Notice: Trying to get property 'plugins' of non-object in /var/www/www.rantapallo.fi/wp-content/plugins/styles/classes/styles-customize.php on line 150

Adios CDMX, hola Playa

Tänään on maanantai, viikko reissua takana. Vietin koko eilisen päivän kuljeskellen kaduilla ja Mexico Cityn Centro Historicossa, kuten tapana on ollut edellisillä kerroillakin. Kävin jo lauantaina hengailemassa siellä ja ihastelemassa asteekkitanssijoiden esityksiä ja sulkapäähineitä. Voisin katsoa heidän rituaalimaisia tansseja tuntikausia. Sain myöskin taas pari puhdistusseremoniaa, missä osallistuja huiskutellaan yrittikimpulla, suitsutetaan savulla ja rituaalin suorittajasta riippuen tehdään myös muutama muukin toimenpide. Rituaalista saa maksaa vapaaehtoisen maksun, mutta noin 20 pesoa on ihan käypä hinta. Annoin dollarin, koska pesoja ei ollut sillä hetkellä. Summa vastaa noin 20 pesoa ja dollarit on käypää valuuttaa noissa tapahtumissa. Monikaan kauppa ei niitä ota vastaan, vaikka netissä toisin lukeekin. Olen maksanut suuren osan ostoksista ja ravintolakäynneistä kortilla ja lisäksi muutaman kerran nostanut pesoja automaatista. Autobuses del Norte -terminaalin automaatti vei minulta ylimääräiset 234 pesoa, mutta tein siitä valituksen Revolutille ja rahojen pitäisi palautua joskus tilille. Kyseessä ei ole kuin noin 11€, mutta valitin periaatteen takia.

Centrossa ollessa päätin nyt viimeinkin käydä Templo Mayorissa ja Tenochtitlania + asteekkeja käsittelevässä museossa. Olen aiemmin vain pyörinyt alueen ulkopuolella, mutta nyt maksoin 75 peson pääsymaksun ja vietin alueella monta tuntia. Oli mykistyttävä tunne päästä kävelemään asteekkien muinaisen pääkaupungin raunioissa. Tuo seremoniallinen keskusta on hautautunut Mexico Cityn alle ja vain murto-osa siitä on kaivettu esiin. Raunioiden yhteydessä on viisi- vai kuusikerroksinen museo täynnä mitä mielenkiintoisimpia esineitä asteekkien valtakunnan ajoilta. Kuten joka paikassa muuallakin, myös museossa on poliiseja vartioimassa järjestystä, ja kun olin tutkailemassa hautalöytöjä, tuli poliisi luokseni ja alkoi puhumaan espanjaksi jotain. Sanoin etten osaa paljoa espanjaa ja sitten kieli vaihtui englanniksi, jonka jälkeen juttelimme pitkän tovin asteekkien historiasta. Poliisi myös kyseli kaikkea Suomesta ja reissustani ja ihasteli sitä, että olen kiinnostunut heidän maansa historiasta. Teen varmaan myöhemmin erillisen postauksen asteekeista ja tuosta paikasta.

Haikein mielin lähdin takaisin hostellille päin. Kuljin Zocalon laitaa pitkin, koska näin että siellä oli jotain telttoja rivissä. Paikalla oli useita pressukyhäelmiä ja plakaatteja, joiden edessä alkuperäiskansojen asuihin pukeutuneita naisia ja tyttöjä oli myymässä käsitöitä ja ruokaa. Osa naisista teki samalla koruja ja laukkuja yms. Lueskelin kylttejä, missä kerrottiin espanjaksi, että alkuperäisväestön edustajien on vaikea saada töitä ja että sähköt ja vesi pitäisi maksaa kotona, mutta yksinkertaisesti ei ole rahaa elämiseen. Samalla toivottiin, että ohikulkijat ostaisivat käsitöitä ja tukisivat näiden ihmisten elämää. Jossain teltassa oli Morena-puolueen Lopez Obradorin viimekeväinen vaalikampanjamainos. Kyseisen puolueen edustaja voittikin Meksikon presidentin vaalit ja on luvannut panostaa myös alkuperäiskansojen ihmisoikeuksiin. Paperikylteissä luki viesti uudelle presidentille, jossa häneltä pyydettiin pikaista apua ja muutosta parempaan. Ostin kojuilta yhden rannekorun ja jatkoin matkaa.

