseni WhatsApp-viestit tai Facen ja Instan. Parissa päivässä mobiilidataan on mennyt jo monta euroa, joten sitä ei kyllä kannata pitää päällä.

Tässä meidän alueella ei ole hirveästi mitään krääsäkauppoja toisin kuin tuolla vuoren toisella puolen sataman ympärillä. Vähän kun tästä menee keskikaupungille tai rantabulevardille päin, eteen levittäytyy tusinoittain samanlaisia kauppoja, mitkä kaikki myyvät samoja piraattituotteita kuten laukkuja, paitoja ja sandaaleita. Piraattivaatteet ovat todella laadukkaan oloisia eikä esimerkiksi nahkaisista lompakoista pysty noviisi päättelemään, onko kyseessä aito Armani vai ei. Myös Adidaksen paidat näyttävät ihan aidoilta, mutta viiden euron hinta kertoo tuotteen olevan feikki. Kojuissa myydään myös aidon näköisiä Kånken-reppuja, mikä oli aika yllättävää. Yksikin myyjä kertoi ihan rehellisesti, ettei kyseessä ole aito tuote vaan ”hyvin tehty kopio”. Monessa paikassa myyjät tervehtivät suomeksi ja kysyvät ”mitä kuuluu”. Aika rauhassa täällä saa kulkea, vaikka oletin että myynti ja tyrkytys on paljon aggresiivisempaa. Kaduilla ei ole mitään huuteluja kuulunut. Turkkilaiset miehet kutsuvat veljeäni muslimimiehille tyypillisesti brotheriksi ja minua puhutellaan joko senoritana, dearina tai sunshinena (olenhan varsinainen päivänsäde..).

Kun katsoo ulos, ei hirveästi tunnu siltä, että on muslimimaassa. Toki kaduilla on aika paljon hijabiin verhoutuneita naisia, eikä kaikista kaupoista saa esimerkiksi alkoholia, mutta muuten tuntuu kuin olisi missä tahansa maassa. Asia konkretisoituu vahvimmin silloin, kun minareeteista alkaa kaikua azan-rukouskutsut. Olen kuunnellut azaneita (tai suomeksi adhaaneita) joskus YouTubesta, mutta nyt kuulen täällä ne ensimmäistä kertaa livenä. Kuulostaa jännältä, kun arabiankielinen kutsu kaikuu seinistä ja sekoittuu kaupungin ääniin. Alanyassa on kolmisenkymmentä moskeijaa, joten välillä azan kuuluu monesta minareetistä yhtä aikaa ja se saa aikaan oudon äänimaailman, ehkä jollain tapaa jopa hieman pelottavan 😀

YLLÄTTÄVÄN UPEITA NÄHTÄVYYKSIÄ, päivä 1

Alanya Teleferikillä Alanya Kaleiçi -linnoitukseen

Alanyan kaupunki jakautuu kahteen osaan ja niiden väliin jää korkea Kale-kukkula, josta työntyy merelle kapea niemenkärki. Kaupungin vasemmalta puolelta ylös kukkulalle lähtee Alanya Teleferik -näköalahissi, joka kiidättää matkailijat vajaassa kolmessa minuutissa 250 metrin korkeuteen. Köysiratahissi maksaa 20 liiraa (3€) menopaluulta tai 16 liiraa (2,50€) yhteen suuntaan. Huipulta aukeaa upeat maisemat rannikon ja Välimeren ylle. Kukkulalle pääsee myös bussilla tai taksilla, ja jos haluaa kävellä, on mutkittelevia teitä kuljettava 3,5 kilometrin verran. Nousu on aika raskas ja paikoin jyrkkä, joten pyörällä sinne ei kannata ehkä lähteä.