Aiemmin lauantaina pyörin myös kaduilla ja puistoissa ja kävin katsomassa Edificio Jeanne d’Arc -rakennuksen muraalia. En löytänyt seinämaalauksesta mitään tietoa, mutta ilmeisesti se on maalattu viime tai toissa vuonna. Muraalin teemana on Meksikon kulttuuri ja historia ja maalauksessa onkin paljon mm. intiaanisymboliikkaa. Näin kyseisen muraalin jo tulomatkalla taksin ikkunasta ja ajattelin käydä myöhemmin kuvaamassa sitä. Ihailin myös muuta katutaidetta, jota Meksikossa riittää <3 Samalla kerralla menin johonkin kirkkoaukiolle katsomaan kun paikallinen nuorisojoukko oli pelaamassa asteekkien muinaista pallopeliä, ullamalitzlia. Pelissä kumipalloa siirretään vastustajan puolelle pelkän lantion ja alavartalon avulla, jalkoja tai käsiä ei saa käyttää. Kirjoittelin samasta pelistä viime vuoden Meksikon reissun yhteydessä. Centrossa pyöriessä päädyin myös käymään jossain kirkossa. Kirkot ja luostarit ovat kauniita paikkoja ilman uskonnollista viitekehystäkin.

Ehdin käydä vain pari kertaa ulkona syömässä, koska en oikein lämmennyt idealle katukeittiöistä keskellä ruuhkaisinta liikennettä. Lopulta löysin muutaman kivan paikan sisätilaravintoloista ja söin mm. kana-chilaquileseja ja enchiladas verdesejä, jotka olivat tosi hyviä. Kyseiset annokset juomineen maksoivat muistaakseni alle 150 pesoa. Hostellin keittiö oli tosi saastainen enkä todellakaan kokkailut siellä. Käytin ainoastaan mikroa, missä lämmitin vettä pikakahvia ja nuudeleita varten. Yleisen keittiön jääkaappikin oli niin lämmin, että ihme kun maito ja jugurtit eivät pilaantuneet. Parina aamuna söin aamupalan hotellin ravintolassa. Eräänä päivänä soin tonnikalaa ja käsivarsia alkoi kutittaa tosi paljon. Luulin ensin että sain jonkun allergisen reaktion, mutta ilmeisesti kyseessä olikin vain aurinkoihottuma/hikinäpyt. Ainakin googlen perusteella näin. Huomaan muutenkin, että joka kerta kun olen pidempään auringossa käsiä alkaa kutittaa niiltä kohdin, mistä paloin pari vuotta sitten täällä ja mistä kuoriutui iho palamisen seurauksena. En ole koskaan Suomessa auringossa, joten iho ei ole tottunut tähän.

Enchiladas verdes La casa de la Tonossa.

Chilaquiles con pollo.

Kuvia parilta viimeiseltä päivältä:

Ohjeet maanjäristyksen ja tulipalon varalle.

Kuunsirppi on kallellaan täällä päin maailmaa.

Viimeisenä sunnuntaina joku paraati kulki hotellin ikkunan alta 🙂

Centrossa on myös aina musiikki- ja tanssiesityksiä.

Zocalolla muutama meksikolaisnainen tuli haastattelemaan minua. He olivat englannin opiskelijoita ja halusivat parantaa kielitaitoaan 🙂 Suostuin mielihyvin, sillä Meksikossa puhutaan tosi vähän englantia ja kielimuurin madaltaminen on plussaa jokaiselle.

Eräs katu Centrossa on täynnä juhlamekkoliikkeitä. Näin myös useita tyttöjä mekoissaan ja eräs seurue kulki limusiinimallisella katumaasturilla ja nuoret roikkuivat ulkona kattoikkunasta. Meksikossa Quinceañera-juhla on tärkeä merkkipäivä nuoren naisen elämässä. 15-vuotissynttärit merkitsevät aikuistumista, mikä on omasta mielestäni kyllä hieman liian aikaista.

Centron vilkkailta kaduilta. Taustalla Torre Latinoamericana.

Vähän hiljaisemmat kadut hostellini naapurustossa.

QUINTANA ROO

Nyt on jo keskiviikko. En ole jaksanut olla koneella tai kirjoitella hirveästi. Saavuin tänne Playa del Carmeniin siis maanantaina. Hotellista tilattiin taksi aamulla ja sain kyydin suoraan ykkösterminaaliin oikean lentoyhtiön porttien kohdalle. Kyyti maksoi 230 pesoa, mutta kyseessä ei ollut virallinen taksi vaan ehkä enemmänkin uberin kaltainen järjestely. Kuski oli ihan mukava ja antoi minun olla rauhassa. Lopuksi hän sanoi ”Tienes ojos muy hermosos”, mutten kokenut sitä ahdistavaksi. Naisia on siis kehotettu välttämään matkustamista yksin taksissa (ja metrossa). Kävin kentällä syömässä aamupalaksi hedelmälautasen ja kahvia. Sen jälkeen suuntasin turvatarkastukseen ja pääsin tällä kertaa läpi ongelmitta. Lensin CMDX:stä Cancúniin Volaris-lentoyhtiöllä. Lento meni hyvin, mutta lopussa oli todella voimakasta turbulenssia ja kone pomppi ja heilui miten sattuu. Ensimmäistä kertaa meinasi vähän pelottaa – oikeastaan vain siksi, koska olin hieman ennakkoluuloinen meksikolaista halpalentoyhtiötä kohtaan 😀 No, onneksi selvisimme ehjänä perille.

Quintana Roon osavaltio sijitsee Jukatanin niemimaalla Karibianmeren rannalla. Alue on pääosin trooppista metsää, jonka keskelle on rakennettu asutuskeskuksia. Cancún, Playa del Carmen ja koko tämä Maya Riviera on täynnä lomaresortteja ja golfkenttiä. Saavuttuamme Cancúniin edessä oli kuuma, kostea seinämä. En ole koskaan aiemmin ollut tropiikissa ja näin kylmän ystävälle ilmaston vaihtuminen kuivan Mexico Cityn jälken oli pienoinen alkujärkytys. Kentällä suuntasin ensimmäisenä ADOn lippuluukulle ostamaan bussilipun Playa del Carmeniin. Lippukioski on heti saapuvien lentojen aulassa, joten se oli helppo löytää. Sen jälkeen ostin kahvia ja vettä, jouduin ulos lentokentältä ja kun yritin mennä bussipysäkeille, oli edessä vain puomeja ja aitoja. Ystävällinen meksikolaisvirkailija saattoi minut porttien läpi bussialueelle ja jäin odottamaan ADOn kyytiä tukalassa kosteudessa. Onneksi bussissa oli sentään ilmastointi ja noin tunnin mittainen matka taittui rattoisasti juttelemalla vieressäni istuneen kanadalaisen naisen kanssa. Nainen oli todella ystävällinen ja antoi käytännön vinkkejä Playalle. ADOn Turistica-terminaalista on joku 5-10 minuutin kävelymatka hostellille, joten lähdin kävelemään reppu selässä. Katukuva on selkeä; kadut menevät poikittain pohjoispuolella 5 Avenida Nte, 10 Avenida Nte, 15 Avenida Nte jne. ja pystysuunnassa Calle 2 Nte, Calle 4 Nte, Calle 6 Nte jne. Eteläpuolella sama mutta Norten tilalla on Sur.

Odotin hostellilta paljon, sillä se näyttää kuvissa upealta. Onhan tämä kyllä hieno, mutta sisällä on todella kosteaa. Täällä ei ole mitään ulko-ovia vaan yleiset tilat on ikään kuin avoinna puoliksi sisällä puoliksi ulkona. Luulin ensin että huoneessa haisee home, mutta en ole enää varma. Tai sitten olen vain tottunut hajuun jo 😀 Olen kuuden hengen naisten dormissa. Sängyt on leveät (100cm) kerrossängyt. Huoneesta ei saa ikkunoita auki, mutta täällä on tuuletin ja lisäksi ilmalämpöpumppu menee yöksi päälle. Tällä hetkellä täällä majoittuu kanssani porukkaa Australiasta, Argentiinasta ja Kanadasta. Yleinen vieraskanta koostuu pari-kolmekymppisistä reppureissaajista. En ole kauheasti jaksanut viettää aikaa yleisissä tiloissa tai altaalla, mitä nyt olen käynyt syömässä aamupalan siellä. Yllätyin että aamupala kuuluu hintaan, koska siitä ei ollut mitään mainintaa varauksen yhteydessä. Aamupalalla on tarjolla kahvia, muroja, jugurttia, hedelmiä ja paahtoleipää.