Kukkulalla lepäävä linnoitus nykyisellään on rakennettu 1200-luvulla ja se on jäänteitä seldžukkien valtakaudelta, kun turkkilaiskansa yhdisti hallitsemansa alueet Turkista aina Keski-Aasiaan asti. Lopulta mongolit voittivat seldžukkien ylivallan ja vain pieni osa tuosta sunnilaisesta valtakunnasta jäi valtaan Anatolian (nykyisen läntisen Turkin) alueelle. Linnoitus rakennettiin Alanyan perustamisen yhteydessä vuonna 1220 Alaeddin Keykubat I:n toimesta. Historiankirjat kertovat, että linnoituksen paikalla olisi ollut aiempi linnakompleksi jo yli kaksituhatta vuotta sitten, kun merirosvot hallitsivat aluetta. Sen jälkeen rakennelmaa vahvistettiin bysanttien ja roomalaisten aikakaudella. Itse linnoitus kattaa koko kukkulan laen ja siellä kuljeskellessa saa kulumaan useamman tunnin. Muureja on nykyään jäljellä 6,5 kilometriä, ja linnoitukseen on aikanaan kuulunut 140 tornia. Linnoituksessa oli muinoin oma siipensä sulttaanille ja toinen tavan kansalle, ottomaanien aikaan rakennelma puolestaan toimi pelkästään puolustustarkoituksessa.

Kukkulalle kannattaa mennä aamulla tai keskipäivällä, sillä iltaa kohden ihmispaljous on liian ruuhkainen. Linnoitus on avoinna klo 9-19, mutta Teleferik kulkee klo 23 asti. Olimme itse linnalla iltapäivällä ja saimme kulkea melko väljästi. Kuuden maissa kun lähdimme takaisin päin, oli väkeä todella paljon eikä kuvien ottamisesta olisi tullut oikein mitään. Päivällä toki on kuuma, mutta huipulla on useampi kahvila ja ravintola, mistä saa viilentäviä virvokkeita. Kävimmekin ottamassa juomat ja ihailimme samalla maisemia.

Süleymaniye moskeija (Orta Hisar)

Hieman alempana kukkulalla sijaitsee todella kaunis vanha moskeija. Myös moskeija rakennettiin alunperin Alaeddin Keykubarin toimesta 1200-luvun alkupuoliskolla, mutta rekonstruoitiin myöhemmin Suleiman Suuren aikaan 1500-luvulla käyttäen alkuperäisiä materiaaleja. Kävimme ravintolastopin jälkeen moskeijalla, sillä halusin olla paikalla kun iltapäivän azan kuulutettiin. Rakastan arabiankielisiä nasheedeja, mitkä monesti lauletaan kaikuvalla äänellä ilman musiikki-instrumentteja, joten myös azanit kuulostavat mielestäni kauniilta.

Moskeijoihin ei saa missään nimessä mennä kengät jalassa ja naisten tulee peittää päänsä huivilla, myös vähintään olkapäiden ja polvien tulee olla peitettynä. Tämä viimeinen koskee myös miehiä, naisilla tulisi mielellään olla pitkä hame. Moskeijan edustalla oli turisteja varten iso kasa huiveja ja hameita, mutta itselläni oli jo valmiiksi pidempi hame päällä ja pashminahuivi turbaaniksi kieputettuna päässä. Olin ottanut mukaan pitkähihaisen pitsitakin, jonka puin päälle ennen moskeijaan menoa. Veljeni kävi vaihtamassa t-paidan hihattoman tilalle. Moskeijoissa on iso rukoussali miehille ja pienempi tila naisille. Tuolla Suleimanin moskeijassa naisten rukoushuone oli eristetty verholla suuresta salista. Joissain moskeijoissa naiset menevät yläkertaan rukoilemaan. Suuren salin yhdellä seinustalla oli pieni pöytä, jolla oli erikielisiä esitteitä ja uskonnollisia tekstejä. Otin mukaani englanninkielisen esitteen ISISin aiheuttamasta islamin maineen mustamaalaamisesta, ”Exploitation of religion by a terrorist organization daesh”. Daesh on arabiankielinen halventava termi ISISille.

Ehdimme olla vähän aikaa sisällä, kunnes poistuimme ulos penkeille odottamaan azanin alkamista. Vaikkei itse harjoittasikaan islamia, tulee paikallisia tapoja silti kunnioittaa. Tunsin lievää myötähäpeää niitä turisteja kohtaan, jotka menivät hiukset hulmuten, hihattomalla pikkutopilla ja minishortseilla moskeijan eteen ottamaan selfieitä. Joissain konservatiivisimmissa muslimimaissa vähäpukeisen naisen keimailua moskeijan edustalla pidetään erittäin epäkunnioittavana ja törkeänä. Esimerkiksi Arabiemiraateissa naiset ei saa ottaa kuvia moskeijan edessä, jos päätä ei ole peitetty. Täälläkin moskeijan vartija katsoi todella tuimasti joitain turisteja ja kävi valittamassa asiasta sekä heitteli huiveja naisille, ketkä yrittivät mennä sisään vähäpukeisena.

Moskeijalta siirryimme vielä korkeammalle linnoituksen huipulle ja kiertelimme raunioilla, katselimme hautakiviä ja kävelimme vuoristopoluilla. Kävimme myös tankkaamassa nestettä vuoren laella olevassa pienessä kahvilassa. Sieltä avautui jälleen hulppeat maisemat alas Alanyan satamaan.

Akeşebe mausoleumi ja alla ikivanha minareetti.

LISÄÄ NÄHTÄVYYKSIÄ, päivä 2

Basaarialue

Vuokrasimme pyörät hotellin kautta toiselle päivälle, koska niiden avulla suurehkossa kaupungissa pääsee kulkemaan paljon nopeammin. Pyörävuokraamosta tuotiin hyvät maastopyörät meille nenän eteen ja ne maksoi 5€ per päivä (per pyörä). Lähdimme ajelemaan basaarille päin kohti keskikaupunkia.

Basaarialue on tähänastisista kohteista ainoa, mitä en suosittele kenellekään. Tiesin kyllä, että basaareissa myyjät tyrkyttävät kaikkea mahdollista, mutta emme ehtineet kulkea kuin kahden kojun ohi, kun meitä alkoi ärsyttää niin paljon, että lähdimme pois. Kiroilin suomeksi ja olin todella ärtynyt enkä edes vilkaissut myyjiin päin, kun he huutelivat peräämme. **tuttaa suoraan sanottuna aina kun joku yrittää tyrkyttää ja tuputtaa jotain. Tunsin samaa ärtymystä myös Guatemalassa katukauppiaiden lähtiessä seuraamaan tai tullessa häiritsemään kun olin ravintolassa syömässä. Ei on ei ja se pitäisi jokaisen ymmärtää. Itse ainakin olen sellainen, että jos joku ei kunnioita kieltäytymistäni vaan jatkaa jankkaamista, vedän liinat täysin kiinni, enkä mistään hinnasta enää muuttaisi mielipidettäni. Se viimeinenkin mielenkiinnon ripe karisee pohjamutiin, ja sama pätee myös ihmisiin. Jos en halua keskustella netissä jonkun ihmisen kanssa ja sanon asiasta, ja ihminen silti jankkaa ja jankkaa, estän tyypin kokonaan.

Aitoa kebabia ja ärsyttäviä kulkukissoja

Lähdimme basaarilta etsimään ruokapaikkaa ja päädyimme Al Döner kebab-ravintolaan. Tarjoilija oli jotenkin tympeä, mutta ruoka oli hyvää. Otimme Turkin ”kansalliskebabin”, Adanan, missä oli ns. kokonaista kebab-lihaa eikä mitään siivutettua, mihin Suomessa törmää. En yleensä syö kebabia, mutta tuo oli todella herkullista. Vartaassa maistui savu ja chili. Lisukkeena oli pitaleipää, riisiä, ranskalaisia ja vihanneksia. Annos oli erittäin kaunis, mutta niin iso, etten jaksanut syödä kaikkea.

Ruokainnon pilasi myös pöydän viereen notkumaan tullut katukissa, joka tuijotti vihaisesti ja yritti saada osansa ruuista. Jossain vaiheessa kissa hyppäsi penkille ja raapaisi kyynärpäästäni. Mielessäni vilisi rabies-kauhutarinoita ja hieroin käteen käsidesiä. Katsoin ihoa, mutta siihen ei onneksi tullut mitään verinaarmua eikä muutakaan ihorikkoa. Aloin kuitenkin miettimään asiaa ja kävin läheisessä yksityisessä sairaalassa kysymässä neuvoa. Nainen katsoi kättä ja soitti päivystävälle lääkärille, joka sanoi, ettei mitään rabiesrokotetta tarvitse, koska verta ei tule. Nainen kuitenkin sanoi, että jos oman mielenrauhan takia haluan otattaa rokotteen, tulisi minun mennä julkiseen sairaalaan, joka on vastuussa rokotteista. Mutta hän lisäsi, etteivät he sielläkään todennäköisesti tee asialle mitään, joten annoin asian olla ja jatkoimme matkaa seuraavaan kohteeseen. Sivuhuomiona, että sairaala oli todella moderni ja siisti, mutta se olikin yksityissairaala ja nimestä päätellen yliopistollinen sellainen. Visiitti oli ilmainen, koska mitään varsinaista hoitoa en tarvinnut.