Kun kirjauduin hostelliin, oli respassa tosi outo työntekijä. Hän heilutteli passiani toiselle äijälle ja sanoi jotain että ”Oo Finland, this passport is gold!” Sain muutenkin huonot fiilikset kyseisestä äijästä ja olen koettanut vältellä lipevää tyyppiä siitä asti. Argentiinalainen huonekaveri kertoi eilen, että respan tyyppi on käynyt välillä täällä naisten makuusalissa mitättömien syiden verukkeella. Joku toinen työntekijä täällä kysyi eilisaamuna mistä olen, ja ilahtui kun kerroin olevani Suomesta. Eilisiltana hän halusi esitellä minut toiselle majoittujalle ja johdatteli minut yhteen makuusaliin. Siellä oli joku suomalais-itävaltalainen jätkä, jonka kanssa sitten puhuin vähän aikaa suomea. Näin tyypin myös tänäaamuna aamupalalla, mutta en jaksanut jutella kauheasti vaan menin istumaan australialaisen huonekaverin viereen. Parempi kun ei ota mitään kontaktia äijien kanssa täällä vaan pysyttelee muiden naisten seurassa. Sama tyyppi tuli kuitenkin vielä ennen lähtöään sanomaan moikat ja kysyi samalla minkä ikäinen olen. Järkytys oli suuri kun kerroin ikäni, sillä hän oli luullut että olen ”jotain 22”. Yeah right..

En ole juurikaan viitsinyt kuljeskella täällä kaduilla, koska joka paikassa on ihan järkyttävä määrä turisteja ja turistikrääsää. Jos en tietäisi missä olen, en uskoisi olevani Meksikossa. Huonekaverini ovat samaa mieltä ja moni onkin täällä vain kauttakulkumatkalla. En ole erityisemmin tykästynyt tähän paikkaan, enkä tule kyllä toista kertaa. Tosin tiesin jo etukäteen, ettei tämä ole aitoa Meksikoa nähnytkään, ja tulin tänne vain Tulumin takia. Olisin kyllä voinut majoittua Tulumin kaupungissakin, mutta samapa tuo on. Olen täällä enää yhden yön ja lähden aamulla Belizeen. Toivottavasti Belizessa on hieman viileämpää. Ainakin majoitus on meren äärellä, joten toivon, että siellä ei ole ihan näin kosteaa. Tuntuu välillä ärsyttävältä kun kaikki on ihan märkää sängystä lähtien. Ei toivoakaan että täällä voisi pestä pyykkiä, saati että ne kuivuisivat moneen päivään. Espanjassa asuessani oli sama ongelma. Mexico Cityssä pesin melkein joka päivä nyrkkipyykkiä, viritin pyykkinarun parvekkeelle ja kaikki vaatteet olivat kuivia parissa tunnissa. Nyt eilen pesin sukat altaassa eikä ne ole vieläkään kuivat. Olo on jatkuvasti nihkeä ja tunkkainen, mutta kyllä tähän on jo hiljalleen tottunut. Alkuun halusin kääntyä samoin tein takaisin ja mietin jo paluuta Mexico Cityyn, mutta tunnetila tasaantui aika nopeasti 😀

Turistipuoteja kadut täynnä.

Vaatteet kuivumassa Mexico Cityn hostellin parvekkeella.

Täällä on sadellut pari päivää, mutta vietin itse koko eilisen päivän Tulumin raunioilla (nyt kuvien lisäämisen hetkellä on jo aurinkoista). Teen siitä oman postauksensa. Kun tulin Tulumista, täällä oli ihan jäätävä rankkasade ja puuskainen tuuli. Jäin bussiasemalle odottamaan sateen loppumista, mutta se vain yltyi ja sitten alkoi salamoimaan ja ukkonen jyrisi kovempaa kuin mitä olen koskaan aiemmin kuullut. Sähköt välkkyivät ja ihmisiä alkoi kasautua joka paikkaan, kun kukaan ei halunnut lähteä ulos. Jokunen epäonninen ihminen raahusti läpimärkänä kaduilla eikä mistään sadeponchoista tai sateenvarjoista ollut mitään hyötyä. Lopulta menin taksijonoon ja jonotin puolisen tuntia ulkona, olin sitä ennen ollut jo yli tunnin bussiasemalla. Minulla oli sateenvarjo, mutta paljaat jalat olivat ihan märkänä. Edessäni oli brasilialainen perhe ja pidin sateenvarjoa myös perheen lasten yläpuolella. Kun vihdoin sain taksin, sade alkoi laantua. Mutta koska olin jonottanut jo niin pitkään, ei huvittanut enää kävellä vaan otin riistohintaisen taksin hostellille. Matkaa oli ehkä pari minuuttia, mutta kyyti maksoi 100 pesoa -_- Verrattuna Mexico Cityn taksiin, jossa matka-aika oli 30-45 minuuttia ja hinta 230 pesoa.. Täällä revitään kaikki ilo irti turisteista. Tämähän on etenkin jenkkien lomaresortti, joten täällä pärjää englannilla ja turistihinnat on ilmoitetty sekä pesoissa että dollareissa.

Kello on about puolessapäivässä ja makaan sängyssä kuunnellen musiikkia Spotifysta. Ihanaa kun etenkin Mexico Cityssä autoista ja kaupoista kuuluu Raymixin ja Ozunan musiikkia <3 En ole koskaan Suomessa kuullut niitä soitettavan missään. Raymix on siis meksikolainen artisti ja Ozuna Puerto Ricosta. Koetan saada tämän tekstin julkaistua tänään ja lähden sitten etsimään huomisaamun bussiterminaalia. ADOlla on täällä kaksi terminaalia, ja olen käyttänyt vain tuota Turisticaa, josta lähtee maansisäiset bussit. Huomenna menen Alterna-terminaaliin, josta bussi Belizeen lähtee. Terminaalin ei pitäisi olla kaukana. Ehkä käyn samalla myös tsekkaamassa rannan uudemman kerran. Kävin siellä saapumispäivänä vain pikaisesti pyörähtämässä. Rannalla oli jonkun verran sargassum-levää, mutta joka paikka oli täynnä auringonottajia eikä ympäristö muutenkaan houkutellut jäämään. Sain myös osakseni liikaa tuijotuksia mehikaanoilta ja lähdin pois. Täällä meksikolaismiehet on jotenkin aggressiivisempia kuin Mexico Cityssä. Siellä ihmiset vain hymyilivät ystävällisesti, mutta täällä on selkeästi erilainen meininki ja miehet huutelevat perään. Joka paikasta kuuluu ”Hola chica, como estas!” Myös sisäänheittäjät ovat hyökkäävämpiä. Pitää vaan kävellä ohi ja ignoorata huutelut. Minulla on muutenkin ikävä Mexico Cityyn. Olen aina tuntenut siellä oloni kotoisaksi ja rakastan ”chilangoja” eli CDMX:ssä asuvia meksikolaisia. Täytyy palata sinne taas ensi vuonna..

Ainiin, olen herännyt täällä joka aamu kukon kiekumiseen, wtf 😀 Mutta joo, tässäpä tämä stoori tällä kertaa. Kello on kaksi ja nyt lähden vähän ulos. Aurinko paistaa taivaan täydeltä, joten taitaa olla shortsikeli. Kävin tosiaan ostamassa Mexico Cityn H&M:stä farkkushortsit ja se oli ihan hyvä päätös. Täällä on oikeasti niin kosteaa, ettei missään legginseissä yksinkertaisesti pysty olemaan. Tuntuu vaan niin alastomalta kulkea puolipukeissa, mutta en onneksi ole ainoa..

Playan playalla (rannalla).

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

Seuraa blogia Facebookissa
Seuraa Bloglovin'issa