Damlataş Mağarası-luola

Sairaalasta jatkoimme matkaa kohti kaunista Kleopatra-rantaa ja Kale-kukkulaa, jonka juurella sijaitsee Damlataşin tippukiviluola. Kävimme rantabaarissa juomassa virvokkeet ja ostimme pari t-paitaa tuliaisiksi. Luolaan on muistaakseni 7 liiran (noin euron) pääsymaksu eli ei paljoa mitään. 50 metriä pitkä luola löydettiin vahingossa vuonna 1948 sataman rakennuksen yhteydessä. En ole aiemmin käynyt tippukiviluolassa ja se oli hieno kokemus. Tippukivet ovat muodostuneet 10 000 – 15 000 eaa, luolassa on 22,9 asteen lämpötila läpi vuoden, ilmankosteus 98% ja ilman hiilidioksidipitoisuus 10-15-kertainen. Ilmastolla sanotaan olevan hyödyllisiä terveysvaikutuksia astmaatikoille. Luola on kahdessa kerroksessa ja alas pääsee portaita pitkin. Alhaalla on myös pienempi luola, jonne päästäkseen on kömmittävä matalan ”tunnelin” läpi. Ahtaanpaikankammoisille luola saattaa olla paha paikka. Luolassa on myös hyvin kuuma ja kostea, joten kovin pitkään siellä ei jaksa olla. Ihmispaljous varmasti nostaa lämpötilaa yli tuon 22,9 asteen.

Alanyan satama, Kızıl Kule -torni ja Tersane Açıkları (vanha telakka/venevalkama)

Istuskelimme satamassa jonkin aikaa ja kuuntelimme jälleen kerran rukouskutsuja. Tällä kertaa kokemus oli erityisen hieno, sillä rannalla ja vuorilla on useampi moskeija, mistä azanit kuuluivat kaikista hieman eri aikaan. Unenomainen laulu kaikui kauniisti vuorilta ja sai aikaan kylmiä väreitä.

Heti sataman kyljessä on Kızıl Kule eli Punainen torni, joka on yksi Alanyan maamerkeistä. Sekin on rakennettu 1220-luvulla. Torni on ollut puolustuksellisessa käytössä, mutta nykyään siellä sijaitsee museo. Tornissa on viisi kerrosta ja se on halkaisjaltaan 30 metriä. Emme käyneet tornin sisällä, mutta kiertelimme satamanpuoleisessa linnoituksessa ja muurien lomassa muuten vaan. Muurin toisella puolella on pieni kivipohjainen uimaranta, missä merivesi on äärimmäisen kirkasta, aivan kuin nestemäistä vuorikristallia. Myös tämä ranta on putipuhdas eikä roskaa näkynyt missään.

Rannan ja muurin päässä on vanha telakka tai venevalkama, Tersane, missä niin ikään toimii nykyään aihetta käsittelevä museo. Sisäänpääsy kauniille vanhoille holveille oli 7 liiraa (yhteishinta Punaisen tornin kanssa olisi ollut 10 liiraa). Telakka on todella ”instagrammable place” ja se onkin suosittu kuvauskohde. Olimme paikalla hyvissä ajoin, joten saimme tuollakin kuljeskella ja kuvailla melkein tyhjissä holveissa. Olen hyvilläni, että otin järkkärin mukaan ja kiitollinen siitä, että veljeni osaa ottaa hyviä kuvia, eikä nurise vaikka haluankin pysähtyä kuvailemaan useampiin kohteisiin 😀 Jos merenkäynnin historia ja aihe kiinnostaa, netistä löytyy paljon informaatiota sataman kohteista. Meitä se ei niinkään kiinnostanut, joten emme käyneet koko museon aluetta läpi, halusin vain käydä ottamassa kuvia.

Kupillinen turkkilaista kahvia ja kauniita mosaiikkilyhtyjä

Paluumatkalla pysähdyimme erääseen muurien lomassa olleeseen pieneen kahvilaan, missä joimme kahvit. Missä ikinä olenkin, haluan juoda perinteistä kahvia tai teetä ja perehtyä muutenkin kulloisenkin alueen ruokakulttuuriin. Turkkilainen kahvi, kahvesi, valmistetaan hienojakoisesta kahvista ja se kiehautetaan hellalla pienessä pannussa. Kahvi tarjoillaan minikokoisesta kahvikupista ja on aika vahvaa ja paksua. Kahvi on kyllä todella hyvää ja aromikasta. Pitää katsoa, jos löytäisin pienen kahvipannun ja kahvia kotiin viemisiksi. Koetin katsoa jo kaupasta, mutta siellä myytiin valitettavasti lähinnä Nestlen pikakahvia, mikä oli oudoksuttava ilmiö myös Väli-Amerikassa, joka sentään on kahvituotannon kultamaita. Täällä monissa kahviloissa on pelkkä lehväkatto joko oliivi- tai appelsiinipuista tai viiniköynnöksistä. Ihastuttavia yksityiskohtia 🙂

Satamaan palattuamme istuskelimme vielä hetken rannalla ja jatkoimme matkaa hotellille päin. Pysähdyimme matkalla kaupassa ja kävin myös eräästä matkamuistokaupasta ostamassa turkkilaisen lyhdyn, jonka voi laittaa riippumaan esimerkiksi parvekkeelle. Lyhtykupuun voi laittaa kynttilän tai vaikka ledit. Olen jo pitkään ihaillut noita lamppuja netistä, ja jos minulla olisi iso matkalaukku mukana, ostaisin sellaisen lyhdyn, missä on useampi lamppu eri korkeudella spiraalin muodossa. Lyhdyt on valmistettu metallista ja lasimosaiikista ja ne on todella kauniita pimeällä. Ostin myös pienen metallisen Aladdinin taikalampun ihan vaan koristeeksi. Maksoin ostoksista aika kovan hinnan, 125 liiraa eli 19€, koska en jaksanut tinkiä yhtään, jolloin hinnasta olisi lähtenyt varmaan puolet pois.

Takaisin hotellilla ja pieni lepohetki

Tulimme takaisin hotellille joskus seitsemän maissa ja kävimme huoneessa pyörähtämässä pikaisesti. Menimme sen jälkeen aulaan istuskelemaan ja datailemaan. Lisäsin kuvia instaan ja aulabaarin mies kuskasi eteeni ilmaiseksi kaksi kupillista teetä veljen juodessa pari olutta. Mies on töissä jo aamupalalla ja työvuoro näyttää jatkuvan iltaan asti. Kyseinen ukko on auttanut meitä päiväretkien suunnittelussa ja hommasi eiliset pyörät meille plus on ollut todella avulias ja ystävällinen. Pitää jättää tippiä kun lähdemme täältä.

Tänään keskiviikkona on ollut hieman chillimpi päivä. Kello tulee kohta kaksi, enkä ole aamupalan lisäksi poistunut ollenkaan huoneesta. Veljeni meni pyöräilemään ja ottamaan aurinkoa rannalle, mutta jäin itse kirjoittamaan tätä blogitekstiä. En ole mikään auringonpalvoja ja tekee muutenkin ihan hyvää pitää välipäivä kaikista menoista. Pitää vielä katsoa kuvat valmiiksi ja mennä jonkun ajan päästä aulaan postaamaan tämä teksti. Kirjoitan nyt parvekkeella WordPadiin, sillä kuten sanottua, ei huoneessa ole nettiyhteyttä. Tein pientä välipalaa ja juon kahvia tässä samalla.

Saatamme illalla mennä käymään jossain shisha-kahvilassa, missä voi juoda turkkilaista kahvia tai teetä ja poltella makutupakkaa vesipiipusta. Kaiken kaikkiaan Alanya on yllättänyt meidät molemmat äärimmäisen iloisesti, enkä olisi koskaan osannut odottaa, että täällä on näin viihtyisää ja mielenkiintoisia nähtävyyksiä!

Ps. Kello on nyt viisi, istun täällä aulassa juomassa kahvia ja postaamassa blogitekstiä. Äsken alkoi ihan mieletön ukkonen. En ole koskaan kuullut noin kovaa ukkosen jyrinää. Myräkkä on ihan päällä, joten sunnittelemamme kauppaan ja kahvilaan meno siirtyy nyt hieman, mutta eihän tässä ole kiire mihinkään.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

Seuraa blogia Facebookissa
Seuraa Bloglovin'issa